KUNINKAAN KASVATUS
Komissaari Sanders oli niin huokeasti siirtynyt läntiseen Keski-Afrikkaan, ettei hän oikein osannut sanoa, milloin hän oli tullut takamaihin. Jo paljon ennen kuin Britannian hallitus oli määrännyt hänet pitämään isällistä huolta noin neljännesmiljoonasta ihmissyöjästä, jotka kymmenen vuotta aikaisemmin olivat suhtautuneet valkoisiin miehiin niinkuin me suhtaudumme sarvikuonoon, hän oli tavannut basutot, tsulut, ringot, pondot, matabele-, masona-, barotse- ja betsuana-kansat ynnä hottentotit. Sitten uteliaisuus ja viehätys veti häntä pohjoiseen ja länteen päin, ja hän tapasi angolakansan, vielä pohjoisempana Kongon väen, lännessä masai-kansan ja saapui lopuksi kääpiöheimojen kautta alueelleen.
Kaikkien näiden heimojen eroavuudet ovat vain Sandersin kaltaisten miesten tiedossa.
Väri ei merkitse paljoakaan, vaikkakin toiset ovat ruskeita ja toiset keltaisia ja muutamat — vaikka harvat — sysimustia. Eroavuus on luonteessa. Tsulut olivat miehiä ja basutot olivat miehiä, vaikka heidän vakava luottamuksensa oli lapsellista. Fetsiä päässään pitävät mustat miehet olivat ovelia, mutta luotettavia, kun taas Kultarannikon ruskeahkot miehet, jotka puhuivat englantia ja sanoivat toisiaan »herroiksi», olivat Sandersin kauhistus.
Elettyään niin kauan suurten lapsien keskuudessa hän oli tietenkin tullut jonkin verran samanlaiseksi kuin he, lapselliseksi. Kerran Lontoossa hänelle tehtiin kepponen, ja vain hänen luontainen suorasukaisuutensa pelasti hänet naurettavasta pälkähästä. Kun näet kultaaja näytti hänelle raskasta metalliharkkoa, hän vei tämän suoraa päätä poliisiasemalle ja syytti miestä luvattomasta kultakaupasta. Sanders tiesi, että harkko oli kultaa, mutta hän ei ollut varma, oliko se saatu rehellisin keinoin. Hänen hämmästyksensä, kun hän huomasi »kullan» olevan lehtikultaa, oli liikuttava.
Sandersista voidaan sanoa, että hän oli valtiomies, mikä merkitsee sitä, että hänen mielessään ei ihmishengellä ollut vakiintunutta arvoa. Kun hän näki sivistyksen puussa kuihtuneen lehvän tai näki ohdakkeen kasvavan »kukkiensa» joukossa, hän poimi sen pois pysähtymättä ajattelemaan, oliko sillä ehkä oikeus elää. Kun mies, olipa hän päällikkö tai orja, oli esimerkillään saattanut maan rauhan vaaraan, kävi Sanders käsiksi häneen. Vielä elävän sukupolven aikana isisiläiset sanoivat häntä Ogani Isisiksi, joka merkitsee »pientä teurastuslintua», ja totta puhuen Sanders olikin siihen aikaan nopea hirttämään. Hän hallitsi kolmensadan mailin päässä sivistyksen liepeiltä eläviä ihmisiä. Toiminnan arkuutta tai rangaistuksen toimeenpanon lykkäämistä, jompaakumpaa näistä kahdesta olisivat nuo ihmiset, joilla ei ollut voimaa tehdä johtopäätöksiä, ei halua pyytää anteeksi eikä taipumusta erityiseen armeliaisuuteen, luulleet heikkoudeksi.
Maassa, joka sijaitsee Togo-maan rajoilla, ymmärretään rangaistuksella kipua tai kuolemaa, ei muuta.
Kerran muuan hupsu komissaari nousi vastavirtaa Akasavaan — joka on maan nimi — ja kokeili siveellisellä rangaistuksella.
Oli syntynyt kiihkeä jupakka. Muutamat Akasavan miehet olivat käyneet joen yli Ochorin puolella varastamassa naisia ja vuohia, ja luullakseni oli kaksi miestä tapettu, mutta se on toinen asia. Vuohet ja naiset elivät ja huusivat äänekkäästi kostoa. He huusivat niin kovaa, että se kuului päämajaan asti, ja komissaari Niceman — se ei ollut hänen nimensä, mutta se kelpaa tähän — meni katsomaan, mistä ääni aiheutui. Hän tapasi Ochorin kansan suuttuneena, mutta vielä enemmän peloissaan.
— Jos, sanoi heidän puhujansa, — he haluavat palauttaa vuohemme, niin pitäkööt naiset, sillä vuohet ovat arvokkaita.
