SEITSEMÄS LUKU.
Kuinka professori Mooses Turnus tutki luontoa ruhtinaan viinikellarissa. — Mycetes Beelzebub. — Ylioppilas Baltasarin epätoivo. — Erään hyvinrakennetun huvilan edullinen vaikutus kotionneen. — Kuinka Prosper Alpanus antoi Baltasarille kilpikonnankuorisen rasian ja ratsasti pois.
Baltasar, joka piileksi Ylä-Jaakkolan kylässä, sai virastoharjoittelija Pulcherilta Kerkosta seuraavansisältöisen kirjeen:
"Meidän asiamme, paras Baltasar ystävä, joutuvat yhä huonommalle kannalle. Vihollisestamme, inhottavasta Sinnoberista, on tullut ulkoasiain ministeri. Sitäpaitsi on hän saanut vihreätäpläisen tiikerin ritarikunnan suuren kunniatähden kahdenkymmenen napin kera. Hän on kohonnut ruhtinaan suosikiksi ja vie tahtonsa aina perille.
"Professori Mooses Turnus on ihan suunniltaan. Hän aivan paisuu tyhmästä ylpeydestä. Tulevan vävypoikansa välityksellä hän on saanut kaikkien luonnonasiain ylijohtajan paikan valtiossa, paikan, joka tuottaa hänelle paljon rahaa ja joukon muita etuja. Ylijohtajaksi tultuaan hän laskee ja tarkastaa valtiossa hyväksyttyjen kalenterien auringon- ja kuunpimennykset sekä ilmanennustukset ja erittäinkin tutkii luontoa pääkaupungissa ja sen alueella. Tämän toimensa vuoksi hän saa ruhtinaan metsistä mitä harvinaisimpia lintuja ja eriskummaisimpia eläimiä, jotka hän juuri niiden luontoa tutkiakseen paistattaa ja syö. Niinikään kirjoittaa hän nykyään (ainakin väittää hän niin tekevänsä) tutkimusta siitä, miksi viini maistuu toisenlaiselta kuin vesi ja muutenkin on vaikutuksiltaan toisenmoista. Tämän kyhäyksen hän aikoo omistaa vävypojalleen. Sinnober on saanut aikaan, että Mooses Turnus saa tämän kirjoitelman vuoksi harjoittaa kaiket päivät tutkimuksiaan ruhtinaan viinikellarissa. Hän on jo tutkinut loppuun puoli härkätynnyriä vanhaa Reinin viiniä sekä useampia tusinoita samppanjapulloja ja on nyt saapunut eräälle Alicante-tynnyrille. — Kellarimestari vääntelee käsiään! — Niinpä siis professori, joka — kuten tiedät — on maailman suurin herkkusuu, on päässyt onnelliseen asemaan ja viettäisi mitä mukavinta elämää, ellei hänen täytyisi usein äkkiä lähteä matkoille yli maiden ja mannerten, kun raekuuro on lyönyt pellot autioiksi. Silloin hänen on selitettävä ruhtinaan vuokramiehille, minkä vuoksi on satanut rakeita, jotta nuo tomppelit saavat hiukkasen tutustua tieteeseenkin voidakseen toisella kertaa olla varuillaan sellaista vastaan eikä aina vaatia vapautusta vuokranmaksuista tuollaisen asian vuoksi, jota ei kukaan muu ole aiheuttanut kuin he itse.
"Ministeri ei voi sulattaa sitä selkäsaunaa, jonka sai sinulta. Hän on vannonut kostavansa. Sinä et saa enää millään muotoa näyttäytyä Kerkossa. Minuakin hän vainoaa kovasti, koska olen vakoillut hänen salaperäistä tapaansa kampauttaa itsensä siivekkäällä naisella.
"Niin kauan kuin Sinnober on ministerinä, en varmaankaan voi hakea mitään kunnollista paikkaa. Kova kohtaloni satuttaa minut yhteen tuon epäsikiön kanssa aina, kun sitä vähimmin aavistan, ja sellaisella tavalla, joka pakostakin käy minulle kohtalokkaaksi. Äskettäin ministeri kävi kaikessa komeudessaan miekkoineen, tähtineen ja nauhoineen eläintieteellisessä kokoelmassa ja tapansa mukaan keppiinsä nojaten, varpaillaan hoippuen, oli asettunut erään lasikaapin eteen, jossa oli mitä omituisimpia amerikkalaisia apinoita. Vieraat, jotka olivat katselemassa kokoelmaa, tulivat lähemmäksi, ja eräs heistä huudahti äänekkäästi katsellen pikku kääpiötä: 'Kas, mikä suloinen apina! Mikä sievä eläin! Kokoelman kaunistus! Ai-ai, mikä tämän pikku apinan nimi on? Ja mistä maasta se on kotoisin?'
