KAHDEKSAS LUKU.
ISRAELIN ENNALLEEN ASETTAMINEN.
Israelin ennalleenasettaminen Palestiinassa on tapaus, joka on odotettavissa tänä elonkorjuu-aikana. — Tämän ennalleenasettamisen tapa ja laajuus sekä luokka, jota luulemme sen koskevan. — Sen alkamisen vuosiluku ja todistuksia sen todellisesta jatkumisesta siitä asti. — Syy, miksi tuhatvuotiskauden siunaukset, jotka ovat aiotut koko ihmiskunnalle, ensiksi kohtaavat ja herättävät eloon juutalaisen. — Juutalaisten toiveitten elpyminen. — Johtavain juutalaisten ja pakanallisten kirjailijain huomioita. — Näiden yhtäpitäväisyys ennustuksen kanssa. — Israelin sokeus Kristukseen nähden alkaa jo poistua. — Liikkeen laajeneminen ja voima. — Jumala on auttava heitä.
"Sinä päivänä minä rakennan Davidin kaatuneen majan, ja korjaan sen halkeamat ja sen rauniot kohennan, ja rakennan sen niinkuin se entisinä päivinä oli. Ja minä palautan vangitun kansani Israelin, ja he rakentavat autiot kaupungit ja asuvat niissä, ja istuttavat viinimäkiä ja juovat niitten viiniä, ja tekevät puutarhoja ja syövät niitten hedelmän. Ja minä istutan heidät heidän omaan maahansa, eikä heitä enää revitä pois heidän maastansa, jonka minä heille annoin, sanoo Herra sinun Jumalasi." — Aamos 9: 11, 14, 15.
Ikivanhain muinaisjäännösten joukossa, joka on säilynyt aina meidän päiviimme asti, ei ole ainoatakaan, joka herättäisi niin suurta mielenkiintoa kuin juutalainen kansa. Muinaistietojen etsijät ovat väsymättä kysyneet neuvoa jokaiselta elottomalta esineeltä, joka on voinut antaa hitusenkaan historiallista tahi luonnontieteellistä valaistusta. Muistopatsaitten, alttarien, hautojen, julkisten ja yksityisten asuntojen jäännösten, maalausten, kuvanveistosten, hieroglyfien ja kuolleitten kielten, kaikkien niiden puoleen on käännytty; ja ovat toiset vieläpä kärsivällisestikin koettaneet tutkia mikä on se oleellinen totuus joka mahdollisesti on ollut pohjana monille mielikuvitusta uhkuville perimätiedoille, saduille, runoille j.n.e., joita ajan virta on kantanut läpi vuosisatojen, oppiaksensa tuntemaan kaiken mikä on mahdollista tietää ihmisen alkuperästä, historiasta ja lopullisesta tarkotuksesta. Mutta mieltäkiinnittävin jäännös ja se, jonka historia on selvimmin ymmärrettävä ja luettava, on juutalainen kansa. Siinä meillä on arvaamattoman kallisarvoinen muistopatsas muinaisuudesta, johon on kirjotettu selvästi luettavin kirjaimin koko ihmiskunnan alkuperä, edistyminen ja lopullinen tarkotus — elävä ja järjellä varustettu todistus inhimillisten asiain ihmeellisen aikomuksen asteettaisesta toimeenpanosta, joka täydellisesti pitää yhtä heidän Jumalan henkeyttämien profettainsa ja ennustajainsa ennustusten kanssa.
Kansana ovat he koko historiansa aikana sekä oman uskontonsa että kansallisluonteensa kokoonpanon puolesta, vieläpä ulkomuotonsa, että tapojensakin puolesta aivan omituinen ja muista erotettu kansa. Heidän kansalliset luonnepiirteensä, sellaisina kuin ne esiintyivät monia vuosisatoja taaksepäin, ovat vielä huomattavissa, aina heidän mieltymyksestään Egyptin puna- ja valkosipuliin asti sekä myös heidän itsepäisyydestään. Kansana oli heillä todella paljon etuja kaikin puolin siitä, että heille oli uskottu mitä Jumala on puhunut, mikä heidän keskuudessaan kehitti runoilijoita, valtiomiehiä, lainoppineita ja viisaustieteilijöitä ja kohotti heidät askel askeleelta orjakansasta kansaksi, joka oli etevä ja toisten kansain kunnioittama ja herätti maailman ihmettelyn ja ihailun — niinkuin oli Salomonin, heidän valtansa loistokauden aikana. — Room. 3: 1, 2; 1 Kun. 4: 30—34; 10: 1—29.
Että Israelin ennalleenasettaminen Palestiinaan on niitä tapauksia, jotka ovat odotettavissa tänä Herran päivänä, siitä olemme varmasti vakuutetut ylläolevan profetan lausunnon kautta. Huomaa, erityisesti, ettei ennustusta saata mitenkään tulkita vertauskuvallisesti. Heitä ei ole määrätty mitään taivaallista Kaanaata varten, vaan maallista Kaanaata varten. Heidät istutetaan "omaan maahansa", maahan, jonka Jumala sanoo antaneensa heille, maahan, jonka hän on luvannut Aabrahamille, sanoen: "Nosta nyt silmäsi ja katso siitä, missä asut, pohjoiseen, etelään, itään ja länteen päin. Sillä kaiken sen maan, MINKÄ NÄET, annan minä sinulle ja sinun siemenellesi ijankaikkiseksi ajaksi. Ja teen sinun siemenesi niinkuin tomun maan päällä; jos joku voi lukea tomun maan päällä, niin hän myös voi sinun siemenesi lukea. [Viittaus siitä kaukana olevaan aikaan, joka antoi riittävästi aikaa sellaiselle hänen siemenensä lisääntymiselle.] Nouse ja vaella maata pitkin ja poikin; sillä sinulle sen annan." "Ja minä annan sinulle ja siemenellesi sinun jälkeesi sen maan, jossa sinä muukalainen olet, koko Kaanaan maan IJÄISEKSI OMAISUUDEKSI"; (1 Moos. 13: 14—17; 17: 8.) Maan, johon heillä kerran oli etu päästä, ja jossa he vuosisatoja asuivat. Mutta sinä aikana revittiin heidät monta kertaa pois ja vietiin vankeuteen muihin maihin, muukalaisten hävittäessä heidän kaupunkinsa, juodessa viinin heidän viinitarhoistaan ja syödessä hedelmät heidän puutarhoistaan. Ja lopulta revittiin heidät kokonaan juurineen, heidän kaupunkinsa hävitettiin ja tehtiin autioiksi, ja heidät ajettiin vaeltajina ja maanpakolaisina valtakunnasta valtakuntaan ympäri koko maailman. Mutta kun heidät jälleen istutetaan omaan maahansa, tämän lupauksen mukaisesti, "ei heitä enää revitä pois maastansa", jonka Jumala heille antoi; ja "he rakentavat autiot kaupungit [kaupungit, joissa he ennen olivat asuneet] ja asuvat niissä." Hajotettuna, koditonna, ylönkatsottuna ja vainottuna kansana, ovat he vielä toisista erotettu ja samanlaista ainesta oleva kansa. Yhdistettyinä veriheimolaisuuden vahvoilla siteillä, yhteisten toiveitten kautta, yhteisen uskon henkeyttäminä Jumalan ihmeellisiin lupauksiin, vaikka he ainoastaan hämärästi ovat ymmärtäneet näitä lupauksia, ja vielä yhdistettyinä myötätunnon siteillä, jotka johtuvat heidän yhteisistä kärsimyksistään ja kieltäymyksistään maanpakolaisina, odottavat ja ikävöivät he Israelin toivoa aivan nykypäivään asti.
Kansana he vielä uskovat Jumalaan, vaikka he sydämensä sokeudessa ja ylpeydessä ovat pahastuneet Jumalan määrätyn lähettilään alhaisuuteen, jonka hän lähetti pelastamaan maailmaa; niin että he, sen sijaan, että olisivat ottaneet vastaan hänet, ristiinnaulitsivat Vapahtajan, kirkkauden Herran. Ja kumminkin osottavat sekä apostolit että profetat, että tämäkään huutava rikos, johon heidän ylpeytensä ja itsepäisyytensä ajoi heidät, ei ole sellainen rikos, jota ei heille koskaan annettaisi anteeksi. Sen vuoksi on heitä rangaistu ja ankarasti. Kun he tuomitsivat Vanhurskaan ja sanoivat: "Tulkoon hänen verensä meidän päällemme ja lastemme päälle", eivät he ollenkaan aavistaneet sitä kauheaa kostoa, mikä seurasi. Kauhea hätä ja hukkaantuneet ihmishenget, heidän pyhän kaupunkinsa ja temppelinsä hävitys, heidän kansallisen olemassaolonsa täydellinen loppu, ja henkiin jääneen jäännöksen hajottaminen maanpakolaisuuteen kaikkein kansain keskuuteen, päätti kokonaan heidän elonkorjuuaikansa työn. Sisälliset puolueriidat alkoivat sen ja heidän maahansa hyökkäävä roomalainen armeija päätti sen. Tuli, miekka ja nälkä suorittivat kauhean kostontyön heidän keskuudessaan.
Siitä ajasta alkain on Israel todella ollutkin hajotettu ja vainottu kansa. Maanpakolaisina, ajettuina maasta maahan ja maakunnasta maakuntaan, on heiltä ollut riistetty melkein jokainen oikeus ja etu, jota muut ihmiset ovat nauttineet. Hyljäten kristinuskon sekä turmeltuneessa että puhtaassakin muodossa, joutuivat he roomalaisen kirkon ylönkatseen sekä armottoman vainon esineeksi. Historian kirjottaja sanoo: —
"Saksassa, Ranskassa, Englannissa ja Italiassa rajotettiin heidän oikeutensa kokonaan käskyjen ja lakien kautta niin hyvin kirkollisten kuin yhteiskunnallistenkin hallitusten puolelta; heidät suljettiin pois kaikista kunniallisista työnhaaroista, ajettiin paikasta toiseen, pakotettiin elättämään itseään melkeinpä kokonaan kaupalla ja koronkiskomisella, verotettiin liiaksi ja pidettiin halpoina kaupungeissa, ahdettiin ahtaisiin asuntoihin, heidän vaatteisiinsa merkittiin halveksumisen merkki, laittomat paronit ja tarvitsevat ruhtinaat ryöstivät heitä, he olivat helppo saalis kaikille puolueille keskinäisten rauhattomuuksien aikana, kerta toisensa jälkeen ryöstettiin heiltä aineelliset oikeudet, keisarit omistivat ja möivät heitä ikäänkuin orjia, alhaiso ja kapinalliset maalaiset murhasivat heitä, munkit ajoivat heitä takaa, ristiretkeläiset lopulta polttivat heitä tuhansittain, polttaen myöskin heidän kanssaveljiään Jerusalemissa heidän synagoogissaan, taikka kiusasivat heitä pilkaten herjaavilla saarnoilla, eriskummallisilla syytöksillä ja tutkisteluilla, uhkauksilla ja käännytysyrityksillä… He eivät voineet omistaa maata, eivät kuulua mihinkään ammattikuntaan eivätkä harjottaa mitään ammattia; he olivat pääasiallisesti pakotetut kaupantekoon. Ja kun he huomasivat koko ihmiskunnan olevan sotakannalla heitä kohtaan ei heidän kansallinen ylpeytensä siitä suinkaan pehminnyt, ja juopa laajeni niinmuodoin juutalaisten ja heidän pakanallisten naapuriensa välillä kaikkialla."
Kun he ovat olleet siten vieroitettuina Jumalasta ja kanssaihmisistään kaikissa kansoissa, on heidän kurja tilansa todella ollut surullinen ja säälittävä. Säälimättömien paavillisten vainojen aikana ovat he kärsineet yhdessä Jeesuksen pyhien ja marttyyrien kanssa — kristityt Antikristuksen hylkäämisen, juutalaiset sekä Kristuksen että Antikristuksen hylkäämisen tähden. Jumalan salliessa näiden murheiden ja vaivojen kohdata heitä rangaistuksena heidän kansallis-rikoksestaan, evankeliumin hylkäämisestä ja Lunastajan ristiinnaulitsemisesta, tulee hän siitä huolimatta aikanaan palkitsemaan heidät heidän uskonsa kestäväisyydestä hänen lupauksiinsa, joissa he niin väsymättömästi ovat riippuneet kiinni. Jumala tiesi edeltäpäin heidän ylpeytensä ja sydämensä kovuuden, ja ennusti sen niinkuin pahankin, joka heitä on kohdannut; ja yhtä selvästi on hän ennustanut, että heidän sokeutensa on poistuva ja lopulta on täyttyvä heihin kaikkiin nähden maalliset lupaukset, jotka aikoja sitten annettiin Aabrahamille ja joita toiset pyhät profetat toinen toisensa perästä toistivat. Sitä mukaa kuin aika Jumalan suosion luvatusta ennalleen-asettamisesta lähestyy, näemme myös valmistuksia tehtävän sitä varten. Nykyisessä vuosisadassa on seulomis- ja erottamistyö ilmeinen heidän keskuudessaan, joka jakaa heidät kahteen luokkaan oikeauskoisiin ja ei-oikeauskoisiin juutalaisiin. Edelliset pitävät vielä kiinni Jumalan lupauksista ja toivovat vielä että Jumalan määräämä suosionaika Siionille pian tulisi. Jälkimäiset ovat kadottamaisillaan uskon henkilökohtaiseen Jumalaan sekä aabrahamilaisiin lupauksiin ja kulkevat vapaamieliseen, järkeisuskoiseen ja uskottomaan suuntaan. Oikeauskoisia ovat useimmat köyhät, vainotut juutalaiset sekä muutamat rikkaat ja oppineet ja he ovat paljo monilukuisemmat kuin uskottomat; vaikkakin jälkimäiset ovat verrattomasti vaikutusvaltaisemmat ja kunnioitetuimmat, usein kauppiaita, pankkiireja, sanomalehdentoimittajia, j.n.e.
Seuraava on lyhyt yhteenveto oikeauskoisten juutalaisten uskosta: —
"Minä uskon totisella ja täydellisellä vakaumuksella että (1) Jumala on kaikkein olentojen luoja, hallitsija ja tuomari, ja että hän on aikaansaanut kaikki; (2) että Luoja on yksi, ja että hän yksin on ollut, on, ja tulee aina olemaan Jumalamme; (3) ettei Luoja ole ruumiillinen, ettei häntä saata käsittää millään ruumiillisilla ominaisuuksilla ja ettei ole mitään ruumiillista olentoa, johon häntä voisi verrata; (4) ettei mitään ollut ennen häntä, ja että hän on oleva ijankaikkisesti; (5) että häntä, eikä ketään muuta, on palveltava; (6) että profettain kaikki sanat ovat totta; (7) että Mooseksen ennustukset olivat tosia; että hän oli etevin kaikista viisaista miehistä, jotka elivät ennen häntä, tai koskaan tulevat hänen jälkeensä elämään. [Voimme antaa heille anteeksi että hiukan liiottelevat kun on kysymys niin jalosta ja arvokkaasta luonteesta.] (8) että lain, mikä tänäpäivänä on käsissämme, antoi Jumala itse mestarillemme Moosekselle; (9) ettei sitä lakia koskaan muuteta, eikä Jumala koskaan anna meille toista; (10) että Jumala ymmärtää ihmisten kaikki ajatukset ja työt, niinkuin profetoissa on kirjotettu, 'Hän, joka valmistaa kaikki heidän sydämensä, joka tarkastaa kaikki heidän työnsä'; (11) että Jumala palkitsee niitä hyvällä, jotka pitävät hänen käskynsä, ja rankaisee niitä, jotka rikkovat ne; (12) että Messias vielä tulee, vaikkakin hän viivyttää tuloaan, kumminkin 'odotan häntä kunnes hän tulee'; (13) että kuolleet asetetaan jälleen elämään, kun Luoja sen hyväksi näkee, jonka nimi olkoon siunattu ja muisto kunnioitettu ijankaikkisesti. Amen."
Heidän temppelinsä hävityksen ja heidän hajottamisensa jälkeen ovat uhrit lakkautetut, mutta kaikessa muussa pidetään mooseslaiset säännöt vieläkin oikeauskoisten juutalaisten keskuudessa. Heidän jumalanpalvelukseensa kuuluu, niinkuin ennenkin, Raamatun lukeminen, rukous ja kiitos. Pasunajuhlansa toisena päivänä lukevat he kertomuksen Aabrahamin aikomuksesta uhrata poikansa Iisak ja Jumalan hänelle ja hänen siemenelleen antaman siunauksen. Senjälkeen puhaltavat he pasunaan ja rukoilevat, että Jumala veisi heidät Jerusalemiin.
Uskottomat eli reformi-juutalaiset, "jyrkät", poikkeavat melkoisesti oikeauskoisista; monet heistä ovat julkisia ateisteja, jotka kieltävät henkilökohtaisen Jumalan. He kieltävät Messiaksen tulemisen kokonaan; ja joskaan eivät kokonaan kiellä ennustusta, selittävät he sen niin, että juutalainen kansa itse on Messias ja alkaa vähitellen uudistaa maailmaa, ja että kärsimykset, joita on ennustettu Messiaksesta, toteutuvat vainojen ja kärsimysten kautta, joita he kansana saavat kärsiä. Toiset heistä selittävät sivistyksen olevan ainoan maailman Vapahtajan, jota he odottavat.
Edellinen luokka näistä on epäilemättä se, joka tulee jälleen koottavaksi ja siunattavaksi, kun Messias tulee toisen kerran voimassa ja kirkkaudessa; ne jotka tulevat sanomaan: "Katso! tämä on meidän Jumalamme, jota me odotimme, ja hän pelastaa meitä; tämä on Herra, jota me odotimme; iloitkaamme ja riemuitkaamme hänen autuudessansa!" (Jes. 25: 9.) Messiaksen opetuksen selvemmässä valossa häviää kaikki usko tyhjiin perimätietoihin, joita he vielä pitävät arvokkaina lisäyksinä Jumalan suunnitelmiin. Se aika lähestyy suurin askelin, jolloin Jumala tulee puhumaan rauhaa Israelille ja lohduttamaan heitä ja kokonaan poistaman heidän sokeutensa. Tällä emme tahdo sanoa, ettei niiden sokeus, jotka ovat vaeltaneet kaukana uskottomuudessa, koskaan tulisi poistetuksi. Pois se. Kaikkien ja jokaisen kansakunnan sokeat silmät tulevat avattaviksi; ja kaikki kuurot korvat tulevat kuuleviksi. Mutta mitään erityistä suosiota eivät uskottomat juutalaiset tule saamaan suosion ajan palatessa; sillä "ei se ole juutalainen, joka vain ulkonaisesti on juutalainen" — ainoastaan sukulaisuuden ja kasvojenpiirteiden kautta. Jumala tunnustaa Aabrahamin lapsiksi ainoastaan ne juutalaiset, jotka pitävät kiinni Aabrahamin uskosta ja luottavat jumalallisiin lupauksiin.
ANGLOISRAELILAISET.
Tässä meidän on lausuttava poikkeamisemme niiden mielipiteistä, jotka väittävät, että anglo-saksilaiset ovat Raamatussa mainittu lupauksen Israel. Lyhyesti mainiten väittävät he, että anglo-saksit, eräs kansa Yhdys-Valloissa j.n.e. on Israelin kymmenen sukukunnan jälkeläisiä, jotka erosivat Juudan ja Benjamin sukukunnista Salomon kuoleman jälkeen, ja joita usein kutsutaan "kymmeneksi kadonneeksi suvuksi"; koska vankeuden jälkeen Baabelissa (kaikista kahdestatoista sukukunnasta) kymmenen sukukuntaa ei koskaan asettunut Kaanaan maahan Israelina, vaan hajotettiin ne sukukuntina ja yksityisinä eri kansakuntien keskuuteen. Ne, joiden selityksiä me tarkastamme, väittävät, että he saattavat seurata heidän vaellustaan Isoon-Britanniaan, ja että englanninkieltä puhuvain kansain suuruus ja vaikutusvalta maailmassa saatetaan johtaa siitä asianhaarasta, että he kuuluvat Israeliin ja perivät Israelille annetut lupaukset.
