XL
Tämän koettelemuksen jälkeen, siihen aikaan, jolloin paljon väkeä käy katsomassa tuota siunattua kuvaa,[31] jonka Jeesus Kristus jätti meille muistoksi ihanasta muodostaan, jota donnani nyt katselee taivaan kunniassa, tapahtui että muutamia pyhiinvaeltajia kulki erästä tietä pitkin, joka on melkein keskellä kaupunkia, jossa syntyi ja eli ja kuoli tuo armain donna. Nämä pyhiinvaeltajat kulkivat, niin minusta näytti, hyvin mietteissään, joten ajatellessani heitä sanoin itsekseni: "Nämä pyhiinvaeltajat näyttävät tulevan kaukaiselta seudulta, enkä usko että he ovat edes kuulleet puhuttavan tuosta donnasta, eivätkä tiedä hänestä mitään, vaan heidän ajatuksensa koskevat toisia asioita kuin näitä täällä; sillä kenties he ajattelevat kaukaisia ystäviään, joita me emme tunne." Sitten sanoin itsekseni: "Jos voisin heitä vähän pidättää, saisin heidät kuitenkin itkemään ennenkuin he poistuvat tästä kaupungista, sillä puhuisin heille sanoja, jotka panisivat itkemään kenen tahansa, joka ne kuulisi". Ja kun he olivat poistuneet näkyvistäni, päätin sepittää sonetin, jossa ilmaisisin saman mitä olin itsekseni sanonut; ja jotta se tuntuisi säälittävämmältä, päätin laatia sen ikäänkuin olisin puhunut heille; ja sepitin silloin tämän sonetin, joka alkaa: Ah vaeltajat, käytte miettien. Ja minä sanoin "vaeltajat",[32] sanan laajassa merkityksessä; sillä vaeltajista voi puhua kahdella tavalla, laajasti ja suppeasti: laajasti, jolloin vaeltaja on jokainen, joka on poissa isiensä maasta; suppeassa merkityksessä taas pyhiinvaeltajalla tarkoitetaan vain sitä, joka vaeltaa pyhän Jaakopin taloon tai palaa sieltä. Ja senvuoksi tulee tietää, että kolmella tavalla varsinaisesti nimitetään ihmisiä, jotka vaeltavat Korkeimman palvelukseen: palmuntuojiksi, kun he matkustavat meren taa, josta he usein tuovat palmunlehvän; pyhiinvaeltajiksi, kun he vaeltavat Galician taloon, sillä pyhän Jaakopin hauta[33] oli kauempana hänen isäinsä maalta kuin kenenkään muun apostolin; roomankävijöiksi, kun he vaeltavat Roomaan, jonne olivat matkalla nämäkin, joita sanon vaeltajiksi.
Tätä sonettia en jaoita, koska selitys tekee sen kyllin ymmärrettäväksi.
Sonetti XXIV
Ah vaeltajat, käytte miettien, ja aatos harhaa teillä huolekkailla. Niin onko asuntonne kaukomailla, kuin teitä katsellessa arvelen,
kun kautta kaupunkimme tuskaisen te voitte käydä kyyneleitä vailla, kuin outojen ja muukalaisten lailla, jotk' eivät tunne surkeutta sen.
Jos hetkeks jäisitte mua kuulemahan, sen mulle lausuu sydän lohduton, niin itkein poistuisitte porteiltansa.
Se Beatriceaan nyt vailla on; ja sanat, jotka tuosta kerrotahan, saa toiset itkuun ihmevoimallansa.