III.
Ulkomaanmatkat 1870-71.
Enebergin tieteellisistä harrastuksista ja opintomatkoista, jotka muodostavat toht. Holman kirjoituksen pääaineksen, sisältävät käytettävinäni olevat kirjeet erinäisiä, osaksi sangen mieltäkiinnittäviä lisäpiirteitä.
Niinpä on varma asia, että Eneberg tultuansa filosofiankandidaatiksi oli päättänyt valmistautua jumaluustieteelliseen professorinvirkaan A. W. Ingmanin seuraajaksi. Näin sanoo V. Löfgren eräässä kirjeessä (24/5 1870), jossa hän kehottaa ystäväänsä luopumaan itämaalaisista tuumista (joista tämä Pietarista päin oli kirjoittanut) ja pysymään entisessä päätöksessään. Eneberg itse taasen kertoo Waldemar veljelleen 1/10 1869, siis vähän sen jälkeen kun oli Keuruulta palannut: "Opintoni ovat jotenkin edistyneet. Olen lukenut 4 Mooseksen kirjaa ja isomman osan Jesaiasta. Olen vähin miettinyt, eikö minulle olisi suureksi hyödyksi lukiessani kerätä aineksia ja sitte kirjoittaa väitöskirja, joka koskisi jotakin kieliopillista seikkaa seemiläisissä kielissä. Olen alkanut vähän ottaa selkoa Syyrian kielestä y.m. — Tötterman ja Johansson menevät molemmat samaan suuntaan." — Lähes pari kuukautta (25/11) myöhemmin hän kirjoittaa: "Lagus on tähän saakka menestyksellä puoltanut venäläisiä tuumiani [s.o. pyrintöä päästä harjottamaan opintoja Pietariin]. Näinä päivinä hän lähettää kirjeen Pietariin, varustettuna Kothenin suosituksella." — Näistä tiedoista päättäen Eneberg lähtiessään Pietariin tuskin oli ehdottomasti luopunut aikeistaan pyrkiä jumaluustieteelliseen tiedekuntaan (sillä kyllä kai hän olisi ilmottanut sen ystävälleen ja asuintoverilleen, Löfgrenille), mutta toiselta puolen on selvää, että Lagus tahtoi, että hän pysyisi orientalistina, ja siinä tarkotuksessa ajoi hänen asiaansa. Saattaa siis olettaa, että Enebergin lopullinen antautuminen "itämaisen kielentutkimuksen palvelukseen" johtui osaksi hänen varhaisesta syventymisestään arabian kieleen, osaksi ja kenties pääasiassa Laguksen kehotuksista ja lupaavista kuvitteluista. Että niin oli laita, todistavat muutamat muutkin kirjeissä tavattavat lauseet. Vähän sen jälkeen kun Eneberg oli asettunut Pietariin, Lagus (18/2 1870) kirjoittaa hänelle: "Sinun pitää Pietarissa ankarasti puolustaa orientaalisen professuurin välttämättömyyttä yliopistossamme siinä mielessä, jossa tiedät minun harrastavan sitä, sillä muista:
"Res tua tunc agitur etc." —[68]
Ja s.v. (8/12) mainitsee Eneberg Leipzigistä Karin sisarelleen: "Ennen olin hyvin epätietoinen tulevaisuudestani. Sitten kun erosin sinusta, on Lagus osaksi suullisesti, osaksi kirjallisesti uskotellut minulle semmoisia näköaloja, että alan luottaa siihen, että ei anneta minun nähdä nälkää. Todennäköisesti olen saava semmoisen paikan Helsingin yliopistossa, että tulen toimeen, enkä silloin enempää pyydä." —
Ohimennen mainittakoon, että Laguksen kirjeet molemmilla Enebergin matkoilla yleensäkin vahvistavat sitä käsitystä heidän keskinäisestä suhteestaan, jonka otteet antavat. Lagus seurasi nuoremman "tutkijatoverinsa" harrastuksia mitä suurimmalla myötätunnolla, puhumatta siitä, että hän varusti hänet suosituskirjeillä ulkomaalaisille orientalisteille. Eneberg puolestaan oli kyllä kiitollinen siitä ja teki myöskin suosijalleen melkoisia vastapalveluksia. Niin hän esim. Pietarissa ja Leipzigissä vaivojaan säästämättä kirjastoista y.m. keräsi Lagukselle tietoja Erik Laxmanista, jonka elämäkertaa tämä valmisteli. Laxman oli hänestä "ihana rinnakkaishahmo Castrénille niinkuin Forskål Wallinille".
