II.
Ebba ja Lauri Stenbäckin avioliitto kesti miltei tasan 30 vuotta — ainoastaan 7 kuukautta puuttui täydestä luvusta. Sillä ajalla Ebballa ei ollut ulkonaista historiaa, joka olisi eronnut hänen miehensä elämästä; hänen sisällinen elämänsä taasen oli niin kauan kuin hän maan päällä liikkui pääasiassa suljettu kirja, jonka hän kuollessaan vei hautaan. Kun minä siitä huolimatta koetan läheisten henkilöitten antamien tietojen pohjalla luoda valoa aviopuolisojen yhteiselämään, johtaa minua vilpitön kunnioitus heidän muistoansa kohtaan ja vakaumus, että se kaikessa erikoisuudessaan kärsimyksineen ja iloineen on ollut laatuaan esikuvallista.
En tullut koskaan kysyneeksi niiltä, jotka olisivat voineet vastata, millainen Ebba Stenbäck oli ollut tyttönä. Päättäen hänen luonteenlaadustaan myöhempinä aikoina on luultavaa, ettei hän nuorenakaan ollut erittäin iloinen, saatikka vallaton. Umpimielisyys ja harvapuheisuus, jotka myöhemmin olivat hänelle niin ominaisia, lienevät varmaan jo tyttöiässä ainakin jossakin määrin olleet hänen luonteensa tunnusmerkkejä. Eikä hänellä myöskään ollut ulkonaista kauneutta, joka olisi herättänyt huomiota ja, niinkuin monesti tavallista on, enemmän tai vähemmän piristävästi vaikuttanut hänen esiintymistapaansa ja suhtautumiseensa ympäristöönsä. Oletan siis, että hän alkuaankin oli vakava, hiljainen ja vaatimaton. Kun hän sitten, vallan nuorena vielä, ehdottomalla antautumisella liittyi herännäisiin, niin mainitut ominaisuudet saivat ikäänkuin pysyvän vahvistuksen, etten sanoisi pyhityksen. Niin yleensä, mutta luultavaa on myöskin, että uusi uskonnollinen elämä sai hänet ajoittain puheliaammaksi asioissa, jotka sitä koskivat, ja silloin huomattiin, että hiljainen, vaatimaton tyttö ei suinkaan ollut yksinkertainen, vaan järkevä ja selvä ajatuksissaan ja puheissaan. Tällaisena Ebba Arppe kohtasi Lauri Stenbäckin, ja me ymmärrämme hänen lauseensa: "yhteinen asia vei meidät yhteen".
Aikaisin Ebba Stenbäckin muotokuva on tehty 8 vuotta hänen naimisensa jälkeen. Heinäkuulla 1848 tuli Vaasaan eräs (kotimainen) dagerrotypian-tekijä nimeltä Rehnström ja viipyi siellä vuoden ajan. Tällöin Stenbäckitkin käyttivät ennen kuulumatonta tilaisuutta teettää kuvansa, he nimittäin valokuvauttivat itsensä hopealevylle, ja sitä on kiittäminen, että meille on säilynyt aviopuolisoiden kuvat varsinaiselta herännäisyysajalta.[27] Silloisella koulunrehtorilla, jolla on papin virkapuku yllä, on heränneitten tapaan jakaus keskellä päälakea, mikä antaa parrattomille kasvoille omituisen naisellisen taikka ehkä oikeammin intiaania muistuttavan sävyn. Rouvan tukka on jaettu ja kammattu aivan samalla tavoin; leninki on musta ja samoin olkapäitä peittävä, rinnalle neulalla kiinnitetty silkkihuivi. Puku on mahdollisimman yksinkertainen, siinä ei huomaa kaulusta eikä minkäänlaista koristetta. Kuva esittää Ebban 32-vuotiaana, joten sen nojalla voidaan arvata hänen ulkonäkönsä kymmenkunta vuotta aikaisemminkin.
