KUUDESTOISTA LUKU
Uusi nimenmuutos
Turan paiskoi itseään vankilansa ovea vastaan, turhaan koettaen murtautua vankan skeelpuisen laudoituksen lävitse Taran luokse, jonka hän arvasi olevan vakavassa vaarassa; mutta paksut laudat kestivät, ja hänen onnistui kolhia hartiansa ja käsivartensa vain mustelmille. Vihdoin hän lakkasi yrittämästä ja alkoi tutkia vankilaansa löytääkseen jonkun toisen ulospääsytien. Kiviseinissä ei ollut muuta aukkoa, mutta hänen etsintänsä tuloksena oli sekava kokoelma kaikenlaisia aseita ja varuksia, hihnoituksia, koristuksia ja merkkejä sekä aimo joukko vuodesilkkejä ja -turkiksia. Siellä oli miekkoja, keihäitä ja useita isoja, kaksiteräisiä sotakirveitä, jotka suuresti muistuttivat pienten lentokoneiden potkureita. Hän tempasi yhden niistä ja kävi jälleen käsiksi oveen vimmaisen raivoisasti. Hän odotti kuulevansa jotakin I-Gosista tämän rajun hävitystyön johdosta, mutta hän ei erottanut minkäänlaista ääntä oven takaa ja arveli sitä siksi paksuksi, ettei ihmisääni kyennyt tunkeutumaan sen lävitse. Mutta siitä hän olisi ollut valmis lyömään paljon vetoa, että I-Gos kuuli hänen iskunsa. Kovasta puusta sinkoili sirpaleita joka kerta, kun raskas kirves osui siihen, mutta se oli hidasta ja rasittavaa työtä. Hänen oli pian pakko levätä, ja niin hänestä tuntui kuluvan tuntikausia hänen uurastaessaan nääntymyksen partaalle, hengähtäen sitten aina muutamia minuutteja. Reikä kasvoi yhä laajemmaksi, mutta hän ei voinut nähdä oven takana olevaan huoneeseen, sillä I-Gos oli vetänyt verhon oven eteen lukittuaan Turanin sisälle.
Vihdoin panthan oli saanut hakatuksi niin suuren aukon, että hän mahtui siitä lävitse, ja otettuaan pitkän miekan, jonka hän sitä varten oli tuonut oven ääreen, hän kömpi viereiseen huoneeseen. Kiskaistuaan verhon syrjään hän seisoi miekka kädessä valmiina taistellen raivaamaan itselleen tien Heliumin Taran luokse — mutta tyttö ei ollut siellä. Keskellä huonetta virui I-Gos kuolleena lattialla; mutta Heliumin Tarasta ei näkynyt jälkeäkään.
Turan oli ymmällä. Juuri Taran oli täytynyt surmata vanhus, mutta tyttö ei ollut yrittänytkään vapauttaa häntä vankilasta. Sitten hänen mieleensä johtuivat Taran viimeiset sanat: "En halua rakkauttasi! Minä vihaan sinua!" Ja totuus alkoi hänelle valjeta — Tara oli käyttänyt tätä ensimmäistä hänelle tarjoutunutta tilaisuutta päästäkseen eroon hänestä. Sydän masentuneena Turan kääntyi poistumaan. Mitä hänen oli tehtävä? Siihen saattoi olla vain yksi vastaus. Niin kauan kuin hän eli ja Tara eli, ei hän saanut jättää koettamatta mitään keinoa pelastaakseen tytön ja saattaakseen hänet takaisin oman kansansa maahan. Mutta miten? Miten hän edes osaisi pois näistä sokkeloista? Miten hän löytäisi Taran jälleen? Hän meni lähimmälle ovelle. Se sattui viemään siihen huoneeseen, jossa olivat ratsastavat vainajat odottamassa, että heidät siirrettäisiin jollekin parvekkeelle, synkkään huoneeseen tahi mihin hyvänsä heidät oli määrä sijoittaa. Hänen katseensa osui thoatin selässä istuvaan kookkaaseen, maalattuun soturiin, ja sen lipuessa pitkin miehen upeata hihnoitusta ja kelvollisia aseita kirkastuivat panthanin surun himmentämät silmät. Reippain askelin hän meni soturivainajan luokse ja kiskoi hänet ratsunsa selästä. Yhtä ripeästi hän riisti kuolleelta hihnoituksen ja aseet, riisui omat tamineet yltään ja pukeutui vainajan asuun. Sitten hän kiiruhti takaisin siihen huoneeseen, johon hänet oli teljetty, sillä siellä hän oli nähnyt välineitä, joita hän tarvitsi tehdäkseen valepukunsa täydelliseksi. Hän löysi ne muutamasta komerosta — värikuppeja, joiden sisältöä vanha palsamoija oli käyttänyt sivelläkseen sotamaalauksen leveät viirut kuolleiden soturien kylmille kasvoille.
