XIII
Genoveeva valmistautuu kuolemaan
Talven ankara pakkanen lauhtui, ja kävi taas leppoinen tuuli. Aurinko paistoi jälleen keskipäivisin kirkkaasti ja herttaisesti luolaan, ja sen sulosäteet olivat taas huomattavasti lämpöiset. Kuura luolan suulta ja jää sen seiniltä suli ja tipahteli suurina pisaroina. Genoveevan tauti paheni päivä päivältä. Hän näki varman kuoleman lähenevän ja valmistautui lähtemään.
»Minun ei ole suotu», hän sanoi, »kuolinvuoteeni ääreen saada pappia, joka rohkaisisi minua ja ojentaisi minulle elämän leivän vahvistukseksi tärkeälle iankaikkisuusmatkalle, mutta Sinähän, Herra, Sinä ikuinen Ylimmäinen pappi, olet itse luonani. Sinä olet lähellä kaikkia, jotka ovat tuskassa ja ahdistuksessa ja turvautuvat Sinuun. Jokaista kärsivää ihmissydäntä, joka kaipaa Sinua, tahdot Sinä tulla virvoittamaan. Sanothan itse: 'Katso, minä seison ovella ja kolkutan. Jos joku kuulee ääneni ja avaa oven, hänen luokseen tahdon mennä ja pitää ehtoollista hänen kanssaan ja hän minun kanssani!'» Niin hän puhui ja rukoili sitten kauan kädet ristissä ja silmät ummessa.
Mertsi istui koko päivän ja monta yönkin hetkeä hänen vieressään eikä poika parka enää voinut syödä eikä juoda. Hän täytti kaikki äitinsä toivomukset, mitkä saattoi hänen katseistaan lukea, ja hoiti häntä hellimmällä lapsenrakkaudella. Hän otti molemmat kätösensä sammalta täyteen ja kuivasi luolan märät seinämät niin pitkälti kuin pienillä käsivarsillaan ulottui, jottei vesi tippuisi sairaan äidin vuoteelle. Hän kokosi kallioilta ja puista kuivaa sammalta tehdäkseen kostean vuoteen sijaan paremman. Milloin hän kantoi Genoveevalle kurpitsamaljallisen raikasta vettä lähteestä sanoen: »Etkö halua juoda, rakkahin äiti? Sinunhan on niin kuuma ja huulesi ovat aivan kuivat», milloin taas toi lämmintä maitoa ja virkkoi: »Juohan nyt, äiti armas! Tämä on oikein maukasta ja tekee sinulle hyvää.» Sitten hän heittäytyi itkien sairaan kaulaan ja nyyhkytti: »Äiti, rakas äiti, jospa voisin sijastasi sairastaa tai kuolla».
Eräänä aamuna Genoveeva oli uinahtanut oikein suloisesti pariksi tunniksi ja heräsi paljon iloisempana ja vahvempana. Nukkuessaan hän oli pudottanut pienen puuristinsä, jonka hän oli ottanut seinältä ja jota hän sairautensa aikana usein oli pitänyt kädessään. Herättyään hän etsi sitä, ja Mertsi heti, huomatessaan, mitä hän halusi, antoi sen jälleen hänen käteensä. »Mutta miksi sinä, rakas äiti», hän sitten virkkoi, »aina pidät tätä risua kädessäsi?»
»Lapsi kulta», Genoveeva sanoi, »luulin eläväni kauemmin, muuten olisin jo aikaisemmin puhunut sinulle tästä. Nyt huomaan, ettei saa siirtää mitään hyvää tuonnemmaksi. Olenhan jo kertonut sinulle, että taivaallisella Isällämme on Poikakin, joka kaikessa on Hänen kaltaisensa. En kumminkaan vielä oikein ole voinut kertoa sinulle, mitä kaikkea tämä Hänen Poikansa on tehnyt meille. Monta seikkaa et olisi ensinkään ymmärtänyt, koska tähän asti olet kasvanut erämaassa, koko maailmasta erillään. Kun nyt kerran tiedät, että maailmassa on muitakin ihmisiä, tiedät myös, millaisia he ovat, ja kun olet kuullut, osaksi jo minusta nähnytkin, mitä kuoleminen merkitsee, niin tahdon koettaa selittää sinulle tärkeimmät kohdat Jumalan Pojan vaiheista. Silloin kyllä ymmärrät, mikä merkitys kädessäni olevalla risulla on. Kuuntele siis tarkasti, mitä sinulle kerron, ja paina äitisi sanat sydämeesi!
Katsos, rakasta taivaallista Isäämme suretti se, että ihmiset olivat niin sanomattoman pahoja ja kurjia, eivätkä sen vuoksi pääsisi kerran taivaaseen. Siksi Hän lähetti rakkaan Poikansa taivaasta heidän luokseen. Tämän tuli pitää heistä huolta, jotta he vihdoinkin tekisivät parannuksen. Hänen pyhä nimensä on Jeesus Kristus.
