IV.
Baierin ruusu. — Morsiona Tonavan-kaupunkiin.
Huhtikuun 20 päivänä 1854 Elisabet lähti morsiona matkalle Itävallan pääkaupunkiin, vanhempainsa ja molempain vanhempien sisarustensa saattamana. Münchenin porvarit ja lähiseudun talonpojat vaimoineen ja tyttärineen täyttivät hänen synnyinkaupunkinsa kadut, joita hän kulki.
Eron tuskan valtaamana hän nousi vaunussa seisomaan ja kyynelet silmissä heitteli kädellään jäähyväisiään kunnioittavasti tervehtävälle väkijoukolle.
Höyrylaiva "Die Stadt Regensburg" vei herttua Maksin perheineen Tonavaa pitkin Straubingista Linziin. Kaikkialla, minne he tulivat, työt oli keskeytetty kuin suurina juhlapäivinä. Tuhansien ja taas tuhansien ajatukset näinä päivinä askartelivat odotetussa prinsessassa.
Passaussa, Itävallan keisarikunnan rajalla, lähetystö tuli laivaan, lausuen hänet tervetulleeksi seuraavin sanoin:
"Ystävälliset kuin tasankomme, vankat kuin vuoremme, semmoiset ovat Itävallan kansan tunteet keisarin morsianta kohtaan! Sydäntemme syvyydestä kajahtaa tuliaistervehdys, jonka tänään tuomme teidän ylhäisyydellenne."
Linzissä hän astui maihin jatkaakseen matkaa toisella höyrylaivalla. Frans Josef oli matkustanut sinne kohtaamaan häntä, mutta riensi heti takaisin Wieniin voidakseen sielläkin olla lausumassa hänet tervetulleeksi.
Linzissä oli pystytetty mahtava kunniaportti ja koko kaupunki oli kukkaisin koristeltu. Läheisille kukkuloille oli sytytetty ilo-tulia. Päivän juhlallisuudet päättyivät teatterinäytäntöön, soihtukulkuun ja sen talon ulkopuolella pidettyihin serenadeihin, jossa kuusitoistavuotiaan morsiamen oli määrä nukkua yötä.
Seuraavana aamuna, huhtikuun 22 päivänä, prinsessa seurueineen nousi laivaan jatkaakseen matkaa alaspäin Tonavaa, saaden kaikkialla osakseen mitä sydämellisintä kunnioitusta. Höyrylaiva "Frans Josef", jolla hän matkusti Linzistä Nussdorfiin, oli kokonaan ruusuilla verhottu ja kansi muutettu todelliseksi kukkaistarhaksi.
Oli ihana kevätaamu. Riemuitsevat ihmisjoukot reunustivat jokea molemmin puolin. Kaikki, jotka vain kynnelle kykenivät, olivat tulleet katsomaan tulevaa keisarinnaa. Liput liehuivat kirkontorneista ja talojen katoilta, kaikilla sopivilla paikoilla oli laulukuoroja. Ne lauloivat milloin:
"Gott erhalte Franz, den Kaiser."
(Jumala suojelkoon keisari Franzia.)
milloin taas:
"Ein Köningskind in die Fremde zieht,
Geführt von innerem Drang,
Dem hängt eine Thrän' am Augenlied,
Dem ist so bang, so bang!
O Köningskind, erbange nicht,
Wie fremd auch Flur und Strand!
Wo dich die Lieb' wie hier umflieht,
Da ist dein Heimatsland!"
(Sisäisen voiman pakoittamana kuninkaanlapsi saapuu vieraaseen maahan. Silmäkulmassa hänellä kiiluu kyynel, häntä niin pelottaa! — Oi, kuninkaanlapsi, älä pelkää, vaikka keto ja ranta ovatkin oudot! Missä rakkaus ympäröi sinua niin kuin täällä, siellä on kotimaasi!)
Laivassa näkyi valkopukuinen olento, joka riensi puolelta toiselle. Vaikka hänen piti lakkaamatta kiitellä myrskyisistä tervehdyksistä, hän ei näyttänyt väsyvän.
Sillä aikaa oli ryhdytty suuriin valmistuksiin hänen vastaanottamisekseen Nussdorfissa, Wienin luona olevassa maihinnousupaikassa. Aina varhaisimmasta aamuhetkestä saakka pääkaupungin väestö oli tulvinut sinne. Uskomattomalla sitkeydellä odotettiin ja yleisö aivan tappeli niin suurella vaivalla saamiensa paikkojen säilyttämiseksi.
Sillan lähelle oli rakennettu paviljongi leveine pylvässaleineen, ja sen kullattu torni ja kupu loistivat pitkän matkan päähän. Puolipäivän aikaan pylvässali täyttyi valtakunnan korkeimmasta aatelistosta, papistosta, virkamiehistä ja porvareista.
Oikealle puolelle laitetulle terassille olivat asettuneet ulkovaltojen lähettiläät naisineen. Vasemmalla istuivat Wienin ja muiden Habsburgien vallan alle kuuluvien maiden kaupunkien edustajat. Laiturille, johon laivan piti laskea, oli levitetty matot, ja sen molemmin puolin olivat lavat keisarillista hovia varten.
Wienin seuduilla oli ilma aamulla ollut pilvinen, mutta aamupäivällä muutamat voimakkaat tuulenpuuskat ajoivat pilvet hajalleen, ja kun merkit iltapäivällä ilmoittivat morsiuslaivan olevan lähestymässä, taivas paistoi mitä puhtainta sineä.