Tähän vastaamme: Muutamat niistä todistuksista, joita esitetään tueksi siitä, että he ovat noita "kadonneita sukuja", eivät näytä olevan ollenkaan päteviä; mutta joskin me myöntäisimme kaikki mitä he tässä väittävät, niin todistaisi se yhtä vähän heidän väitteensä, että nim. anglo-saksilaisen rodun vaikutusvalta ja suuruus johtuvat siitä asianhaarasta, että he ovat israelilaisia luonnollisen polveutumisen kautta, kuin se todistaisi että tämä johtuu siitä että he ovat "kadonneita". Heidän suuruutensa johtuu heidän vapaudestaan ja ymmärtäväisyydestään, jotka taasen eivät johdu siitä, että he ovat kadonneet, eikä myöskään siitä että he ovat syntyneet luonnollisiksi israelilaisiksi, vaan johtuvat ne Kristuksen opeista — siitä valosta, minkä muutamat Aabrahamin hengellisestä siemenestä ovat antaneet loistaa heidän keskuudessaan.
Se seikka, että kymmenen sukua eksyivät noista kahdesta, ei suinkaan ole heille kunniaksi, vaan päinvastoin. Se todistaa, että he olivat halukkaita hylkäämään Jumalan lupaukset; se on jumalankieltämisen, uskottomuuden merkki; sillä he tiesivät hyvin Jumalan ennakolta sanoneen, että Lainantaja, Pelastaja, Lunastaja, Kuningas, jossa ja jonka kautta lupaukset toteutuisivat, tulisi Juudasta. Benjamin suku oli sentähden ainoa suku Juudan rinnalla, joka kapinan aikana osotti uskoa Jumalan lupauksiin. Mutta, vaikkakin Baabelin vankeudesta palaamisen aikana ne, jotka edelleen osottautuivat uskovansa Jumalaan ja hänen lupauksiinsa palaamalla Kaanaan maahan, olivat suurimmaksi osaksi Juudan ja Benjamin sukukunnista, niin eivät kumminkaan kaikki, jotka palasivat, olleet näitä kahta sukukuntaa. Heidän joukossaan oli muutamia toisista sukukunnista, jotka rakastivat Jumalaa ja katuvaisina etsivät häntä, vielä luottaen hänen lupauksiinsa. Kuitenkaan ei suuri enemmistö, enemmän kymmenestä kuin kahdestakaan sukukunnasta, käyttänyt tilaisuutta hyväkseen palatakseen lupauksen maahan, koska pitävät parempana Baabelia ja toisia maita senkautta että olivat langenneet epäjumalisuuteen ja kadottaneet kunnioituksensa Jumalan lupauksiin.
Meidän on muistettava, että ainoastaan muutamat niistä, jotka palasivat maahansa Esran johdolla, eikä kukaan niistä, jotka palasivat Nehemian johdolla, oli niitä, jotka oli viety vankeuteen, sillä suurin enemmistö oli kuollut vuosikausia sitä ennen Baabelissa. Nämä olivat heidän lapsiaan, joiden sydämissä isäin usko vielä paloi, jotka vielä toivoivat siunauksia ja kunniaa, joita Aabrahamin siemenelle oli luvattu. Siten muodosti pieni, vähempi kuin viisikymmentuhantinen palaava joukko kaikki silloin jälelle jääneet israelilaiset, kaikista sukukunnista, jotka palaamisellaan lupauksen maahan osottivat, vielä riippuvansa kiinni Aabrahamin uskossa. Näille soveliaimmille, kaikista Israelin sukukunnista seulotuille jälkeläisille — vaikkakin pääasiallisesti kahdesta sukukunnasta, joita kaikkia nimitetään juutalaisiksi, kuninkaallisen ja hallitsevan sukukunnan mukaan — Herramme juuri esitti itsensä ja valtakuntansa ensimäisessä tulemisessa, koska he esittivät pyhää kansaa, Israelia, kokonaisuudessaan.
Herramme nimitti heitä Israeliksi eikä Israelin osaksi, eikä myöskään ainoastaan Juudaksi. Puhuupa hän niistäkin, jotka olivat pitäneet kiinni lupauksista ja toisistaan, että olivat "Israelin huoneen kadonneita lampaita", sentähden että olivat eksyneet kauvas totuudesta seuraten väärien paimenten perimätietoja, jotka olivat johtaneet heitä omaa tietään eikä Jumalan osottamaa tietä. Hän sanoo: "Minua ei ole lähetetty muiden kuin Israelin huoneen kadonneiden lammasten tykö". Israelin huoneeseen oli niinmuodoin hänen virkansa rajotettu; mikä pitää edellisen kanssa yhtä ja osottaa, että juutalaiset hänen aikanaan olivat ainoat hyväksytyt "Israelin huoneen" edustajat, niinkuin lauseet "koko Israel", "kaksitoista sukukuntaamme Jumalaa herkeämättä palvellen" ja toiset samanlaiset Herramme ja apostolien lausunnot osottavat. Ja muistettanee, että Herramme tämän yhteydessä lausui, että hänen virkansa oli Israelia varten, kieltäen opetuslapsiaan menemästä muiden kuin Palestiinan juutalaisten tykö. — Matt. 10: 5, 6; 15: 24.
Huomaa myöskin, kuinka apostolit käyttivät sanaa "Israel" eikä "Juuda" kun he puhuivat niistä, jotka sinä aikana asuivat Palestiinassa (Apt. 2: 22; 3 12; 5: 35; 13: 16; 21: 28), ja kuinka he sovittavat Jesajan sanat mikäli ne koskevat Israelin jäännöstä noihin verrattain harvoihin, jotka ottivat vastaan evankeliumin (Room. 9: 4, 27, 29, 31—33; 10: 1—4; 11: 1, 7—14, 25, 26, 31) ja puhuvat kaikista toisista loukkautuvina ja sokeutuvina. Siis, vaikkakin saatettaisiin todistaa, että anglo-saksilaiset kansat olisivat osa noista kymmenestä kadonneesta sukukunnasta, näemme selvästi, ettei mitään suosiota saattanut tulla heidän osakseen sen perustuksella tästä liitosta; sillä he hylkäsivät israelilaisen liiton ja heistä tuli epäjumalan palvelijoita, uskottomia ja oikeastaan pakanoita. Sitäpaitsi tulivat, niinkuin jo on huomautettu [II Osa, 7 luku], kaikki ne, jotka tunnustettiin Aabrahamin luonnolliseksi siemeneksi, joka edelleen tulisi hylkäämään Kristuksenkin, syöstyiksi kaikesta suosiosta Kristuksen kuoleman ajasta alkain vuoteen 1878 asti, jolloin oli tullut aika Jumalan suosion palaamiselle heille, ja heidän sokeutensa alkoi poistua. Niinmuodoin ei se etevyys, joka anglo-sakseille menneinä vuosisatoina muihin nähden on ollut, ole missään suhteessa voinut olla Israelin palaavaa suosiota. Niille, joilta suosio otettiin pois syystä että hylkäsivät ja ristiinnaulitsivat Herran, alkaa suosio nyt palata. Sinä aikana ja siitä asti on "juutalainen" edustanut Israelia (Room. 2: 9, 10), ja juuri juutalaiset tulevat nyt asetettaviksi ennalleen suosioon Aabrahamin luonnollisena siemenenä. Nämä, yhdessä hengellisen "siemenen" kanssa (joka on valittu evankelikautena — jäännös Israelista, juutalaisista, ja loppu koottu pakanoista) tulevat Jumalan aseiksi maan kaikkien sukukuntien siunaamiseksi. Eikä myöskään tuleva suosio Israelille tule olemaan yksinomaan heille. Kaikki, jotka uskovat liittolupauksiin, saattavat luonnollisen siemenen kanssa tulla osallisiksi palaavista suosion eduista, aivan samoin kuin evankelikautena kuka juutalainen tahansa, joka otti vastaan Kristuksen, oli otollinen saamaan kaikki hengelliset siunaukset ja edut, joita evankelikautena tarjottiin. Samoin kuin alussa ainoastaan pieni jäännös uskoi ja otti vastaan evankeliumin armolahjoja, samoin tulee paitsi juutalaisia, ainoastaan pieni luku ihmissuvusta olemaan valmis tuhatvuotiskauden uusille laeille ja ehdoille, kirkastetun Herran ja hänen kirkastetun seurakuntansa vanhurskaan hallituksen aikana; ja niinmuodoin tulevat aluksi ainoastaan harvat muista paitsi juutalaisista siunattaviksi. Juutalainen, joka kauvan oli tottunut, ja koettanut tehdä, luottaen, että lainkuuliaisuus vakuuttaisi hänelle jumalallisen siunauksen, kompastui ensimäisellä askeleella evankeli-taloudessa — syntein anteeksiantamiseen ilman töitä, jokaiselle, joka uskoo Jeesuksen täydelliseen työhön ja kokonaan riittävään synti-uhriin. Mutta juutalaisen kunnioitus lakia kohtaan tulee olemaan hänelle eduksi tubatvuotiskauden koittaessa, eikä kukaan tule olemaan valmistuneempi sen ajan ankarille vaatimuksille ja laeille kuin hän, senjälkeen kuin hänen sokeutensa Kristukseen ja hänen syntiuhrinsa arvoon nähden on poistunut; sillä töitä vaaditaan senjälkeen kun uskoo Kristukseen, vaikkei niitä sitä ennen voida hyväksyä. Ja juutalainen, kun hän ottaa vastaan Jumalan rakkauden ja armon Kristuksessa, ei tule olemaan niin taipuvainen kadottamaan näkyvistään Jumalan oikeudenmukaisuutta, niinkuin monet muut tänä aikana. Toiset sitävastoin tulevat jonkun aikaa olemaan sokeutuneet eivätkä ole valmiit tunnustamaan valtakunnan sääntöjä, joissa oikeus tulee olemaan ojennusnuorana ja vanhurskaus luotinauhana.
Niinkuin juutalainen oli sokeutunut väärän käsityksen kautta laista, joka tehtiin tyhjäksi väärien oppien kautta, samoin estyvät nytkin monet pakanat tarttumasta kiinni armon ehtoihin tuhatvuotiskautena, sen kautta että esitetään väärin syntein anteeksiantaminen armosta, jota väärät opettajat nykyaikana opettavat, jotka tekevät tyhjäksi evankeliumin Jumalan armosta viisastelevien väittelyjensä kautta — "vieläpä kieltäen senkin, että Herra on ostanut heidät" (2 Piet. 2: 1), taikka että minkäänlainen lunastushinta on maksettu tai oli tarpeellinen ihmisen ennalleenasettamiseksi. He väittävät että rikkominen on inhimillistä, anteeksiantaminen jumalallista; ja niinmuodoin päättelevät he, että synti joskus on suvaittava, ja että rangaistuksen ankaruus, lunastus, j.n.e. ei tule kysymykseen, sillä jos ei olisi anteeksi annettavia syntejä, poistaisi se Jumalalta viran ja tilaisuuden antaa anteeksi. Kadottaen Jumalan vanhurskauden näkyvistä, eivät he saata nähdä sisäistä yhteyttä hänen suunnitelmassaan sovinnosta veren kautta ristillä, joka myöntää synteinanteeksiantamisen lunastusuhrin kautta ainoastaan sellaisille, jotka ottavat vastaan Kristuksen ja taistelevat syntiä vastaan. Sokeutuneet pintapuolisten käsitystensä kautta Jumalan vanhurskaudesta ja ankarasta tarkkuudesta, tulevat harvat olemaan niin hyvin valmistuneet kuin juutalaiset tähän ankaraan tottelevaisuuteen kykynsä mukaan, joka tulee vaadittavaksi kaikilta tulevassa ajassa.
Valaisemaan juutalaisen valmistumista tunnustamaan Jeesuksen Kristuksen kuoleman lunastukseksensa — vastaavana hintana — laillisena sovintona ihmisen synnistä, esitämme tässä alempana nuoren, Kristukseen kääntyneen juutalaisen kynästä lähteneen kertomuksen "Suuren Sovintopäivän" vuosittaisesta viettämisestä sellaisena kuin oikeauskoiset juutalaiset nykyaikana viettävät sitä. Kirjotus oli painettu lehdessä The Hebrew Christian (Kristitty Juutalainen), ja kuuluu seuraavasti: —
"Yom Kippur, eli Suuri Sovintopäivä, oli merkkipäivä isälleni; sillä hän ei ainoastaan paastonnut, rukoillut ja kurittanut lihaansa tuona pyhänä, syntien poispyyhkimispäivänä, vaan hän vietti todella koko yön synagoogassa hartausharjotuksessa. Olen usein nähnyt hurskaan isäni itkevän tuona suurena päivänä, jolloin hän toisteli liikuttavan synnintunnustuksen, joka seuraa niiden uhrien luettelemista, joita Jumala oli määrännyt esiinkannettavaksi laiminlyömis- ja ylitsekäymissynneistä; ja monta kertaa olen vuodattanut myötätunnon kyyneleitä, kun hänen kanssaan otin osaa valituksiin siitä, ettei meillä nyt ole temppeliä, ei ylimäistä pappia, ei alttaria eikä uhria. Juhlapäivän edellisenä päivänä otti hän, toisten juutalaisten seuraamana, kukon; ja toistellen muutamia rukouskaavoja, heilutti hän elävää kukkoa kolme kertaa päänsä ympäri, lausuen nämä sanat: 'Olkoon tämä minun edesvastaajani, olkoon tämä minun korvausmaksuni, olkoon tämä sovitukseni, tämän kukon on kuoltava ja minä pääsen autuaaseen elämään.' Sitten pani hän kätensä sen päälle, niinkuin oli tapana panna uhrien päälle, ja kohta sen jälkeen jätettiin se teurastettavaksi. Tämä on ainoa veri, joka nykyään vuodatetaan Israelissa. Härkäin ja kauristen veri ei nykyään enää vuoda kuparialttarin vieressä."
"Isäni hankki suurella vaivalla itselleen valkosen kukon ja karttoi kokonaan punaista, ja kysyttyäni häneltä syytä, miksi hän teki niin, sanoi hän minulle, että punainen kukko jo oli synnin peittämä, sillä synti on itsessään punainen, niinkuin on kirjotettu: 'Jos teidän syntinne veriruskeat ovat, niin ne lumivalkeaksi tulevat; jos ne tulipunaisia ovat, niin ne villan kaltaisiksi käyvät.' (Jes. 1: 18.) Hän jatkoi: 'Sinä saat huomata, että rabbinit ovat säätäneet Talmud'issa, että jos kukko on valkonen, ei se ole synnin saastuttama ja saattaa se sentähden kantaa juutalaisten synnit; mutta jos se on punainen, on se kokonaan synnin peittämä ja on kelvoton kantamaan meidän vääryytemme.'"
"Syy, miksi he käyttävät kukkoa mieluummin kuin mitään muuta eläintä, on siinä, että hebrean kielellä sana 'ihminen' on gever [gebher]. Jos nyt gever [ihminen] on tehnyt syntiä, saa gever myöskin sovittaa sen. Mutta koska rangaistus on raskaampi kuin mitä juutalaiset saattavat kantaa, ovat rabbinit heidän sijaansa asettaneet kukon, jota kaldealaisella murteella sanotaan gever'iksi, ja otaksutaan jumalallisen vanhurskauden siten olevan tyydytetyn; koska gever on tehnyt syntiä, samoin täytyy gever, s.o. kukko, myöskin uhrata."
"Tätä turhanpäiväistä keksintöä saattaa kuitenkin pitää merkillisenä todistuksena erittäin sattuvasta seikasta, siitä nimittäin, että kun monet juutalaisista nykyaikana kokonaan kieltävät sovinnon, niin on kansan pääjoukolla vielä jonkunlainen tunne siitä, että uhri synnin edestä on ehdottomasti tarpeellinen, ja ettei katumus ilman sovitusta ole miksikään hyödyksi pelastukseen nähden. Jos juutalaiset, sen sijaan, että lukevat rabbinien satuja, tahtoisivat tutkia Raamattua, tulisivat he huomaamaan, että Herra Jeesus, todellinen Messias, omassa siunatussa persoonassaan on toimittanut juuri tuon sovituksen synnin edestä, jonka he tietämättömyydessään luulottelevat voivansa toimittaa uhraamalla kukon. Gever [ihminen] on tehnyt syntiä, ja gever [ihminen], ihminen Kristus Jeesus, on antanut elämänsä uhriksi synnin edestä. — Jes. 53: 10."
JUUTALAISELLE ENSIN.
Me näemme siis, Jumalan ennustuksen siitä, että Israel [paitsi harvoja uskollisia] tulisi sokeutumaan oman lakinsa kautta (Room. 11: 9), täyttyvän luonnollisella tavalla; ja myöskin, että hänen ennustuksensa siitä, että Tuhatvuotiskauden armolahjat ja edut tulevat siunaamaan toisia heistä pikemmin kuin toisia, toteutuvan aivan luonnollisella tavalla, selvien syiden aiheuttamana.
Siten tulevat Tuhavuotiskauden armolahjat juutalaisille ensin, aivan niinkuin liiton j.n.e. johdosta evankeliumin armolahjat tarjottiin heille ensin. Ja niin on lopulta käyvä niinkuin Simeon ennusti: "Tämä on pantu lankeemukseksi ja nousemukseksi monelle Israelissa." Ja aika tämän kansan nostamiselle, kansan, joka niin kauvan on ollut suosiosta langennut, on lähellä.
Mutta olkaamme varuillamme aivan tavallista erehdystä vastaan, jonka useat niistä, jotka näkevät jotain näistä lupauksista, tekevät, nimittäin luullessaan että on kirjaimellisesti käsitettävä ne lauseet, jotka sanovat: "Sen jälkeen minä palaan ja rakennan jälleen Daavidin luhistuneen majan [huoneen]; minä rakennan sen jälleen raunioistaan ja pystytän sen uudestaan." "Ja Herra Jumala antaa hänelle Daavidin, hänen isänsä valtaistuimen." "Ja minun palvelijani Daavid on oleva kuninkaana heidän ylitsensä." (Apt. 15: 16; Luukk. 1: 32; Hes. 37: 24). Samalla kuin kirjaimellinen lupaus Israelin palaamisesta omaan maahansa ja Jerusalemin ennalleenrakentamisesta omille rauniolleen ei saata tulla kysymykseen, voimme olla vakuutetut siitä, että Daavidin huoneella ja istuimella ei tarkoteta kirjaimellisia kiviä, rakennustarpeita j.n.e. Daavidin huoneen jälleen rakentaminen tarkottaa kuninkaan vallan ja hallituksen jälleen asettamista jonkun Daavidin jälkeläisen käsiin. Kristus Jeesus on Daavidin huoneen luvattu vesa ja hänen istuimensa perillinen; ja kun hänen valtansa alkaa rakentua, alkaa Daavidin huoneen eli majan pystyttäminen (pysyvä rakentaminen), joka huone hävitettiin ja joka monia vuosisatoja on ollut tuhkana. Samoin ei "Daavidin istuin" jolla Messias tulee istumaan, tarkota sitä puista, kultaista ja elfenluista penkkiä, jolla Daavid istui, vaan sen viran arvoa, voimaa ja valtaa, jota hän harjotti. Tätä valtaa, tätä virkaa eli tätä istuinta tulee Jehovan Voideltu, meidän Herramme Jeesus, käyttämään paljon suuremmassa määrässä.
Mutta mikä valta Daavidilla oli, ja mitä valtaa hän käytti? Me vastaamme, se oli Jehovan valta: Daavid "istui Herran Jehovan istuimelle" (1 Aikak. 29: 23); ja juuri tämän vallan kannattajana tulee Kristus olemaan Tuhatvuotisessa Valtakunnassaan. Ja kun asiaa katsotaan oikealta kannalta, on selvää, että Daavid ja hänen istuimensa eli jumalallinen valtansa, joka oli pystytetty esikuvalliseen Israeliin, olivat ainoastaan esikuvallisia valaistuksia Kristuksesta ja hänen valtakunnastaan; ja Daavidin suurin kunnia tulee olemaan, jos hänet katsotaan arvolliseksi, se, että hän saa olla yksi "ruhtinaista", joille Emanuel tulee uskomaan valtakuntansa maallisen puolen. — Ps. 45: 17.