Komissaari Nicemanilla oli sitten pitkä, pitkä palaver, neuvottelu, joka kesti päivän toisensa jälkeen, Akasavan miesten ja heidän päällikkönsä kanssa, ja lopuksi siveellinen saarna vaikutti: miehet lupasivat tiettynä päivänä ja tietyllä tunnilla, kun kuu oli neljänneksessä ja vuorovesi tarpeeksi korkealla, palauttaa naiset ja myös vuohet.
Niin herra Niceman palasi päämajaan ihaillen itseään rajattomasti ja kirjoittaen kyvyistään ja hallitustaidostaan sekä alkuasukkaiden tuntemuksestaan pitkän raportin, joka on myöhemmin julkaistu Sinisessä Kirjassa 7943-96 (Africa).
Tapahtui, että herra Niceman heti sen jälkeen meni kotiin Englantiin, ja niinpä hän ei kuullut Ochorin väen vihaa ja kiukkua, kun nämä eivät saaneet naisiaan eivätkä vuohiaan. Sanders, joka kymmenellä hausasotilaalla ja malarianpuuskalla varustettuna työskenteli Isisi-joen tienoilla, sai heliosanoman:
»Menkää Akasavaan ja lopettakaa se kirottu naisjupakka. — Hallitus.»
Sanders kokosi sälynsä, nautti 25 grainia kiniiniä ja jättäen kesken hyvän työnsä — hän haeskeli Mbeliä, poppamiestä, joka oli myrkyttänyt erään ystävän — meni maan poikki Akasavaan.
Aikanaan hän tuli kylään ja kohtasi päällikön.
— Miten on naisten laita? hän kysyi.
— Keskustelemme siitä, sanoi päällikkö. — Kutsun päämiehet ja neuvonantajat.
— Älä kutsu ketään, sanoi Sanders lyhyesti. — Lähetä varastamasi naiset ja vuohet takaisin Ochoriin.
— Herra, sanoi päällikkö, — täyden kuun aikana, tapamme mukaan, kun vuorovesi on tarpeeksi korkealla ja kaikki merkit ja paholaiset ovat suotuisia, täytän käskysi.
— Päällikkö, sanoi Sanders naputtaen toisen mustapuuarkkua kävelykepillään, — kuu ja joki, paholaiset tai jumalat, nuo naiset ja vuohet menevät takaisin Ochorin kansalle auringon laskiessa, tai minä sidon sinut puuhun ja pieksän sinut verille.
— Herra, sanoi päällikkö, — naiset palautetaan.
— Ja vuohet, sanoi Sanders.
— Vuohet, sanoi päällikkö, — ovat kuolleet, tapettu pitoihin.
— Sinä herätät ne henkiin, sanoi Sanders.
— Herra, luuletko minua taikuriksi? kysyi Akasavan päällikkö.
— Luulen sinua valehtelijaksi, sanoi Sanders puolueettomasti, ja palaver oli päättynyt.
Samana yönä naiset ja vuohet palasivat Ochoriin, ja Sanders valmistautui lähtöön.
Hän kutsui päällikön erilleen, koska ei tahtonut häväistä häntä ja vähentää hänen valtaansa kansan keskuudessa.
— Päällikkö, sanoi hän, — matka Akasavaan on pitkä, ja minulla on paljon työtä. Toivon, ettet sinä pakota minua enää saapumaan tänne.
— Herra, sanoi päällikkö tosissaan, — en toivo enää näkeväni sinua.
Sanders hymyili salaa, kokosi kymmenen hausaansa ja meni takaisin
Isisi-joelle jatkamaan Mbelin etsimistä.
Monestakaan syystä se ei ollut hauskaa etsintää, ja oli myös syitä luulla Isisin kuninkaan itsensä suojelevan murhaajaa. Tälle tiedolle saapui vahvistus eräänä aamuna, kun Sanders Suurelle joelle leiriytyneenä oli aamiaisella nauttien säilykemaitoa ja paahdettua leipää. Saapui kiireesti Sato-Koto, kuninkaan veli, hyvin järkyttyneenä, sillä hän oli paossa kuninkaan vihaa. Hän lateli julki kaikki uutiset, jotka eivät liikuttaneet Sandersia vähääkään. Mutta se, mitä hän kertoi kuninkaan luona oleskelevasta poppamiehestä, oli todella mielenkiintoista, ja Sanders lähetti päämajaan viestin, ja kun se oli sinne saapunut, päämajasta lähetettiin hra Niceman — joka oli aikanaan palannut Lontoosta — moraalisella saarnalla taivuttamaan Isisin kuningasta.
Kokoamistamme todisteista käy ilmi, että kuningas ei ollut hellämielinen. On epäämätön totuus, että Nicemanin pää, pistettynä seipääseen kuninkaan majan eteen, todisti kuninkaan ylevää luonnetta.
Neljä sotalaivaa purjehti Simonstownista ja yksi Sierra Leonesta, ja vajaassa kuukaudessa kuningas, joka oli tappanut vieraansa, toivoi, ettei olisi sitä tehnyt.
