XLII
LOPPU
Ihminen ei voi ennustaa. Rakkaus ei ole oraakkeli. Pelko väliin kuvittelee turhia. Nuo poissaolon vuodet! Kuinka minä kärsin niistä ennakolta! Niiden murhe tuntui minusta varmalta kuin kuolema. Tunsin niiden luonteen enkä hetkeäkään epäillyt kuinka niiden kulku olisi tuskallinen. Jagannath vaunuineen uhkasi korkeana ja hirmuisena. Nähdessäni sen lähenevän, nähdessäni leveiden pyörien painuvan kärsivään maahan — minä, lannistunut uhri, tunsin jo ennakolta tuon tuhoavan rusennuksen.
Ihmeellistä sanoa — ihmeellistä, mutta totta, ja samanlaatuisia kokemuksia sattuu usein elämässä — tuo ennakko-rusennus näyttikin sisältävän kaiken — niin, melkein kaiken tuskan. Suuri Jagannath suurine vaunuineen tuli ylpeänä, kovaäänisenä, pahaa ennustavana. Se kulki ohi kuin varjo joka pyyhkäisee keskipäivän taivasta. Mitään muuta ei näkynyt eikä tuntunut kuin hetkellinen jäätävä pimennys. Minä katsoin ylös. Vaunut pirullisine ajajineen olivat ohi, ja uhri eli vielä.
Emanuel oli poissa kolme vuotta. Lukija, ne olivat elämäni kolme onnellisinta vuotta. Pilkkaatko paradoksiani? Kuule.
Minä aloitin kouluni, tein työtä — tein työtä kovasti. Olin mielestäni hänen omaisuutensa haltija ja päätin Jumalan avulla tehdä hyvän tilinpäätöksen. Oppilaita tuli, ensin porvarillisia, ennen pitkää myös ylimyssäätyä. Toisen vuoden keskivaiheilla viskasi odottamaton onni käsiini ylimääräiset sata puntaa — sain eräänä päivänä Englannista kirjeen joka sisälsi mainitun summan. Se tuli herra Marchmontilta, rakkaan emäntävainajani serkulta ja perilliseltä. Hän oli juuri toipunut vaarallisesta sairaudesta; nämä rahat hän uhrasi rauhoittaakseen omaatuntoaan, joka syytti häntä — en tiedä miksi — erinäisten paperien ja muistiinpanojen tähden, jotka oli löydetty hänen sukulaisensa kuoleman jälkeen ja joissa mainittiin ja muistettiin Lucy Snowea. Rouva Barrett oli antanut hänelle osoitteeni. Missä määrin hän oli tehnyt syntiä omaatuntoaan vastaan, sitä en koskaan tiedustellut. En kysynyt mitään, mutta otin rahat ja käytin niitä hyödyllisesti.
Tällä sadalla punnalla uskalsin ottaa haltuuni talon joka oli omani vieressä. En tahtonut jättää sitä minkä Paul oli valinnut, mihin hän oli jättänyt ja mistä toivoi löytävänsä minut. Päiväkoulustani tuli sisäoppilaitos; sekin menestyi.
Menestykseni salaisuus ei niinkään paljon ollut minussa itsessäni, lahjoissani tai voimissani, kuin uudessa asiaintilassa, ihmeellisessä elämänmuutoksessa, keventyneessä sydämessä. Joustin, joka pani tarmoni liikkeelle, oli kaukana merten takana, eräässä Länsi-Intian saaressa. Eron hetkellä minulle oli jätetty perintö; niin paljon ajattelemista joka hetkeksi, sellainen tulevaisuuden toivo, sellainen syy kestävään ja työteliääseen, yritteliääseen, kärsivälliseen ja rohkeaan elämään, etten voinut hellittää. Harvat seikat järkyttivät minua nyt, harvat olivat kyllin tärkeät voidakseen pahoittaa mieltäni, tehdä minut araksi tai masentaa: enimmät tuntuivat mieluisilta — pikkuseikoillakin oli viehätyksensä.
