XXXIII.
Aasiksi muuttunut Pinocchio tarjotaan kaupaksi ja sirkustirehtööri ostaa hänet, opettaen hänet tanssimaan ja hyppäämään tynnyrivanteen läpi. Mutta eräänä iltana hän rupeaa ontumaan ja joutuu toiselle omistajalle, joka aikoo tehdä rummun hänen nahastaan.
Kun pikku mies huomasi, ettei ovea avattu, potkaisi hän sen äkäisesti auki, aivan selko selälleen ja astui sisään huoneeseen. Pinocchiolle ja Kynttilälle sanoi hän tavallisella imelällä äänellään:
— Mainiosti pojat! Hyvin huusittekin, minä tunsin teidät heti äänestä ja sen vuoksi tulinkin tänne.
Aasiparat seisoivat aivan hiljaa hyvin nolon näköisinä, päät alaspainuneina, korvat lerpallaan ja häntä koipien välissä.
Ensiksi pikku mies heitä silitteli, hyväili ja taputteli. Sitten hän otti harjan esille ja alkoi oikein perinpohjin heitä harjata.
Harjattuaan heidät kiiltäviksi kuin peilit hän pani päitset heidän suuhunsa ja vei heidät torille myytäväksi, toivoen siellä saavansa heistä hyvänkin hinnan.
Eikä sieltä ostajiakaan puuttunut.
Eräs talonpoika, jonka aasi oli edellisenä päivänä kuollut, osti Kynttilän, ja Pinocchio myytiin eräälle sirkuksen johtajalle, joka osti hänet opettaakseen aasia tanssimaan ja hyppimään muiden seurueen eläinten kanssa.
Olettekohan, pienet lukijani, ollenkaan arvanneet mikä tämän pikku miehen kunnon ammatti oli? Tämä inhottava olento, jonka kasvot olivat imelät kuin maito ja hunaja, teki silloin tällöin matkan vaunuillaan maailmalle. Matkansa varrella hän houkutteli lupauksilla ja kauniilla sanoilla mukaansa kaikki laiskat pojat, jotka olivat kyllästyneet kirjoihin ja kouluun. Saatuaan heidät vaunuihinsa hän kuljetti pojat "Leikkikalumaahan", jossa he saivat kuluttaa päivänsä leikkimällä ja huvittelemalla. Kun sitten nämä petetyt poikaparat muuttuivat pieniksi aaseiksi, sen vuoksi että alituiseen vaan leikkivät, eivätkä tahtoneet milloinkaan lukea, otti pikku mies heidät hyvin mielissään ja tyytyväisenä omikseen ja kaupitteli heitä markkinoilla ja toreilla. Tällä tavoin oli hän muutamassa vuodessa koonnut rahaa kuin roskaa ja oli miljoonan omistaja.
Kynttilän vaiheita en tunne, mutta sen tiedän, että Pinocchio jo ensi päivästä kulki kohti raskasta ja vaivalloista elämää.
Uusi isäntä vei hänet talliin ja täytti hänen seimensä oljilla, mutta heti muutamaa kortta pureskeltuaan Pinocchio sylkäisi ne suustaan.
Muristen isäntä täytti seimen heinillä, mutta nämäkään eivät hänelle maistuneet.
— Vai ei heinät sinulle kelpaa! isäntä huusi harmistuneena. — Odotapas vaan, aasi pienoiseni, jos oikkuja kannat, niin kylläpä minä olen mies ne ajamaan pois!
Ja sanojensa vahvistukseksi isäntä löi häntä heti koiville ruoskallaan.
Pinocchio alkoi itkeä tuskasta ja huutaa aasin äänellä:
— J-a, j-a, en voi niellä olkia!
— Syö sitten heiniä! isäntä vastasi, ymmärtäen erinomaisesti aasin kieltä.
— J-a, j-a, heinistä vatsani tulee kipeäksi!
— Vaaditko sinä siis, että sinunlaistasi aasia olisi syötettävä kanan rintalihalla ja täytetyillä kalkkunoilla? isäntä jatkoi yhä suuttuneempana ja läimäytti aasia uudelleen piiskallaan.
Tämän toisen piiskan läjäyksen jälkeen Pinocchio näki parhaaksi vaieta, eikä puhunut enää sen enempää.
