XI.
Nälänhätää, janoa ja epätoivoa.
Vietimme lopun päivästä tylsässä horrostilassa tuijotellen pakenevaa alusta, kunnes pimeä peitti sen näkyvistämme ja saattoi meidät jonkun verran järkiimme. Nälän ja janon tuskat silloin palasivat työntäen tieltään kaikki muut huolet ja arvelut. Ei mitään voitu kumminkaan tehdä ennen aamua, ja sitoen itsemme mahdollisimman lujasti kiinni koetimme hieman uinahtaa. Siinä minä onnistuinkin odottamattoman hyvin ja nukuin yhtämittaa siksi, kunnes kumppanini, joita onni oli vähemmän suosinut, herättivät minut päivän koittaessa uudestaan yrittääksemme hankkia muonavaroja laivan ruumasta.
Nyt oli tyven. Priki oli kadonnut näkyvistä. Alotimme heti puuhamme vääntämällä joltisellakin vaivalla irti toisenkin keulakettingin, ja kun olimme kiinnittäneet molemmat Petersin jalkoihin lähti hän taas pyrkimään varastohuoneen ovelle arvellen ehkä voivansa murtaa sen auki, jos vain joutuisi sinne ajoissa; tämän hän toivoikin voivansa tehdä, kun hylky ui paljon vakavammin kuin ennen.
Hänen onnistui varsin pian päästä ovelle, jolloin hän irrotti toisen kettingin nilkastaan murtautuakseen sen avulla huoneeseen. Vaan turhaan hän ponnisti kaikki voimansa — oven kehykset olivat vahvemmat kuin oli osattu aavistaakaan. Hän oli ihan uuvuksissa viivyttyään niin kauan veden alla ja aivan välttämättömäksi kävi, että joku toinen astuisi hänen sijaansa. Tähän Parker tarjoutui heti pyytämättä; mutta tehtyään kolme hukkaan mennyttä ponnistusta hän huomasi, ettei päässyt edes oven lähelle. Haavoittuneen käsivartensa vuoksi Augustuksen oli turha yrittääkään, koska hän ei kumminkaan olisi kyennyt murtautumaan huoneeseen, vaikkapa olisi päässytkin ovelle, joten minun osakseni nyt tuli ponnistaa voimiani yhteiseksi pelastukseksemme. Peters oli jättänyt toisen kettingin käytävään ja sukellettuani huomasin, etten ollut tarpeeksi tasapainossa pysyäkseni vakavasti pohjassa. Päätin siis ensi yritykselläni noutaa vain toisen kettingin takaisin. Hapuillessani sitä käytävän lattialta kosketin kovaan kappaleeseen, johon heti tartuin ehtimättä ottaa siitä tarkemmin selkoa, ja palasin pinnalle. Saalis oli pullo ja ilomme arvaa, kun huomasimme sen olevan täynnä viiniä. Kiittäen Jumalaa tästä ajallaan tulleesta ja ilahduttavasta avusta me heti avasimme pullon kynäveitselläni, otimme kukin kohtuullisen kulauksen ja saimme sanomatonta virkistystä lämmöstä, voimasta ja urheudesta, jolla se meidät elähdytti. Sitten tulppasimme pullon taas huolellisesti, kietasimme sen huiviin ja panimme riippumaan, ettei se särkyisi.
Levättyäni tuokion tämän onnellisen löydön jälkeen laskeuduin taas kajuuttaan ja sain nyt kettingin käsiini, jolloin heti palasin. Sitten kiinnitin sen jalkaani, sukelsin kolmannen kerran ja pääsin silloin täysin selville, etten millään ponnistuksillani tässä asemassa voisi murtaa varastohuoneen ovea auki. Palasin senvuoksi epätoivoissani.