Älä luule että tämä iloinen liekki piti itse itseään yllä tai eli kokonaan toiveiden ja lähtiessä annettujen lupausten varassa. Jalomielinen huolenpitäjä toimitti runsaasti polttoainetta. Minut säästettiin kaikelta kylmyydeltä, kaikelta niukkuudelta, minun ei tarvinnut kärsiä puutetta, minua ei kiusattu epävarmuudella. Joka laivan mukana tuli kirje; hän kirjoitti samalla tavoin kuin antoi ja rakasti, täysin käsin, täysin sydämin. Hän kirjoitti koska hänestä oli hauska kirjoittaa, hän ei lyhennellyt koska hän ei viitsinyt lyhentää. Hän asettui istumaan, otti kynän ja paperia, koska hän rakasti Lucyä ja koska hänellä oli paljon sanottavaa Lucylle, koska hän oli uskollinen ja ajattelevainen, hellä ja vilpitön. Hänessä ei ollut mitään teeskentelyä eikä petosta eikä mitään onttoa epätodellisuutta. Anteeksipyyntöjen liukas öljy ei koskaan valunut hänen huuliltaan, eikä hänen kynästään koskaan vuotanut sen raukkamaisia verukkeita eikä viheliäisiä typeryyksiä: hän ei antanut kiveä eikä anteeksipyyntöä, ei skorpionia eikä pettymystä, hänen kirjeensä olivat todellista ruokaa, joka ravitsi, elävää vettä, joka virvoitti.
Ja olinko minä kiitollinen? Jumala tietää! Uskon ettei kukaan elävä olento, jota niin muistetaan, josta niin pidetään huolta, jota kohdellaan niin tasaisesti, ritarillisesti ja jalosti, voisi olla muuta kuin kiitollinen kuolemaan saakka.
Pitäen kiinni omasta uskonnostaan (hän ei ollut sitä ainesta, josta herkät luopiot tehdään), hän soi auliisti minulle puhtaan uskoni. Hän ei kiusannut eikä houkutellut. Hän sanoi:
"Pysy protestanttina. Pieni englantilainen puritaanini, minä rakastan protestanttisuutta sinussa. Myönnän että siinä on oma ankara viehätyksensä. Sen menoissa on jotakin jota en voi itse omaksua, mutta se on ainoa uskonto 'Lucylle'."
Koko Rooma ei voinut istuttaa häneen tekopyhyyttä, eikä propaganda tehdä hänestä oikeata jesuiittaa. Hän oli luonnoltaan kunniallinen eikä vilpillinen, suora eikä viekas, hän oli syntynyt vapaaksi mieheksi eikä orjaksi. Hänen hellyytensä oli saanut hänet taipuisaksi papin käsissä, hänen kiintymyksensä, hartautensa, vilpitön ja hurskas intonsa oli väliin sokaissut hänen tuskalliset silmänsä, saanut hänet jättämään oikeuden ja tekemään viekkauden töitä, palvelemaan itsekkyyden tarkoitusperiä, mutta nämä ovat niin harvinaisia vikoja, niin kallisarvoisia omistajalleen, ettemme tiedä eikö niitä kerran lueta jalokivien joukkoon.
Ja nyt nuo kolme vuotta ovat kuluneet: Emanuelin paluu on määrätty. On syksy; hän on oleva luonani ennen kuin marraskuun sumut alkavat. Kouluni kukoistaa, taloni on valmis. Olen laittanut häntä varten pienen kirjaston ja täyttänyt sen hyllyt kirjoilla jotka hän jätti haltuuni, olen rakkaudesta häneen viljellyt kukkia, joista hän piti (minä en luonteeltani ollut mikään kukkien ystävä), ja muutamat niistä ovat vieläkin kukassa. Luulin rakastavani häntä kun hän lähti; nyt rakastan häntä hieman toisenluonteisesti, hän on nyt enemmän omani.
Aurinko sivuuttaa päiväntasauksen, päivät lyhenevät, lehdet lakastuvat, mutta — hän on tulossa.
Yöllä on halla, marraskuu on lähettänyt sumunsa ennakolta, tuuli ulvoo syksyistä säveltään, mutta — hän on tulossa.
