B. VANHA AIKA.
Noin 2200 e.Kr. — 200 j.Kr.; 2000 vuotta.
I. Esihistoriallinen aika.
Kahden ensimmäisen hallitsijasuvun aika, 2205-1122 e.Kr.; n. 1100 vuotta.
a) Hsia-dynastia.
2205-1766 e.Kr.; 439 vuotta; 17 hallitsijaa.
Y Suuri (Ta Y), 2205-1197, ensimmäisen hallitsijasuvun perustaja, Šuen:in määräämä hallitusistuimelle, niinkuin tämä oli Jao:n määräämä. Nämä kolme miestä ovat klassillisen kirjallisuuden pääsankareita. Y:n nimi ('suuri vapaaehtoinen') viitannee hänen epäitsekkääseen toimintaansa, samalla kuin hänen kunnianimensä (Uen Ming, 'valistunut käskynhaltija') viittaa hänen ystävälliseen suhteeseensa alamaisiin. Hänen kotipaikkansa lienee ollut Džung lähellä maakunnan pääkaupunkia Si An Fu:ta Šen Si:ssä (nykyinen Hu Hsien), jossa hänen isällään oli maa-alue. Siten 'kultaisen' ajan suuruudet (Jao, Šuen ja Y) olisivat kotoisin Kiinan kolmesta pohjoisesta maakunnasta (Dži Li, Šan Si ja Šen Si). Hallitsijasuvun nimi Hsia ('kesä') johtuu paikkakunnan nimestä. Ho Nan maakunnan keskellä, ei kaukana Peking-Harikou-rautatielinjasta, jonka paikkakunnan Y sai palkkioksi Keltaisen virran tulvien kuivaamisesta (jota hänen isänsä oli turhaan yrittänyt); nyt on paikan nimi suuren viljelijänsä mukaan Y Džou. Jao ja Šuen tulevat 'raakalaisten' ja 'petojen' parista, Y tulee 'kesämailta', mikä ei kyllä ole hänen synnyinseutunsa. Koko Kiinaa mainitaan vielä ensimmäisen hallitsijasuvun ja sen perustajan mukaan 'kesämaaksi'. — Patriarkkaalinen järjestelmä, joka Jao:n ja Šuen:in aikana on muuttunut monarkkiseksi, tulee nyt perinnölliseksi; hallitsijalla on kuitenkin periaatteessa aina oikeus määrätä seuraajakseen kenen hän tahtoo, jota oikeutta käyttäen moni on jälkisäädöksellä määrännyt jonkun nuoremmista pojistaan seuraajakseen. Samalla kuin keskushallitus nyt yhä lujittuu, alkaa myös ilmetä sitä heikontavia voimia, jotka kolmannen hallitsijasuvun lopulla läänityslaitoksen muodossa kehittyvät huippuunsa. Kiinalaisten sukunimien harvalukuisuus (noin 400) on osoituksena aikaisimmasta heimojärjestelmästä, joka nyt on siirtynyt syrjään, muuttuakseen vähitellen vasallijärjestelmäksi. — Ajan yleistä kehityskantaa on vaikea riittävien todistusten puutteessa oikein arvostella. On väitetty Historiakirjan mukaan, että kultaa ja hopeaa — tietysti vähemmän jalostetussa muodossaan — alettiin tähän aikaan käyttää kaupan välineenä.[83] Tähän voinee kuitenkin sovittaa Mongtsen kuuluisat sanat: "Jos meidän on uskottava kaikki mitä Historiakirja kertoo, silloin olisi parempi, ettei meillä olisi koko Historiakirjaa." Eräs tukikohta tämän suvun aikana on auringonpimennys, jonka olisi pitänyt tapahtua ruhtinas Džung K'ang:in (2159-2149) neljäntenä vuonna (2155) 'ensimmäisenä syyskuukautena'. Tätä ei kuitenkaan ole onnistuttu vielä saamaan sopusointuun tähtitieteellisten laskelmien kanssa.
