X KOHTAUS
ROXANE, CYRANO, sitäpaitsi LE BRET, CARBON DE CASTEL-JALOUX,
Sotilaita, RAGUENEAU, DE GUICHE, j.n.e.
ROXANE.
Mulle?
Ja tärkeää!
CYRANO, epätoivoissaan.
Hän menee!
Roxanelle.
Tälle haastelulle
ei aihett' ole. Erittäinkin tänäpänä
hän näyttää voivan pitää turhaa tärkeänä.
ROXANE, vilkkaasti. Mä puhuin äsken hälle. Sitä ehkä nyt hän epäili. Mä tiedän: hän on epäillyt!
CYRANO, ottaen Roxanen käden omaansa.
Hän totuuden sai kuulla teiltä todellakin?
ROXANE.
Mä häntä lempisin…
Empii hetkisen.
CYRANO, surullisesti hymyten.
Ah, turhaa arkailua.
Se sana millään tavoin pahoita ei mua.
ROXANE.
Vaan…
CYRANO.
Lempisittekö siis häntä rumanakin.
ROXANE.
Niin, rumanakin!
Yhteislaukaus kuuluu ulkoa.
Kuulkaa, siellä ammuttiin.
CYRANO, kiihkoisasti.
Ja kamalana?
ROXANE.
Niin!!
CYRANO.
Tai muodotonna?
ROXANE. Niin, mä häntä lempisin.
CYRANO.
Vaikk' kaikki naurais hälle?
ROXANE.
Ei toisten naurusta oo esteeks lempivälle.
CYRANO.
Te siitä huolimatta…
ROXANE.
Niin, ja senkin vuoksi!
CYRANO, joutuen aivan ymmälle. Siis totta! Onnetar jo Cyranonkin luoksi suuntaisko askeleensa! Sekin nähtäisiinkö!
LE BRET, tulee kiiresti sinne, huutaa matalalla äänellä.
Hoi, Cyrano!
CYRANO, kääntyen häneen päin.
No, mitä?
LE BRET.
Hst!
Sanoo Cyranolle jotakin aivan hiljaa.
CYRANO, päästää Roxanen käden, huutaen.
Ah! Niinkö, niinkö!…
ROXANE.
Te säpsähditte…
CYRANO, itsekseen, hämmästyneenä.
Niin se loppui…
Kuuluu uusia laukauksia.
ROXANE. Kuinka!? Mitä on tapahtunut! Siellä ammutaan!
Yrittää nousta kohokkeelle ja katsella ulos.
CYRANO. Oh, sitä ei pidä ihmetellä! Enää sit' en hälle voi sanoa!
ROXANE, tahtoen mennä edemmäs.
Mä tahdon nähdä, nousen tälle.
CYRANO, nopeasti, pidätetysti.
Ei siellä mitään.
Sotilaat ovat tulleet sinne; he piilottavat jotakin, jota kantavat,
ja muodostavat ryhmän estääkseen Roxanea lähestymästä sitä.
ROXANE.
Nämä miehet…?
CYRANO, pitäen häntä loitommalla.
Niin, on sota!
ROXANE. Vaan mikä olikaan se asianne, jota aioitte kertoa…
CYRANO.
En muista… vuottakaa!
Ah, niin, ei mitään, ei… Roxane, oh, luottakaa
mun sanaani!
Juhlallisesti.
Christian, hän oli suuri sielu,
hän oli…
Kauhistuneena.
hän on…
ROXANE.
Oli! Taivas!
CYRANO, itsekseen. Surman nielu nyt auetkoon!
ROXANE, nähtyään Christianin makaavan päällysviitassaan.
Christian!
LE BRET, Cyranolle. Vei hänet kuolon tiehen ens laukaus!
Roxane heittäytyy Christianin ruumiin yli. Uusia laukauksia.
Kalsketta. Väkijoukon melskettä. Rummunpärinää.
CARBON DE CASTEL-JALOUX, miekka kädessä. On tarvis käydä joka miehen jo paikalleen.
Sotilaitten seuraamana hän siirtyy vallin toiselle puolelle.
ROXANE.
Christian!
Carbonin ääni vallin takaa.
Jokainen olkoon vakaa!
Nyt alkaa hyökkäys!
ROXANE.
Christian!
CARBONIN ÄÄNI.
Hei, kiiruhtakaa!
ROXANE.
Christian! Ah!
CARBON.
Ojennus! Ja ketjuun järjestäykää.
Ragueneau on palannut tuoden vettä kypärässään.
CHRISTIAN, sammuvalla äänellä.
Roxane!
CYRANO, kuiskaa, hiljaa ja kiireesti Christianin korvaan sillävälin kun Roxane huumaantuneena ja poissa suunniltaan kostuttaa veteen palasen liinavaatetta, jonka hän on irroittanut pukunsa rintamuksesta, sillä hoitaakseen Christianin haavaa. Mä kaikki kerroin, sua rakkaimpana hän pitää!
Christian sulkee silmänsä.
ROXANE.
Oma armas!
CARBON.
Askel eespäin! Käykää!
ROXANE, Cyranolle.
Hän elää.
CARBON.
Tuelle kivääri! Auki hana!
ROXANE. Oi, ei! Hän kuolee! Tunnen: kuolo kylmentää jo hänen poskiansa.
CARBON.
Kaikki: tähdätkää!
ROXANE.
Ah, kirje täällä!
Avaa sen.
Mulle!
CYRANO, itsekseen.
Niin, mun kirjeheni!