Pilvet riippuvat raskaina ja synkkinä — lännestä purjehtii lonka; hattarat viskautuvat kummallisiin muotoihin — kaariksi ja leveiksi säikeiksi; aamuruskot ovat loistavia — riemukkaita, kuninkaallisia, purppuraisia kuin itsevaltias kunniassaan; taivaat ovat yhtä loimotusta, niin hurjilta ne näyttävät, että tuimin taistelu ei vedä niille vertoja, niin verisiltä, että itse voiton ylpeys kalpenee niiden rinnalla. Minä tunnen muutamat taivaan merkit, olen kiinnittänyt niihin huomiota lapsesta saakka. Jumala, varjele tuota purtta! Oi, pelasta se!
Tuuli kääntyy länteen. Armoa, armoa, Banshee — joka itket joka ikkunassa! Se nousee — se paisuu — se ulvoo pitkään: jos kuinka kuljen huoneesta huoneeseen sinä yönä, en saa tuulta tyyntymään. Tunnit kuluvat, tuuli yltyy: sydänyöllä kaikki unettomat tarkkaajat kuuntelevat vapisten hirmuista lounaismyrskyä.
Myrskyn ärjyntää kesti seitsemän päivää. Se ei tauonnut ennen kuin Atlantti oli kirjavanaan laivan hylkyjä, se ei tyyntynyt ennen kuin syvyydet olivat nielaisseet täyden osuutensa. Myrskyn hävittävä enkeli ei suostunut laskemaan siipiään, joiden havina on ukkosta — joiden sulkien värinä on myrskyä, ennen kuin oli suorittanut työnsä loppuun.
Ole hiljaa, asetu! Oi, tuhannet itkijät, jotka ahdistuksen vallassa rukoilivat odottavilla rannoilla, toivoivat tätä käskyä, mutta sitä ei lausuttu ennen kuin, tyvenen tultua, useat eivät tyventä huomanneet, ennen kuin, auringon palattua, sen valo oli monelle yötä.
Tässä seis: seis heti paikalla! On tarpeeksi sanottu. Älköön mikään rauhaisa ja ystävällinen sydän murehtiko; antakoot aurinkoiset mielikuvat toivoa. Kuvitelkoot ilon riemua, joka elpyy uudelleen suuren kauhun keskeltä, vaarasta pelastumisen hurmaa, ihmeellistä toipumista pelon vallasta, paluun onnea. Kuvitelkoot ihmiset jälleennäkemistä ja jatkuvaa onnellista elämää.
Madame Beck menestyi kaikkina elämänsä päivinä, niin myös isä Silas; madame Walravens täytti yhdeksännenkymmenennen ikävuotensa ennen kuin kuoli. Hyvästi.
Viiteselitykset:
[1] Onneksi minä kyllä saan väkeni liikkeelle.
[2] Kivimuurit eivät tee vankilaa eikä rautaristikko häkkiä.
[3] Päiväunet ovat pirun juonia.
[4] Mitä teette siellä? Se arkku on minun.
[5] Vain englannittaret kykenevät tämäntapaisiin yrityksiin. Ne ovat rohkeita, nuo naiset!
[6] Kello soi iltarukoukseen.
[7] Ja mitä sanotte siitä?
[2] No — paljon asioita.
[9] No niin, serkkuni, se on ainakin hyvä teko.
[10] Hyvää iltaa.
[11] Köyhille.
[12] Sanokaa siis, tunnetteko todellakin olevanne liian heikko?
[13] Eteenpäin.
[14] Hyvä.
[15] Se on totta.
[16] Hyvä on.
[17] Kyllä se menee.
[18] Olen valehdellut monta kertaa.
[19] Herra Jumala, kuinka vaikeata! En minä viitsi. Se ikävystyttää minua liiaksi.
[20] Puoliääneen.
[21] Jotta pelastuisitte tuolla ylhäällä, olisi hyvä polttaa teidät maan päällä.
[22] Mikäli sanotaan.
[23] Kaunis, mutta pikemmin kaunis mies kuin korea poika.
[24] Neiti Fanshawta kysytään.
