VII
Se valaistus, jota rouva Fisher oli heittänyt tilanteesen, oli yhtä ilottoman selvä kuin talvinen aamunkoitto. Se piirsi tosiasioiden ääriviivat kylmän tarkasti varjon ja värin luomatta vaihtelua: hän oli avannut ikkunoita, joista ei koskaan nähnyt taivasta. Mutta tavallisen elämän välttämättömyyksiin pakosta taipuneen idealistin täytyy käyttää tavallisen elämän keinoja tehdäkseen johtopäätökset, joihin hän ei voi alistua. Ja Lilyn oli helpompi antaa rouva Fisherin järjestää hänen asiansa kuin käydä siihen suoraan itse käsiksi. Mutta siihen kerran jouduttuaan hän sai hartioilleen kaikki sen seuraukset; eivätkä nämä olleet esiintyneet hänelle koskaan selvempinä kuin seuraavana päivänä lähtiessään kävelylle Rosedalen kanssa.
Oli noita tyyniä marraskuun päiviä, jolloin ilma väreilee kuulasta valoa, ja maiseman piirteissä ja niitä verhoavassa kulta-autereessa oli jotakin, joka toi Miss Bartin mieleen sen syyskuun iltapäivän, jolloin hän oli kiipeillyt rinteitä Seldenin kanssa. Tämä tuskallinen muisto muodosti ivallisen vastakohdan hänen nykyiselle tilanteelleen, hänen kävelyretkensä Seldenin kanssa kun oli ollut vastustamatonta pakoa juuri siitä ilmapiiristä, jota tämä retki levitti hänen ympärilleen. Mutta toisetkin muistot kiusasivat häntä, joukko samanlaisia tilanteita. Hänen päätöksensä oli nyt kuitenkin järkkymätön. Hän käsitti, että sovittelun ikävän työn täytyi alkaa uudelleen, vieläpä paljon suurempia vastuksia vastaan, jos Bertha Dorsetin onnistuisi rikkoa hänen välinsä Gormerien kanssa. Ja hänen suojan ja turvallisuuden kaipuutaan enensi hänen intohimoinen halunsa päästä voitolle Berthasta, koska vain valta ja etevämmyys saattoi päästä hänestä voitolle. Rosedalen vaimona — sen Rosedalen, jonka hän tunsi voivansa luoda — hän saattoi ainakin vaaratta uhmata vihollistaan.
Lilyn oli pysyttävä tässä ajatuksessa kuten ainakin jossakin voimakkaassa kiihoittimessa, pidettävä yllä osaansa näyttämöllä, jonka puoleen Rosedale kallistui liian vapaasti. Kulkiessaan tämän rinnalla, jokaisella hermollaan säpsähtäen sitä tapaa, jolla tämän katse ja ääni ilmaisivat hänen omistusoikeutensa häneen, mutta kuitenkin vakuuttaen itselleen, että tämä hetken kestävä hänen suhtautumisensa sietäminen oli hinta, joka hänen oli maksettava saadakseen lopullisen vallan Rosedalesta, Lily koetti harkita tarkkaa kohtaa, missä myönnytys muuttuisi vastustukseksi ja se hinta, joka Rosedalen olisi maksettava, selvitettäisiin samaten hänelle. Mutta Rosedalen reipas itseluottamus näytti tekevän sellaiset vihjaukset mahdottomiksi, ja Lily tunnusteli jotain kovaa ja itsetyytyväistä hänen käytöstapansa näennäisen lämmön takaa.
He olivat istuneet jonkun ajan eräässä yksinäisessä kallionrotkossa järven rannalla, kun Lily äkkiä käänsi kumppaniinsa vakavan viehättävän katseensa.
"Minä uskon, mitä te sanotte, Mr. Rosedale", sanoi hän rauhallisesti, "ja olen valmis menemään kanssanne naimisiin milloin haluatte."
Rosedale, punastuen hiusmartoa myöten, hypähti tämän kuullessaan pystyyn ja jäi seisomaan hänen eteensä miltei koomilliseen pettymystä osoittavaan asentoon.
"Koska luulen sen olevan teidän toivonne", jatkoi Miss Bart samalla rauhallisella äänellä. "Ja vaikka en voinut antaa suostumustani, kun puhuitte minulle tästä aikaisemmin, olen nyt, kun tunnen teidät niin paljon paremmin, valmis uskomaan onneni teidän käsiinne."
