YHDESKOLMATTA LUKU
Uhkayritys rakkauden tähden
"He, he! Hän on arka ja nimitti minua 'höpiseväksi hupsuksi'!" Puhuja oli I-Gos, ja hän puhui päällikköryhmälle eräässä Manatorin jeddakin O-Tarin palatsin huoneessa. "Jos A-Kor olisi elossa, niin hänestä saisimme jeddakin!"
"Kuka sanoo, että A-Kor on kuollut?" kysyi muuan päälliköistä.
"Missä hän sitten on?" tokaisi I-Gos. "Eikö ole kadonnut muitakin sellaisia, joita O-Tar on pitänyt liian suosittuina niin lähellä valtaistuinta oleviksi henkilöiksi?"
Päällikkö pudisti päätään. "Jos luulisin niin, tai oikeammin, jos tietäisin sen, liittyisin Vihollisten portilla olevaan U-Thoriin."
"S-s-st!" varoitti toinen. "Tuolla tulee jalkojen nuolija." Ja kaikkien silmät kääntyivät lähestyvään E-Thasiin.
"Kaor, ystävät!" hän huudahti pysähtyessään heidän joukkoonsa, mutta hänen ystävällinen tervehdyksensä sai vastaukseksi vain joitakuita juroja nyökkäyksiä, "Oletteko kuullut uutisia?" hän jatkoi lannistumatta kohtelusta, johon hän alkoi tottua.
"Mitä — onko O-Tar nähnyt ulsion ja pyörtynyt?" kysäisi I-Gos leveän purevasti.
"Miehiä on kuollut vähäisemmistäkin sanoista, vanhus", muistutti
E-Thas.
"Minua ei mikään vaara uhkaa", vastasi I-Gos, "sillä en ole Manatorin jeddakin uljas, kansan suosiossa oleva poika."
Se oli tosiaan peittelemättömän valtiopetoksellista puhetta, mutta E-Thas ei ollut sitä kuulevinaankaan. Välittämättä I-Gosista hän kääntyi muiden puoleen. "Tänä yönä O-Tar menee O-Main huoneeseen etsimään Turan-orjaa", hän virkkoi. "Hänen mieltään pahoittaa, ettei hänen sotureillaan ole kylliksi rohkeutta niin vähäiseen tehtävään ja että heidän jeddakinsa on senvuoksi pakko vangita halpa orja." Tämän pistosanan jälkeen E-Thas jatkoi matkaansa levittämään tietoa palatsin muihin osiin. Tosiasiallisesti hänen lauseensa jälkiosa oli kokonaan hänen omaa keksintöään ja hän nautti suuresti esittäessään sen vihamiestensä apeudeksi. Hänen erottuaan pienestä miesryhmästä huusi I-Gos hänen jälkeensä: "Millä tunnilla O-Tar aikoo käydä O-Main huoneistossa?"
"Kahdeksannen zodan lopulla" [noin kello 1 yöllä maapallon aikaa], vastasi palatsin hoitaja ja meni menojaan.
"Saamme nähdä", sanoi I-Gos.
"Mitä saamme nähdä?" tiedusti muuan soturi.
"Saamme nähdä, käykö O-Tar O-Main huoneessa."
"Miten?"
"Olen silloin itse siellä, ja jos näen hänet, tiedän hänen käyneen siellä. Jollen näe häntä, tiedän, ettei hän ole ollut siellä", selitti vanha balsamoija.
"Onko siellä mitään, mikä olisi omiaan kauhistuttamaan rehellistä miestä?" kysyi päällikkö. "Mitä olet nähnyt?"
"Näkemäni, vaikka sekin on ilkeää, ei ollut niin kummaa kuin kuulemani", vastasi I-Gos.
"Kerrohan! Mitä kuulit ja näit?"
"Näin O-Main ruumiin", virkkoi I-Gos. Toisia puistatti.
"Entä etkö tullut hulluksi?" kysyttiin.
"Oletko hullu?" tokaisi ukko.
"Entä menetkö toistamiseen?"
"Kyllä."
"Silloin olet kuin oletkin hullu", huudahti eräs.
"Näit O-Main ruumiin, mutta mitä kuulit sellaista, mikä oli vieläkin pahempaa?" kuiskasi toinen.
"Näin O-Mai vainajan viruvan makuuhuoneensa lattialla toinen jalka sotkeutuneena vuoteensa silkki- ja turkisvaippoihin. Kuulin kammottavaa ulinaa ja hirveätä kirkumista."
