AJATTELIJA JA KUMIPUU
On kolme asiaa, jotka ovat filosofian ja logiikan ulkopuolella.
Kolme asiaa, jotka tekevät lempeät miehet raivokkaiksi ja välinpitämättömän urhoolliseksi. Yksi on rakkaus, toinen on uskonto, ja kolmas on maa.
Isisissä oli mies, joka oli suuri ajattelija. Hän ajatteli asioita, jotka eivät olleet ajateltavissa, sellaisia kuin tähdet, myrskyt ja aika, joka ei alkanut eikä loppunut koskaan.
Usein hän meni joen rantaan, istui poski polven varassa ja ajatteli suuria asioita päivät umpeensa. Kylän asukkaat — Akalavi-särkän rannalla — ajattelivat, eikä se ole luonnotontakaan, että hän oli hullu, sillä tämä nuori mies pysytteli erillään elämän iloista, eikä hän löytänyt mitään huvitusta neitosten parista; hän pysyi poissa tansseista ja juhlista, jotka muodostivat jokivarren elämän valoisamman puolen.
Kmaka — se oli hänen nimensä — oli Jokon poika, joka oli Nkeman poika, jonka isä taas oli Suuren kuninkaan aikainen uljas soturi. Ja äitinsä puolelta hän polveutui Pikisamokosta, joka myöskin oli voimakas ja verinen mies, niin että hänessä ei sukunsa puolesta kylläkään ollut hempeätä luonnetta. — Sen vuoksi, sanoi Joko, hänen isänsä, — hänen täytyy olla hullu, ja jos asia voidaan järjestää Sandin tietämättä, niin puhkaisemme hänen silmänsä ja viemme hänet kauas metsään, jossa pedot tai nälkä hänet pian tappavat.
Kaikki sukulaiset oli kutsuttu perheneuvotteluun, koska hullu poika on kauhistus. Hän kulkee pitkin metsiä ja kulkiessaan tai narrimaisuudessaan hän särkee kapineita ja tekee vahinkoja, joista perhe on laillisessa vastuussa. He keskustelivat asiasta melkein koko yön eivätkä päässeet päätökseen. Neuvottelua jatkettiin seuraavana päivänä, ja perheen vanhin, toisen kylän hyvin vanha ja hyvin viisas päällikkö, antoi lausuntonsa. — Jos hän on hullu, sanoi hän, — niin hänet on kaikkien lakien ja tapojen mukaan tuhottava. Minä olen kokenut mies, niin kuin kaikki tiedätte, sillä olen elänyt useita vuosia kauemmin kuin te. Antakaa minun siis tutkia Kmakaa, onko hän hullu vaiko vain yksinkertainen, niin kuin pojat tavallisesti naimaiässä ovat.
Sitten he päättivät kutsua Kmakan kuultavaksi, ja ne, jotka menivät häntä hakemaan, löysivät hänet metsästä makaamasta pehmeällä nurmella. Hän makasi kasvot maahan päin, pää käsissään, katsellen kukkaa.
— Kmaka, sanoi häntä hakemaan tullut mies, — mitä sinä teet?
— Opiskelen, sanoi Kmaka yksinkertaisesti, — sillä tämä ruoho opettaa minulle paljon asioita, joista en ennen tiennyt.
Toinen katsoi maahan ja nauroi.
— Se on ruoho, sanoi hän, — se ei tee hedelmää, eikä se sen vuoksi ole mitään.
— Se on elävä, sanoi Kmaka katsellen yhä kukan terälehtiä. — Ja minä arvelen, että se on suurempi kuin minä, koska se on lainkuuliainen.
— Olet tosiaankin hullu, sanoi hänen serkkunsa, — se on aivan varma.
Hän vei hänet perheneuvotteluun.
— Löysin hänet, sanoi hän tärkeänä, — katselemasta ruohoja, ja hän väitti niiden olevan suurempia kuin hän itse.
Perhe katsoi synkästi Kinakaan, ja vanha päällikkö aloitti hyökkäyksen.
