X KOHTAUS
CYRANO, CHRISTIAN, ROXANE.
ROXANE, tullen parvekkeelle.
Siell' ootteko? Me äsken juuri… puhuttiin…
CYRANO. Niin… Suudelmasta. Tenho sanalla on tällä. En tiedä, huulenne miks ei nyt sitä soisi, se niitä polttaa jo… ei syytä kieltoon oisi! Pois arkuus, pois! Te miltei tiedottanne juuri siirryitte hymyilystä huokailuun ja sitte taas kyyneleihin. Ah, ei tuosta askel suuri oo suudelmaan. Oi, jos sen nyt te ottaisitte, sen askelen…!
ROXANE.
Oh! Vaiti!
CYRANO. Suudelma, mit' on se? On sanattoman pyynnön täyttö sanaton se, on lujin varmennus se lupausten varmain, on sydäntunteen tulkki, tiedonanto armain, i:n ruusupiste, pantu pikku sanaan: lempi, on valan kaava kallis, muita kaunoisempi, on kuiske hellä, joka korvaks suumme luulee, taivainen tuulahdus, min sydämemme kuulee, ehtoollisviini, lääke tunteen-tuskiemme, hengähdys vieno, jossa suomme sydämemme, on pyhä atria, mi käyttää huulten pöytää — siin' yhtyy sielumme, ja henki hengen löytää.
ROXANE.
Vait!
CYRANO.
Kuulkaa, kuunnelkaa, haaveeni haltiatar!
Niin kaunist' on se, että Ranskan valtiatar
soi yhden hälle, ken ol' lordeist' onnekkain!
ROXANE.
Siis…
CYRANO, intomielin. Niinkuin Buckingham mä kärsin vaiti vain, kuin hän, niin jumaloin mä valtiaana sua, kuin hän mä suruinen ja uskollinen oon…
ROXANE.
Ja kaunis kuten hän!
CYRANO, itsekseen; entisellään. Niin, totta… unhottua se oli multa!
ROXANE. Siis sun lempes ottakoon nyt palkkansa! Ma vuotan!
CYRANO, työntäen Christiania parveketta kohden.
Mene!
ROXANE.
Ruusus poimi!
Juo syämen lääke!
CYRANO.
Mene! Nopeasti toimi!
CHRISTIAN, epäröiden.
Vaan tuntuu… tuntuu niinkuin olisi se väärin.
ROXANE.
Ehtoollisviinis vuottaa, nauti mielin määrin!
CYRANO, työntäen häntä.
No, mene, hölmö!
CHRISTIAN, nousee penkille, josta pilarin ja oksien avulla heilauttaa itsensä parvekkeelle. Oi, Roxane!
Sulkee Roxanen syliinsä ja kumartuu hänen huuliensa ylitse.
CYRANO. Ah, tyynny, rinta! Oh, toisen kuolema on toisen onnen hinta! — Niin, suudelma on lemmen juhla, jossa olla saan Latsarus. — Vaan täällä, esikartanolla, saan murun minäkin,… ma tunnen, että saan sun sieluas, Roxane: ah, sitä minä sanoin, sun huules suutelee nyt kuumin lemmenjanoin! Luuttujen soittoa kuuluu. Soi ilon sävel… surun nyt… siis munkki! Menee poispäin, palaa nopein askelin, ikäänkuin tulisi kaukaa, ja huutaa. Hoi!
ROXANE.
Ken siellä?
CYRANO. Cyrano. Ma ohi kulkemaan täst' osuin. Vieläkö Christian lie täällä?
CHRISTIAN, on hämmästyvinään. Kas, sinäkö?!
ROXANE.
Hyvää iltaa.
CYRANO, vastaten tervehdykseen.
Kuinka serkku voi?
ROXANE.
Ma tulen sinne.
Katoaa taloon. Taustalta tulee munkki.
CHRISTIAN, huomaten munkin.
Taas tuo munkki peijakas!
Seuraa Roxanea..
XI KOHTAUS
CYRANO, CHRISTIAN, ROXANE, Munkki, RAGUENEAU.
MUNKKI.