"Eikö sinua peloita mennä sinne jälleen?" kyseltiin.
"Kuollut ei voi tehdä minulle pahaa", sanoi I-Gos. "Hän on maannut samalla tavoin viisituhatta vuotta. Eikä äänikään voi minua vahingoittaa. Kuulin sen kerran ja olen elossa — voin kuulla sen uudelleenkin. Se kajahti melkein viereltäni ollessani piilossa verhojen takana väijymässä Turan-orjaa, ennen kuin sieppasin häneltä naisen."
"I-Gos, sinä olet rohkea mies", kehui eräs päälliköistä.
"O-Tar nimitti minua 'höpiseväksi hupsuksi', ja olisin valmis uhmaamaan pahempiakin vaaroja kuin piileksimään O-Main kielletyissä kammioissa saadakseni tietää, etteikö hän käy O-Main huoneessa. Jos niin on, niin sitten O-Tar totisesti sortuu!"
Tuli yö, zodet vierivät ja lähestyi aika, jolloin Manatorin jeddakin O-Tarin oli lähdettävä O-Main huoneeseen etsimään Turan-orjaa. Meistä, jotka epäilemme pahansuopien henkien olemassaoloa, tuntunee hänen pelkonsa uskomattomalta, sillä hän oli voimakas mies, mainio miekkailija ja hyvän maineen saavuttanut taistelija. Mutta niin on asia, että Manatorin O-Tarin hermoja kalvoivat pelokkaat aavistukset, kun hän asteli palatsinsa käytäviä pitkin O-Main autioksi jätettyjä saleja kohti, ja seisoessaan vihdoin käsi tomuisesta käytävästä itse huoneistoon vievän oven rivalla hän oli melkein kauhun lamauttama. Hän oli tullut yksin kahdesta erinomaisesta syystä. Ensiksikään ei näin olisi ketään näkemässä hänen pelkoaan eikä hänen heikkouttaan, jos hänen rohkeutensa viimeisellä hetkellä pettäisi. Ja toinen syy oli se, että jos hän suorittaisi teon yksin tahi saisi uskotelluksi päälliköilleen tehneensä sen, hänen ansionsa olisi paljon suurempi kuin siinä tapauksessa, että hänellä olisi ollut mukanaan sotureita.
Mutta vaikka hän olikin lähtenyt yksin, oli hän huomannut, että häntä seurattiin, ja tiesi niin olevan sen tähden, ettei hänen väkensä luottanut hänen rohkeuteensa eikä hänen totuudenrakkauteensa. Hän ei uskonut löytävänsä Turania, orjaa. Eikä häntä erikoisesti haluttanutkaan tavata Turania, sillä vaikka O-Tar olikin mainio miekkailija ja urhea soturi ruumiillisessa ottelussa, oli hän nähnyt Turanin pitävän U-Doria leikkikalunaan eikä hänestä ollut ensinkään mieluista joutua mittelemään miekkojaan itseään etevämmän taistelijan kanssa.
Ja niin O-Tar seisoi käsi oven rivalla, peläten astua sisään, peläten olla astumatta. Mutta vihdoin häntä takaapäin pälyileväin omien soturien pelko voitti kauhun, jota hän tunsi ikivanhan oven takana väijyvää tuntematonta kohtaan, ja hän työnsi syrjään raskaan skeelpuisen oven ja meni sisälle.
Huoneessa vallitsi kolkko hiljaisuus, ja siellä oli vuosisatain tomun aiheuttama painostava tuntu. Sotureiltaan hän oli saanut tietää, mitä tietä hänen oli mentävä, ja niinpä hän pakotti vastahakoiset jalkansa astelemaan edessään olevan huoneen poikki, jossa jetanpelurit istuivat ikuisen pelinsä ääressä, ja saapui O-Main huoneeseen vievään lyhyeen käytävään. Paljas miekka vapisi hänen kädessään. Joka askeleella hän seisahtui kuuntelemaan, ja hänen saavuttuaan melkein kummitushuoneen ovelle hänen sydämensä lakkasi sykkimästä ja hiki kihosi hänen tahmeaksi käyneelle otsalleen, sillä sisältä kantautui hiljaista hengityksen ääntä hänen säikähtyneihin korviinsa. Silloin Manatorin O-Tar oli vähällä paeta nimetöntä kauhua, jota hän ei voinut nähdä, mutta jonka hän tiesi väijyvän itseään oven takana olevassa huoneessa. Toisaalta kuitenkin kannusti häntä omien soturiensa ja päällikköjensä vihan ja halveksumisen pelko. He riistäisivät häneltä vallan ja kaupanpäällisiksi surmaisivat hänet. Ei voinut olla epäilystäkään siitä, mikä kohtalo häntä odottaisi, jos hän pelon vallassa pakenisi O-Main huoneistosta. Hänen ainoa mahdollisuutensa oli senvuoksi uhitella tuntematonta mieluummin kuin tiettyä.
