KAHDEKSASSEITSEMÄTTÄ LUKU
Vihdoinkin
Arthur makasi yhä pahasti sairaana Marshalseassa, ja mr Rugg ei voinut keksiä lain taivaalla pienintäkään valon pilkahdusta, joka antaisi toivoa hänen vapaaksipääsystään. Tällä välin kärsi mr Pancks kauheita omantunnontuskia. Ellei olisi ollut olemassa noita järkähtämättömiä numeroita, jotka todistivat, että Arthurin, sensijaan että kitui vankilassa, olisi pitänyt ajella kaksivaljakollaan ja että mr Pancksin vaivaisen kirjurinpalkkansa sijasta olisi pitänyt omistaa neljä, viisituhatta puntaa heti käytettävänään, niin olisi tämä onneton laskumestari luultavasti painunut vuoteeseen ja, kuten monet muut nimettömät henkilöt, kääntänyt kasvonsa seinään päin, heittäen henkensä viimeisenä mr Merdle-vainajan suuruuden alttarille laskettuna uhrina. Yksinomaan näiden erehtymättömien laskelmiensa varassa eli mr Pancks, mutta varsin onnetonta ja rauhatonta elämää. Hän kantoi laskujaan aina mukanansa hatussaan eikä tyytynyt siihen, että alituisesti, kaikissa mahdollisissa tilaisuuksissa, itse tarkasteli niitä, vaan pyysi jokaista ihmisolentoa, jonka vain sai käsiinsä, tarkastamaan niitä hänen kanssansa ja huomaamaan kuinka päivänselvät ne olivat. Bleeding Heart Yardissa oli tuskin ainoatakaan jonkinarvoista asukasta, jolle mr Pancks ei olisi selitellyt laskelmiansa, ja koska numerot ovat tarttuvia, alkoi tässä korttelissa raivota eräänlainen numero-rokko, jonka vaikutuksesta koko Yard oli hieman pyörällä päästään.
Kuta levottomammaksi mr Pancks kävi, sitä kärsimättömämmäksi tuli hän patriarkkaa kohtaan. Heidän viimeaikaisissa neuvotteluissaan oli hänen puhkumisensa saanut uhkaavan soinnun, joka ei ennustanut patriarkalle hyvää; niinikään oli mr Pancks useita kertoja katsellut patriarkallisia pääkupuroita tarkemmin kuin oli tarpeellista, ottaen huomioon, ettei hän ollut parturi eikä taidemaalari, joka etsi elävää mallia.
Siitä huolimatta oli hän höyrynnyt ulos ja sisään pienellä pihanpuolisella telakallaan aina sen mukaan tarvittiinko vai eikö häntä tarvittu patriarkan läheisyydessä, ja liike kävi vanhaan tapaan. Mr Pancks kynti Bleeding Heart Yardia, ja mr Casby korjasi sadon määrättyinä aikoina; mr Pancks oli saanut osakseen kaiken siihen kuuluvan saastan ja vaivan, mr Casby oli ottanut osalleen siitä heruvan hyödyn ja sitä ympäröivän autereisen usvan ja sitä kirkastavan kuutamon; ja käyttääksemme tämän säteilevän hyväntekijän sanoja, jotka hän tavallisesti lausui lauantai-iltaisin, pyöritellen pyyleviä peukaloitansa, tarkastettuaan viikon tilit: »Kaikki on kuten olla pitää — kaikki asianosaiset voivat olla tyytyväisiä — kaikki voivat, sir, olla tyytyväisiä — kaikki.»
Hinaajahöyryn, Pancksin, telakassa oli lyijykatto, jonka alla päivänpaahteessa höyrykattila saattoi kuumeta liiaksi. Oli miten oli, eräänä helteisenä lauantai-iltana tulla tohisi hinaaja ylen kuumentuneena telakalta, kömpelön pullonvihreän laivan kutsumana.
»Mr Pancks», kuului patriarkan huomautus, »olette käynyt leväperäiseksi, sir, olette käynyt leväperäiseksi».
»Mitä sillä tarkoitatte?» kuului lyhyt vastaus.
