KAHDESKYMMENES LUKU
Syytös pelkuruudesta
Verhojen aukosta tähyilevä Gahan näki heidän takaa-ajajarisa mielettömän paon. Juro hymy väikkyi hänen huulillaan, kun hän katseli, kuinka hurjasti manatorilaiset rimpuilivat päästäkseen turvaan, viskasivat pois aseensa ja tappelivat pelokkaina keskenään, tahtoen kukin ensimmäisenä tunkeutua ulos huoneesta. Kaikkien poistuttua hän kääntyi taaksepäin Taran puoleen sama hymy yhä huulillaan. Mutta hymy haihtui heti hänen käännyttyään, sillä Tara oli kadonnut.
"Tara!" huusi hän kovasti, sillä hän oli varma, etteivät ahdistajat palaisi. Mutta vastausta ei tullut, jollei ehkä kuulunut kaukaista naurun hihitystä. Hätäisesti hän tutki verhojen takaista käytävää ja löysi useita ovia, joista yksi oli raollaan. Siitä hän astui viereiseen huoneeseen, joka sillä hetkellä sai kirkkaampaa valoa taivaankannella vinhasti kiitävän Thurian lempeistä säteistä. Hän havaitsi, että lattiata peittävä pölykerros oli rikkoutunut ja siinä oli anturoiden jälkiä. He olivat menneet tätä tietä — Tara ja se olento, joka hänet oli ryöstänyt, mikä se sitten lieneekään ollut.
Mutta mikä se olisi saattanut olla? Gahanissa, joka oli sivistynyt ja älyllisesti korkealle kehittynyt mies, oli taikauskoa vain vähän, jos ollenkaan. Samoin kuin miltei kaikki Barsoomin rodut oli hänkin eräänlainen ylevälaatuinen esi-isien palvoja, mutta hän jumaloi pikemminkin esivanhempiensa hyveiden ja sankaritekojen muistoa ja taruja kuin itse vainajia. Hän ei odottanut minkäänlaista kouraantuntuvaa merkkiä heidän kuolemanjälkeisestä olemassaolostaan. Hän ei uskonut heidän kykenevän hyvään eikä pahaan muutoin kuin siten, että heidän eläessään antama esimerkki saattoi vaikuttaa jälkipolviin. Hän ei senvuoksi myöskään uskonut vainajain henkien aineellistumiseen. Jos oli haudantakaista elämää, ei hän tiennyt siitä mitään, sillä hän tiesi tieteen todistaneen, että muinaisten uskontojen ja taikauskoisten väitteiden esittämillä näennäisesti yliluonnollisilla ilmiöillä oli aina joku aineellinen syy. Mutta nyt hän oli ymmällä eikä voinut kuvitella, mikä voima oli saattanut viedä Taran hänen luotaan tässä huoneessa, jossa viiteentuhanteen vuoteen ei ollut käynyt ainoatakaan ihmistä.
Hämärässä hän ei eroittanut, oliko lattialla muidenkin kuin Taran anturan jälkiä — hän näki vain, että tomukerros oli rikottu — ja kun jäljet veivät hänet pimeihin käytäviin; eksyi hän niiltä täydelleen. Nyt hän joutui todelliseen labyrinttiin, sokkeloiden käytäviin ja kammioihin, rientäessään eteenpäin O-Main autioksi jätetyssä huoneistossa. Tuossa oli vanhanaikainen kylpyhuone, epäilemättä itse jeddakin, ja sitten hän joutui huoneeseen, jossa oli pöydällä viisituhatta vuotta sitten katettua ruokaa — kenties O-Main maistamatta jäänyt aamiainen. Niinä lyhyinä hetkinä, jotka hän tarvitsi kiiruhtaakseen huoneiden lävitse, vilahti hänen silmiensä ohitse niin arvokkaita koristuksia, jalokiviä ja kalliita metalleja, että ne hämmästyttivät jopa Gatholin jeddiäkin, jonka hihnoitus oli timanttien ja platinan peitossa ja jonka rikkautta koko maailma kadehti. Mutta vihdoin O-Main huoneisto oli tarkastettu, ja hän saapui pieneen kammioon, jonka lattiassa olevasta aukosta kiertokäytävä vei suoraan alaspäin manalamaiseen pimeyteen. Kammion sisäänkäytävän luona oli pölyä äskettäin sotkettu, ja koska Gahanilla ei ollut mitään muuta vihjausta siitä suunnasta, johon Taran ryöstäjä oli mennyt, tuntui hänestä yhtä viisaalta edetä sinne kuin etsiä jostakin muualta. Empimättä hän senvuoksi laskeutui alaspäin sysimustaan pimeyteen. Kun hänen täytyi jalallaan tunnustella, ennenkuin astui askeltakaan, oli hänen laskeutumisensa pakostakin hidasta; mutta Gahan oli barsoomilainen ja niin ollen tiesi, minkälaiset salakuopat saattoivat väijyä varomatonta tällaisissa jeddakin palatsin pimeissä, kielletyissä osissa.
