II KOHTAUS
ROXANE, DE GUICHE, Seuralaisnainen, syrjässä.
ROXANE, De Guichelle, kumartaen.
Oon lähdössä.
DE GUICHE. Jäähyväisille tulin. Tiellä ma olen…
ROXANE.
Mihin?
DE GUICHE.
Sotaan. Lähden tänään vielä.
ROXANE.
Ah!
DE GUICHE. Käskyn sain. Arras nyt juuri, tähän aikaan on saarrettu.
ROXANE.
Oh! Niinkö?!
DE GUICHE. Niin. Vaan tuskin saikaan tää tieto lähdöstäni suruiseksi teitä!
ROXANE.
Oh!
DE GUICHE. Toisin minun on… ja tuskaani en peitä: teit' enään näänkö? milloin? — Ehkä kerrottiin jo teille, ett' on minut tehty everstiksi?
ROXANE, välinpitämättömästi.
Ma onnittelen.
DE GUICHE.
Kaartin rykmenttiin.
ROXANE, rävähtäen. Vai niin, vai kaartin!?
DE GUICHE. Kaartin, niin, — sen, jossa palvelee suursuinen serkkunne… Ah, koston kohdannee hän siellä viimeinkin!
ROXANE, kauhtuneena.
Siis kaarti lähtee mukaan?
DE GUICHE, nauraen.
Tietysti, rykmenttini!
ROXANE, vaipuen istumaan penkille, itsekseen.
Oi, Christian!
DE GUICHE.
Mik' on?
Te voitte pahoin?
ROXANE, hyvin liikutettuna. Ei… tuo äkkitieto vaan… tuo sotaanlähtö koski kovin mieleheni… kun lähtee sotaan hän, ken sai mun sydämeni…
DE GUICHE, hämmästyneenä ja ihastuneena. Oi, ensi kertaa teiltä moista kuulla saan nyt, lähdön päivänä!
ROXANE, ääntään muuttaen ja viuhkaansa leyhyttäen. Siis kosto armoton mun serkkuani vuottaa?…
DE GUICHE, hymyillen. Teille kallis on hän varmaankin?
ROXANE.
Ei suinkaan!
DE GUICHE. Useemmin kun kukaan, hän käynee täällä?
ROXANE.
Harvoin.
DE GUICHE. Aina nykyään hän seurassa on erään upseerin… kas vaan, en muista nimeä… Neuvill… Na…
ROXANE.
Näöltään
te hänet tuntenette. Pitkä?
DE GUICHE.
Vaalea ja…
ROXANE.
Hiusväri kellertävä?
DE GUICHE.
… kaunis…
ROXANE.
Tosiaan!
DE GUICHE. .. vaan tyhmä…
ROXANE. Saattaa ehkä näyttää siltä! Ääntään muuttaen. Mutta. kostonne Cyranolle! Sota olla voi ei kosto hälle, joka sotaa jumaloi! Ma koston kuolettavan tiedän.
DE GUICHE.
Minkä?
ROXANE. Konsa muut sotaan lähtee, hän ja joukko-osastonsa Pariisiin jättäkää! Te kaartin komentaja nyt oottehan! — On hälle kovin kosto tää: hän vaaraan pääse ei, vaan turvaan tänne jää!
DE GUICHE.
Ah, moista keksiä voi yksin naisen vaisto!
ROXANE. Te katsoisittepa tuon koston kohdannutta: hän surren raivois… hän ja hänen ystävänsä, kun riistettäisiin heiltä täten vaara, taisto!
DE GUICHE, mennen lähemmäs Roxanea. Siis hiukan rakastatte mua! Roxane hymyilee. Kun te noin mun kostoaikeisiini yhdytte, niin voin sen lemmen merkkinä kai pitää?
ROXANE.
Voitte.
DE GUICHE, näyttäen sinetöityjä kirjeitä.
Tässä
on käskykirjeet… joukoilleni lähtemässä.
Muut lähtevät, vaan yks pysähtyy lähdössänsä..
Ottaa yhden erilleen.
gaskonjalaisten…
Panee sen taskuunsa.
Nyt se satimeensa juoksi!
Nauraen.
Ah, hah, hah! Cyrano!… Se tappelija-kukko!
— Te teette tepposia!…
ROXANE, katsoen häneen.
Joskus, leikin vuoksi!
DE GUICHE, aivan lähellä Roxanea. Te minut lumoatte. Kuulkaa, tänään ois mun lähdettävä. Ah, ken lähteä nyt vois, kun teille tuskaa tuo se… Ah, niin! Tosiansa! On liki kapusiinein luostari… se tuolla on Orleansin kadulla; sen aikoinansa perusti Atanasius. Sen portin lukko ei maallikoille aukee,… mutta ehkä saan ma piilopaikan siellä. Voivat hihaan kaavun mun isät pistää, niihin mahtuu. Enoani he pelkää, Richelieutä, niin ett' ovat kuolla, ja kenties saan ma siksi heidät auttamaan… — Mun luullaan lähteneen, ma naamiossa saavun. Mä päiväks jään, te armas juonittelijani!…
ROXANE, vilkkaasti.
Vaan teidän maineenne, jos tästä saadaan selko…
DE GUICHE.
Pyh!
ROXANE.
Entä piiritys! Mä pelkään…
DE GUICHE.
Turha pelko!
Viis piirityksistä! Siis: suokaa!
ROXANE.
En!
DE GUICHE. Oi, suo'!
ROXANE, hellästi.
Velvollisuuteni on kieltää teiltä tuo!
DE GUICHE.
Ah!
ROXANE.
Lähtekää!
Syrjään.
Christian, hän jää!
Ääneen.
Oi, Antoine,
te urho olkaa!
DE GUICHE. Ah! Tuo sana taivainen on! Siis te rakastatte…
ROXANE. Sitä rakastan, kenenkä vuoksi pelkään.
DE GUICHE, ylen onnellisena.
Niinpä lähden, lähden!
Suutelee Roxanen kättä.
Nyt tyytyväinen ootteko?
ROXANE.
Oon, ystäväni.
De Guiche menee.
SEURALAISNAINEN, koomillisesti kumartaen De Guichen selän takana
Oon, ystäväni! Hyvin, hyvin mielissäni!
ROXANE, seuralaisnaiselle. Se, mitä äsken kuulit, sellaista on, jota ei Cyrano saa tietää. Suunniltaan sen tähden hän joutuisi; näin hältä riistetäänhän sota! Huutaa taloon päin. Hoi, serkku!