"Silloin kokoelman hoitaja vastasi hyvin vakavasti koskettaen Sinnoberin olkapäähän: 'Niin, todellakin kaunis kappale, oivallinen brasilialainen apina, niin sanottu Mycetes Beelzebub — Simia Beelzebub Linnei — niger, barbatus, podiis caudaque apice brunneis — mölyapina —!
"'Herra', äyskäisi nyt pikku mies hoitajalle, herra, luulenpa, että olette mielipuoli tai yhdeksänkertainen tolvana… En ole mikään Beelzebub caudaque enkä mölyapina. Olen Sinnober, ministeri Sinnober, vihreätäpläisen tiikerin ritari kahdenkymmenen napin kera!'
"Minä seisoin siinä jotenkin lähellä ja purskahdin hirnuvaan nauruun. En olisi voinut pidättää sitä, vaikka se olisi paikalla maksanut henkeni.
"'Oletteko tekin täällä, herra virastoharjoittelija?' marisee hän minulle punainen hehku noidansilmissään.
"Herra tietää, mistä johtui, että vieraat pitivät häntä edelleenkin mitä kauneimpana ja harvinaisimpana apinana ja tahtoivat välttämättä syöttää hänelle pähkinöitä, joita ottivat taskustaan. Sinnober raivostui niin suunnattomasti, että häneltä salpautui henki ja jalat kieltäytyivät tottelemasta. Paikalle kutsutun kamaripalvelijan täytyi ottaa hänet syliinsä ja kantaa vaunuihin.
"En voi selittää itselleni, miksi tämä juttu antaa minulle toivonkipinän. Se on ensimmäinen harmi, joka on tapahtunut tuolle pienelle noidutulle epäsikiölle.
"Sen verran on ainakin varmaa, että Sinnober tuli äskettäin aamuvarhaisella puutarhasta hyvin järkytettynä. Siivekäs nainen oli varmaankin jäänyt tulematta, sillä nyt ei Sinnoberilla enää ole kauniita kutrejaan. Hiukset kuuluvat hänellä valuvan pörröisinä pitkin selkää, ja ruhtinas Barsanuf kuuluu sanoneen: 'Älkää laiminlyökö noin kovasti ulkoasunne hoitamista, parahin ministeri! Lähetän teille oman kampaajani.' Siihen oli Sinnober hyvin kohteliaasti vastannut, että hän viskaa miehen ulos ikkunasta, jos se tulee. 'Suuri sielu, teitä ei voi lähestyä', oli ruhtinas siihen sanonut itkien katkerasti.
"Voi hyvin, rakkahin Baltasar! Älä heitä kaikkea toivoa ja kätkeydy hyvin, etteivät saa sinua käsiinsä!"
"Aivan epätoivoissaan siitä, mitä ystävä oli kirjoittanut hänelle, juoksi Baltasar syvälle metsään ja puhkesi äänekkäisiin valituksiin.
"Toivoa minun vain pitää", huudahti hän, "toivoa vain pitää, vaikka kaikki toivo on kadonnut ja jokainen tähti sammunut ja synkkä yö ympäröi minua poloista! Onneton kohtalo! Minä sorrun sen pimeän voiman alle, joka on turmiollisesti sekaantunut elämääni. Voi minua mieletöntä, kun toivoin pelastusta Prosper Alpanukselta, tuolta Prosper Alpanukselta, joka houkutteli minut itseni kirotuilla tempuillaan ja ajoi minut pois Kerkosta antaessaan niiden iskujen, jotka annoin peilikuvalle, sattuakin Sinnoberin todelliseen selkään. Oi Katariina! Jospa voisin unohtaa tuon enkelin! Mutta voimakkaampana, valtavampana kuin ennen milloinkaan hehkuu rakkaudenkipinä minussa. Kaikkialla näen rakastettuni suloisen hahmon kaihoten ja viehkeästi hymyillen ojentavan käsiänsä minuun päin. Tiedänhän sen! Sinä rakastat minua, lempeä, suloinen Katariina. Se juuri on toivoton, kuolettava tuskani, etten voi pelastaa sinua siitä auttamattomasta lumouksesta, johon olet joutunut. Petollinen Prosper! Mitä olen tehnyt sinulle, kun noin julmasti ilveilet kanssani?"