Lauri ja Ebba Stenbäckin aviolla ei ollut mitään romanttista alkusoittoa. Runoilija oli muitten nuoruuden ihanteittensa kanssa myöskin hyljännyt sen ihanteen, jonka hän muinoin oli luonut tulevasta morsiamestaan ja sanoin sisarilleenkin kuvannut, ja hän kosi Ebbaa tuntematta häntä kohtaan sitä hellää tunnetta, jota sanotaan rakkaudeksi. Omaksuttuaan heränneitten yleisen mielipiteen, että yhtäläinen uskonnollinen kanta oli ainoa tarpeellinen onnellisen avioelämän ehto, hän näin noudatti "Vanhan testamentin patriarkkain esimerkkiä", ja pitäen maallista rakkautta turmeltuneen luontomme ilmauksena hän arvattavasti ei myöskään antanut arvoa Ebban rakkaudelle häntä kohtaan, jos hän näet oli jonkun kipinän huomannut tämän salatusta tulesta. Että tämä esitys on oikea, siitä on olemassa useita todistuksia — vaikka en tässä muistuta muusta kuin että hän itse välitti erään sisarensa naimisen tälle ennen tuntemattoman pappismiehen kanssa. Mitä Ebbaan tulee, hän tuskin sisimmässään ajatteli aviosta samalla tavalla. Miten uskonnollinen innostus saattaakaan ihmisen muuttaa, on kuitenkin rakkaudenkaipuu niitä naisluonteen perusominaisuuksia, jotka eivät koskaan katoa, ja sen vuoksi voimme päättää että mikäli Ebba havaitsi rakkauden puutetta miehessään, sikäli hän siitä naisena kärsi. Ken se oli, joka sai Stenbäckin kosimaan Ebba Arppea, siitä on eri lailla juteltu. On näet sanottu, että Malmberg kehotti häntä siihen, ja toinen kertomus on, että Essen oli avioliiton välittäjä. En ollenkaan epäile, että jälkimäinen tieto on oikea, sillä onhan aivan luultavaa, että Essen jouduttuaan kihloihin rva Fabritiuksen kanssa ehdotti ystävälleen, että tämä kosisi nuorempaa sisarta. Sitä vastoin Malmberg tiettävästi ei ollut Ebbaa nähnytkään, ennenkuin tämä matkusti Pohjanmaalle, ja vaikka kosinta juuri siellä tapahtui, on syytä olettaa, että Stenbäck jo ennen matkalle lähtöään oli päättänyt asian. Kun minä Ebba Stenbäckiltä kysyin, miksi Malmberg vihki parin eikä Jonas Lagus, joka oli vanhempi ystävä, vastasi hän: "Malmbergilla oli aivan erikoinen kyky asettautua ensi sijalle, muitten edelle; hän oli iloinen, reipas ja yritteliäs." — Semmoisena hän kyllä oli monen avioliiton alkuunpanija, vaikka ei sentään tämän puheena olevan.
Nyt on edessämme kysymys, miten menestyi tai minkä kaltaiseksi muodostui tämä avioliitto, jonka synty tässä on kerrottu?
Niinkuin tiedetään, on moni avioliitto, jonka onnen edellytykset ovat olleet epäiltävää laatua — tarkotan että se on syntynyt ilman rakkautta, milloin mistäkin sovinnaisista syistä —, kuitenkin tullut onnelliseksi lasten kautta. Yhteinen rakkaus lapsiin ja yhteinen huolenpito niistä sekä siitä johtuneet ilot ja surut ovat yhdistäneet vanhemmat keskenään läheisemmin ja sydämellisemmin kuin mikään muu vaikutin olisi voinut. Lauri ja Ebba Stenbäckin aviolle ei ollut tätä onnenaihetta suotu, ja joskin he molemmat vilpittömästi jakoivat sydämensä hellyyttä ja uhrautuvaa huolenpitoa ottolapsille, joita he useampiakin kodissaan vaalivat ja kasvattivat, ei näiden tuottama korvaus näytä olleen heille riittävä. Stenbäck, joka ei koskaan tunteitaan salannut, lausui näet jonakin katkerana hetkenä: "Ottolapset ovat oikeiden lapsien ivamukailu ('parodi')" niin, vaikka hän heitä kohteli liikuttavan sydämellisesti! Mutta miten tämän laita lieneekään, on silti huomioonotettava, että mainitun onnenaiheen puutteen ei suinkaan välttämättömästi tarvitse vaikuttaa vierottavasti, erottavasti puolisoihin; kokemus nimittäin todistaa, että sekin voi päinvastoin heitä toisiinsa lähentää, milloin vain tuo puute käsitetään ja tunnetaan yhteisesti kestettäväksi.