Daavidin nimi samoinkuin hänen valtakuntansakin olivat esikuvallisia. Nimi Daavid merkitsee Rakastettu; ja sinä päivänä tulee Jumalan rakas Poika olemaan koko maan kuningas, eikä esikuvallinen rakastettu Daavid menneisyydestä. Hyvä on myöskin varmasti erottaa Uuden Jerusalemin, taivaallisen eli hengellisen kaupungin välillä jossa apostolit ovat kaksitoista peruskiveä, ja vanhan Jerusalemin välillä, joka on rakennettava jälleen vanhoille raunioilleen. Vanhan Jerusalemin luvattu ennalleenasettaminen ei merkitse ainoastaan rakennusten uudelleen rakentamista y.m. vaan erityisesti Israelin hallituksen ennalleen-järjestämistä; sillä ennustuksessa on kaupunki aina hallituksen vertauskuva. Niinmuodoin merkitsee Jerusalemin luvattu uudelleen rakentaminen vanhoille perustuksilleen Israelin kansallista ennalleen-järjestämistä samanlaiselle kansalliselle pohjalle kuin se ennenkin oli, kansana, jota Herran Voideltu hallitsi. Uusi Jerusalem esittää evankelista Seurakuntaa kirkkaudessa ja kuninkaallisessa vallassa, hengellisenä ja näkymättömänä ihmisille, ja kumminkin kaikkivaltiaana. Sen laskeutuminen maan päälle (Ilm. 21: 2) on sen rukouksen täyttyminen Isä meidän rukouksesta, joka sanoo: "Tulkoon, valtakuntasi"; ja sen tuleminen tulee tapahtumaan asteettain eikä äkkiä. Se alkaa jo laskeutua, tulla valtaan, ja seurauksena siitä näemme valmistavia toimenpiteitä, jotka johtavat vanhan Jerusalemin ennalleenasettamiseen; ja lopulta tulee tulos, joka mainitaan Herran rukouksessa, toteutumaan; — Jumalan tahto tulee tapahtumaan maan päällä niinkuin taivaassa. Uusi Jerusalem ja uudet taivaat merkitsevät aivan samaa ja tarkottavat uutta hengellistä hallitusta.
Ennustukset, joita jo on tutkittu, viittaavat vuoteen 1878 sinä vuosilukuna, jolloin Israelin "kaksinkertainen" aika, jolloin se odotti Kuningasta, oli täyttynyt, ja josta ajasta alkain heidän palaamisensa suosioon ja heidän sokeutensa poistuminen alkaisi; se aika jonka jälkeen olisi paikallaan "puhua sydämellisesti Jerusalemeille ja julistaa sille, että sen sotimisen aika [sen 'kahdenkertainen' odotusaika] on päättynyt, että sen pahateko on maksettu, että se on kaksinkertaisesti saanut Herran kädestä kaikkien syntiensä tähden." — Jes. 40: 1, 2.
Siitä vuosiluvusta alkain näemme sentähden, niinkuin on odotettavakin, huomattavia merkkejä suosion palaamisesta tälle kansalle — näemme liikkeen joka suuntautuu heidän todelliseen istuttamiseensa oinaan maahansa jälleen, ja heidän ennalleenrakentamiseensa suureksi kansaksi, Jumalan moninkertaisten sen tapaisten lupausten mukaan; sillä "Näin sanoo Herra Israelin Jumala: niinkuin nämä fiikunat ovat hyviä, niin olen minä hyväksi katsova Juudan vankeja, jotka minä [sen kuritukseksi ja rangaistukseksi — hyvää valhepuvussa] lähetin tästä paikasta Kaldean maahan [Baabeliin — salaiseen Baabeliin, kristikuntaan niinkuin 9 värsyssä osotetaan; sillä heidän kukistumisestansa asti ovat he olleet hajotetut kaikkein kansain keskuuteen n.k. kristikunnassa]. Ja olen heidän hyväksensä pitävä heitä silmällä, ja minä palautan heitä tähän maahan ja rakennan heitä, enkä hajota, ja istutan heitä enkä revi heitä ylös. [Tämä ei saattanut tarkottaa heidän palaamistansa kirjaimellisesta Baabelista, koska heidät tämän palaamisen jälkeen uudelleen hajotettiin ja revittiin ylös.] Ja minä annan heille sydämen tuntemaan minua, että minä olen Herra, ja he saavat olla minulle kansana ja minä olen heidän Jumalansa; sillä he kääntyvät minun puoleeni kaikesta sydämestänsä." — Jer. 24: 5—7.
"Näin sanoo Herra: katso, minä muutan Jaakobin majain vankeuden ja hänen asuntojansa minä armahdan; ja kaupunki [Jerusalem] rakennetaan jälleen kukkulallensa ja hovilinna [temppeli] asutaan säännöllisesti… Ja hänen lapsensa on niinkuin ennenkin, ja hänen seurakuntansa on pysyvä minun edessäni; ja minä kostan kaikille hänen ahdistajillensa. Ja hänen ruhtinaansa on hänestä tuleva ja hänen hallitsijansa on hänestä lähtevä… Katso, minä annan heidän tulla pohjan maalta [Venäjältä, jossa melkein kaksi kolmatta osaa kaikista nykyään elävistä juutalaisista nykyään asuu] ja kokoan heidät maan ääristä… suurena joukkona he palaavat tänne. Itkulla he tulevat ja rukoilevaisina minä heitä kuljetan… Kuulkaat Herran sanaa, te kansat ja ilmottakaat kaukaisissa luodoissa, sanokaat: Hän, joka Israelin hajotti, on hänet kokoava ja häntä varjeleva niinkuin paimen laumaansa. Sillä Herra lunasti Jaakobin ja pelasti hänet sen kädestä, joka oli häntä väkevämpi. Ja he tulevat ja riemuitsevat Siionin kukkulalla ja tulvailevat Herran hyvyyden tykö, viljan ääreen ja viinin ja öljyn ja karitsan ja karjan ääreen. Ja heidän sielunsa on oleva niinkuin kasteltu puutarha, eikä se enää ole nääntyvä." — Jer. 30: 18, 20, 21; 31: 8—12.
Suuri Lunastaja, jonka he kerran hylkäsivät, ei tule ennalleenasettamaan ja nostamaan ainoastaan nykyään elävät suvut, vaan kuolleetkin ovat asetettavat ennalleen; sillä, "Näin sanoo Herra, Herra: katso minä avaan teidän hautanne ja saatan teidät ulos haudoistanne, sinä minun kansani, ja tuotan teidät Israelin maalle. Ja te tulette tietämään, että minä olen Herra kun minä avaan teidän hautanne… ja minä annan henkeni teihin ja te tulette eläviksi, ja minä annan teidän asettua omalle maallenne; ja te tulette tietämään, että minä, Herra, olen puhunut, ja teenkin sen, sanoo Herra, Herra." — Hes. 37: 12—14.
Nämä ihmeelliset lupaukset eivät tule täyttymään kaksikymmenneljätuntisena päivänä vaan Tuhatvuotispäivän kuluessa. Niiden täyttymisellä oli huomattava alku vuonna 1878 seurauksena Berliinin kansainvälisestä kongressista. Juutalaiset nauttivat nyt suurempia oikeuksia isäinsä maassa kuin heille on myönnetty vuosisatain kuluessa. He eivät enää ole ainoastaan "koiria" julkeille turkkilaisille.
Ei ole, luulemme, yleisesti tunnettua, että Englanti jo on ottanut suojeluksensa alaiseksi Palestiinan, ja oikeastaan Turkin kaikki aasialaiset maakunnat, joista Palestiina on yksi. Kauvan aikaa on Englanti pitänyt tarpeellisena suojella Turkkia, kolmestakin syystä: ensiksikin omistavat sen rikkaat luokat suuret määrät turkkilaisia obligationeja; toiseksi, jos Turkki joutuisi minkä naapurivallan saaliiksi tahansa tai jaettaisi niiden kesken, ei Englanti saisi paljon, tuskinpa mitään koko saaliista; ja toiset vallat, sen kilpailijat, pääsisivät sillätavoin Englannin edelle arvossa ja vallassa Euroopan asioita järjestettäessä; ja kolmanneksi, ja joka onkin pääasia, Englanti huomaa, että jos turkkilainen hallitus olisi tieltä pois, lisääntyisi Venäjän vaikutus melkoisesti etelä-Aasiassa, ja se tulisi piankin itselleen anastamaan intialaisen vallan, jonka keisari Englannin kuningas on, ja josta Englannilla on suuret tulot kaupan y.m. kautta. Senpätähden huomaamme kuninkaallisen tai Torypuolueen Englannissa innokkaasti tukevan turkkilaisia; ja kun Venäjä, vuonna 1878 aikoi hyökätä Konstantinopoliin, asettui Englanti sitä vastaan ja lähetti tykkivene-laivaston satamaan. Tuloksena oli Berliinin-konferenssi, kesäkuun 13 p. 1878, jossa eräs juutalainen, Englannin pääministeri, Lordi Beaconsfield, näytteli pää-osaa; Turkin asiat järjestettiin silloin siten, että sen kansallinen olemassa-olo tällä kertaa säilytettiin, mutta sen maakunnat järjestettiin kumminkin niin, että mahdollisen jakamisen sattuessa, suurvallat tietäisivät minkä osan kukin saattaisi ottaa. Tänä aikana juuri myönnettiin kaikille Turkin maakunnille suurempi uskonvapaus, ja Englanti tuli, salaisen sopimuksen kautta Turkin kanssa, aasialaisten maakuntain suojelijaksi. Puhuaksemme historiankirjottajan, Justin Mc. Carthy'n mukaan: —
"Englannin hallitus takasi Turkille suojelevansa sen aasialaisia alusmaita kaikkia hyökkäyksiä vastaan, … velvottautui varsinaisesti puollustamaan ja turvaamaan Turkkia kaikkia hyökkäyksiä vastaan ja linnoitti Kypron saadakseen tätä tarkotusta varten edullisemman pohjan toiminnalleen."
Siis huomataan Palestiinan, joka on yksi näistä aasialaisista maakunnista, jo olevan Englannin suojeluksen alaisena, ja tämä selittää syyn miksi turkkilainen hallitus niin veltosti sovittaa juutalaisten pyrintöihin epäsuotuisia lakejaan. Ja sen jälkeen kun kohtalon salliman kautta Palestiina avattiin juutalaisille, tuli uusia juutalais-vainoja "pohjan maalla" — Venäjällä ja Rumaaniassa — jonka varmana seurauksena oli siirtolaisuus näistä maista omaan maahansa. Tuloksena tästä asianhaarain yhtymästä on juutalaisen väestön oikeauskoisen osan nopea kasvaminen Palestiinassa ja erityisesti Jerusalemissa. Juutalaiset Jerusalemissa voittavat jo luvullaan kaikki muut kansallisuudet yhteenlaskettuina, sen sijaan että he vuosisatoina ovat olleet siellä aivan harvalukuisia. The New York Herald (New-Yorkin Sanomat) lausui joku aika takaperin Englannista mikäli se koski Kreeta- saaren valtaamista, Egyptin miehittämistä ja Turkin ja sen maakuntien tilaa ylipäänsä, seuraavaa: —
"Me elämme nopeassa aikakaudessa, ja historiaakin tehdään suurella nopeudella. Sodat kestivät ennen kymmeniä vuosia; yhteiskuntaviljelys edistyi vitkallisesti, yhteiset kulkuneuvot eri kansojen välillä ja siitä johtuva keskinäinen hyöty edistyivät samassa suhteessa hitaasti. Mitä nyt sitä vastoin keksitään jossain maassa, se tulee heti tunnetuksi tuhansien peninkulmain päässä, ja koko maailma saattaa yhtähaavaa hyötyä keksinnöstä. Etenkin politiikassa on kiiruhtamisen henki ilmeinen. Valtiomiesten suunnitelmat tarvitsivat ennen ihmispolvia täyttyäkseen; nykyään suorittavat mitä rohkeimmat suunnitelmat niiden laatijat itse, ja maanosan kartta saattaa viikossa muuttua. Tapahtumain ripeää kulkua ja historian luomista todistaa erittäin selvästi magneettinen itämainen kysymys… Keskellä yhteentörmäävien etujen näyttämöä sijaitsee Palestiina — kallisarvoinen juutalaiselle, kristitylle ja muhamettilaiselle. Valtiomies sanoo sen olevan aseman avaimen; ja silmällä pitäen maanmiestensä parasta selittää hän, että katsoen sen erinomaiseen viljavuuteen, joka muinoin elätti miljoonia; katsoen sen suurenmoisiin mahdollisuuksiin kauppaan nähden, joka muinoisin teki sen merisatamat työn ja rikkauden näyttämöksi ja teki Tyyron ja Siidonin sananlaskuksi näihin päiviin asti; katsoen siihen etuun, että se on yhtymäkohtana Euroopan ja Aasian välillä ja että sillä niinmuodoin on mitä erinomaisin asema, on Palestiinan omistaminen hänen isänmaata rakastavalle sydämelleen suurimmassa määrin suotava. Historiankirjottaja sanoo: Ensimäinen kansainvälinen tapahtuma, joka on muistiinkirjotettu, oli hyökkääminen Palestiinaan; siitä ajasta alkain on se ollut mieltäkiinnittävänä keskipisteenä; sentähden on hän puolestaan huvitettu Palestiinan tulevaisuudesta. Uskonnollismielinen ei löydä kyllin sanoja lausuakseen sitä mielenkiintoa, jota hän tuntee nimittämäänsä Pyhää maata kohtaan; hänelle on jokainen kivi saarna, jokainen puu runo. Selvänäköinen kauppias huomaa, että kun aasialainen rautatiejärjestelmä on rakennettu, kuten se varmasti tuleekin rakennetuksi niin pian kuin pysyväinen hallitus on asetettu, tulee Palestiina maantieteellisen asemansa johdosta olemaan valtio, jossa suuret rautatieradat tulevat yhtymään viedäkseen Aasian tuotteet eurooppalaisille ja amerikkalaisille markkinoille ja päinvastoin; sillä niinkuin kolmen maanosan kauppa keskittyi sen rajain sisäpuolelle Salomonin päivinä, niin tulee samojen maanosien kauppa tulevaisuudessakin saatettavaksi uudelleen tähän suosittuun seutuun. Eikä hän alenna toiveitaan vähääkään sentähden, että niiden toteutuminen näyttää kaukaiselta. Muistaen miten nopeaan Chicago tai San Francisco ovat kasvaneet, muistaen autiokorpien joutuisaa muuttumista väkirikkaiksi kaupungeiksi, huomauttaa hän yksinkertaisesti: 'Tapahtumat seuraavat toisiaan ripeästi nykyaikana', ja odottaa."
"Mutta sillä välin kun kristityt vallat seisovat asestetuin käsin tarttuakseen haluttuun ja houkuttelevaan palaseen, kun kuolemaisillaan oleva turkkilainen irrottaa kätensä, astuukin historiallinen olento esille ja selittää, 'Maa on minun!' Ja kun vallat kääntyvät katsomaan puhujaa, tuntevat he hänessä juutalaisen — sen patriarkan lapsen, joka asui Palestiinassa, kun se ensikerran oli maahantulon esineenä, ja joka itse mielellään tahtoisi olla läsnä ottamassa vastaan sitä omanaan, kun sen omistamisesta riidellään kolmekymmentä kuusi vuosisataa myöhemmin!"
"Mikä ihmeellinen yhteensattuma! 'Ei ollenkaan', sanoo juutalainen; 'ei se ole sattuma, se on minun osani'. Heittäkäämme nyt lyhyt silmäys juutalaisen asemaan, mikäli se koskee Palestiinan tulevaisuutta. Kansallisuudet syntyvät aatteista. Saksan yhteysaatteesta syntyi Saksan valtakunta todellisuudeksi ja julistettiin se maailmalle Versaillesta, ranskalaisten tykkien vastatessa amen Saksan rukouksiin sen menestymisestä. Huudosta 'Italia irridenta' syntyi meidän päiviemme uusi Italia jonka jylinä taasen tulee herättämään Välimeren rannikot. Vanhan Kreikan perimätiedoista luotiin nykyinen Kreikka. Täten ymmärtävät kristityt millä tavoin juutalaisen kauvan kyteneet toivomukset saattavat toteutua; ja heidän täydellisesti myöntäissään, että Palestiina kuuluu juutalaiselle ennen kaikkia muita, koska hän ennen kaikkia muita on erityisesti omiaan kehittämään tämän virkeän maan tulevaisuutta, samalla kertaa kuin juutalaisen omistaessa maan, kateellisten valtojen pelko hälvenee, tulee hänen asettamisensa siihen olemaan oikeamielinen teko ja arvokas hyvitys niistä kauheista vääryyksistä, joita häntä — historian marttyyriä — kohtaan on tehty."
"Mitä juutalaisiin itseensä tulee, on melkein turhaa sanoa, kuinka he toivovat ennalleenasettamista. Yhdeksäntenä päivänä heidän Ab kuutansa paastoavat he temppelinsä hajottamisen ja niiden kansallisten onnettomuuksien johdosta, jotka seurasivat näitä tapauksia. Joka ikinen aamu ja ilta he rukoilevat: 'Kokoa meitä maailman neljästä kulmasta'; 'Aseta kansamme ennalleen'; 'Tule asumaan keskelle Jerusalemia'; ja nämä sanat lausutaan joka kaupungissa, jossa juutalaisia on — s.o., kaikkialla maailmassa. Sellainen kestäväisyys on kerrassaan kaikkien rajojen yläpuolella; ja vielä tänäkin päivänä panevat Espanjan juutalaiset (tässäkin kaukaisessa maassa) vähän Palestiinan multaa eli 'tierra santa'a', niinkuin he sitä nimittävät, kuolleittensa silmille — runollinen ja liikuttava todistus heidän rakkaudestaan pyhään maahan."
"'Kun rautatie saavuttaa Jerusalemin, tulee Messias', on viittaus Jes. 66: 20, jossa profetta näyssään näkee maanpakolaisten palaavan kaikenlaisilla kulkuneuvoilla, joista hän erästä nimittää 'kirkaroth'iksi'. Englantilainen Raamatunkäännös kääntää sen sanalla 'joutuisat juhdat', joka on liian epämääräistä, tai 'dromedarit', joka varmaan on väärin. Ei puutu kieliniekkoja, jotka johtavat sanan sanasta kar [kur], 'uuni', ja sanasta karkar [kirkar], 'pyöriä' — väittäen profetan tällä tavalla koettaneen muodostaa nimityksen sille, mikä hänelle näytettiin näyssä, nim. nopeassa liikkeessä oleva juna. 'Kun Nikolaus hallitsee, tulee vapahdus', on viittaus Jes. 63: 4, josta hebreistit, kutsumansa Rashe Teboth'in kautta tekevät seuraavan johtopäätöksen: 'Koko Juuda on näkevä ja kuuleva Nikolain, Moskovalaisten keisarin kukistumisen Juudan lasten sorron tähden, ja sen jälkeen kuin lankeemisemme on tapahtunut, tulee todellinen vapauttamisemme tapahtumaan ja aivan lähellä tulevat tisbiläisen profetan [Elijan] hyvät sanomat olemaan Juudan lapsille.' Nämä ja tämän tapaiset lauseet ovat tärkeät, mikäli ne ilmaisevat, mitä juutalaiset ajattelevat."