Viimein suljettiin tallin ovi ja Pinocchio jäi yksin. Mutta kun hän ei ollut syönyt moneen tuntiin, alkoi hän nälästä haukotella, ja kita, jonka hän haukotellessaan avasi oli iso kuin leivinuuni.
Vihdoin kun ei parempaakaan ollut seimessä saatavilla, hän koetteeksi alkoi pureksia heiniä, ja kun ne olivat oikein hyvin pureksitut hän sulki silmänsä ja nieli.
— Tämä heinä ei ole ollenkaan huonoa, hän jutteli itsekseen, — mutta miten paljon viisaampi olisinkaan ollut, jos en lukujani olisi jättänyt! Heinien sijaan olisin tähän aikaan päivästä saanut syödä palasen hyvää leipää ja makkaraa. Oh hoi, jaa, jaa! Kärsivällisyyttä nyt tarvitaan!
Herätessään seuraavana aamuna hän etsi heti seimestä vähän lisää heiniä, mutta turhaan, sillä hän oli syönyt kaikki yöllä unissaan.
Sitten hän otti suunsa täyteen silppuja ja niitä pureksiessaan hän tuli siihen tulokseen, että olkisilput eivät ollenkaan maistu milanolaiselta riisikeitolta tai napolilaiselta makaronilta.
— Kärsivällisyyttä vaan! hän toisti jatkaen pureksimistaan. — Jos vain onnettomuuteni olisi opiksi kaikille tottelemattomille pojille, joilla ei ole halua lukea! Kärsivällisyyttä! Kärsivällisyyttä vaan!
— Vähät kärsivällisyydestä! isäntä huusi, tullen samassa talliin. — Vai luuletko sinä pikku aasini, että minä olen ostanut sinut tänne vaan syömään ja juomaan? Minä olen ostanut sinut tienatakseni sinulla rahaa. Ylös siitä ja joutuin! Tule kanssani sirkukseen, niin minä opetan sinut hyppäämään tynnyrivanteen läpi ja murtamaan silkkipaperipyörylät päälläsi ja tanssimaan valssia ja polkkaa takajaloillasi.
Pinocchio-paran täytyi joko hyvällä tai väkisin oppia kaikki nämä kauniit temput, mutta tähän tarvittiin kolmen kuukauden oppiaika ja niin monta piiskan lyöntiä, että karvat lähtivät hänen selästään.
Vihdoinkin koitti päivä, jolloin isäntä voi ilmoittaa antavansa erinomaisen ja todella harvinaisen esityksen. Eriväriset ilmoitukset, joita oli naulattu katujen kulmiin, kuuluivat näin:
Suurenmoinen Juhlaesitys
tänä iltana
ERINOMAISIA ILMAHYPPYJÄ JA HÄMMÄSTYTTÄVIÄ TAIDETEMPPUJA
esittävät
Sirkuksen kaikki taiteilijat ja sirkuksen kaikki hevoset
Vielä esiintyy ensi kerran kuuluisa
AASI PINOCCHIO
myöskin mainittu nimellä
TANSSIN TÄHTI.
Teatterihuone komeasti valaistu.
Voitte uskoa, että sinä iltana teatteri oli täpösen täynnä väkeä jo tuntia ennen näytöksen alkua.
Ei ollut enää saatavissa ainoatakaan nojatuolia tai permantopaikkaa, tai aitiota, ei vaikka olisi maksanut kourallisen kultaa.
Sirkus oli täynnä kaikenikäisiä lapsia, pieniä tyttöjä ja poikia, jotka aivan kuumeella odottivat saada nähdä tuon kuuluisan pienen aasi Pinocchion tanssivan.
Kun esityksen ensimmäinen osa oli lopussa, sirkuksen johtaja astui puettuna mustaan hännystakkiin, valkoisiin ratsuhousuihin ja korkeavartisiin saappaisiin, suurilukuisen yleisön eteen. Tehtyään syvän kumarruksen, lausui hän hyvin juhlallisena seuraavan puheen:
"Kunnianarvoinen yleisö, naiset ja herrat!
