KAHDESTOISTA LUKU.
Molemmat veljekset.
Kolme asiata silmää ihastuttavat: loriseva vesi, tuore vihannus ja kaunis nainen. Halima huomasi mitä puuttui tässä näin hyvästi kastellussa puutarhassa. Hän sanoi yhä tuotuostakin pojalleen, että mies ei saa antaa isänsä nimen kuolla, mutta Abdallah ei kuunnellut häntä; naida, sitä hän vähimmin kaikesta ajatteli. Hänen ajatuksensa olivat toisaalla. Hän katseli alinomaa tuota vähäistä vaskilehteä, ja alinomaa kysyi hän itsekseen, millä uroteolla, millä hyveellä hän saattais Jumalalle kelvata ja häneltä saada tuon ainoan jota hän pyyteli. Ihmisen sydämeen kahta intohimoa ei mahdu yhtä aikaa.
Muuanna iltana kun vanha Hafiz tuli sisarelleen avuksi ja ponnisti kaikkea kaunopuheisuuttansa saadakseen tuon hillittömän varsan ottamaan suitset suuhunsa, kuultiin pyssynlaukauksia etäältä. Se oli merkki että karavaani läheni. Abdallah nousi heti ylös mennäkseen kohtaamaan matkustajia, jättäen Haliman lohduttomaksi ja Hafiz-paran nulostuneeksi.
Hän tuli kohta takaisin tuoden muassaan telttiin erään vielä nuoren, mutta jo jokseenkin ruumiikkaan miehen. Muukalainen tervehti raajarikkoa ja sen sisarta, tarkasti katsellen heitä. Sitten loi hän pienet tirkistelevät silmänsä beduiiniin ja sanoi:
— Eikö tämä ole beni-ameurien heimokunta, ja enkö ole nyt Abdallahin,
Jussufin pojan, luona?
— Abdallah se on jolla on kunnia ottaa sinua vastaan matalan kattonsa alla, vastasi nuori mies; kaikki mitä täällä on, on sinun, herrani.
— Kuinka! huudahti vastatullut, onko siis kymmenen vuoden poissa-olo niin muuttanut minut, että olen muukalainen tässä teltissä? Onko Abdallah unhottanut veljensä? Yksikö poika äitilläni nyt vaan onkin?
Suuri ilo nousi kun näin pitkällisen eron perästä jälleen nähtiin toisensa. Abdallah ei saanut kylläänsä Omaria syleilemästä; Halima liikkui toisen poikansa luota toisen luoksi; Hafiz sanoi hiljaa itsekseen, että ihminen on häjy eläin. Luulla Mansurin poikaa kiittämättömäksi, se oli rikos, ja kuinka monasti tämä vanha paimen oli tehnyt hänensä tähän rikokseen vikapääksi!
Atrioittua ja piiput esiin kannettua, otti Omar pulmaksensa, lämpöisesti likistäen veljensä kättä.
— Kuinka onnellinen olen kun näen sinut, sanoi hän, ja sitä onnellisempi kuin tulen sinulle erästä hyvää tekoa tekemään.
— Puhu, veljeni, sanoi Jussufin poika. Koska minulla ei ole mitään toivottavaa eikä peljättävää keneltään muulta kuin Jumalalta, niin en tiedä minkä hyvän sinä voisit tehdä minulle; mutta vaara lähenee meitä monasti huomaamattamme, eikä voi mikään olla ystävän silmän veroinen.
— Tässä ei ole puhe vaarasta, vaan onnesta, vastasi Mansurin poika. Kuulesta mikä minut on tänne saattanut. Minä tulen Taifista, jonne suur-sheriffi käsketti minut. "Omar, sanoi hän minulle, minä tiedän että sinä olet rikkahin, ja viisahin Djeddahin kauppamiehistä; sinä olet tunnettu aavikoilla; ei ole yhtään heimokuntaa joka ei kunnioita nimeäsi ja joka, nähtyänsä sinettisi, ei ole altis varustamaan sinua kameeleilla tavaroidesi kuljetukseen ja urhoollisilla miehillä niitä suojelemaan. Minäkin suuresti kunnioitan sinua, ja antaakseni sinulle todistuksen siitä olen minä käskettänyt sinut luokseni."