Hän oli arvion mukaan laskeutunut hyvinkin kolmen kerroksen verran ja oli juuri, kuten hän silloin tällöin teki, pysähtynyt kuuntelemaan, kun hän selvästi eroitti omituista laahustavaa, kahnaavaa ääntä, joka lähestyi häntä alhaalta päin. Liikkuipa siellä mikä tahansa, se nousi kiertokäytävää myöten tasaista vauhtia ja olisi pian hänen lähellään. Gahan vei kätensä miekkansa kahvaan ja veti aseen tupesta hitaasti, jottei syntyisi melua, joka saattaisi ilmaista tulijalle hänen läsnäolonsa. Hän toivoi, että olisi ollut edes hitusen valoisampaa. Jos hän olisi eroittanut vaikka vain lähestyvän olennon hahmopiirteet, olisi hänellä ollut parempi mahdollisuus selviytyä kohtauksesta. Mutta hän ei nähnyt mitään, ja koska hän ei eroittanut mitään, kalahti hänen tuppensa pää käytävän kiviseinään, päästäen äänen, jonka hiljaisuus käytävän ahtaus ja pimeys tuntuivat paisuttavan peloittavaksi kalahdukseksi.
Heti lakkasi häntä lähestynyt laahustava ääni. Hetkisen Gahan seisoi hiljaa odottaen, mutta lähti sitten laskeutumaan edelleen, luopuen kaikesta varovaisuudesta. Mikä olento lieneekään ollut, nyt se ei päästänyt ääntäkään, jonka nojalla Gahan olisi voinut päättää, missä se oli. Se saattoi olla hänen kimpussaan millä hetkellä tahansa, ja senvuoksi hän piti miekkansa valmiina. Jyrkkä kiertokäytävä vei alaspäin, yhä vain alaspäin. Gahania ympäröi pimeys ja haudan hiljaisuus, mutta jossakin hänen edellään oli jotakin. Hän ei ollut yksin tässä kammottavassa paikassa — hänen edessään oli joku toinen olento, josta hän ei kuullut eikä nähnyt mitään — siitä hän oli varma. Kenties juuri se oli ryöstänyt Taran. Ehkä itse Tara, vielä jonkun nimettömän hirviön kynsissä, olikin hänen edellään. Hän johdatti askeliaan, alkaen melkein juosta ajatellessaan rakastamaansa naista uhkaavaa vaaraa, ja sitten hän törmäsi puiseen oveen, joka sysäyksettä lennähti auki. Hänen edessään oli valaistu käytävä, jonka kahden puolen oli huoneita. Edettyään vain lyhyen matkan kiertokäytävän juurelta hän tunsi olevansa palatsin alaisissa holveissa. Hetkistä myöhemmin hän eroitti takaansa samaa laahaavaa ääntä, joka oli kiinnittänyt hänen huomiotaan kiertokäytävässä. Hän pyörähti ympäri ja näki äänen aiheuttajan ilmestyvän äsken sivuuttamastaan ovesta. Se oli Ghek, kaldane.
"Ghek!" huudahti Gahan. "Sinäkö olit kiertokäytävässä? Oletko nähnyt
Heliumin Taraa?"
"Kyllä minä olin kiertokäytävässä", myönsi kaldane, "mutta en ole nähnyt Heliumin Taraa. Olen etsinyt häntä. Missä hän on?"
"En tiedä", vastasi gatholilainen. "Mutta meidän on löydettävä hänet ja vietävä hänet pois tästä paikasta."
"Saatamme kyllä hänet löytää", sanoi Ghek. "Mutta epäilen, kykenemmekö viemään hänet pois täältä. Ei ole niin helppo poistua Manatorista kuin tulla sinne. Minä saatan liikkua mieleni mukaan vanhoja ulsionreikiä myöten. Mutta sinä olet liian iso, ja keuhkosi tarvitsevat enemmän ilmaa kuin joissakuissa syvissä käytävissä on tarjolla."