"Saapuessani matkallani tähän kuuluisaan pääkaupunkiin olen kaikkein nöyrimmästi tahtonut hankkia sekä kunnian että huvin esittää tälle nerokkaalle ja etevälle yleisölle kuuluisan pienen aasin, jolla jo on ollut kunnia tanssia hallitsijain edessä kaikissa Euroopan mahtavimmissa hoveissa.
"Minä kiitän teitä, auttakaa meitä elähdyttävällä läsnäolollanne ja unohtakaa puutteellisuutemme!"
Tähän puheeseen vastattiin naurulla ja kättentaputuksilla, mutta taputukset kiihtyivät moninkertaisesti, aivan rajuilman kaltaisiksi, kun pieni aasi Pinocchio näyttäytyi keskellä sirkusta. Se oli kokonaan juhla-asussa. Sillä oli uudet kiiltonahkaiset valjaat, koristetut messinkiheloilla, ja kummankin korvan takana valkoinen kamelia, harja oli jaettu pieniin kiharoihin, joihin oli solmittu punaisia silkkinauhoja. Sen ruumiin ympäri oli sidottu leveä kullalla ja hopealla kirjailtu vyö ja häntä oli letitetty punaisilla ja kirkkaan sinisillä samettinauhoilla. Sanalla sanoen niin soma oli tämä pieni aasi, että siihen voi aivan rakastua.
Tirehtööri lisäsi, esittäessään hänet yleisölle:
"Korkeasti kunnioitetut kuulijani! En ole tässä valehdellakseni, vaan kertoakseni teille, mitkä suunnattomat vaikeudet minulla on ollut ennen kuin sain taltutetuksi ja opetetuksi tämän märehtijän, jonka koti on vuoristossa päiväntasaajan kuumilla tasangoilla. Pyydän huomauttaa sen hurjuutta, jonka vuoksi huomasin mahdottomaksi käyttää sitä tavallisena sivistyneenä nelijalkaisena, minun on monen monituiset kerrat täytynyt turvautua ruoskan rakastettavaan kieleen. Mutta sen sijaan, että se olisi ruvennut pitämään minusta, on minun hyvä tahtoni vain lisännyt sen vastenmielisyyttä. Mutta kuitenkin löysin minä, Gallin järjestelmää seuraten, hänen pääkallostaan pienen luuruston, jonka itse Pariisin lääkeopillinen tiedekunta on tuntenut hiusten ja piruettitanssin perusjuureksi. Ja sen vuoksi minä tahdoin opettaa aasin tanssimaan ja myöskin hyppäämään tynnyrivanteen ja silkkipaperilevyjen läpi. Ihailkaa siis sitä ja arvostelkaa sitten itse! Ennen kuin sanon teille hyvästi, hyvä herrasväkeni, sallikaa minun kuitenkin ensiksi kutsua teidät huomispäivän aamupäiväjuhlaan, ja jos ennustus sateesta toteutuisi, niin huomispäivän iltanäytös siirretään huomenaamuksi aikaiseksi, kello yhdeksitoista jälkipuolen aamupäivätunniksi".
Tässä johtaja teki uuden, hyvin syvän kumarruksen ja kääntyi sitten
Pinocchioon sanoen:
— Rohkeutta, Pinocchio! Ennen kuin alamme taidetemppuinemme, saat tervehtiä tätä arvoisaa yleisöä, herroja, naisia ja lapsia!
Pinocchio taivutti tottelevaisesti etujalkansa polvet ja jäi siihen asentoon siksi kunnes johtaja läimäytti piiskallaan ja huusi:
— Juoksuun!
Silloin kohosi aasi kaikille neljälle jalalleen ja alkoi kiertää rataa koko ajan juosten.
Hetkisen kuluttua huusi johtaja:
— Nelistä! Seuraten käskyä muutti Pinocchio juoksun nelistämiseksi.
— Täysi vauhti! ja Pinocchio alkoi juosta täyttä vauhtia. Mutta juuri hänen juostessaan kuin kilpa-ajohevonen, johtaja ojensi käsivartensa suoraan ilmaan ja laukaisi revolverilla laukauksen.
Tämän kuullessaan kaatui aasi pitkälleen sirkuksen lattialle, ollen muka haavoitettu ja kuolemaisillaan.