Oli tullut synkkä hämärä. Kaikki metsän värit häipyivät sekavaksi harmaaksi. Silloin tuntui, kuin puiden ja pensaiden takaa olisi hehkunut erikoinen loisto, ikäänkuin liekehtivä iltavalaistus. Tuhannet hyönteiset kohosivat ilmaan surisevin siivin. Loistavat kultakuoriaiset leijailivat sinne tänne, ja niiden joukossa lenteli kirjavia perhosia, jotka sirottivat tuoksuvaa kukkaspölyä ympärilleen. Sirinä ja surina muuttui hiljaiseksi, suloääniseksi soitoksi, joka laskeutui lohduttaen Baltasarin raadellulle rinnalle. Hänen yläpuolellaan hehkui voimakkaasti säteilevä loisto. Hän katsahti ylös ja huomasi hämmästyksekseen Prosper Alpanuksen, joka leijaili paikalle kummallisen, kerrassaan ihanavärisen sudenkorennon kaltaisen hyönteisen selässä.
Prosper Alpanus laskeutui nuorukaisen luo ja istuutui hänen viereensä sudenkorennon lentäessä ylös pensaikkoon ja yhtyessä lauluun, joka kaikui kautta koko metsän.
Tohtori kosketti nuorukaisen otsaa ihmeellisen loistavalla, kädessään olevalla kukalla, ja heti syttyi Baltasarin rinnassa reipas elämänhalu.
"Teet minulle suurta vääryyttä, rakas Baltasar", sanoi nyt Prosper Alpanus lempeällä äänellä, "moittiessasi minua julmaksi ja petolliseksi juuri silloin, kun minun on onnistunut päästä sen noidan herraksi, joka on häirinnyt elämääsi, ja kun minä, löytääkseni sinut pikemmin ja päästäkseni lohduttamaan sinua, heittäydyin kirjavan mieliratsuni selkään ja ratsastin tänne tuoden mukanani kaiken, mikä voi auttaa sinua. — Mutta eihän mikään ole katkerampaa kuin lemmen tuska, ei mikään vedä kärsimättömyydessä vertoja ihmismielelle, joka on epätoivoissaan rakkaudesta ja kaihosta. Annan sinulle anteeksi, sillä enhän ollut itsekään toisenlainen, kun noin kaksituhatta vuotta sitten rakastin intialaista prinsessaa Balsamiinaa ja repäisin epätoivoissani parran taikuri Lotokselta, joka oli paras ystäväni. Sen vuoksi ei minulla, kuten näet, olekaan partaa laisinkaan, jottei minulle kävisi samalla lailla. Mutta tämä on aivan sopimaton paikka minun ruvetakseni kertomaan sinulle kaikkea tätä seikkaperäisemmin. Jokainen rakastunuthan haluaa kuulla vain rakkaudestaan, jota hän yksin pitää puhumisen arvoisena, kuten jokainen runoilijakin haluaa kuulla vain omia säkeitään. Siis asiaan! Saat tietää, että Sinnober on erään köyhän talonpoikaisvaimon poloinen epäsikiö ja että hänen nimensä oikeastaan on Pikku Sakeus. Vain turhamaisuudesta hän on ottanut ylpeän nimen Sinnober. Luostarinjohtajatar Ruusunihana eli oikeastaan kuuluisa haltiatar Ruusunhengetär — sillä kukaan muu ei tuo nainen ole — löysi pikku hirviön tien ohesta. Hän luuli korvaavansa kaiken, mitä luonto oli tylysti kieltänyt pikku mieheltä, antamalla hänelle sen harvinaisen, salaperäisen lahjan, että kaikki, mitä joku toinen hänen läsnäollessaan ajattelee, puhuu tai tekee oivallista, luetaan hänen tekemäkseen, ja että kauniiden, järkevien ja henkevien ihmisten seurassa häntä pidetään kauniina, järkevänä ja henkevänä sekä että hän ylimalkaan on ihmisten mielestä täydellisin sitä laatua, jonka vastakohta hän on.
"Tämä kummallinen taika on kätketty kolmeen tulenkarvaiseen hiukseen, jotka kulkevat yli pikku miehen päälaen. Jokainen kosketus näihin hiuksiin kuten ylimalkaan päähänkin oli tuskallinen, jopa turmiollinenkin pikku miehelle. Sen vuoksi haltiatar antoi hänen ohuen, pörröisen tukkansa valua alas paksuina, miellyttävinä kutreina, jotka suojasivat hänen päätään ja samalla peittivät tuon punaisen juovan, siten vahvistaen taikaa. Joka yhdeksäs päivä haltiatar itse kampasi hänen päänsä kultaisella taikakammalla, ja tämä kampaus teki tyhjäksi kaikki taian hävittämiseksi tehdyt yritykset. Mutta kamman itsensä on nyt tuhonnut eräs voimakas taikaesine, jonka osasin laittaa tuon kunnon haltiattaren alle hänen käydessään luonani.
