KAHLEITTEN KYLÄ
Sanders oli tottunut kansansa lapselliseen puhetapaan, ja hän hyväksyi heidän antamansa nimitykset vastaansanomatta. Se oli osa leikistä. Häntä piti sanoa »ahdistettujen suojelijaksi», »viisauden herraksi» tai joksikin sellaiseksi, ja hän tuli pahalle päälle, jos se unohdettiin, koska se kaikki kuului leikkiin eikä merkinnyt enempää kuin »hyvä» sivistyneiden sanomana.
Mikäli imartelu ja liehittely kävi kohtuuden rajoissa, mikäli kohteliaisuus seurasi säännöllistä uraansa, sikäli Sanders oli tyytyväinen; jos kohteliaisuus oli liian vähäistä tai jos sitä oli ylenpalttisesti, niin hänen henkiset harjaksensa nousivat pystyyn ja hän katseli ympärilleen siristetyin silmin ja henki kurkussa nähdäkseen, miltä suunnalta vaara uhkasi.
Hän hallitsi miljoonaa mustaa ihmistä, jotka kieli, murre, tavat, ylpeys ja hengenkyvyt erottivat kahteenkymmeneenkolmeen eri kansaan. Bangelilaisia, jotka asuivat lähinnä päämajaa ja olivat itsekästä hulttiojoukkoa — krulaisten, kongolaisten, angolakansan ja rannikkolaisten sekasukua — hän ei ottanut huomioon, sillä he olivat jossakin määrin sivistyneitä ja viisaita valkoihoisten tapaan. He pelkäsivät myös rangaistusta, ja kuten Herran pelko on viisauden alku, niin lain pelko on sivistyksen alku.
Mutta heidän takanaan asuivat soturiheimot, joihin kauppamiehet eivät päässeet käsiksi ja joihin lähetyssaarnaajat vain hieman olivat vaikuttaneet. Sotaisia, epäjohdonmukaisia lapsia, joilla oli halu riitaan ja hämärä käsitys oikeudesta. Ja Sandersin tehtävänä ja huvina oli tutkia heitä omissa oloissaan, juuri kuin tutkitaan omaa lasta, ehkä hieman huolellisemmin (sillä kukinhan pitää lapsiaan ja heidän omituisuuksiaan varmoina), ja muuttaa suhdettaan heihin samoin kuin he muuttivat suhdettaan häneen, mikä järjestely tavallisesti suoritettiin kerran kahdessakymmenessäneljässä tunnissa.
Sanders erosi tavallisista valtionluojista siinä suhteessa, että kun nämä pitivät alkuasukkaita yhtenäisenä joukkona, Sanders menetteli heidän kanssaan kuten yksilöiden.
Eräs korkea herra pyysi häntä sihteerinsä sihteerin välityksellä tekemään selvää rikoksesta, joka tapahtui pikku Isisin varrella, ja Sanders vastasi naiivisti (kuten korkeista herroista tuntui), että rikos oli aiheutunut erään Mdali-nimisen miehen näkemästä unesta.
Sanders ei uskonut uniin, ja kun eräs vakooja ilmoitti Tembolinin Mdalin nähneen unen, jossa joki oli noussut niin, että vesi peitti kylää vastapäätä olevan saaren, hän ei kiinnittänyt siihen huomiota.
Hän näet tiesi, että sateet olivat olleet ankaria ja pikku joet tulvivat saattaen pääjoenkin pian tulvimaan, ja edelleen hän tiesi Tembolinin olevan niin korkealla paikalla, ettei sen asukkailla ollut mitään vaaraa.
Kun hän viikkoa myöhemmin kuuli Mdalin uneksineen, että viljan veisi kato, ei hän ollut millänsäkään. Hän ajatteli, että Mdali on hyvä arvaamaan, ja antoi asian olla.