Kun se sitten taas nousi ylös, puhkesi yleisö niin äänekkäisiin hyvä-huutoihin ja taputti niin kovaa käsiään, että olisi luullut tähtiin asti kuuluvan, ja oli luonnollista, että aasi kohotti päänsä ja katsoi ylös ja sen tehdessään huomasi hän eräässä aitiossa kauniin naisen, jonka kaulassa kultaketjussa riippui medaljonki. Medaljonkiin oli maalattu marionetin kuva.
— Se on minun muotokuvani! Tuo neiti on minun hyvä haltijattareni! Pinocchio sanoi itsekseen, tuntien haltijattaren heti paikalla. Ja kokonaan ilon valtaamana hän koetti huutaa:
— Oi pieni haltijattareni! Oi pieni haltijattareni!
Mutta näiden sanojen sijaan hänen kurkustaan pääsi niin kaikuva ja räikeä aasinhuuto, että kaikki katsojat ja etenkin kaikki pojat, jotka olivat teatterissa, purskahtivat nauruun.
Mutta tirehtööri tahtoi opettaa aasille, ettei ole hyvän kasvatuksen merkki asettua noin aasinhuutoja ammumaan aivan yleisön eteen ja löi sitä kuonolle piiskan varrella.
Aasi parka pisti ulos pitkän kielensä ja nuoleksi kuonoansa ainakin viisi minuuttia arvattavasti toivoen, että se sillä lakkaisi kirvelemästä.
Mutta miten suuri olikaan sen epätoivo kun katsoessaan ylös toisen kerran huomasikin aition tyhjäksi ja haltijattaren kadonneen.
Se tunsi kuolevansa, silmät täyttyivät kyynelillä ja purskahti katkerasti itkemään. Mutta sitä ei kukaan huomannut, kaikkein vähiten johtaja, joka vaan läiskytteli piiskallaan ja huusi:
— Joutuun, Pinocchio! Näytäpäs nyt herrasväelle, miten somasti osaat hypätä tynnyrivanteen läpi!
Pinocchio koetti kaksi tai kolme kertaa, mutta joka kerran joutuessaan vanteen luokse se kulki aivan mukavasti sen alitse, sen sijaan että olisi hypännyt lävitse. Viimein se otti vauhtia ja pääsi todellakin läpi, mutta onnettomuudeksi takajalat tarttuivat vanteeseen ja se putosi suinpäin toiselle puolelle yhtenä käärönä.
Noustuaan taas ylös ontui se ja pääsi töin tuskin talliin.
— Pinocchio esiin! Me tahdomme nähdä pikku aasin! Pieni aasi esiin! huusivat pojat permannolta, jotka surullinen tapahtuma oli täyttänyt säälillä.
Mutta pieni aasi ei näyttäytynyt enää sinä iltana.
Seuraavana aamuna eläinlääkäri tutki sen, ja selitti että aasi jäisi koko elinajakseen ontuvaksi.
Silloin johtaja sanoi tallirengilleen:
— Mitä nyt teen tällä ontuvalla aasilla? Se olikin hyödytön leivänpureksija. Vie se torille ja myy siellä!
He tapasivatkin torilla heti ostajan, joka kysyi tallirengiltä:
— Paljonko maksaa ontuva aasisi?
— Kaksikymmentä markkaa.
— Kaksikymmentä viidenpennin lanttia saat. Älä luulekaan että minä ostan sen vetojuhdaksi, minä ostan sen ainoastaan nahan vuoksi. Minä näen, että sillä on erikoisen paksu nahka ja siitä aion tehdä rummun kotikyläni soittokunnalle.
Koettakaapas, poikani, kuvitella miten iloiseksi Pinocchio tuli, kun hän kuuli, että hänestä tahdottiin tehdä rummun nahka!
Niin sitten kävi, että ostaja maksettuaan markkansa, talutti aasin merenrannalle, ripusti kiven sen kaulaan ja sitoi sen yhden jalan ympäri nuoran, jonka toisesta päästä piti kädellään kiinni ja sysäsi äkkiä aasia, niin että tämä putosi mereen.
Suuri kivi, joka oli köytetty Pinocchion kaulaan, veti sitä suoraa päätä pohjaan, mutta ostaja istui kalliolle odottamaan nuora kädessään, sillä hän tahtoi antaa aasin kunnollisesti hukkua, saadakseen sitten nylkeä siltä nahan.