Magdeleine Robinin talo tässä on, niin kuulin.
CYRANO.
Rolin te sanoittekin äsken; — niin ma luulin.
MUNKKI.
Ei: bin! B, i, n, bin!
ROXANE, ilmestyy talonsa kynnykselle; häntä seuraa Ragueneau lyhtyä kantaen sekä Christian. Mit' on se?
MUNKKI.
Kirje.
CHRISTIAN.
Keltä?
MUNKKI.
No, onpahan tuo vain eräältä ylhäiseltä…
ROXANE, Christianille.
Se Guichelt' on!
CHRISTIAN.
Hän tohtii?…
MUNKKI, Roxanelle. Varmaan joku pyhä asia häll' on…
ROXANE, Christianille.
Oh! hän vaivaa mua yhä,
vaan kauaa ei.
Avaten kirjeen.
Sua lemmin. Jos hän…
Ragueneaun lyhdyn valossa hän lukee matalalla äänellä, syrjään.
"Neiti! Soivat jo rummut. Rykmenttini lähtee. Kaikki voivat mun luulla lähteneen; vaan minä jään, en lähde, te vaikka käskitte; jään hymyilynne tähden! Nyt luostarissa oon, vaan luoksenne ma saavun. Sen tiedon tuomaan sain ma tyhmän mustakaavun, jok' ymmärrä ei mitään. Hälle lausukaa vain, milloin ootte yksin, että tulla saa hän, jolle anteeksi kai sydämenne soi jo rohkeutensa, kun ei sotaan mennä voi hän teitä tapaamatta. Kunnioittain"… Munkille. Tämä on, pyhä isä, teillekin. Oh, kuulkaa nämä … asiat pyhät…
Kaikki lähestyvät, hän lukee ääneen.
"Neiti! Käsky kardinaalin vaikk' olis raskaskin, ei jätä valtaa vaalin, vaan sit' on toteltava. Sitä teille tuomaan lähetin viisaan pyhän isän, jonka huomaan voi salaisuuden jättää. Tahtoni on, että hän kodissanne heti, ilman viivykettä suo kirkon siunauksen… Kääntää lehteä. … teidän liitollenne Christianin kanssa. Hänet määrään mieheksenne. Hän teit' ei miellytä! Vaan sit' ei sovi näyttää. Kentiesi onnellaan voi taivas liiton täyttää, sit' toivokaa… ja olkaa vakuutettu aina, ett' oomme armossa me… ja niin eespäin"…
MUNKKI, ilosta säteillen. Paina ei enää epäilys… Ja hetihän sen ties, ett' asiata pyhää ajoi suuri mies!…
ROXANE, hiljaa Christianille.
No, osaanko ma lukea?…
CHRISTIAN.
Hm!
ROXANE, ääneen, teeskennellen epätoivoa. Vaikeutta on monta!…
MUNKKI, on suunnannut lyhdyn valon Cyranon kasvoihin.
Tekö ootte?…
CHRISTIAN.
Ei, vaan minä!
MUNKKI, valaisee lyhdyllään Christiania ja huomaa hänen kauneutensa;
kuin epäillen.
Mutta…
ROXANE, vilkkaasti.
Ah, jälkikirjoitus mun suokaa vielä lukea:
"Sadalla frangilla te voitte veljeskuntaa tukea!"
MUNKKI.
Oi, hänen ylhäisyyttään!!
Roxanelle.
Alistukaa!
ROXANE, kärsivän-alistuvaisesti. Liene ei muuta neuvoa!
Ragueneaun avatessa ovea munkille, jota Christian kehottaa astumaan sisään, Roxane sanoo hiljaa Cyranolle.
Te, serkku, jääkää tänne. De Guiche kun saapuu, pidättäkää täällä hän ne minuutit…
CYRANO.
Ymmärrän!
Munkille.
Ei kauaa teiltä viene
kai vihkiminen?
MUNKKI.
Viisitoista minuuttia.
CYRANO, työntäen heitä taloa kohti.
No, menkää. Minä jään!
ROXANE.
Niin, mennään!
Christianille.
Tule pian.
Menevät.