"Entä U-Thor?" huudahti Gahan. "Oletko kuullut mitään hänestä ja hänen aikeistaan?"
"Olen kuullut paljon", vastasi Ghek. "Hän on leirissä Vihollisten portilla. Hän pitää sen paikan hallussaan ja hänen soturinsa ovat aivan portilla, sen ulkopuolella; mutta hänellä ei ole riittävästi väkeä marssiakseen kaupunkiin ja vallatakseen palatsin. Tunti sitten olisit voinut päästä hänen luokseen. Mutta nyt vartioidaan kaikkia katuja ankarasti, senjälkeen kun O-Tar sai tietää A-Korin päässen karkaamaan U-Thorin luokse."
"A-Kor on päässyt karkuun ja liittynyt U-Thoriin!" riemuitsi Gahan.
"Mutta vasta vähän enemmän kuin tunti takaperin. Olin hänen luonaan, kun sinne saapui soturi — Tasor-niminen mies — joka toi sanoman sinulta. Päätettiin, että Tasorin piti seurata A-Koria U-Thorin, Manatosin suuren jedin, luokse ja hankkia häneltä haluamasi takeet. Sitten Tasorin piti palata ja tuoda ruokaa sinulle ja Heliumin prinsessalle. Minä saatoin heitä. Pääsimme sinne helposti, ja U-Thor oli enemmänkin kuin valmis täyttämään kaikki toiveesi, mutta kun Tasor aikoi palata luoksesi, sulkivat O-Tarin soturit häneltä tien. Silloin minä tarjouduin tulemaan luoksesi kertomaan asioista, hankkimaan ruokaa ja juomaa sekä sitten menemään edelleen Manatorin gatholilaisten orjien luokse selvittääkseni heille heidän osansa U-Thorin ja Tasorin miettimässä suunnitelmassa."
"Minkälainen se suunnitelma on?"
"U-Thor on lähettänyt noutamaan lisävoimia. Hän on lähettänyt sanansaattajia Manatosiin ja kaikille omille alueilleen. Soturien kokoaminen ja tänne tuominen vaativat kuukauden ajan, ja sillä välin on kaupungin sisällä olevien orjien järjestäydyttävä salaisesti, varastettava ja piiloitettava aseita sen päivän varalta, jolloin lisävoimat saapuvat. Sinä päivänä U-Thorin joukot marssivat Vihollisten portista, ja kun O-Tarin joukot karkaavat torjumaan niitä, hyökkää gatholilaisten orjien enemmistö manatorilaisten niskaan takaapäin, samalla kun loput ryntäävät palatsiin. Siten toivotaan houkuteltavan portilta pois siksi paljon väkeä, ettei U-Thorin ole kovinkaan vaikea tunkeutua kaupunkiin."
"Kenties heitä luonnistaa", virkkoi Gahan, "mutta O-Tarilla on paljon sotureita, ja niillä, jotka taistelevat kotiensa ja jeddakinsa puolesta, on aina edullisempi puoli. Oi, Ghek, jospa meillä olisi Gatholin tahi Heliumin isoja sotalaivoja syytämässä säälimätöntä tultaan Manatorin kaduille, silloin kun U-Thor marssii palatsille kaatuneiden ruumiiden ylitse." Hän keskeytti puheensa, vaipuen syviin mietteisiin, ja käänsi sitten jälleen katseensa kaldaneen. "Oletko kuullut mitään joukkueesta, joka pakeni seurassani Jetan-kentiltä — Floranista, Val Dorista ja muista. Miten heidän on käynyt?"
"Kymmenen heistä raivasi tiensä U-Thorin luokse Vihollisten portille, ja he saivat siellä hyvän vastaanoton. Kahdeksan kaatui taisteltaessa matkalla. Val Dor ja Floran luullakseni elävät, sillä varmasti kuulin U-Thorin puhuttelevan kahta soturia niillä nimillä."
"Sepä hyvä!" huudahti Gahan. "Mene siis ulsioiden käytäviä myöten Vihollisten portille viemään Floranille sanoma, jonka kirjoitan hänen omalla kielellään! Tule mukaan! Kirjoitan sanoman."