Patriarkan olemus oli aina tyyni ja tyytyväinen ja tänä iltana niin erikoisen rauhallisen kirkas, että se vaikutti ärsyttävästi. Kaikki muut kuolevaiset kärsivät sinä iltana helteestä, mutta hänen oli aivan vilpoisa olla. Kaikki muut olivat janoisia ja patriarkka joi. Häntä ympäröi virvokejuomain tuoksu, ja hän oli valmistanut itselleen juoman kullankarvaisesta sherrystä, joka kimmelsi isossa pikarissa, ikäänkuin hän olisi juonut ilta-auringon paistetta. Se oli paha kyllä, muttei pahinta. Pahinta oli, että hän sinisine silmineen, paistavine päälakineen, pitkine valkeine kiharoineen, pullonvihreät sääret suorina edessään ja jalassa keveät kotikengät, jotka olivat mukavasti sidotut nilkkojen kohdalta, istui siinä kasvoillaan säteilevä ilme, ikäänkuin hän rajattomassa hyväntahtoisuudessaan olisi valmistanut juoman ihmiskunnalle, itse tyytyen vain oman ihmisystävällisyytensä rieskamaitoon.
Sentähden mr Pancks vastasikin: »Mitä sillä tarkoitatte?» ja pörrötti varsin pahaenteisellä tavalla molemmin käsin hiuksensa pystyyn.
»Tarkoitan, mr Pancks, että teidän pitää olla tiukempi vuokralaisille, tiukempi vuokralaisille, paljoa tiukempi vuokralaisille, sir. Te ette kiristä heitä. Te ette kiristä heitä. Te ette saa kylliksi kokoon. Teidän pitää kiristää heitä, sir, muuten eivät välimme enää pysy yhtä tyydyttävinä kuin soisin niiden pysyvän, kaikkien asianosaisten tähden. Kaikkien tähden.»
»Enkö minä kiristä heitä?» kivahti mr Pancks. »Mitäs muuta varten minä olen olemassa?»
»Te ette ole olemassa mitään muuta varten, mr Pancks. Te olette luotu täyttämään velvollisuutenne, mutta te ette täytä velvollisuuttanne. Te olette maksettu kiristämään ja teidän täytyy kiristää maksamaan.» Patriarkka oli itsekin niin hämmästynyt tästä nerokkaasta käänteestä tohtori Johnsonin malliin, jota ei ikinä olisi odottanut eikä tarkoittanut, että nauroi ääneen; ja hän toisteli ylen tyytyväisenä, pyöritellen peukaloitansa ja nyökäten nuorekkaalle kuvallensa: »Olette maksettu kiristämään ja teidän täytyy kiristää maksamaan.»
»Oho!» tuumi Pancks. »Eikö muuta?»
»Kyllä, sir, kyllä, sir. Vielä eräs asia. Tehkää hyvin ja kiristäkää
Yardia uudelleen, ensi työksenne maanantaiaamuna.»
»Oho!» vastasi Pancks. »Eiköhän se liene liian aikaista? Kiristin heidät tyhjiksi tänään.»
»Joutavia, sir. Ette likimainkaan kylliksi; ette likimainkaan kylliksi.»
»Oho!» virkkoi Pancks tarkaten häntä, kun hän hyväntahtoisesti nielaisi aimo kulauksen sekoitustansa. »Onko muuta vielä?»
»Kyllä, sir, kyllä, sir, vielä on eräs asia. En ole ensinkään tyytyväinen tyttäreeni, mr Pancks, en ensinkään tyytyväinen. Paitsi että hän aivan liian usein käy tervehtimässä mrs Clennamia, mrs Clennamia, joka ei nykyään ole juuri sellaisissa olosuhteissa, jotka tyydyttäisivät — kaikkia asiaankuuluvia, paitsi sitä käy hän, mr Pancks, ellen ole saanut aivan vääriä tietoja, tiedustelemassa mr Clennamin vointia vankilassa.»
»Hän on sairaana, kuten tiedätte», huomautti Pancks. »Eikös se ole ystävällistä?»