Päämaja lähetti Sandersin selvittämään sotkun poliittista puolta.
Eräs meriupseeri näytti hänelle, mitä oli jäljellä kuninkaan kylästä.
— Luulen, sanoi tämä mies, — että teidän on kaivettava jostakin uusi kuningas, olemme melkein tappaneet edellisen.
Sanders nyökkäsi.
— En aio pukeutua surupukuun, hän sanoi.
Ei ollut vaikeata löytää tarjokkaita avoimeen virkaan. Sato-Koto, kuolleen kuninkaan veli, ilmoitti olevansa halukas ottamaan vastaan viran melko nopeasti.
— Mitä te sanotte, kysyi laivastoa johtava amiraali.
— Sanon ei, vastasi Sanders arvelematta. — Kuninkaalla on poika, yhdeksänvuotias, kuninkuus on hänen. Sato-Koto saa toistaiseksi olla sijaishallitsija.
Ja niin se asia oli järjestetty Sato-Koton nyreästi suostuessa. Uusi kuningas löytyi metsästä naisten joukosta, ja hän yritti vastustella, mutta Sanders talutti hänet korvasta kylään.
— Poikani, sanoi hän ystävällisesti, — miksi ihmiset sanovat sinua?
— Peteriksi, herra, vikisi potkiva poika, — valkoisten miesten tapaan.
— Hyvä, sanoi Sanders, — sinä olet nyt kuningas Peter. Hallitse tätä maata viisaasti ja tarkoin tapojen ja lakien mukaan. Sinä et saa tehdä pahaa kenellekään, et häväistä ketään, et saa tappaa, et käydä sotaa etkä vahingoittaa mitään, joka tekee elämän elämisen arvoiseksi, ja jos sinä rikot tätä vastaan, Herra sinua varjelkoon!
Siten tehtiin kuningas Peter itsevaltiaaksi Isisissä, ja Sanders meni takaisin päämajaan pienen merisotilas- ja hausa-armeijansa kanssa, sillä Mbeli, poppamies, oli tapettu kylää valloitettaessa, ja Sandersin työ oli loppunut.
Isisin kylän valloittaminen ja nuoren kuninkaan kruunaaminen kerrottiin Lontoon lehdissä, eikä siinä ollut mitään unohdettu. Mukanaolleet erityiskirjeenvaihtajat olivat kuvanneet sen niin, että monet iäkkäät naiset itkivät ja moni nuori nainen sanoi: »Kuinka kaunista!» ja kuvausten synnyttämät moninaiset tunteet johtivat siihen, että nti Clinton Calbraith, joka oli maisteri ja hyvin kaunis, lähetettiin paikalle. Hän tuli orvon kuninkaan »äidiksi», holhoojaksi ja ystäväksi. Hän maksoi itse matkansa, mutta kirjat ja koulutarvikkeet, jotka täyttivät kaksi laatikkoa, oli ostettu erään lastenlehden kustannuksella. Sanders tapasi hänet maihinnousupaikalla uteliaana näkemään, miltä valkea nainen näyttää.
Sanders antoi hänen käytettäväkseen majan ja lähetti erään rannikkolaiskirjurin vaimon häntä kaitsemaan.
— Niin, nti Calbraith, sanoi Sanders sinä iltana ruokapöydässä, — mitä te haluatte tehdä Peterille?
Neiti silitti kaunista poskeaan miettiväisesti.
— Alamme aivan yksinkertaisilla asioilla — oikealla lastentarhalla, ja hiljalleen siitä ylöspäin. Opetan hänelle aakkosia, hieman kasvioppia — hra Sanders, te nauratte.
— En, en nauranut, kiirehti Sanders rauhoittamaan häntä. — Minun kasvoni aina näyttävät siltä — hm… illalla. Mutta sanokaa, osaatteko te kieltä, suahelia, bomongoa, ringiä?
— Se käy vaikeaksi, sanoi neiti miettiväisesti.
— Saanko antaa neuvon? kysyi Sanders.
— Miksei.
— Niin, opetelkaa kieli. — Neiti Calbraith nyökkäsi. Menkää kotiin ja opetelkaa sitä. — Neiti rypisti kulmiaan. — Se vie tieltä suunnilleen kaksikymmentäviisi vuotta.
— Herra Sanders, sanoi hän ylhäisesti, — laskette leikkiä — teette pilaa minusta.
— Taivas varjelkoon! sanoi Sanders tyynesti, — olisinko minä todella niin sukkela.
Kertomuksen loppu, mikäli se koskee nti Clinton Calbraithia, oli se, että hän meni Isisiin, oli siellä kolme päivää ja tuli takaisin kauhuissaan.
— Hän ei ole lapsi, sanoi hän kauhistuneena, — hän on pieni… pieni paholainen.
— Sitä minäkin, sanoi Sanders syvällisesti.