— Kmaka, sanotaan, että sinä olet hullu. Minä perheen päänä olen kutsunut suvun koolle, jotta näkisimme, onko syytös tosi vai ei. Sanotaan, että sinulla on kummallisia ajatuksia — sellaisiakin, että tähdet ovat muka kaukaisia maita.
— Se on totta, isä, sanoi toinen.
— Sanotaan sinun myöskin arvelevan, että aurinko paistaa yöllä.
— Niin luulenkin, sanoi Kmaka, — ja tarkoitan, että se paistaa jossakin. Sillä ei ole viisasta arvella, että joki olisi suurempi kuin aurinko.
— Huomaan, että sinä todellakin olet hullu, sanoi vanhus kylmästi, — sillä mitä tekemistä joella ja auringolla on keskenään.
— Herra, sanoi nuori mies vakavasti, — jokihan juoksee päivin ja öin, joko kävelet tai makaat, näetpä sen tai olet näkemättä. Kuitenkin typerät ajattelevat, että mitä he eivät näe, sitä ei ole olemassa. Ja onko joki suurempi kuin aurinko? Sillä jos joki, joka on osa Suuresta Kulusta, juoksee öisin, pitääkö auringon, joka on monta vertaa tärkeämpi maalle, lakata paistamasta?
Vanha päällikkö pudisti päätään.
— Ei kukaan muu kuin hyvin hullu mies puhu sellaisia asioita, sanoi hän, — sillä eikö aurinko muutu yöllä kuuksi, paitsi silloin kun se nukkuu? Ja kun ihmiset nukkuvat ja vuohet nukkuvat, niin miksei aurinko nuku ja ryömi maakuoppaan, niin kuin olen itse nähnyt?
He ajoivat Kmakan pois. Näytti mahdottomalta keskustella sen enempää.
Hän nukkui majassa yksikseen. Hän palasi myöhään sinä yönä, sillä hän oli ollut metsässä katselemassa lepakoita; mutta tullessaan hän tapasi kuusi serkkuaan odottamasta. He kävivät häneen käsiksi, eikä hän vastustellut.
He sitoivat hänet käsistä ja jaloista pitkään paaluun ja asettivat hänet kanoottiin. Sitten hänen kuusi serkkuaan kävivät kanoottiin ja meloivat nopeasti myötävirtaa. He aikoivat Paholaisten metsään, joka on Hiljaisella joella — erämaan vesistö, johon vain krokotiilit menevät laskemaan munansa, sillä siellä on hiekkarantoja, jotka ovat sopivia siihen tarkoitukseen.
Päivänkoitteessa he pysähtyivät ja tehtyään tulen keittivät ruokaa. He antoivat vangilleen hiukan kalaa ja maniokkia.
— Nälkäiset päivät odottavat sinua, veli, sanoi yksi serkuista, sillä me aiomme lopettaa sinut, koska olet hullu.
— En ole niin hullu, sanoi Kmaka tyynesti, — etten huomaisi teidän hulluuttanne.
Serkku ei vastannut tietäen, että, sellaiset hullut, jotka pitivät muita hulluina, olivat hulluimpia.
Aurinko oli noussut, ja kanootti jatkoi matkaansa Kmaka maaten pohjalla syventyneenä katsomaan kahta muurahaista, jotka olivat uhkarohkeasti tulleet tutkimusretkelle kanoottiin.
Äkkiä melominen taukosi.
Höyryten vastavirtaa, runko loistaen uudessa valkeassa maalissa, punavalkea kansikatos kirkkaana tuli »Zaire», ja komissaari Sandersin pieni sininen lippu liehui velttona laivan ainoassa mastontyngässä.
— Melotaan lähemmäksi rantaa, sanoi serkkujen päällikkö, — sillä tämä on Sandi, ja jos hän näkee, mitä me kuljetamme, niin hän suuttuu.
He siirtyivät syrjään antaen laivalle lavean tilan.
Mutta Joen Sanders, joka nojasi komentosillan laitaa vasten hellekypärä työnnettynä suojaamaan niskaa auringolta, oli nähnyt heidät. Hän oli myöskin havainnut, että miehet äkkiä lakkasivat melomasta, ja huomasi heidän taas alkavan voimakkaasti meloa ja ottavan uuden suunnan.
