XVII.
Muutaman kirkkaan talvisen päivän iltapuolella, kun taivas on valaistu lukemattomien tuikkivien tähtien ja kauniisti leimahtelevain revontulten loisteella, on muutoin hiljaisessa Peltolan talossa tavallista vilkkaampi liike. Kartanolla, joka tavallisesti on tyhjä, näkyy nyt paljottain hevosia ja rekejä, ja jokaisen hevosen kaulassa helisee monittain tiukuja. Silloin tällöin ilmaantuu pihalle joku mies katselemaan, että hevosilla on syömistä. Asuinrakennuksen akkunoista loistaa tavallista kirkkaampi valo, näyttäen, että joku juhlatilaisuus nyt on Peltolassa. Usein avataan pirtistä porstuaan vievä ovi ja silloin kuuluu sisältä ulos asti ilon ääniä, hyminää ja sorinaa, joka syntyy paljossa väkijoukossa.
Sattuupa oven avautuessa nuori mies, mustiin vaatteisiin puettuna, tulemaan porstuaan lämpimissään. Hän seisahtaa hetkeksi porstuan ulko-oven viereen jähdyttelemään itseään, raitista ilmaa hengittämään. Siinä seisoessaan hän silmäilee taivaalle, katsellen, kuinka kirkkaasti tähdet loistavat, mutta erittäinkin ihmetellen leimuavia revontulia, jotka, ikäänkuin lainehtiva tulimeri, milloin välkkyvät kirkkaammin, milloin himmeämmin, välistä näyttävät sammuvan, mutta sitten taas montaa vertaa kirkkaampina ikäänkuin syttyvät uudelleen. Tämä nuori mies, joka tällä kertaa taivaan tulia ihailee, on uljasvartaloinen, jotenkin kookas, harteva, kasvoiltaan vakavan, mutta kauniin ja lempeän näköinen mies. Hän ei ole kukaan muu kuin Peltolan Kalle.
Kallen seisoessa ilmaantuu pian hänen viereensä sisarensa Elsa, joka sievästi ja sorjasti puettuna, nuoren tytön iloisella mielellä, kevein askelin lähenee veljeään ja sanoo hänelle:
"No, Kalle! Mitä täällä niin miettiväisenä katselet?"
"Enpähän niin erityistä", vastaa Kalle, vienosti hymyillen. "Silmäilen noita revontulia, kuinka ne tänä päivänä niin erinomaisen kirkkaasti palavat."
"Kylläpä tosiaan kirkkaasti palavat; vissiin sinun kunniaksesi."
Samalla ilmaantuu puhelevain viereen Mäntyvaaran Lauri ja lausuu heille vakaisesti:
"Revontuliako täällä katsellaan?"
"Ka, niitähän tässä silmäillään", vastaa Kalle.
"Kylläpä onkin niissä katsomista. Eivätpä pala monesti noin kirkkaasti…. Mutta lähtekäähän nyt tanssimaan! Sinua jo, Kalle, kaivattiin."
Lähtevät pirttiin Kalle, Lauri ja Elsa. Ja sielläpä saavat iloista elämää nähdä. Siellä on ihmisiä koolla paljon, juhlavaatteissaan kaikki. On vanhaa ja nuorta väkeä sekaluttain, ukkoja ja akkoja, miehiä ja naisia, poikia ja tyttöjä. Niiden kesken tietenkin on liikettä ja hyörinää, puhetta ja pakinaa, naurua ja leikkiä. Pirtin peräpuolella ison pintapöydän ääressä, johon on ruokia ja juomia ladottu, istuu kaksi kylän kesken hyvin tunnettua miestä, toinen peräpenkillä pöydän takana, toinen sivupenkillä pöydän pään kohdalla. Edellinen on Korpimäen Aaro, joka on jo vanhanpuoleinen ja arvokkaan näköinen mies ja joka monessa tilaisuudessa oli saanut puhemiehenä olla. Jälkimäinen on Koivulan Kustu, kylän paras pelimanni.