Hän siirtyi eteenpäin. Hänen edessään oleva huone oli pimeämpi kuin käytävä, joten hän vain epäselvästi eroitti siellä olevat esineet. Melkein huoneen keskellä oli makuulava ja sen vieressä joku marmorilattialla viruva tummempi esine. Hän astui ovesta vielä askeleen, ja hänen miekkansa raapaisi kiviseen pihtipieleen. Kauhukseen hän näki, että vuodesilkit ja -turkikset lattian keskellä olevalla lavalla liikkuivat. O-Mai Julman kuolinvuoteella nousi hahmo hitaasti istumaan. O-Tarin polvet vapisivat, mutta hän jännitti koko siveellisen voimansa ja valmistautui hyökkäämään lattian poikki kauhunäyn kimppuun. Mutta hän empi hetkisen. Hän tunsi että häneen tuijottivat silmät — aavemaiset silmät, joiden katse tunkeutui pimeyden läpi hänen heikkoon sydämeensä ja joita hän ei nähnyt. Hän pinnistäytyi hyökkäystä varten — mutta samassa vuoteella oleva olento päästi kammottavan kirkaisun, ja O-Tar vaipui tajuttomana lattialle.
Gahan nousi O-Main vuoteelta hymyssä huulin, pyörähtäen heti ympäri ja vetäisten miekkansa, kun hänen herkät korvansa eroittivat vähäistä melua hänen takanaan vallitsevasta pimeydestä. Erilleen vedettyjen verhojen välissä seisoi kumarainen ja ryppyinen olento. Se oli I-Gos.
"Pane miekkasi tuppeen, Turan" kehoitti vanhus. "Sinun ei tarvitse pelätä mitään I-Gosin puolelta."
"Mitä tekemistä sinulla on täällä?" tiedusti Gahan.
"Tulin varmistautumaan siitä, ettei tuo suuri pelkuri petä meitä. Niin, hän nimitti minua 'höpiseväksi hupsuksi', mutta katsopa nyt häntä! Hän on kauhusta pyörtynyt, mutta hänelle saattaakin antaa sen aneeksi, kun on kuullut kamalan kiljaisusi. Se oli vähällä viedä rohkeuden minultakin. Ja sinäkö siis ulvoit ja kiljuit, kun päälliköt saapuivat sinä päivänä, jolloin ryöstin Taran sinulta?"
"Sinäkö se olitkin, vanha lurjus?" kysyi Gahan, astahtaen uhkaavasti
I-Gosiin päin.
"No, no!" rauhoitti vanhus. "Mutta silloin olin vihollisesi. Enää en sitä tekisi. Olosuhteet ovat muuttuneet."
"Miten ne ovat muuttuneet? Mikä ne on muuttanut?" tiedusti Gahan.
"Silloin en täysin käsittänyt, kuinka raukkamainen jeddakini on ja kuinka urheita sinä ja tyttö olette. Olen toista polvea, vanha mies, ja rakastan rohkeutta. Aluksi minua suututti tytöltä saamani isku, mutta sitten tulin ajatelleeksi, kuinka uljas teko se oli, ja aloin ihailla sitä kuten hänen kaikkia tekojaan. Hän ei pelännyt O-Taria, hän ei pelännyt minua, hän ei pelännyt kaikkia Manatorin sotureita. Ja sinä sitten! Kautta miljoonan esi-isän veren! Miten sinä taisteletkaan! Olen pahoillani siitä, että paljastin sinut jetankentillä. Olen pahoillani siitäkin, että raahasin tytön, Taran, takaisin O-Tarin käsiin. Tahtoisin korvata sen. Tahtoisin olla ystäväsi. Tässä on miekkani jalkojesi juuressa." Vetäisten esille aseensa I-Gos heitti sen lattialle Gahanin eteen.