Kun hän myöhemmin kuuli Mdalin nähneen unen, että Etinbolo, hänen toinen vaimonsa, kuolisi sinä yönä — kuten tapahtui — niin hän hieman hämmästyi, kunnes hän muisti, että hänen viimeksi kylässä käydessään nainen oli ollut pitkälle kehittyneessä unitaudissa. Hänen mielestään Mdalin oli helppo arvata, milloin vaimo kuolee.
Uutisia muista unista tuli yläjoelta — muutamat ensi käden tietoja, ja ne olivat yleensä vähäpätöisiä; jotkin ihmeellisemmät kulkivat suusta suuhun — ja ne olivat todennäköisesti liioiteltuja.
Sanders oli näinä aikoina puuhakas mies, eikä hänellä ollut aikaa eikä halua pohtia sellaisia asioita.
Mutta eräänä aamuna päivän koittaessa saapui kanootti, jossa oli Ahmed,
Sandersin salaisten vakoojien päämies.
— Herra, sanoi hän asettuen Sandersin vuoteen viereen kyykylleen, —
Isisissä on uneksija.
— Olen kuullut, sanoi Sanders arabiaksi ja väsyneesti. — Minä olen myöskin uneksija ja olisin uneksinut vielä kokonainen tunnin, ellet olisi häirinnyt minua.
— Jumala tietää, etten halua häiritä sinun suloista untasi, sanoi Ahmed. — Joka aamu ja ilta rukoilen Jumalaa, että unesi olisi hyvä; mutta tämä Mdali myy uniaan. Sillä hän sanoo jollekulle: »Anna minulle säkki suolaa, tai muuten näen unen, että sinä kuolet», ja kun he pelkäävät häntä, he kantavat hänelle, mitä hän tahtoo.
— Huomaan, sanoi Sanders ajattelevasti.
Hän lähetti vakoojan pois ja nousi.
Vähän ajan kuluttua hän lähetti hakemaan hausakersanttiaan.
— Mene kolmen miehen keralla, Abibu, sanoi hän, — Tembolinin kylään, krotiilisärkän laitaan, ja tuo minulle Mdali, uneksija.
— Pääni ja sydämeni kautta, sanoi Abibu ja lähti iloisena matkalle kanootilla.
Hän oli kymmenen päivää poissa ja palasi tyhjin toimin.
— Sillä ihmiset uhkasivat tappaa minut, sanoi hän, — kun Mdali oli nähnyt unen minun tulostani ja sanonut, että jos minä vien hänet, niin jokainen kylässä tulee sokeaksi. Ja, herra, koska tunnen mielesi, en halunnut tappopalaveria, ja tulin takaisin ilman häntä, vaikka, niin kuin tiedät, en pelkää kuolemaa.
— Teit oikein, sanoi Sanders.
Tunnin kuluttua hänen höyrylaivansa oli valmiina ja lähtenyt, ja kahden päivän ja yön kuluttua »Zaire» tuli kylään, jossa vastassa oli kylän päällikkö Kambori, älykäs mies.
— Herra, sanoi hän, — sanon sinulle, että jos otat uneksijan, niin ihmiset nousevat kapinaan — ei vain minun kyläni, vaan koko ympärillä oleva maa — sillä häntä pidetään hyvin pyhänä miehenä.
— Minä olen hänelle pyhä mies, sanoi Sanders englanniksi ja jatkoi matkaansa rannalle.
Hän tuli kylään kahden hausan saattamana ja meni suoraan sille majalle, jossa Mdali piti valtaa.
Mdali oli ollut aivan tavallinen mies, ennen kuin hän alkoi uneksia. Hän oli ollut kalankeihästäjä, ei varakkaampi eikä köyhempi kuin muutkaan ammattitoverinsa.
Nyt hän istui leikkauksin koristetulla tuolilla, jonka Kusaun Lalinobi oli lahjoittanut hänelle, kun hän oli nähnyt unen, että tämän vaimo synnyttää poikalapsen, ja hänen hartioillaan oli marakatinhännistä tehty vaippa, jonka Tonda, Lulangu-joen päällikkö, oli lahjoittanut hänelle siitä hyvästä, että Mdali oli uneksinut Tondan elävän kauemmin kuin veljensä.