Džie Kuei, 1818-1766, 'viimeinen julmuri', suvun viimeinen hallitsija, klassillisen kirjallisuuden kauhu, samoin kuin hänen jalkavaimonsa Mō Sï. Kuningasta mainitaan yleisesti pelkällä Džie-nimellä.
Pääkaupunki oli Hsia-suvun aikana ensin Šuen:in hallituspaikka T'ai
Kang Ho Namissa ja dynastian loppuaikoina Šuen:in syntymäpaikka An
I Šan Si:ssa.
b) Šang-dynastia.
1766-1122 e.Kr.; 644 vuotta; 28 hallitsijaa. (Kaksi nimeä Šang ja In, kumpikin noin 300 vuotta.)
Dž'eng T'ang, 1766-1753, 'menestyvä T'ang,' mainitaan yleisesti pelkällä T'ang ('kuuma vesi', 'liemi') nimellä; edellisen hallitsijasuvun kukistaja ja uuden perustaja; Historiakirjan ja klassillisen kirjallisuuden sankareita. Tämä Kungfutsen suku johdetaan Šuen:in 'opetusministeristä', jolla oli kuvaava nimi Ts'i (Hsie, 'suuri pykäläpuu'); T'ang edustaisi 14:ttä polvea hänestä. Tunnustukseksi palveluksistaan sai Ts'i maa-alueen Šang ('kauppias') Šen Si:n maakunnan kaakkoiskulmassa, jolla vielä tänä päivänä on sama nimi (Šang Džou). Martin huomauttaa,[84] että 'kauppiaan' esiintyminen dynastianimenä tietää uutta edistysaskelta kansan yhteiskunnallisessa elämässä. T'ang:in sukunimi oli Tzï ('poika', 'lapsi'), henkilönimi Li (Lū, 'kenkä', 'kävely', 'toiminta'); 'T'ang' lienee kuoltua annettu kunnianimi, kuten yleensä hallitsijoille on ollut tapana antaa. Hänellä tämä sana lienee käsitettävä erikoismerkityksessä 'mainehikas', samaan tapaan kuin 'Jao' ja 'Šuen'. Seitsenvuotisen kuivuuden johdosta tahtoi T'ang uhrata oman henkensä luonnon lepyttämiseksi, mutta tämä alttius jo ilman varsinaista uhria lepytti taivaan antamaan kuivalle maalle virvoittavaa sadetta.
Tai Džia, 1753-1720, 'suuri alku', edellisen pojanpoika. Pääministeri I In, joka jo oli ollut T'ang:in neuvonantajana, sai tarmokkailla toimenpiteillään ajattelemattoman hallitsijan seuraamaan iso-isänsä hyverikasta esimerkkiä. Tässä yhteydessä Historiakirja kertoo että 1 In kirjeellisesti nuhteli hallitsijaa. Kirjojen käytöstä epäsuorasti mainitaan jo jao-šuenilaiselta ajalta.
P'an Keng, 1401-1373, 'sukujentutkija', muutti pääkaupungin Keltaisen virran pohjoispuolelta sen eteläpuolelle, paikkakunnalle, jonka nimi oli In (Jen Szï Hsien, Ho Nan Fu, Ho Nan); siitä tälle hallitsijasuvulle nimi In, 'voittoisa'. Historiakirja kertoo laajasti tästä muutosta, vaikka se ei mainitse mitään yli kolmensadan vuoden ajalta T'ai Džia:n jälkeen.
U Ting, 1324-1265, 'sotilashenkilö', kävi tiettävästi ensimmäisenä taisteluita tatarien kanssa, v. 1292 e.Kr.
Džou Hsin, 1154-1122, 'kiusallinen satulanauha', mainitaan tavallisesti pelkällä Džou-nimellä, suvun viimeinen ja kelvottomin hallitsija, vieläkin kuuluisampi rikoksistaan kuin edellisen dynastian viimeinen hallitsija Džie Kuei. Džou:n tunnettu jalkavaimo oli Tā Džï.
