V.
Hääjuhlallisuudet.
Varhain aamulla huhtikuun 24 päivänä 1854 pidettiin juhlajumalanpalvelus ynnä Te Deum kaikissa Wienin kirkoissa. Korkea morsiuspari oli aamumessussa linnan hovikappelissa.
Kolmen ajoissa iltapäivällä Hofburgin ja Augustinerkirkon ulkopuolelle kerääntyneet kansanjoukot olivat niin suunnattomat, että kadut piti sulkea, jotta vaunut pääsisivät kulkemaan linnasta.
Pääkaupunkiin oli saapunut vieraita maan kaikista osista ja sitäpaitsi useimmista muista Europan maista. Lähinnä edellisinä päivinä Wieniin saapuneiden ulkomaalaisten luettelo nousi lähes seitsemäänkymmeneen viiteen henkeen, mitä siihen aikaan pidettiin aivan ennen kuulumattomana määränä. Yksinpä itämailtakin — Aleksandriasta, Smyrnasta ja Salonikista — oli häihin tullut edustajia.
Vanha kuuluisa Augustiner-kirkko, jossa vihkimisen piti tapahtua, oli runsaasti koristeltu. Pääalttarin päällä oli valkeasta, kultakoristeisesta sametista tehty katos. Sen alla olivat morsiusparin rukouspallit, jotka nekin olivat tehdyt valkeasta sametista. Toinen katos kaareutui niitten samettipäällyksin varustettujen tuolien yllä, jotka olivat aijotut toisille ruhtinaallisille henkilöille.
Kirkon seinille ja pilareihin oli ripustettu kallisarvoisia gobelinejä ja silkkikankaita, ja lattialle oli levitetty matot. Kymmenentuhatta vahakynttilää, jotka olivat jaetut sataan isompaan ja pienempään kruunuun ja kynttiläjalkoihin, levitti loistavan valaistuksen. Augustiner-käytävä, joka vie Hofburgin sisähuoneista kirkkoon, oli valaistu samalla tavalla.
Vihkimisen piti tapahtua kello seitsemän illalla. Kello kuusi kutsutut vieraat täyttivät kaikki paikat kirkossa. Upseerien upeat univormut, Unkarin ja Puolan aatelisten värikkäät ja komeat puvut, naisten loistavat koristeet, ministerien ja korkeitten virkamiesten kultakoristeiset hännystakit, kardinalien punaiset kaaput, itämaisten lähettiläiden haaveelliset puvut, kaikki yhdessä muodostivat satumaisen, vaikuttavan näyn.
Jo ennen määrä-aikaa hovin kavalierit ja naiset ylhäisimmissä juhlapuvuissaan olivat menneet Hofburgiin yhtyäkseen hääsaattueeseen.
Juhlallisuus alkoi ruhtinas-arkkipiispan Rauscherin, keisarin entisen opettajan, ynnä yli seitsemänkymmenen arkkipiispan ja piispan keräännyttyä sakastiin kultakoristeisissa juhlatamineissaan.
Yliseremoniamestari ilmoitti keisarille, että kaikki oli valmiina.
Kulkue meni Augustiner-käytävän salien läpi seuraavassa järjestyksessä: hovimajoittajat, paasit, kamarirouvat, kamariherrat, salaneuvokset, korkeimmat hovivirkamiehet, arkkiherttuat kamariherrojensa saattamina ja viimein keisari itse.
Arkkiherttuoilla ja hovimiehillä oli kaikilla ritarikuntiensa ketjut. Sulhanen oli sotamarsalkan univormussa ja koristeltu Itävallan keisarikunnan kaikilla ritarimerkeillä.
Heti sulhasen perästä seurasi hänen äitinsä, joka talutti morsianta vasemmalla kädellään. Elisabetin vasemmalla puolella kulki hänen oma äitinsä, herttuatar Ludovica. Heidän perästään tulivat hovin muut naiset yliseremoniamestarin ohjaamina.
Seitsentoista-vuotias morsian loisti nuoruuden koko ihanuudessa ja onnessa. Hänen morsiuspukunsa oli valmistettu paksusta valkeasta silkkikankaasta, joka oli koristeltu kulta- ja hopea-ompeluksilla. Leningin päällä oli leveä mantteli pitkine laahuksineen, sekin kullalla kirjaeltu. Timanttisolki piti kiinni Brüsselin pitseistä tehtyä pitkää huntua. Morsiusseppele oli sidottu myrteistä ja oranssikukista ja kiinnitetty komealla timanttidiademilla, jota hänen anoppinsa oli käyttänyt hääpäivänään ja jonka hän oli Elisabetille antanut häälahjaksi. Hänen kaulassaan oli timanttikoriste ja timantit loistivat kaikkialla hänen puvussaan. Rinnassa hänellä oli Baierin Therèse-ritarikunnan merkki ja Itävallan tähtiristi sekä kimppu valkeita ruusuja.
Kirkonportilla keisarin ja tämän kihlatun otti vastaan ruhtinas-arkkipiispa, joka pirskoitti heidän päälleen vihkivettä.
Prinsessan laahustinta olivat siihen asti paasit kantaneet, mutta nyt näiden sijaan astui hovinaisia. Morsiuspari astui rukouspallin luo, ja kummankin ruhtinaallisen perheen muut jäsenet menivät kukin paikoilleen.
