AIRUT.
Yli vyöryvän veen, yli myrskyisän maan
uros rientävi raisulla ratsullaan.
—»Mihin kiire sun, mies?»—»Minä viestiä vien.»
—»Kuka itse sa oot?»—»Joku joukosta lien.»
—»Mihin? Mistä?»—»Ma tiedän vain matkani pään, kun joutanut muuta ma en kysymään, ma tehtävän sain, polun äärettömän, näet kirkkautta kohti mun kiirehtävän.»
—»Ja matkasi milloin jo alkanut on?»
—»Ajan aamussa uskoin jo aurinkohon!»
—»Siis päivänkö linnoihin päättyvi ties?»
—»Niin totta kuin oon pyhän auringon mies!
En tahdo, en voi epäonnistua! Ma tiedän, mun viestini turvaa mua, se on hyvä, se on hyvä! Siks riemuitkaat mun kanssani maailman kansat ja maat!»
Hän rientää, hän kiitää, hänt' enää ei näy. Mut kansassa synkeä kertomus käy, hän määräänsä pääsi, hän paikkansa löys, ja palkkansa hänen oli pyövelin köys!
Mut hetkellä, jolloin hän hirtettiin,
jo vapauden virsiä veisattiin.
Kuka oli hän? Haihtuja helmahan yön!
Hän vain oli ajatus alkavan työn.
Mitä miehestä muuta ois virkkaminen? Hänen kertoivat kotiinsa saapunehen yli myrskyisän maan, yli vyöryvän veen pyhän Jumalan leimuavaan sydämeen.
Syksyllä 1915.