I KOHTAUS
RAGUENEAU, leipojia, sitten LISE; Ragueneau kirjoittaa
pienen pöydän ääressä intoutuneen näköisenä, laskien sormillaan.
I LEIPURI, kantaen suurta vatia.
Voikuorrutusta!
II LEIPURI, kulho tarjottimella.
Parsaa!
III LEIPURI, tuoden metallivatia.
Paistettua sientä!
IV LEIPURI, kantaen kristallimaljaa.
Vadelmahyytelöä.
V LEIPURI, kulho lautasella.
Häränhäntälientä!
RAGUENEAU, lakaten kirjoittamasta ja nostaen päätään.
Kas, aamuruskon hohde kasareissa kiiltää.
Ragueneau, jo jätä runos, vaikka syäntäs viiltää.
Käy työhös, paista, keitä taaskin ahkerasti.
Nousee. Eräälle keittäjälle, kastia maistettuaan.
Tää liian kirpelää on. Mausta tämä kasti!
KEITTÄJÄ.
Mitenkä paljon siihen?…
RAGUENEAU, taas runojaan ajatellen.
Kolme runojalkaa…
Laskee sormillaan.
KEITTÄJÄ.
Häh?!
RAGUENEAU.
… lisää panen…
KEITTÄJÄ.
Kastiin?
RAGUENEAU, mennen eteenpäin.
Näin se luistaa alkaa.
I LEIPURI.
Omenavanukasta!
II KEITTÄJÄ.
Kaalikääryleitä!
II LEIPURI.
Sokerikaakku!
RAGUENEAU, takan ääressä.
Ei! — Runotar, silmäs peitä;
ne täällä samentaa vois käryävä hiillos!
Eräälle leipurille, näyttäen leivoksia.
Kas, tuohon leipään tuli väärään paikkaan viillos!
Se tehdään keskelle. Niin runon säkeeseen
sesuurin keskelle mä myöskin aina teen!
Toiselle leipurille, näyttäen krokaania.
Sun krokaaniisi tuohon pitäis torni panna!
Oppipojalle, joka paistaa lintuja vartaissa.
Ja sinä siinä oot niin kovin ahkerana.
Se hyvä! Niinhän paistuu makeaksi kana.
Niin, vuoroin paistua sa aina kahden anna,
tuon suuren ja tuon pienen. Niinhän lauluissaan
Malherbe myös vuoroin eri runomittaa käyttää;
se vaihtelua tuo, ja hauskalta se näyttää!
II OPPIPOIKA, lähestyy, tuoden liinalla peitettyä tarjotinta. Kun teitä aattelin, niin tätä leipomaan ma ryhdyin…
Ottaa liinan pois; näkyy suuri leivoslyyry.
RAGUENEAU, ihastuneena.
Lyyry!
OPPIPOIKA.
Niin. Se miellyttääkö teitä?
Se torttutaikinaa on!…
RAGUENEAU, liikutettuna. Heelmäleikkeleitä on koristeina…
OPPIPOIKA.
Kielet laitoin sokerista!
RAGUENEAU, antaen hänelle rahaa.
Kas tuossa! Mene, juo mun onnekseni!
Huomaa Lisen, joka tulee.
Jätä
nyt minut! Piiloon raha! Vaimoni!
Liselle, näyttäen hänelle lyyryä.
Kas tätä,
tää eikö ole kaunis!?
LISE.
Naurettava.
Panee myymäpöydälle paperitötteröitä.
RAGUENEAU. Mutta!… — Huomaa tötteröt. Ah, tötteröitä! — Taivas! Runovihkosista oot repinyt… Niin monta herkkää neron heelmää, niin monta kaunista, niin ihanata teelmää, niin syämen syvyyksistä suoraan kummunnutta! Tää bakkantit ja Orfeuksen mieleen tuo!
LISE, kuivasti.
Niit' enkö muka saisi käyttää hyödyksemme!
Sun runoveikkos syövät täällä, mutta emme
saa muuta maksua! No, edes…
RAGUENEAU.
Ampiainen!
Sa herjaat! Runoilu on lahja taivahainen!
LISE. Ois parempi, kuin että ruo'illasi täytät nuo taivaalliset, pois sun jättää kaikki nuo ainaiset soimaukset!
RAGUENEAU. Vaan ettet olla suo ees runojen! Kun niille halveksuntaa näytät…
LISE.
No mitä?
RAGUENEAU.
Miten sitten enää proosaa käytät?