Hänellä oli lukuisia muita lahjoja — kädessä kirjailtu keppi, kaulassa rautahelminauha, koristeltuja kuparirenkaita, pieni peili — kaikki saatu palkinnoksi hänen osoittamastaan suosiosta.
Hän ei noussut Sandersin tullessa.
Viisisataa silmäparia tarkasteli Sandersia; koko takamaa oli tullut koolle, sillä Mdali oli nähnyt unen komissaarin tulosta.
— Hei, valkea mies, sanoi Mdali äänekkäästi, — oletko tullut minun unieni takia?
Sitten hän nousi äkkiä.
Kaksi kertaa Sanders löi häntä kepillään, ja molemmat iskut sattuivat.
Sanders kuuli keihäiden kalinan takanaan ja kääntyi — raskas automaattinen pistooli kädessään.
— Minä uneksin, kärisi Sanders pistooli tähdättynä lähimpään joukkoon, — minä näin unta, että eräs mies kohotti keihäänsä minua vastaan ja kuoli. Ja kuoleman jälkeen hänen sielunsa joutui paikkaan, joka oli täynnä kaloja, ja joka aamu kalat söivät siitä palasen, ja joka ilta sielu kasvoi jälleen.
He pudottivat keihäänsä. Pureskellen rystysiään varma hämmennyksen merkki — he katsoivat häneen kauhuissaan ja hämillään.
— Minä uneksin, jatkoi Sanders, — että Mdali tuli minun mukanani Kahleitten kylään, ja mitä häneltä jäi, kaiken omaisuuden, jonka hullut olivat lahjoittaneet hänelle, kylän asukkaat jakoivat keskenään.
Kuului hyväksymisen mutinaa, mutta jotkut suhtautuivat asiaan äreästi, ja Sanders arveli heidän olevan maalta tulleita.
Hän kääntyi Mdaliin, joka vapisevin käsin hieroi kirveleviä olkapäitään.
— Ih, uneksija! sanoi Sanders lempeästi. — Puhu nyt ja kerro näille ihmisille, miten kaikki asiat tulevat hyviksi, kun sinä lähdet heidän luotaan.
Mies epäröi kohottaen kiukkuiset silmänsä komissaarin silmiin ja huomasi niiden kylmän ilmeen.
— Miehet, sanoi hän väristen, — asia on, niin kuin herramme sanoo.
— Sinä uneksit niin, ehdotti Sanders.
— Minä uneksin niin, sanoi Mdali, ja kuului yleinen helpotuksen huokaus.
— Vie hänet laivaan, sanoi Sanders. Hän puhui arabiaa Abibulle. —
Henkesi uhalla älä anna hänen puhua kenellekään.
Hän seurasi hausoja ja vankia ja lähti aikaa hukkaamatta matkaan.
Siten päättyi uneksijan tarina — tällä kertaa.
Mutta vaikka Mdali työskenteli Kahleitten kylässä valtakunnan hyväksi, niin hänen työnsä kantoi hedelmiä, sillä hän oli ollut uuras mies. Sattui useita kuolemantapauksia. Miehet ja naiset panivat terveinä nukkumaan ja heräsivät vain kuollakseen. Eikä kukaan pitänyt sitä merkillisenä eikä ilmoittanut siitä, sillä Mdali oli uneksinut niin, ja se tapahtui.
Mutta huhulla on jalat kulkea ja suu kertoa; ja aikanaan Sanders kulki pitkin maita mukanaan päämajasta pikaisesti kutsuttu lääkäri, ja moni tapasi hänet surren.
Miehet, jotka olivat kadottaneet pahantapaiset vaimonsa, toiset, jotka olivat haudanneet rikkaita sukulaisiaan, vaimot, jotka olivat saaneet vapauden Mdalin unien täyttymisen kautta, istuivat vaiti ja odottivat Sandersia pureskellen rystysiään.