— Kuningas? Se on kamalaa! Hän asuu multamajassa ja kulkee alastomana.
Jos olisin sen tiennyt!
— Luonnon lapsi, sanoi Sanders. — Ette luullut näkevänne sellaista?
— En tiedä, mitä luulin, mutta en voinut olla kauempaa, se oli mahdotonta.
— Siltä näyttää, sanoi Sanders itsekseen.
— Tietysti tiesin, että hän oli musta, jatkoi neiti, ja minä tiesin sen… se oli aivan kauheaa.
— Tosi on, rakas neiti, sanoi Sanders, — että Peter ei ollut niin ihana kuin te kuvittelitte, hän ei ollut jalo, kirkassilmäinen lapsi, hän elää likaisesti — eikö niin?
Tämä ei ollut ainoa yritys kasvattaa Peteriä. Kuukausia jälkeenpäin, kun neiti Calbraith oli mennyt kotiin ja oli toimeliaasti kirjoittamassa kuuluisaa kirjaansa »Yksin Afrikassa, kirj. Englantilaisnainen», Sanders kuuli toisesta kasvatusotteesta. Kaksi etiopialaista lähetyssaarnaajaa oli tullut Isisiin takateitä. Etiopialaisen lähetysseuran muodostavat kristityt mustat miehet, jotka yksinkertaisesti perustaen uskontunnustuksensa Pyhään Sanaan saarnaavat tasa-arvoisuuden evankeliumia. Musta mies on arkipäivinä yhtä hyvä kuin valkoinenkin, mutta sunnuntaisin jopa parempikin, jos hän kuuluu Reformeerattuun etiopialaiseen kirkkoon.
He tulivat Isisiin ja pääsivät heti kansan suosioon, sillä heidän puheensa miellytti sangen suuresti Sato-Kotoa ja kuninkaan neuvonantajia.
Sanders lähetti hakemaan lähetyssaarnaajia. Ensi kerralla he kieltäytyivät tulemasta, mutta toisella kerralla he tulivat, sillä Sandersin lähettämä sanoma oli lyhyt ja jyrkkä.
— Emme ymmärrä teidän menettelynne luonnetta, sanoi toinen. — Se tuntuu olevan ristiriidassa toimittamamme asian vapauden kanssa.
— Ymmärrätte minua paremmin, sanoi Sanders, joka tunsi miehensä, — kun sanon teille, että en salli teidän saarnaavan harhaoppeja kansani keskuudessa.
— Harhaoppeja, hra Sanders! sanoivat neekerit värisevin äänin. — Se on vakava syytös.
Sanders otti paperin pöytänsä laatikosta; keskustelu tapahtui hänen työhuoneessaan.
— Sinä ja sinä päivänä, hän sanoi, — te puhuitte tätä, tätä ja tätä.
Toisin sanoen hän syytti heitä tasa-arvoisuuden rajan ylittämisestä ja siirtymisestä poliittisen kiihotuksen alueelle.
— Valheita, sanoi vanhempi kahdesta empimättä.
— Totta tai valhetta, sanoi Sanders, — te ette enää mene Isisin alueelle.
— Tahdotteko jättää pakanat pimeyteen? kysyi lähetyssaarnaaja. — Onko kantamamme kynttilä liian valoisa?
— Ei, sanoi Sanders, — mutta hiukan liian kuuma.
Siten hän toimeenpani etiopialaisten siirron heidän tärkeimmän työnsä näyttämöltä, mistä sitten tehtiin välikysymys Englannin parlamentissa.
Sitten saapui Akasavan päällikkö — vanha ystävä kasvattamaan kuningas Peteriä. Akasava rajoittuu tämän kuninkaan alueisiin, ja päällikkö tuli antamaan hänelle opastusta sotilaallisissa asioissa.
Hän tuli rumpujen soidessa ja toi lahjoina banaaneja ja suolaa.
— Olet suuri kuningas! sanoi hän unisilmäiselle pojalle, joka istui valtaistuimella katsellen häntä suu ihmetyksestä ammollaan.
— Kun sinä käyt, maa vapisee sinun jalkojesi alla, mahtava joki, joka vyöryy alas suureen veteen, jakautuu sinun käskystäsi, metsän puut vapisevat ja pedot hiipivät piiloon, kun sinun voimasi lähtee rajojen ulkopuolelle.
— O, ko, ko! sanoi mairiteltu kuningas.
— Valkoiset miehet pelkäävät sinua, jatkoi Akasavan päällikkö. — He värisevät ja kätkeytyvät sinun äänesi kuullessaan.
Sato-Koto, joka seisoi kuninkaan vieressä, oli käytännön mies.
— Mitä tahdot, päällikkö? kysyi hän keskeyttäen kohteliaisuudet.
Silloin päällikkö kertoi hänelle pelkurien maasta, jossa oli maan aarteita, vuohia ja naisia, paljon.
— Miksi et ota niitä itse? huomautti sijaishallitsija.