Hän nosti sormeaan merkiksi ruorimiehelle: peräsin käännähti ja äkkiä oli »Zaire» poikkiteloin kanootin tiellä.
— Tällä miehellä, sanoi serkkujen ällistynyt päällikkö, — on silmät kuin okapilla, joka näkee puiden läpi vihollisensa.
Hän lakkasi melomasta ja odotti palaveria.
— Mitä tämä on, Sambili? kysyi Sanders, kun höyrylaiva saapui kohdalle ja puoshaka tarttui pikku alukseen. Sanders kurottautui laivan laidan yli ja puhutteli serkkua nimeltä.
— Herra, sanoi Sambili, — en aio valehdella sinulle; tämä mies on minun serkkuni ja on hullu. Sen vuoksi viemme hänet kuuluisan poppamiehen luo.
Sanders nyökkäsi ja tipautti valkean tuhkan sikaristaan veteen.
— Tunnen joen paremmin kuin kukaan toinen, mutta en tiedä sellaisesta miehestä mitään, virkkoi hän. — Myöskin olen kuullut, että monta hullua miestä on viety Paholaisten metsään, jossa heitä odottaa poppamies, jota he eivät ole nähneet. Ja hänen nimensä on Iwa, joka merkitsee kuolemaa.
Kaksi hausaa kiskoi sidotun miehen laivaan.
— Päästäkää hänet, sanoi Sanders.
— Herra, sanoi serkku kiihtyneenä, — hän on hyvin hullu ja hyvin raivokas.
— Minä olen myöskin hyvin raivokas, sanoi Sanders, — ja sanotaan, että minä olen hullu, mutta minua ei sittenkään sidota paaluun.
Päästyään vapaaksi Kmaka nousi vapisten ja hieroskellen puutuneita jäseniään.
— He sanovat sinua hulluksi, Kmaka, sanoi Sanders.
Kmaka hymyili — paha merkki, sillä alkuasukkaat, joissa on pitkälle kehittynyt unitauti, hymyilevät usein sillä tavoin. Sanders katseli häntä uteliaana.
— Herra, sanoi Kmaka, — nämä minun veljeni luulevat minua hulluksi, kun minä ajattelen.
— Minkälaisia ajatuksia ajattelet? kysyi Sanders.
Toinen epäröi. — Herra, pelkään sanoa, sillä sinäkin voisit luulla minua hulluksi.
— Puhu, sanoi Sanders, — äläkä pelkää, sillä minä olen sinun isäsi ja sinun kuninkaasi, jonka on tänne asettanut hallitsemaan eräs mies, joka on hyvin suuri kuninkaiden neuvostossa.
— Ajattelen elämää, sanoi Kmaka, — ja tähtiä, ja sitä, miksi ihmiset tekevät niin kuin tekevät. Ajattelen jokia. Herra, kysyi hän, — miksi kivi heitettynä tyyneen veteen tekee pieniä väreileviä ympyröitä, jotka laajenevat ja laajenevat, kunnes katoavat näkyvistä?
Sanders katsoi häntä terävästi. Hän oli kuullut tästä ajattelijasta.
— Jatka, sanoi hän.
— Herra, tätä minä myöskin ajattelen, sanoi Kmaka rohkaistuen, — että minä en ole mitään, että mikään ei ole mitään (hän viittasi kädellään ympärilleen valkeaan, kuumaan maailmaan), että myöskään sinä, herra, et ole mitään.
— Tällaista on häpeä sanoa, sanoi pääserkku kauhistuneena, — ja se osoittaa varmasti, että sinä olet hullu.
— Miksi minä en ole mitään, Kmaka? kysyi Sanders hiljaa.
— Herra, sanoi mies vakavana, — mikä ei ole ikuista, ei ole mitään.
— Kuulkaa häntä! huudahti Sambili epätoivoisena. — Kuulkaa tätä hullua! O, ko, ko! Kmaka, olet osoittanut hulluutesi herrallemme aivan kokonaan.
Hän odotti, että Sanders komentaisi Kahlehtijan sitomaan Kmakan ranteet. Sanders sen sijaan nojasi laitaan, pää vaipuneena, ja ajatteli.