Saatuaan 2000 mk n.s. kanslerinvaroja ja vietettyään uudesta vuodesta kolme viikkoa Närpiössä ja toista viikkoa Helsingissä Eneberg helmikuun ensi päivinä 1870 lähti Pietariin. Siellä Aug. Hagman ja Johannes Gripenberg[69] ottivat hänet vastaan yhteiseen asuntoonsa ja opastivat hänen ensi askeleitaan suuressa kaupungissa. Sittemmin hän asui erillään, mutta maaliskuulla (s.o. jo ennen kuin Gripenberg huhtikuun alussa oli matkustanut pois) hän palasi heidän luokseen ja jäi sitte Hagmanin asuintoveriksi.[70] Esiteltyään itsensä Schiefnerille ja Chwolsonille, antaen edelliselle O. Donnerin ja jälkimäiselle Laguksen laatiman suosituskirjeen, hän sai tarpeellisia neuvoja töihinsä nähden ja alkoi sitte Chwolsonin johdolla lueskella syyriaa, arabiaa ja hepreaa.
Vieras ympäristö pakotti Enebergin myöskin opiskelemaan uudempia kieliä. Saksaa hän Chwolsonin arvostelun mukaan puhui paremmin kuin Strandman ja Tötterman, ranskaa hän olisi mielellään oppinut, mutta koska Kothen oli vaatinut, että hänen tuli oppia venäjää, ja hän piti sitä uuden matkarahan saamisen ehtona, koetti hän siihen perehtyä, joskin huonolla menestyksellä; muuten hän sanoo itse asiassa puhuneensa suomea enemmän kuin vieraita kieliä. — Ylipäätään Eneberg huonosti viihtyi Pietarissa. Ajatellen kesän viettoa siellä hän kirjoittaa: "Tosin tulee minulle ikävä, mutta mitä sille tekee? — Uskallan tuskin tunnustaa, kuinka ikävä minulla usein on. Luonteenlaatuni ei sovi Pietariin. Joskus koetan kyllä olla niinkuin toiset, mutta ei se aina auta. Vaikeaa on alussa oppia kantamaan kaikki huolensa sisässään."
Todellisuudessa Eneberg ei jäänytkään Pietariin kesäksi. Jo toukokuulla hän mietti Suomeen muuttamista — ehkä Riihimäelle, jota hän arveli sopivaksi paikaksi sentähden, että sieltäpäin olisi mukava käyttää Yliopiston kirjastoa. En kuitenkaan tiedä, oliko hän sinne muuttanut vai oliko hän Pietarissa, kun ilmaantui aivan erikoinen syy palata kotimaahan, jopa Närpiöön asti. Hän sai näet tiedon vanhan äidin sairastumisesta, ja sen johdosta hän riensi häntä tapaamaan ja olikin läsnä, kun äiti kuoli 4 p. heinäkuuta. Sen jälkeen hän Waldemarin y.m. sisarusten kanssa oleskeli muutamia viikkoja Trutörnilla, mutta elokuulla Tullus jälleen oli Helsingissä, mistä hän kirjoittaa veljelleen ja sanoo asuvansa samassa talossa kuin V. Löfgren, vaikkei yhdessä hänen kanssaan, vaan rouva Palmqvistin luona samannimisen talon ylimmässä kerroksessa. Pietariin hän palasi syyskuun alussa.