Sanders jakoi oikeutta ilman muita todistuksia kuin mitä hänen lääkärinsä voi sanoa pahanhajuisissa paikoissa; mutta sillä oli vaikutus, ja Mdali, puunhakkaaja kahleitten kylässä, tapasi monta tuttua naamaa.
Kahleitten kylä oli kielekkeellä, jonka oikealla puolen laskee mereen
Isisi-joki ja vasemmalla Bokaru-joki. Se oli puhtain kylä Sandersin
hallintoalueella, mutta sen puhtautta eivät ylistäneet muut kuin
Sanders.
Siinä virtasivat voimakkaat joet niin väkevästi, etteivät vahvimmatkaan uimarit siinä kestäneet. Ja kolmion kantaan oli kaivettu leveä kanava, pituudeltaan viisi tai kuusisataa jaardia, yhdistämään molempia jokia, niin että kylä pikemminkin oli saarella kuin niemellä — ja saarelta oli vaikea pääsy, kun piikkilanka-aita oli pantu kanavan molemmille rannoille. Sitä paitsi kanava oli kolmen krokotiilin oleskelupaikka — ne oli komissaari Sanders kaukonäköisenä siihen asettanut — ja niiden poispääsyn estivät kanavan molempiin päihin vedetyt vahvat verkot.
Kylä itse oli jaettu kolmeen osaan: yksi varattu miehille, toinen naisille ja kolmas — ainoan maihinnousupaikan vastainen — puolelle hausakomppanialle.
Vaikka paikkaa sanottiinkin Kahleitten kyläksi, niin vain suurimmat lurjukset siellä olivat raudoissa, ja elämä kulki tässä pikku kylässä tasaisesti, ellei oteta lukuun sitä, että naiset asuivat korkean rautalanka-aidan toisella puolen ja miehet toisella.
Mdali saapui, sai numeron ja peitteen. Hänet käskettiin erääseen majaan kuuden muun vangin seuraan.
— Olen Isisin Mdali, sanoi hän, — ja Sandi lähetti minut tänne, koska näin unia.
— Se on hullua, sanoi majan päämies, — sillä minut hän lähetti tänne siksi, että pieksin hänen vakoojansa — veljeni kanssa — kunnes hän kuoli.
— Minut lähetettiin tänne, sanoi toinen mies, — koska olin päällikkö ja aloitin sodan — minä olen Pikku Isisin Tembeli.
Toinen toisensa jälkeen he esittäytyivät ja kertoivat rikolliset tekonsa yksinkertaisen ylpeinä.
— Minä olen unien näkijä, sanoi Mdali. — Kun minä uneksin jotakin tapahtuvaksi, se tapahtuu, sillä minä olen paholaisten suosiossa ja näen unissani ihmeellisiä asioita.
— Huomaan, sanoi Tembeli viisaana. — Sinä olet hullu.
* * * * *
Ei ole vaikeata kuvitella, miten Mdali sai valtoihinsa uusien toveriensa mielen ja luottamuksen.
Kerrotaan hänen ennustaneen erään vartian hukkumisen, joka sitten tapahtuikin. Jokainen Tembolinista saapuva uusi vanki oli hänen tekojensa todistaja.
Ja parhaalla tavallaan Mdali uneksi heille. Ja tällaisen suuren unen hän heille näki:
Tapahtui, että Sandi saapui tarkastamaan Kahleitten kylää, ja kun hän oli päässyt erään majan kohdalle, niin kuusi miestä hyökkäsi hänen kimppuunsa ja yksi leikkasi hänen kurkkunsa, ja sotilaat pakenivat kauhuissaan, ja vangit vapauttivat itsensä, eikä enää ollut vankeutta.
Hän uneksi tämän kolmena peräkkäisenä yönä.