»Pyh, pyh, mr Pancks. Se ei kuulu häneen, se ei kuulu häneen. Minä en voi sallia sitä. Maksakoon hän velkansa, jotta pääsee pois, jotta pääsee pois, maksakoon velkansa, jotta pääsee pois.»
Vaikka mr Pancksin hiukset törröttivät pystyssä kuin kankea rautalanka, tuiversi hän niitä molemmin käsin vielä pystympään ja hymyili isännällensä kerrassaan kammottavalla, tavalla.
»Suvainnette ilmoittaa tyttärelleni, mr Pancks, etten voi sallia sitä, etten voi sallia sitä», määräsi patriarkka lempeästi.
»Oho!» sanoi Pancks. »Ettekö voi sanoa sitä itse?»
»En, sir, en. Te olette palkattu sanomaan sen», typerä vanha pöllöpää ei voinut vastustaa kiusausta toistaa sukkeluuttansa, »ja teidän täytyy sanoa se saadaksenne palkkanne, saadaksenne palkkanne».
»Oho!» sanoi Pancks. »Eikö muuta?»
»Kyllä, sir. Minusta tuntuu, mr Pancks, että liian usein ja liian paljon itsekin liikutte siellä päin. Neuvoisin teitä, mr Pancks, kääntämään huomionne sekä omista vahingoistanne että toisten vahingoista, jotta ajattelisitte vain työtänne, ajattelisitte vain työtänne.»
Mr Pancks vastasi tähän kehoitukseen äännähtämällä niin hämmästyttävän jyrkästi, lyhyesti ja lujasti: »Oho!» että kömpelö patriarkkakin jonkinlaisella kiireellä käänsi siniset silmänsä katsoakseen häneen. Vastaavan äänekkäästi pärskähtäen hän lisäsi sitten: »Onko vielä jotakin?»
»Ei tällä kertaa, sir, ei tällä kertaa. Lähden nyt», ilmoitti patriarkka juoden loppuun sekoituksensa ja nousten ystävällisen näköisenä, »pienelle kävelylle, vain pienelle kävelylle. Kenties tapaan teidät täällä vielä palattuani. Ellen, sir, niin velvollisuus, velvollisuus, muistakaa, muistakaa; kiristäkää, kiristäkää, kiristäkää, maanantaina; kiristäkää maanantaina!»
Mr Pancks tuiversi taas tukkaansa ja katseli, kuinka patriarkka pani levälierisen hatun päähänsä, ja näytti hetken taistelevan vääryyttä kärsineen kiukkua vastaan. Hän oli entistä kuumempi ja hengitti raskaammin. Mutta hän antoi mitään virkkamatta patriarkan mennä ulos ja kurkisti sitte häntä pienen vihreän ikkunakaihtimen takaa. »Arvasin sen», huomautti hän. »Tiesin, minne hän oli menossa. Hyvä!» Hän höyrysi takaisin telakalleen, järjesti sen huolellisesti, otti hattunsa naulasta, sanoi: »Hyvästi!» ja mennä puhkui tiehensä omille asioilleen. Hän suuntasi kulkunsa Bleeding Heart Yardiin, mrs Plornishin puoliseen päähän, ja saapui portaiden yläpäähän entistä enemmän kuumissaan.
Täällä, portaiden yläpäässä, kieltäydyttyään noudattamasta mrs Plornishin kehoituksia tulla juttelemaan isän kanssa Onnenmajassa — hänen helpotuksekseen nämä kehoitukset eivät olleet yhtä lukuisat kuin minä muuna iltana tahansa, mutta nyt oli lauantai ja naapurit, jotka niin jalomielisesti kannattivat liikettä kaikilla muilla tavein kuin rahalla, tekivät runsaasti ostoksia — täällä, portaiden yläpäässä, odotti mr Pancks, kunnes näki patriarkan, joka aina tuli Yardiin sen toisesta päästä, hitaasti astelevan, säteillen ja anojain ympäröimänä. Silloin mr Pancks astui portaita alas ja viiletti täydellä höyryllä häntä kohden.
