MERKILLISIÄ TAPAHTUMIA
Kertomus
Kirj.
EINO I. PARMANEN
Helsingissä, Kustannusyhtiö Osmo, 1907.
Surya Me'elleni.
Seuraavat vaatimattomat rivit omistan kunnioituksella ja rakkaudella tulevaisuuteni "Surya Me'elle".
Kristiinassa, tammikuussa v. 1907.
Tekijä.
Alkulause.
"Merkillisiä tapahtumia", josta syksyllä 1901 sain Pohjalaisen Osakunnan kirjallisissa kilpailuissa kolmantena palkintona 75 Smk, on tammikuussa 1903 ollut nurkkanovellina painettuna eräässä pääkaupunkimme suurimmista suomenkielisistä sanomalehdistä. Nyt kertomus ilmestyy hiukan muutettuna ja parannettuna.
Kesällä 1900 matkustaessani höyrylaiva Nordenella Kristiinasta Vaasaan, jouduin keskusteluun erään englantilaisen matkailijan kanssa. Tämä oli matkalla Aavasaksalle juhannusaurinkoa ihailemaan. Niinkuin yleensä englantilaiset, tuntui hän mielestäni luonteeltaan jäykältä, kylmän kohteliaalta. Kasvot olivat vaaleat ja pitkulaiset, kädet kapeat, vartalo pitkä ja solakka. Hänen katseessaan, jopa koko hänen ryhdissään oli kuitenkin muutakin kuin vain pelkkää englantilaista ylpeyttä. Hetkisen hänen kanssansa puheltuani sulikin jäykkyys, ja äsken vielä niin tuikea katse oli muuttunut ystävälliseksi. Kylmä kohteliaisuuskin oli kokonansa kadonnut. Sen sijaan hän hilpeällä sydämellisyydellä puhui maassamme tekemistään havannoista. Luonto oli kaunista, kansa ystävällistä. Imatralla hän oli käynyt, samoin Punkaharjulla. Kangasalaa hän ei vielä ollut nähnyt, mutta oli aikeissa Aavasaksalta palata sitäkin katsomaan. Matkalla hänellä oli mukana vaimonsa, Surya Me, ja poikansa, pieni Darja. Molemmat olivat nyt alhaalla hytissä, mutta tulisivat ehkä pian ylös.
— Surya Me, huomautin — sehän on hindulainen nimi.
— Niin on, samoin myös Darja, vastasi englantilainen. Indiassa olenkin Surya Me'eheni tutustunut, ja hindu hän on syntyperältään, hindu suvultaan.
Kasvoni kuvastivat mahdollisesti uteliaisuutta. Englantilainen huomasi sen, ja nyt sain kuulla pitkän kertomuksen niin merkillisistä tapahtumista ja monivaiheisista seikkailuista, että todellakin oli vaikea niitä kaikkia tosiksi uskoa.
Kertomus kesti kauvan. Se loppui vasta laivan laskiessa Vaskiluodon satamaan.
Samassa Surya Me'ekin Darjoineen ilmestyi kannelle.
Edellisen tumma iho, syvällisen mustat silmät ja pikimusta, kiharainen tukka sanoivat hänen selvästi olevan syntyperältään itämaalaisen. Katse oli haaveileva, lempeä, vartalo hento ja viehkeän naisellinen. Englantilainen esitti minut puolisolleen. Entisen hindulaistytön ääni oli pehmeä, mutta kuitenkin miellyttävä ja soinnultaan kirkas kuin helähtelevä hopea. Ijältään hän oli arviolta noin kolmisenkymmenen vanha, miestään ehkä kymmenkunta vuotta nuorempi.
Darja, noin seitsemän, kahdeksan vuotias poika, oli perinyt äitinsä kauniit silmät, mutta muuten hän oli isänsä täydellinen perikuva.
Vaskiluodon laiturilla sanoin hyvästi englantilaiselle perheelle, ja pian se oli kadonnut näkyvistäni ihmistungokseen. Sen jälkeen en ole sitä tavannut, mutta etenkin "Surya Me'etä", kaukaisen Indian lasta ajatellessani on selvänä mielessäni kuulemani kertomus.
Vaatimattomasti ja koruttomasti, niinkuin se minulle esitettiin, olen seuraavassa — mikäli muistini on riittänyt — koettanut englantilaisen omilla sanoilla hänen siinä kertomiansa "merkillisiä tapahtumia" kuvata. Viekööt ne meidät hetkiseksi keskelle huumaavaa, itämaalaista ilmapiiriä ja keskelle sen väriloistoista, monien salaperäisyyksien verhoamaa elämää! Ehkä hiukan onnistumme kohottamaan verhoa? Hyvä näinkin, sillä matkamme ei ole vaaraton. Niinpä näemme lasisilmäkäärmeen nostavan uhkaavana päätään ja yön pimeästä kuulemme ympärillämme tiikerin hiipiviä, saalista vainuvia askeleita.