Vähän ajan kuluttua Gatholin Gahan ilmestyi huoneesta hihnoitukseensa, varuksiinsa ja koristuksiinsa nähden yksityiskohtia myöten Manatorin soturina. Hän oli poistanut vainajan hihnoista sukua ja arvoa osoittavat merkit voidakseen esiintyä tavallisena sotilaana ja siten herättää vähimmän epäluuloja.
Heliumin Taran etsiminen O-Tarin holvien äärettömistä, hämäristä sokkeloista tuntui gatholilaisesta toivottomalta tehtävältä, joka oli etukäteen tuomittu epäonnistumaan. Viisaampaa oli hänen pyrkiä Manatorin kaduille, sillä siellä hän voisi toivoa saavansa ensin tietää, oliko tyttö joutunut jälleen kiinni, ja jollei niin olisi käynyt, voisi hän sitten palata holveihin jatkamaan etsintäänsä. Löytääkseen pääsytien sokkeloista olisi hänen mahdollisesti vaellettava melkoinen matka koukertelevissa käytävissä ja kammioissa, koska hänellä ei ollut aavistustakaan, missä tai millä suunnalla uloskäytäviä oli. Oikeastaan hän ei olisi osannut palata sataakaan metriä sinne päin, mistä hän ja Tara olivat saapuneet näihin synkkiin onkaloihin, ja siksi hän lähti liikkeelle umpimähkään, toivoen sattumalta osuvansa joko Heliumin Taran luo tahi katujen tasolle vievälle tielle.
Jonkun ajan kuluessa hän sivuutti huoneen toisensa jälkeen, jotka kaikki olivat täynnä Manatorin taidokkaasti valmistettuja vainajia. Monet niistä oli ladottu pinoihin samalla tavoin kuin polttopuut pinotaan. Edetessään käytävissä ja kammioissa hän pani merkille, että jokaisen aukon yläpuolelle ja käytävien haaraumiin ja risteyksiin oli seiniin maalattu hieroglyfejä; tarkkailemalla hän tuli siihen johtopäätökseen, että ne ilmaisivat käytävien päätekohdat, joten niitä ymmärtävä henkilö saattoi nopeasti ja varmasti liikkua holveissa. Mutta Turan ei niitä ymmärtänyt. Ja vaikka hän olisikin osannut lukea Manatorin kieltä, eivät ne olisi paljoakaan auttaneet kaupunkiin perehtymätöntä; eikä hän saanutkaan niistä mitään selvää, koska Barsoomissa on kirjoitettuja kieliä yhtä monta kuin kansakuntia, vaikka siellä puhutaankin yhtä ainoata kieltä. Muuan seikka selvisi hänelle kuitenkin pian: jokaisen käytävän merkit pysyivät samanlaisina käytävän loppuun saakka.
Kulkemansa matkan nojalla Turan varsin pian oivalsi, että holvit olivat osana tavattoman laajassa järjestelmässä, joka kenties ulottui koko kaupungin alapuolelle. Joka tapauksessa hän oli varma edenneensä pois palatsin piiristä. Käytävien ja kammioiden ulkomuoto ja rakennustyyli muuttui vähän väliä. Kaikki ne olivat valaistut radiumlampuilla, vaikka tavallisesti hämärästi. Pitkään aikaan hän ei nähnyt minkäänlaisia elonmerkkejä paitsi silloin tällöin jonkun ulsion, mutta aivan äkkiä hän sitten eräässä lukuisista risteyksistä joutui vastakkain soturin kanssa. Mies katsahti häneen, nyökkäsi ja jatkoi matkaansa. Turan huokaisi helpotuksesta käsittäessään, että hänen naamionsa oli tehoisa, mutta huokaus katkesi kesken, kun soturi, joka oli seisahtunut ja kääntynyt häneen päin, päästi luikkauksen. Panthan oli hyvillään siitä, että hänen kupeellaan riippui miekka, että he olivat syvällä holvien himmeissä uumenissa ja että hänellä oli vain yksi vastustaja sillä hänen aikansa oli kallis.