Tultuaan siihen käsitykseen, ettei Pietari tarjonnut hänelle erikoisia edistysmahdollisuuksia, Tullus oli päättänyt muuttaa Leipzigiin. Hän oli sitä varten saanut 3000 markan apurahan ja valmistautui nyt matkustamaan Saksaan. Siinä mielessä hän kirjoittaa sisarelleen (26/10): "Alkaa vähän tuntea olevansa kuin taivaan lintu ilman satamaa — mutta siihenkin voi tottua. Maailma näyttää kesästä laskien paljon muuttuneen — mutta jos me kukin teemme voitavamme, ei meidän kuitenkaan tarvitse tuntea katkeraa surua. — — Minun on nyttemmin vaikea sanoin antautua tunteiden alalle. Tulee parhaiten toimeen kaikkien ihmisten kanssa, jos on tunteellinen niin, ettei kukaan sitä näe. Ainakin sen on Pietari minulle opettanut. — — Älä sentään luule, etten minä pidä sinusta niinkuin aina." — —
Marraskuun alussa Tullus lähti Leipzigiin. Matkastaan sinne ja olostaan siellä hän on, niinkuin ennen Pietarista, kirjoittanut sekä Waldemarille että Karmille, ja otan tähän kummankin kirjeistä kohtia, jotka tuntuvat kuvaavilta ja mielenkiintoisilta:
Veljelle Tullus kirjoittaa Leipzigistä (8/11): — "Wilnaan saakka oli seurassani enimmäkseen juutalaisia, Preussin läpi sotamiehiä ja rekryyttejä, jotka matkustivat sotaan ja olivat sangen hupaisia. Pari täytti niin ahkerasti kenttäleiliänsä, että he eräällä asemalla jäivät junasta. Berlinissä viivyin päivän. Loistokkaisuudessa Berlin ei ole Pietarin veroinen, mutta miellyttävämpi se on. — Sunnuntaiaamuna tulin tänne. — Tänään olen kirjoitettu yliopistoon, olen saanut rehtorin kädenpuristuksen, yliopiston statuutit ja lipun, joka vapauttaa minut muista viranomaisista kuin yliopiston. — Tunnen olevani kovin yksin täällä. [Parooni von Rosen ainoa tuttava.] Jos mielentilani olisi entinen, tulisin varmaan sairaaksi sulasta ikävästä; mutta minä olen, Jumalan kiitos, voimistunut, niin että menestyn, kun vain saan ruokaa ja juomaa." —
Pian Tullus alkoikin hyvin viihtyä Leipzigissä. Hänen onnistui saada hyvä asunto vanhan, kiltin rouvan luona, joka elähtäneen tyttärensä kanssa hoiti häntä mitä ystävällisimmin, ja sitte hän pääsi työhön käsiksi ja teki tuttavuuksia. Sisarelleen hän kirjoittaa (15/11): "Kyllä minä paljon kaipaan äitiä, ja kaipaukseni on senlaatuinen, ettei se vähene; mutta elämällä on vaatimuksensa ja työtä on tehtävä — se on kumminkin pääasia." — Ja edelleen (8/12): "On jo myöhäinen ilta. Tulen juuri pelkkien orientalistien ja Fleischerin oppilaitten seurasta. Meillä on tapana joka torstai-iltana kokoontua erääseen n.s. Kneipeen ja yhdessä juoda pari lasia olutta ja samassa keskustella asioista, jotka enimmin kiinnittävät mieltämme. — Lähin tuttavani on parooni von Rosen. Hän on nuori ja tavattoman älykäs. Tietojen hankkiminen on hänelle leikkiä. Fakkitietoja hänellä onkin enemmän kuin minulla. Mutta luullakseni on minulla kuitenkin laajemmat yleistiedot. — Luonteeltaan hän on avonainen, kelpo mies. — Joka keskiviikkoiltana olen Rosenin ja erään unkarilaisen juutalaisen, todellisen neron, toht. Goldziherin kanssa dosentti, toht. Kautschin luona, jolloin valmistaudumme Fleischerin luennoille. Kautsch on nainut ja kunnon mies." —