Hän puhui sillä ylevällä suoruudella, jota hän saattoi käyttää tällaisissa tapauksissa ja joka oli kuin voimakas tasainen valo, joka oli heitetty hallitsemaan tilanteen sekavaa hämärää. Sen räikeässä valossa Rosedale näytti haparoivan hetken ajan ikäänkuin olisi tiennyt, että jokainen ulosjohtava tie oli haitallisen kirkkaasti valaistu.
Sitten Rosedale naurahti lyhyesti ja otti esille kultaisen savukekotelon, josta hän kömpelöillä jalokivillä koristetuilla sormillaan hamuili kultaimukkeista savuketta. Valittuaan yhden hän oli hetken ajan vaiti ennenkuin hän sanoi: "Paras neiti Lily, olen pahoillani, jos välillämme on ollut jotain pientä väärinkäsitystä — mutta te annoitte minun tuntea, että kosintani oli niin toivotonta, ettei minulla todellakaan ollut aikomusta uudistaa sitä."
Veri sihisi Lilyn suonissa, mutta hän karkoitti ensimmäisen vihan puuskan ja sanoi suopean arvokkaalla äänellä: "Minun on moitittava vain omaa itseäni, jos te saitte sen vaikutelman, että päätökseni oli lopullinen."
Hänen sanoilla leikittelynsä oli Rosedalelle aina liian nokkelaa ja tämä vastaus piti häntä hämmentyneen hiljaisena, kun Lily ojensi kätensä ja lisäsi hieno surullisuuden vivahdus äänessään: "Ennenkuin heitämme toisillemme hyvästit, haluan ainakin kiittää teitä siitä, että olette kerran ajatellut minusta sillä tavoin."
Hänen kätensä kosketus, hänen katseensa eloisa viehkeys kosketti Rosedalea arkaan kohtaan. Miss Bartin erikoinen luoksepääsemättömyys, se välimatkavaikutelma, jota hän saattoi herättää osoittamatta halveksumisen vihjaustakaan, se juuri teki Rosedalelle vaikeaksi jättää häntä.
"Miksi te puhutte jäähyväisistä? Eikös meidän pitänyt tulla hyviksi ystäviksi?" tiukkasi Rosedale päästämättä hänen kättään.
Lily veti sen rauhallisesti pois. "Mitä te tarkoitatte hyvinä ystävinä olemisella?" kysyi hän vuorostaan hieno hymy huulilla. "Rakasteletteko minua menemättä kanssani naimisiin?"
Rosedale naurahti päästen jälleen hilpeälle mielelle. "Niin, jotain sinnepäin, luullakseni. En voi olla rakastelematta teitä — enkä käsitä, kuinka kukaan voi olla tekemättä sitä, mutta tarkoitukseni ei ole pyytää kättänne, niin kauan kuin voin olla tekemättä sitä."
Lily hymyili yhä. "Pidän suoruudestanne, mutta pelkään, että ystävyytemme voi tuskin kestää sellaisilla edellytyksillä."
Hän kääntyi poispäin ikäänkuin näyttääkseen, että oli saavutettu päätekohta, ja Rosedale seurasi häntä muutamia askelia tuntien pettymyksekseen, että Miss Bart oli loppujen lopuksi pitänyt valtit kädessään.
"Miss Lily —" hän alkoi vaistomaisesti, mutta Lily kulki edelleen näyttämättä kuulevan häntä.
Rosedale saavutti hänet ottaen muutamia ripeitä askelia ja tarttui hänen käsikoukkuunsa. "Miss Lily — älkää noin kiiruhtako pois. Jollettekaan välitä todenpuhumisesta, en käsitä, miksette sallisi minun tehdä sitä."
Lily oli seisahtunut hetkiseksi kulmakarvat kohotettuina irtaantuen vaistomaisesti Rosedalen kosketuksesta, vaikkeikaan koettanut päästä kuulemasta hänen sanojaan.
"Minusta tuntui", lausui Lily, "että olette tehnyt sen odottamatta minun lupaani."
"No niin — miksette sitten kuulisi syitä menettelyyni? Emmehän kumpikaan ole niin nuoria ja kokemattomia, että suunsa puhtaaksipuhuminen järkyttäisi meitä. Olen rakastunut teihin enemmän kuin vuosi sitten, mutta minulle on selvinnyt se seikka, että tilanne on muuttunut."
Lily katseli häntä yhä yhtä ivallisen tyynenä. "Tarkoitatte sanoa, että minä en ole yhtä haluttava otus kuin luulitte?"