Missä oli Šang-dynastian pääkaupunki? Siihen ei ole helppo vastata. Dž'eng T'ang perusti sen paikkakunnalle, jonka nimi oli Po'; mutta siitä ei olla täysin varmoja oliko se itä- vai länsiosassa Ho Nan-maakuntaa. Historiakirja näyttäisi viittaavan siihen, että Po oli sama kuin In, johon P'an Keng lopulta tuli. Luultavampaa on kuitenkin että Po oli Kuei Tē Fu:n alueella maakunnan itärajalla, ei kaukana Šuen:in hallituspaikasta Jang Ksia:sta (T'ai K'ang). An Huei:n puolella on täällä Po-niminen piirikunta, Po Džou. Tänne on T'ang:in kotipaikalta, (Šang Džou, Šen Si) pitkä harppaus, vaikka nämä kaupungit ovatkin samalla leveysasteella (33° 50'). Tämän jälkeen oli hallitus ainakin kolmessa paikassa (Hsiao, Hsiang, Keng)[85] ennenkuin se joutui Jen Szï Hsien:iin Ho Nan Fu:n lähellä. Täydellä syyllä on huomautettu, että pääkaupungin lakkaamaton muutteleminen ei osoita Šang-suvun kovinkaan lujaa valta-asemaa.
II. Tosihistoriallinen alkuaika.
Vasallivaltioiden kukoistusaika ja henkisten harrastusten nousuaika, n. 900 vuotta.
Džou-dynastia.
1122-255 e.Kr.; 867 vuotta; 34 hallitsijaa.
U Uang, 1122-1115, 'sotaisa kuningas', klassillisen kirjallisuuden ihanteita, samoin kuin hänen veljensä Džou Kung (Džou:n herttua) ja isänsä Uen Uang, 'kirjallisuuskuningas', Ennekirjan ensimmäisten mietiskelyjen kirjoittaja. Nämä kolme ovat Kungfutsen erikoisesti ylistämiä, ja näiden työtä hän sanoo jatkavansa. 'Sotaisa kuningas' on saanut nimensä siitä, että hän asevoimalla kukisti edellisen hallitsijasuvun viimeisen kuninkaan (Džou Hsin) ja otti hallitusohjat omiin käsiinsä. Historiakirja kertoo, kuinka hän juhlallisessa puheessaan (Ho Nan Fu, Ho Nan; vanha nimi Mong Dzing) pitää tekoaan taivaan määräyksenä. Tämäkin suku johdetaan yhtä kaukaa kuin edellinen. Kanta-isän olisi pitänyt olla Šuen:in maanviljelysministeri Ts'i (hyljätty), joka sai maa-alueen T'ai, Šen Si-maakunnan länsiosassa (nykyinen Fu Fung Hsien, Fung Hsiang Fu), Keltaisen virran sivuhaaran (Uei) varrella. Vuonna 1326 e.Kr. ilmaantuu eräs henkilö nimeltään T'an Fu, väittäen olevansa Ts'i:n jälkeläisiä, perustaa pikku valtion Džou ('täydellinen') näille maille, T'si ('vuoripolku')-nimisen vuoren läheisyyteen. Tämä T'an Fu oli U Uangòn iso-isän isä. Heidän sukunimensä oli Dži. — Olemme nähneet, että kolme ensimmäistä hallitsijasukua on tullut Šen Si-maakunnasta. Tulemme vielä näkemään, että sieltä tulee neljäs ja viideskin. Kansan saadessa rajavartioina puuolustaa maatansa alituiseen hyökkäileviä raakalaislaumoja vastaan säilyi sen siveellinen ryhti ja ruumiillinen voima täällä paremmin kuin vaarattomilla ja viljavilla lakeuksilla. — Historiakirjassa oli alkuaan 38 asiakirjaa tämän suvun ajalta vuoteen 627 e.Kr. Niistä on säilynyt 30, joista Legge'n mukaan 20:n todistuskelpoisuus on täysin pätevä. Kahden ensimmäisen hallitsijasuvun ajalta yhteensä ei ole muistiinpanoja puoltakaan tästä määrästä. Niiden 45:stä hallitsijasta on Historiakirjassa mainittu vain yhdeksän. Mihin sitten perustuu tiedot näistä muista hallitsijoista? Historioitsija Szï-Ma Ts'ien n. v. 109 e.Kr. mainitsee vain nimeltä useimmat kahden