Meitä muistutetaan voimakkaasti, kuinka lähelle totuutta maailman ihmiset joskus tietämättään tulevat, yllä olevan lauseen kautta, että nim. patriarkka Aabraham itse mielellään tahtoisi olla läsnä ottamassa vastaan lupauksen maata omanaan ja jälkeentulevaistensa omana kolmekymmentäkuusi vuosisataa kuolemansa jälkeen. Tämän, jota toiset pitänevät runollisena lentona, selittää Raamattu käyvän toteen. Sillä niinkuin jo olemme nähneet [I osa, 14 luku], tulevat Aabraham, Iisak ja Jaakob, Danielin ja kaikkein pyhäin profettain kanssa "tehtäviksi täydellisiksi" — herätettäviksi kuolemasta inhimilliseen täydellisyyteen, senjälkeen kuin evankelinen Seurakunta on tullut kirkastetuksi (Hebr. 11: 40); ja he ovat niitä, jotka tulevat olemaan "päämiehiä koko maailmassa" (Ps. 45: 17), Kristushenkilön hengellisen, näkymättömän hallitsijan maallisia ja näkyväisiä edustajia. Aabrahamille sekä hänen siemenelleen annettiin lupauksen maa ijankaikkiseksi omaisuudeksi; ja hänen täytyy saada se tulevaisuudessa, sillä vielä hän ei ole koskaan omistanut siitä kämmenen leveyttäkään. — Apt. 7: 5. Muudan, Chicago-lehdessä julaistu kirje todistaa ihmeellisellä tavalla Palestiinan asteettaisesta ennalleenasettamisesta ja valmistuksista luvattua tulevaa siunausta varten sille ja sen kansalle, seuraavasti: —
Jerusalemissa 23 marrask. 1887.
"Minua ilahduttaa suuresti saadessani kertoa teille niistä ihanista asioista, joita olemme saaneet omin silmin nähdä näinä kuutena vuotena, jolloin olemme asuneet täällä. Kun me saavuimme tänne kuusi vuotta takaperin, oli meitä luvultaan neljätoista aikuista ja viisi lasta. Kun me ajoimme ylös Jaffasta, teki maan autius syvän vaikutuksen meihin. Ei saattanut nähdä ainoatakaan viheriäistä kortta; öljypuut ja viiniköynnökset olivat niin kuuman, kuivan kesän pölyn peittämät, ettei ikinä olisi saattanut aavistaa sen alla olevan mitään vihantaa; ja koko maa näytti kuivuneelta aivan perustuksiaan myöten. Mutta sen ajan jälkeen emme ole koskaan nähneet sitä sellaisena. Joka vuosi se alkaa näyttää vihannammalta ja nyt ovat monet sen paljaista rinteistä viini- ja öljypuutarhojen peittämät, joka kokonaan muuttaa sen ulkomuodon."
"Te saattanette kysyä: Mikä on syynä tähän suureen muutokseen? Jumala on luvannut, että niinkuin hän on antanut onnettomuuden tulla tälle maalle, niin hän antaa suuria siunauksiakin tulla sille, ja nämä ovat ilmeisesti alkaneet sen kautta, että hän on lähettänyt enemmän sadetta kuin on saatu monena edellisenä vuosisatana. Hän lähettää ihania kuuroja ja runsaasti kastetta sinne, jossa sitä tavallisesti ei ole ollenkaan ollut; ja hän lähettää pilviä kesällä, joista ei vielä kaksikymmentä vuotta takaperin tiedetty mitään. Tämä laimentaa kuumuuden, ettei se enää voi polttaa maata niin perinpohjaisesti. Viisi vuotta takaperin lähetti hän heinä- ja elokuussa (joina kuukausina ei koskaan ennen ole satanut), sateen, joka kesti Jaffassa kolme tuntia ja Damaskossa kuusitoista tuntia, ja useita tuntia muuallakin ympäristössä, niin että amerikkalaiset sanomalehdet huomauttivat sen olevan todistuksen siitä, että Palestiinan ilmanala on muuttumassa. Samoin oli myös meidän tullessamme tänne ainoastaan muutamia juutalaisia, jotka palasivat silloin tänne, mutta vainot Venäjällä, Saksassa ja muissa paikoissa alkoivat karkottaa heitä; ja Sultaanin julistuksista välittämättä alkoivat he palata tähän maahan, ostaa maata, istuttaa ja rakentaa ja saada kaupungin kaupan käsiinsä, ja siten on täällä nyt monta tuhatta juutalaista enemmän kuin silloin, kun me tulimme."
"Jerusalem on todellisuudessa nyt juutalaisten käsissä, mitä kauppaan tulee; ja juutalainen ei enää ole muhamettilaisen poljettava, niinkuin hän kerran oli. He rakentavat myöskin kiireellä uutta kaupunkia aivan kuvauksen mukaan Jer. 31: 38—40; 32: 43, 44, että turkkilaisetkin, jotka ovat vallassa, huomaavat sen ja sanovat toisilleen: 'Se on Jumala; mitä voimme tehdä?' Ja mitä saatamme sanoa tästä kaikesta muuta kuin että Jumala meidän päivinämme kiireesti täyttää sanansa ja liiton, jonka hän teki Aabrahamin kanssa? Ja me olemme tämän kaiken todistajia."
Huolimatta sorrosta ja hirmuvaltaisesta kohtelusta, jotka ovat painaneet heidät tomuun asti, näemme monet heistä viime vuosina kohoutuvan rikkauteen ja maineeseen pakanallisten naapuriensa ohi. Ja sellaisia varoja ja sellaista mainetta tulee monessa tapauksessa hyväntahtoinen kunnianhimo käyttämään juutalaisen rodun kohottamiseksi; ja viisaat ja hyvin johdetut yritykset voivat saada paljon aikaan siihen suuntaan. Ajattelevien henkilöiden huomio, sekä juutalaisten että pakanain kesken, alkaa kääntyä tähän asiain tilaan juutalaisten keskuudessa.
Lausunnoista johtavissa juutalaisissa lehdissä ja nykyään vireillä olevista liikkeistä, jotka tarkottavat Palestiinaan siirtymistä, ja koettavat tukea ja auttaa eteenpäin niitä, jotka jo ovat asettuneet sinne, näkee että tuhannet nykyään kääntävät katseensa lupauksen maahan. Tämä käänne juutalaisissa suhteissa on ollut huomattavissa vuodesta 1878 alkaen; ja tapahtumain muodostuminen tämän jälkeen on aikaansaanut merkillisen heräämisen mikäli se koskee tätä asiaa, joka herääminen itsessään on ajan merkkejä. Lehdestä Jewish World (Juutalaismaailma) 20:lta päivältä elokuuta 1886 esitämme esim. seuraavaa:
"Pilvissä, jotka tähän asti ovat heittäneet synkän varjon pyhän maan yli, on halkeamia. Tämän onnettoman maan tulevaisuus, joka niin kauvan on ollut läpitunkemattoman pimeyden kietoma, alkaa vähän valjeta; ensimäiset vilahdukset asiain onnellisemmasta asemasta alkavat jo melkein häämöttää meidän laskelmiemme mukaan siitä, mitä on tulossa… Kaksi laitosta ovat määrätyt suuresti vaikuttamaan Palestiinan juutalaisten aseman parantamiseksi — Jaffan maanviljelyskoulu ja Lionel de Rothschild-laitos Jerusalemin lähistöllä. Saattaisimme laskea siihen kolmannenkin Montifiore-testimonialirahaston muodossa, joka rakennusseuroja perustamalla ja halpoja asuntoja rakentamalla on vaikuttanut paljon säästäväisyyden kasvattamiseksi ja kurjuuden ja vaivojen vähentämiseksi pyhän kaupungin kotielämässä… Se, mikä tällä hetkellä on sydämellämme huomautettavana, on, että juutalaisten tulevaisuudentoiveet Palestiinassa eivät enää ole synkät. Toiselta puolen on voimia, jotka ovat viisaasti mietityt ja älykkäästi järjestetyt, ja jotka toimivat veljiemme aseman parantamiseksi, ja joita ahkerasti käytetään; toiselta puolen taas alkaa kansa kyllästyä kurjuuteensa ja toimettomuuteensa ja osottaa kasvavaa halua käyttää hyväkseen niitä ponnistuksia, joita on tehty heidän kohottamistaan varten. Tästä asiain tilasta saattaa johtua onnellisia seurauksia, ja jokainen juutalainen katselee tätä ilolla."
Saman lehden seuraavassa numerossa päättyi johtava kirjotus
"Palestiinan tulevaisuudesta" näillä sanoilla: —
"Maanviljelystä harjottavain ainesten tulviessa siirtokuntiin, joita Montifiore-Hirsch- ja Rothschild-rahastot ovat istuttaneet, tavattanee halukkaita käsiä työskentelemään uudestiluomiskuvaelman aikaansaamiseksi, jolloin 'erämaakin kukkii ruusun tavoin'; halukkaita käsiä ja halukkaita sydämiä, jotka tempaavat pyhän maan pitkästä kuolon yöstä ja asettavat ennalleen juutalaisten kansallisen kotipaikan elämään ja valoon."
Toinen aikakausilehti, The Jewish Messenger (Juutalainen sanansaattaja), sanoo: —
"Ihmisten hääriessä pienine huolineen, vuorotellen peljäten, vuorotellen toivoen, siirtyy inhimillisten tapahtumain suuri ja mahtava kulkue eteenpäin ja lähestyy vastustamattomasti täyttymistään, toteuttaen välttämätöntä lakia, joka johtaa kaikki inhimilliset toimet. Ihmiset kohottavat siellä ja täällä heikot äänensä ikäänkuin hillitäkseen edistymisen vuota ja estääkseen Ijankaikkisen tekoja. Yhtä hyvin saattaisivat he koettaa hillitä lakia, joka hallitsee maailmankaikkeutta. Roduilla on yhtä määrätty rata kuljettavana kuin tähdillä, jotka kimaltelevat yllämme olevalla sinilaella. Ja israelilainen rotu on niiden joukossa kirkas kiintotähti. Kaikilla vaelluksillaan on se ollut uskollinen radalleen. Sen tehtävä on ollut edeltäkäsin nähty ja edeltäpäin lausuttu, ja sen lopullinen ennalleenasettaminen pyhään maahan ennustettu. Ajan merkit osottavat, että tämä ennustus on täyttymäisillään. Se alkaa täyttyä niin hiljaa ja niin asteettain, että ainoastaan ne, jotka ovat omistaneet asialle huomiota, käsittävät tehdyn työn tärkeyden."
"Palestiina on valtiollisessa suhteessa välttämätön juutalaiselle rodulle. Kansakunnan perustaminen vielä kerran pyhään maahan merkitsee koko Israelin korottamista. Se asettaa sen kansakunnaksi maan kansakuntien joukkoon. Se antaa juutalaiselle sen valtiollisen mahdin ja yksinvaltaisuuden oikeuden, jotka merkitsevät sille suojaa. Se tekee hänet oman isänmaansa kansalaiseksi ja antaa hänelle oikeuden liikuskella maailman kansojen keskuudessa… Tämä saattaa näyttää mahdottomalta toteuttaa sille, joka on konttorissa kiinni kirjoissaan, sille joka myymälässään on syventynyt laskemaan voittojaan ja tappioitaan, sille joka on hukkunut seuraelämän nautintoihin, mutta kelle tahansa, joka alkaa tutkia valtiollista horoskopia (ennustuspeiliä), on se aivan päivän selvää."
"Sen jälkeen kun valtiollinen itsehallinto on toteutunut, eivät ympäri maan piirin hajaantuneet juutalaiset tule laumottain vetäytymään sinne. Aasiassa on 300,000 juutalaista, Afrikassa 400,000 ja Euroopassa asuu 5,000,000. Juuri näistä Palestiina tulee saamaan ennalleenasettamiselämänsä. Amerikassa syntynyt juutalainen jäänee epäilemättä amerikkalaiseksi; ja jos hän joskus kävisi pyhässä maassa, tekisi hän sinne huvimatkan, nähdäkseen maan, joka on niin kuuluisa hänen urhokkaan rotunsa oikeana synnyinseutuna."
"Saattaa sanoa, että Palestiina maantieteellisessä suhteessa on liiaksi pieni suurestikaan vaikuttaakseen valtiollisena, henkisenä tai siveellisenä voimana maailman kansakuntien kesken. Me vastaamme, että Kreikka muinoisina aikoina oli mahtava valta, ja uusimpina aikoina on Britannian pieni saari myöskin mahtava valta. Mitä ne ovat maantieteellisessä suhteessa? Äly, siveellinen voima ja kansallisylpeys tekevät kansakunnat suuriksi, eikä alueen laajuus. Juuri henkevyys ja siveellinen voima tulevat tekemään Israelin kuuluisaksi kansakuntien keskuudessa."
Jewish Chronicle (Juutalainen aikakausikirja) sanoo: —
"Liike on vastustamaton. Emme saata asettua viereen seisomaan ristissä käsin, kun tämä uusi lähtö tapahtuu. Meillä juutalaisilla on melkein kaksituhatta vuotta ollut se ajatus, että kärsimysten aikakausien mitta, joita olemme eläneet, saavutetaan vasta silloin, kun me jälleen omistamme isäimme maan. Onko tämä luottamus kuoleva juuri silloin kuin se näyttää olevan täyttymäisillään? Tai onko odotettavissa, että palaaminen aikaansaadaan salaisilla ja ihmisten myötävaikutuksen yläpuolella olevilla keinoilla. Jumala täyttää tahtonsa ihmisten tahtojen kautta; ja jos ennustukset tulevat täyttymään, tulee se tapahtumaan inhimillisten tahtojen ja voimien kautta. Nämä saattanevat olla liian korkeita asioita vedettäväksi yhteyteen käytännöllisen suunnitelman kanssa, joka koskee muutaman juutalaisen siirtokunnan perustamista Palestiinaan. Mutta juuri tällaisista pienistä aluista, kuin nämä ovat, kehittyy usein suuria tapahtumia; ja pienen juutalaisjoukon palaaminen pyhään maahan ei saata olla muistuttamatta suuremmankin palaamisen mahdollisuudesta ja toimeenpanemisesta, johon koko juutalainen historia ja kaikki juutalaiset pyrkimykset ovat viitanneet."
Toisetkin etevät miehet maailmassa, paitsi juutalaiset, näkevät ja lausuvat ajatuksensa Israelin edistymisestä. Huomaa esim. seuraava kirjotus Central Preshyterian lehdestä: —
"Sukupuuttoon kuolemisen sijasta osottaakin juutalainen kansallisruumis kasvavaa elinvoimaa. Sitä ei saata poistaa, eikä sitä muut kansat saata niellä. He kulkevat maasta maahan, tullakseen melkein herroiksi mihin ikänä menevätkään. He omistavat itselleen maan Saksassa ja Unkarissa ja rikastuvat Venäjällä; suuret pankkiirit Lontoossa ja Pariisissa ja eurooppalaisen kaupan keskuksissa ovat juutalaisia. Kymmenenä (viimeisenä) vuotena ovat Rothschildit antaneet £ 100,000,000 (2,520,000,000 mk) lainana Englantiin, Itävaltaan, Preussiin, Ranskaan, Venäjälle ja Brasiliaan."
Lordi Shaftesbury Englannissa sanoi äskettäin: —
"Suuri kateus on vallalla tätä ihmeellistä kansaa kohtaan, joka nyt on astumaisillaan etusijalle. Ja mikä ajanmerkki onkaan, että missä ikänä juutalaisia on, ovat he etevimpiä ihmisiä, joita vainotaan tai etevimpiä tulemaan eri toimihaarojen johtajiksi! Eräältä arvokkaalta Berliinin porvarilta kysyttiin: 'Mikä on syynä siihen voimakkaaseen tunteesen, jolla te Berlinissä ja kaikkialla Saksassa vastustatte juutalaisia?' Hän vastasi: 'Sanon sen teille: Näistä juutalaisista, jos he antautuvat kauppa-alalle, tulee etevimmät kauppiaat; jos he antautuvat pankkialalle, tulee heistä parhaat pankkiirit; jos he antautuvat lakitieteen alalle, tulee heistä etevimmät lakimiehet; tai jos he antautuvat kirjalliselle alalle, niin voittavat he meidät kaikki. Mille alalle he yrittänevätkään, työntävät he sieltä pois pakanat; ja sen sanon teille, Herrani, sitä emme tahdo sietää!'"
"Juutalaisvaino Venäjällä ja Puolassa ei riipu uskonnosta tai kansallisuudesta. Näillä asioilla ei ole mitään sen kanssa tekemistä. Venäläiset vainoisivat ketä kansaa tahansa, joka olisi samassa asemassa kuin juutalaiset. Muistakaa, että hyvin melkoinen osa Venäjän kiinteää omaisuutta on kiinnitetty juutalaisille; että hyvin suuri osa rahvaasta ja hyvin monta kauppiasta maan eri osista ovat velkaa juutalaisille. Joka ainoa tilaisuus, joka vaan tarjoutuu juutalaisten ryöstämiseksi, käytetään melkein varmasti. Hävittämällä juutalaiset ja heidän paperinsa, pääsevät venäläiset vapaiksi asiapapereista, joiden kautta he ovat sidotut, ja joita voitaisiin käyttää todistuksina heitä vastaan; ja niin kauvan kuin anastettavaa omaisuutta vaan on, niin kauvan saa myös nähdä Venäjän kansan nousevan juutalaisia vastaan."
Seuraava on ote kirjeestä, jonka on kirjottanut englantilaiseen lehteen kaunokirjallisissa piireissä hyvin tunnettu romaaninkirjottaja Charles Reade, jonka kääntyminen Kristukseen ja Raamattuun tapahtui muutamia vuosia sitten:
"Vaikkakin juutalaisen kansan tila näyttää pilviseltä, tulee se lopultakin ottamaan takaisin entisen alueensa, joka aivan selvästi pidetään valmiina heille. Kahteen asiaan nähden ovat ennustukset päivän selvät: että juutalaiset jälleen tulevat omistamaan Palestiinan ja itse asiassa hallitsemaan Libanonista Eufratiin; ja että tämä tapaus tulee olemaan ensimäinen rengas muutoksien suurissa ketjuissa, jotka johtavat äärettömiin parannuksiin kärsivän ihmissuvun ja luomakunnan tilassa ylipäänsä. Tässä meillä on nyt ihana tulevaisuuskuva odotettavissa yhtä varmasti kuin että aurinko huomenna nousee. Ainoa erotus on, että aurinko nousee määrätyllä tunnilla, ja että juutalaiset tulevat omistamaan Syrian ja ottamaan takaisin kansallisen ihanuutensa epämääräisenä aikana. Epäilemättä on heikkous ihmiskunnan puolelta uskoa, että epämääräinen vuosiluku välttämättömästi pitää olla hyvin kaukainen vuosiluku. Mutta se on järjetöntä. Varmastikin on ymmärtäväisten ja vakavain henkilöiden velvollisuus huomata ennustavat merkit ja antaa vähäpätöistä apuaan yhteistoimintaan, jos sattumalta suotaisi meille niin suuri etu."
Tämä äkillinen juutalaisvaino juuri sen kansan keskuudessa, jossa nämä ovat monilukuisimmat — eikö sekin liene ollut ennustava merkki ja kohtalon muistutus, ettei heidän pysyväinen paikkansa ole eurooppalainen Tartaria? Palestiinan saattaa jo ainoastaan Venäjältä asuttaa tehokkaasti, sillä siellä on kolme miljoonaa juutalaista, jotka pelkäävät henkeään ja omaisuuttaan, ja toiset tulevat seuraamaan heitä. Historia on kuvastimena takanamme. Mitä ikänä juutalaiset ovat tehneet, saattavat he vieläkin tehdä. He ovat nerokasta väkeä; ja neroa ei rajota syntyperä vaan tahto, tapa tai tilaisuus. Mitä nämä ihmiset ovat koettaneet, jossa olisivat epäonnistuneet? Sotilaina, kirjailijoina, rakennusmestareina, kauppiaina, lainlaatijoina, maanviljelijöinä, ja kaikissa ovat he eteviä. Tässä toistaa historia itsensä.