"Oletko kuullut mitään siitä toisesta?" huusi soturi hänelle.
"En", vastasi Turan, jolla ei ollut kaukaisintakaan aavistusta, ketä tai mitä mies tarkoitti.
"Hän ei voi päästä pakoon", jatkoi soturi. "Nainen juoksi suoraan syliimme, mutta vannoi, ettei hän tiennyt, mistä hänen kumppaninsa oli löydettävissä."
"Vietiinkö hänet takaisin O-Tarin luokse?" tiedusti Turan, sillä nyt hän tiesi, ketä toinen tarkoitti, ja halusi tietää enemmän.
"Hänet vietiin takaisin Jetan-torneihin", vastasi soturi. "Kisat alkavat huomenna, ja epäilemättä hänestä pelataan, mutta en usko kenenkään haluavan häntä, vaikka hän onkin kaunis. Hän ei pelkää edes O-Taria. Kautta Klurosin, hänpä olisi työläs orjatar nujerrettavaksi! Hän on oikea naarasbanth. Ei sovi minulle." Ja mies meni menojaan, pudistellen päätään.
Turan riensi etsimään jotakin katujen tasalle vievää tietä, mutta joutui äkkiä pienen kammion avoimelle ovelle; kammiossa istui mies seinään kytkettynä. Turanilta pääsi hiljainen hämmästyksen ja mielihyvän huudahdus, kun hän tunsi miehen A-Koriksi ja huomasi sattumalta osuneensa samaan koppiin, jossa hän oli ollut vankina. A-Kor silmäili häntä kysyvästi. Ilmeisesti hän ei tuntenut vankeustoveriaan. Turan meni pöydän ääreen, kumartui toisen puoleen ja supatti hänelle.
"Olen Turan, panthan", hän selitti, "joka oli kahlehdittuna vieressäsi."
A-Kor katsoi häntä tarkasti. "Ei oma äitisikään tuntisi sinua", hän virkkoi. "Mutta kerrohan, mitä on tapahtunut, koska sinut vietiin pois!"
Turan selosti seikkailujaan O-Tarin valtaistuinsalissa ja palatsin alaisissa holveissa. "Ja nyt", hän jatkoi, "minun täytyy löytää nämä Jetan-tornit ja ottaa selkoa, mitä voin tehdä vapauttaakseni Heliumin prinsessan."
A-Kor ravisti päätään. "Olin kauan tornien dwarina", hän sanoi, "ja voin vakuuttaa sinulle, muukalainen, että voit yhtä hyvin koettaa yksin kukistaa Manatorin kuin vapauttaa vangin Jetan-tornista."
"Mutta minun täytyy", intti Turan.
"Oletko parempi kuin hyvä miekkamies?" kysyi A-Kor äkkiä.
"Kyllä minua on pidetty", vastasi Turan.
"Sitten on olemassa yksi keino — st!" Hän vaikeni äkkiä ja osoitti seinän juurta huoneen toisessa päässä.
Turan katsahti toisen etusormen näyttämään suuntaan; eräästä ulsionreiästä pisti esiin kahdet isot sakset ja pari ulkonevaa silmää.
"Ghek!" huudahti panthan, ja heti ryömi kammottavan näköinen kaldane lattialle ja lähestyi pöytää. A-Kor vetäytyi kauemmaksi, päästäen puolittain tukahdutetun inhon huudahduksen.
"Älä pelkää!" rauhoitti Turan häntä. "Hän on ystäväni — sama, jonka kerroin pidättäneen O-Taria, kunnes Tara ja minä ehdimme paeta."
Ghek kapusi pöydälle ja jäi kyyköttämään molempien soturien väliin. "Saat olla varma siitä", hän vakuutti A-Korille, "ettei Turanilla, tällä panthanilla, ole vertaista miekkamiestä koko Manatorissa. Kuulin keskustelunne. Jatkakaa!"