ensimmäisen dynastian hallitsijat. Tärkeimpänä lähteenä pitävät kiinalaiset vuonna 280 j.Kr. löytynyttä bambulaattojen kokoelmaa, jossa on aikajärjestyksessä esitetty Kiinan hallitsijat Huang Ti:sta alkaen Džou-suvun loppuun (2697-296 e.Kr. noin 2,400 vuoden ajalta). Tämä kokoelma löytyi Uei-valtion Hsiang-nimisen kuninkaan (kuollut 296 e.Kr.) haudasta. Kokoelma mainitaan nimellä Džu Šu, Bambuaikakirja. Monet tutkijat kuitenkin epäilevät sen pätevyyttä. Vain kaksi viittausta on vanhemmassa klassillisessa kirjallisuudessa kyseessäolevan ajan pituuteen nähden. Kevättä ja Syksyä teoksen selittäjä Tso Ts'iu Ming mainitsee että Šang-suku hallitsi 600 vuotta. Mongtse mainitsee ylimalkaisesti että Jao:sta ja Suen:ista T'ang:iin (ihanneaika ja 1:nen dynastia) on yli 500 vuotta; T'ang:ista Uen Uang:iin (Šang-dynastian aika) yli 500 vuotta; ja Uen Uang:ista Kungfutseen yli 500 vuotta. Kungfutsen historiateos Kevättä ja Syksyä alkaa vuodesta 722 e.Kr. Auringonpimennykset vuosilta 719 ja 775 ovat varmoja tukikohtia. Näiden perustuksella voidaan mennä täydellä varmuudella vuoteen 827, toisten mukaan vuoteen 841 e.Kr.[86] — Englantilaiset tutkijat (Legge y.m.) ovat taipuvaisia antamaan Historiakirjan todistuksille varhaisemmilta ajoilta monin kohdin ehdottoman sitovuuden. Saksalaiset sitävastoin (Faber, Richthofen, Hermann) lausuvat jyrkästi, että Kiinan historia alkaa varsinaisesti vasta Džou-dynastian alusta. Hermann'in mukaan alkaa nyt vasta pronssikausi. Tähtitieteen, kielitieteen ja arkeologian avulla ei ole voitu päästä Kiinan vanhaan aikaan varmuudella Džou-dynastiaa pitemmälle. — On totta Richthofen'in huomautuksessa, että Historiakirjan mukaan kiinalaiset jo ammoisina aikoina tiesivät paljon sellaista, mistä he olivat myöhemmin tietämättömiä. Myöntäen, että Historiakirjaan on tullut vielä ehkä Kungfutsenkin hyvässä tarkoituksessa tekemiä värityksiä, voidaan kuitenkin ajatella, että kiinalaiset saattoivat kadottaa jotakin jo ammoin omistamaansa. Sehän ei ole harvinaista, ei yksityisten eikä kansojen elämässä. Esimerkkinä Kiinaan nähden voi mainita nestoriolaisen kristillisyyden, jonka koko olemassaolo oli unohtunut, kunnes vuonna 1625 löydettiin Si An Fu:n läheltä Šen Si:stä tuo merkillinen 1780 kirjoitusmerkkiä sisältävä, vuonna 781 pystytetty kivi, jota nyt säilytetään New Yorkissa. Samoilta seuduilta on löydetty rahaa noin vuodelta 200 e.Kr. Tarvittaisiin vain, että jonkun onnellisen sattuman kautta vielä paljon vanhempia muistomerkkejä tavattaisiin. Toisena esimerkkinä ihmisten ja kansojen kadottamiskyvystä voi mainita, että naisten asema oli Kiinassa Kristuksen syntymän aikoihin parempi kuin koskaan sen jälkeen. Olisiko niin mahdotonta että koko kansa olisi noina levottomina pitkinä vuosisatoina, kahden ensimmäisen hallitsijasuvun aikana, mennyt kehityksessään alaspäin. Tiedämmehän kuinka Ensimmäinen Keisari (n. 200 e.Kr.) oli hävittämäisillään paljon syvällisemmän sivistyksen kuin Jao:n ja Suen:in aikana olikaan. Ja tama mies oli kiinalainen. Mitä saattoivatkaan sitten vieraat raakalaislaumat tehdä, raakalaislaumat, joita vastaan epätoivoisesti