Läheisessä huoneessa he löysivät penkin ja pöydän, jonka ääreen Gahan istuutui ja kirjoitti marsilaisten omituisilla, pikakirjoitusta muistuttavilla kirjaimilla kirjeen Gatholin Floranille. "Miksi", hän tiedusti lopetettuaan sen, "lähdit etsimään Taraa kiertokäytävää myöten, jossa olimme vähällä kohdata toisemme?"
"Tasor kertoi minulle, missä te olitte tavattavissa, ja koska olen ulsionreikiä sekä pimeitä ja vähän käytettyjä käytäviä myöten tutkinut suurimman osan palatsia, tiesin tarkalleen, mistä ja miten tapaisin teidät. Nämä salaiset kiertoportaat nousevat kellariholveista palatsin korkeimman tornin katolle. Niissä on salaovia joka kerrokseen. Mutta luultavasti ei yksikään elävä manatorilainen tunne niiden olemassaoloa. Ainakaan en ole kertaakaan kohdannut niissä ketään ja olen käyttänyt niitä usein. Olen kolmasti ollut siinä huoneessa, jossa O-Mai viruu, vaikka en tiennytkään mitään siitä, kuka hän oli, enkä hänen kuolintarinastaan, ennen kuin Tasor kertoi sen meille U-Thorin leirissä."
"Tunnet siis palatsin perinpohjin?" pisti Gahan väliin. "Paremmin kuin itse O-Tar tai ainoakaan hänen palvelijoistaan. Se on hyvä! Jos tahdot palvella prinsessa Taraa, teet sen parhaiten liittymällä Floraniin ja noudattamalla hänen ohjeitaan. Kirjoitan ne tähän hänelle lähetettävän kirjeen loppuun, sillä seinilläkin on korvat, Ghek, kun taas sitä, mitä Floranille kirjoitan, ei osaa lukea kukaan muu kuin gatholilainen. Hän selostaa sen sinulle. Voinko luottaa sinuun?"
"En voi milloinkaan palata Bantomiin", oli Ghekin vastaus. "Sentähden on minulla koko Barsoomissa ainoastaan kaksi ystävää. Mitä parempaa voisin tehdä kuin palvella heitä uskollisesti? Saat luottaa minuun, gatholilainen, joka yhdessä kaltaisesi naisen kanssa olet opettanut minulle, että saattaa olla olemassa vieläkin hienompaa ja ylevämpää kuin huippuunsa kehittynyt ajatuskyky, johon järjen lakeja noudattamaton sydämen vaikutus ei pysty. Minä lähden."
Kun O-Tar osoitti pientä ovea, kääntyivät kaikkien silmät hänen viittaamaansa suuntaan, ja soturien kasvoista kuvastui suuri hämmästys, kun he tunsivat molemmat juhlasaliin astuneet henkilöt. Ovella oli I-Gos, ja hän raahasi perässään naista, jonka suussa oli kapula ja jonka kädet oli sidottu selän taakse sitkeällä silkkinuoralla. Hän oli orjatar Tara. I-Gosin hihitys särki huoneessa vallitsevan hiljaisuuden.
"Hi, hi!" hän kirskui. "Mihin O-Tarin nuoret soturit eivät kykene, sen suorittaa vanha I-Gos yksin."
"Vain korphal voi vangita korphalin", murahti yksi niistä päälliköistä, jotka olivat paenneet O-Main huoneistosta.
I-Gos purskahti nauramaan. "Pelko on muuttanut sydämenne vedeksi", hän vastasi, "ja häpeä kielenne herjaaviksi. Tämä ei ole mikään korphal, vaan heliumilainen nainen; ja hänen kumppaninsa on soturi, joka kykenee mittelemään miekkoja parhaan teikäläisen kanssa ja lävistämään saastaiset sydämenne, Niin ei ollut I-Gosin nuoruuden päivinä. Niin, silloin oli Manatorissa miehiä. Muistan hyvin sen päivän, jolloin —"
"Hiljaa, höpisevä vanhus!" komensi O-Tar. "Missä on mies?"
"Siellä, mistä löysin naisen — O-Main kuolinhuoneessa. Käske viisaiden ja uljaiden päällikköjesi mennä sinne noutamaan hänet! Olen vanha mies enkä kyennyt tuomaan muuta kuin yhden."