— Kmaka, sanoi hän viimein, — minusta tuntuu, että sinä olet omituinen mies, mutta kuitenkaan et ole hullu, vaan viisaampi kuin yksikään musta mies, jonka olen nähnyt. Olet niin viisas, että jos jätän sinut veljiesi pariin, niin he tappavat sinut, sillä tyhmät miehet vihaavat viisautta, ja minusta tuntuu siltä, että sinä olet liian viisas.
Hän antoi määräyksen, että Kmaka sai asua miehistön kanssa.
Serkut puolestaan hän ajoi kanoottiin.
— Menkää rauhassa, sanoi hän, — sillä olette päässeet hullustanne ja säästyneet hirttonuoralta — en halua tässä maassa silmien puhkomista.
Sandersilla ei ollut ketään, kenelle hän olisi puhunut ajattelijasta, sillä hänen molemmat alaisensa olivat sairaana, ja hänen oli pitänyt jättää heidät rannikolle. Hän kokeili mielellään. Monrovian Bosambo oli koe, joka oli onnistunut hyvin. Juuri nyt Bosambosta oli harmia, ja se oli aiheuttanut tämän matkan.
Ochorin maan vieressä oli kapea kaistale, joka oli pienenä puskurivaltiona Isisin ja Ochorin välillä. Sen asema oli vaikea, sillä vaikka se oli aivan merkityksetön, niin sekä Ochori että Isisi halusivat saada sen; molemmat olivat lukemattomia kertoja sen vallanneet, ja vain Sandersin rautainen käsi saattoi taas palauttaa sen puolueettomuuden. Maailmassa ei ollut mitään estettä sille, että molemmilla kansoilla olisi vapaa kulku läpi Lombobon — se oli kaistaleen nimi — ja viisas päällikkö olisi voinut järjestää asiat niin, että sekä ochorilaiset että isisiläiset olisivat voineet kulkea vapaasti alueella kummankaan silti voimatta vaatia sitä herruuteensa.
Tätä päällikköä Sanders oli kauan etsinyt.
Hän oli nimittänyt monta. Ngombin Kombanava, joka myi kuninkuutensa
Iäisille tuhannesta putkesta ja kahdestakymmenestä suolasäkistä,
Akasavan Olambo, joka oli tuskin nimitetty, kun jo lahjoitti oikeutensa
Ochorin Bosambolle, Mnabo, rannikkolainen, Pikku Isisin Tibini —
kokonainen sarja Lombobon pikku päälliköitä oli tullut ja mennyt.
Sanders ajatteli näitä istuessaan kannella katoksen alla ja »Zairen» kyntäessä Suuren joen mustankeltaista vettä.
Hän oli hyvin kärsivällinen, ja oli ollut jo monta vuotta. Hän ei lannistunut, vaikka viimeisen pettymyksen katkeruus vieläkin kuohutti mieltä. Sillä hän oli asettanut päälliköksi erään Sakadamon, jonka hän oli tuntenut jo vuosia. Kun näet Sanders oli poissa näkyvistä, niin ylpistynyt Sakadamo kokosi sotilaansa ja vei heidät puolueettomasti ensin ochorilaisia ja sitten isisiläisiä vastaan ja lopuksi myi maansa molemmille.
Mistä rikoksesta Sakadamo tällä hetkellä suoritti kahden vuoden pakkotyötä Kahleitten kylässä, ja Lombobo oli päälliköttä.
Sanders poltti kaksi sikaria asian hyväksi, sitten hän lähetti hakemaan ajattelija Kmakaa.
He toivat hänet, pitkän nuorukaisen, hennonpuoleisen. Sanders tutki häntä villaisesta päästä hoikkien säärien päässä oleviin isoihin jalkoihin asti. Hänellä oli kyhmyiset polvet, ja hänen yllään oleva nahkavaippa paljasti hänen hoikkuutensa.
Sanders arvioi hänen ikänsä yhdeksäksitoista vuodeksi, mikä oli melkoisen tarkkaan osattu.