"Olet hänen ystävänsä", jatkoi A-Kor, "ja senvuoksi voinen pelkäämättä sinun kuultesi esittää sen ainoan suunnitelman, jota noudattaen tiedän hänen voivan toivoakaan saavansa Heliumin prinsessan pelastetuksi. Hän joutuu panokseksi johonkin kisojen peliin, ja O-Tar toivoo, että hänen voittajansa olivat orjia ja tavallisia sotilaita, koska hän hyljeksi jeddakia. Siten tahtoisi O-Tar rangaista häntä. Hänen omistajakseen ei tule ainoastaan yksi mies, vaan kaikki voittavat eloonjääneet. Mutta rahalla voi yksi heistä ostaa itselleen kaikkien toisten osuuden ennen ottelua. Sen voisit sinä tehdä, ja jos selviäisit hengissä, tulisi hänestä sinun orjasi."
"Mutta miten kykenee siihen muukalainen ja vainottu karkulainen?" kysyi
Turan.
"Ei kukaan tunne sinua. Menet huomenna tornien päällikön puheille ja ilmoittaudut pelaajaksi siihen otteluun, jonka panoksena tyttö on, kertoen olevasi kotoisin Manatajista, Manatorin syrjäisimmästä kaupungista. Jos hän kyselee, voit mainita nähneesi tytön, kun hänet vangittuna tuotiin kaupunkiin. Jos voitat hänet, löydät thoateja valmiina palatsistani ja saat minulta merkin, jonka nojalla kaikki, mitä minulla on, on käytettävissäsi."
"Mutta miten kykenen ostamaan toisten osuuden ilman rahaa?" tiedusti
Turan. "Minulla ei ole mitään — ei edes oman maani rahaa."
A-Kor aukaisi repputaskunsa ja veti esille käärön Manatorin rahaa.
"Tässä on kylliksi ostaaksesi ne kahdesti", hän sanoi, ojentaen rahoista osan Turanille.
"Miksi teet kaiken tämän muukalaisen hyväksi?" kysyi panthan.
"Äitini oli tänne vangiksi joutunut prinsessa", selitti A-Kor. "Teen Heliumin prinsessan hyväksi vain sen, mitä äitini toivoisi minun tekevän."
"Asiain niin ollen siis, manatorilainen", vastasi Turan, "en voi muuta kuin Heliumin prinsessan puolesta hyväksyä anteliaan tarjouksesi ja toivoa vielä kerran voivani tehdä jotakin vastapalvelukseksi."
"Nyt sinun on lähdettävä", neuvoi A-Kor. "Millä hetkellä tahansa saattaa tänne ilmestyä vartija ja huomata sinut. Mene suoraa päätä Porttikadulle, joka kiertää kaupungin ympäri ulkomuurien sisäreunaa myöten! Siellä on useita rakennuksia varattuina muukalaisten majapaikoiksi. Tunnet ne ovien päälle hakatuista thoatinpäistä. Kerro saapuneesi Manatajista katselemaan kisoja. Käytä nimeä U-Kal — se ei herätä epäluuloja, ja vältyt niistä, jos voit olla antautumatta keskusteluihin. Varhain huomenaamulla etsi käsiisi Jetan-tornien päällikkö! Olkoot apunasi kaikkien esi-isiesi voima ja onni!"
Sanottuaan jäähyväiset Ghekille ja A-Korille panthan noudatti A-Korin hänelle antamia ohjeita ja lähti etsimään Porttikatua, eikä se käynytkään hänelle kovin vaikeaksi. Matkallaan hän kohtasi useita sotureita, mutta nämä vain nyökkäsivät hänelle välittämättä hänestä sen enempää. Helposti hän löysi majapaikan, jossa oli paljon vieraita Manatorin muista kaupungeista. Kun hän ei ollut nukkunut sitten edellisen yön, heittäytyi hän vuoteensa silkki- ja turkisvaippojen sekaan saadakseen lepoa, joka oli välttämätön, jos hänen oli mieli mahdollisimman hyvin kunnostautua palvellessaan Heliumin Taraa seuraavana päivänä.
