MAA JOTA EI OLE
HAVAINTO
Sinun rakkautesi pimentää tähtesi —
kuu nousee minun elämässäni.
Minun käteni ei ole kotonaan sinun kädessäsi.
Sinun kätesi on himo —
minun käteni on kaipaus.
MUOTOKUVA
Minun pienet lauluni,
kummallisen valittavat, ehtoonpunaiset,
vaihtoi kevät vesilinnun munaan.
Pyysin rakastettuani piirtämään kuvani sen paksulle kuorelle.
Hän piirsi sipulintaimen ruskeaan multaan
ja toiselle puolelle pehmeästi kaartuvan hiekkakummun.
YÖLLINEN MADONNA
Kun ne mustat pilvet vaelsivat tietään,
valvoi eräs äiti, nukkui lapsonen.
Joku enkeleistä lauloi ylistystä
maailmoiden kaikkien.
Ja se nuori äiti kuuli sisimmässään
ylistyksen yölle, kai'un hiljaisen:
miten avartuikaan silloin maailma,
kun nukkui lapsonen.
SYKSYLLÄ
Nyt on syksy, ja kultaiset linnut
lentävät kaikki kotiin sinisen veden yli;
rannalla istuen tuijotan syksyn koruja,
ja hyvästely humisee puissa.
Hyvästely on suuri, ero edessä,
mutta jälleennäkeminen on varma.
Siksi on uni kevyt, kun nukahdan, käsi pään alla.
Tunnen erään äidin hengityksen silmilläni
ja erään äidin suun sydäntäni vasten:
nuku ja uinu, lapseni, sillä aurinko on poissa —
VAARALLISIA UNIA
Älä mene liian liki uniasi:
ne ovat savu ja ne voivat haihtua —
ne ovat vaarallisia ja voivat kestää.
Oletko katsonut uniasi silmiin:
ne ovat sairaita eivätkä ymmärrä mitään —
niillä on vain omat ajatuksensa!
Älä mene liian liki uniasi:
ne ovat valhe, niiden tulisi mennä —
ne ovat hulluus, ne tahtovat jäädä.
EROKSELLE
Eros, sinä jumalista julmin,
miksi veit minut tähän pimeään maahan?
Kun tyttölapset kasvavat,
suljetaan heidät erilleen valosta
ja heitetään pimeään holviin.
Eikö minun sieluni harhaillut niinkuin onnellinen tähti,
ennenkuin se vedettiin sinun punaiseen piiriisi?
Katso, ovat käteni ja jalkani sidotut,
tunne, minulla on kaikkiin ajatuksiini pakko.
Eros, sinä jumalista julmin:
minä en pakene, minä en odota,
minä vain kärsin niinkuin eläin.
PRINSESSA
Kaikkina iltoina salli prinsessa hyväiltävän itseään.
Mutta hyväilijä tyydyttää vain oman nälkänsä,
ja hänen kaipauksensa oli arka mimoosa,
suurisilmäinen satu todellisuuden edessä.
Uudet hyväilyt täyttivät hänen sydämensä katkeralla hurmalla
ja hänen ruumiinsa jäällä, mutta hänen sydämensä tahtoi enemmän.
Prinsessa tunsi ruumiita, mutta hän etsi sydäntä;
hän ei ollut koskaan nähnyt muuta sydäntä kuin omansa.
Prinsessa oli köyhin koko valtakunnassa:
hän oli elänyt liian kauan kuvitteluista.
Hän tiesi että hänen sydämensä täytyi kuolla ja murentua kokonaan,
sillä totuus kalvaa.
Prinsessa ei rakastanut punaisia suita, ne olivat vieraita.
Prinsessa ei tuntenut juopuneita silmiä, joissa oli jäätä pohjalla.
Ne olivat kaikki talvilapsia,
mutta prinsessa oli äärimmäisestä etelästä ja vailla oikkuja,
vailla kovuutta, vailla huntuja ja vailla kavaluutta.
SAIRAITA PÄIVIÄ
Ahtaasti on minun sydäntäni säilytetty kapeassa rotkossa,
kaukana on minun sydämeni,
etäisellä saarella.
Valkoiset linnut lentävät edestakaisin
tuoden viestejä, että minun sydämeni elää.
Tiedän — kuinka se elää
hiilestä ja hiekasta
terävillä kivillä.
Makaan koko päivän ja odottelen yötä,
makaan koko yön ja odottelen päivää,
makaan sairaana paratiisin puistossa.
Tiedän, että en tule terveeksi,
ikävä ja kaipaus eivät koskaan parane.
Olen kuumeinen kuin suokasvi,
uhoan makeaa hikeä niinkuin tahmea lehti.