"Kaikki riippuu nyt vain siitä, että saadaan häneltä nykäistyiksi pois nuo kolme tulenkarvaista hiusta, ja silloin hän vaipuu takaisin entiseen mitättömyyteensä. Sinulle, rakas Baltasar, olen säästänyt tämän taian tyhjäksitekemisen. Sinulla on rohkeutta, voimaa ja taitavuutta. Sinä olet suorittava sen niinkuin tulee. Ota tämä pieni hiottu lasi, lähesty pikku Sinnoberia, missä vain tapaat hänet, suuntaa terävä katseesi tämän lasin kautta hänen päähänsä. Silloin nuo kolme punaista hiuskarvaa kohoavat pystyyn hänen päässään. Käy häneen lujasti käsiksi, vaikka hän kuinka pahasti naukuisi, repäise yhdellä nykäyksellä nuo kolme hiusta hänen päästään ja polta ne heti. On tärkeätä, että hiukset nykäistään yhdellä vetäisyllä ja heti poltetaan, sillä muuten ne voisivat vielä aikaansaada monenmoisia tuhoja. Kiinnitä siis aivan erikoinen huomio siihen, että tartut hiuksiin taitavasti ja lujasti ja yllätät pikku miehen juuri silloin, kun läheisyydessä on tulta tai palava kynttilä."
"Oi Prosper Alpanus", huudahti Baltasar, "kuinka huonosti olenkaan epäluottamuksellani ansainnut tämän hyvyyden, tämän jalomielisyyden! Kuinka selvästi tunnenkaan nyt syvällä sydämessäni, että tuskani on nyt lopussa, että taivaallinen onni avaa minulle kultaiset portit!"
"Minä rakastan", jatkoi Prosper Alpanus, "rakastan, hyvä Baltasar, tuollaisia nuorukaisia kuin sinä, joilla, on puhtaassa sydämessään kaiho ja rakkaus ja joiden sisimmässä vielä kaikuvat ne ihanat soinnut, jotka kuuluvat siihen kaukaiseen, jumalallisia ihmeitä täynnä olevaan maahan, joka on minun kotimaani. Ne onnelliset, jotka ovat saaneet lahjaksi tuon sisäisen soiton, ovat ainoat, joita voi nimittää runoilijoiksi, vaikka sillä nimellä haukutaan monia sellaisiakin, jotka tarttuvat ensimäiseen jyrybassoon, minkä käsiinsä saavat, rääkkäävät sen kieliä ja pitävät niiden surkeaa voivotusta ihanana soittona, joka tulvii heidän sisimmästään. Sinusta tuntuu, rakas Baltasar, toisinaan siltä, kuin ymmärtäisit solisevia lähteitä, kohisevia puroja, vieläpä kuin loimuava iltarusko puhuisi sinulle käsitettävillä sanoilla. Niin, hyvä Baltasar, niinä hetkinä ymmärrät todellakin luonnon ihmeellisiä ääniä, sillä omasta sisimmästäsi kohoaa jumalallinen sointu, jonka sytyttää luonnon syvimmän olemuksen ihmeellinen sopusointu. — Kun soitat pianoa, oi runoilija, niin huomaat, että lyömäsi äänen keralla soivat sen sukulaiskieletkin. Tämä luonnonlaki kelpaa muuksikin kuin mauttomaksi vertaukseksi. Niin, oi runoilija, sinä olet paljon parempi kuin monet luulevat, joille olet lukenut yrityksiäsi panna kynällä ja musteella paperille tuota sisäistä musiikkia. Noilla yrityksillä ei tosin ole paljon merkitystä. Mutta hyvän näytteen olet antanut historiallisesta tyylistä kirjoittaessasi järkiperäisellä leveydellä ja tarkkuudella kertomuksen satakielen rakkaudesta punaruusuun, jonka tapauksen olen nähnyt omilla silmilläni. Se on sangen näppärää työtä."
Prosper Alpanus pysähtyi. Baltasar katseli häntä hämmästyneenä, silmät suurina. Hän ei voinut ymmärtää, mitä oli sanottava siitä, että Prosper selitti historialliseksi yritykseksi hänen kerran kirjoittamansa runon, jota hän itse piti mielikuvituksen tuotteena.