— Kmaka, sanoi hän tutkimuksensa päätyttyä, — sinun kaltaisesi miehet ovat harvinaisia, enkä minä ole tavannut sinun laistasi aikaisemmin. Tiedän, että olet kunnianhimon ja vihan yläpuolella ja ymmärrät suuria asioita.
— Herra, olen ajattelija, enkä tiedä itse, ovatko ajatukseni hulluja ajatuksia vai ovatko ne korkealla tavallisten miesten ajatuksien yläpuolella.
— Ole huoleti, sinä et ole hullu, sanoi Sanders kuivasti. — Uskon sen varmaan ja antaakseni sinulle osoituksen luottamuksestani aion tehdä sinut Lombobon päälliköksi, ja sinä saat olla minun sijallani, antaen ja ottaen oikeutta ja valellen kansasi tulista luonnetta viisautesi vedellä.
— Herra, teen niin kuin haluat, sanoi Kmaka.
Ja niin kävi, että suuressa palaverissa, jossa olivat läsnä kansan päämiehet ja johtajat, Sanders teki Ajattelijan Lombobon alueen päälliköksi ripustaen hänen kaulaansa teräsketjun ja mitalin. Toiseen palaveriin kutsuttiin Bosambo ja Isisin kuningas, ja siinä puhuttiin suoria sanoja.
Isisiläisten lähdettyä Sanders vei nuoren päällikön retkelle hänen uuden hallitusalueensa rajalle, ja heidän kanssaan meni myöskin Bosambo.
Aukeamalla aivan rajalla ja alueita yhdistävän polun vieressä kasvoi iso kumipuu, ja siihen seurue pysähtyi.
— Bosambo ja Kmaka, sanoi Sanders, — tämä puu merkitköön, mikä on Ochoria ja mikä on Lomboboa. Sillä kaikki, mikä on tämän toisella puolen, kuuluu toiselle, ja mikä on toisella puolen, kuuluu toiselle.
He katsoivat puuta, molemmat päälliköt; he katsoivat sitä pitkään ja tarkoin.
Herra, sanoi Bosambo viimein, — tarkoituksesi on selvä, mutta kenen alueella on tämä puu?
Se oli Bosambolle ominainen kysymys.
— Se puoli, joka on Ochoriin päin, on Ochorin maalla, se puoli, joka on
Lomboboon päin, on Lombobon maalla, sanoi Sanders.
Viimeisen varoituksen hän antoi Kmakalle.
— Ochorille ja Isisille, sanoi hän, — tulee sinun antaa kulkuoikeus ja kauppavapaus; sinä et saa estää kumpaakaan etkä auttaa toista toisen kustannuksella. Sinun tulee olla viisas ja suuri.
Herra, teen niin, sanoi Kmaka nyökäyttäen päätään, — sillä kasvava ja katoava ei ole mitään, vaan ainoastaan ihmisten sielut pysyvät.
Tämä viisas lause korvissaan kaikuen Sanders lähti paluumatkalle onnellisena luulossaan, että kohtalo oli viimein hänelle osoittanut puskurivaltion ratkaisun.
Mainittava on, että Kmaka aloitti hallituksensa viisaasti. Lombobolaiset, jotka olivat tottuneet tämän tästä uusiin päällikköihin, tekivät parhaansa saattaakseen hänet epätoivoon. He esittivät riitoja hänen ratkaistavakseen — riitoja, jotka olisivat panneet tottuneimmankin oikeuden päät pyörälle. Esimerkiksi:
Jos mies ostaa vaimon maksaen hänestä kaksi säkkiä suolaa, ja tämä on äkäpussi ja sitä paitsi monelta katsannolta epämiellyttävä, miten mies saa hinnan takaisin, kun suola on pudonnut veteen hänen omasta kanootistaan, jota souti kaksi hänen omaa melojaansa ja kaksi hänen appensa melojaa?
Tai:
Mies on lainannut naapurin keihästä metsästykseen ja maksanut joka kerta lainasta luovuttamalla osan saaliista. Eräänä päivänä hän meni metsästämään vioittuneella keihäällä ja leopardi vahingoitti häntä. Voiko hän vaatia hyvitystä siitä, että keihäs oli huono, jos lainaaja voi todistaa, että sen vioittumiseen on syynä heidän yhteisen serkkunsa huolimattomuus?
