HÄMY-HYRÄILYJÄ.
1.
TUIJOTIN TULEHEN KAUVAN.
Tuijotin tulehen kauvan, liikuttelin lieden puita, ajattelin armastani, muistin mustakulmaistani.
Hiilet hehkui, kuvat kulki, ajat armahat samosi, telilii suviset linnut, keikkuivat kesäiset päivät,— poski hehkui, suu hymysi, silmät muita muistutteli.
Vierin maita, vierin soita, vierin suuria saloja, salossa savu sininen, savun alla armas mökki, mökissä ihana impi, kultakangasta kutovi, helmellistä helskyttävi.
Kelle kangas kultaloimi?
Häiksi metsän morsiolle.
Kelle neiti näätärinta?
Hiihtäjälle Niiden korven.
Ei hyvä hylätyn kauvan liikutella lieden puita, vesi silmihin tulevi, pää käsihin tuiskahtavi, kurkussa korina käypi, sylkytys sydänalassa.
2.
METSÄHÄN OLI MUN MIELI.
Metsähän oli mun mieli, kauvas kaupungin melusta, honkien ikihumuhun, ikikorven katvehesen.
Tahdoin mä taloni tehdä alle kuusen kukkalatvan, kuulla kuusien humua, sinipiian pillin ääntä, sinikeijujen kemuja, sinikansan karkeloita.
Tulipa tyttö tummatukka impynen ihanasilmä, tumman suortuvan sukija, kautokengän keikuttaja, vilkkui sinne, vilkkui tänne, ilkkui luontonsa ilosta, kun oli luotu luomuullaski, Luojansa lepäämistöiksi, pesty peipoksi pihoille; maille marjan kukkaseksi.
Ei ole enempi mulla tarvis mennä metsäteille saloja samotakseni, kuusikoita kuullakseni: kussa kurja kulkenenkin, vaivainen vaeltelenkin, kuulen honkien huminan, sinipiian pillin äänen, keijut vierellä venyvät, haja-kassat karkeloivat.
3.
ET SINÄ IVANNUT, IMPI.
Et sinä ivannut, impi, pilkannut pyhäinen piika, minä itse se ivasin, pilkkasin poloinen poika; minun omat miel'kuvani ne minua pilkkasivat, omat herjat haaveheni ne minua herjasivat, oman onneni kajastus se minulta mielen murti.
Nokkela on onnen neiti, impynen ilohaluinen: veikistellen, keikistellen tuolla se vastahan tulevi, soitellen somerta rannan, metsätietä tepsutellen; kättä antoi, alas katsoi, posket vienosti punersi, sanat suussa sammalteli, ääni verhottu värisi, kuin lipinä lehdon tuulen tai loiske etäisen aallon.
Laulaja todeksi luuli, käsi tyhjeä tapasi,— kaukana salon sisässä läikkyi nauru neien nuoren.
4.
01 UNI, JUMALTEN LAHJA!
Oi uni, jumalten lahja, punatulkku, puhdassiipi, tule luokse tarvittaissa, käy tänne kutsuttaissa, luo uron unettomaisen, tykö miehen mielipuolen! Tule kullaisna käkenä, hopeaisna kyyhkyläisnä, kuku rauha kulmilleni, onni otsalle kukerra, sipaise simasulalla ripsen alta, rinnan päältä! Tyynnytä verien tyrskyt, sammuta sytö sydämen, sido suonet suihkamasta, valtimot valittamasta, laskimot lorittamasta, otsasuonet ourumasta! Luo suvinen, suuri taivas iloita inehmon mielen, ajatusten ailakoida; veä päälle päivän kaari, kaarelle korea impi, kuontalo kätehen neien, kultavillat kuontalohon; neiti kullat ketreäisi, huolisi hopeiset hunnut, minun polon pääaloille, uron uinuvan ylitse, ettei pistäis sääsken piikit eikä yölliset itikat.