"Olet menetellyt hyvin", ehätti O-Tar rauhoittamaan häntä, sillä saatuaan tietää, että Gahan kenties oli vieläkin kummitushuoneissa, halusi hän lepyttää suuttunutta I-Gosia, sillä hän tunsi hyvin, kuinka myrkyllinen kieli ja paha sisu ukolla oli. "Luuletko siis, ettei hän olekaan korphal, I-Gos?" hän kysyi, toivoen johdattavansa pois tästä aiheesta vanhuksen, joka oli edelleen puhetuulella.
"Ei sen enempää kuin sinäkään", vastasi vanha balsamoija.
O-Tar katsoi Heliumin Taraa kauan ja tutkivasti. Koko tytön kauneus tuntui äkkiä syöpyvän hänen tietoisuuteensa. Hänellä oli vielä yllään mustan jetanprinsessan upea asu, ja katsellessaan häntä käsitti O-Tar, jeddak, ettei hänen katseensa ollut koskaan hivellyt täydellisempää vartaloa eikä kauniimpia kasvoja.
"Hän ei ole korphal", jupisi O-Tar itsekseen. "Hän ei ole korphal, vaan prinsessa — Heliumin prinsessa — ja kautta pyhän hekkadorin kultatukan, hän on kaunis. Päästäkää kapula hänen suutaan ja irroittakaa hänen kätensä!" hän komensi ääneen. "Tehkää tilaa Heliumin prinsessalle Taralle Manatorin O-Tarin vierelle! Hänen on aterioitava prinsessan arvon mukaisesti."
Orjat tottelivat O-Tarin käskyä, ja Heliumin Tara seisoi silmät säihkyen hänelle tarjotun tuolin takana. "Istu!" komensi O-Tar.
Tyttö vaipui tuolille. "Istun vankina", hän sanoi, "enkä vieraana viholliseni, Manatorin O-Tarin, pöydässä."
O-Tar kehoitti seuralaisiaan poistumaan huoneesta. "Haluaisin puhua kahden kesken Heliumin prinsessan kanssa", hän virkkoi. Seurue ja orjat poistuivat ja taaskin Manatorin jeddak kääntyi tytön puoleen, lausuen: "Manatorin O-Tar tahtoisi olla ystäväsi."
Heliumin Tara istui käsivarret ristissä pienien, kiinteiden rintojen päällä; hänen silmänsä säkenöivät soukenneiden luomien takaa, eikä hän suvainnut vastata miehen esitykseen. O-Tar kumartui lähemmäksi häntä. Hän huomasi, kuinka vihamielinen Tara oli, ja muisti ensimmäisen kohtauksensa tytön kanssa. Tyttö oli naarasbanth, mutta hän oli kaunis. Hän oli tavoiteltavin nainen, jonka O-Tar oli milloinkaan nähnyt, ja hän oli päättänyt saada Taran omakseen. Ja sen hän sanoikin tytölle.
"Voisin ottaa sinut orjattarekseni", hän puhui. "Mutta haluan tehdä sinusta puolisoni. Sinusta tulee Manatorin jeddara. Saat seitsemän päivää valmistautuaksesi siihen suureen kunniaan, jonka O-Tar tarjoaa sinulle, ja tällä samalla tunnilla seitsemäntenä päivänä sinusta tulee hallitsijatar ja O-Tarin puoliso Manatorin jeddakien valtaistuinsalissa." Hän napautti vieressään pöydällä olevaa rumpua, ja kun orja ilmestyi, käski hän orjan kutsua seurueen takaisin. Hitaasti astelivat päälliköt peräkkäin sisään ja sijoittuivat paikoilleen. Heidän ilmeensä olivat tuikeat ja synkät, sillä vielä oli vastaamatta kysymys heidän jeddakinsa rohkeudesta. Jos O-Tar oli toivonut heidän unohtaneen, oli hän erehtynyt miehistään.
O-Tar nousi seisomaan. "Seitsemän päivän kuluttua", hän ilmoitti, "pidetään suuret juhlat Manatorin uuden jeddaran kunniaksi." Hän heilautti kättään Heliumin Taraan päin. "Juhlamenot alkavat seitsemännellä zodella [noin 20.30 Maan aikaa] valtaistuinsalissa. Siihen saakka Heliumin prinsessasta huolehditaan palatsin naisasuntojen tornissa. Saata sinä, E-Thas, hänet sinne, mukanasi sopiva kunniavartiosto, ja pidä huolta siitä, että hänen käytettäväkseen järjestetään orjia ja eunukkeja, jotka huolehtivat hänen kaikista tarpeistaan ja valppaasti varjelevat häntä kaikilta ikävyyksiltä!"