— Minä kumarsin nöyrimmästi, odottaen että saisin kuulla sheriffin tahdon. Hän siveli kotvan partaansa ennenkuin jatkoi:
"Egyptin pasha," sanoi hän viimein, niinkuin se joka ei tiedä aikooko puhua vai olla puhumatta, "Egyptin pasha, joka pitää minun ystävyyteni yhtä suuressa arvossa kuin minä pidän hänen, lähettää minulle nais-orjan, josta tulee minun vaimolani kaunistus ja jota minun, kunnioituksesta sitä kättä kohtaan joka hänet on valinnut, ei käy muuksi kuin lailliseksi vaimokseni vastaanottaminen. Pasha tahtoo minulle kunniata osoittaa; minä otan sen kiitollisuudella vastaan, vaikka olen vanha ja minun iälläni, olletikin kun minulla jo on vaimo jota rakastan, kenties olis viisahimmasti tehty etten antaisi kotorauhaani häiriön alttiiksi. Mutta puheen-alainen nais-orja ei ole täällä, ja juuri saadakseni hänet tänne tuoduksi minä tarvitsen sinun viisauttasi ja kekseliäisyyttäsi. Hänen ei sovi Djeddahissa maihin nousta, siellä vallitsee turkkilainen; muuta neuvoa ei siis ole kuin että hän tulee maihin Yambossa, joka on minun alueellani. Yambosta Taifiin matka on pitkä. Aavikko vilisee kuljeksivia joukkioita ja kopeita heimokuntia, jotka välistä eivät tahdo tunnustaa minun ylivaltaani. Lähteä sotaan heitä vastaan ei sovi tätä nykyä tuumiini; toiselta puolen ei sovi myöskään arvoisuuteeni että annan itseni loukkaukselle alttiiksi. Sentähden tarvitsisin viisasta ja kekseliästä miestä, joka omissa asioissaan lähtisi Yamboon. Se matkustus sinun on helppo tehdä eikä sitä kukaan pidä minään kummana. Mikä on siis luonnollisempaa kuin että sinä lähdet sinne tähdellistä laivanlastia vastaanottamaan. Ja kukapa sinua, halpaa kauppiasta, ahdistaisikaan, maassa jossa sinulla on niin suuret apukeinot ja niin paljo ystäviä?"
Nämät olivat sheriffin sanat. Minä tahdoin poistella tätä vaarallista suosion osoitusta, mutta valtija loi minuun hirveän silmäyksen. Ruhtinaan viha on sama kuin leijonan kiljuna; härsyttää häntä on syöstä itsensä perikatoon. Minä myönnyin siis siihen mitä en kieltää voinut.
"Ruhtinas oikeauskoisten," vastasin minä, "se on tosi että Jumala on siunannut ahkeroimiseni ja että minulla on muutamia ystäviä erämaassa. Komenna ja minä tottelen."
— En tahdokaan sen enempää tietää, sanoi Abdallah, siinä on vaaroja ylenkatsottavana ja kunniata voitettavana.
— Senpä tähden olenkin etupäässä sinut etsinyt, jatkoi Mansurin poika. Kenellepä antaisinkaan osan tässä kunniarikkaassa yrityksessä, jollen sinulle, veikkoseni, urhoollisten urhoollisimmalle, jollen viisaalle ja mielevälle Hafiz'ille, jollen urheille tovereillesi? Beduiinit tien varrella Yamboon eivät ole milloinkaan nähneet minua, he tuntevat vaan minun nimeni, ja muutenkin saattais hyvin helposti tapahtua että he, sen sijaan että suojelisivat matkuettani, rupeaisivat sitä ryöstämään, niinkuin monasti ennenkin on tapahtunut. Mutta jos sinä väkesi kanssa olet muassamme, he kyllä miettivät ennenkuin mitään tekevät. Rupea sinä siis tämän yrityksen johtajaksi ja ota siitä kaikki kunnia. Niinkuin näet minä puhun julkisuoraan. Minä olen vaan kauppias, mutta sinä viisaan neuvonpidon ja toimeenpanon mies. Erämaassa minua hoetaan rikkaaksi ja minun kultaani halutaan: tämä maine on enemmin vaara kuin suojelus; sinua taas kunnioitetaan ja peljätään. Nimi Jussufin poika on mahti, ja sinä olet yksinäsi miltei kuin kokonainen armeija. Ilman sinua en voi mitään; sinun kanssasi olen varma että onnistun tässä seikkailuksessa jossa panen pääni alttiiksi. Olenko väärin tehnyt että olen apuusi luottanut?
— Et, sanoi Abdallah, me olemme samain vitjain renkaita. Voi sitä joka sen rohkenee rikkoa! Me lähdemme huomenna matkaan ja tapahtukoon mitä ikänä, niin minut näet vierelläsi. Veli on saatu pahain päiväin varalle.