Patriarkka, joka lähestyi, tavanmukainen hyväntahtoinen ilme kasvoillaan, oli hämmästynyt nähdessään mr Pancksin, mutta otaksui hänen innostuneen kiristämään yardilaisia heti, jättämättä toimitusta maanantaiksi. Yardin asukkaat olivat ihmeissään tästä kohtauksesta, sillä vanhinkaan yardilainen ei muistanut milloinkaan nähneensä näitä molempia valtoja siellä yhdessä. Mutta kuvaamaton hämmästys valtasi heidät, kun mr Pancks, astuen aivan tämän miehistä kunnianarvoisimman luokse ja pysähtyen pullonvihreiden liivien ääreen, muodosti oikean kätensä peukalosta ja etusormesta pihdit, tarttui niillä leveälierisen hatun reunaan ja keikautti erinomaisen taitavasti ja näppärästi päähineen patriarkan kiiltävästä päästä, ikäänkuin tämä olisi ollut iso marmoripallo.
Käyttäydyttyään näin hieman vapaasti patriarkallista isäntäänsä kohtaan, ällistytti mr Pancks yardilaisia sanomalla kovalla äänellä: »No, te sokerinmakea petkuttaja, nyt selvitämme välimme!»
Samassa hetkessä ympäröi mr Pancksin ja patriarkan tunkeileva joukko, joka oli pelkkänä silmänä ja korvana; ikkunat lensivät auki ja portailla tungeksi uteliaita.
»Mikä te olette olevinanne?» aloitti mr Pancks. »Mitä siveellistä osaa te näyttelette? Minä te tahdotte itseänne pidettävän? Ihmisystävänä, eikö niin? Tekö ihmisystävä!» Tässä mr Pancks nähtävästi aikomatta lyödä häntä, mutta keventääkseen mäeltänsä ja hankkiakseen ylitsevuotavalle tarmollensa terveellistä voimistelua, oli suuntaavinansa iskun patriarkan kupuraista päätä kohden, joka kumartui välttääkseen vaaran. Tämä merkillinen temppu toistui mr Pancksin seuraavan puheen jokaisen jakson jälkeen, katselijoiden ihailun yhä kasvaessa.
»Olen eronnut palveluksestanne», jatkoi mr Pancks, »saadakseni sanoa teille tämän. Te kuulutte siihen petkuttajakoplaan, joka on kaikista koplista inhoittavin. Olen kärsinyt molempien tähden, mutten tiedä enkö sietäisi Merdle-koplaa yhtä hyvin kuin teidän koplaanne. Te olette valepukuinen verenimijä, toisen selän taakse piiloutuva kiristäjä, nylkyri, koronkiskoja. Te olette ihmisystävyyttä teeskentelevä käärme. Te olette ulkokultainen petturi.»
(Tempun suoritus tällä kohdalla otettiin vastaan naurulla.)
»Kysykää näiltä kelpo ihmisiltä täällä, kuka kova mies on. He vastaavat varmasti, että se on Pancks.»
Tämän vahvistukseksi kuului huutoja »Varmasti» ja »Kuulkaas!»
»Mutta minä sanon teille, hyvät ihmiset — Casby se on! Tämä lempeyden mätäs, tämä ihmisrakkauden möhkäle, tämä pullonvihreä hymyilijä, hän se on teidän kiristäjänne!» julisti Pancks. »Jos tahdotte nähdä miehen, joka olisi valmis nylkemään teidät elävältä, niin tässä hän on! Älkää luulko siksi minua, joka saan kolmekymmentä shillingiä viikossa. Casby se on, ja hänellä on ties kuinka paljon vuodessa.»
»Hyvä!» huusivat useat äänet. »Kuunnelkaa mr Pancksia!»
»Kuunnelkaa mr Pancksia!» huusi tämä herrasmies (suoritettuaan taas suositun temppunsa). »Niin kyllä, sitä minäkin! Jo lienee aika kuunnella mr Pancksia. Mr Pancks on tullut alas Yardiin tänä iltana juuri sitä varten, että kuuntelisitte häntä. Pancks on vain soittokone, mutta tässä on koneen käyttäjä!»
Koko kuulijakunta olisi yhtenä miehenä, naisena ja lapsena asettunut mr Pancksin puolelle, ellei olisi ollut noita pitkiä, harmaita silkkikiharoita ja leveälieristä hattua.