Puutarhassani nukkuu unelias järvi.
Minä, joka rakastan maata,
en tiedä mitään vettä parempaa.
Veteen vajoavat kaikki ajatukseni,
joita ei kukaan ole nähnyt,
joita en uskalla näyttää kenellekään.
Vesi on salaisuuksia täynnä.
EI MITÄÄN
Ole rauhassa, lapseni, ei ole olemassa mitään,
ja kaikki on niinkuin näet: metsä, savu ja pakenevat kiskot.
Jossakin kaukana täältä, etäisessä maassa
on sinisempi taivas ja ruusujen peittämä muuri
tai palmu ja leudompi tuuli —
ja siinä kaikki.
Ei ole mitään muuta kuin lumi kuusen oksalla.
Ei ole mitään, mitä voisi suudella lämpimin huulin,
ja kaikki huulet jäähtyvät ajan mittaan.
Mutta sanot, lapsi, että sydämesi on väkevä
ja että turha elämä on kuolemaa vähemmän.
Mitä sinä tahdot kuolemasta? Tunnetko hänen vaatteittensa inhan
löyhkän,
eikä ole mitään tympäisevämpää kuin kuolema oman käden kautta.
Meidän on rakastettava elämän pitkiä tunteja, jotka ovat
sairautta täynnä,
ja ahtaita ikävän vuosia
niinkuin niitä lyhyitä hetkiä, joina erämaa kukkii.
ERÄS ELÄMÄ
Tähdet ovat järkähtämättömät —
sen me kaikki tiedämme —
minä tahdon kuitenkin etsiä onnea sinisiltä aalloilta
ja kaikkien harmaiden paasien alta.
Jollei onni tule koskaan? Mitä on elämä?
Pieni lumme lakastuu santaan.
Ja jos sen aavistus pettää? maininki kuolee rantaan,
kun aurinko laskee.
Mitä etsi kärpänen hämähäkin verkosta,
ja mitä teki korennoinen ainoasta päivästään?
Ainoa vastaus — kaksi elotonta siipeä
kuihtuneella rinnalla.
Mustasta ei tule koskaan valkoista —
kuitenkin on taistelun hurma jäljellä kaikille,
ja joka päivä tulee helvetistä tuoreita kukkia.
Mutta se päivä on tuleva,
jolloin helvetti on tyhjä ja taivas suljetaan
ja kaikki on hiljaa —
silloin ei ole jäljellä muuta
kuin erään korennoisen ruumis lehden poimussa.
Mutta kukaan ei sitä enää tiedä.
GRIMACE D' ARTISTE
Minulla ei ole mitään muuta kuin loistava vaippani,
punainen pelottomuuteni.
Punainen pelottomuuteni lähtee seikkailulle
kurjassa maassa.
Minulla ei ole mitään muuta kuin lyyra kainalossani,
minun kova soittoni;
minun kova lyyrani helkkyy rahvaalle
julkisella tiellä.
Minulla ei ole mitään muuta kuin ylhäinen kruununi,
kasvava ylpeyteni.
Kasvava ylpeyteni ottaa kainaloonsa lyyran
ja kumartaa hyvästit.
SARASTUS
Minä sytytän valon koko Atlantin ylle;
tuntemattomat maailmat, yölliset maat,
herätkää minun puoleeni!
Avatkaa kylmälle sarastukselle,
tässä tulee päivän armoton jumalatar,
utuharmain harsoin
ja hiukan varhainen aamukimmellys kypärässä.
Kepeästi, kepeästi juoksevat tuuleni meren yli.
Väkevä torveni riippuu kupeellani, en puhalla merkkiä lähtöön…
Odotanko vielä? Onko jumala unohtunut uniin?
Aamu nousee punaisena valtamerestä.
ELÄMÄNI, KUOLEMANI JA KOHTALONI
En ole mitään muuta kuin määrätön tahto,
määrätön tahto, mutta mihin, mihin?
Kaikki on pimeää ympärilläni,
en voi nostaa oljenkortta.
Tahtoni tahtoo vain yhtä,
mutta tätä ainoaa en minä tunne.
Kun tahtoni syöksyy esiin, olen minä kuoleva:
ole tervehditty, elämä, kuolema ja kohtalo.
MUSTALAINEN
Minä olen mustalainen vieraasta maasta,
pitelen kortteja ruskein, salaperäisin käsin.
Päivät seuraavat päiviä, yksitoikkoisina ja kirjavina.
Katson uhmaten ihmisten kasvoihin:
kuinka he tietäisivät, että kortit polttavat?
Kuinka he tietäisivät, että kuvat elävät?