Lyhyen rukouksen jälkeen Frans Josef ja Elisabet nousivat pää-alttarille. He vastasivat papin kysymyksiin, vaihtoivat sormuksia ja antoivat toisilleen kättä.
Ruhtinas-arkkipiispan toimitettua kirkolliset menot, Josef Platz'ille asetettu jalkaväkipataljoona ampui ensimäisen tervehdyslaukauksen. Tykkien jyske kaupungin linnoituksista seuraavassa silmänräpäyksessä ilmoitti, että itävaltalaiset olivat saaneet keisarinnan ja unkarilaiset kuningattaren.
Riemuhuudot kajahtivat kirkon edustalla, ja tykkien jyske yhä jatkui, kirkkoruhtinaan pitäessä nuorelle parille seuraavan puheen:
"Missä rauhan ja yksimielisyyden ja rakkauden siteet yhdistävät miehen ja naisen, sinne onni tulvehtii joka puolelta", hän lausui. "Te, korkea prinsessa, joka nyt astutte Itävallan valtaistuimelle, olette puolisossanne tapaava ystävän, joka eroittamattomasti on yhdistänyt sielunsa teihin. Hän on tunteva teidän ilonne ja tuskanne omikseen, ja te voitte avata sydämenne hänelle luottaen hänen muuttumattomaan rakkauteensa. Tämän maallisen elämän kaikissa vaiheissa hän on oleva teitä lähellä alati horjumattomalla osanotolla, hän on oleva teidän suojeluksenne ja voimanne, teidän ilonne ja teidän toivonne, teidän ylpeytenne ja kunnianne!
"Hänen majesteettinsa keisari on meidän Herraltamme saanut itselleen suuren tehtävän. Boden-järvestä Siebenbürgeniin, italialaisesta Po-joesta Weiksel-joen rantamille kolmekymmentäkahdeksan miljoonaa ihmistä katsovat häneen ja anovat suojaa ja apua hänen viisaudeltaan ja voimaltaan. Mutta taakka, joka on hänen harteilleen laskettu, ei ole ainoastaan kunniakas, se on myöskin raskas! Se on häneltä vaatinut suuren uhrin: hänen majesteettinsa on lahjoittanut huolettoman nuoruutensa uhriksi kansalleen. — Te, ruhtinatar, olette kutsuttu suomaan hänelle korvauksen siitä nuoruudenonnesta, jonka hän on uhrannut!
"Pyhä Augustinus lausuu: Kun vaimo rakastaa miestään, koska tämä rikas on, silloin hänen ajatuksensa ovat saastaiset, sillä silloin hän ei rakasta miestään, vaan tämän rahoja. Jos hän todella rakastaa miestään, niin hän rakastaa tätä silloinkin, kun tämä on köyhä ja kaikkea vailla. Semmoinen rakkaus teidän on suotava korkealle puolisollenne. Hänen hallitsijahuoltensa painostaessa te olette oleva hänelle kuin saari, joka keskellä kuohupäiden laineiden lepää rauhaisana, saaden orvokit ja ruusut povestaan puhkeamaan. Saakoon kaikki puhdas ja jalo suojaa ja hoivaa teidän majesteetiltanne, tavatkoon se esikuvansa keisarinna Elisabetissa!
"Frans Josefin rinnalla, Itävallan sankarin ja suojelijan rinnalla, hänen keisarillinen puolisonsa on oleva ensimäisenä naisten joukossa, ei vain hänen otsaansa koristavan kruunun voimasta, vaan vielä enemmän niitten hyveitten voimasta, jotka valtaistuimen korkeudesta levittävät lempeää valoansa kansojen yli."
Hääpäivänään keisari armahti valtakunnissaan melkein kaikki, jotka oli tuomittu majesteettirikoksista sekä rikoksista yleistä järjestystä vastaan. Samalla kertaa hän julisti, että samanlaisista rikkomuksista vireille pannut oikeusjutut olivat lakkautettavat.
Minkälaista osanottoa keisarin häät herättivät, todistaa parhaiten hänen valtakunnassaan perustetut lukuisat hyväntekeväisyyslaitokset, jotka saivat nimensä morsiusparista. Wieniläisten lahjat tekivät mahdolliseksi sen, että kaupungin muissa kirkoissa samalla kertaa keisarin vihkiäisten kanssa vihittiin neljäkymmentä muuta paria; nämä varattomat avioparit saivat kukin viisikymmentä guldenia oman kodin perustamiseen.
Mitä moninaisimmissa muodoissa harjoitettiin suurta hyväntekeväisyyttä: köyhät lapset saivat vaatteita, invalideja ruokittiin, puutteessa olevat perheet saivat lahjoja, ja tehtaanomistajat toimeenpanivat juhlia työväelleen.
Frans Josef lahjoitti hääpäivänään 200,000 guldenia köyhille.
Keisarinna sai häälahjana 60,000 guldenia, jotka hän päätti käyttää hyväntekeväisiin tarkoituksiin.
Tällöin hän ei ajatellut yksinomaan Wienin väestöä, vaan määräsi, että keisarin kaikkien maiden piti saada osansa hänen lahjastaan.