"Niin, sitä minä juuri tarkoitan", vastasi Rosedale varmasti. "En halua sekaantua siihen, mitä on tapahtunut. En usko juttuja teistä — en tahdo uskoa niitä, mutta ne ovat nyt kerran olemassa, eikä se ollenkaan muuta asiaa, etten minä niitä usko."
Lilyn ohimot sävähtivät punaisiksi, mutta hänen äärimmäinen ahdinkotilansa karkoitti pisteliään vastauksen hänen huuliltaan ja hän katsoi yhä tyynesti Rosedalea vasten kasvoja. "Jolleivät ne ole tosia", hän sanoi, "niin eikö se muuta tilannetta?"
Rosedale tarkasteli häntä tyynesti ja tutkivasti, mikä saattoi Lilyn tuntemaan itsensä vain erikoisen hienoksi ihmiskauppatavaraksi. "Luulen, että niin käy romaaneissa, mutta varmastikaan ei todellisessa elämässä. Tiedätte sen yhtä hyvin kuin minäkin. Kun nyt puhutaan suoraan, niin sanotaan julki koko totuus. Viime vuonna tahdoin kaikin mokomin naida teidät, ettekä te tahtonut katsoakaan minuun; tänä vuonna — no niin, te näytätte olevan suostuvainen. No, mitä on muuttunut sillä välin? Teidän asemanne, siinä kaikki. Silloin luulitte voivanne tehdä paremmat kaupat, nyt —"
"Te luulette voivanne?" pääsi Lilyltä ivallisesti.
"Miksei, kyllä: yhdellä tavalla, niinpä niin." Rosedale seisoi hänen edessään kädet taskussa, rinta pystyssä. "Tällä tavalla, nähkääs: Olen saanut alituisesti ponnistella näinä viime vuosina kohottaessani yhteiskunnallista asemaani. On kai hassua, että puhun siitä? Miksen sanoisi, että haluan päästä hienoon seuraelämään? Eihän yksikään mies häpeä sanoa haluavansa omistaa kilpa-ajohevosia tai taulukokoelman. No niin, pyrkimys seuraelämään on eräs toinen laji noita mielihaluja. Tavalla millä tahansa tahdon päästä parhaimpien perheiden seurapiiriin; ja niihin pääsenkin vähitellen. Mutta minä tiedän, että nopein keino vieroittaa itsensä 'oikeista' ihmisistä on se, että esiintyy 'ei oikeiden' seurassa. Ja siitä syystä minä haluan välttää erehdyksiä."
Miss Bart seisoi yhä hänen edessään ääneti, mikä olisi saattanut ilmaista joko pilkkaa tai puoleksi vastahakoista kunnioitusta hänen suorasukaisuuttaan kohtaan, ja hetken kuluttua Rosedale jatkoi: "Sitä se on, nähkääs. Olen teihin rakastunut enemmän kuin koskaan ennen, mutta jos nyt menisin kanssanne naimisiin, tärvelisin kaiken sen, mitä varten olen työskennellyt kaikkina näinä vuosina."
Miss Bart vastasi tähän katseella, jossa ei ollut pienintäkään katkeruuden vivahdusta. Kaiken seuraelämän valheellisuuden jälkeen, jossa hän oli liikkunut niin kauan, oli virkistävää saada kokea tuollaista suorasukaisuutta.
"Ymmärrän teitä", hän sanoi. "Vuosi sitten olisin ollut teille hyödyksi ja nyt olisin haitaksi. Minusta on niin mieluista, että puhutte minulle noin rehellisesti." Ja hän ojensi kätensä hymyillen.
Taasen vaikutti tuo liike hämmentävästi Mr. Rosedalen itsehillintään. "Kautta taivaan, te olette jalo otus, te!" huudahti hän; ja kun Lily alkoi taas tehdä poislähtöä, sinkautti hän: — "Miss Lily — pysähtykää. Te tiedätte, etten minä usko noita juttuja — uskon, että ne olivat kaikki erään naisen aikaansaamia, joka ei epäröi uhrata teitä oman etunsa vuoksi —"
Lily teki liikkeen, joka ilmaisi äkillistä halveksumista: hänen oli helpompi sietää tuon miehen loukkausta kuin säälittelyä.
"Olette kovin hyvä, mutta en luule, että meidän tarvitsee keskustella enää tästä asiasta."