Gatholilainen tiesi, että tuskin pahinkaan heittiö saattoi hyljeksiä tällaista juhlallista valaa, ja niinpä hän kumartui, otti lattialta vanhuksen säilän ja ojensi sen kahva edellä hänelle takaisin, siten suostuen hänen ystävyyteensä.
"Missä on Heliumin prinsessa Tara?" kysyi Gahan. "Onko hän vahingoittumaton?"
"Hän on teljettynä naisten asuntojen torniin odottamaan juhlatoimitusta, joka tekee hänestä Manatorin jeddaran", vastasi I-Gos.
"Tuo olio on rohjennut luulla Heliumin Taran suostuvan hänen aviopuolisokseen", jupisi Gahan. "Valmistan hänelle lyhyen lopun, jollei hän jo ole kuollut kauhusta." Hän meni maahan vaipuneen O-Tarin luokse syöstäkseen miekkansa hänen sydämeensä.
"Älä!" varoitti I-Gos. "Älä surmaa häntä, vaan rukoile, ettei hän olisi kuollut, jos sinun on mieli pelastaa prinsessasi!"
"Miksi niin?" kysyi Gahan.
"Jos sanoma O-Tarin kuolemasta saapuisi naisten asumuksille, olisi prinsessa Tara tuhon oma. Naiset tietävät O-Tarin aikovan ottaa hänet vaimokseen ja tehdä hänestä Manatorin jeddaran, joten saat olla varma, että he kaikki kateellisina ja mustasukkaisina naisina vihaavat häntä. Ainostaan O-Tarin mahti suojaa häntä nyt kaikilta ikävyyksiltä. Jos O-Tar kuolisi, jätettäisiin hänet sotilaiden ja miesorjien haltuun, sillä ei olisi ketään kostamassa hänen puolestaan."
Gahan pisti miekkansa tuppeen. "Puhut järkevästi; mutta mitä teemme tuolle?"
"Jätetään hänet virumaan paikalleen", neuvoi I-Gos. "Hän ei ole kuollut. Virottuaan hän palaa huoneistoonsa ja esittää komean tarun uljuudestaan, eikä hänen kerskailuaan kumoamassa ole ketään — ei ketään muita kuin I-Gos. Tule! Hän saattaa toipua millä hetkellä hyvänsä, eikä hän saa nähdä meitä täällä."
I-Gos meni maassa viruvan jeddakin luokse, polvistui hetkiseksi sen ääreen ja palasi sitten leposijan sivuitse Gahanin luo. Yhdessä he poistuivat O-Main huoneesta ja suuntasivat askeleensa kiertokäytävälle. Sitä myöten I-Gos vei Gahanin ylemmäksi ja edelleen palatsin sen osan kohdalle, jossa hän osoitti varsin lähellä olevaa korkeata tornia. "Tuolla", hän virkkoi, "on Heliumin prinsessa, ja hän on varmassa turvassa juhlallisuuksiin saakka."
"Ehkä turvassa muilta, mutta ei itseltään", sanoi Gahan. "Hänestä ei ikinä tule Manatorin jeddaraa — ennemmin hän tappaa itsensä."
"Tekisikö hän sen?" epäili I-Gos.
"Kyllä hän tekee, jollet voi saada hänelle sanomaa, että minä elän ja että vielä on toivoa", vakuutti Gahan.
"En voi viedä hänelle tietoa", vastasi I-Gos. "Naistensa asuntoja O-Tar vartioitsee mustasukkaisen huolekkaasti. Siellä ovat hänen luotetuimmat orjansa ja soturinsa, ja lisäksi heidän seassaan vilisee lukemattomia urkkijoita, joten kukaan ei tiedä, kuka kukin on. Jokaisen varjon niissä huoneissa panevat sadat silmät merkille."
Gahan silmäili korkean tornin valaistuja ikkunoita; sen yläkerroksissa oli Heliumin Tara teljettynä. "Minä koetan löytää jonkun tien, I-Gos", sanoi Gahan.