Tämä Jumalan rakastettu Poika oli yhtä voimakas ja rakastava kuin Isä itse. Ollessaan lapsi vielä, paljon pienempi kuin sinä. Hänkin oli äitineen luolassa, joka oli elukkain olopaikka, kuten tämä meidän omamme. Kun Hän oli varttunut täydeksi mieheksi ja oli kai vähän pitempi minua, Hänkin eli jonkin aikaa erämaassa, joka oli vielä paljon kauheampi kuin tämä. Hän rukoili siellä alituisesti, ettei se, mitä Hän oli sanova ihmisille ja tekevä heidän parhaakseen, suinkaan menisi turhaan.
Sitten Hän meni ihmisten luo ja kertoi heille, että taivaallinen Isä oli lähettänyt Hänet heidän luokseen, että tämä taivaallinen Isä oli niin hyvä ja rakasti heitä, ja että kaikki ihmiset olivat tämän hyvän Isän lapsia. Sen vuoksi Hän kehoitti heitä myös olemaan oikein hyviä ja rakastamaan tätä hyvää Isää ja toisiaan. Ken kuuntelisi Hänen, Jumalan Pojan, opetuksia ja tekisi parannuksen, hän pääsisi myös kerran taivaaseen ja saisi siellä nauttia monia riemuja. Ken taas ei kuuntelisi eikä seuraisi Häntä, hän ei joutuisikaan taivaaseen, vaan erääseen peloittavaan paikkaan.
Ihmiset eivät kumminkaan tahtoneet uskoa Jumalan lähettäneen Häntä heidän luokseen ja Jumalan olevan Hänen Isänsä. Silloin Hän silminnähtävästi näytti heille olevansa yhtä voimakas kuin Hänen Isänsä.
Kerran esimerkiksi minun ikäiseni äiti sairasti yhtä huonona kuin minä ja poti yhtä kovaa kuumetta. Ei yksikään ihminen voinut auttaa häntä, mutta Jumalan Poika tarttui vain hänen käteensä kuten minä nyt tartun sinun käteesi, ja samassa hetkessä hän oli terve taas ja näytti yhtä reippaalta ja kukoistavalta kuin ennen.
Toisen kerran oli sinua vähän isompi poika kuollut. Hän oli äitinsä ainoa poika, kuten sinä olet minun ainoa poikani. Kalpeana ja kankeana hän makasi paareillaan, ja hänet aiottiin jo peittää multaan. Voi, kuinka äiti silloin itkikään häntä, mutta Jumalan Poika sanoi hellästi äidille: »Ällös itke!» ja kuolleelle Hän sanoi: »Nouse!» ja tämä heräsi henkiin ja nousi. Jumalan Poika vei hänet hämmästyneen äidin luo, ja tämä iloitsi sanomattomasti.
Ihmiset eivät sittenkään uskoneet, että Hän oli Jumalan Poika ja että taivaallinen Isä oli lähettänyt Hänet maailmaan. He eivät voineet sietää sitä, että Hän aina sanoi heidän olevan pahoja ja että heidän tuli pyrkiä hyviksi. Siksi he tekivät suuren puun, samanmuotoisen kuin tämä kädessäni oleva. Sellaista sanotaan ristiksi. Sitten he löivät orjantappurapiikkien kaltaisia nauloja, mutta paljon suurempia ja kovempia, Hänen kätensä ja jalkojensa läpi ja kiinnittivät Hänet siten kädet levällään ristille. Veri virtasi haavoista, ja Hänen täytyi kuolla. He vielä nauroivat Hänelle ja pilkkasivat Häntä, vaikkei Hän ollut tehnyt kenellekään mitään pahaa, vaan tarkoittanut kaikkien parasta ja auttanut kaikkia, jotka antoivat Hänen auttaa itseään».
»Voi niitä pahoja, pahoja, inhoittavia ihmisiä!» Mertsi huudahti. »Mutta kärsikö taivaallinen Isä sellaista, eikö Hän iskenyt heitä salamallaan? Minä olisin Hänen sijassaan lyönyt kaikki kuoliaaksi».
»Lapsi kulta», äiti sanoi, »Jumalan Poika rukoili Isää heidän puolestaan. 'Isä', hän sanoi, 'anna heille anteeksi, sillä he eivät tiedä, mitä tekevät!' Niin, pelkästä rakkaudesta Hän antoi noiden pahojen ihmisten, kuten meidän kaikkien puolesta henkensäkin. Hän kuoli tehdäkseen kaikki ihmiset autuaiksi. Ellei Hän siten olisi rakastanut meitä kuolemaan saakka, ei yksikään ihminen voisi saavuttaa iankaikkista elämää, et sinä enkä minäkään. Rakkaudesta meihin Hän ristillä kuolemaankin vaipui».