[25] Kuulkaa nyt.
[26] Kuulkaa nyt, rakas äkäpussi.
[27] Ei ollenkaan.
[28] Minä olen hänen kuningattarensa, mutta hän ei suinkaan ole minun kuninkaani.
[29] Pyh! Ajattelijat, syvät ja intohimoiset miehet eivät ole minun makuuni.
[30] Tänne kauniit narrit ja koreat hulivilit! Eläköön ilo ja huvitukset! Alas suuret intohimot ja ankarat hyveet.
[31] Rakastan kaunista luutnanttiani. En koskaan tule rakastamaan hänen kilpailijaansa. Minusta ei koskaan tule porvarismiehen vaimoa, minusta.
[32] Mikä maan vaiva onkaan tuo Désirée! Oikea käärme tuo lapsi!
[33] Tältä lapselta on taittunut luu.
[34] Kiitoksia, madame, oikein hyvä, erittäin hyvä.
[35] Kas siinä hyvin otollista kylmäverisyyttä, parempaa kuin tuhat tarpeetonta tunteellisuuden puuskaa.
[36] Kunnon naisen luontevuudessa ja suoruudessa.
[37] Tuo tohtori Jean parka.
[38] Tuo rakas nuori mies, maailman paras ihminen.
[39] Harmaapukuiselle.
[40] Oikea brittiläinen tekopyhä, päättäen sanoistanne, jonkinlainen kuvatus, tyly ja töykeä kuin vanha krenatöörikorpraali, äreä kuin nunna.
[41] Hyvää yötä, ystäväni, nukkukaa hyvin!
[42] Tässä lapsosessa on aina vähän kuumetta.
[43] Onko tohtori John hiljattain nähnyt hänet? Ei suinkaan, vai mitenkä?
[44] Vaaleanvihreä hattu.
[45] Tenavaa ei vaivaa mikään, eikö niin?
[46] Eipä juuri mikään.
[47] Vilustunut.
[48] Ettekö siis ole muuta kuin nukkeja?
[49] Eikö teillä ole intohimoja — teillä siellä? Ettekö siis tunne mitään? Onko lihanne lunta, verenne jäätä? Minä tahdon että tämä kaikki syttyy, että siihen tulee elämää, sielua!
[50] Kas siinä.
[51] Minä tunnen hänet, se on englannitar. Sitä pahempi. Niin englantilainen ja — siis — niin tekosiveä kuin hän onkin, on hän päästävä minut tästä pälkähästä, tai saan tietää miksei.
[52] Jumala tietää että minä yleensä vihaan heitä kuin ruttoa.
[53] Kermapiirakoita.
[54] Olkaa vaiti!
[55] Te ette pääse sinne muuten kuin minun ruumiini yli ja te ette tanssi kenenkään muun kuin puutarhan nunnan kanssa.
[56] Hän itse.
[57] Se riittää: minä en huoli hänestä.
[58] Yksi hänen kauniita puoliaan.
[59] The sun — aurinko, the moon — kuu, the star — tähti.
[60] Arvoisa isä, minä olen protestantti.
[61] Suurenmoinen huone.
[62] Niin arvokkaita, rakastettavia ja kunnianarvoisia.
[63] Mitä te täällä teette?
[64] Mutta, hyvä herra, minä huvittelen.
[65] Valtava nainen — keisarinnan vartalo, Junon muodot, mutta henkilö jota en huolisi vaimokseni, tyttärekseni enkä sisarekseni. Niinpä ette vilkaise enää kertaakaan häneen päin.
[66] Ilkeä.
[67] Voi kuinka neiti on ahkera.
[68] Vihastunut enkeli.
[69] Jumalan kiitos!
[70] Kas siinä teille.
[71] Onko tarkoituksenne solvaista minua?
[72] Eikö niin?
[73] Nuoruutta on vain yksi aika.
[74] Minä ymmärrän, minä ymmärrän, tietäähän sen mitä ystävä on.
[75] Ovela ilme.
[76] Kun tulee puhe suuresta Jeanista.