"Ei ole mitään tietä", väitti vanhus. Jonkun aikaa he seisoivat katolla riutuvan Marsin kirkkaiden tähtien ja kiitävien kuiden alla, sommitellen suunnitelmia sen ajan varalta, jolloin Heliumin Tara tuotaisiin tornista O-Tarin valtaistuinsaliin. Silloin, ja vain silloin, vakuutti I-Gos, oli pelastamisyrityksillä vähääkään onnistumismahdollisuuksia. Gahan ei tiennyt, kuinka paljon hän saattoi luottaa toiseen, ja piti senvuoksi omina tietoinaan sen suunnitelman, jonka hän Ghekin mukana oli lähettänyt Floranille ja Val Dorille. Mutta hän takasi vanhalle balsamoijalle, että jos hänen usein toistetut vakuutuksensa O-Tarin syyttämisestä ja syrjäyttämisestä olivat vilpittömiä, olisi hänellä tilaisuus tehdä se sinä yönä, jona jeddak koettaisi ottaa Heliumin prinsessan puolisokseen.
"Silloin on aikasi, I-Gos", vakuutti Gahan, "ja jos joku puolue ajattelee samalla tavalla kuin sinä, niin valmista sen jäseniä kaiken sen varalta, mitä tapahtuu sen jälkeen kun O-Tar julkeasti koettaa mennä avioliittoon sotavaltiaan tyttären kanssa. Missä ja milloin tapaan sinut uudelleen? Nyt menen puhuttelemaan Taraa, Heliumin prinsessaa."
"Pidän rohkeudestasi", sanoi I-Gos, "mutta siitä ei ele sinulle vähääkään hyötyä. Sinä et pääse puhuttelemaan Heliumin prinsessaa Taraa, vaikka epäilemättä monen manatorilaisen veri tahraa naisten asuntojen lattioita, ennen kuin sinä saat surmasi."
Gahan hymyili. "Minä en saa surmaani. Milloin ja missä tapaamme? Mutta löydäthän minut aina öisin O-Main huoneesta. Se tuntuu olevan turvallisin pakopaikka koko Manatorissa jeddakin vihamiehelle, vaikka se onkin jeddakin palatsissa. Nyt lähden!"
"Ja olkoot esi-isäisi henget mukanasi!" toivotti I-Gos.
Vanhuksesta erottuaan Gahan meni kattoa myöten korkealle tornille, joka näkyi olevan rakennettu sementistä ja myöhemmin koristettu taidokkailla kaiverruksilla; sen koko pinta oli täynnä monimutkaisia kuvioita, jotka oli hakattu syvälle sen kivimäiseen rakennusaineeseen. Vaikka se oli monien miespolvien ikäinen, oli se vain vähän ravistunut, mikä johtui Marsin ilmakehän kuivuudesta, sateiden ja tomumyrskyjen harvinaisuudesta. Sitä myöten kiipeäminen oli kuitenkin vaikeata ja vaarallista ja olisi peloittanut uljaimmankin miehen luopumaan sitä koettamasta — epäilemättä Gahaninkin, jollei hän olisi tuntenut, että hänen rakastamansa naisen henki riippui siitä, suorittiko hän tämän uhkarohkean teon.
Riisuttuaan aseensa ja koko muun hihnoituksensa paitsi yhtä ainoata vyötä, josta riippui tikari, gatholilainen aloitti vaarallisen kapuamisen. Tarrautuen kaiverruksiin käsin ja jaloin hän ponnisteli hitaasti ylöspäin, karttaen ikkunoita ja pysytellen tornin varjoisella puolella, Thurian ja Klurosin valon luomassa pimennossa. Torni kohosi noin viisitoista metriä palatsin läheisen osan katon yläpuolelle; siinä oli viisi kerrosta ja ikkunoita joka suunnalla. Muutamien ikkunoiden edessä oli parvekkeet, ja niitä hän koetti välttää enemmän kuin muita, vaikka olikin varsin todennäköistä, ettei tornissa enää ollut ketään valveilla, koska yhdeksäs zode alkoi olla käsissä.
Hän eteni meluttomasti ja saapui vihdoin kenenkään huomaamatta ylimmän kerroksen ikkunoille. Näissä kuten useissa muissakin hänen sivuuttamissaan oli vankat ristikot, joten hänen oli sitä kautta mahdoton päästä sisälle niihin huoneisiin, joissa Tara oli vankina. Pimeys esti hänet näkemästä sisälle ensimmäisestä ikkunasta, jonka luokse hän kiipesi. Toinen kuului valaistuun huoneeseen, jossa näkyi asemapaikallaan oven edessä nukkuva vartija. Siellä oli myöskin seuraavaan alempaan kerrokseen vievien portaiden yläpää. Edettyään vielä kauemmaksi kiertäen tornia Gahan lähestyi muuatta toista ikkunaa, mutta nyt hän liikkui tornin sellaisella seinällä, jonka alapuolella oli kolmekymmentä metriä alempana piha ja johon Thurian säteet pian sattuisivat. Hän tajusi, että hänen oli jouduttava, ja rukoili, että hän nyt lähestymänsä ikkunan takaa tapaisi Heliumin Taran.