"He tulevat suuriksi rauhan ja sodan toimissa, ja heidän vihollisensa sulavat pois heidän tieltään, kuin lumi sulkuvallilta. Jos he aluksi tarvitsisivat jonkun toisen kansan apua, tulee se olemaan siunattu, joka sitä saa sille antaa; ja se kansa, joka sitä vainoo, tehdään tavalla tai toisella varottavaksi esimerkiksi. Sentähden, jos äskettäin tapahtuneiden loukkausten johdosta juutalaiset johtajat mahdollisesti päättivät asuttaa Palestiinaa Venäjältä, niin tarjotkaamme heille auliisti laivoja, merimiehiä, rahoja — mitä ikänä meiltä pyydetään. Kansalle tulee olemaan edullisempi asettaa pääomansa siihen, kuin kiinnittää se egyptiläisiin, brasiliaisiin tai perulaisiin obligationeihin."
Juutalainen sananparsi myöhemmiltä ajoilta selittää: "Kun rautatie saavuttaa Jerusalemin, tulee Messias", ja tämä on sopusoinnussa profeta Nahum'in (2: 3—5) ja Jes. (66: 20) vertauskuvallisen esityksen kanssa rautatiestä. Ja totisesti, sananparsi on tavannut melkein naulan pään; sillä rautatie tulee saavuttamaan Jerusalemin "hänen valmistuksensa päivänä" — Messiaan läsnäolon aikana. Seuraava, jonka olemme saaneet jokapäiväisistä lehdistä, herättää mielenkiintoa tämän asian yhteydessä:
"Galileo oli oikeassa: maailma liikkuu. Rautatie tulee rakennettavaksi Jerusalemista Jaffaan välimeren rannalle, 31 peninkulmaa juutalaisen pääkaupungin vanhasta satamasta ja setripuiden maihinlaskupaikasta, joita setriä käytettiin temppelin rakennukseen. Jerusalemissa asuva Josef Nabon niminen juutalainen, joka on Turkin alamainen, on saanut sultanilta lupakirjeen tätä tarkotusta varten. Lupakirja kestää 71 vuotta. Rakennuksen kustannusarvio on 250,000 dollaria (lähes 1,300,000 Smk). Tämän jälkeen tulee sivistys siis saamaan jalansijaa Palestiinassa. Yhdeksästoista vuosisata tulee saapumaan näille seuduille kun ensimäinen veturi porhaltaa Jerusalemiin." [Tämä rautatie on nyt jo aikoja sitte valmis. Kääntäjän muist.]
Seuraava kirje Pittsburg Dispatch lehden kirjeenvaihtajalta, joka kirje äskettäin oli mainitussa lehdessä, todistaa nykyistä edistymistä Palestiinassa ja etenkin Jerusalemissa:
Jerusalemissa, 12 p. heinäkunta 1889.
"Neljästäkymmenestä tuhannesta Jerusalemin asukkaasta on kolmekymmentätuhatta juutalaista. Turkin hallitus, joka jo pitkät ajat on kieltänyt heitä asumasta pyhässä maassa kauvemmin kuin kolme viikkoa kerrallaan, alkaa, vieraitten valtain vaikutuksesta, olla vähemmän ankara rajotuksissaan; ja nykyään tulee juutalaisia tänne satamäärin. He antautuvat kauppa-alalle, ja nykyään on suuri osa Jerusalemin kauppaa heidän käsissään. Muutamat heistä tuntevat sen ajan olevan lähellä, jolloin Raamatun ennustus siitä, että heidän jälleen on asuttava maassaan, tulee täyttymään. Ja omituinen suku etelä-Arabiasta, sanoo saaneensa ilmestyksen, että heidän on jätettävä erämaansa ja palattava takaisin Palestiinaan. Nämä juutalaiset ovat asuneet Jemenissä, Arabiassa, viimeksi kuluneena 2500 vuotena. He ovat Gadin sukua, ja jättivät Palestiinan 700 vuotta ennen Kristuksen syntymää. He tuovat mukanaan monta arvokasta todistuskappaletta, jotka todistavat heidän syntyperänsä, ja antautuvat maanviljelykselle lähellä Jerusalemia. Juutalaisvaino Venäjällä ja Itävallassa ajaa monet heistä tänne ja Jerusalemissa on suuri määrä puolalaisia ja espanjalaisia. Heidän oleskeluaikaansa Palestiinassa on pidennetty, ja rajotukset, jotka koskevat heidän asumistansa Jerusalemissa, ovat melkein kokonaan poistetut. Puoli vuosisataa sitten oli ainoastaan 32 juutalaista perhettä koko Jerusalemissa ja heidän lukunsa koko Palestiinassa oli ainoastaan 3,000. Nyt heitä on lähes 50,000 pyhässä maassa, ja kolme neljättäosaa Jerusalemin asukkaista ovat juutalaisia.
"He ovat omituista kansaa! Erilaisia kuin kaikki muut juutalaiset maan pinnalla. He ovat lähempänä sitä perikuvaa, joka oleskeli täällä muinaisuudessa. Niitä määriä, joita on pakotettu tulemaan tänne vainon vuoksi, kannattavat eri juutalaiset seurakunnat ympäri maailmaa.
"Yksi_ suuremmista nähtävyyksistä Jerusalemissa on juutalaisten itkupaikka, jossa joka perjantai eri lahkot tapaavat toisensa Omarin moskean ulkopuolella, joka on Salomonin temppelin paikalla; ja päät nojautuneina kiviä vastaan surevat he Jerusalemin menettämistä, ja rukoilevat Jumalaa antamaan takasin maan valitulle kansallensa. Tätä tapaa on noudatettu keskiajan päiviltä asti, ja on se mitä surullisimpia näkyjä. Kävin siellä menneellä viikolla. Ahtaassa, kurjien talojen ympäröimässä kujassa, — tuhansien juutalaisten paljaitten jalkojen kuluttamilla paasilla — suurista marmorilohkareista tehtyä muuria vastaan, joka kohosi viisikymmentä jalkaa tai enemmänkin heidän yläpuolelleen, kumartui pitkä rivi miehiä pitkissä hameissa ja naisia peitetyin päin, rukoillen ja itkien. Monilla miehistä oli valkea parta ja pitkät hopeiset hiuskiharat. Toiset olivat juuri elämänsä kukoistuksessa, enkä saattanut muuta kuin ihmetellä nähdessäni näiden olentojen aivan kouristuksen tavoin tärisevän liikutuksesta. Jokaisella oli kulunut hebrealainen Raamattu kädessään, ja aika ajoin ryhtyi koko seurue eräänlaiseen lauluun, jolloin vanha, harmaahapsinen mies toimi johtajana, ja toiset yhtyivät kuoroon. Laulu oli vieraskielinen mutta käännettiin seuraavasti:
"Johtaja: Linnan tähden, joka on autiona,
Vastaus: Istumme yksinäisyydessä surren.
Johtaja: Muurien vuoksi, jotka ovat hävitetyt,
Vastaus: Istumme yksinäisyydessä surren.
Johtaja: Valtasuuruutemme tähden, joka on mennyt,
Vastaus: Istumme yksinäisyydessä surren.
Johtaja: Suurten miestemme vuoksi, jotka makaavat kuolleena,
Vastaus: Istumme yksinäisyydessä surren.
Johtaja: Pappiemme tähden, jotka ovat kompastuneet,
Vastaus: Istumme yksinäisyydessä surren.
Johtaja: Kuninkaittemme tähden, jotka hylkäsivät hänet.
Vastaus: Istumme yksinäisyydessä surren.
"Tämän laulun vaikutusta ei saata kuvitella kuulematta sitä. Vanhat miehet ja itkevät naiset, jotka suutelevat sen muurin kiviä, joka erottaa heidät paikasta, jossa Salomonin temppeli kerran oli, ja joka vielä tänäkin päivänä on juutalaisen pyhin paikka maan päällä; todellinen tunne, joka ilmenee kaikissa; ja usko, jota he osottavat näin tulemalla tänne viikko viikon ja vuosi vuoden perään, tekevät ihmeellisesti liikuttavan vaikutuksen. Se on todellakin mitä kummallisin näky tässä mitä ihmeellisimmässä kaupungeista.
"Palestiinan eri osissa on kahdeksan maanviljelyssiirtolaa. Eräässä näistä kouluista, lähellä Jaffaa, on enemmän kuin seitsemänsataa oppilasta ja kahdenkymmenenkahdeksan tuhannen akren (yhdestätoista kahteentoista tuhannen hehtaarin) alainen maatila. Se on Saaronin tasangoilla, jossa filistealaiset asuivat, ja siellä on kymmenin tuhansin viinipuita ja öljypuita. Turkkilaiset ovat hyvin vastahakoisia myymään maata juutalaisille, mutta jälkimäiset osottautuvat olevansa yhtä hyviä maanviljelijöitä, kuin ovat liikemiehiäkin; ja kukkulat Jerusalemin penkereisessä ympäristössä osottavat, että pyhä maa oli paljon paremmin viljelty heidän aikanansa, kuin se on ollut heidän valloittajainsa aikana. Suuri osa maata aivan Jerusalemin ympäristöllä on nykyään joko juutalaisten tai heidän hyväntekeväisyyslaitostensa hallussa. Herra Behar, Rothschildilaisten koulujen johtaja, sanoo minulle että he äskettäin ovat ostaneet Jerusalemin hotellin ja tulevat yhdistämään senkin kouluunsa. Rikkaan New Orleansin juutalaisen antaman rahaston hoitaja, Sir Mooses Montifiore, rakensi monta hyvää taloa juutalaisille Betlehemin ja Jerusalemin välille; joukko juutalaisia sairashuoneita on myöskin.
"Niiden ihmisten joukossa, jotka luottamuksella uskovat juutalaisten piankin saavan omistaa Palestiinan, on viisitoistahenkinen siirtokunta, jotka asuvat aivan Jerusalemin muureille rakennetussa komeassa talossa ja jotka ovat tunnetut amerikkalaisten nimellä. Nämä ihmiset eivät ole juutalaisia. He ovat kristittyjä, jotka ovat tulleet tänne Yhdysvaltain eri osista, ja erittäinkin Chicagosta, odottamaan sen ennustuksen täyttymistä, että Jumala tulee uudesti synnyttämään maailman, alkaen Jerusalemista." [He eivät näe, että Evankeli-seurakunnan valitseminen ensin on täyttyvä.]
"Aivan epäilemätöntä on, että Jerusalem on kohoutumassa. Useimmat sen kadut ovat nyt kivillä lasketut, ja kaupungin terveydenhoitoa on melkoisesti parannettu. Muurien ulkopuolella oleva Jerusalem on nyt melkein yhtä suuri kuin sisäpuolella oleva kaupunki, ja minulle kerrotaan, että maa on noussut arvossa niin laajalta, että saattaa sanoa pyhällä kaupungilla olevan kiinteimistön kohoamiskauden. Minä huomaan maaomaisuuden Jaffa tien varrelta, heti portin ulkopuolella nousseen arvossa monta sataa prosenttia. Maakappale, joka kuuluu hyväntekeväisyyslaitokselle maksoi joku aika sitten ostettaessa 500 dollaria (n. 2,500 Smk). Nyt se on 8,000 dollarin (n. 40,000 Smk) arvoinen, eikä myydä edes sillä hinnalla. Sähkösanomajohto kulkee nyt täältä merenrannalle ja rautatieyhtiö on perustettu rakentamaan rataa Jaffasta Jerusalemiin. Ensikerran historiansa aikana on Jerusalemilla poliisivoima, ja sen järjestys on nyt yhtä hyvä kuin New Yorkin."
Seuraava, joka on otettu lehdestä The Hebrew Christian (Kristitty
Juutalainen) heinäkuulta 1889, on toinen mieltäkiinnittävä kertomus
amerikkalaisen juutalaisen käynnistä juutalaisten itkupaikalla
Jerusalemissa. Hän sanoo:
"Vietettyäni useita tunteja käymällä juutalaisten luona, kysyi minulta ijäkäs ystäväni, rabbiini Kovnosta, Venäjältä, tahtoisinko seurata häntä itkupaikalle suremaan Jerusalemin autiona oloa ja rukoilemaan Israelin ennalleenasettamista entiseen kunniaansa. 'Tahdon käydä kanssanne' vastasin, 'ja rukoilla oikein sydämellisesti että Jumala jouduttaisi sitä päivää, jolloin Juuda palaa Herran luokse.' Koska oli perjantai-iltapäivä juuri se aika, jolloin monta juutalaista kokoontuu rukoilemaan entisen temppelin muurin luona, liityin heidän seuraansa. Se oli todella hyvin muistettava näky. Täällä oli juutalaisia kaikista kansoista, omituisissa itämaalaisissa puvuissaan ja toiset puetut talithaansa (rukousvaatteisiinsa). Niin äänekkäästi kuin suinkin voivat, lukivat he 22 psalmin. Naiset huusivat ääneen suurella sydämellisyydellä: 'Jumalani, Jumalani, miksi minut hylännyt olet? Miksi olet kaukana, kun minä valitan ja huudan? Jumalani, minä huudan päivällä, vaan et vastaa; ja yöllä enkä lepoa saa.' Miehet itkivät, lausuivat psalmeja, litanioja ja rukouksia. Useimmat painoivat huulensa hellästi kiviä vastaani ja suutelivat niitä. Kun kuuntelin heidän liikuttavia rukouksiaan, muistin mitä rabbiinit ovat sanoneet Talmudissa — että 'temppelin hajotuksen jälkeen ovat rukouksen portit olleet suljetut ja ainoastaan kyynelportit avoinna.' Rabbiini toisti surullisin sävelin:
"Linnan tähden, joka on autiona', j.n.e.
"Mitä liikuttavinta valitusta Jerusalemin tähden saattaa myöskin kuulla jumalaapelkääväisten juutalaisten taloissa. Keskiyön aikana kääriytyvät he rukousvaatteisiinsa, panevat tuhkaa päänsä päälle ja heittäytyvät suulleen maahan. Sitten lausuvat he kaihokkain sävelin:
"Ah, kuule, kuinka Raama vaikeroi,
Ja huuto kuuluu Sionistakin:
Ah, kunniani, herrauteni, oi!
Ja nuoruuteni loiste kirkkahin —
Ne muistan vielä. Nyt yksin oon, voi!
Mun majain komeus — pois on tyystin.
Mä herran morsiona olla sain,
Vaan hyljätty nyt oon ja toivoton —
Hän suuttui minuun, saa mulle kostamaan.
On tuskaa elo, tieni iloton —
Oi tullos kanssain tytär itkemään,
Mun sydämeni murtuu, lohduton.
Nyt syösty kukkuloilta kunnian —
Sen ansainnut oon ylpeydelläin —
Mä yksin itken vaivoin valitan.
Siell' missä kauniin Salemin mä näin,
Nyt Juuda kärsii murheen katkeran;
Ei mikään viihdyttää voi sydäntäin.
Oi! kuningatar Jerusalemin,
Ja vuorellansa patsas kultainen
Mä olin — ryöstetty nyt parhainkin
On multa — siksi vuotaa kyynelen —
Kun lapset rinnoiltani temmattiin,
Maa nieli urhoollisten hurmehen.
Ah, eikö kukaan mua säälikään?
Ja voisi kyynelvirran kuivattaa?
Tai antaa lievitystä vähääkään?
Ei sano kenkään; 'Pakana ei saa
Herraani konsaan pitää ylkänään!'
Vaan kaikki ivaa, pilkkaa toitottaa.
Oi Taatto! katso puoleen' armossais,
Ja loistaa anna valos sammuneen,
Vie mua vihdoin uuteen majahais!
Taas silloin kaikuis mykkä kanteleen —
Kun sua ylistettäis Pojassais —
Ja riemu raikuis ylös korkeuteen."
"Näiden jälkeen luetaan useita psalmeja, ja esitetään rukouksia. Noustessaan maasta sanovat he: 'Ravista tomu päältäsi, nouse ja ota paikkasi, Jerusalem. Irroita siteet kaulastasi, Sionin vangittu tytär.'
"Merkillinen rukous, jota esitetään näissä tilaisuuksissa, ja joka epäilemättä tarkottaa Jes. 7: 14, on:
"'Käänny armossa kansasi puoleen; täytä, mitä pyytää kurja Israel. Aabrahamin turva, oi, Goel luokseen lähetä, jonk' on nimi Immanuel'."
Varakkaammat juutalaisluokat eivät tule lähtemään Palestiinaan ennenkuin uudet vainot ovat ajaneet useampia köyhiä juutalaisia sinne, ja uudenaikainen sivistys on edistynyt siellä enemmän. Ja silloin tämä tulee tapahtumaan suureksi osaksi itsekkäistä vaikuttimista — kun yleisen ja suuren hädän vuoksi omaisuuden säilyminen on epävarmempi muissa maissa, kuin se nyt on. Silloin tulee Palestiina, ollen kaukana sosialismista ja anarkismista, tuntumaan rikkaista juutalaisista turvalliselta satamalta. Mutta niinkuin erisuuntainen edistys nykyään kulkee, tulee Palestiinassa tapahtumaan paljon asioita lähinnä seuraavina vuosina.
ISRAELIN SOKEUS POISTUMASSA.
Ennustuksessa on vielä toinenkin puoli mikäli se koskee luonnollista Israelia, jonka täyttymistä meidän nyt pitäisi alkaa nähdä. Apostoli Paavali selitti: "Israelia on osaksi kohdannut paatumus (sokeus), joka on kestävä, kunnes pakanat täysilukuisina ovat tulleet Jumalan valtakuntaan", — s.o. kunnes pakanain valittu luku, joka yhdessä Israelin jäännöksen kanssa on muodostava valtakunnan hengellisen puolen, on tullut korkeaan suosioon, josta Israelin kansa suljettiin pois, ja jonka eduille he kansana ovat olleet sokeat. Sentähden ei ole tullut hetki, jolloin luonnollisen Israelin, jota myös nimitetään Jaakobiksi, sokeus täydellisessä merkityksessä poistuu ennenkuin hengellisen Israelin valitseminen on täyttynyt. Ja (Room. 11: 26) sanotaan meille nimenomaan, että heidän ennalleenasettamisensa, ja pelastuksensa sokeudesta ja ennakkoluuloista on tuleva Siionin vuorelta, kirkastetusta seurakunnasta eli valtakunnasta. Mutta niinkuin Siionin valtakunta osaksi alkoi 1878, jolloin kuninkaamme otti itselleen suuren hallitusvaltansa, vaikkei "jalka"-luokka vielä ollut täysin kehittynyt ja kirkastettu, niin alkoi Jumalan suosio "Jaakobille" oikeastaan silloin, vaikkei se tule saavuttamaan heitä täydessä määrässä, ennenkuin Kristuksen ruumiin jalkajäsenet ovat kirkastetut. Ja niinkuin v. 1881 oli rinnakkainen ajankohta, joka vastaa valon kääntymistä Jaakobista pakanoille, niin merkitsee tämä vuosiluku ajan, jolloin erityinen valon palaaminen kauvan sokeutuneille juutalaisille alkoi. Ja uskollisena juutalaiselle esikuvallensa on nimikristitty seurakunta nyt kompastumaisillansa, ainoastaan pienen jäännöksen siitä tullessa siunatuksi. Kuinka tärkeät ja soveliaat ovatkaan apostolin sanat tässä: "Älä ylpeile vaan pelkää. Sillä jos Jumala ei ole säästänyt luonnollisia oksia, ei hän ole säästävä sinuakaan" j.n.e.
Mutta epäilemättä tulee Israel yleisesti tunnustamaan totisen Messiaksen ja hänen valtakuntansa vasta ennalleenasetettujen patriarkkain ja profettain aikana ja kautta, joiden täydellinen ennalleenasettaminen tulee olemaan Kristushenkilön ensimäinen tehtävä, sen jälkeen kun koko ruumis on kirkastettu. Mutta heidän sokeutensa alkaa sitä ennen hävitä, ja nyt jo on suuri liike Kristuksen uskomiseen herännyt, etenkin venäläisten juutalaisten keskuudessa.
