CATENA.
Kuin rautakahle meidät yhteen liittää, ei syy, vaan yksinäisyys sydämen, mi koskaan, koskaan ei katkee, joskaan Sua, onnen haave, omaks saisi en, sais koskaan kanssas kauneutt' en niittää tääll' elon kumpuin tuhatkukkaisten.
Sua unten tähdistä siis suo mun kiittää; on meillä kahle toinen, kultainen, mi koskaan, koskaan ei katkee, joskaan en Sua löytäis joukost' ihmisten: on meillä mielikuvat, jotka riittää, kun tulee tunto kaiken-tyhjyyden.