[77] Me kaksi olemme pulikoineet purossa aamunkoitosta puolipäivään, mutta meret ovat leveinä kuohuneet välillämme jo kauan sitten. Ja varmaan sinä haarikkasi maksat, ja omani minä; ja me juomme vielä ystävyydenmaljan sille mikä oli kauan sitten.
[78] Kyllä, kyllä hyvä ystävä, annan teille luvan hyvästä sydämestä. Työnne talossani on aina ollut ihailtavaa, innokasta ja järkevää: teillä on täysi oikeus huvitella. Käykää ulkona niin paljon kuin haluatte. Mitä tulee ystävienvalintaanne, olen siihen tyytyväinen: se on viisasta, arvokasta, kiitettävää.
[79] Englantilaisten luonteessa on jotakin hyvin huomioonotettavaa.
[80] Alkutekstissä sana callant, joka on skotinkieltä. — Suom. muist.
[81] Alkutekstissä the French. — Suom. muist.
[82] Kissanpoikanen, korea keimailija! Olette muka niin surullinen, nöyrä, haaveellinen, mutta sellainen te ette ole, minäpä sen teille sanon: Te kesytön, sielu tulta, silmät salamaa!
[83] Niin, minulla on tulisielu, ja niin pitääkin olla!
[84] Ystäväni, minä annan Teille anteeksi.
[85] Voimakas nainen — hirmuinen englannitar — pieni pirstoja.
[86] Te ette tahdo minua naapuriksenne, te tekeydytte hienoksi ja kohtelette minua kuin mitäkin pariaa.
[87] Williams Shackspire, noiden tyhmien pakanain, englantilaisten, epäjumala.
[88] Maistaa hieman iloja.
[89] Eläköön Englanti, historia ja sankarit! Alas Ranska, kuvitelmat ja keikarit!
[90] Nyt on asia siis varma.
[91] Tukehtuneena.
[92] Kuinka kaunis hän onkaan, neiti, tuo nuori tohtori! Mitkä silmät — mikä katse! Ihan sydäntä liikuttaa.
[93] Pikku herkkusuu.
[94] Minä neuvon teitä kursailemaan.
[95] Pikku sisar.
[96] Kuitenkin olen ollut Teitä kohtaan hyvin kova, hyvin vaativainen.
[97] Missä on Lucie-neiti?
[98] Hän on vuoteessa.
[99] Rue des Mages = Tietäjäinkatu. — Suom. muist.
[100] Mitä tahdotte minusta?
[101] Hänen onnitteluistaan minä viisi välitän.
[102] Oi tuota kummallista pientä kyttyräselkää.
[103] Aika typerä ihminen minun mielestäni.
[104] Unohtakaa enkelit, kyttyräselkäiset ja ennen kaikkea professorit — ja hyvää yötä.
[105] En tiedä siitä mitään.
[106] Onko hän siis tylsämielinen?
[107] Pieni sydämetön irvihammas.
[108] Ja te, neiti, olette siro ja hempeä ja kauhean sydämetön kaupan päälle.
[109] Ja sitten?
[110] Eikö totta?
[111] Liian paljon tunteellisuutta ja myötätuntoa.
[112] Oi, se koskee minuun.
[113] Oi Jumala, ole armollinen minulle syntiselle!
[114] Tulvillaan henkevyyttä ja suloa.
[115] Suloinen on lepo! Kallisarvoinen on tyyni onni!
[116] Hyvä pieni ystävä! Suloinen lohduttaja!
[117] Voi, kuinka olette kalpea! Olette varmaan hyvin sairas, neiti?
[118] Missä he ovat? Miksi he eivät tule?
[119] Hyvät herrat ja naiset, missä siis on Justine Marie?
[120] Siinä hän on! Siinä Justine Marie tulee!
[121] Tottahan nyt, minä autan teitä koko sydämestäni. Saatte tehdä minusta mitä tahdotte, kummisetä.
[122] Jättäkää minut!
[123] Hän on aivan kalpea, noiden kasvojen näkeminen tekee minulle pahaa.
[124] Tyttökoulu, ulko-oppilaitos, Faubourg Clotilde 7. Johtajatar, neiti Lucy Snowe.