— Koska minä olen orja, sanoi päällikkö, — Sandin orja, ja hän löisi minua. Mutta sinua, herra, joka olet suuri, kuninkaitten päämies, Sandi ei voi lyödä sinun suuruutesi tähden.
Seurasi neuvottelu, joka kesti kaksi päivää.
— Minun on tehtävä jotakin Peterille, kirjoitti Sanders lähiaikoina hallitukselle. — Se pikku pentele on lähtenyt sotapoluille onnetonta Oclioria vastaan. Olisin hyvilläni, jos lähettäisitte minulle sata miestä, konekiväärin ja kimpun rottinkia; luulen, että minun täytyy ruveta kasvattamaan Peteriä itse.
* * * * *
— Herra, enkö puhunut totta? sanoi Akasavan päällikkö voitonriemuisesti. — Sandi ei ole tehnyt mitään. Me olemme hävittäneet Ochorin kylän, ottaneet heidän kalleutensa, ja valkea mies on mykkä sinun suuruutesi edessä! Odotetaan täysikuuta, ja minä näytän sinulle toisen kylän.
— Olet suuri mies, sanoi kuningas, — ja jonakin päivänä rakennan sinulle majan palatsini varjoon.
— Sinä päivänä, sanoi päällikkö ylevästi, — minä kuolen ilosta.
Kun kuu oli kutistunut ja kadonnut ja tullut takaisin hopealla siveltynä möhkäleenä itäiselle taivaalle, kokoontuivat Isisin sotilaat varustettuina keihäin ja leveäteräisin miekoin, ingola yllään ja multaa hiuksissaan.
He tanssivat suuren tanssin valtavan tulen loimossa, ja kaikki naiset seisoivat ympärillä taputtaen käsiään tahdissa.
Kesken tämän saapui sanantuoja kanootilla, tuli kuninkaan luo ja sanoi:
— Herra, päivän matkan päässä täältä on Sandi; hänellä on mukanaan sata sotilasta ja messinkitykki, joka sanoo:'Ha-ha-ha-ha!'
Hiljaisuus vallitsi joukossa, kunnes sen keskeytti Akasavan päällikön ääni.
— Luulen, että minun on mentävä kotiin, sanoi hän. — Tuntuu kuin olisin sairas, ja nyt on myös se aika vuodesta, jolloin minun vuoheni saavat vohlia.
— Älä pelkää, sanoi Sato-Koto julmasti. — Kuninkaan varjo kätkee sinut, ja hän on niin voimakas, että maa vapisee hänen jalkainsa alla, mahtavat vedet jakautuvat hänen astuakseen, ja vieläpä valkeat miehetkin pelkäävät häntä.
— Vaikkakin, epäsi päällikkö, — mutta minun täytyy mennä, sillä minun nuorin poikani on sairastumaisillaan kuumeeseen, ja hän kaipaa minua koko ajan.
— Jää, sanoi sijaishallitsija, eikä hänen äänestään voinut erehtyä.
Sanders ei tullut seuraavana päivänä, eikä vielä seuraavanakaan. Hän liikkui vitkaan, kulkien maita myöten, joissa monet väärinkäsitykset odottivat selvitystään. Kun hän saapui lähetettyään sanantuojan edeltä käsin tulostaan ilmoittamaan, oli kylä rauhan toimissa.
Naiset hienonsivat viljaa, miehet tupakoivat, pikkulapset leikkivät ja pitivät ääntä kaduilla.
Hän pysähtyi kylän laitaan pääkatua hallitsevalle kukkulalle ja lähetti hakemaan sijaishallitsijaa.
— Miksi minun täytyy haettaa sinut? hän kysyi. Miksi kuningas pysyy kylässä, kun minä saavun? Tämä on häpeä.
— Herra, sanoi Sato-Koto, — eihän ole soveliasta, että suuri kuningas alentuisi niin paljon.
Sanders ei ollut huvittunut eikä vihainen. Hän oli tekemisissä kapinaa hautovien ihmisten kanssa, eivätkä hänen omat tunteensa merkinneet mitään maan rauhan rinnalla.
— Näyttää siltä, kuin kuninkaalla olisi ollut huonoja neuvonantajia, hän sanoi, ja Sato-Koto kumarsi vaivalloisesti.
— Mene ja käske kuningas tulemaan — sillä minä olen hänen ystävänsä.
Sijaishallitsija meni, mutta palasi vähän ajan päästä yksin.
— Herra, hän ei tahdo tulla, sanoi hän härkäpäisesti.
— Sitten minä menen hänen luokseen.
Majansa edessä istuva kuningas Peter tervehti herra komissaaria alasluoduin katsein.
Puoliympyrään majan edustalle asettuneet Sandersin sotilaat ajoivat kansan loitolle.
— Kuningas, sanoi Sanders; hänellä oli kädessään tuttu rottinkiruoko, jota hän puhuessaan pyöritti ilmassa, niin että se vinkui. — Nouse!