Hänen herätessään oli jo aamu, ja noustuaan vuoteestaan hän maksoi yösijansa, etsi aterioimispaikan ja oli vähää myöhemmin matkalla Jetan-torneille, joiden löytäminen ei ollut lainkaan vaikeata, koska ihmisiä riensi sankoin parvin katuja pitkin kisapaikalle. Tornien uudella, E-Mediä seuranneella päälliköllä oli niin paljon puuhaa, ettei hän ennättänyt perehtyä ilmoituksiin tarkasti, sillä lukuisten vapaaehtoisten pelaajien lisäksi oli kymmenittäin orjia ja vankeja, jotka heidän omistajansa tahi hallitus oli pakottanut mukaan kisoihin. Ilmoittauduttaessa oli mainittava kunkin pelaajan nimi samoin kuin hänelle tuleva paikka ja peli tahi pelit, joihin hänet oli merkittävä, sekä lisäksi jokaisen useampaan kuin yhteen otteluun merkityn soturin varamiehet — yksi kutakin ensimmäisen jälkeistä ottelua varten, jottei ainoatakaan seuraavaa peliä tarvittaisi siirtää toistaiseksi pelaajan kuollessa tahi tullessa taistelukyvyttömäksi.
"Nimesi?" tiedusti kirjanpitäjä, kun Turan astui esiin.
"U-Kal", vastasi panthan.
"Kotikaupunkisi?"
"Manataj."
Kirjanpitäjän lähellä seisova päällikkö katsahti Turaniin. "Olet saapunut pitkän matkan päästä pelaamaan jetania", hän huomautti. "Manatajin miehet käyvät harvoin muissa kuin vuosikymmenien kisoissa. Mitä kuuluu O-Zarille? Tuleeko hän tänne ensi vuonna? Hänpä oli uljas taistelija! Jos olet puolittainkaan niin oiva miekankäyttäjä, U-Kal, niin Manatajin maine kasvaa tänään. Mutta mitä O-Zarille oikeastaan kuuluu?"
"Kyllä hän voi hyvin", vakuutti Turan kielevästi, "ja lähetti terveisiä manatorilaisille ystävilleen."
"Sepä hauskaa!" huudahti päällikkö. "Entä mihin peliin haluat mukaan?"
"Haluaisin pelata heliumilaisesta prinsessasta, Tarasta", vastasi
Turan.
"Mutta, mies, hän on panoksena orjien ja rikollisten pelissä", huusi päällikkö. "Et kai halua vapaaehtoiseksi sellaiseen otteluun!"
"Kyllä haluan", vastasi Turan. "Näin hänet, kun hänet tuotiin kaupunkiin, ja silloin vannoin saavani hänet omakseni."
"Mutta sinun on jaettava hänet eloonjääneiden kanssa, vaikka sinun värisi voittaisikin", esteli toinen.
"Saanen heidät järkiinsä", intti Turan.
"Ja antaudut siihen vaaraan, että saat niskaasi O-Tarin vihan, sillä hän ei lainkaan pidä tästä villistä barbaarista", virkkoi tornien hoitaja.
"Jos minä voitan, pääsee O-Tar hänestä eroon", vastasi Turan.
Jetan-tornien valvoja pudisti päätään. "Olet harkitsematon", hän pahoitteli. "Tahtoisin saavani taivutetuksi ystäväni O-Zarin ystävän luopumaan moisesta hulluudesta."
"Tahtoisitko tehdä palveluksen O-Zarin ystävälle?" kysyi Turan.
"Ilomielin'" huudahti toinen. "Mitä voin tehdä hyväksesi?"
"Merkitse minut mustien päälliköksi ja anna kaikiksi miehikseni gatholilaisia orjia, sillä tietääkseni he ovat mainioita sotureja!" pyysi panthan.
"Se on omituinen pyyntö", vastasi tornien valvoja, "mutta ystäväni O-Zarin tähden olisin valmis enempäänkin, vaikka tietystikin" — hän empi — "tapana on, että päälliköksi haluava suorittaa vähäisen maksun."
"Tietenkin", ehti Turan vakuuttamaan. "Sitä en ole unohtanut. Aioin kysyä sinulta tavanmukaisen summan suuruutta."
"Ystäväni ystävälle se on vain nimellinen", vastasi tornien valvoja ja mainitsi summan, joka varakkaan Garholin kalliisiin hintoihin tottuneesta Gahanista tuntui naurettavalta.
"Milloin", hän tiedusti, ojentaen rahat valvojalle, "heliumilaisesta pelataan?"