Kuinka he tietäisivät, että jokainen kortti on kohtalo,
kuinka he tietäisivät, että jokaisella kortilla, joka kädestäni putoaa,
on tuhatkertainen merkitys?
Ei kukaan tiedä, että nämä kädet etsivät jotakin.
Ei kukaan tiedä, että nämä kädet ojennettiin kauan sitten.
Että nämä kädet tuntevat hyvin kaiken
ja kuitenkin koskettavat kaikkea kuin unessa.
Maailmassa on vain yksi pari sellaisia käsiä.
Minä kätken nämä ihmeelliset saalistajakädet
punaisen liinan alle
uhmaten ja raskasmielisenä, sormuksin koristettuina ja väkevinä.
Nämä ruskeat silmät katsovat täynnä rajatonta ikävää.
Nämä punaiset huulet palavat sammumattomassa tulessa,
nämä suruttomat kädet suorittavat kerran työnsä
tulenkajoisessa synkässä yössä.
LAPSUUTENI PUUT
Lapsuuteni puut ovat korkeina ruohikolla
pudistaen päitään: mitä on sinusta tullut?
Pylväsrivit seisovat niinkuin nuhteet: sinä kuljet allamme arvottomana!
Sinä olet lapsi ja sinun pitää pystyä kaikkeen,
miksi olet kahlittu taudin sitein?
Sinusta on tullut ihminen, vieras ja vihattava.
Kun olit lapsi, puhelit meille pitkiä puheita,
katseesi oli viisas.
Nyt me tahdomme sanoa sinulle elämäsi salaisuuden:
kaikkien salaisuuksien avain on ruohossa vaapukkatöyräällä.
Tahtoisimme töytäistä sinua otsaan, nukkuja,
tahtoisimme herättää sinut unestasi, kuollut.
OI TAIVAAN KIRKKAUTTA
Oi taivaan kirkkautta lapsen otsalla —
sen enkeli näkee taivaallisen Isän.
Ja valo, joka virtaa pyhimyksen silmistä, on pimeä
sen rauhan rinnalla, joka lepää lapsen otsalla, taivaallisen rauhan.
Ei edes pyhimyksen otsaa kiertävä glooria ole niin selvä ja suuri
kuin kruunu joka kruunaa ihmislasta aivan nuorena.
Ja maa ja kukkaset ja kivet puhuvat lapselle kieltään,
ja lapsi vastaa soperrellen luomakunnan kieleen.
Ja Jumalan kätkee pienin kukka ja luodut julistavat häntä, mutta se ihmisen sydän, jonka Isä on työntänyt luotaan, ei tiedä, miten lähellä hän on.
LOKAKUUN AAMU
Ensimmäiset hiutaleet vaipuivat maahan.
Missä aallot olivat piirtäneet riimuja joenvarren santaan,
sinne me hartaina menimme. Ja ranta sanoi:
Täällä olet vaeltanut lapsena ja minä olen aina sama.
Ja leppä veden luona on aina sama.
Sano, missä vieraassa maassa olet ollut ja oppinut epaton tapoja?
Ja mitä olet voittanut? Et yhtään mitään.
Tällä maalla ovat sinun jalkasi astuvat,
tässä on taikapiirisi,
leppien lehvistä tulee viisautesi
ja arvoitusten vastaus.
Ja sinä olet ylistävä Jumalaa,
joka sallii sinun seisoa temppelissään
puiden ja kivien parissa.
Ja sinä olet ylistävä Jumalaa,
joka on antanut suomusten pudota silmiltäsi.
Kaikkea turhaa viisautta sinä voit halveksua,
sillä nyt ovat männyt ja kanervat opettajasi.
Tuokaa tänne väärät profeetat, valehtelevat kirjat,
me sytytämme veden partaalle iloisesti liekehtivän rovion.
JUMALA ON KAIKKIALLA
Maailmassa ei kellään ole aikaa
paitsi yksin Jumalalla.
Ja sentähden tulevat kaikki kukat hänen luokseen,
ja kukista viimeinen,
lemmikki, pyytää häneltä enemmän loistoa
sinisiin silmiinsä,
ja muurahainen pyytää häneltä suurempaa voimaa
tarttuakseen korteen.
Ja mehiläiset pyytävät häneltä väkevämpää voittolaulua
purppuranpunaisia ruusuja varten.
Ja Jumala on mukana kaikissa yhteyksissä.
Kun eukko arvaamatta kohtasi kissansa kaivolla
ja kissa emäntänsä.
Se oli suuri ilo heille molemmille,
mutta kaikkein suurin oli se, että Jumala oli vienyt heidät yhteen
ja tahtonut heille tämän ihmeellisen ystävyyden
neljänätoista vuotena.