— Miksi? kysyi Sato-Koto.
— Saat sen nähdä, sanoi Sanders.
Kuningas nousi hitaasti, ja Sanders sieppasi häntä niskasta.
Hiss!
Ruoko sattui odottamatta, ja kuningas hyppäsi ilmaan ulvoen kivusta.
Hiss, sish, sish!
Ulvoen ja tanssien, koettaen käsillään torjua iskuja kuningas Peter itki poskensa turvoksiin.
— Herra! sanoi Sato-Koto kasvot vihan vääntäminä ja tavoitti keihästä.
— Ampukaa se mies, jos hän sekaantuu, sanoi Sanders päästämättä kuningasta.
Sijaishallitsija näki kiväärien kohoavan ja perääntyi nopeasti.
— Nyt, sanoi Sanders heittäen kepin maahan, — leikimme erästä leikkiä.
— Vou-ou — o, ko! nyyhkytti hänen majesteettinsa.
— Minä menen takaisin metsään, sanoi Sanders. Pian tulee sinun luoksesi sanantuoja ja ilmoittaa, että herra komissaari on matkalla. Ymmärrätkö?
— Ji-hi, nyyhkytti kuningas.
— Sitten sinä lähdet neuvonantajinesi ja vanhoine miehinesi ja odotat minun tuloani tavan mukaan. Onko selvä?
— Kyllä, herra, uikutti poika.
— Hyvä, sanoi Sanders ja poistui miehineen.
Puolen tunnin päästä tuli sanantuoja vakavana, ja kuningas saattueineen meni mäennyppylälle valkoista miestä vastaan.
Tästä alkoi kuningas Peterin kasvatus, sillä siten hänet opetettiin tottelemaan.
Sanders meni Isisin pääkaupunkiin ja istui oikeutta.
— Sato-Koto, sanoi hän toisena päivänä, — tiedätkö Ikanin kylän?
— Kyllä, herra, se on kahden päivän päässä viidakossa.
Sanders nyökkäsi.
— Sinä otat vaimosi, lapsesi, palvelijasi ja omaisuutesi ja menet
Ikanin kylään, jossa olet niin kauan kunnes annan sinulle luvan palata.
Palaver on päättynyt.
Seuraava oli Akasavan päällikkö, joka oli levoton.
— Herra, jos joku sanoo minun tehneen väärin, niin hän on valehtelija, sanoi päällikkö.
— Sitten minä olen valehtelija! sanoi Sanders. — Sillä niinä sanon, että sinä olet paha mies ja täynnä juonia.
— Jos, sanoi päällikkö, — sinä määräät minut menemään kylääni, niinkuin olet määrännyt Sato-Koton, niin menen, koska hän, joka on minun isäni, ei ole minuun tyytyväinen.
— Määrään niin, sanoi Sanders, — ja lisäksi sinun sielusi tähden kaksikymmentä kepiniskua. Sitä paitsi tahdon muistuttaa sinulle, että alhaalla Tembelissä on kylä, jossa hallitukselle uskottomat ja laittomuuksia tehneet miehet tekevät työtä kahleissa.
Sitten Akasavan päällikkö meni kärsimään rangaistustaan.
Oli vielä paljon selvitystä vaativia seikkoja, mutta ne olivat pienempiä, ja kun ne kaikki oli ratkaistu Sandersin tyydytykseksi, mutta ei mitenkään asianomaisten tyytyväisyydeksi, komissaari käänsi huomionsa jälleen kuninkaan kasvatukseen.
— Peter, sanoi hän, — huomenna menen takaisin omaan kylääni jättäen sinut ilman neuvonantajia.
— Herra, miten tulen toimeen ilman neuvonantajia, sillä olen vain poika? kysyi kuningas masentuneena.
— Sanomalla itsellesi, kun mies tulee sinulta pyytämään oikeutta: 'Jos olisin tämä mies, miten voisin pyytää kuninkaalta oikeutta?'
Poika näytti onnettomalta.
— Olen hyvin nuori, hän sanoi, — ja tänään on ulkokylistä tullut monta miestä etsimään suojaa vihollisiaan vastaan.
— Hyvä, sanoi Sanders. — Tänään istun kuninkaan oikealla puolella ja opettelen häneltä viisautta.
Kylän takana on kumpu. Paljon käytetty polku johtaa sille ja ylhäällä on seinätön katos. Kummulle näkyy leveä joki hiekkarantoineen, joilla krokotiilit makailevat kita auki; Akasavan puolelta näkyy kohoava maaperä, kukkula toisensa yläpuolella, elävöittävän vihreyden peittämänä. Tässä majassa istuu kuningas oikeutta kutsuen asialliset eteensä. Sato-Koton tapana oli seisoa kuninkaan vieressä neuvoen.
Tänään Sato-Koto valmistautui matkaan, ja Sanders istui kuninkaan vieressä.