»Tässä on tappi», jatkoi Pancks, »joka panee koneen soimaan. Ja siitä kuuluu vain yksi ainoa sävel: kiristä, kiristä, kiristä! Tuossa on isäntä ja tässä hänen päiväläisensä. Niin, hyvät ihmiset, kun hän tänä iltana tulee tänne pehmeästi suristen kuin hitaasti pyörivä, hyväntahtoinen hyrrä ja kun te kokoonnutte hänen ympärillensä valittamaan päiväläisestä, niin ette arvaa millainen petkuttaja tämä isäntä on! Mitäs sanotte siitä, että hän tänä samana iltana on korventanut minua siitä, etten ole kiristänyt teitä kylliksi? Mitäs arvelette siitä, että äsken juuri sain erikoisen käskyn kiristää teiltä viimeiset penninne ensi maanantaina?»
Vastaukseksi jupisivat kuulijat: »Häpeä!» ja »Kurjaa!»
»Kurjaa!» pärski mr Pancks. »Niinpä luulisin! Roskajoukkio, johon Casbynne kuuluu, on kaikista roskajoukkioista kurjin. He teettävät päiväläisellänsä kehnosta palkasta sen, mitä itse häpeävät ja pelkäävät tehdä ja teeskentelevät kaihtavansa, mutta minkä tahtovat saada tehdyksi; muuten ei päiväläinen saa rauhaa. Menetellen niin ovelasti, että päiväläiselle lankeaa kaikki häpeä, heille itsellensä kaikki kunnia ja ansio. Ei, tämän kaupungin kurjin veijari, joka varastaa kahdeksantoista pennyn arvosta tavaraa, ei ole puoliksikaan niin suuri veijari kuin tämä Casby-päinen ilmoitustaulu tässä!»
»Se on totta!» ja »Se hän juuri on!» huudettiin.
»Ja mitä etua teillä on tuollaisista miehistä», sanoi Pancks, »tuollaisista ihmeellisistä hyrristä, jotka pyörivät keskuudessanne niin pehmeästi, ettei teillä ole aavistusta siitä mallista, joka on niihin maalattu, ja niiden pikkuisesta ikkunasta! Tahtoisin hetkeksi kiinnittää huomionne minuun. Minä en ole mikään miellyttävän näköinen mies, tiedän sen varsin hyvin.» Tämä kysymys jakoi kuulijakunnan kahteen puolueeseen; sen leppymättömämmät jäsenet vastasivat: »Ei, ette olekaan», ja kohteliaampi puoli: »Kyllä te olette.»
»Olen yleensä», selitti Pancks, »töykeä, ikävä, kuivakiskoinen kuormajuhta ja päiväläinen. Sellainen on nöyrin palvelijanne. Siinä on hänen luonnollisen kokoinen muotokuvansa, hänen itsensä maalaama, teille esitettynä, yhdennäköisyys taattu! Mutta miksipä muuksi mies tulee tuollaisen isännän palveluksessa? Mitä häneltä voi odottaa? Onko kukaan milloinkaan löytänyt keitettyä sianlihaa kapriskastikkeen kera kasvamassa kokospähkinässä?»
Ei kukaan yardilaisista ollut sitä kokenut: sen huomasi selvästi heidän vilkkaista vastauksistaan.
»Hyvä», jatkoi Pancks, »yhtä vähän voitte tavata miellyttäviä ominaisuuksia minunkaltaisissani päiväläisissä, jotka ovat hänenlaistensa isäntien palveluksessa. Olen ollut päiväläisenä lapsuudestani saakka. Mitä on elämäni ollut? Aherrusta ja raadantaa, aherrusta ja raadantaa, pyörät käynnissä, pyörät käynnissä! En ole ollut miellyttävä itselleni enkä liene ollut miellyttävä kellekään muulle. Jos kymmenen vuoden aikana jonakin viikkona tuotin tälle petkuttajalle shillingin verran vähemmin voittoa viikossa, vähensi hän shillingin viikkopalkastani; jos hän olisi saanut hyödyllisen miehen kuutta pennyä halvemmalla viikossa, olisi hän ottanut hänet minun sijalleni kuutta pennyä halvemmalla. Kysyntä ja tarjonta, tietysti! Liikeperiaatteita! Erittäin hieno ilmoituskilpi, tuo Casbyn pää», ja Pancks tarkasti sitä irvistäen, »mutta talon oikea nimi on: Valheen aseet, ja sen vaalilause on: Pidä päiväläinen työssä. Tunteeko kukaan läsnäolevista herroista kielioppia?» keskeytti mr Pancks puheensa, katsellen ympärilleen.
