XXV.
Jasper Adelstone saapui täsmällisesti kohtauspaikalle ja nosti hattuaan, kun lady Lenore saapui hänen luokseen. Lady Lenore pysähtyi ja taivutti ylpeästi päätään, jääden ikäänkuin odottamaan, että Jasper Adelstone alkaisi puhua. Mutta Jasper pysyi vaiti; lady Lenore oli kutsunut häntä; hän oli saapunut.
»Saitte kirjeeni, herra Adelstone?» virkkoi lady Lenore vihdoin.
»Olen täällä», vastasi Jasper naurahtaen.
»Kutsuin teitä tänne», jatkoi lady Lenore hetkisen vaitiolon jälkeen hyvin kylmään sävyyn, »koska minulla on tietoja, joiden uskoin kiinnittävän mieltänne, ja arvelin, että teistä olisi apua.»
Jasper kumarsi. Hän ei tahtonut tulla puolitiehen vastaan. Kertokoon lady Lenore ensin, miksi hän oli kutsunut häntä, ja sitten hän kävisi käsiksi asiaan, mutta ei ennemmin.
»Kun viimeksi tapasimme toisemme, lausuitte sanoja, joita en hevillä ole unohtanut. Selititte haluavanne — kiihkeästi haluavanne estää erään seikan tapahtumasta.»
»Jos tarkoitatte loordi Trevornen ja Stel— neiti Etheredgen avioliittoa, niin minä enemmän kuin haluan, olen päättänyt estää sen!»
»Olen tullut tänne tänä iltana», jatkoi lady Lenore, »ilmoittaakseni teille erään sitä tyttöä koskevan tiedon, johon sanotte olevanne mieltynyt.»
»’Tytöllä’ tarkoittanette neiti Stella Etheredgeä?» huomautti Jasper levollisesti, mutta hänen silmistään välähti suuttumus. »Jos asia on niin, niin sallikaa minun muistuttaa teidän armoanne, että hän on lady!»
»Nimittäkää häntä miksi haluatte!» vastasi lady Lenore kylmän ylimielisesti. »Minä tarkoitin häntä.»
»Ja sitä miestä, joka kiinnittää teidän mieltänne?» lisäsi Jasper yhtä röyhkeästi kuin lady Lenorekin.
»Kysymyksen siihen puoleen emme kajoa, jos suvaitsette, herra
Adelstone.»
»Minun on siis ymmärrettävä asia niin, että olette saapunut tänne tänä iltana omasta aloitteestanne tehdäksenne minulle palveluksen. Niinkö?»
»Ajatelkaa mitä tahdotte», vastasi lady Lenore matalalla, oudolla äänellä. »Jättäkäämme syrjään kaikki jaarittelut. Tahdoin tavata teitä ja lähetin teille sanan; te olette saapunut; riittäköön se! Teitä haluttaa estää loordi Trevorne menemästä avioliittoon sen ladyn kanssa, jonka seurassa näimme hänet täällä. Te puhutte itseluottavasti siitä, että teillä on voimaa tehdä se. Teillä on hyvin pian tilaisuus näyttää voimanne, sillä loordi Trevorne aikoo mennä avioliittoon hänen kanssaan huomenna tai viimeistään seuraavana päivänä.»
»Mistä sen tiedätte?» kysyi Jasper hiljaa.
»Tiedän sen siitä, että loordi Trevorne on kirjoittanut hänelle, antaen määräyksiä hänen paostaan ja heidän salaisesta kohtaamisestaan.»
»Kuinka olette saanut sen tietoonne?»
»Näin kirjeen», vastasi lady Lenore, silmäillen Jasperia halveksivasti.
»Olettepa tosiaan tehnyt paljon palvellaksenne minua», virkkoi
Adelstone ivallisesti.
»Teitä!» pääsi hänen huuliltaan rajusti, mutta sitten hän teki halveksivan eleen, ikäänkuin Jasper olisi ollut niin halpa, ettei häneen kannattanut suuttua.
»Te näitte kirjeen», jatkoi Jasper. »Minkälaiset olivat määräykset?
Missä ja milloin piti heidän kohdata toisensa? Kirottua!»
»Hänen on lähdettävä Lontooseen kello yhdentoista junassa huomenaamulla, ja loordi Trevorne tapaa hänet ja vie hänet Bruton Streetin varrelle n:oon 24; pojan, hänen serkkunsa, tulee olla hänen seurassaan», selitti lady Lenore lyhyesti.
»Ah!» ärähti Jasper kiukkuisesti. »Voinpa antaa tuon pienen käärmeen tuntea. Mutta mitä sitten tulee?»
