J.K.
Esitelty kirjailija on tämän lehden lukijoille ennestään tuttu. Hän julkaisi U.S:ssa toissa keväänä muutamia kuvauksia, käyttäen salanimeä E. Syväri. Yksi näistä, »Aikamme uros», vaikutti allekirjoittaneeseen melkein yhtä voimakkaasti kuin selostettu paksu nidos.
(Uusi Suometar 5.11.1916)
* * * * *
ERNEST RENAN (1917)
Ernest Renan—ajattelija, kirjailija, uskonnonhistorioitsija; »Ranskan hienoin henki» 19. vuosisadalla—on seuraavien sivujen esineenä. On ainoastaan yksi tapa esittää tätä elämää: mitkään poikkileikkaukset eivät anna sen runsauden tulla oikeuksiinsa; se täytyy kuvata pitkittäisleikkauksessa, täytyy seurata sen heräämistä, sen kehkeämistä, sen kukkimista.
Se oli rikas ja kaunis elämä.
Se oli rikas elämä: »gallialainen» ja spiritualistinen Ranska, joiden väliseksi vuorosanojen vaihdoksi suuri osa ranskalaista kirjallisuudenhistoriaa voidaan käsittää, ovat hänessä ikäänkuin yhtyneet. Hänen äänellään on toisinaan jonkun Pascal'in syväsointuinen vakavuus, toisinaan taas karehtii siinä voltairelainen ivahymy, mutta näiden äärimäisyyksien välillä on hänen oma laaja-alainen asteikkonsa, hänen oma omituinen äänenpainonsa, jota ei ole kellään toisella ollut—se mielensävy, jota hänen mukaansa nimitetään »renanismiksi». Tämä mielensävy on ainesosiltaan ja edellytyksiltään monimutkaisimpia mitä on ollut; sen voi oppia oikein ymmärtämään ainoastaan ymmärtämällä, miten se on syntynyt. Sitä voi tuskin sanoa miksikään »maailmankatsomukseksi» saksalaiseen tyyliin, sillä sen olemuksena on juuri välttää lopullisia »kannanottoja»: se on saanut osakseen paljon moitetta ja ylenkatsetta, sitä on nimitetty yksinkertaisesti skeptillisyydeksi ja dilettantismiksi, mutta me tulemme näkemään, ettei se ansaitse näitä halventavia nimityksiä.
Tämä mielensävy on joka tapauksessa omituisimpia sielunilmiöitä, mitä 19. vuosisata on tuottanut. Se on yksi ranskalaisen »esprit'n» viimeisistä ihastuttavista puhkeennoista. Kentiespä myöhäisempi aika vielä on huomaava, että siihen sisältyi jotakin 19. vuosisadalle yhtä tyypillistä kuin voltairelaisuus oli ominainen 18. vuosisadalle.
Ja Renanin elämä oli kaunis elämä.
Hänen luonteensa pohjalla oli kestävää ainesta, joka teki hänen elämästään yhtenäisen ja johdonmukaisen. Me tapaamme siitä joukon 19. vuosisadan sivistyneelle ihmiselle tyypillisiä elämyksiä, mutta ikäänkuin esikuvallisessa muodossaan elettyinä. Hänen ajattelunsa erikoinen kontemplatiivinen luonne esti hänen omia mielihalujaan ja pelkojaan vaikuttamasta hänen ajatuksensa kulkuun ja tulokseen. Hän, joka kuitenkin rakasti niin syvästi, osasi, kun se oli tarpeen, antautua syitten ja vastasyitten vietäväksi ja mennä minne ajatus ja kokemus hänet johti, eikä minne omat taipumukset viittasivat.
Hän oli niitä ylevämielisiä ihmisiä, jotka tuntevat itsensä solidaarisiksi koko tällä kiertotähdellä kamppailevan elämän kanssa. Mikä on oleva tämän taistelun tulos? Tuleeko ihanne, »hengen valtakunta», koskaan toteutetuksi? Kuinka käyneekin, joka tapauksessa tunsi hän elävästi olevansa mukana tätä vuosituhansien rakennusta pystyttämässä, ja se tietoisuus yksin pystyi hänelle tuottamaan tyydytystä.