Kustu paraikaa laskettelee iloista peliä ja monta nuorta paria tanssii hänen pelinsä mukaan ympäri lattiaa, sill'aikaa kun isoin osa väkeä tiheissä parvissa toinen toisensa vieressä seisoo tai istuu ympärillä. Tanssivilla näyttää hyvin lysti olevan; jotkut ovat oikein palavissaan paljosta tanssimisesta. Näkyy silloin poikain joukossa iloisia jos vakaisiakin luonteiltaan; tyttöin joukossa punaposkisia, hymyhuulisia, somia ja kauniita, jospa semmoisiakin, jotka ovat jääneet kauneuden lahjaa vaille, jospa semmoisiakin, jotka eivät suutaan hymyyn vedä, vaan ovat muuten tyytyväisten ja onnellisten näköiset.
Se pari, jota tällä kertaa enimmät silmät katselevat ja johon Kallen silmäin katse ensiksi sattuu, on Kalliovaaran Heikki ja Mäntyvaaran Kaisu. Iloisena, hikipäissään, sukkelasti ja keveästi liikkuen Heikki viepi Kaisua, joka hilpeänä, punaposkisena ja onnellisena hänen sivullaan hymyilee ja liikkuu yhä keveämmästi kuin Heikki. Kalle tanssivien joukkoon tullessaan luopi hymyilevän katseen Kaisuun sekä valitsee heti itselleen kumppaniksi Honkavaaran Liisan, joka mielellään vastaanottaa tarjouksen ja niin lähtevät hekin toisten tanssivien muassa kiitämään. Nuorelle Elsallekin tekee eräs nuori mies, Viitavaaran Yrjö, tarjouksen. Niin hyörii nyt Peltolan pirtin lattialla kolme paria, jotka epäilemättä ovat somimmat ja kauniimmat kaikista.
Mutta hyvin kauan eivät kuitenkaan parit pysy vaihtumatta, ja vaihtojen välillä on silloin monella tilaisuus levähtää sill'aikaa kuin toiset tanssivat, vaikka kyllä moni yhden kumppanin menetettyään joutuu heti toisen kanssa tanssimaan. Niinpä Heikki monet kerrat Kaisua lattian ympäri kiidätettyään ja viimein laskettuaan hänen väkijoukkoon, tekee heti pienen kumarruksen Liisalle, jonka Kalle juur'ikään oli päästänyt, ja lähtee hänen kanssaan liikkeelle, vaikka molemmat olivat aivan palavissaan äsköisestä, ja Heikillä hikihelmiä otsalta tippuu. Kalle taas, vähän aikaa levähdettyään, valitsee Kaisun kumppanikseen, ja onnellisesti hymyillen nämä toisiansa rakastavaiset silloin tanssikehän ympäri kiitävät.
Kun pelimanni vähäksi aikaa heittää soittonsa ja laskee viulun kädestään ja tanssikin siis hetkeksi sen johdosta taukoo, silloin Aaro täyttää hänelle viinapikarin, sanoen: "He otahan tuosta! Kyllä semmoinen soitto jo ryypynkin kannattaa."
Kustu tyhjentää paikalla pikarinsa, arvellen: "Menee se vielä toinenkin."
"He, ota, tästä saat!" sanoo Aaro, täyttäen hänelle uudestaan.
Sitten nousee Aaro seisaalleen ja puhuu koossa olevalle kansalle, etenkin miehille:
"Kuulkaahan, hyvät ihmiset! Minulla olisi jotakin sanottavaa!"
Sill'aikaa selittää muu'an isäntämies toiselle: "Enpä olisi uskonut vuosi sitten, että näin pian pääsisin tänne Peltolaan Kallen häihin. Minä varmasti luulin, että ennen se Kalliovaaran Heikki kerkeää häänsä pitää kuin Kalle."