Oli monta valittajaa.
Oli mies, joka oli ostanut vaimon maksaen kokonaista tuhat putkea ja kaksi säkillistä suolaa. Mies oli elänyt vaimon kanssa kolme kuukautta, kun tämä lähti talosta.
— Koska, sanoi mies filosofisesti, — hänellä oli rakastaja. Sen vuoksi,
Viisauden voimakas aurinko, haluan saada takaisin putkeni ja suolani.
— Mitä sanot? sanoi Sanders.
— Mitä sanoo tytön isä? kysyi kuningas epäröiden, ja Sanders nyökkäsi.
— Tämä on viisas kysymys, hän lisäsi ja kutsui isän, suulaan ja vilkkaan vanhuksen.
— Niin, kuningas, sanoi tämä, — myin tämän naisen, tyttäreni; mistä tiesin hänen luonteensa? Tietenkin täytän sopimukseni, kun nainen menee miehelle. Miten voi isä toimia, jos puoliso kerran epäonnistuu?
Sanders katsoi jälleen kuninkaaseen, ja poika hengähti syvään.
— Näyttää siltä, Mbleni, että tämä nainen, sinun tyttäresi, eli monta vuotta sinun majassasi, ja jos sinä et tunne hänen mieltään, niin sinä olet suuri hupsu tai hän on kovin juonikas. Sen vuoksi tuomitsen, että sinä myit tämän naisen tietäen hänen virheensä. Kuitenkin kantakoon myös puoliso osan vahingosta. Sinä otat takaisin tyttäresi ja palautat viisisataa putkea ja yhden säkillisen suolaa, ja jos käy niin, että sinä saat tyttäresi jälleen naimisiin, saat maksaa puolet hänen hinnastaan tälle miehelle.
Hyvin, hyvin hitaasti hän antoi tuomionsa, arvellen, ajatellen, silmäten siiloin tällöin vierellänsä istuvaan valkoiseen mieheen.
— Se oli hyvä, sanoi Sanders ja kutsui esiin toisen asiallisen.
— Herra ja kuningas, sanoi uusi valittaja, — eräs mies on pannut pahan kirouksen minun ja perheeni yli, niin että he sairastavat.
Tässä oli nuorelle tuomarille hieman pulmallinen kysymys, ja hän selvitteli asiaa mielessään vaiteliaana, Sandersin tarjoamatta apuaan.
— Miten hän sinua kiroaa? kysyi viimein kuningas.
— Kuoleman kirouksella, sanoi valittaja hiljaa.
— Sitten sinäkin saat kirota häntä, sanoi kuningas, sitten nähdään, kumman kirous on voimakkaampi.
Sanders irvisti kämmeneensä, ja kuningas, nähdessään hänen hymyilevän, hymyili myös.
Tästä lähtien oli Peterin kehitys nopeaa, ja päämajaan tuli aika ajoin tietoja kuninkaasta, joka oli kuin Salomo tuomioissaan.
Niin viisas hän oli, (ken tiesi eri tapauksiin liittyneet sivuseikat?) niin jalo, niin rauhallinen, että Akasavan päällikkö, jonka oli säännöllisesti suoritettava veronsa, käytti sitä hyväkseen eikä lähettänyt viljaa eikä kalaa ja teki sitten matkan kaukaiseen Ikaniin, jossa kohtasi kuninkaan sedän Sato-Koton ja sopi hänen kanssaan yhteistoiminnasta. Kunnes sato oli kypsä, kuningas sivuutti ensimmäisen laiminlyönnin, mutta toisesta hän ryhtyi toimiin; ei Akasava eikä Ikan lähettänyt, ja Isisin kansa tuli rikkomuksesta tyytymättömäksi, murisi, ja kuningas istui majansa yksinäisyydessä miettien sopivaa ja tehokasta keinoa.
* * * * *
— Olen pahoillani, että vaivaan teitä, kirjoitti Sanders hallitukselle, — mutta minun pitäisi lainata teidän hausojanne Isisiä varten. Siellä on ollut kiivas jupakka, ja Peter on mennyt Ikaniin ja lakaissut setänsä pois; väliaikana hän kävi Akasavassa antamassa heille pahemman iskun kuin he koskaan ovat saaneet. Hyväksyn täydellisesti Peterin työn, sillä luulen hänen toimineen kiinteästi oikeuden vaatimusten mukaan, ja minä haluan tehdä työt aikanaan — ja oli aika ottaa Sato-Koto hengiltä — vaikkakin minun täytyy antaa Peterille ojennus asioiden tilasta. Akasavan päällikkö piileskelee viidakossa.
Peter tuli takaisin pääkaupunkiinsa lyhyen, mutta perinpohjaisen retkensä jälkeen jättäen jälkeensä kaksi aluetta, jotka olivat olleet hänen katkeran vierailunsa alaiset.