taistellessa täytyi lakkaamatta pääkaupunkiakin muuttaa, vieläpä niinkin myöhään sen tultua täysin ryöstetyksi kuin vuonna 770 e.Kr. Kiinan suuri muuri, jonka suurin osa on syntynyt ennen ensimmäistä Keisaria ja jokaisen kaupungin vanhat varustukset puhuvat epätoivoisesta sivistysaarteiston puolustamisesta. Ja vielä: Olisivatko pelkät mielikuvituksen luomat henkilöt voineet vaikuttaa niin valtavasti Kiinan kansaan kuin Historiakirjan sankarit: Jao, Šuen, Y ja T'ang; Uen, U ja Džou Kung? Edelleen: Jos olisi kysymys muutamasta vuosisadasta, niin silloin ei kadottaminen olisi voinut olla niin täydellistä, mutta kun on kysymys kokonaisesta vuosituhannesta, niin siinä saattoi hukkua paljonkin ajan virtaan. Levoton Keltainen virta, 'Kiinan suru', teki vielä tuhotöitään. Olemme siis taipuvaisia ajattelemaan, että kahden ensimmäisen hallitsijasuvun aikana Kiinan kehitys meni pääasiassa alaspäin. — Mitä tulee Džou-dynastian aikaan, sen valtiollisiin ja henkisiin taisteluihin, niin niistä on tehty selkoa Kungfutsen elämäkerran yhteydessä. Tänä läänityslaitoksen kukoistusaikana on keskushallitus niin heikko, ettei ole syytä kuninkaita tässä mainita. — Suuri Y, nähtävästi jo Šuen:in hallituskauden lopulla, jakoi maan yhdeksään maakuntaan. Suen'istä kerrotaan että hän jakoi maan kahteentoista maakuntaan. Tämä saattoi tapahtua Y:n jaoituksen jälkeen, vaikka se ei käy täysin ilmi Historiakirjasta. Kahden hallitsijasuvun aikana ei tässä kohden tapahdu muutoksia. Džou-dynastian aikana jakautui maa miltei lukemattomiin pikku ruhtinaskuntiin. — Jao:n aikana oli maanomistus järjestetty siten, että pääkaupungin ympärillä oli etenevässä kehässä viisi toisensa sulkevaa neliöpiiriä, kunkin piirin leveys noin 150 km. Koko valtakunnan läpimitta oli siis noin 1500 km. Näiden kehien nimet olivat 1) Tien Fu', 'kuninkaanpelto'; 2) Hou Fu', 'ylhäisön alue'; 3) Sui Fu', 'rauhoitettu alue', opetuslaitosta ja isänmaanpuolustusta varten; 4) Jao Fu', 'puutteellisten alue', alkuasukasten ja rikollisten alue; 5) Huang Fu', 'villien' heimojen ja 'villiintyneiden' alue.[87] Šsang-dynastian ajalta esitetään seuraava maan jako. Yhdeksän maa-aluetta, kukin 6 hehtaarin alaa (100 mou:ta) oli annettu kahdeksalle perheelle. Kukin perhe sai viljellä yhden palstan omaan laskuunsa, mutta keskimmäinen maa-alue oli viljeltävä yhteisin voimin ja sen tulot annettava hallitukselle veroina. Kiinalaiset kirjoitusmerkit dzing, 'lähde', 'kaivo', ja t'ien, 'pelto', kuvaavat tätä 'isojakoa'. Kun tästä ei mainita vanhimmissa kiinalaisissa sanakirjoissa, niin tohtori Hermann väittää, että tämä esitys on pelkkää kielitieteellistä rakentelua, ja hän huomauttaa vain, että kehitys maanomistukseen nähden on Kiinassa ollut suuressa määrin samankaltaista kuin Europassa. Ajatus, että kaikki maa olisi oikeudellisesti kuulunut hallitsijalle, ei näytä saavan riittävää tukea. Džou-dynastian perustajan (U Uang) sanotaan antaneen 1800 eri maa-aluetta sotapäälliköilleen ja suosikeilleen, jotka jäivät jonkinlaiseen riippuvaisuuteen. Keskushallituksella oli sitä paitsi oma maa-alueensa, joka ulottui Si An Fu:sta Ho Nan Fu:hun.