"Ihmettelet ehkä minun puheitani", jatkoi Prosper Alpanus miellyttävän hymyn valaistessa hänen kasvojaan, "yleensä tuntunee moni piirre minussa sinun mielestäsi omituiselta. Mutta muista, että minä olen kaikkien järkevien ihmisten arvostelun mukaan henkilö, jonka on lupa esiintyä vain saduissa. Sinähän tiedät, rakas Baltasar, että sellaiset henkilöt voivat käyttäytyä omituisesti ja puhella tyhjää lorua, mitä mielensä tekee, etenkin jos kaiken takana kuitenkin on jotakin, mikä ei ole aivan moitittavaa. — Mutta eteenpäin! — Jos nyt haltiatar Ruusunhengetär otti niin lämpimästi suojaansa muodottoman Sinnoberin, niin olet sinä, hyvä Baltasar, nyt täydellisesti minun rakas holhokkini. Kuule siis, mitä olen päättänyt tehdä puolestasi! Taikuri Lotos kävi eilen luonani. Hän toi minulle tuhansia terveisiä, mutta myös tuhansia valituksia prinsessa Balsamiinalta, joka on herännyt unestaan ja ojentaa minuun päin kaipaavia käsivarsiaan 'Chartab Bhaden', tuon ihanan runoelman suloisissa sävelissä, joka on meidän ensimäinen rakkautemme. Myöskin vanha ystäväni, ministeri Juki, viittoo minulle ystävällisesti Pohjantähdestä. Minun on lähdettävä pois etäisimpään Intiaan. Huvilaani, jonka jätän, en toivoisi näkeväni kenenkään muun hallussa kuin sinun. Huomenna lähden Kerkkoon ja valmistutan laillisen lahjoituskirjan, jossa esiinnyn setänäsi. Kun sitten Sinnoberin taika on tehty tyhjäksi ja sinä astut professori Mooses Turnuksen eteen oivallisen huvilan ja melkoisen omaisuuden haltijana kosimaan kaunista Katariinaa, on hän täydellisellä ilolla antava sinulle kaiken. Mutta vielä enemmän! Jos muutat Katariinan kanssa minun huvilaani, on avioliittosi onni taattu. Kauniiden puiden takana kasvaa kaikkea, mitä talo tarvitsee. Ihanien hedelmien rinnalla kasvaa siellä mitä kauneimpia kaaleja ja muita oivallisia, maukkaita vihanneksia, joiden vertaisia ei ole tavattavissa laajoilla aloilla. Sinun rouvasi saa aina ensimäiseksi salaattia ja parsaa. Keittiö on niin varustettu, että kattilat eivät milloinkaan kuohu ylitse eikä mikään ruoka turmellu, vaikka sinä joskus viipyisitkin tunnin verran yli ruoka-ajan. Matot, tuolin- ja sohvanpäälliset ovat sitä laatua, että on mahdoton saada niihin tahraa, vaikka palvelijat olisivat kuinka taitamattomia. Samaten ei mikään posliini- tai lasiesine säry, vaikka palvelijat kuinka koettaisivat niitä särkeä ja heittelisivät niitä kovalle lattialle. Ja lopuksi, joka kerta kun rouvasi pesettää pyykkiä, on talon takana suurella niityllä mitä ihanin pouta, vaikka ympärillä sataisi, jyrisisi ja salamoisi. Lyhyesti sanoen, hyvä Baltasar, on pidetty huoli siitä, että voit rauhallisesti ja häiritsemättä nauttia koti-onnea suloisen Katariinasi rinnalla.
"Mutta nyt lienee minun aika palata kotiin ja ryhtyä yhdessä ystäväni Lotoksen kanssa valmistuksiin pikaista matkaani varten. Voi hyvin, rakas Baltasar!"
Näin sanoen Prosper vihelsi pari kertaa sudenkorennolle, joka heti lensi suristen paikalle. Hän pani sille suitset suuhun ja heittäytyi selkään. Mutta juuri lähdettyään leijailemaan pois hän pysähtyi äkkiä ja palasi Baltasarin luo.
"Olin unohtaa ystäväsi Heikin", sanoi hän. "Kujeellisen oikun houkuttelemana rankaisin häntä liian kovasti hänen nenäkkäisyydestään. Tähän rasiaan on kätketty se, mikä lohduttaa häntä!"
Prosper ojensi Baltasarille pienen, kirkkaaksi kiilloitetun kilpikonnankuorisen rasian. Baltasar pisti sen taskuunsa samoin kuin sen pikku lasinkin, jonka oli Prosperilta saanut Sinnoberin taian tuhoamista varten.
Sitten Prosper Alpanus mennä suhahti pois läpi pensaikon, jossa metsän äänet nyt kuuluivat entistä voimakkaammin ja suloisemmin.
Baltasar palasi Ylä-Jaakkolaan sydämessään mitä suloisimman toivon riemu ja ihastus.