Mutta Rosedalen luontainen taipumattomuus vihjauksiin teki hänelle helpoksi syrjäyttää tuollaisen vastustuksen. "En halua keskustella mistään; haluan vain antaa teille täyden selon asiasta", intti hän.
Lily vaikeni vastoin tahtoaan, sillä Rosedalen katseesta ja äänestä ilmeni uusi tuuma, joka sitoi hänen kielensä. Ja tämä jatkoi katsoen tiukasti Lilyn silmiin: "Minua ihmetyttää, että olette jaksanut niin kauan tulla toimeen tuon naisen kanssa, kun teillä oli valta käsissänne." Lily oli yhä ääneti hämmästyneenä Rosedalen sanoista ja tämä astui askeleen häntä lähemmäksi kysyäkseen hiljaisella äänellä: "Miksette käytä hyväksenne niitä hänen kirjeitään, joita ostitte viime vuonna?"
Lily ei saanut sanaa suustaan. Ennen tätä kysymystä hän oli Rosedalen sanojen otaksunut sisältävän enintään vihjauksen siihen vaikutukseen, joka hänellä oletettiin olevan George Dorsetiin. Mutta nyt hän näki, miten alas hän oli pudonnut. Ja ällistys kuullessaan, että Rosedale oli päässyt perille kirjesalaisuudesta, sai hänet tällä hetkellä olemaan tietämätön siitä, mihin Rosedale käytti tuota tietoaan.
Lilyn tilapäinen hämilleenjoutuminen antoi Rosedalelle aikaa pitää kiinni asiasta; ja hän jatkoi joutuisasti ikäänkuin täydellisemmin varmistaakseen asemaansa "Näette, että minä tiedän, missä asemassa olette — tiedän miten täydellisesti hän on teidän vallassanne. Tämä kuulostaa juhlapuheelta, eikös niin? — mutta noissa vanhoissa lauseparsissa on koko joukko totta, enkä luule teidän ostaneen noita kirjeitä vain siksi, että keräilitte autografioita." Lily katseli häntä yhä kasvavalla hämmennyksellä hänen ainoa selvä vaikutelmansa oli hätääntynyt tietoisuus Rosedalen mahdista.
"Te varmaan ihmettelette, miten minä olen päässyt niistä perille?" jatkoi RosedaJe vastaten Lilyn katseeseen itsetietoisen ylpein ilmein. "Olette ehkä unohtanut, että minä olen Benedickin omistaja — mutta eihän se kuulu nyt asiaan. Katsokaamme tilannetta suoraan silmiin. Rouva Dorset syistä, joihin meidän ei tarvitse kajota, teki teille hirveän ilkeän kepposen viime keväänä. Jokainen tietää, mikä rouva Dorset on, eivätkä hänen parhaat ystävänsä uskoisi häntä valankaan nojalla, missä heidän omat etunsa olisivat kysymyksessä. Mutta niin kauan kuin he eivät ole riitaantuneet, on heidän paljon helpompi seurata hänen johtoaan kuin asettua sitä vastaan. Ja teidät on yksinkertaisesti uhrattu heidän laiskuudelleen ja itsekkyydelleen? Eikö se ole sievä asioiden järjestely? — No niin, jotkut sanovat että te olette saanut käsiinne sukkelimman vastaustavan: sen, että George Dorset naisi teidät huomispäivänä, jos kertoisitte hänelle kaiken, minkä tiedätte ja antaisitte hänelle tilaisuuden näyttää tuolle naiselle, missä ovenreikä on. Luulen hänen tahtovan niin, mutta te että näytä välittävän tästä, ja katsoen asiaa puhtaasti afäärin kannalta luulen teidän olevan oikeassa. Tällaisesta asiasta ei kukaan selviydy täysin puhtain käsin, ja ainoa oikea tapa päästä entiseen asemaanne on saada Bertha Dorset nostamaan teidät jälleen eikä taistella häntä vastaan."