'Sotaisa ruhtinas' (U Uang) perusti pääkaupunkinsa Džou-dynastian alussa lähelle synnyinseutuaan, muutaman kilometrin päähän Si An Fu:sta. Sen nimi oli Kao Džing, tai pelkkä Kao (Hao, 'uuni'). Mutta jo hänen seuraajansa v. 1109 oli pakotettu sen siirtämään turvallisemmille seuduille. Ho-virran sivujoen Lo:n varrella Lo Jang:issa (Lo I), lähellä Šang-dynastian viimeistä pääkaupunkia ja nykyistä Ho Nan Fu:ta (Ho Nan-maakunnassa) löydettiin turvatumpi alue, jota todenteolla ruvettiin rakentamaan vasta 770, senjälkeenkuin Si An Fu oli pahanpäiväisesti ryöstetty.
III. Kiinan ensimmäinen suuruudenaika.
Ts'in ja Han-dynastiain aika, noin 200 e.Kr. 200 j.Kr.; 400 vuotta.
a) Ts'in-dynastia.
255-206 e.Kr.; 49 vuotta; 5 hallitsijaa.
Šzï Huang Ti, 221-209, 'Ensimmäinen Keisari' sekä ottamansa nimen puolesta että asiallisestikin. Usein liitetään hänen nimeensä dynastianimikin: Ts'in Šzï Huang Ti. Dynastianimi Ts'in ('hienoriisi') johtuu samannimisestä valtiosta Šen Si:n ja Kan Su:n rajamailta, josta tämän suvun hallitsijat olivat kotoisin. Ensimmäinen Keisari on Kiinan suuruuden varsinainen luoja, Kiinan muurin lopullinen rakentaja, sisäisen yhteyden ja ulkonaisen mahtavuuden aikaansaaja.
Nimi 'Kiina' (China) johtunee tämän hallitsijasuvun nimestä Ts'in (Ch'in); 'Kiina' merkitsee siis, kuvaavasti kylläkin, 'riisimaata'. Tämä nimi on kuitenkin kiinalaisille itselleen vieras, samoinkuin he pitävät Ensimmäistä Keisaria kauheimpana tyrannina mikä heidän maassaan on ollut, siitä syystä että tämä antoi vuonna 213 e.Kr. julistuksen kungfutselaisen kirjallisuuden hävittämisestä, ja julmalla tavalla tuhosi suuren osan Kiinan oppineista, 460 miestä. — Pääkaupunkinsa perusti Ensimmäinen Keisari lähelle Si An Fu:ta; sen nimi oli Kuan Džung. Tästä alkaa varsinaisesti tämän Kiinan historiassa tärkeimmän kaupungin historia. U Uang oli kyllä yrittänyt tänne sukunsa pääkaupunkia, mutta hänen jälkeläisillään ei ollut tarpeeksi valtaa eikä tarmoa säilyttääkseen tätä niin tärkeää strateegista paikkaa, liikennekeskustaa Kiinan ja Keski-Aasian välillä. Kaupunki on yhä Kiinan suurimpia (1 milj. asukasta) ja parhaiten varustettuja.
b) Han-dynastia.
