NELLIN PUOLUSTAJA.
Keskiviikkona marraskuun 23 p:nä.
Pikku Nelli on hyvä ja ahkera, mutta kovin laiha ja kalpea, ja hengitys käy raskaasti. Hänellä on aina pitkä, musta, palttinainen esiliina yllään.
Hänen äitinsä on pieni, vaalea, mustiin puettu nainen, joka aina koulun päätyttyä tulee häntä noutamaan, jottei hän joutuisi tungokseen. Ensi päivinä monet pojista pilkkasivat häntä siitä syystä, että tuo poloinen on kyttyräselkäinen, ja paukuttivat häntä selkään koululaukuillaan. Mutta hän ei tehnyt koskaan vastarintaa eikä liioin hiiskunut äidilleen mitään säästääksensä häntä siitä tuskallisesta tiedosta, että hänen poikaansa ylenkatsottiin.
Hän oli vaiti, itki ja kyyristyi pulpettia vastaan. Mutta eräänä aamuna Garrone ryntäsi esiin ja huusi: "Joka Nelliin ensimmäisenä koskee, sitä minä säväytän korvalle, että helähtää!" — Franti ei välittänyt siitä, korvapuusti läjähti, ja siitä päivästä ei kukaan enää koskenut Nelliin.
Opettaja asetti hänet Garronen viereen samalle penkille. Heistä tuli ystävät. Nelli mieltyi suuresti Garroneen; tuskin on hän päässyt huoneeseen, kun jo etsii häntä. Eikä hän milloinkaan poistu sanomatta: "Hyvästi, Garrone." Ja samoin on Garronen laita.
Jos Nelliltä sattuu putoamaan kynä tai kirja penkin alle, niin Garrone kumartuu paikalla niitä ottamaan, säästääksensä häneltä vaivan, sekä auttaa häntä asettamaan koulutarpeitaan laukkuunsa ja takkia päälleen panemaan. Siksi Nelli pitää hänestä paljon, katselee häntä alituisesti ja on niin onnellinen, kun opettaja Garronea kiittää, kuin se koskisi häntä itseään. Ja sitten Nelli nähtävästi on jo kertonut kaikki äidillensä, sekä ensi päivien solvauksista että uudesta ystävästään, joka häntä aina puolustaa ja rakastaa. Sillä mitä tapahtui tänä aamuna?
Opettaja lähetti minut vähää ennen tunnin loppua johtajan luo lukujärjestystä viemään, ja kun juuri olin johtajan huoneessa, astui eräs kalpea, mustiin puettu nainen — Nellin äiti — sisään ja sanoi: "Herra johtaja, onko minun poikani luokalla eräs Garrone niminen oppilas?"
"On kyllä", vastasi johtaja.
"Tahtoisitteko olla hyvä ja kutsuttaa hänet tänne; minulla olisi vähän hänelle puhuttavaa."
Johtaja lähetti vahtimestarin häntä luokalta noutamaan, ja minuutin kuluttua Garrone seisoi ovella hyvin hämmästyneen näköisenä. Vaimo ennätti tuskin nähdä hänet, ennenkuin jo riensi vastaan, laski kätensä hänen olkapäilleen ja sanoi: "Oletko sinä Garrone, poikani ystävä, lapsi parkani suojelija? Oletko todellakin se rakas, urhokas poika?" Sitten hän otti kaulastaan pienet vitjat, joissa oli risti, ja ripusti ne Garronen kaulaliinan alle sanoen:
"Ota tämä a pidä se pienenä muistona Nellin äidiltä, joka kiittää ja siunaa sinua!"