"Se on toinen tämänpäiväinen ottelu. Jos tulet mukaani, saat valita miehesi."
Turan seurasi valvojaa tornien ja jetankentän väliselle laajalle pihalle, jossa oli koolla sadoittain sotureita. Senpäiväisien ottelujen päälliköt olivat jo valitsemassa miehiään ja määräämässä heidän paikkojaan, vaikka tärkeimpiä pelejä varten oli nämä seikat järjestetty jo viikkoja sitten. Valvoja opasti Turanin pihan siihen osaan, jossa orjien enemmistö oli koolla.
"Valitse niistä, joita ei vielä ole otettu!" kehoitti tornien valvoja. "Ja saatuasi määrän täyteen vie miehesi kentälle! Sinulle osoittaa paikan siellä oleva upseeri, ja pysyttelet siellä, kunnes toinen ottelu kuulutetaan. Toivotan sinulle onnea, U-Kal, vaikka sikäli kuin olen kuullut, olisit onnellisempi menettäessäsi kuin voittaessasi tuon heliumilaisen orjattaren."
Miehen poistuttua Turan lähestyi orjia. "Etsin parhaita miekankäyttäjiä toista peliä varten", hän ilmoitti. "Haluan gatholilaisia, sillä olen kuullut, että he ovat uljaita taistelijoita."
Muuan orja nousi ja lähestyi häntä. "On aivan sama missä pelissä kuolemme", hän virkkoi. "Haluaisin taistella puolestani panthanina toisessa ottelussa."
Saapui toinen. "Minä en ole Gatholista", hän tunnusti. "Olen heliumilainen ja tahtoisin taistella Heliumin prinsessan kunnian puolesta."
"Hyvä on!" huudahti Turan. "Onko sinulla Heliumissa hyvän miekkamiehen maine."
"Olin dwar suuren sotavaltiaan joukoissa ja olen taistellut hänen rinnallaan parissakymmenessä ottelussa Kultaisilta kallioilta Haaskaluolille saakka. Nimeni on Val Dor. Ken tuntee Heliumin, tuntee kuntoni."
Nimi oli hyvin tuttu Gahanille, joka käydessään viimeksi Heliumissa oli kuullut puhuttavan miehestä ja keskusteltavan hänen salaperäisestä katoamisestaan samoin kuin hänen miekkailijamaineestaan.
"Mistäpä voisin tietää mitään Heliumista?" torjui Turan. "Mutta jos olet sellainen taistelija kuin väität, ei sinulle sopisi mikään paikka paremmin kuin lentäjän. Mitä arvelet?"
Miehen silmistä kuvastui äkillinen hämmästys. Hän katseli tiukasti Turania katseen nopeasti lipuessa pitkin toisen hihnoitusta. Sitten hän astui ihan likelle gatholilaista, joten kukaan muu ei saattanut kuulla hänen sanojaan.
"Minusta tuntuu, että tiedät enemmän Heliumista kuin Manatorista", hän kuiskasi.
"Mitä tarkoitat, mies?" kysyi Turan, koettaen vaivata aivojaan keksiäkseen, mistä tämän miehen tieto, arvaus tahi mielijohde oli alkuisin.
"Tarkoitan sitä", vastasi Val Dor, "ettet ole Manatorista, ja jos mielit pitää sen salassa, ei sinun ole hyvä puhua manatorilaisille, kuten äsken puhuit minulle — lentäjistä! Manatorissa ei ole lentäjiä eikä heidän jetanpelissään sennimistä nappulaa. Sitä nappulaa, joka on lähimpänä päällikköä tai prinsessaa, he sensijaan nimittävät odwariksi. Se liikkuu samalla tavoin ja on samanarvoinen kuin Manatorin ulkopuolella pelatun jetanin lentäjä. Muista siis se, ja muista myöskin, että jos sinulla on salaisuus, on se varmassa tallessa ollessaan Heliumin Vai Dorin tiedossa!"