206 e.Kr. — 221 j.Kr.; 427 vuotta; 26 hallitsijaa. Kao Tsu, 206-194, 'loistava alku', varsinainen nimi Liu Pang, Han-nimisen valtion ruhtinas Jangtse-virran haarajoen (Han) latvoilla, Šen Si-maakunnan etelä-osasta; Hankou:n kaupunki Kiinan keskellä on tämän joen suussa; siitä sen nimi Han K'ou, 'Han-virran suu'. Pääkaupungikseen Kao Tsu (Tsou) otti Ensimmäisen Keisarin rakentaman Si An Fu:n ('läntinen rauhan kaupunki'), jonka nimi oli nyt Dang An ('pitkäaikainen rauha'), myöskin Uei Nan ja Nui Szï. Nyt alkaa Kiinan varsinainen nousuaika. Ensi tehtäväkseen Kao Tsu käsittää klassillisen kirjallisuuden jätteiden kokoamisen. Hän toimittaa ensimmäisenä Kiinan keisarina uhrin Kungfutsen haudalla Si An Fu:sta kaukana olevassa Šan Tung:issa. — Tohtori Hermannin mukaan alkaa nyt rautakausi Kiinassa.
U Ti, 140-80, 'sotaisa keisari', karkoittaa edellisten hallitsijain aikana maata havitelleet hunnit ja kehittää kiinalaisten sotilasvallan huippuunsa. Valloitusretkillään tulivat kiinalaiset aina Rooman valtakunnan rajoille. 'Kuutta vapaata taidetta' viljellään ahkerasti; ne ovat: seremoniat, musiikki, ampumaurheilu, valjakkojen hoito, kirjoitus ja laskento (Lï, Jō, Šē, Y, Šū, Sou). Näitä harjoitettiin tiettävästi jo Kungfutsen aikanakin.
P'ing Ti, 1-6 j.Kr., 'rauhan ruhtinas'; omituinen yhteensattuma Kristuksen syntymän kanssa. Uang Mang:in kapina 9-23 j.Kr. Ajanlasku 60-vuotisiin jaksoihin mainitaan hänen ajaltaan. Paljon levottomuutta, kunnes joku hallitusta kannattavista sotapäälliköistä, Liu Hsin, saa ohjat käsiinsä, keisarina tunnettu nimellä Kuang U Ti, 25-58 j.Kr., 'loistoisa sotaisa keisari'. Pääkaupunki siirretään Lo Jang:iin (Ho Nan). Siitä tämän suvun nimi: Jälkimmäinen eli Itäinen Han-dynastia. Nykyinen maakuntajärjestelmä alkaa; 30 maakuntaa supistetaan 13:ksi.
Ming Ti, 58-76, 'valistunut keisari'; buddalaisuus tuodaan maahan. U Ti:n aikana on jo ensimmäisiä hindulaisia saarnaajia tullut Kiinaan.
Ling Ti, 168-190, 'sielukas keisari', antoi vuonna 175 hakkauttaa Viisi Kaanonia kivipatsaisiin keisarillisen korkeakoulun edustalle Ho Nan Fu:ssa. Tarkoitus oli taata niiden säilyminen näinä levottomina aikoina. Ensimmäinen kiinankielinen sanakirja, Sō Uen, on ilmestynyt v. 121 j.Kr. Tutkinto-järjestelmä on kehittynyt; se mainitaan ensi kerran vuodelta 132 j.Kr. Sivistysharrastukset kiinalaisille luonteenomaisina lienevät vähentäneet kansan sotilaallista tarmoa. —
Han-dynastia on kiinalaisten mielestä ensimmäinen varsinaisesti kiinalainen, senvuoksi 'Han' on tullut merkitsemään varsinaista 'kiinalaista' vastakohtana muille kansanroduille valtakunnan rajojen sisällä. 'Han-ren' (ren, ihminen) on yhä vielä parhaimpia kunnianimiä kiinalaisilla. Kiinalaisille luonteenomaista on myös että Han-dynastian aikana Kiinassa on esiintynyt kolme Kiinan suurinta valtiollista vehkeilijää. Yhden, Uang Mang nimisen, olemme jo maininneet edellisen Han-dynastian aikana esiintyneen. Jälkimmäisen Han-suvun lopulla esiintyy perätysten kaksi muuta, Tung Džō ja Ts'ao Ts'ao — kansainvaellusten ja seikkailujen aika tekee tuloaan.