"Ka, niinhän minäkin ensin luulin", myöntää puhuteltu. "Vaan eipä se Kaisu Heikkiin taipunutkaan… Mutta kuunnellaanpa nyt, mitä puhemiehellä on sanomista!"
Aaro jatkaa: "Te tiedätte kaikki, mikä merkitys tällä päivällä on. Te tiedätte kaikki, että tämän talon isännän vanhin poika ja tulevainen isäntä talossa sekä Mäntyvaaran Kaisu ovat tänään laillisesti tulleet avioliittoon vihityiksi, ovat tehneet toisillensa pyhät aviolupauksensa. Minun ei tarvitse teille muistuttaa heidän avujaan ja hyviä puoliaan. Te tiedätte sanomattanikin heidän kunnollisuutensa ja hyvän luonnonlaatunsa niin hyvin sulhasen kuin morsiammen. Muun hyvän ohessa on Kalle siitä tunnettu, että hän tässä syksyllä ihan itsekseen otti hengen metsän kuninkaalta. Sehän teko jo osoittaa miehessä olevan rohkeutta ja kelvollisuutta. Kaisu taas on tyttö semmoinen, ett'ei hänen veroistaan monta ole. Hän on tunnettu iloiseksi ja lempeäksi luonteeltaan, näppäräksi toimissaan, ahkeraksi ja huolelliseksi töissään; hänestä epäilemättä tulee hyvä vaimo ja kunnollinen emäntä. Mutta minä tahdon teille vanhemmille ja kokeneemmille muistuttaa mieleen nuoruutenne aikoja, jolloin te, nuori ja kaunis kumppani sivullanne, rupesitte omaa pesää itsellenne rakentamaan. Silloin talouden perustaminen olisi ollut vaikea monelle teistä ilman hyväin ihmisten apua. Minä tahdon siis muistuttaa teitä, että samalla lailla kuin hyvät kumppanit ennen teitä muistivat, te samalla lailla muistaisitte näitä vasta-alkavia, jotka aikovat tähän taloksi ruveta!"
"Se on oikein!" huudahtaa Koivulan isäntä, lähestyessään puhemiestä ja hänen haltuunsa muutaman rahan antaen. "Tässä on, mitä minulta liikenee."
"Sillä keinoin", sanoo puhemies, tarjoten ryypyn Koivulaisille. "Ota tästä."
Sitten sanoo puhemies väkijoukolle, pantuaan saamansa rahan pöydälle peitteen alle: "Kuulkaahan hyvät ihmiset. Tässä on kunnon mies. Hän pani tänne ison rahasumman."
Samalla lähestyy Aaroa Heikki, antaen hänelle hopearahan, kuitenkin niin ett'eivät toiset sitä näe, ja sanoo: "Tuossa on minunkin osaltani!"
Puhemies pistää äkkiä rahan sinne, mihin äskenkin, ja antaa sitten
Heikille viinaryypyn, sanoen: "He, otahan tästä!"
Heikki juodessaan lasinsa tyhjäksi, sanoo: "Minä tyhjennän pikarini, onneksi nuorelle parikunnalle."
"Sinä olit hyvä mies", sanoo puhemies ja täyttää uudestaan Heikin lasin. "Sinun pitää vielä toinenkin ryyppy saada. He, otahan tästä lisää!"
Sitten puhuu hän kovalla äänellä väkijoukolle: "Kuulkaahan! Tämä vasta oli hyvä antamaan. Tänne pani hän hyvän rahan. Tehkääpä muutkin samoin!"
Tulee taas muuan mies ja antaa puhemiehelle toisten näkemättä, kuinka iso raha se oli, ja saapi ryypyn, juopi ja poistuu.