E-Thas tiesi, mikä todellinen tarkoitus piili näissä hienoissa sanoissa: hänen oli vietävä vanki vankan vartioston saattamana naisten majoituspaikkaan ja teljettävä hänet seitsemäksi päiväksi torniin, asettaen hänen ympärilleen luotettava vartiosto joka estäisi hänen pakonsa ja tekisi tyhjiksi kaikki mahdolliset pelastamisyritykset.
Kun Tara E-Thasin ja vartioston saattamana poistui huoneesta, kumartui O-Tar hänen puoleensa ja kuiskasi hänen korvaansa: "Mieti näinä seitsemänä päivänä tarkoin sinulle tarjoamaani suurta kunniaa ja sen ainoata vaihtoehtoa!" Ikäänkuin ei olisi kuullut hänen sanojaan tyttö asteli juhlasalista pää pystyssä ja katse suoraan tähdättynä.
Erottuaan Ghekistä Gahan harhaili kellariholveissa ja palatsin autioiden osien vanhanaikaisissa käytävissä, etsien jonkunlaista merkkiä Heliumin Taran olinpaikasta tai kohtalosta. Kiertokäytävää myöten hän siirtyi kerroksesta toiseen, kunnes hän tunsi siitä jokaisen jalan mitan kellareista korkean tornin huipulle saakka; hän tiesi, mihin huoneistoihin siitä eri kerroksissa päästiin, ja oli perehtynyt taitavasti kätkettyjen ovien lukkoja käyttävään älykkääseen salakoneistoon. Ruokaa saadakseen hän pistäytyi holveista tapaamissaan varastokammioissa ja lepäsi nukkuessaan O-Main kuninkaallisella vuoteella kielletyssä huoneessa, jakaen tilan entisaikaisen jeddakin kuolleen jalan kanssa.
Gahanin aavistamatta vallitsi hänen ympärillään palatsissa tavattoman rauhaton kuohunta. Soturit ja päälliköt suorittivat virkatehtävänsä kasvot happamina ja keskustelivat siellä täällä pienissä ryhmissä suuttuneen näköisinä jostakin asiasta, joka oli päällimmäisenä kaikkien mielessä. Neljäntenä päivänä sen jälkeen, kun Tara oli teljetty torniin, tuli E-Thas, palatsin hoitaja ja O-Tarin nöyrä käskyläinen, isäntänsä puheille jonkun mitättömän asian johdosta. Kun hänet ilmoitettiin O-Tarille, oli tämä yksin eräässä henkilökohtaisen huoneistonsa pikku, kammiossa, ja kun asia, jonka tähden E-Thas oli tullut, oli selvitetty, viittasi O-Tar häntä jäämään.
"Tuntemattoman soturin asemasta olen nostanut sinut, E-Thas, päällikön kunniapaikalle. Palatsin piirissä on sanasi painavin minun käskyjeni jälkeen. Siitä syystä ei sinua rakasteta, ja jos Manatorin valtaistuimelle astuisi joku toinen jeddak, niin miten kävisi sinulle, jonka vihamiehet kuuluvat Manatorin mahtavimpiin?"
"Älä puhu siitä, O-Tar!" pyysi E-Thas. "Näinä viime päivinä olen ajatellut sitä paljon ja tahtoisin sysätä sen mielestäni. Mutta olen koettanut lepyttää katkerimpien vihamiesteni kiukkua. Olen ollut heitä kohtaan hyvin ystävällinen ja huomaavainen."
"Oletko sinäkin lukenut ilmassa häilyvän, äänettömän sanoman?" kysyi jeddak.
E-Thas oli silminnähtävästi Vaikeassa asemassa eikä vastannut mitään.
"Miksi et ole tullut kertomaan minulle pelokkaita aavistuksiasi?" tiedusti O-Tar. "Onko tämä vilpitöntä uskollisuutta?"
"Minua on peloittanut, oi mahtava jeddak", vastasi E-Thas. "Minua on peloittanut, ettet ymmärtäisi, vaan suuttuisit."
"Mitä on tiedossasi? Puhu koko totuus!" komensi O-Tar.