Turan ei vastannut mitään, vaan alkoi valita muita miehiään. Val Dorista, heliumilaisesta, ja Floranista, gatholilaisesta tarjokkaasta, oli hänelle suurta apua, sillä yhdessä he tunsivat useimmat orjat, joiden keskuudesta hänen oli tehtävä valintansa. Saatuaan kaikki miehet valituiksi Turan vei heidät ottelukentän vierelle, missä heidän oli odotettava vuoroaan, ja siellä hän lähetti kiertämään sanan, että heidän oli taisteltava enemmästäkin kuin siitä määrästä, minkä hän tarjosi prinsessasta, jos he voittaisivat. He hyväksyivät hänen tarjouksensa, joten Turan oli varma Taran omistamisesta, jos hänen puolensa selviytyisi voittajana, mutta hän tiesi, että hänen miehensä taistelivat vieläkin uljaammin ritarillisuuden kuin rahan kannustamina, eikä ollut vaikeaa innostaa gatholilaisiakin palvelemaan prinsessaa. Ja nyt hän esitti heille, että oli mahdollista saavuttaa vieläkin suurempi palkkio.
"En voi luvata sitä teille", hän puhui, "mutta saattanen ilmoittaa kuulleeni, että jos voitamme tämän ottelun, voimme myöskin hankkia teille vapauden!"
Orjat hypähtivät pystyyn ja tungeksivat hänen ympärilleen, tehden lukuisia kysymyksiä.
"Siitä ei saa hiiskua ääneen", selitti Turan, "mutta Floran ja Val Dor tietävät, ja he ovat vakuuttaneet minulle, että olette kaikki luotettavia. Kuunnelkaa! Se, mitä nyt ilmaisen teille, saattaa henkeni teidän valtaanne, mutta teidän on tiedettävä ja joka miehen on käsitettävä, että tänään ottelette elämänne suurimman kamppailun — Barsoomin ihailtavimman prinsessan kunnian ja vapauden samalla kuin omankin vapautenne puolesta — mahdollisuudesta palata kukin omaan maahansa ja sen naisen luokse, joka häntä siellä odottaa.
"— Ensiksi siis minun salaisuuteni. En ole manatorilainen. Kuten tekin olen minäkin orja, vaikka tällä hetkellä Manatajista kotoisin olevan manatorilaisen valepuvussa. Sen, mistä maasta ja kuka olen, täytyy jäädä mainitsematta syistä, joilla ei ole mitään merkitystä tämänpäiväiseen otteluumme nähden. Olen siis yksi teistä. Taistelen samojen asioiden puolesta kuin tekin.
"— Ja sitten se seikka, josta vasta äsken sain tietää. U-Thor, Manatosin suuri jed, joutui toissa päivänä palatsissa riitaan O-Tarin kanssa, ja heidän soturinsa olivat käsikähmässä. U-Thor karkoitettiin Vihollisten portille saakka, missä hän nyt on leirissä. Millä hetkellä hyvänsä voi taistelu leimahtaa uudelleen. Mutta arvellaan U-Thorin lähettäneen noutamaan Manatosista lisävoimia. Ja, Gatholin miehet, tämä seikka on teille mielenkiintoinen. U-Thor on äskettäin ottanut vaimokseen Gatholin prinsessan Hajan, joka oli O-Tarin orjatar ja jonka poika A-Kor oli Jetan-tornien dwar. Hajan sydän sykkii uskollisuudesta Gatholia ja säälistä niitä sen maan poikia kohtaan, jotka ovat täällä orjina, ja tämän viimemainitun tunteen hän on jossakin määrin tartuttanut U-Thoriin. Auttakaa senvuoksi minua vapauttamaan Heliumin prinsessa Tara. Luullakseni voin minä auttaa teitä ja häntä ja itseäni pelastumaan tästä kaupungista. Kallistakaa korvanne likelle minua, O-Tarin orjat, jottei kukaan julma vihollinen pääsisi kuulemaan sanojani!" Sitten Gatholin Gahan esitti hiljaa kuiskaten keksimänsä rohkean suunnitelman. "Ja nyt", hän vaati lopetettuaan, "puhukoon se, joka ei uskalla liittyä mukaan!" Ei kukaan vastannut. "Eikö ole ketään?"
"Eikä se kavalla sinua, jos viskaan miekkani jalkojesi juureen. Niin on tehty täällä ennenkin", virkkoi eräs miehistä hiljaisella äänellä, josta uhkui hillittyä tunnetta.
"Ja minä!" "Ja minä!" "Ja minä!" liittyivät toiset hänen tarjoukseensa värähtävin kuiskauksin.