Poikanen istui liikkumatonna ja kuunteli henkeään pidättäen kirkkaitten kyynelten virratessa pitkin hänen rusoposkiaan, sillä tämä kaikki teki häneen sitäkin syvemmän vaikutuksen ja liikutti häntä sitäkin enemmän, koska hän kuuli sen ensi kerran. »Oi sitä ihmeen hyvää Jumalan Poikaa!» hän lausui pyyhkien kauriinnahkaisella mekollaan kyyneleensä. »Onko Hänkin nyt taivaassa?»
»On, rakas lapsi», äiti sanoi. »Hänen ruumiinsa kyllä virui kuolleena ja pantiin luolaan, joka muistutti tätä meidän luolaamme, ja suuri kivi vieritettiin sen suulle. Mutta ajattelepas, ennenkuin kolme päivää oli kulunut, Hän taas astui elävänä luolasta. Oli muutamia harvoja ihmisiä, jotka eivät olleet yhtä pahoja kuin muut. He olivat kuunnelleet Hänen opetuksiaan ja tehneet parannuksen. He olivat suuresti rakastaneet Häntä ja itkeneet paljon Hänen kuolemaansa. Heidän luokseen Hän nyt meni. He ihastuivat suuresti nähdessään Hänet jälleen, mutta Hän sanoi heille menevänsä takaisin Isänsä luo taivaaseen. Kaikki surivat sitä, mutta Hän sanoi: 'Älkää itkekö, älkääkä huolehtiko. Katsokaa, tuolla ylhäällä, missä Isäni asuu, on teille kyllin sijaa. Minä menen nyt sinne valmistamaan teille sijaa. Tehkää vain, mitä olen teille sanonut, silloin pääsettekin kaikki kerran sinne, missä minä olen. Minä saan nähdä teidät jälleen, ja ilonne on oleva täydellinen, eikä kukaan ole sitä teiltä riistävä. Vaikka ette minua näe, olen näkymättömänä aina oleva luonanne maailman loppuun asti'. Hän siunasi heitä vielä ja kohosi heidän nähtensä yhä ylemmäksi ja ylemmäksi taivasta kohti, kunnes kultapilvi vihdoin varjosi Hänet heidän näkyvistään».
»Se lienee ollut kaunista», poika sanoi, »mutta vieläkö Hän nytkin seuraa elämäämme? Tietääkö Hän, että asumme tässä erämaassa, ja näemmekö Hänet kerran taivaassa?»
»Näemme kyllä», äiti vastasi. »Hän näkee meidät kaikkialla ja on luonamme, missä tahansa lienemmekin. Hän rakastaa meitä ja luo hyviä ajatuksia mieleemme ja auttaa meitä tulemaan hyviksi ja pääsemään vihdoin taivaaseen. Katsos, lapsi kulta, olethan sinä hyvä poika ja olet jo paljon ilahduttanut minua, mutta oikein täysin hyvä et läheskään vielä ole. Sen saatat kyllä joka hetki huomata itsestäsi, jos vain tahdot kiinnittää siihen huomiota. Et varmaankaan olisi rukoillut ihmisten puolesta Jumalan Pojan lailla, jos he olisivat sinut surmanneet. Sanoithan vast'ikään, että olisit lyönyt kaikki kuoliaaksi, jos vain sinulla olisi ollut valta tehdä se. Siitäkin jo näet, ettet vielä ensinkään ole niin hyvä etkä rakastava kuin Jumalan Poika, ja meidän on kumminkin tultava niin hyviksi ja rakastaviksi, jos mielimme kelvata Hänelle ja Hänen taivaalliselle Isälleen ja kerran päästä taivaaseen. Jumalan Poika tahtookin auttaa meitä tulemaan yhtä hyviksi ja rakastaviksi. Sen tähden Hän tuli maailmaan ja kuoli puolestamme ristillä.
Ymmärräthän nyt, rakas Mertsi, miksi aina pitelen tätä pientä ristiä kädessäni. Se muistuttaa meille Hänen rakkauttaan, joka kärsi ja kuoli puolestamme ristillä. Se muistuttaa meille, että meidänkin on läpi kärsimysten ja kuoleman, joita sen vuoksi sanotaankin ristiksi, kuljettava taivaaseen. Siksi tämä yksinkertainen merkki on niin rakas ja kallis minulle».