Tässä kaksi heidän esittämistään kysymyksistä, ja he istuivat puoliympyrässä neuvotellen, ja Ajattelija tuomitsi viimein. Neljä päivää hän mietti ensimmäistä juttua. Hänen kansansa istui mykkänä, hänen sanojensa hypnotisoimatta; he eivät voineet seurata hänen päätelmiään, he olivat tykkänään epätietoisia siitä, tuomitsiko hän kantajan vai vastaajan hyväksi; ja lopuksi, kun hän tavan mukaan nosti molemmat kätensä ja sanoi: »Palaver on päättynyt», he menivät pois mielissään ja mitään käsittämättä.
— Meillä on päällikkö, sanoi jokivarren kalastajakylän päämies, — joka on viisaampi kaikkia muita miehiä, niin viisas, ettemme me ymmärrä häntä.
Kmaka puuhaili maallisissa asioissa. Hän otti myöskin erään isisiläisen tytön vaimokseen. Myöskin hän salli sekä isisiläisille että ochorilaisille vapaan pääsyn. Molemmat kansat lähettivät hänelle lahjoja, jotka hän otti vastaan. Hänen päällikkyytensä kolmantena päivänä eräs hänen päämiehensä tuli kertomaan, että ochorilaiset kalastivat Lombobon vesillä ja että isisiläiset metsästivät Lombobon metsissä.
— Olkoon niin, sanoi Kmaka, — sillä metsät ja joet on luotu kaikkia varten, eikä ole tarvis mitään rajaa. Sillä tämä ei ole minun maatani eikä minun jokeani; eikä se ole teidän; se kuuluu kaikille ihmisille, joille siitä on jotakin hyötyä.
Tämä oli Sandersille mieleen, ja kun tiedot tulivat komissaarille, hän oli tyytyväinen.
Sitten paha kieli levitti juttuja hänen nuoresta vaimostaan, joka oli miellyttävä. —
— En ole pätevä asettamaan rajoja kenenkään haluille, sanoi Kmaka, — eikä tässä minun maassani saa mies enempää kuin nainenkaan olla tapojen orjuuttama.
Kaksi kuukautta kului tasaisesti. Kmakan vaikutus kasvoi päivä päivältä, ja hänen maineensa kruunasi tuomio, jonka langettamiseen kului yhdeksän päivää.
Sitten eräs päämies saapui kannellen ochorilaisia vastaan.
— Herra, he hakkaavat metsää Lombobon alueelta ja vievät sen kaupunkiinsa, sanoi hän.
— Metsä on vapaa kaikille, sanoi Kmaka.
Hän istui pienellä kaiverretulla tuolilla puoliympyrään rakennettujen majojen — hänen päämajansa — keskellä.
— Mutta, jatkoi hän, — koska tämä maa on minun ja kansa on minun ja koska minut on pantu kaitsemaan heitä, on häpeä, että ryövärit hävittävät tätä maata.
Ja kahta viikkoa myöhemmin ochorilainen seurue tuli metsästämään Lombobon alueelle seuraten tulisessa touhussa norsua. Kmaka lähetti rykmentin pidättämään heitä ja tappamaan norsun.
— Sillä minä sanon, virkkoi hän vangeilleen, — ja minun sanani ovat sellaista viisautta, että Sandikin kumartaa niitä: Se, mikä on toisella puolen erästä puuta Ochorin taholla, on minun, ja mitä on toisella puolella, se on teidän herranne.
— Herra, sanoi metsästäjäin päämies, — palaverhan oli, että sinun maassasi on metsästys vapaa.
— Ja vapaa kalastus, sanoi Kmaka hurjan ivallisena, — ja vapaa metsänhakkuu Kuoleman kautta! Ja se varas, sinun herrasi, tuhoaisi minun kauniin maani ja pilkkaisi minua — tuhannen keihään päällikköä! Mene takaisin Bosambon luo ja kutsu hänet palaveriin tienvieressä kasvavan kumipuun luo.