Kun hän oli kertonut ensimmäisen unensa, niin Tembeli, jolle hän sen uskoi, sanoi miettiväisenä:
— Tuo on kyllä hyvä ajatus, mutta me olemme aseettomia, ja se ei siis voi tulla todeksi.
— Tänä iltana se selviää minulle unessa, sanoi Mdali.
Ja seuraavana aamuna hän kertoi, miten hän näyssä oli nähnyt vankien joukossa kongolaisen miehen, jolla oli kongolainen partaveitsi hiuksiin pistettynä.
Ja tosiaankin siellä oli kongolainen mies, jolla oli sellainen partaveitsi.
— Kuka leikkaisi kurkun? kysyi Tembeli. — Tämä on asia, joka vaatii perinpohjaisen selvityksen.
Ja taas Mdali uneksi ja huomasi, että Sandersin kurkun leikkaaja oli Koforo, puolihullu akasavalainen vanki. Kaikki oli nyt valmista suurta hetkeä varten.
Oli syitä, joiden vuoksi Sanders ei ollut suopea nti Ruth Glandynnelle, lähetyssaarnaajalle, ja näistä ei vähäpätöisin ollut alituinen huoli tytön turvallisuudesta ja tietoisuus siitä, että tyttö ei tuntenut alkuasukkaita niin hyvin kuin luuli tuntevansa — mikä oli suurin vaara.
Eräänä päivänä Sanders sai kirjeen, jossa neiti pyysi päästä käymään
Kahleitten kylässä.
Sanders noitui.
Hän ei ollut ylpeä kylästään — se osoitti laittomuuden kasvamista eräässä osassa hänen alaisistaan, ja hän oli tässä suhteessa sangen arka. Sitä paitsi hän oli, niin kuin itsekin tiesi, sangen huono näyttämään mitään.
Hieman pahalla tuulella hän vastasi olevansa valmis näyttämään neidille Kahleitten kylää milloin tahansa, paitsi — hän laati pyörryttävän listan kielletyistä päivistä.
Tämän listan laatimisessa Sanders osoitti tavallista suurempaa kekseliäisyyttä. Yhtenä päivänä hän ei voinut täyttää pyyntöä »neljännestarkastuksen» vuoksi, toisena »terveyskatsastuksen» vuoksi; eräs kielletty päivä oli »varusteiden tarkastuksen» päivä.
Aivojaan pinnistäen hän keksi kolmekymmentäviisi jaksoa vuodessa, pituudeltaan yhdestä seitsemään päivään, jolloin rikollisten tapaaminen oli tuiki mahdotonta; ja hän toivoi sydämessään, että neiti luopuisi kokonaan aikeestaan.
Hänen mielipahakseen neiti vastasi heti, valiten erään päivän, joka oli »valituspäivän» ja »korjausviikon» välissä — jotka molemmat tilaisuudet Sandersin mielikuvitus oli loihtinut ilmoille.
Hän saapui myötävirtaa kanootillaan, jota meloi kaksikymmentä miestä, ja Sanders tapasi hänet puolimatkassa ja otti hänet laivaansa.
Sanders oli pilkuttoman valkeassa puvussa, mutta hieman jäykkä ja hyvin muodollinen.
— Ellette pahastuisi sanoistani, olisin ollut hyvin mielissäni, jos olisitte luopunut tästä huvimatkasta.
— Tämä on tuskin huvimatka, neiti kylmästi. — Minulla on velvollisuuksia näitä ihmisiä kohtaan — tunnustatte, että lähetyssaarnaajat harvoin heitä näkevät — ja minusta tuntuisi siltä, että olisin laiminlyönyt velvollisuuteni, ellen olisi käyttänyt tilaisuutta, jonka niin hyväntahtoisesti tarjoatte minulle (Sanders kirosi itsekseen hänen loistavaa julkeuttaan) tavatakseni heitä.
Ison hellekypäränsä alta Sanders silmäsi neitiä.