»Rakkahin lapsi», hän jatkoi katsellen poikaa itkusilmin. »Minulla ei ole mitään muuta sinulle muistoksi antaa kuin tämä ristipahanen, mutta kun olen kuollut, niin ota se kylmistä, kangistuneista käsistäni ja säilytä sitä hyvin. Ällös tulevaisuudessakaan tultuasi kerran aikuiseksi ja rikkaaksi häpeä asettaa tätä äitisi antamaa yksinkertaista muistoa upean asuntosi parhaimmalle paikalle. Ajattele aina sitä katsellessasi Häntä, joka kerran rakkaudesta kuoli puolestasi ristillä, ja muistele äitiäsikin, joka nyt kuolee tämä risti kädessään. Muistuttakoon se sinua alati olemaan hurskas ja hyvä, elämään puhtaasti ja viattomasti, rakastamaan ihmisiä, tekemään heille hyvää ja antamaan vaikka henkesikin heidän puolestaan, jos niikseen tulee ja vaikkapa tietäisit, etteivät he edes kiitä sinua siitä. Silloin, jos tämän ristin edessä päätät näin menetellä ja myöskin toteutat päätöksesi, silloin on äitisi niukka perintö oleva arvokkaampi sitä suurta, runsasta perintöä, jonka isältäsi saat».
Pitkästä puhumisesta Genoveeva oli niin uupunut, että hänen taas täytyi kauan levätä ja vaieta.
Jonkin ajan kuluttua hän jälleen alkoi: »Kunhan vain pääsisit onnellisesti isäsi luo, sillä sinne vievä tie kammottavan erämaan halki, taajan, läpipääsemättömän metsän kautta, jyrkkien kallioitten ja syvien kuilujen yli on tosiaankin työläs ja kolkko, kovin pitkä ja mitä vaarallisin sinun, heikon lapsen kulkea. Jumala on kuitenkin auttava sinua, niin että onnellisesti saavut maallisen isäsi luo, jonka Hän antoi sinulle. Samoin Hänen täytyy auttaa meitä kaikkia maailman paljoa vaarallisemman erämaan läpi, jotta kerran onnellisesti pääsisimme Hänen, meidän kaikkien ainoan oikean Isämme luo, ja näkisimme Hänen kasvonsa. Ällös myöskään unohda ottaa paria kurpitsapullollista maitoa mukaasi, jottet nääntyisi matkalla. Ota myös tuolta puunoksa puolustautuaksesi petoja vastaan. Lapsiraukka, heikko sinä olet, mutta Jumala, jonka turvissa minä, heikko nainen, voitin julman suden, on oleva sinunkin suojasi petoja vastaan. Ken Häneen turvaa, hän käy rohkeasti käärmeitten ja matojen yli ja musertaa askeleillaan jalopeuran ja lohikäärmeen».
Illan hämärtyessä Genoveevan valtasi yhä suurempi voimattomuus. Hän hengitti niin raskaasti, että hikihelmet kihosivat otsalle. Silloin hän kokosi kaikki voimansa, nousi sammalvuoteelleen istumaan, katsahti vakavan surumielisesti vieressään istuvaan poikaan ja lausui omituisen liikutetulla, juhlallisella äänellä, jota poika säpsähti: »Polvistu, Mertsi, jotta vielä siunaan sinut kuten äitinikin siunasi minut, ennenkuin erosin hänestä. Luulen loppuni lähestyvän». Poika raukka vaipui nyyhkyttäen polvilleen, painoi pienet kaihoisat kasvonsa maata kohti ja kohotti hartaana vapisevat kätösensä. Genoveeva laski kätensä hänen kiharaiselle päälleen ja lausui syvästi liikutettuna ja hartaana: »Jumala siunatkoon sinua, poikani, Jeesus Kristus olkoon kanssasi, johtakoon ja hallitkoon Hänen Henkensä sinua, jotta sinusta tulisi hyvä ihminen, etkä tekisi milloinkaan mitään pahaa, niin että kerran näen sinut jälleen taivaassa». Hän teki nyt vielä ristinmerkin pojan otsalle, suulle ja rinnalle, suuteli häntä ja sanoi vielä kerran: »Mertsi, kun nyt tulet ihmisten luo ja näet heidän huonon esimerkkinsä, niin älä silti muutu pahaksi! Ja jos kerran saat elää rikkaudessa ja loistossa, niin älä unohda äiti raukkaasi. Jos joskus unohtaisit rakkauteni sinuun, nämä äidinkyyneleeni ja viimeiset sanani, kuolevan äitisi sanat, unohtaisit ja muuttuisit pahaksi, niin olisit toisessa elämässä iäisesti erotettu minusta. Pysy hyvänä, Mertsi rakas!»
Hän ei voinut puhua pitemmälti, vaan vaipui tautivuoteelleen ja sulki silmänsä, eikä Mertsi tiennyt, oliko hän uinahtanut vai todella kuollut. Hän polvistui itkien ja nyyhkyttäen sairaan viereen ja rukoili rukoilemistaan: »Älä anna hänen kuolla. Jumala! Jeesus Kristus, herätä hänet eloon!»