Kello puoli kuusi laiva laski maihin tykkien paukkuessa, soittokunnan soittaessa ja kirkonkellojen kumahdellessa. Frans Josef, joka juuri äsken oli saapunut paikalle, riensi laivaan ja syleili ja suuteli morsiantaan. Heti hänen perästään tulivat hänen vanhempansa arkkiherttua Frans Karl ja arkkiherttuatar Sophie. Keisarin äiti sulki miniänsä syliinsä ja vei hänet sitten jälleen pojalleen.
Vihdoin oli odotettu hetki tullut, kun Elisabet keisarin käsivarteen nojaten astui pääkaupungin maalle. Tuhannet äänet kajahuttivat silloin yhtä haavaa:
"Kauan eläköön keisarin morsian!"
Wieniläisten tervehdyshuudosta huokui niin ylenpalttista sydämellisyyttä, että prinsessa muutamiksi minuteiksi jäi seisomaan kuin naulattuna sulhasensa viereen. Ilonkyyneleet täyttivät hänen silmänsä ja tulvivat pitkin hänen poskiaan. Hän heitti pitkän katseen väkijoukon yli, joka etelämaisella tulisuudella riemuitsi hänen tulostaan, nyökkäsi ystävällisesti hymyillen joka puolelle ja huiskutti nenäliinallaan hurmaantuneille katsojille.
Monta vuotta on kulunut siitä päivästä, onnettomuudet ja häviöt ovat kohdanneet sekä Itävaltaa että Habsburgien sukua, mutta vielä on elossa silminnäkijöitä, jotka muistavat tämän hetken ja voivat kertoa siitä hurmaavasta näystä, jonka nuori ruhtinatar tarjosi, seisoessaan siinä koko ihanteellisen kauneutensa täydessä loistossa.
Matka vaunuissa Nussdorfista vanhaan keisarilliseen linnaan Schönbrunniin oli todellinen riemukulku. Kello puoli seitsemän vaunut ajoivat linnan pihalle. Täällä keisari vielä kerran lausui morsiamensa tervetulleeksi, ennenkuin vei hänet suuria pääportaita, jotka ylimmästä astuimesta alimpaan olivat koristetut etelämaalaisilla kasveilla ja kukkasilla.
Suunnattomat ihmisjoukot olivat sillä välin kerääntyneet linnan puutarhaan. Elisabetin näyttäytyessä parvekkeella yhdessä keisarin kera, iloisten ja lämminsydämisten itävaltalaisten tervehdyshuudot ryöpsähtivät esiin uudella voimalla. Lumous ei ollut lainkaan loppua, ja Elisabetin oli illan pitkään alituiseen näyttäydyttävä ikkunassa.
Seuraavana päivänä tapahtui hänen juhlallinen saapumisensa Wieniin.
Vanhan tavan mukaan tapahtui kulku Schönbrunnista Theresian ritariakatemiaan kaikessa hiljaisuudessa, mutta sitä suurempi oli oleva se kunnianosotus, joka omistettiin morsiamelle matkalla akatemiasta Hofburgiin.
Kulkuetta järjestettäessä Elisabet ja hänen äitinsä vetäytyivät
Theresianumin sisähuoneisiin.
Uskolliset kädet olivat koristelleet kaikki Wienin ja esikaupunkien talot, ja kadut, joita Elisabetin piti kulkea, olivat muutetut puutarhoiksi. "Elisabetinsilta", joka yhdistää Wienin esikaupunkiin Wieden (eli "An der Wien"), vihittiin samana päivänä ja sai keisarinnan nimen. Siellä kaupungin pormestari ja neuvoskunta seisoivat odottamassa lausuakseen hänet tervetulleeksi. Siltaa koristavien kuuden kuuluisan miehen muistopatsaan ympärille oli hyvin vaikuttavalla tavalla ryhmitelty kuusituhatta harvinaisinta puuta ja kasvia Lichtenbergin ja Schwarzenbergin ruhtinasten kasvihuoneista; niitten tuoksu oli niin voimakas, että levisi laajalle läpi kaupungin.
Yhdeksäntuhatta porvaria muodosti kolminkertaisen kujanteen Kärntnerthornille saakka, ja vähän matkan päässä toisistaan seisoi nuoria tyttöjä, jotka sirottelivat kukkasia kadulle.
Heti kulkueen lähdettyä liikkeelle, tykit alkoivat jymistä ja kajahdella ja kellot soivat kaikissa Wienin esikaupunkien kirkoissa.
Ammunta vaikeni Elisabetin vaunujen kulkiessa vallien yli, mutta nyt kaupungin sisäosissa olevien kirkkojen kellot ilmoittivat tulevan keisarinnan saapuneen vanhan pääkaupungin tantereelle.
Kullattuja juhlavaunuja vetämässä oli kahdeksan maidonvalkeata hevosta, joitten päät olivat koristetut korkeilla, valkeilla höyhentöyhdöillä. Silat ja ohjaksetkin olivat kokonaan kullatut, ja kuskeilla, esiratsastajilla ja lakeijoilla oli valkeat tekotukat.
Vaunujen taka-istuimella olivat morsian ja tämän äiti. Nuorella prinsessalla oli valkea puku kirkkaasta atlaksesta hopeisine koruompeluksineen ja sen päällä valkea kappa, joka oli koristeltu ruusukiehkuroilla. Kaulalleen hän oli käärinyt pitsishaalin. Hänen tuuheissa hiuksissaan kimalteli jalokivi-otsakoriste, jonka ympäri oli sidottu punaisista ja valkeista ruusuista tehty seppele. Ei hän milloinkaan ennen yhtä hyvällä syyllä ollut ansainnut nimitystä "Baierin ruusu".