"Päällikköjen ja soturien keskuudessa on hyvin rauhatonta", selitti E-Thas. "Myöskin ne, jotka ovat olleet ystäviäsi, pelkäävät niiden voimaa, jotka puhuvat sinua vastaan."
"Mitä sanotaan?" murahti jeddak.
"Väitetään, ettet uskalla mennä O-Main huoneistoon etsimään Turania, orjaa — oi, älä vihastu minuun, jeddak! Toistan vain, mitä puhutaan. Minä, uskollinen E-Thasisi, en usko sellaista lörpötystä."
"Niin, niin", äänsi O-Tar. "Miksi pelkäisin? Emme tiedä, että hän on siellä. Käviväthän siellä päällikköni näkemättä hänestä jälkeäkään."
"Mutta väitetään, että sinä et lähtenyt", jatkoi E-Thas. "Eikä
Manatorin valtaistuimella siedetä pelkuria."
"Onko puhuttu niin petollisesti?" O-Tar melkein kiljui.
"On, ja vielä pahempaakin, suuri jeddak", vastasi palatsin hoitaja. "Ei väitetä ainoastaan niin, ettet uskaltanut mennä O-Main huoneistoon, vaan myöskin sitä, että pelkäsit Turan-orjaa, ja moititaan sinun puoleltasi A-Korin osaksi tullutta kohtelua. Luullaan, että hänet on murhattu sinun käskystäsi. A-Korista pidettiin, ja monet lausuvat nyt ääneen, että hänestä olisi tullut erinomainen jeddak."
"Uskalletaanko?" karjaisi O-Tar. "Uskalletaanko mainita orjattaren epäsikiötä O-Tarin valtaistuimen perijänä?"
"Hän on poikasi, O-Tar", muistutti E-Thas, "eikä rakastetumpaa miestä ole koko Manatorissa — luettelen sinulle vain tosiseikkoja, joita ei saa jättää huomioon ottamatta, ja rohkenen sen tehdä, koska vasta sitten, kun tunnet todellisen asiaintilan, voit koettaa torjua valtaistuimesi kohdalle kohoavaa turmaa."
O-Tar oli lysähtänyt tuolilleen — hän oli äkkiä käynyt riutuneen, väsyneen ja vanhan näköiseksi. "Kirottu olkoon se päivä", hän huusi, "jona nuo kolme muukalaista saapuivat Manatorin kaupunkiin! Kunpa U-Dor olisi elossa! Hän oli voimakas — vihamieheni pelkäsivät häntä. Mutta hän on poissa — saanut surmansa vihatun Turan-orjan kädestä. Painakoon Turania Issuksen kirous!"
"Jeddakini, mitä meidän on tehtävä?" tiedusti E-Thas. "Orjan sadatteleminen ei ratkaise pulmaasi."
"Suuret pidot ja avioliiton solmiminen ovat jo kolmen päivän perästä", sanoi O-Tar. "Niistä tulee komeat juhlat. Soturit ja päälliköt tietävät sen — sellainen on tapa. Sinä päivänä jaetaan lahjoja ja kunnianosoituksia. Nimitähän kiivaimmat vastustajani! Lähetän sinut heidän keskuuteensa, ja vihjaise heille, että suunnittelen antaa heille palkkioita heidän valtaistuimelle tekemiensä palvelusten johdosta. Korotamme päällikköjä jedeiksi ja sotureja päälliköiksi ja takaamme heille palatseja ja orjia. Mitä arvelet, E-Thas?"
Toinen pudisti päätään. "Se ei käy päinsä, O-Tar. He eivät välitä lahjoistasi eivätkä kunnianosoituksistasi. Niin olen kuullut heidän sanovan."
"Mitä he tahtovat?" tiedusti O-Tar.
"He tahtovat jeddakin, joka on yhtä uljas kuin uljain", vastasi E-Thas, vaikka hänen polvensa vapisivat, kun hän lausui sen.
"Pitävätkö he minua pelkurina?" huusi jeddak.
"Väitetään, että sinua peloittaa mennä O-Mai Julman huoneistoon."
O-Tar istui pitkän aikaa pää rinnalle painuneena, tuijottaen tylsästi lattiaan.
"Kerro heille", hän virkkoi vihdoin kaiuttomasti, eikä hänen äänensä lainkaan kuulostanut suuren jeddakin ääneltä, "kerro heille, että minä menen O-Main huoneistoon etsimään Turan-orjaa!"