Samalla kun Heikki palaa iloisena pöydän ääreltä, tarttuvat monet miehet käsiksi häneen, kohottavat käsivarsilleen ja nostavat ilmaan kattoa kohti sill'aikaa kuin toiset tekevät samoin Liisalle; ja pian nähdään myös yhdellä lailla käyvän Peltolan Elsalle ja hänen tanssikumppanilleen Viitavaaran Yrjölle. Monta kertaa paiskataan nämä molemmat parit korkealle liki kattoa ja otetaan sitten käsille vastaan ja taas paiskataan ylös. Sillä aikaa väkijoukossa monta henkeä yhteen ääneen huutaa:
"Häät häistä, pi'ot pi'oista."
"Kemut kesteistä hyvistä."
Onhan nimittäin syytä toivoa, että häävierasten joukossa nuorimmat ja kauniimmat parit, jotka useimmiten yhdessä tanssivat, lopettavat lystinsä samalla lailla kuin nyt Kalle ja Kaisu ja laittavat ennen pitkää häät, jos vaan heidän välillään on todellista ystävyyttä.
Iloisesti ja hupaisesti kuluu aika Peltolan häissä ja niin hyvin vanhemmat kuin nuoremmat ovat hyvin tyytyväisiä. Edelliset viettävät aikansa parhaasta päästä vakaisissa keskusteluissa toistensa kanssa. Mutta jälkimmäiset antautuvat halulla tanssiin, leikkeihin ja kaikenlaisiin huveihin, joita hääpäivän kunniaksi toimeen pannaan. Sitä paitsi kaikki saavat nauttia talon vierasvaraisuutta; ei ole kenelläkään puutetta ruu'an eikä juoman puolesta; sillä usein muistutetaan vieraita, että he söisivät ja joisivat tarpeeksensa.
Onnellinen on Kaisu morsiammena, onnellinen Kalle sulhaisena. Molemmat ovat he nyt päässeet toivonsa perille. Aika, jota he ovat hartaasti odottaneet, päästä elämään yhdessä toistensa kanssa, on nyt tullut. Tähän asti ovat he vanhempainsa kodissa ja vanhempiaan varten työtä tehneet ja heiltä elatuksen ja hoidon saaneet. Tästä lähin he aviomiehenä ja aviovaimona, toistensa rakastamina, asuvat omassa yhteisessä kohdossa, työtä tehdäkseen ja elääkseen toisiansa varten ja nousevaa sukupolvea varten.
Niin hyvin Kaisun kuin Kallen vanhemmat ovat hyvin tyytyväisiä ja iloisia tapahtuneen avioliiton johdosta. Peltolan isäntä on hyvillään siitä, että on saanut pojalleen hyvän vaimon, joka kyllä kykenee isoakin taloutta hohtamaan. Emäntä taas on mielissään siitä, että hänen vaivansa ja huolensa tästä lähin vähenevät, kun hän voi uskoa Kaisun huostaan emännän toimet. Mäntyvaaran emäntä puolestaan uskoo, ett'ei hän olisi voinut saada tyttöään paremmalle miehelle vaimoksi kuin Kallelle. Iikka isäntä puhuessaan tyttönsä avioliiton johdosta sanoo:
"Kun ajattelen vuoden ajan taaksepäin, niin enpä silloin aavistanut, että tytöstäni olisi Peltolaan emäntä tuleva. Paremmin näytti mahdolliselta, että hän Kalliovaaraan vietäisiin. Mutta eihän näy ihminen tulevaisuuden asioita tietävän, eikä ihminen tapausten juoksua määrää. Asiat menevät menojaan huolimatta ihmisen ajatuksista, päätöksistä ja töistä. Kaikki tapahtuu, minkä pitää tapahtua, mikä on määrätty tapahtuvaksi, ja siihen me emme voi mitään. — Ja hyvä onkin niinkuin on — Jumala kuitenkin paraiten tietää, mikä meille on hyväksi. — Kallen ja Kaisun välillä on tapahtunut avioliittoon yhdistyminen, sillä niin pitikin tapahtua; se oli niin sallittu."