Tyhjin käsin palasivat metsämiehet kotiin tavatakseen herransa vihaisena.
Bosambo kirosi karokielellä, arabiaksi, bomongoksi, suaheliksi ja englanniksi nimittäen Kmakaa »kirotuksi mustaksi neekeriksi» ja esittäen eräitä tietoja hänen sukupuustaan.
Määrättynä hetkenä päälliköt tapasivat toisensa Kmakan saapuessa myöhästyneenä.
— Herra Bosambo, sanoi hän seisoen puhuessaan Lombobon puolella kumipuuta, — minun sydämessäni on häpeä, etten tullut ajallaan. Mutta minulla oli vaimo, jolla oli rakastaja tuottaen minulle häpeää, ja tänään minä tapoin heidät molemmat tavan mukaan.
— Sellaista tapahtuu, sanoi Bosambo. — Nyt olen saapunut luoksesi, Ajattelija Kmaka, eräitten kuuluviini tulleitten outojen tapahtumien vuoksi. Sanotaan sinun kieltäneen ochorilaisilta metsänhakkuun ja metsästyksen alueellasi.
— Se on totta, sanoi Kmaka, — sillä kumipuun tällä puolen oleva maa on minun, ja minä olen päällikkö alueella niin kauas kuin silmäsi kantaa.
— Maa kuuluu kaikille, sanoi Bosambo hieman kiivaasti.
— Maailma kuuluu kaikille, oikaisi Ajattelija, — mutta jänikset eivät tee pesää puuhun eivätkä kotkat kuoppaa maahan. Jokainen elää hänelle osoitetulla paikallaan, ja on osoitettu, että ochorilaiset elävät toisella puolen ja lombobolaiset toisella.
Bosambo kuohahti.
— Huomaan, että olet ahne koira, sanoi hän, — ja jos minun on hakattava metsää oman alueeni laidasta, niin katso, minä aloitan nyt!
Hän käski tuomaan kirveen, ja hänelle tuotiin se, ohutteräinen ja hyvin pureva.
Hän iski puuta kahdesti.
— Bosambo, sanoi Kmaka vavisten vihasta, — mitä sinä teet?
— Oikeuden jakaja, herjasi Bosambo, — lihavien sanojen keksijä, joka puhut kaloista ja ruokit viisautta kuin likainen maja ruokkii matoja, minä hakkaan puutani.
— Se on minun puuni, raivosi Kmaka ja otti heittokeihään.
— Toinen puoli on sinun, sanoi Bosambo jatkaen hakkaamistaan, mutta pitäen kuitenkin vaaraa silmällä, — ja minä hakkaan sen puolen, joka on minun. Ja jos sinä viisaudessasi pidät omasi pystyssä, niin sinä olet ajattelijain ruhtinas.
Hän jatkoi hakkaamistaan Kmakan katsellessa vihasta kiehuen.
— Jos sinä jatkat katalaa työtäsi, sanoi hän, — niin mikä estää puun kaatumasta?
— Ei mikään, sanoi Bosambo merkitsevästi, — sillä yötuulet ovat tulossa ja tuuli puhaltaa Ochoriin päin — ja katso! kun puu kaatuu, niin se kuuluu…
Kmaka heilahdutti kättään nopeasti taaksepäin ja linkosi keihään.
* * * * *
— He ovat tuossa pensaikossa, sanoi Sanders.
Hänen kasvoiltaan valui hiki virtanaan, ja niillä oli pieni verijuova.
— Panen sinne pari panosta, sanoi hausakapteeni. — Nämä lombobolaiset taistelevat mainiosti.
Sanders ei puhunut mitään. Hän paljasti valkeat hampaansa hymyyn, mutta hän ei ollut oikein rattoisalla tuulella.
— Ahmed, sanoi hausakapteeni polvistuen aluksen kannelle ja tähtäsi kenttäkiikarinsa vihollista peittävään puurykelmään, — jos sinä rakastat uskoasi ja vihaat kaffereita, niin älä pudota panosta liian aikaisin, tai minä lyön sinua kintuille.