Nyt ei enää näyttänyt olevan mitään toivon sijaa ja toverieni kasvoista huomasin, että he olivat valmistautuneet menehtymään. Viini oli ilmeisesti synnyttänyt heissä jonkinlaista hourupäisyyttä, jonka minä ehkä sukeltamalla olin välttänyt. He puhelivat sekavasti asioista, joilla ei ollut mitään yhteyttä tilamme kanssa; Peters kyseli minulta ehtimiseen Nantucketin oloja. Augustuksenkin muistan lähestyneen minua totisen näköisenä ja pyytäneen lainaamaan taskukampaa, hänen hiuksensa kun olivat täynnä suomuksia ja hän tahtoi puhdistaa päänsä ennen maihin tuloamme. Parker näytti olevan hieman tolkussaan ja kehotti minua sukeltamaan umpimähkään kajuuttaan ja tuomaan ylös mitä hyvänsä käsiini osuisi. Suostuin tähän, ja ensi yrityksellä, oltuani sukelluksissa kokonaisen minuutin, toin pienen nahkakirstun, joka oli kuulunut kapteeni Barnardille. Avasimme sen heikossa toivossa, että se sisältäisi jotain syötävää tai juotavaa. Emme kuitenkaan löytäneet mitään muuta kuin partaveitsilaatikon ja kaksi palttinapaitaa. Nyt sukelsin uudestaan, mutta palasin tyhjin toimin. Tullessani pinnalle kuulin sälähdyksen kannelta, ja ylös päästyäni näin toverieni kiittämättömästi käyttäneen hyväkseen poissaoloani ja juoneen viinin tähteen, pudottaen pullon. Nuhtelin heitä sydämettömästä menettelystään, jolloin Augustus puhkesi itkuun. Toiset koettivat lyödä asian leikiksi, mutta en ikinä enää toivo näkeväni sellaista naurua: kasvojen irveet olivat kerrassaan pelottavat. Tosiaankin näkyi, että kiihotusaine oli tyhjässä vatsassa vaikuttanut äkkiä ja ankarasti ja että he olivat kaikki tavattoman päihdyksissä. Suurella vaivalla sain heidät houkutelluksi paneutumaan pitkäkseen, jolloin he pian vaipuivat raskaaseen uneen, jota kovat kuorsaukset säestivät.
Se kalvava nälkä, jota nyt kärsin, oli miltei sietämätön ja tunsin voivani tehdä mitä hyvänsä sen tyydyttämiseksi. Leikkasin veitselläni pienen kappaleen nahkakirstusta ja koetin sitä syödä mutta huomasin aivan mahdottomaksi niellä ainoatakaan palaa, vaikka kuvittelin saavani hiukan lievitystä kärsimyksilleni pureksimalla pieniä palasia ja sitten sylkemällä ne suustani. Yön tullen toverini heräsivät sanomattomassa heikkouden ja kauhun tilassa, jonka viini höyryjensä haihduttua oli aiheuttanut. He tärisivät kuin kovassa horkassa ja huutelivat surkeasti vettä.
En ollut vielä kokonaan heittänyt toivoani saada jotain kannen alta, mutta tätä yritystä ei voinut ajatellakaan, ennenkuin jollakulla olisi kyllin tarmoa avustaa minua ja pidellä köydestä alhaalla ollessani. Parker näytti olevan hieman enemmän tajussaan kuin toiset ja koetin kaikilla keksimilläni keinoilla häntä elvyttää. Arvellen, että sukellus meriveteen vaikuttaisi hyvää, sidoin salaa köyden hänen ympärilleen, talutin hänet kajuutanportaille — hänen pysyessään koko ajan ihan toimettomana — sysäsin hänet veteen ja vedin heti takaisin. Sain olla mielissäni kokeen tehtyäni, sillä hän näkyi suuresti elpyneen ja voimistuneen ja ylös päästyään kysyi minulta ihan järkevästi, miksi minä olin pidellyt häntä niin kovakouraisesti. Selitettyäni tarkoitukseni hän lausui minulle kiitollisuutensa, sanoen voivansa paljoa paremmin nyt sukelluksen jälkeen. Sitten päätimme parannella Augustusta ja Petersiä samalla tavalla ja teimmekin sen heti, jolloin säikähdys oli molemmille suureksi hyödyksi.
Kun huomasin taas voivani uskoa tovereilleni köyden pitelemisen, sukelsin jälleen kolme neljä kertaa kajuuttaan, vaikka nyt oli jo aivan pimeä ja pohjoisesta käyvät vienot, mutta pitkät mainingit hieman liikuttelivat hylkyä. Näillä yrityksilläni onnistuin tuomaan kaksi tuppiveistä, tyhjän kolmen gallonin savipullon ja villapeiton, mutta en mitään, mikä olisi kelvannut meille ruuaksi. Nämä tavarat saatuani ponnistelin yhä edelleen, kunnes olin ihan uuvuksissa, mutta en löytänyt sen enempää. Yön kuluessa Parker ja Peters puuhailivat vuorotellen samalla tavalla, mutta kun emme mitään tavanneet, luovuimme koko yrityksestä epätoivoissamme, päätellen turhaan kuluttavamme voimiamme.