— En voi antaa teidän käydä elämänne läpi epätietoisena siitä, etten halunnut teidän tuloanne, sanoi hän jyrkästi, ja nti Glandynnen nenä kohosi hieman, sillä paitsi lähetyssaarnaaja hän oli myöskin nainen.
He tulivat Kahleitten kylään eräänä säteilevänä aamuna
— No, mutta mitä pirua tämä tarkoittaa? sanoi Sanders.
Sillä vain kaksi hausaa oli jäljellä, toinen vartiana ja toinen hänen vuorolaisenaan.
— Herra, sanoi tämä mies, kun Sanders astui maalle, — komppanian miehet ovat menneet alas virtaa erääseen Palmujen paikkaan.
— Kenen käskystä? kysyi Sanders.
— Heille oli ilmoitettu, herra, sanoi mies, — he kun kuuluivat sufilahkoon, että Profeetan siunattu poika ilmestyy siinä paikassa ja näyttää heille paljon ihmeitä.
Komissaarille välähti valo, ja hän puoleksi hymyili, vaikka hänen sydämensä raivosi.
— Näyttää siltä kuin uneksija Mdali vielä uneksisi, sanoi hän. — Täällä tulee huomenna pieksäjäiset.
Hänen ensimäinen aikomuksensa oli lähettää tyttö takaisin; hän ei pelännyt, että vartioston satunnainen poissaolo johtaisi mihinkään vakavampaan tapahtumaan — sellainen ajatus ei hetkeksikään johtunut hänen mieleensä — mutta hän oli varovainen mies, eikä hänellä ollut lainkaan halua antautua vaaraan.
Hän oli jo puoleksi palaamassa veneelleen, kun päätti, että koska tyttö oli täällä ja oli matkustanut pitkän matkan, oli selvintä tehdä, mitä oli aiottu.
— Teidän on parasta mennä naisten puolelle, sanoi hän. — Lähetän Abibun kanssanne — minulla puolestani on asiaa eräälle Mdalille.
Hän avasi naisten osastoon johtavan portin ja katseli hentoa tyttöä tämän mennessä pikku katua myöten ryhdikäs, leveäharteinen hausa rinnallaan.
Hän käveli sen alueen poikki, joka erotti miesten osaston naisten osastosta, avasi portin ja astui sisään sulkien sen jälkeensä.
Kukaan ei tullut puhumaan hänelle, mikä oli omituista, sillä tavallisesti he tulivat pyytämään kuulustelua nimittäen häntä hyväntahtoisesti hänen jokapäiväisellä nimellään, joka merkitsee »öisin lentävää pientä teurastajalintua».
Nyt he istuivat majainsa edessä posket polvilla katsellen häntä vaieten, peloissaan.
— Tästä minä en pidä, sanoi Sanders.
Hän pani huolimattomasti kätensä taskuun ja päästi browningin varmistimesta. Keskisormellaan hän tutki revolverin perää, oliko makasiini paikallaan.
Hän seisoi hyvin lakaistun tien keskellä, ja hänellä oli hyvä näköala kadun päästä päähän.
Häthätää hän silmäsi oikealle puolen. Hän näki Ruthin puhuvan alkuasukasnaisten kanssa — niitä oli kolme ryhmässä kyykkien maassa.
Hänen takanaan erillään ryhmästä seisoi Abibu pitäen winchesterkarbiinia — lahja Sandersilta — käsivarrellaan. Komissaarin silmätessä hausa veti salaa lukkoa vireeseen.
— Abibu lataa, sanoi jokin Sandersin aivoissa.
Hän käänsi silmänsä takaisin miesten osastoon. Kukaan ei liikkunut. Vangit istuivat majainsa edessä vaiteliaina ja odottaen. Epäilyksen värähdys kulki hänen hermojensa läpi. Hän silmäsi jälleen Abibuun. Tämä oli hiljaisuudessa vetäytynyt vielä kauemmaksi naisryhmästä ja piteli nyt kivääriä kaksin käsin — oikealla sormeillen lukon kohtaa ja vasemmalla hypistellen makasiinia.