CARBON.
Nyt: ampukaa!
Muskettitulta. Huutoja. Taistelun melskettä.
CYRANO, tahtoen irroittaa kättään johon polvistuva Roxane nojautuu.
Mun mennä täytyy!
ROXANE, estäen. Seurakseni hetkeksi jääkää! Hän on kuollut. Ystävänne hän oli. Tiedätte, ei hänen moistaan tänne jää toista. Jalo hän ja ylväs oli!
Itkee hiljaa.
CYRANO, pystyssä, paljastetuin päin.
Niin,
Roxane!
ROXANE.
Hän kuului runoseppiin suurimpiin!
CYRANO.
Niin, niin, Roxane.
ROXANE. Hän oli hellä, uljas, hyvä, ja suurisieluinen!
CYRANO.
Niin!
ROXANE. Luonteeltansa syvä; — ei aatteissansa ollut arkipäiväisyyttä, vaan neron lentoa ja hengen ylevyyttä.
CYRANO, varmasti.
Niin, niin, Roxane.
ROXANE, heittäytyen Christianin ruumiin yli.
Ja nyt hän kuollut on!
CYRANO, sivulla, vetäen miekkansa. Ja minä oon kuoloon valmis. Kyynelvirrat vierii vetrehinä ja vuokseni, hän vaikk' ei itse sitä tiedä.
Rumpujen pärinää kuuluu kaukaa.
DE GUICHE, tullen vallille, tukka epäjärjestyksessä, haava otsassa,
jyrisevällä äänellä.
Ei hätää! Meikäläiset muonavarain kanssa.
Jos hetken miehemme vois seistä paikallansa,
niin vihollisten myöhä voittoa ois viedä!
ROXANE.
Kas, hänen kirjeellään on verta, kyyneleitä.
ÄÄNI, ulkoa, huutaen.
Hoi, antautukaa!
SOTURIEN ÄÄNET.
Emme!
RAGUENEAU, joka on kiivennyt vaunuihinsa, katsellen taistelua vallin ylitse. Surma uhkaa meitä!
CYRANO, Guichelle, näyttäen Roxanea.
Pois hänet viekää!
ROXANE, suudellen kirjettä, sortuneella äänellä.
Hänen… kyyneleitään, vertaan.
RAGUENEAU, hypäten alas vaunuista, juosten Roxanen luo.
Hän pyörtyy.
DE GUICHE, vallilla, sanoo sotilaille kiihkoisesti.
Eespäin!
ÄÄNI, ulkoa.
Aseet pois!
SOTURIEN ÄÄNIÄ.
Ei!
CYRANO, de Guichelle.
Moneen kertaan
jo uljuutenne näimme; nyt mä pyydän:
Osottaen Roxanea.
pois
te hänet viekää! Menkää!
DE GUICHE, kiiruhtaen Roxanen luo, jonka nostaa käsivarsilleen. Lähden, enhän vois ma toisin tehdä! Vielä hetki kestäkäätte, niin apu saapuu, ja te voittajiksi jäätte.
CYRANO.
Hyv' on!
Huutaa Roxanelle, joka on pyörtynyt ja jota de Guiche
Ragueneaun avustamana kantaa pois.
Jää hyvästi, Roxane!
Melua. Huutoja. Sotureita tulee haavoittuneina näyttämölle,
johon kaatuvat. Cyrano, joka kiiruhtaa taisteluun, on pysähtynyt
vallin harjalle verissään olevan Carbon de Castel-Jaloux'n viereen.
CARBON.
Me pakenemme.
Jo kaksi haavaa sain!
CYRANO, huutaa sotureille.
Pois pelko! Väisty emme!
Carbonille, jota hän tukee.
Christianin kuolema ja oman onnen surma
mun kostettava on! Ja sitten tulkoon turma!
He laskeutuvat vallilta. Cyrano lyö maahan pystyyn keihään,
jonka päähän Roxanen nenäliina on kiinnitetty.
Sa haasta, lippu, meille: kuole taikka voita!
Huutaa sotilaille.
Hei miehet, käykää päin! Uus hyökkäys!
Huilunsoittajalle.
Paimen, soita!
Huilu soi. Haavoittuneita nousee seisomaan. Sotureita hyökkää
alas valleilta. He ryhmittyvät Cyranon ja pikku lipun ympärille.
Vaunut peittyvät ja täyttyvät ihmisistä, niistä tulee jonkunlainen
rintavarustus.
SOTURI, tulee, peräytyen vallin harjalle, taistelee; huutaa.
He nousee vallille!
Kaatuu kuolleena maahan.
CYRANO.
Me heitä tervehdämme!
Vallin harjalle ilmenee äkkiä suuria espanjalaisjoukkoja.
Keisarilliset liput liehuvat.
Nyt ampukaa!
Laukaus.
Noin!
HUUTO, vihollisen riveistä.
Ampukaa!
Gaskonjalaisia kaatuu joka puolella.
ESPANJALAINEN UPSEERI, paljastaen päänsä. Ket' edessämme on tässä, itsensä noin surmata kun soivat, vaikk' aseet laskien he hengen säästää voivat?
CYRANO, keskellä luotisadetta.
Täm' on Gaskonjan poikien joukko,
Meill' on kapteeni Castel-Jaloux.
Hyökkää eteenpäin muutamien eloonjääneiden seuraamana.
Ne sanovat: hupsu ja houkko
on Gaskonjan poikien joukko…
Loppu häipyy taistelun meluun. Esirippu.