Jos me katselemme sinne päin, ovat ajan merkit kerrassaan kummastuttavat. Merkillinen hengellinen liike, joka nyt on havaittavissa juutalaisten keskuudessa etelä-Venäjällä, alkaa saada tuhansia Juutalaisia tunnustamaan, että Jeesus Kristus on kauvan luvattu Messias ja tunnustamaan kansallisen syntinsä, joka oli siinä, että he hylkäsivät ja ristiinnaulitsivat hänet. Ja tämä ei ole missään suhteessa tulos kristillisestä lähetystyöstä, vaan on kokonaan kotoisin juutalaisesta maaperästä. Liikkeen johtaja on juutalainen, hr Josef Rabinovitsch, entinen kauppias, sittemmin lakimies ja arvossa pidetty mies kansansa keskuudessa. Hr Rabinovitsch ei ollut juutalainen rabbiini, eikä hän tai kukaan muukaan liikkeen johtavista miehistä olleet jonkun lahkon tai uskontunnustuksen pappeja. Tämän liikkeen johdosta esitämme kirjoituksen lehdestä Harper's Weekly, ja toisista lehdistä selostuksia, seuraavasti:
"Sen kehitys on ollut sellainen, että varmuudella saattaa selittää, ettei se enää ole ainoastaan koe, jonka pysyväisyys tulevaisuudessa näyttäisi epäilyttävältä. Siinä on ilmennyt ihmeellistä elinvoimaa; sen kasvaminen on ollut vakaa ja raitis, varma luonteeltaan, mutta se on karttanut luonnotonta kiirehtimistä ja vaarallisia äärimmäisyyksiä. Ja kun venäläiset viranomaiset ovat tunnustaneet sen olevan religio licitas (hyväksytty uskonto) on se nyt laillinen ja on sillä lailliset oikeudet. Sen luonne leimaa sen mitä harvinaisemmaksi tapaukseksi yhteiskunnallisten, kansallisten ja uskonnollisten harrastusten monikirjavassa kuvasarjassa, jotka erottavat tsaarin 116 miljoonan alamaisen sydämet ja mielet toisistaan.
"Tämän uuden uskokunnan usko on vielä omituinen siinäkin, ettei ole aikomus solmita minkäänlaista elimellistä yhteyttä minkään nykyisen kristillisyyden muodon kanssa, vaan, niinkuin on lausuttu, on tarkotus sivuuttaa historiallinen opinkehitys apostolien ajasta alkain, ja ammentaa opetuksensa suorastaan Uudesta Testamentista, erityisesti välittämättä meidän aikamme oikeauskoisten kirkkojen opinkappaleista. Se väittää olevansa muodostunut samoin kuin juutalaiskristilliset seurakunnat apostolien päivinä.
"Tarmokkaana luonteeltaan ja täynnä kunniantuntoa kansansa omaan kehitykseen ja edistykseen nähden valtiollisessa, yhteiskunnallisessa ja siveellisessä suhteessa tuli herra Rabinovitsch vuosikausia sitten tunnetuksi uutteran uudistuksen ystävänä itämaalaisten juutalaisten keskuudessa. Omaten korkeamman kasvatuksen ja suuremman omaisuuden kuin toiset veljistään, alkoi hän tuumia tapoja ja keinoja saavuttaakseen ihanteensa ja tarkotuksensa. Hän teki voitavansa hankkiakseen heille parempia valtiollisia oikeuksia, mutta oli kykenemätön suojelemaan heitä raivoisia vainoja vastaan, jotka nousivat onnettomia israelilaisia vastaan Venäjällä, Rumaaniassa ja lähellä olevissa maissa. Hän tutustui Länsimaiden edistyneeseen viisaustieteelliseen ajatustapaan, toivoen että sen omistaminen kohottaisi hänen kansansa korkeammalle kannalle ja hankkisi heille siten korkeammat ihanteet ja jalommat pyrkimykset. Mutta hän oppi pian epäilemään sekä keinon vaikutusta että sen sovelluttamisen mahdollisuutta kansaan nähden, jota vuosisatojen vaino ja rutivanhoillisuus oli karaissut käsitteitä vastaan, jotka erosivat suuresti sen isiltä perityistä käsityskannoista. Hän koetti vielä voittaa heidän voitonhimonsa, joka, lähinnä heidän muodollisia uskonnonharjotuksiaan, on kaikkea hallitseva ja kaiken alentava tekijä itämaalaisen juutalaisen sielussa. Mutta hänen ponnistuksensa asettaa maanviljelyssiirtoloita heille sekä kotona että pyhässä maassa, osottautuivat epäonnistuneiksi. Oleskellessaan Palestiinassa kypsyi hänessä Uuden Testamentin itsenäisen tutkimisen kautta sen suhteesta vanhaan, se vakaumus, että Israel oli tehnyt kansallisen elämänsä erehdyksen ja tullut uskottomaksi historialliselle tehtävälleen, sen kautta että he hylkäsivät Jeesuksen Kristuksen.
"Tämä vakaumus Kristukseen nähden, että hänessä vanhat ennustukset ja Israelin ihanteet ja tarkotukset kansana ovat ruumiillistuneet ja täyttyneet, on keskipiste, jonka ympärillä koko liike kiertää. Vaatimattoman nasaretilaisen lausumat perustotuudet tunnustetaan sellaisiksi, jotka yksin tekevät tämän kansan kykeneväksi saavuttamaan päämääränsä ja täyttämään tarkotuksensa jota varten se erotettiin valituksi kansaksi. Pidetään siis vakavana keskeytyksenä Israelin säännöllisessä ja historiallisessa kehityksessä sitä, että tämä kansa kansana kahdeksantoista vuosisataa sitten kieltäytyi hyväksymästä näitä ponsia ja perustuksia, joita kaikki kristityt ja myöskin nyt hra Rabinovitsch ja hänen uskolaisensa pitävät oikeudenmukaisina ja ainoana oikeana tuloksena Israelin koko entisestä historiallisesta kehityksestä. Tämän repeämän parantaminen on Kischineviläisen reformaattorin ihanne-päämäärä; se tahtoo sen vuoksi alkaa alusta siitä, mistä valittu kansa ensin poikkesi harhatielle kansallisessa kehityksessä. Vuonna 1880 julkaisi hän ohjelman, jossa hän suositteli rabbiinilaisen järjestelmän kokonaista uudistamista. Sitten hän vielä toimi seurassa, jonka tarkotuksena oli maanviljelyksen edistäminen juutalaisten keskuudessa Etelä-Venäjällä; ja vainonpäivinä 1882 kehotti hän innokkaasti kansaansa palaamaan Palestiinaan. Juuri tänä aikana tapahtui muutos hänen uskonnollisessa vakaumuksessaan. Se ei ollut tulos kristillisestä lähetystyöstä, eikä hän myöskään ole kääntynyt sanan tavallisessa merkityksessä. Muutos tuli vähitellen, ja vasta pitkällisen punnitsemisen jälkeen kypsyi hänessä ajatus muodostaa kristittyjä seurakuntia juutalaisesta kansallisuudesta. Hänen palaamisensa jälkeen Palestiinasta on hänen vakaumuksensa: 'Pyhän maan avain on veljemme Jeesuksen kädessä.' Sanoissa: 'Jeesus meidän veljemme' on hänen uskonnollisen näkökantansa ydin. Hänen toimintansa on menestynyt, ja monet omistavat hänen oppinsa."
Kun hr Rabinovitsch alkoi ajatella, että hänen pitäisi suoraan ja julkisesti tunnustaa uskonsa Kristukseen, oli hän hämillään lahkojen suuresta luvusta kristittyjen keskuudessa ja epäili yhtyä mihinkään niistä. Hän sanoo: "Niinkuin on mentävä Jordanin yli tullakseen Kaanaaseen, niin on Jeesus tie hengelliseen omistamiseen ja lepoon." Herran ehtoollisesta sanoo hän, etteivät Jeesuksen seuraajat vietä tätä muutoin kuin pääsiäis-ehtoollisena. He (niinkuin mekin) eivät voi pitää oikeana sen viettämistä muina aikoina. Hän sanoo, ettei Herra Jeesus käskenyt opetuslapsiaan muistamaan hänen ylösnousemistaan, vaan muistelemaan häntä. Ei hän eivätkä hänen uskolaisensa pidä sunnuntaita sabbattina vaan jatkavat juutalaisen sabbatin viettoa. Ympärileikkausta noudatetaan vielä, mutta sitä ei pidetä välttämättömänä pelastumiselle.
Kerrotaan lutherilaisen pastorin ehdottaneen eräälle toimikunnalle Lontoossa, että heidän seuransa käyttäisi hra Rabinovitschia lähetyssaarnaajana juutalaisten keskuudessa. Toimikunta antoi kieltävän vastauksen, kumminkin ainoastaan sillä perustuksella, ettei hän silloin ollut kastettu. Hän on kumminkin sen jälkeen tullut kastetuksi Berliinissä, ei Lutherilaiseen kirkkoon, eikä myöskään Anglikaniseen, vaan aivan yksinkertaisesti Kristuksen kirkkoon. Hra Rabinovitschilla on kirjeitä juutalaisilta Venäjän kaikista osista ja Rumaaniasta, joissa tehdään kysymyksiä liikkeen suhteen, sen säännöistä ja opeista, aikomuksella yhtyä siihen, tai alkaa uusi aivan samanlainen.
"H:ra Robinovitschilla on hyvin lempeä, nöyrä, rakastava henki, ja kyyneltyy hän helposti kun lausutaan kristillistä myötätuntoa. Hän ei tahdo yhtyä mihinkään lahkoon vaan haluaa ottaa kristillisyytensä suoraan Uudesta Testamentista ja kasvaa pois vanhoista tavoista ja opeista uusiin, sitä mukaa kuin pyhä henki opettaa häntä hänen rukoillen jatkaessaan koko Jumalan sanan tutkimista."
Professori Delitzsch Leipsigissä, juutalaislähetyssaarnaajain johtaja Saksassa ja Saat auf Hoffnung (Toivon kylvön) lehden toimittaja, julkaisi noin seitsemänkymmentäviisisivuisen lentokirjasen tuon uuden hengellisen liikkeen kehityksestä, jonka julkaisun tilan suurimmaksi osaksi täyttävät alkuperäiset tätä liikettä koskevat asiakirjat, hebreankielisinä sekä käännettyinä saksaksi. Nämä asiakirjat sisältävät kolmetoista väitöstä: juutalaisen kansalliskirkon uskontunnustuksen Uudesta Testamentista; selityksen uskosta Messiakseen, Jeesukseen, Nasaretista, tämän seurakunnan käsityksen mukaan, ja lopuksi Herran ehtoollisen järjestyksen. Liitteenä on lisätty erään opettaja Friedman'in lausunto Jeesukseen uskoville juutalaisille ja selitys heidän suunnastaan, joka selitys hyväksyttiin Kischinevissä heidän pitämässään kokouksessa. Pieni lentokirjanen sisältää kaikki ainekset uuden liikkeen tutkimista varten.
Nämä teesit (väitteet), joita on pidettävä tuon uuden uskon perustuksena, alkavat kertomalla juutalaisten surkuteltavasta tilasta Venäjällä, esittäen juutalaisten omasta puolesta tehtyjen kaikkien parannusponnistusten osottautuneen turhiksi, ja sanovat vielä:
"Tarvitaan syvä ja sisällinen siveellinen uudistus, henkinen uudestisyntyminen. Meidän on heitettävä syrjään väärä Jumalamme — rakkaus rahaan — ja sen paikalle rakennettava sydämiimme koti totuuden rakkaudelle ja pahan pelvolle." Tätä varten on kumminkin johtaja tarpeen. Kuka se on oleva? Israelissa ei ole sellaista tavattavissa. "Miestä, joka omaa kaikki johtajalle tarpeelliset ominaisuudet — rakkautta Israeliin, elämänsä uhrautuvaisuutta, puhtautta, ihmisluonteen syvää tuntemusta ja vakavuutta paljastaessaan kansansa syntejä ja paheita — olemme huolellisen tutkimuksen jälkeen kansamme kaikista historiallisista kirjoista löytäneet ainoastaan yhdessä miehessä, Jeesuksessa Nasaretilaisessa." Viisaat israelilaiset hänen aikanaan, eivät saattaneet ymmärtää häntä; "mutta me saatamme sanoa varmuudella, että hän, Jeesus, hän yksin on etsinyt veljiensä parasta. Sentähden on meidän pyhitettävä veljemme Jeesuksen nimeä." "Meidän on otettava vastaan evankeliumikirjat koteihimme siunauksena ja yhdistettävä ne kaikkiin pyhiin kirjoihin, jotka viisaat miehemme ovat jättäneet meille."
Huomattavimpia uskonkappaleita heidän järjestämässään sarjassa, on seuraava: —
"Jumalan käsittämättömän viisauden päätöksen mukaisesti täyttyivät isämme sydämet kovuudella, ja Herra rankaisi heitä raskaan unen hengellä niin, että he vastustivat Jeesusta Kristusta ja tekivät syntiä häntä vastaan nykyiseen päivään asti. Mutta heidän epäuskonsa kautta johtivat he toisia kansoja suurempaan uutteruuteen, ja olivat siten avullisina ihmiskunnan sovittamisessa, joka on uskonut Jeesukseen Kristukseen, Daavidin poikaan, kuninkaaseemme, kun he kuulivat iloisen sanoman rauhaa julistavien sanansaattajain kautta (Jes. 52: 7), jotka häpeällisesti olivat tulleet pois ajetuiksi Israelin yhteydestä. Tämän meidän syntimme johdosta Jumalan Kristusta kohtaan on maailma kuitenkin rikastunut uskonsa kautta Kristukseen ja kansakunnat ovat täydellisinä menneet Jumalan valtakuntaan. [Tässä he eivät ole selvillä. Paavali tarkottaa Room. II: 25 'pienen lauman' täyttä lukua kansoista, eikä täysiä kansakuntia, joita väärin nimitetään kristikunnaksi]. Nyt on myöskin aika meidän täydellisyydellemme tullut, ja me, Aabrahamin siemen, tulemme myöskin siunatuiksi uskomme kautta Herraan Jeesukseen Kristukseen; ja meidän esi-isiemme, Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin Jumala on armahtava meitä ja istuttava jälleen omaan pyhään juureemme — Jeesukseen — ne oksat, jotka ovat poisrevityt. Ja niin on koko Israel oleva osallinen ijankaikkisesta pelastuksesta, ja Jerusalem, pyhä kaupunkimme, on jälleen rakennettava ja Daavidin istuin asetettava ainaiseksi ja ijankaikkisiksi ajoiksi."
Seuraava on ote eräästä h:ra Rabinovitschin kirjeestä, päivätty 2 p. tammik. 1885, eräälle henkilölle Lontoossa:
Arvoisa kirjeenne y.m. ovat vastaanotetut. Sydämeni riemuitsi, kun luin niitä ja huomasin kuinka suuri ja voimakas sydämenne rakkaus on Herran Jeesuksen, Messiaksen luonnollisiin veljiin, ja kuinka kallis israelilaisen kansan pelastus on silmissänne.
Minä heittäydyn maahan Jehovan, meidän Herramme Jeesuksen Jumalan eteen, ja sydämeni pohjasta pulppuavat esille Israelin suloisen laulajan sanat (Ps. 35): "Häpeään ja pilkkaan joutukoot ne, jotka onnettomuudestani iloitsevat. Iloitkoot ja riemuitkoot, jotka minun oikeuttani suosivat, ja sanokoot aina: Herra olkoon suuresti ylistetty, joka suo palvelijallensa hyvää." Amen.
Tässä lähetän teille ajatukseni ja lausuntoja Israelin lapsista Etelä-Venäjällä, jotka uskovat Jeesukseen Messiaksena. Näistä saatte oppia tuntemaan mistä uskomme Jeesukseen (luonnolliseen veljeemme), Messiakseen, on saanut alkunsa. Hän on sydämiemme sisimmän halun ja ikävöimisen aiheena. Englantilaiset ystävämme ja veljemme Jeesuksessa, Vapahtajassamme, saattavat yllämainitun lentokirjasen kautta tulla vakuutetuiksi, että sen jälkeen kuin Herra on paljastanut pyhän käsivartensa kaikkein ihmisten nähtäväksi, ja kaikki maan ääret ovat nähneet Jumalamme pelastuksen, on aika nyt tullut, jolloin Israelin keskuudesta on poistettava kaikki saastaiset ihmiset, ja jolloin ne, jotka kantavat hänen pyhiä astioitaan, ovat puhdistettavat.
Totta on, ei Jehovan pelastus saata mennä ulos ja tulla maailmaan kiiruusti (Joosua 6: 1), eikä se myöskään saata kulkea joutuisasti; mutta nyt, kun Jehova, maailmankaikkiuden etujoukko ja kuningas, on kulkenut Israelin kansan edellä, on Israelin Jumala myös tuleva jälkijoukkona, ulosheitetyn Israelin kokoojana. Minä omistan aikani ja maineeni itsepäisen ja onnettoman kansani hyväksi, todistaakseni heille, kovapäisille, Jumalan voimalla, sitä lupauksen evankeliumia, jonka esi-isämme olivat ottaneet vastaan; nimittäin että Jumala on herättänyt Jeesuksen Nasaretista, Daavidin siemenestä, Israelin pelastajaksi.
Korkeimman Jumalan rikkauden ja viisauden syvyyden kautta, nousivat isämme, jotka omistivat lupaukset, Jeesusta vastaan, jotta armo tulisi pakanallisten kansojen osaksi, ei minkään lupauksen, vaan Messiaksen evankeliumin armon kautta. Nyt, kun täysi luku pakanoita on tullut sisälle, on aika tullut meille, Israelin lapsille, palata Israelin Jumalan ja hänen kuninkaansa luo ja olla hänen rakkaita lapsiaan. Meidän on otettava vastaan Jaakob-perintömme, joka on rajaton; sillä me olemme oikeat perilliset, Aabrahamin lapsia, Mooseksen oppilaita, Daavidin huoneen palvelijoita ijankaikkisesti. Siten tulee meidän täysi lukumme (s.o. monen israelilaisen tuleminen Kristuksen luo) olemaan meidän rikkautemme ja kansakuntien rikkaus, Jehovan sanan mukaisesti Paavalille, joka oli Israelin esikoinen ja samalla kertaa ensimäinen palaavien pakanain joukossa.
Veljeni keskuudessa ja suurissa kokouksissa kehotan minä sydämellisesti: 'Pudista itsesi tomusta, nouse, pane kauniit vaatteet yllesi, sinä kansani. Jessen pojan, Jeesuksen Nasaretilaisen kautta on Jumala tehnyt suuria kanssasi, oi Israel, jotta hän myöskin saisi aikaan suuria asioita maan kansakuntien keskuudessa, jotka siunattiin meidän isissämme.'
Minä kiitän suuresti Jumalaa, että näen tuhansia, jotka mielellään kuuntelevat. Monet arvokkaat Israelin lapset odottavat ja ikävöivät Jumalan armon hetkeä. Minä rukoilen teitä veljiemme nimessä Venäjällä, jotka etsivät pelastusta, että Herramme Jeesuksen Kristuksen ystävät, missä ikinä heitä on, eivät vaikenisi, vaan että he neuvoisivat ja puhuisivat rohkeasti, kunnes Immanuel on meidänkin kanssamme, kunnes Jehova osottaa meille hänen asuntonsa.
Nämä ovat vähäpätöisiä sanoja, kaukaa kirjotettuja.
Josef Rabinovitsch.
Paitsi tätä ihmeellistä heräämistä on Siperiassa ollut samanlainen liike, josta meillä on seuraava kertomus lehdestä The Presbyterian Witnes (Preshyteriaaninen todistus):
"Jäisestä Siperiasta saapuu tieto evankelisesta liikkeestä, joka pääasiallisesti on samanlainen kuin h:ra Rabinovitschinkin aikaansaama liike. Johtajana on Jakob Scheinmann, Puolan juutalainen, joka kaksikymmentä vuotta sitten itsenäisen ajattelemisen kautta tuli siihen johtopäätökseen, että Jeesus Nasaretista, Davidin Poika, oli totinen Vapahtaja. Ankarasti talmudia noudattavat juutalaiset saivat hänet siirretyksi Siperiaan, jossa hän työskenteli viisitoista vuotta, melkein huomaamatta herättääkseen maanpakolais-toverissaan uskon. Jälelle jääneiden postilähetysten joukosta, joita oli Tomskissa, jossa hän toimi eräässä liikkeessä, oli lentokirjanen Rabinovitschilta, jonka kanssa hän kohta alkoi kirjevaihdon. Hän on ollut toimelias levittäessään käsityksiään lentokirjasten, nimeltä, Huutavan ääni korvessa, kautta. Delitzschin hebrealaista Uuden Testamentin käännöstä lukevat ja tutkivat Siperian juutalaiset innolla. Sanotaan 36,000 kappaletta käytetyn siten."