Rosedale vaikeni vain sen verran kuin tarvitsi hengähtääkseen, mutta ei niin kauaksi, että Lily olisi saanut aikaa vastustelemiseen. Ja kun hän tyrkytti ajatustaan sellaisen miehen varmuudella, joka ei epäröi asiastaan, tunsi Lily suuttumuksen vähitellen jähmettyvän huulilleen eikä pääsevänsä irti tuon miehen kylmänjärkähtämättömistä todisteluista. Nyt ei ollut aikaa ihmetellä, miten hän oli kuullut kirjeiden Lilyn haltuun joutumisesta. Ensi säikähdyksestä toinnuttuaan häntä ei pitänyt lumottuna tuon ajatuksen synnyttämä kauhu, vaan pikemminkin sen salainen yhtäläisyys hänen omien sisimpien toiveidensa kanssa. Rosedale menisi hänen kanssaan naimisiin huomispäivänä, jos hän pääsisi jälleen Bertha Dorsetin ystävyyteen, ja hänen tarvitsi vain saattaa tuon naisen tietoon se salainen uhka, mikä sisältyi tuohon hänen käsiinsä niin ihmeellisesti joutuneeseen kääröön. Lily näki äkkiä, mitä etua tämä seikka tuotti siihen nähden, minkä vuoksi Dorset oli ahdistellut häntä. Toinen suunnitelma riippui seuraukseltaan ilmeisen vääryyden korjaamisesta, tämä kun rajoitti toiminnan yksityiseksi asiaksi, josta minkään sivullisen ei tarvinnut saada pienintäkään vihjausta. Rosedalen järjestämänä tämä asia sai viattoman keskinäisen avustuksen leiman.
Rosedale näytti Lilyn vaikenemisessa lukevan ei ainoastaan asteettaista suostumusta suunnitelmaansa, vaan myöskin kauaksitähtäävän sen tarjoamien etujen tajuamisen, sillä Lilyn yhä seisoessa hänen edessään mykkänä, hän alkoi äkkiä puhua pyörähtäen ympäri: "Ettekö näe, miten yksinkertainen asia se on? No, älkää antako hämmentää itseänne sen ajatuksen, että se on liian yksinkertaista. Kun nyt kerran ollaan puheissa, niin puhutaan asiat suoraan ja selvitetään koko juttu. Tiedätte vallan hyvin, ettei Bertha Dorset olisi voinut kajota teihin, jollei olisi ollut — kuten jo ennenkin on ollut puhetta — joitakin hämäriä kohtia, niinhän? Hän huomasi maaperän sopivaksi. Ymmärrättekö, mihin minä tähtään? Te ette halua vetää enää esille näitä pieniä kysymyksiä. On olemassa yksi keino saada Bertha Dorset ansaan — mutta te haluatte tietenkin pitää häntä siinä. Te voitte pelästyttää hänet kyllin pahanpäiväiseksi — mutta miten aiotte saada tuon pelon pysyväiseksi? Näyttämällä, että olette yhtä mahtava kuin hänkin. Eivät kaiken maailman kirjeet voi tehdä sitä teille sellaisena kuin te nyt olette. Mutta vankka selkäranka takananne te voitte pitää häntä juuri siinä, missä tahdotte hänet pitää. Se on minun osuuteni asiassa — sitä minä teille juuri tarjoan. Te ette voi saada asiaa toimeen ilman minua — älkää kuvitelkokaan, että voitte. Kuuden kuukauden kuluttua olisitte jälleen yhtä tukalassa asemassa, jollei tukalammassakin. Tässä minä olen valmiina nostamaan teidät siitä huomispäivänä, jos vain myönnytte. Myönnyttekö, Miss Lily?" lisäsi hän läheten äkkiä.
Nämä sanat ja niitä seuraava lähenemisliike herättivät Lilyn siitä tiedottoman alistuvaisuuden tilasta, johon hän oli huomaamattaan luisunut. Ne näyttivät hänelle koko teon uudessa valossa ja hän näki, että teon oleellinen halpamaisuus oli siinä, ettei siinä ollut minkäänlaista vaaraa.
Hän vetäytyi takaisin tehden kädellään nopean torjuvan liikkeen sanoen äänellä, joka hämmästytti häntä itseäänkin: "Te erehdytte — kokonaan erehdytte — sekä tosiasioihin että siihen nähden, mitä te niistä johdatte."
Rosedale tuijotti hetken ajan hämmentyneenä siitä, että Miss Bart otti äkkiä askeleen aivan eri suuntaan kuin mihin hän oli näyttänyt Rosedalen antavan ohjata itsensä.
"No mutta mitä ihmettä tämä tarkoittaa? Luulin meidän ymmärtävän toisiamme?" hän huudahti. Ja kun Miss Bart mutisi: "Niin, sitä me nyt teemmekin", sinkautti hän äkillisessä rajuuden puuskassa: "Luulen näin olevan siksi, että kirjeet ovat kirjoitetut hänelle, niinhän? No niin, olen hukassa, jos näen mitä ajatuksia olette saanut häneltä!"