— Herra, valaistus on huono, sanoi tykkimies. Hän kohotti tykin suuta hieman korkeammalle ja ampui.
Tällä kertaa panos osui. Puiden yläpuolella näkyi valkea savupilvi, ja he kuulivat ammuksen räjähdyksen.
Hausakapteeni nousi ja meni Sandersin luo.
— Mitä on oikeastaan tekeillä? kysyi hän.
Sanders ei sanonut toviin mitään.
— Bosambolla on jotain tekemistä tässä asiassa, sanoi hän, — mutta se lurjus teki kuitenkin vain, mihin hänellä oli oikeus. Kmaka on heräävä Kain. Hän on tapellut isisiläisiä vastaan ja hyökännyt heidän alueelleen; hän on tunkenut ochorilaiset aivan heidän pääkaupunkiinsa asti — heidän oli taisteltava pahuksesti pelastaakseen sen. Kmaka on julistautunut Ochorin, Isisin ja Lombobon kuninkaaksi ja käskenyt akasavalaisia ja ngombilaisia lähettämään hänelle lahjoja.
Hänen äänensä värisi; sitten asian huvittavuus tarttui häneen, ja hän nauroi.
Hän meni rannalle hausain kanssa ja johti joukkoa, joka teki viimeisen hyökkäyksen.
Revolveri kädessään hän käveli aukeman poikki, ja haussat kulkivat hänen sivullaan kahtena siipenä pistimet kivääreihin kiinnitettyinä.
Kmaka, jota ympäröi kourallinen hänen joukkonsa tähteitä, teki ankaraa vastarintaa, mutta se oli turhaa.
Äkkiä hänen miehensä heittivät keihäät maahan ja kohottivat kätensä.
— Pidättäkää tuo mies!
Joukko hausoja kävi taistelevan ajattelijan kimppuun, ja hän kaatui.
He toivat hänet verissään mutta urhoollisena Sandersin eteen, ja parin minuutin ajan he silmäilivät toinen toistansa.
— Kmaka, sanoi Sanders viimein, — olet tehnyt kauheita tekoja, sillä olet tuonut sodan tähän maahan ylpeydelläsi ja itsekkyydelläsi.
— Valkea mies, sanoi Kmaka halveksivasti, — olen kuningas ja näiden maiden herra — en puhu palvelijain kanssa — sen vuoksi, oi pieni mies, tuo minun eteeni kuninkaasi, että voin keskustella vertaiseni kanssa.
Sanders ei sanonut mitään; ja sitten:
— Tarttukaa häneen! sanoi hän äkkiä.
Sillä Kmaka kävi äkkiä hervottomaksi; hänen polvensa antoivat perään, ja hän vaipui maahan.
Hän oli haavoittunut kuolettavasti, niin kuin Sanders näki tutkiessaan häntä.
He veivät hänet puun varjoon, ja Sanders istuutui hänen viereensä.
Mies silmäsi komissaariin.
— Herra, sanoi hän hiljaa, — taidan mennä sinun rangaistavaltasi ulkopuolelle.
— Se on totta, Kmaka, sanoi Sanders lempeästi, — ja minä toivon, että olisit tehnyt sen, ennen kuin toit kaiken tämän surun lombobolaisille.
Kmaka pudisti päätään.
— Niin tapahtuu, sanoi hän hitaasti, — sillä elävät olennot käyvät elävien olentojen kimppuun, linnut hyönteisten, leopardit lintujen, ihmiset leopardien, ja kun ei ole ketään ihmistä suurempaa, ihmiset käyvät itsensä kimppuun. Näin on säädetty…
Hänelle annettiin vettä ja hän avasi jälleen silmänsä.
— Herra, sanoi hän puhuen vaivalloisesti, — olen ajatellessani tullut tuntemaan maailman suurimman totuuden.
Outo tuli leimusi hänen silmistään; ne välkkyivät hänen keksintönsä suuruuden häikäiseminä.
— Kukaan teistä viisaista miehistä ei tiedä sitä, kuiskasi hän, — kuolema on…
Sanders odotti, mutta Ajattelija Kmaka vei salaisuutensa mukanaan unen maailmaan.