Siten näemme ihmeellisiä merkkejä Jumalan palaavasta suosiosta Israelia kohtaan siinä, että heitä on ajettu pois toisista maista suurten vainojen kautta, että Palestiina on avattu ottamaan heitä vastaan, että heitä on kutsuttu sinne erityisten, kohtalon järjestämien etujen kautta, hyväntahtoisten hankkeiden muodossa heidän tilansa parantamiseksi ja auttamiseksi, sekä myös tässäkin merkillisessä liikkeessä joka on alkuna Israelin sokeuden poistamiseksi. Ja kuinka selvästi tämä kaikki onkaan Jumalasta! Tässä luonnollisen Israelin ennalleen-asettamistyössä, samoin kuin hengellistä Israelia kokoavassa suuressa elonkorjuutyössäkin, sivuutetaan nykyään hyljätty nimiseurakunta kokonaan. Molemmissa nykyään tapahtuvissa suurissa töissä jätetään nimellisen "kristikunnan" erilaiset järjestöt kokonaan huomioon ottamatta; ja omana aikanaan ja omalla tavallaan ja uusien, halpojen, arvonimiä vailla olevien aseitten kautta antaa Jumala suuren työnsä kasvaa ja edistyä.
Ja nyt kysymme: Mitä tämä merkitsee? Kuinka tämä merkillinen ja ihmeellinen työ, jonka selvä alkaminen ja nopea edistyminen ovat niin ilmeiset tässä elonkorjuu-ajassa, tulee päättymään? Apostoli Paavali osottaa selvästi, että Israelin ennalleen-kokoaminen merkitsee koko ihmiskunnalle ennalleenkokoamista eli ennalleenasettamista: "Mutta jos heidän lankeemuksensa on koitunut maailmalle rikkaudeksi ja heidän vähentymisensä pakanoille rikkaudeksi (niinkuin kävi, kun jumalallinen armo kääntyi näiden puoleen), kuinka paljon enemmän onkaan heidän täysilukuinen palajamisensa siksi koituva!" Luonnollisen Israelin hylkäämisen kautta saivat pakanat korkean kutsun suosion, ja ne harvat, jotka panevat arvoa sille ja voittavat esteet, jotka ovat sen saavuttamisen tiellä, tulevat korotettaviksi Kristuksen kanssaperillisiksi. He tulevat muodostamaan Kristuksen, suuren lunastajan ruumiin. Tämä oli luonnollisen Israelin hylkäämisen tarkotus ja tulee tulokseksi; mutta heidän ennalleenkokoamisensa ja ennalleenasettamisensa lupauksen maahan, osottaa toista askelta suuressa jumalallisessa suunnitelmassa; se merkitsee, että kaiken ennalleenasettaminen, "juutalaisille ensin" mutta lopulta "kaikille maan kansoille", on alkamaisillansa. Maan suurta riemuvuotta ollaan pystyttämäisillään, ja se alkaa Jumalan järjestyksen mukaisesti ensin juutalaisesta. Siten huomaa, että veljet Rabinovitsch, Scheinman ja heidän apulaisensa ovat Jumalan apulaisia valmistaakseen hänen entistä kansaansa ennalleenasettamista varten, aivan niinkuin meidän etunamme on saada olla Herran työtovereita elonkorjuutyössä, joka on yhteydessä evankelikauden elonkorjuuajan ja sen valitun hengellisen luokan kanssa. Varmasti tulee Israelin täysi palaaminen heidän omaan maahansa ja jumalallisen suosioon merkitsemän, että suuri Lunastaja, Pää ja ruumis, jonka kautta ennalleenasettaminen tulee suoritettavaksi, on korotettu valtaan, että valtakunta on tullut, ja että ennalleenasettamistyö, jonka erikoishedelmänä Israel tulee olemaan, jo on alkanut. Sentähden, "jos heidän hylkäämisensä on koitunut maailmalle sovitukseksi, mitä heidän armoihin ottamisensa on muuta, kuin elämään nousemista kuolleista?" — ennalleenasettaminen, ei ainoastaan eläville vaan myöskin kuolleille, lupauksen mukaan; eikä ainoastaan Israelille vaan koko ihmiskunnalle, josta Israel oli esikuva, ja josta se tulee olemaan esikoinen. Suosion alkaminen Israelille on ainoastaan pisaroita sen rankkasateen edellä, joka tulee virvottamaan ei ainoastaan Israelin vaan myös koko ihmiskunnan. Ja vaikkakin taistelun hyökyaallot vielä nousevat kiivaina Israelia vastaan ja syöksevät heidät vähäksi aikaa vielä suurempaan hätään ja murheesen, niin tulee Jumala keskellä kaikkea tätä olemaan heidän kanssaan ja on aikanaan auttava ja korottava heidät.
Tämän yhteydessä on seuraava uutinen jokapäiväisistä sanomalehdistä varmasti hyvin kuvaava. Tämän liikkeen lopullista ratkaisua tulevat seuraamaan syvällä mielenkiinnolla kaikki ne, jotka vaeltavat nykyisen totuuden valossa, ja jotka Jumalan sanasta ymmärtävät sen ajan tulleen, josta Jumala ilmotti profetta Jesajan kautta sanoen: "Lohduttakaa, lohduttakaa minun kansaani, sanoo teidän Jumalanne. Puhukaa sydämellisesti Jerusalemille ja julistakaa sille että sen sotimisen aika (engl. Raam. reunamuist.: hänen määrätty aikansa) on päättynyt… että se on saanut kaksinkertaisesti [II osa, 7 luk.] Herran kädestä kaikkien syntiensä tähden." — Jes. 40: 1, 2.
Puheena ollut uutinen kuuluu seuraavasti: —
EHDOTETTU JUUTALAINEN VALTAKUNTA.
Washington, D. C. S p. maaliskuuta 1891.
William E. Blackstone Chicagosta kävi tänään sihteeri Blainen seuraamana Yhdys-Valtain presidentin luona ja jätti sinne asiakirjan, joka koski venäläisiä juutalaisia.
Hän selitti asiakirjan olevan tuloksen kokouksesta, jonka kristityt ja juutalaiset äskettäin pitivät Chicagossa, ja kiinnitti erityisesti huomion siihen seikkaan, ettei se sisältänyt mitään vihamielisyyttä Venäjää vastaan vaan koettaisi rauhallista tietä valmistaa juutalaisille oikeuden hallita heidän entistä omaa kotiaan — Palestiinaa.
Monien todistusten kautta hän osotti, että tällä maalla, voimakkaan hallituksen alaisena, oli suuria kehityksen mahdollisuuksia, sekä maanviljelykseen että kauppaan nähden, ja sanoi että jos rautatie, jota nyt rakennetaan Jaffasta Jerusalemiin, pitkitettäisiin Damaskoon, Tadmoriin ja alas Eufratiin, niin se epäilemättä tulisi kansainväliseksi kulkutieksi.
Hän sanoi, että turkkilaisen hallituksen köyhyys antaa voimaa esitykselle sen vahingon korvaamiseksi siten, että juutalaiset pää-omain omistajat sijottavat pysyväisesti osan Turkin valtiovelkaa, ja että ainoastaan rauhallisia, diplomaattisia sopimuksia pyydetään, jotta maan ja omaisuuden yksityinen omistusoikeus tarkasti tulisi suojelluksi ja arvossa pidetyksi. Lopuksi sanoi hän että meille kun olemme niin ystävällisellä kannalla Venäjän kanssa ja kun meillä ei ole mitään ristiriitoja itämaiden kanssa, sopisi erinomaisesti ja olisi toivehikasta, jos meidän hallitus tekisi alotteen tähän ystävälliseen liikkeeseen, jonka tarkotuksena on valmistaa Israelin harhaileville miljoonille pysyväinen koti.
Presidentti kuunteli tarkasti mr. Blackstonen huomautuksia ja lupasi vakavasti harkita asiaa.
ASIAKIRJA.
Asiakirja kuuluu seuraavasti:
Mitä on tehtävä Venäjän juutalaisten hyväksi? On sekä epäviisaasta että turhaa koettaa antaa Venäjälle neuvoja sen sisällisten asiain suhteen. Juutalaiset ovat asuneet muukalaisina sen alueella vuosisatoja, ja se uskoo aivan varmasti, että he ovat taakkana aineellisessa suhteessa ja vahingoksi sen rahvaan menestymiselle, eikä tahdo sallia heidän jäädä sinne. Venäjä on lujasti päättänyt, että heidän on lähdettävä. Siis on näiden Aschkenazimin lähdettävä pois samoin kuin Espanjan Sefardiminkin oli lähdettävä. Mutta mihin joutuvat nämä kaksi miljoonaa köyhää ihmisraukkaa? Eurooppa on ahdinkoon asti täynnä, eikä sillä ole tilaa enemmälle rahvasasutukselle. Onko heidän tultava Amerikkaan? Se tulisi suunnattoman kalliiksi ja veisi aikaa vuosikausia.
Miksei antaa Palestiinaa heille takasin? Jumalan kansanjaon mukaan on tämä maa heidän kotinsa — luovuttamaton omaisuus, josta heidät ajettiin väkivallalla pois. Heidän hoidossaan se oli ihmeellisen hedelmällinen maa, joka antoi elatusta miljoonille, jotka uutterasti viljelivät sen vuorenrinteitä ja laaksoja. He olivat maanviljelijöitä ja tuotteita valmistava kansa, jolla oli suuri merkitys kauppa-alalla — sivistyksen ja uskonnon keskuksena. Sanotaan myös sademäärän lisääntyneen, ja monet merkit viittaavat siihen, että maa on saavuttamaisillaan entisen viljavuutensa.
Miksi eivät ne vallat, jotka Berliinin sopimuksen aikana vuonna 1878 antoivat Bulgarian bulgarilaisille ja Serbian serbialaisille, nyt anna Palestiinaa takaisin juutalaisille? Nämä maakunnat, samoin kuin Rumaania, Montenegro ja Kreikka, riistettiin turkkilaisilta ja annettiin luonnollisille omistajilleen. Eikö Palestiina kuulu yhtä suurella oikeudella juutalaisille? Jos he voisivat saada itsenäisen hallituksen, auttaisivat maailman juutalaiset heitä saattamalla kärsiviä veljiään sinne ja asettamalla heitä entiseen kunniakkaaseen kotipaikkaansa. Yli seitsemäntoista vuosisataa ovat he kärsivällisesti odottaneet sellaista edullista tilaisuutta. He eivät ole viljelleet maata muualla, koska he ovat luulleet olevansa vieraita ja muukalaisia eri kansojen keskuudessa, ja että he vielä pääsisivät Palestiinaan viljelemään omaa maataan. Mitkä oikeudet tahansa, jotka omistuksen kautta ovat joutuneet Turkin lailliseksi omaisuudeksi, voidaan helposti hyvittää, mahdollisesti silläkin tavoin, että juutalaiset ottavat niskoilleen kohtuullisen osan valtiovelkaa.
Me uskomme, että nyt on sovelias aika kaikille kansoille ja erityisesti Euroopan kristityille kansoille, osottaa hyvyyttä Israelille. Miljoona maanpakolaista vetoaa kauheiden kärsimyksiensä kautta liikuttavalla tavalla myötätuntoomme, oikeudentuntoomme ja inhimillisyyteemme. Asettakaamme nyt heidät ennalleen maahansa, jonka roomalaiset esi-isämme niin julmalla tavalla ryöstivät heiltä.
Tätä tarkotusta varten pyydämme kunnioittavasti että Hänen Ylhäisyytensä, Benjamin Harrison, Yhdys-Valtain Presidentti, ja Kunnianarvoisa J.G. Blaine, Valtiosihteeri, suvaitsisitte käyttää välitystänne ja vaikutustanne niiden hallitusten luona, joiden päinä ovat heidän keisarilliset majesteettinsa — Aleksanteri III, Venäjän Tsaari; Viktoria, Ison Britannian Kuningatar ja Intian Keisarinna; Vilhelm II, Saksan Keisari; Frans Joosef, Itävalta-Unkarin keisari; Abdul Hamid II, Turkin Sulttaani; Hänen Kuninkaallinen Majesteettinsa Maria Kristiina Espanian hallitseva kuningatar; Ranskan tasavallan hallituksen luona; ja Belgian, Hollannin, Tanskan, Ruotsin, Portugalin, Rumanian, Serbian, Bulgarian ja Kreikan hallitusten luona, saadaksensa aikaan kansainvälisen kokouksen, joka olisi pidettävä lähimmässä tulevaisuudessa ja jossa israelilaisten tilaa ja heidän vaatimuksiaan Palestiinaan nähden entisenä kotinaan harkittaisi, jotta heidän vaikeaa tilaansa kaiken oikeudenmukaisesti ja sopivilla tavoilla lievennettäisi.
[Etevät miehet kaikilta toimialoilta ja kaikista tunnustuksista
Chicagosta, Bostonista, New-Yorkista, Philadelfiasta, Baltimoresta ja
Washingtonista ovat allekirjottaneet asiakirjan.]
ANGLO-ISRAELILAINEN KYSYMYS.
Sen jälkeen kuin tämän kirjan ensimäinen (englantilainen) painos annettiin ulos, on esiintynyt arvostelu siitä ja etenkin tästä luvusta englantilaisessa lehdessä — The Banner of Israel (Israelin lippu) — joka on omistettu sille opinsuunnalle, että anglosaksilaiset kansat edustavat Israelin kymmentä kadonnutta sukukuntaa. Seuraava oli v. 1891 joulukuun numerossa, lehdessämme THE WATCH TOWER (Vartio-Torni). Me julkaisemme sen tässä siinä toivossa että se herättää mielenkiintoa, koska siinä kosketellaan uusia kohtia:
The Banner of Israel lehden Toimittajalle —
Herrani! Kirjotus, joka äskettäin oli lehdestänne, jossa "RAAMATUN TUTKISTELUJEN" III osaa, ja erityisesti sen mainitsemaa anglo-israelilaista kysymystä juutalaisten Palestiinaan palaamisen yhteydessä tarkastettiin, on tullut huomioni alaiseksi, ja koska se näyttää vaativan vastausta, kiiruhdan lyhykäisesti vastaamaan siihen.
Kysymys koskee sitä, jos, senjälkeen kun Israelin kymmenen sukukuntaa erottautuivat noista kahdesta sukukunnasta Rehabeamin päivinä, heitä milloinkaan jälleen yhdistettiin, joko todellisesti tai näennäisesti. Teidän kirjeenvaihtajanne väittää, ettei mitään yhdistymistä tapahtunut, ja että Israelin nimi siitä ajasta alkain ja yhä edelleenkin kuului yksinomaan kymmenelle suvulle, eikä noille kahdelle Juudan ja Benjamin suvulle, jotka tunnettiin juutalaisten nimellä. Tämä erehdys näyttää olevan välttämätön hänen opilleen: että nim. anglo-saksilaiset ovat nämä kymmenen sukukuntaa, ja että heidän kukostamisensa johtuu siitä seikasta. Me uskomme, että seitsenkymmenvuotisesta autiona olosta ja erityisesti Baabelin vankeudesta palaamisen jälkeen on Jumala pitänyt Israelin kansaa yhtenä, ja että se käsitti jokaisesta suvusta kaikki ne, jotka panivat arvoa Jumalan lupauksille ja palasivat Palestiinaan, kun Kyyros julisti käskynsä, jossa hän suostui heidän lähtöönsä. Me uskomme, että kaikki ne, jotka eivät palanneet, eivät olleet Israelin yhdyskuntaa, eivät olleet oikeita israelilaisia, vaan että heidät sen jälkeen laskettiin pakanoiksi. Me vakuutamme myöskin, että nämä "kadonneet", jotka eivät olleet oikeita israelilaisia, tulevat tunnetuiksi ja siunatuiksi uuden liiton aikana tulevana tuhatvuotiskautena eikä evankelikautena. Muutamiin kohtiin nähden näyttää olevan pienempi väärinkäsitys kannastamme. Me emme kiellä, että kymmenen sukua erottautui noista kahdesta suvusta, emmekä myöskään että nuo kymmenen, jotka edustivat enemmistöä, sellaisina säilyttivät alkuperäisen, kaikille yhteisen nimen (Israel), emmekä myöskään että nuo kaksi sukua olivat Juudan nimellä tunnetut, emmekä myöskään, että oli olemassa melkoisia syitä eroamiseen, emmekä liioin että tämä oli sopusoinnussa Jumalan suunnitelman kanssa heidän kurituksekseen, emmekä myöskään, että nuo kymmenen sukua meni vankeuteen noin seitsemänkymmentä vuotta ennen noita kahta sukua, emmekä että Jumalalla on mahdollisesti joitakin siunauksia kymmenen suvun jälkeläisille samoin kuin noiden kahdenkin suvun jälkeläisille ja kaikille maan suvuille "kaiken ennalleenasettamisaikoina, joista Jumala on ammoisista ajoista asti puhunut pyhäin profettainsa suun kautta." — Apt. 3: 19—21.
Mitä me väitämme on, että suuri opettaja oli oikeassa selittäessään että "pelastus on juutalaisista", ja että suuri apostoli oli oikeassa selittäessään Jumalan järjestyksen olevan — "kirkkaus ja kunnia ja rauha jokaiselle, joka harjottaa sitä mikä hyvää on, juutalaiselle ensin, sitten myös kreikkalaiselle (pakanalle), sillä Jumala ei katso ihmisen muotoon." (Room. 2: 10, 11.) Me ymmärrämme tämän niin, että Baabelin vankeuden jälkeen nimi juutalainen oli sama kuin israeliitta ja käsitti kaikki, jotka pysyivät kiinni laissa ja toivoivat aabrahamilaisten lupausten täyttymistä — laskettuna siihen muutamia noista kymmenestä suvusta niinkuin myöskin käännynnäisiä niistä pakanoista, jotka olivat ympärileikattuja. Sitä paitsi eivät noiden kymmenen suvun kapinankaan aikana kaikki näiden sukujen yksityiset jäsenet liittyneet siihen. Muutamat heistä jäivät uskollisiksi Juudan valtakunnalle ja jäivät asumaan juutalaisten keskuuteen. — 1 Kun. 12: 17.
Me olemme havainneet ja osottaneet sen huomattavan seikan, että Herra ja apostolit puhuttelivat "kahtatoista" sukukuntaa — "Israelin huoneen" nimellä — ja näin silloinkin, kun he suorastaan puhuttelivat Jerusalemissa asuvaa kansaa, jotka kuten kaikki myöntävät, pääasiallisesti olivat Juudan sukua, mutta osaksi myöskin kaikista kahdestatoista suvusta. Se tosiasia, että Herramme ja apostolit siten puhuttelivat kahtatoista sukukuntaa yhtenä kansana ja sovelluttivat heihin ennustuksia sellaisena, näyttää meistä olevan riittävä syy tehdäksemme samalla tavalla.
Niiden raamatunpaikkojen esittäminen, jotka koskettelevat tämän asian eri puolia, vaatisi kovin paljon tilaa; mutta se, joka tahtoo ottaa esille Youngin konkordansin ja aukaista sivun 528 ja merkitä ne eri paikat, joissa sana Israel esiintyy Uudessa Testamentissa, on huomaava runsaasti vahvistavia todistuksia siitä, ettei Herra eikä apostolit pitäneet Israelin huonetta enää noina "kymmenenä sukuna" ainoastaan, vaan, niinkuin lausutaan, "koko Israelina". Huomaa erityisesti seuraavat tekstit: Matt. 8: 10; 10: 6; 15: 24, 31; 27: 9, 42; Mark. 12: 29; 15: 32; Luukk. 1: 54, 68 ja erityisesti värssy 80; samoin 2: 25, 32, 34; 24: 21; huomaa myös tarkasti Joh. 1: 31, 50; 3: 10; 12: 13; sekä Apt. 2: 22, 36; 3: 12; 4: 10, 27; 5: 21, 30, 31, 35; 13: 16, 24; 21: 28; Room. 9: 6, 31; 10: 19; 11: 25, 26; 1 Kor. 10: 18; Gal. 6: 16; Ei 2: 12; Fil. 3:5; Hebr. 8: 8.