Lady Lenore pudisti päätään halveksivan välinpitämättömästi ja nojautui kaidepuuta vasten, katsellen poreilevaa, kuohuvaa vettä.
»En tiedä. Kun poika on mukana, niin otaksun loordi Trevornen hankkivan erivapautuksen, ja sitten heidät vihitään. Mutta kenties poika onkin tarkoitettu vain silmänlumeeksi, ja loordi Trevorne toimittaa hänet pois tieltä.»
»Entä sitten?»
»Sitten», sanoi lady Lenore verkkaisesti. »No niin, loordi Trevornen luonne on jotakuinkin tunnettu; hyvin todennäköisesti hän ei pidä välttämättömänä tehdä tytöstä — suokaa anteeksi! — nuoresta ladystä tulevaa Wyndwardin kreivitärtä.»
Hän oli mennyt liian pitkälle. Kun julmat, kauheat, armottoman purevat, pilkalliset ja halveksivat sanat olivat luiskahtaneet hänen kieleltään, hypähti Jasper hänen viereensä ja puristi hänen käsivarttaan. Hänen jalkansa luiskahti, hän pyörähti ympäri ja tarttui kiinni Jasperista, riippuen puolittain ilmassa valkokuohuisen veden yläpuolella. Hetkisen he seisoivat liikahtamatta Jasperin katsellessa häntä uhkaavasti kiiluvin silmin. Sitten Adelstone veti syvän henkäyksen, ikäänkuin olisi saanut hillityksi murha-aikeen, astahti taaksepäin ja veti lady Lenoren muassaan turvalliselle kohdalle.
»Pitäkää varanne!» hän murahti, pyyhkäisten vapisevalla kädellään hien kalpealta otsaltaan. »Unohdatte, että minä rakastan tuota ’tyttöä’, kuten te häntä nimitätte, vaikka hän on valon enkeli ja ylevä tähti verrattuna teihin, joka alennutte aukaisemaan toisten kirjeitä ja syytämään parjauksia! Varokaa! Hillitkää tästä puoleen ylpeyttänne ja puhukaa kunnioittavasti mainitessanne häntä! Ja nyt, kun olette saanut varoituksen ja tiedätte, etten ole pelkkä orja tanssiakseni ja kiemurrellakseni teidän mielenne mukaan, palatkaamme asiaan, joka on kohtauksemme tarkoitus. Ettekö tahdo istua?» Hän viittasi padon portaihin päin.
Lady Lenore vapisi puhtaasti fyysillisestä heikkoudesta, jota lisäsi voimaton kiukku ja raivo; mutta hän olisi mieluummin kuollut kuin totellut Jasperia. »Jatkakaa!» hän äänsi. »Mitä teillä on puhuttavaa?»
»Että tämä avioliitto on estettävä ja neiti Etheredgen hyvä nimi turvattava ja säilytettävä. Minä voin estää tämän avioliiton vielä nytkin, viimeisellä hetkellä. Ja minä teen sen, sillä ehdolla että te ette koskaan eläissänne hiisku siitä kellekään mitään. En kovinkaan pahasti pelkää, että sen tekisitte; kyllä tekin arvelette, ennenkuin ilmaisette jollekin kolmannelle henkilölle, että teiltä syntyy muiden ihmisten kirjeiden avaaminen!»
»Minä lupaan sen», virkkoi lady Lenore kylmästi. »Entä miten aiotte sen estää? Ette tunne sitä miestä, jota mielitte käydä vastustamaan. Kavahtakaa häntä! Loordi Trevorne on mies, jonka kanssa ei ole leikkimistä.»
»Kiitos!» vastasi Jasper äreästi. »Olette kovin ystävällinen, kun varoitatte minua, etenkin kun perin mielellänne näkisitte minut loordi Trevornen jalkojen juuressa. Mutta minä en tarvitse varoituksianne. Olen tekemisissä neiti Etheredgen enkä hänen kanssaan. Ja kuinka menettelen, se on minun asiani.»
»Minä lähden», sanoi lady Lenore ynseästi, nousten pystyyn, aikoen toteuttaa sanansa.
»Viipykää hetkinen!» kehoitti Adelstone. »Teillä on osanne pelissä; ja muistakaa, että teillä on enemmän voitettavana kuin minulla. Minä tavoittelen rakkautta, te rakkautta, rikkautta, arvoasemaa ja vaikutusvaltaa, kaikkea, mikä tekee elämän elämisen arvoiseksi sellaiselle ihmiselle kuin te olette.»
»Olette hävytön!»