Sitten hän hieman kääntyi ja nyökkäsi, ja Sanders tiesi merkin olevan hänelle.
Sanders kääntyi nopeasti. Jos vaara uhkasi, niin se uhkasi naisten osastosta. Hän meni nopeasti takaisin samaa tietä, jota oli tullut. Neljä miestä, jotka olivat istuneet hiljaa, nousivat ja tulivat häntä kohti kiirettä pitämättä.
— Herra, meillä on pyyntö, aloitti yksi.
— Mene takaisin majaasi, Tembeli! sanoi Sanders jyrkästi. — Tulen takaisin kuulemaan pyyntönne.
— Krak!
Abibu ampui erääseen majaan, ja tyttö pakeni tietä pitkin portille päin.
Tämän Sanders näki kääntäessään päätänsä, ja samassa nuo neljä syöksyivät hänen kimppuunsa.
Suuri käsi peitti hänen kasvonsa ja luja peukalo pyrki hänen silmäänsä.
Tembeli kaatui kuoliaaksi ammuttuna, ja Sanders tempaisi itsensä irti.
Hän juoksi porttia kohti ottaen avaimen esille mennessään.
Hän kääntyi ja ampui kahta seuraajaansa, mutta näillä, ei ollut halua taisteluun.
Hän avasi portin vakavin käsin ja sulki sen jälkeensä. Hän näki Abibun maassa miesjoukon alla. Tyttö oli kadonnut. Sitten hän näki tämän taistelevan kahden naisen kanssa, ja puolihullu Koforo hääri hänen kimpussaan.
Hän pääsi naisten luo, kun toinen tarttui tyttöä tukasta ja veti hänen päätään taaksepäin.
Koforo näki Sandersin tulevan ja laski kätensä.
— Ho, isä! sanoi hän hupsulla tavallaan. — Aion tappaa sinut, koska olet paholainen!
Naiset peräytyivät, ja Sanders tarttui heikkoa tyttöä vyötäisiltä ja heitti hänet pois heidän ulottuviltaan.
Koforo tuli häntä kohti herjaten ja irvistellen pieni lapionmuotoinen partaveitsi kädessään.
Sanders tähtäsi tarkkaan, sillä hänellä oli vain viisi panosta jäljellä; sitten hän kiinnitti huomionsa Abibuun.
Tämä makasi maassa tunnottomana; hänen kimppuunsa hyökänneet olivat paenneet, sillä vartia ja hänen varamiehensä ampuivat verkkoaidan läpi — ja harjaantunut hausa on tavattoman hyvä ampuja.
Yhdessä he kantoivat tytön veneeseen, ja Abibu virotettiin ja hänen haavansa sidottiin.
Kello neljältä iltapäivällä palasi rukoilemassa käynyt vartio, ja
Sanders pani toimeen tarkastuksen molemmissa leireissä.
— Herra, sanoi muuan, joka oli ollut vain passiivinen katselija, — tarkoituksena oli johdattaa sinut naisten osastoon. Sen vuoksi muutamat miehet kätkeytyivät majoihin arvellen, ettei herra kanna pientä pyssyään naisten keskuudessa. Kaiken tämän uneksi Mdali, joka on paennut.
— Ei yksikään mies pakene Kahleitten kylästä, sanoi Sanders. — Mitä tietä Mdali meni?
Mies osoitti kanavan rannalla olevaa rautalanka-aitaa.
Sanders meni aidan luo ja katsoi ruohoakasvavaa kanavaa.
— Näin hänen kapuavan ensimmäisen aidan yli, sanoi hänen tiedonantajansa, — mutta en enää toisen yli.
Komissaari kumartui ja otti käteensä heinää, jonka heitti vedessä olevalle vihreälle pölkylle.
Pölkky avasi karsaan silmän ja murisi vihaisesti, sillä se oli saanut hyvän aterian eikä pitänyt, että sen unta häirittiin.