"Pelastus on juutalaisista", eli niistä israelilaisista, jotka pitävät liiton, siinä suhteessa 1) että Herramme Jeesus, Vapahtaja, oli tätä sukua, 2) että jäännös näistä juutalaisista (apostolit ja useimmat varhaisesta seurakunnasta), Israelin jäännökseksi nimitetyt (Room. 9: 27; 11: 1, 5, 7), tulivat sovituksen palvelijoiksi kantamaan sanomaa pakanoille, ja 3) että Herra on määrännyt, että luonnollinen Israel, sokeudestaan parantuneena, on tulevaisuuden ennalleenasettamistyössä oleva ase, jonka kautta pelastuksen virrat, jotka pulppuavat kirkastetusta hengellisestä Israelista, tulevat vuotamaan kaikille maan kansoille, niinkuin on kirjotettu: "Siionista (evankeliajan Seurakunnasta eli kirkastetusta hengellisestä Israelista) on laki lähtevä ja Herran sana Jerusalemista (ennalleenasetetusta luonnollisesta Israelista)." — Jes. 2: 3.
Mutta kaikissa tapauksissa ovat nuo kymmenen sukukuntaa jätetyt pois tästä ja kaikista sellaisista lupauksista, sillä ei Siion tai Jerusalem (ei esikuvallinen eikä todellinen) kuulunut heille. Saadakseen ollenkaan osaa Abrahamin kanssa tehdystä liitosta, on heidän joko yhdyttävä hengelliseen Israeliin, jonka päänä on Jalopeura Juudan suvusta, taikka sitten on heidän liityttävä kirjaimelliseen Juudaan Jerusalemissa jakaakseen hänen kanssaan osan tulevina ennalleenasettamisaikoina, sillä "Herra on ensin vapauttava Juudan majat." — Sak. 12: 7.
Teidän kirjeenvaihtajanne todistukset näyttävät olevan kootut seuraaviin sanoihin, jotka me esitämme lehdestänne. Hän sanoo:
"Mitä siihen tulee, ettei Israel palannut, näyttää vertaus Jer. 29: 1, 4, 10 Esran 1: 1 kanssa, että Kyyron käsky oli ennustuksen täyttyminen, joka nimenomaan tarkotti juutalaisia; ja Hes. 4: 3—8 käy selville, että Israelin vankeus-ajan tuli kestää paljon kauvemmin kuin Juudan. Ei ole minkäänlaisia todistuksia siitä että Kyyron käsky tarkotti kymmentä sukukuntaa."
Meidän täytyy väittää tätä esitystä vastaan ja pyytää lukijoitanne huolellisemmin tutkimaan viitatut raamatunpaikat. Jeremias 29: 1—10 neuvoo kansaa etteivät asettuisi asumaan tyytyväisenä rauhaan ikäänkuin eivät koskaan voisi odottaa saavansa palata Jerusalemiin, vaan että koettaisivat kotiutua ja järjestää olonsa mahdollisimman hyvin Baabelissa, koska ei mitään pelastusta tulisi seitsemäänkymmeneen vuoteen — joka oli paljoa pitempi vankeusaika kuin mitä he koskaan ennen olivat kokeneet.
Esra 1: 1 ei rajota ainoastaan Juudaan ja Benjamiin oikeutta eli vapautta palata. Päinvastoin selittää 3 värssy että Kyyro ulotti julistuksen kaikille "kuka ikänänsä teidän seassanne on kaikesta hänen kansastansa", ja 4 värssy tekee julistuksen maailmanlaajuiseksi niinkuin Kyyron valta oli, sanain "missä hyvänsä ovatkin (engl. k.)" kautta, ja 5 värssy selittää etteivät ainoastaan Juudan ja Benjamin päämiehet seuranneet julistusta vaan myöskin "papit ja leviitat, kaikki, jotka Jumalan henki kehotti" — s.o. kaikki joiden sydämet Simeonin lailla "odottivat Israelin lohdutusta." Sellaisten joukossa oli muutamia noista kymmenestä sukukunnastakin, vaikka niitä olikin harvoja. Esimerkiksi, niiden joukossa, jotka Simeonin kanssa odottivat temppelissä Israelin lohdutusta, oli profetissa Hanna, Fanuelin tytär, Asserin sukukuntaa. — Luukk. 2: 36.
Mitä tulee viittaukseen Hesekielin 4: 3—8, ei anneta mitään huomautusta milloin mainitut Juudan neljäkymmentä vuotta tai muun Israelin kolmesataa yhdeksänkymmentä vuotta täyttyivät. Teidän kirjeenvaihtajanne jättää huomioon ottamatta, että vaikka tämä koettelemus jaetaan kahteen osaan esitetään se ikäänkuin tulevaksi yhden ainoan kansan yli, joka valaistiin saman pääkaupungin, Jerusalemin, kautta, jonka profetta kuvasi ja joka oli osa hänen kuvaavasta opetuksestaan. Muutamat otaksuvat tässä annetun opetuksen olevan, että Jumalan viha kymmentä sukua kohtaan alkoi kapinan ajoilta, kun he kääntyivät epäjumalisuuteen, noin 390 vuotta ennen Jerusalemin hävitystä, ja että viha kahta sukukuntaa kohtaan alkoi 40 vuotta ennen hävitystä jolloin, kuningas Manassen aikana nuo kaksi sukua alkoivat palvella epäjumalia, ja että Jumalan viha lakkasi ja laimeni sovituksen kautta heidän synneistään joka tapahtui Jerusalemin ja maan täydellisen hävityksen kautta. Jos tämä on oikein, palasi hänen suosionsa heidän Baabelissa ollessaan, kaikille niille, jotka kunnioittivat hänen lupauksiaan ja jotka odottivat, että seitsenkymmenvuotinen autiona oleminen päättyisi, jotta he saattaisivat palata palvelemaan Jumalaa hänen pyhässä kaupungissaan ja temppelissään.
Me vastaamme siis, ettei ole mitään todistusta siitä että ne noihin kymmeneen sukukuntaan kuuluvista, jotka olivat halukkaat ja uskolliset, estettiin palaamasta, tahi eivät palanneet pyhään maahan sen seitsenkymmenvuotisen autiona olon jälkeen. Päinvastoin esiintyy todistusaineistosta, että heillä oli vapaus palata ja että muutamat heistä käyttivät tilaisuutta hyväkseen.
Esitettyänsä "Raamatun Tutkistelujen" III osasta: "He (kymmenen sukukuntaa) hylkäsivät israelilaisen liiton ja tulivat epäjumalanpalvelijoiksi, uskottomiksi ja käytännöllisesti pakanoiksi", jatkaa teidän kirjeenvaihtajanne:
Tämä on aivan oikein: kymmenen sukua luopuivat ja saivat täydellisen eron moosekselaisesta liitosta. (Jer. 3: 8.) Mutta hän sivuuttaa helmen, joka on tämän vastakohta — nimittäin että heidät vihittäisiin jälleen uuteen ja parempaan liittoon. (Jes. 54: 4—8; Hos. 2: 7, 19; Jer. 31: 31—33.) Israelilaiset olivat todella käytännöllisesti pakanoita ja lasketaan pakanoiksi tähän päivään asti; mutta tämä pitää yhtä ennustuksen kanssa, sillä Efraimin 'suuri kansa' on Gojim eli nimellisiä pakanoita (1 Moos. 48: 19), ja Efraim, Israelin lapset, joita ei taida mitata eikä lukea, ovat Lo Ammin jälkeläisiä, eli nimellisiä pakanoita. — Hos. 1: 9, 10.
Me pyydämme olla toista mielipidettä yllä olevan esityksen suhteen. Herra ei ole uudelleen kihlannut, eikä hän koskaan tule jälleen kihlaamaankaan noita kymmentä sukua. Viittaukset eivät osota siitä mitään sen tapaista. Hosea antaa koko joukon vaikeita kertomuksia pahasta kansasta. Hos. 1: 4, 6, 7 näyttää mainitsevan kymmenen sukua erikseen kahdesta, mutta ei lupaa mitään armahtavaisuutta enää, vaan sen sijaan sanoo että nuo kymmenen tulevat poistettaviksi kokonaan ja Juuda armahdetaan. Värssyt 9 ja 10 osottavat koko Israelin öljypuun luonnollisten oksain hylkäämisen (vähäksi aikaa) ja hengellisen Israelin oksastamisen alkuperäiseen juureen eli lupaukseen — niiden pakanoista, joita Herra ei ennen ole tunnustanut kansakseen, jotka olivat olleet vieraita ja muukalaisia ja erotetut Israelin yhteiskunnasta, mutta jotka nyt ovat saatetut lähelle ja tehdyt osallisiksi siitä Kristuksen kautta. Tämän sovellutuksen tästä raamatunpaikasta tekee apostoli Paavali (Room. 9: 23—26.) 11 värssy selittää että "silloin", heidän hylkäämisensä aikana ja hengellisen Israelin hyväksymisen aikana, yhdistettäisiin Juuda ja Israel jälleen yhden pään alle.
Hos. 2: 1—7 käsittää yhden esitetyistä todistuksista; mutta huolellisinkaan etsiminen näistä värssyistä ei ilmaise minkäänlaista lupausta Herran puolelta, että hän tulisi kihlaamaan heidät jälleen. Jos lukee 13 värssyyn asti, huomataan, että on päinvastoin. Senjälkeen osottavat 14—18 värssyt näille kapinallisille sitä "toivon ovea", jonka tuhatvuotinen hallitus, Aabrahamin todellisen henkisen siemenen (Gal. 3: 16, 29) alaisena tulee avaamaan; sillä 18 värssy määrää ajan tälle "toivon ovelle" selittämällä, että se on hädän ajan jälkeen, jolloin sotia ei ole enää oleva.
Värssyt 19 ja 20 ovat, jos ne ollenkaan ovat sovellutettavat luonnolliseen siemeneen, sovellutettavat (viimeksi tätä ennen mainittuun) "koko Israeliin" — katso luku 1: 11 — ja tässä tapauksessa ne eivät voi täyttyä ennenkuin evankelikauden lopussa, kun sotia ei tule enää olemaan. Mutta hyvällä syyllä saattaa uskoa, että nämä värssyt (19 ja 20) tarkottavat hengellistä luokkaa, joka on valittu sillä aikaa kuin luonnollinen Israel on ollut hyljätty. Tätä käsitystä tukee 23:mas värssy sekä 1: 10, kun molempiin viitataan Room. 9: 23—26 ja ne hyvin käyvät yhteen toisen Apostolin selityksen kanssa: "Mitä Israel tavottelee, sitä se ei ole saavuttanut, mutta valitut ovat sen saavuttaneet; muut ovat paatuneet." — Room. 11: 7.
Mitä Jes. 54: 1—8 tulee, on apostoli heittänyt yli-inhimillisen viisauden valon sen yli ja on sovelluttanut sen hengelliseen Siioniin, äitiimme eli liittoomme, jonka vertauskuva Saara on. Aabrahamin luonnollinen siemen oli tullut ajetuksi pois lupauksen perinnöstä, ja totinen siemen, Kristus (jota Iisak ja Rebekka esikuvasivat), otettiin lupauksen ainoaksi siemeneksi. — Gal. 4: 22, 24, 26—31.
Jeremia 31: 29—33 on asiallinen. Se kirjotettiin aikana, jolloin Israeliksi nimitetyt kymmenen sukukuntaa olivat erossa kahdesta, joita Juudaksi nimitettiin; ja niinmuodoin oli välttämätöntä profetan mainita molemmat, jottei häntä käsitettäisi väärin, ikäänkuin hän olisi tarkottanut ainoastaan kymmentä sukua. Mutta tässä 31 värssyssä yhdistää hän nämä kaksi; ja sen jälkeen kun hän näin on yhdistänyt heidät yhdeksi, käyttää hän samaa nimeä heistä kaikista 33 ja 36 värssyissä; ja tämän vahvistavat 38—40 värssytkin, jotka kertovat paikoista, jotka ovat kahden sukukunnan alueella, Jerusalemissa ja sen ympäristössä.
Mutta huomatkaamme tämän jälkeen että tämä on ennustus, joka ei vielä ole toteutunut; niin että noilla kymmenellä sukukunnalla ei siis, vaikka voisivatkin selvästi todistaa itsensä niiksi, vielä ole mitään syytä kerskaukseen. Heidän olisi parempi odottaa, kunnes uusi liitto tehdään heidän kanssaan ja tämän uuden liiton laki on kirjotettu heidän sydämiinsä. Silloin eivät he varmastikaan enää tule kerskaamaan vanhasta liitostaan vaan uudesta.
Evankelikautena ei uusi liitto ja sen siunattu sydänkirjotus ja hengenopetus ole kymmenelle sukukunnalle, eikä kahdellekaan; se on ensin vahvistettava välimiehen — pään ja ruumiin, juutalaisista sekä pakanoista — veren (kuoleman) kautta. Luonnollisen siemenen (Ismaelin) täytyy odottaa, kunnes hengellinen siemen (Iisak) on perinyt kaikki, ja on sitten saava osansa Iisakin kautta. Niinä päivinä — jolloin luonnollinen siemen saa osansa — tulevat siunatut tuhatvuotiskauden edut, joita mainitaan 29 ja 30 värssyissä, toteutumaan.
Rakkaat, tehkäämme kutsumisemme ja valitsemisemme lujaksi uskon kuuliaisuuden kautta ja älkäämme toivoko että meille tulee hengellisiä siunauksia lihallisten sopimusten perustuksella, jonka Herran sana selvästi näyttää olevan mahdotonta. Jos anglosaksilaiset rodut ovat kymmenen kadonneen sukukunnan kirjaimellisia jälkeläisiä, on aivan varmasti heidän parhaakseen, että Herra syrjäyttää koko sukulaisuuden ja laskee heidät pakanoiksi; sillä hänen suosionsa otettiin pois luonnolliselta siemeneltä sen jälkeen, kun jäännös oli valittu, ja hän otti edelleen kansan nimelleen pakanoista, jotka eivät ennen olleet hänen kansaansa. Ja niinkuin olemme nähneet, ei hänen suosionsa palaamista ole luvattu, ennenkuin valittu Seurakunta on tehty täysilukuiseksi tuhatvuotiskauden aamusarastuksessa.
Mikäli me saatamme ymmärtää Raamatun oppeja, ei niissä ole mitään, joka vastustaisi ajatusta että Englannissa, Saksassa ja Yhdysvalloissa mahdollisesti on muutamia kymmenen sukukunnan jälkeläisistä, jotka erosivat kahdesta sukukunnasta Rehabeamin päivinä. Kukaan ei kumminkaan saattaisi väittää, joka vaan tuntee sen perinpohjaisen sekotuksen, joka vallitsee erityisesti Yhdys-Valloissa, että mikään näistä kansakunnista on puhtaasti israelilaista verta. Emmekä myöskään kiistele kysymyksestä, josko näiden kansakuntien kukoistukseen korkeammassa määrässä kuin toisten maailman kansojen, on syynä heidän sukuperänsä. Kenties se on totta. Varmaa on kumminkin, mitä Herran seurakunnan korkeaan kutsuun tulee, että väliseinä on murrettu, niin ettei yksityisen tai kansan israelilainen syntyperä armoliiton aikana tuottaisi yksityiselle tai kansalle mitään etua toisten yksityisten tai kansain edellä, jotka ovat toista rotua. Tästä liitosta tuli "koko Israel", "luonnolliset oksat" katkaistuksi, paitsi "jäännöstä", joka otti vastaan Kristuksen, ja tällä jäännöksellä ei ollut minkäänlaista etuoikeutta toisiin nähden kansallisuutensa perustuksella. Jumala ei ole apostoliensa kautta saarnannut mitään suosionetuja luonnolliselle Israelille hengellisen Israelin valitsemisaikana; vaan on hän selittänyt, että kun hengellisen Israelin joukko on täydellinen, tulee hänen suosionsa palaamaan luonnolliselle huoneelle.
Koska uskomme, että hengellinen Israel on melkein täysilukuinen, niin me sentähden odotamme siunauksia luonnollisille israelilaisille, ja heidän sokeutensa poistamista, koska näemme, että he tulevat olemaan ensimäiset ennalleenasettamisluokasta, jotka siunataan hengellisen Israelin kautta, "jotta hekin nyt saisivat laupeuden sen armahtavaisuuden kautta, joka on tullut teidän osaksenne." (Room. 11: 31.) Senjälkeen kun he näin ovat saaneet laupeuden täydellisen ja kirkastetun Kristuksen Seurakunnan kautta, tullaan heitä todella käyttämään Herran aseina siunaamaan kaikkia maan kansoja, ja siten tulevat aabrahamilaiset lupaukset täyttymään molempiin siemeniin nähden — sekä luonnolliseen että hengelliseen — "jotta lupaus pysyisi lujana kaikelle siemenelle, ei ainoastaan lakiin pitäytyvälle, vaan myös Aabrahamin uskoa olevalle." Room. 4: 16.
Kunnioituksella
"RAAMATUN TUTKISTELUJEN" tekijä.
Niiden, jotka väittävät, että "nimi Israel tarkottaa ainoastaan kymmentä kadonnutta sukukuntaa", ja että "Juuda on ainoa oikea nimi, jota voidaan käyttää niistä, jotka palasivat Palestiinaan Baabelin vankeuden jälkeen", pitäisi lakata väittämästä sitä siksi, kunnes voivat vastata seuraaviin yksinkertaisiin asianhaaroihin. Herramme selitti: "Minua ei ole lähetetty muiden kuin Israelin huoneen kadonneiden lammasten tykö." (Matt. 15: 24; 10: 6.) Hän ei virkkanut sanaakaan Juudan huoneesta — ja kumminkin saarnasi hän yksinomaan Palestiinassa, joka ei ollenkaan, anglo-israelilaisten sanain mukaan, ollut Israelin huone, vaan Juudan huone. Vielä teki Pietarikin, saman opin mukaan, suuren erehdyksen, puhuessaan helluntaina, kun hän pyhän hengen välittömän ylen runsaan henkeyttämisen kautta selitti: "Varmasti tietäköön siis koko Israelin huone, että Jumala on hänet Herraksi ja Kristukseksi tehnyt, tämän Jeesuksen, jonka TE ristiinnaulitsitte." (Apt. 2: 36.) Anglo-israelilaiset sanovat meille, ettei se ollut Israelin huone vaan Juudan huone, joka oli syypää Kristuksen ristiinnaulitsemiseen. Katsokoon kuka tahansa Herran ja hänen apostoliensa erehtyneen, ja anglo-israelilaisten väitteiden olevan oikeita, niin me ainakin annamme Jumalan olla totisen — meillä on se käsitys, joka on sopusoinnussa Herramme ja Pietarin sanain kanssa ja kaiken sen kanssa mitä Uusi Testamentti ja järki opettaa.
Mooseksen (5 Moos. 28: 15, 46, 40—63—67) mainitsemat kiroukset, jotka kohtasivat Israelia, (kahtatoista sukukuntaa), jos he olisivat uskottomia Herralle, näyttävät aivan kirjaimellisesti täyttyneen israelilaisiin nähden Herran aikana (etupäässä noihin kahteen sukuun, Juudaan ja Benjamiin nähden, käsittäen kumminkin samalla edustajia noista kymmenestäkin suvusta), joista Herra selitti, että kaikki, mikä on kirjotettu laissa ja profetoissa, tulee täyttymään, ja josta apostoli Paavali selitti, että nämä ennustukset täyttyvät viimeiseen määräänsä asti. 1 Tess. 2: 15, 16.
Mutta jos Englannin kansa on osa tässä mainitusta Israelista, eivät 64 ja 65 värssyt näytä toteutuneen.