LEX.
1.
OIKEUS.
Ei viha rakenna eikä rakkaus.
Rakentajamme olkoon oikeus. Opasta tääll' ei toista taivas-alla.
Ei anna anteeksi elämä, älköhön inehmon lapsi, luonto tyynnä tuomitsevi, tuomitkoon inehmo toista niinkuin vankka vaskivuori taikka tunturi jumalan.
Soisin Suomen miehen mielen.
Ankara ajatuksissa, tosi työssä, toiminnassa, vanhurskas viholliselle, vakavanha ystävälle, leppymätön, lahjomaton, oikea itsensä edessä.
2.
TIETÄJÄN NÄKY.
Nukkui maa.
Tohahti tuuli,
heräsivät henget kaikki.
Mutta myös viha virisi:
»Kostanko isien kohlut?»
Torattihin, taisteltihin.
Taivas sees, siniset järvet.
Myrsky mylvähti.
Jyristen suistui puut pihoilta Suomen, kaatui vallan kukkuloilta.
»Hei», sanoi katajan henki,
»Minä itse Suomen suurin.»
Taipui tuulet taittumatta.
Niin välähti veljesvaino.
Suot savusi, tiet tihusi, kärysi katajamieli.
Pitkä yö.
Sarasti.
Poissa. oli orjat, herrat.
Kukki mieli vain vapahan miehen, henki hongan lakkalatvan: »Kansan valta kansan maassa.»
5/3 1905.
3.
YÖ.
Liekuttivat kaikki lamput viime vuossadan lopussa.
Kaikki kynttilät kituivat kautta hengen valtakunnan, kautta myös kotitupien.
Niin tuli pilkkoinen pimeä.
Yö yli kansojen.
Kamala tähdetön, tuleton, tuima, alku-yö maailman, rajaton, pyhä, suuri, synnyttävä.
Ajan uuden alku-äiti.
Seisoi kaikki kansakunta idän yössä ankarassa, seisoi työ, elämä, askar, aika, aattehet inehmon; sydän tuskin sykki, keuhkot tuskin henkeä vetivät, vain veri suonissa punainen soitti suurta luomisvirttä.
Niin hiljaa sarasti päivä.
3/11 1905.
4.
KANSALLISKAARTI.
Tiedän kaartin kansallisen: kaarti kultuurin.
Sotivat siinä kuollehet, elävät, kaikki vallat valkeuden.
Tunnuslause tuo väkevä: »Sota on soipa hurmeheton juurella Kalevan tammen!»
Miekat maan alta helähti, toiset paistoi taivahalta, maan päältä elävät iski, vainajat tuvilta Tuonen.
Se oli kaarti kansallinen. armeija alinomainen.
1906.
5.
SUOMEN VAAKUNA.
Liehui päivän Suomen lippu.
Pyhä valtavaakunamme! Punakeltainen, palava pilvissä pimeän pohjan, maassa kansan marraskuisen.
Kuulin leijonan puhuvan, jalopeuran peljättävän: »Oikeus on nimeni. Missä liehun, leimuaa sydämet, kaikuu kansojen vapaus, Magna Charta kansalaisten.»
Miksi käyt terällä miekan?
»Koska kaatui Suomen sorto.»
Miekan toisen miks ylennät?
»Koska on yöstä tähti noussut, viitta veljesten välille.»
Mikä on merkki meille?
»Suomen suurruhtinaallinen vapaus.»
Ääni ärjähti, jyrinä täytti kaiken taivonkannen, pilvet pohjolan repesi, hehkui Suomi suurna kerran.
Päivän liehui Suomen lippu, kukin itsensä unohti, se oli juhla kansan kaiken.
Mutta vaipui vaakunamme, se oli alku arkipäivän, kyntö pitkän, kyisen pellon.
12/11 1905.
KANSAN HENKI.
Kansan henki haltioitu, myrsky pitkän pilven alta, päivä päässyt kalliosta, ken voi teljet tehdä sille? Metsä liikkuu, manner järkkyy, jyskää Suomen suuret järvet, merta kohden virran vyöry, kansan kulku vapauteen.
Suolla syntyi suomalainen, kasvoi luona hallan harmaan, korpihongat kehtovirren lauloi mieliin maamme lasten; eipä kuollut kansa, vaikka tahtoi tappaa vieras valta, hirsipuutaan kirjaelee niinkuin nuori Kullervo.
Havuiselta vuotehelta havahtunut seisoo Suomi, viha karsas kulmain alla, sydämessä synkkä kosto, vielä viittaa entis-yöhön otsallansa orjan merkki, räiskyy raivo hedelmätön, katajainen karvaltaan.
Monet kansan parhaat pelkää: »Tuonko oisi maassa mahti? Silloin raukee raunioiksi kaikki valon valtalinnat. Tuo jos lait laatu täällä, silloin sortuu kaikki kaunis, kaikki tieteet, kaikki taiteet, vaipuu vuosisatain työ.»
Monet suorat henget suree: »Hukkaan tehdään työtä täällä; turhaan tuli kansan valta, jos ei tullut aatos laaja; suotta maan on itsenäisyys, miss' ei mielet itsenäiset; ellei suuruus sydämissä, vähän mahtaa väljät lait.»
Monet säikkyy hienot sielut: »Tää ei kansa kansa meidän, kansa pohjantähden alla, jalo, kiltti, kiitollinen, tyyni, vakaa, tuskan-tuttu, joka kaikki kärsii, kestää; tää on raukka, tää on raaka, ruma, tuhma, röyhkeä.»
Tosin kaunis ei tää kansa, sentään oma on se meidän, on sen itkut meidän itkut, on sen riemut meidän riemut; vaikk' ei kansa kalliolla, unelmoitu urhoheimo, sen on pyhät pyrkimykset elontyömme viitanneet.
Kansalaiset! Suur' on aika, lyödään vuosisatain arpa, minkä tääll' on hengen herruus, onko vapaus vaiko orjuus. Suomi vaatii valkeutta, tehkää pirtit päivän tulla, kansakunnan kulmapaadet synnyinmaahan painakaa!