KESÄ-YÖ.
Yö kuuntelee…
Soudun solske kajaa.
Riutuvat kullat se kuohuhun nostaa,
kohti käy kalamajaa.
Yö katselee…
Somina maisemat sinessä nukkuu;
auteren silkillä kaukana, kaukana
raukea käkönen kukkuu.
Yö ajattelee:
Hallalta suojaan ihmisen kauraa,
salassa hiljaa kukan kehät kultaan —
aamulla lapsoset nauraa.
Yö nukahtaa…
Lumelta uniset pihlajat hohtaa.
Hämärän helmassa ilta ja aamu
Syleillen toisensa kohtaa.