MAA JOTA EI OLE
Ikävöin maahan jota ei ole,
sillä kaikkea mikä on olen väsynyt himoamaan.
Kuu kertoo minulle hopeaisin kirjaimin
maasta jota ei ole.
Maasta, jossa kaikki toiveemme täyttyvät ihmeellisesti,
maasta, jossa kaikki kahleemme kirvoittuvat,
maasta, jossa vilvoitamme raadeltuja otsiamme
kuun kasteessa.
Elämäni oli kuuma harha.
Mutta yhden olen löytänyt ja yhden olen totisesti voittanut —
tien maahan jota ei ole.
Maassa jota ei ole
kulkee rakastettuni, otsallansa sädehtivä kruunu.
Ken on rakastettuni? Yö on pimeä
ja tähdet vapisevat vastaukseksi.
Ken on rakastettuni? Mikä hänen nimensä?
Taivaat kaartuvat korkeammiksi,
ja ihmislapsi vajoaa äärettömiin usviin
vastausta tietämättä.
Mutta ihmislapsi ei ole mitään muuta kuin varmuus.
Ja se kohottaa kätensä kaikkia taivaita korkeammalle.
Ja vastaus tulee: Minä olen se, jota rakastat
ja aina olet rakastava.
TULO HADEKSEEN
Tämä ikuisuuden ranta on,
ohi virran vierivän nään.
Ja kuolema soittelee pensaissa
samaa yksitoikkoista säveltään.
Miksi vaikenit, kuolema, nyt?
Olemme kaukaa saapuneet
ja sinua kuulla isoamme,
ei meille koskaan imettäjä
niin laulanut kuin sinä nyt.
Seppelen, jota ei päässäni nähty,
jalkoihisi tuon.
Sinä näytät minulle ihanan maan
ja korkeat palmut sen
ja kaipuun lainehtimassa
ohi pylväsrivien.