Että Lauri ja Ebba Stenbäck olivat rakentaneet avioliittonsa siinä hartaassa mielessä, että he maallisessakin elämässään koettaisivat ylläpitää samaa sopua, samaa yksimielisyyttä, kuin heidän välillään oli olemassa uskonnollisessa elämässä, siitä ei ole vähintäkään epäilystä — olihan heidän käsiksensä se, että jälkimäisen laatu ehdottomasti määräsi edellisen laadun. Todellisuudessa he saivat kokea, että asia ei ollut niinkään helppo tai yksinkertainen. He olivat niin erilaisia luonteeltaan! Stenbäck oli tunteenilmaisuissaan niin välitön kuin mahdollista on, sanoissaan niin ajattelemattoman, sanoisinko lapsellisen suora, että hän ei lainkaan edeltäkäsin miettinyt, miten ne vaikuttaisivat kuulijaan; Ebba taasen oli tässä kaikessa hänen vastakohtansa, hillitty, suljettu. Sangen ymmärrettävää on siis, että Stenbäck usein suoruudellaan saattoi — tietysti tahtomattaan — loukata vaimoansakin niinkuin hän loukkasi muita, ja siitä johtui, että Ebba, niinkuin hän itse on tunnustanut, ei voinut olla kohtelematta häntä jonkinlaisella pelonalaisella varovaisuudella. Varsinkin oli niin laita vieraiden läsnäollessa, ja se saa käsittämään, että hänen umpimielisyytensä aikaa voittaen ei suinkaan vähentynyt, vaan päinvastoin enentyi. Tämä selittää miksi Ebba Stenbäck yleensä teki epäedullisen vaikutuksen vieraisiin. Samalla kun Stenbäck iloisena ja vilkkaana koetti huvittaa vieraita, tuntui hänen harvapuheinen vaimonsa jäykältä, kylmältä. Muistan itsekin saaneeni hänestä sellaisen vaikutelman, kun poikana 1860:n vaiheilla joskus omaisteni kanssa olin Isonkyrön pappilassa: isäntä se oli, joka meitä alaikäisiäkin huomasi, jota vastoin emäntä ei näyttänyt meistä välittävän. Vasta ikämiehenä, kun jälleen jouduin tekemisiin Ebba Stenbäckin kanssa, sain toisen käsityksen hänestä, ja minussa heräsi myötätuntoa ja syvää kunnioitusta häntä kohtaan.
Itse asiassa Ebba Stenbäck ei sisältään kaikin puolin ollut sellainen, miltä hän ulkoapäin näytti, eikä hänen avionsa ollut niin onnea ja suloa vailla kuin edellisestä luulisi. Essen, joka tässä asiassa epäilemättä kelpaa todistajaksi, on oikein sanonut, että hän oli puolisolleen "uskollinen elämäntoveri, hellä hoitajatar pitkänä kärsimyksen aikana ja harras osallinen hänen pyrkimyksissään". Ei ainoastaan "yhteinen asia", joka oli heidät yhteen vienyt, vaan myöskin hänen sydämessään piilevä rakkaus ja kunnioitus miestänsä kohtaan antoi hänelle voimia kestää kaikki ja viimeiseen saakka täyttää kaiken sen, mihin asemansa hänet velvotti. Hänen luonteenlaatunsa teki hänelle mahdolliseksi, kenties helpoksikin välttää pistävää, katkeraa vastausta, kun Stenbäck oli antanut ärtyisen mielensä tulla ilmi. Päinvastoin hän saattoi semmoisina hetkinä tavata humoristisen sanan tai lauseen, joka lauhdutti toisen. Niin esim. kun Stenbäck kerran tultuaan huoneeseen, missä hänen vaimonsa ja sisarensa istuivat neulomuksineen, oli paheksunut sitä, että pöytä ja istuimet olivat täynnä vaatekappaleita y.m. työtarpeita, Ebba tyynesti lausui: "Eihän sitä sentään voi piironginlaatikossa neuloa!" — Toisen kerran, kun Stenbäck suomenmielisyydessään oli vaatinut, että kodissa oli puhuttava suomea, oli Ebba vain sanonut: "Jos sitä vaatimusta on noudatettava, taitaa käydä niin, että minun sanasäkkini, joka muutenkin vaivoin aukeaa, jää tykkänään umpeen."