»En ole; olen vain vilpitön. Meidän kesken ei kartteleminen eikä salailu enää tule kysymykseenkään. Jos neiti Etheredge tottelee loordi Trevornen käskyä, niin he lähtevät kello yhdentoista junassa, ja hän odottaa heitä Lontoossa. He lähtevät siinä junassa, mutta he eivät saavu perille asti. On helppoa estää heidät saapumasta sinne. Sitä varten tarvitaan vain väärennetty kirje.»
»Väärennetty kirje?» mutisi lady Lenore.
»Niin; kun hän kerran on antanut neiti Etheredgelle varmat ohjeet, on hänen kirjoitettava uudelleen ja muutettava määräyksensä. Häneltä täytyy saapua sellainen kirje — on parasta kirjoittaa pojalle — jossa hän käskee heidän jäädä junasta Lontoon lähimmälle asemalle, Vauxhalliin. Heidän on astuttava junasta ja mentävä ulko-ovelle. Siellä odottavat heitä vaunut, jotka vievät heidät hänen luokseen. Ymmärrättekö?»
»Ymmärrän. Entä kirje — kenen se on väärennettävä — kirjoitettava?»
»Kukapa osaa sen paremmin kuin te? Te olette tottunut käsittelemään kirjeenvaihtoa. Te tunnette hänen käsialansa, voitte helposti saada käsiinne hänen kirjoitusvehkeensä; paperissa ja kuoressa on Wyndwardien vaakuna. Kirjeen voi viedä perille joku kartanon palvelija.»
Lady Lenore seisoi vaiti Jasperin sukkeluuden yllättämänä, ja vasten tahtoaankin hän ihaili miehen neuvokkuutta ja joustavaa älykkyyttä. Kuten Jasper oli sanonut, hän ei ollut orja eikä nukke, jota saattoi liikutella mielensä mukaan.
»Käsittänette», jatkoi Jasper odotettuaan hetkisen, että hänen suunnitelmansa ehtisi painua toisen mieleen, »että kirje on jätettävä melkein viimeisellä hetkellä, vaunun ovella, kun juna lähtee. Teettehän sen?»
Lady Lenore kääntyi poispäin, ponnistaen vielä vastaan. »En tahdo!» hän vastasi.
»No hyvä! Sitten keksin jonkun toisen keinon. Stella Etheredgestä ei ikinä tule loordi Trevornen puolisoa, mutta ei myöskään eräästä lady Lenore Beauminsteristä. Kun hän huomenna saa nolona ja lannistuneena, katsella kuinka minä vien neiti Etheredgen hänen nenänsä edestä, annan hänelle hieman lohdutusta, nimittäin tämän pienen kirjeen ja täydellisen selostuksen teidän osuudestanne tähän salaliittoon, joka riisti häneltä saaliin.»
»Sitä ette uskalla!» huohotti lady Lenore, pää pystyssä, katse leimuavana.
»En uskalla! Mitä uskaltamista siinä on. Jopa jotakin, mylady! Ei ole minun syyni, jollette tunne sen miehen luonnetta, jonka kanssa olette tekemisissä. Työskennelkää kanssani, ja minä palvelen teitä, pettäkää minut — sillä se olisi pettämistä, ja minä nujerran teidät! Kumman valitsette? Kirjoitatteko kirjeen ja toimitatte sen perille?»
»Entä mitä muuta?»
»Ei paljoa, ja sekin vain siksi, että huolehdin teidän menestyksestänne. Kun loordi Trevorne palaa tyhjiin rauenneelta matkaltaan, on hän hyvin sopiva lohdutettavaksi. Te voitte antaa hänelle lohdutuksen. Olen kovin pahasti arvioinut kykynne liian suureksi, jollette voi saada häntä jalkojenne juureen, ennenkuin on kulunut kuukauttakaan.»
»Siinäkö kaikki?» kysäisi lady Lenore.
»Siinä kaikki. Voin luottaa teihin. Niin, luulen — olen varma, että voin. Ovathan etumme sittenkin yhteiset. Kun ensi kerran tapaamme, lady Lenore, olemme toisillemme outoja ihmisiä, joilla ei ole mitään yhteistä. Entisyys on pyyhitty pois sekä mielestämme että elämästämme. Minä olen Stella Etheredgen onnellinen puoliso ja te lady Trevorne, tuleva Wyndwardin kreivitär. Ennustukseni eivät milloinkaan petä, mylady. En koskaan ole niin varmasti uskonut ennustukseeni kuin nyt. Hyvää yötä!»
Lady Lenore ei vastannut hyvästelyyn, vaan poistui äänettömänä puiden pimentoon.