Nuori kuningas kokosi vanhuksensa, poppamiehensä ja muut huomattavat miehet.
— Kaikkien valkoisten miesten lakien mukaan olen tehnyt väärin Sandille, hän sanoi, — sillä hän sanoi minulle, etten saa sotia, ja minä olen tappanut setäni, joka oli koira, ja ajanut Akasavan päällikön metsään. Mutta Sandi sanoi minulle myös, että minun tulee tehdä, mikä on oikein, ja minä olen tehnyt oikeuksieni mukaan, sillä olen hävittänyt miehen, joka saattoi minun kansani häpeään. Nyt minusta tuntuu siltä kuin olisi vain yksi asia tehtävä: mentävä Sandin luo, kerrottava hänelle totuus ja annettava hänen tuomita.
— Herra ja kuningas, sanoi vanhin neuvonantajista, — entä jos Sandi panee sinut kahlejoukkoon?
— Huomenna se tapahtuu, sanoi kuningas ja antoi määräyksen matkavalmistuksiin ryhtymisestä.
Puolimatkassa päämajaan he tapasivat toisensa, kuningas Peter menossa myötävirtaa ja Sanders nousten jokea.
Ei sanaakaan puhuttu Peterin rikoksesta ennen auringonlaskua, mutta kun sininen savu nousi hausojen ja sotilaiden tulista ja kun koko pieni leiri metsänaukeamalla lörpötteli, Sanders otti kuningasta kainalosta ja vei hänet metsäpolulle.
Peter kertoi tarinansa ja Sanders kuunteli.
— Entä Akasavan päällikkö? hän kysyi.
— Herra, sanoi kuningas, — hän pakeni metsään kiroten minua, ja monta huonoa miestä meni hänen kanssaan.
Sanders nyökkäsi jälleen vakavasti.
He puhuivat monista asioista, kunnes aurinko loi pitkät varjot, ja sitten he kääntyivät takaisin. He olivat neljänsadan sylen päässä leiristä ja miesten kaikuvasta naurusta, ja tulista kantautui heidän luokseen hieno savu ja haju, kun Akasavan päällikkö astui puun takaa suoraan heidän polulleen.
— Herra ja kuningas, sanoi Akasavan päällikkö, olen odottanut sinua.
Kuningas ei liikahtanut eikä vastannut, mutta Sanders tavoitti pistooliaan.
Ase oli jo hänen kädessään, kun joku löi häntä ja hän kaatui.
— Nyt tapamme Isisin kuninkaan, ja valkoisen miehen niin ikään. — Ääni oli päällikön, mutta Sanders ei kiinnittänyt huomiota keskusteluun, sillä hänen päässään oli villejä pörriäisiä ja ankara kipu; hän oli sairas.
— Jos tapatte minut, se on pieni asia, sanoi kuninkaan ääni, — sillä monta miestä on minun paikalleni, mutta jos tapatte Sandin, tapatte ihmisten isän, eikä ole miestä hänen sijaansa.
— Hän pieksisi sinua, pikku kuningas, sanoi Akasavan päällikkö pisteliäästi.
— Voin heittää hänet jokeen, sanoi joku ääni hetken kuluttua, — niin ettei hänen jälkiänsä löydetä eikä kukaan voi tuoda hänen kuolemaansa meidän majamme eteen.
— Entä kuningas? sanoi toinen. Sitten kuului oksien rapinaa ja miesten ääniä.
— He etsivät, kuiskasi ääni. — Kuningas, jos puhut nyt, niin tapan sinut.
— Tapa! sanoi nuoren kuninkaan kirkas ääni, ja hän huusi:— O, Msabo,
Beteli! Sandi on täällä!
Siinä kaikki mitä Sandi kuuli.
* * * * *
Kaksi päivää jälkeenpäin hän istui vuoteellaan ja halusi selitystä. Nuori tohtori, vasiten päämajasta saapunut, oli hänen luonaan, kun hän heräsi.
— Kuningas, hän sanoi pidättyvästi. — Niin, he tappoivat kuninkaan, mutta hän pelasti teidän henkenne. Kai te tiedätte sen?
Sanders sanoi tunteettomasti:
— Niin.
— Rohkea pikku pentele, ehdotti tohtori.
— Hyvin, sanoi Sanders. Sitten:— Saivatko he Akasavan päällikön kiinni?
— Kyllä, hän oli niin toimessaan tappamassa teitä, ettei hän huomannut lähteä pakoon. Kuningas heittäytyi teidän päällenne ja suojeli teitä ruumiillaan.
— Tarpeeksi.
Sandersin ääni oli karski ja hänen käytöksensä useimmiten tyly, mutta nyt hänen kylmyytensä oli julmaa.
— Menkää hieman ulos, tohtori — haluan nukkua.
Hän kuuli tohtorin liikahtavan, kuuli hytin oven käyvän, sitten hän kääntyi seinään päin ja itki.