Mitä Stenbäckin kirjallisiin harrastuksiin tulee, pystyi Ebba ottamaan niihin osaa. Nuorena hän oli ollut huvitettu lukemisesta ja vanhempanakin hän luki verraten paljon ruotsalaista ja saksalaista kirjallisuutta — tietysti pääasiassa uskonnollista, jollei kuitenkaan yksinomaisesti sitä — ja läheiset ovat kertoneet, että oli hauskaa kuulla heidän keskustelevan lukemistaan "oppineista" kirjoista, ja oli silloin huomattu, että Stenbäck ilmeisellä tyydytyksellä ja kunnioituksella oli varteenottanut vaimonsa älykkäitä huomautuksia. Edelleen Ebba, huolimatta siitä, ettei luonteeltaan ollut käytännöllinen, myöskin teki parastaan emännän toimien täyttämisessä. Isossakyrössäkin hän, miten hajamieliseltä toisinaan olikaan näyttänyt, tunnollisesti hoiti pappilan monipuolista taloutta, eikä ainoastaan käskemällä lukuisia palvelijoita, vaan itsekin ottamalla osaa askareihin, niinkuin maidon siivilöimiseen ja sen semmoiseen. Vihdoin Ebba ei väsynyt hoitamaan miestänsä tämän pitkällisen kivulloisuuden aikana.
Sellaisena vaimona kuin tässä on kuvattu Ebba Stenbäck kolmekymmentä vuotta eli ja toimi miehensä rinnalla, ja sellaisena hän vähitellen tuli tälle yhä tarpeellisemmaksi, eikä vain sitä, hän juurtui juurtumistaan hänen sydämeensä. Sitä todistaa kärsivän suusta lähtenyt huudahdus: "Ei kukaan voi asettaa päänalusta niin hyvin kuin Ebba", mutta vielä enemmän eräs toinen sitä ennen kuultu hämmästyttävän avomielinen tunnustus: "Oikeastaan minä en koskaan ole Ebbaa rakastanut, mutta merkillistä on, että mitä kauemmin me olemme yhdessä eläneet, sitä paremmin minä olen hänen kanssaan viihtynyt." Nämä sanat heittävät mitä kirkkaimman valon puolisojen yhteiselämään. Niihin sisältyy myönnytys, että Stenbäck elämänsä loppupuolella, jolloin hänen käsityksensä muinoin hylkäämänsä runoudenkin arvosta ja ehdoista selkeni, oli huomannut avioliitoltaan alkuaan puuttuneen riittävää perustusta, mutta myöskin että tuo puute aikaa voittaen korjautumistaan korjautui. Ainoastaan tämä seikka tekee ymmärrettäväksi, että ne läheiset, jotka pitemmillä käynneillä täysin perehtyivät Lauri ja Ebba Stenbäckin kotiin, veivät siitä muassaan mitä parhaimman muiston. Niin esim. kirjoittaa minulle eräs nyt jo itsekin manalle mennyt Stenbäckin serkuntytär, 30 vuotta tämän kuoleman jälkeen, "että heidän kotinsa, huolimatta varjopuolistaan", hänen muistissaan yhä eli "ihannekotina". Että ansio aviopuolisoiden yhteiselämän onnellisesta tuloksesta pääasiassa oli hiljaisen, vaatimattoman Ebban, sitä ei hänen puolisonsa vähän ylempänä siteeraamassani lauselmassa tullut suoraan sanoneeksi, mutta edellä kerrotun nojalla on se kuitenkin ilmeisenä tosiasiana pidettävä.