Aukolle saavuttuaan hän silmäili pieneen, hämärästi valaistuun huoneeseen. Lattian keskellä oli makuukoroke, jolla lepäsi silkki- ja turkisvaippojen verhoama ihminen. Peitteistä pisti esiin paljas käsivarsi, leväten mustan ja keltaisen kirjavalla orlukinnahalla — ihastuttavan kaunis käsivarsi, jonka ympärillä oli Gahanille tuttu rannerengas. Ainoatakaan muuta olentoa ei näkynyt huoneessa, jonka sisuksen Gahan näki täydelleen. Painaen kasvonsa ristikkoa vasten gatholilainen kuiskasi hänelle armaan nimen. Tyttö liikahti, mutta ei herännyt. Taaskin Gahan lausui nimen, mutta tällä kertaa äänekkäämmin. Tara nousi istumaan ja katsoi ympärilleen, mutta yhtä aikaa ponnahti pystyyn eunukki, joka oli maannut korokkeen sillä puolella, joka oli kauimpana Gahanista. Ja samassa Thurian kirkas valo valahti ikkunaan, jossa Gahan riippui, paljastaen hänet selvästi molemmille sisälläolijoille.
Molemmat ponnahtivat seisomaan. Eunukki syöksähti ikkunaa kohti, ja avuton Gahan olisi joutunut miehen murha-aseen helpoksi uhriksi, jollei Heliumin Tara olisi ehättänyt vartijansa kimppuun ja kiskonut häntä taaksepäin. Samalla tyttö veti ohuen tikarinsa piilopaikastaan hihnoituksensa alta, ja eunukin koettaessa sysätä hänet syrjään upposi aseen terävä kärki miehen sydämeen. Hän kuoli ääntäkään päästämättä ja vaipui lattialle. Sitten Tara juoksi ikkunan ääreen.
"Turan, päällikköni!" hän huudahti. "Kuinka kammottavaan vaaraan oletkaan antautunut etsiessäsi minua täältä, missä ei edes sinun uljas sydämesi kykene auttamaan minua."
"Älä ole siitä niin kovin varma, sydämeni sielu", vastasi Gahan. "Vaikka nyt tuonkin armaalleni vain sanoja, ovat ne toivoakseni sellaisten tekojen edeltäjiä, jotka antavat hänet takaisin minulle ikuisiksi ajoiksi. Pelkäsin, että sinä, Heliumin Tara, saattaisit tuhota itsesi, välttyäksesi O-Tarin aikomasta häpeästä. Senvuoksi tulin valamaan mieleesi uutta toivoa ja rukoilemaan sinua elämään, tapahtukoonpa mitä tahansa, tietäen, että vielä on yksi keino ja että, jos kaikki käy hyvin, voimme vihdoinkin vapautua. Odota minua O-Tarin valtaistuinsalissa sinä iltana, jona hän aikoo ottaa sinut puolisoksesi! Ja nyt: miten selviydymme tuosta veitikasta?" Hän osoitti lattialla viruvaa kuollutta eunukkia.
"Hänen tähtensä meidän ei tarvitse olla huolissamme", vastasi tyttö. "Kukaan ei uskalla tehdä minulle pahaa, peläten O-Tarin vihaa. Muutoin olisin kuollut heti astuttuani palatsin tähän osaan, sillä naiset vihaavat minua. Ainoastaan O-Tar saattaa rangaista minua, ja mitäpä O-Tar välittää yhden eunukin hengestä? Niin, älä ole peloissasi tämän asian tähden!"
He puristivat toistensa käsiä ristikon lävitse, ja nyt Gahan veti Taran likemmäksi itseään.
"Yksi suukko", hän pyysi, "ennen kuin lähden, prinsessani!" Ja heliumin prinsessan Dejah Thorisin ja Barsoomin sotavaltiaan ylpeä tytär kuiskasi: "Päällikköni!" ja painoi huulensa Turanin, halvan panthanin. huulille.