Bleeding Heart Yard ujosteli sellaisen tuttavuuden tunnustamista.
»Ei ole tarpeellistakaan. Tahdoin vain mainita, että tehtävä, jonka tämä isäntä antoi minulle, oli lakkaamatta taivutella erästä teonsanaa ainoastaan käskymuodossa, esimerkiksi näin: Pysy aina työssäsi. Pysyköön hän aina työssään. Pysykäämme aina työssämme. Pysykää aina työssänne. Pysykööt he työssään. Tässä on hyväntahtoinen patriarkka Casby ja tässä hänen kultainen sääntönsä. Hän on tavattoman ylentävä katsella, minä en ole sitä ensinkään. Hän on makea kuin mesi ja minä mauton kuin ojavesi. Hän myy pihkaa ja minä käsittelen sitä ja se tarttuu minuun. Kas niin», sanoi mr Pancks astuen taas entisen isäntänsä eteen, josta hän puheensa aikana oli hiukan loitonnut, jotta Yard saisi katsella häntä, »koska en ole tottunut pitämään julkisia puheita ja koska olen puhunut jotenkin kauan, päätän nyt huomautukseni kehoittamalla teitä laittautumaan täältä tiehenne».
Viimeinen patriarkka oli niin hämmentynyt tästä äkillisestä hyökkäyksestä ja tarvitsi niin pitkän ajan käsittääkseen asian ja vieläkin pitemmän ajan ilmaistakseen sen, ettei hänellä ollut sanaakaan vastaukseksi. Hän näytti miettivän jotakin patriarkallista keinoa selvitäkseen arkaluonteisesta asemastaan, kun mr Pancks vielä kerran sukkelasti tarttui pihdeillään hänen hattuunsa ja keikautti sen yhtä näppärästi kuin edelliselläkin kerralla hänen päästänsä. Silloin oli pari yardilaista palvelusintoisesti nostanut hatun maasta ja ojentanut sen omistajalle, mutta mr Pancks oli nyt siinä määrin vaikuttanut kuulijakuntaansa, että patriarkka sai itse kumartua ottamaan sen ylös.
Mr Pancks, joka jonkun hetken oli pitänyt oikeata kättänsä taskussa, vetäisi salamana sieltä sakset, hyökkäsi patriarkan kimppuun takaapäin ja leikkasi poikki nuo pyhitetyt kiharat, jotka valuivat hänen olkapäillensä. Raivon ja kiihkon puuskassa sieppasi hän leveälierisen hatun hämmästyneen patriarkan kädestä, leikkasi sen paistinpannun muotoiseksi ja pisti sen patriarkan päähän.
Nähdessään väkivaltaisen tekonsa pökittävän tuloksen peräytyi Pancks itsekin kauhistuneena. Kaljupäinen, mulkosilmäinen, isopäinen, kömpelö mies tuijotti häneen, ei vähääkään vaikuttavana, ei vähääkään kunnioitusta herättävänä, ja näytti kohonneen maan alta kysymään, mihin Casby oli joutunut. Tuijotettuaan puolestaan hetkisen tätä kummitusta, sanattomana kauhusta, viskasi mr Pancks sakset luotansa ja pakeni etsien piilopaikkaa, jossa olisi turvassa rikoksensa seurauksilta. Mr Pancks katsoi viisaimmaksi kiireimmän kaupalla livistää tiehensä, vaikkei häntä seurannut mikään muu kuin Bleeding Heart Yardissa yhä uudelleen kaikuva nauru.