Kuukauden lopulla (26/12) Tullus laajassa kirjeessä esittää veljelleen tulevaisuudensuunnitelmiaan. — "Eihän minulla oikeastaan ole niin suurta toivoa, mutta Lagus on kuitenkin osottanut minulle semmoisen uran, etten voi olla harrastamatta eteenpäin siihen suuntaan. Hän kiinnittää suureksi osaksi minuun toivonsa itämaisen professorinviran uudestaan-elpymisestä ja arvelee, että meillä pian on oleva kaksi orientaalista professuuria yhden sijasta" — s.o. vakinainen ja ylimääräinen, ja jommankumman ajattelee Eneberg voivansa saada. Mutta työtä vaaditaan paljon. — "Kelpo orientalistilla täytyy olla mahdoton lukeneisuus. Hänen täytyy oikeastaan tuntea kaikki itämaiset kielet, joskin hän valitsee yhden pääaineekseen. Niin kehotti minua Fleischer heti alussa lukemaan persiaa ja turkkia. Sitä olenkin tehnyt, ja varsinkin turkkia luen suurella mielenkiinnolla. Kuitenkin tulee arabia pääkielekseni ja seemiläinen filologia siksi aineeksi, johon tahdon suunnata kirjailijatoimeni, jos minulla on kykyä siihen. — Työ on tullut minulle rakkaaksi, ja sitä aion jatkaa, niin kauan kuin Jumala suo minulle voimia."
Sisarelleen Tullus (7/1 1871) kuvaa juhlien viettoa vuoden vaihteessa: "Rosen ja minä vietimme yhdessä jouluaaton juoden lasin huonoa Düsseldorfin punssia. Herttainen emäntäni yllätti minut pienellä joulukuusella ja joululahjoilla. Sain näet yhden parin huopatohveleita, pari suurta, hyvää kakkua ja — arvaappas mitä? — kolme kpl. yömyssyjä, senmuotoisia kuin meidän patalakit. Leipzigiläiset, niinkuin muutkin saksalaiset, nukkuvat aina kylmissä huoneissa, ja silloin tarvitaan semmoisia päähineitä. Olen minäkin koettanut pari kertaa yöksi vetää myssyn korvilleni, mutta aamulla se on ollut ties missä. Uudenvuodenaattona Rosen ja minä myöskin olimme yhdessä. Isännällä on ravintola, jossa tarjotaan ainoastaan olutta. Siellä istuu herroja ja naisia kullakin olutmukinsa, ja elämä on kaikin puolin siistiä. Siellä Rosen ja minäkin olimme katsellen yleisöä. Klo 12 tarjottiin isännän kustannuksella lasillinen jonkunlaista bishofia, ja niin juotiin sydämellisesti uuden vuoden malja." — — "Eilen Rosen muutti minun luokseni asumaan. Me asumme sangen mukavasti, hiljaisesti ja rauhallisesti kolmannessa kerroksessa. Kummallakin on sohvansa, pöytä edessä, ja kirjahyllynsä. Sellainen on opintoahjo, ja täällä on toden totta reippaasti työtä tehtävä, kun vain Jumala antaa voimia ja terveyttä. — Rosen on näöltään terve ja älykäs, ei oikeastaan kaunis, paitsi silmiä ja otsaa. Hän on vaaleaverinen ja kalpea, minua lyhempi ja hintelämpi." —
Vasta maaliskuun keskivaiheilla Tullus jälleen kirjoitti omaisilleen. Vaitiolon aiheutti toiselta puolen väsymätön työ, toiselta puolen seurustelu vanhan ystävän A. W. Jahnssonin kanssa, joka helmikuun alussa oli tullut Leipzigiin. Kirjeestä Waldemarille otan seuraavan kohdan (12/3): "En voi luopua ajatuksesta matkustaa itämaille, ja sisin ajatukseni on, että minä tultuani tohtoriksi koetan saada stipendin sitä varten. Kielitieteellisessä suhteessa se olisi minulle hyvin tärkeää. — Muuten on seemiläisen lingvistiikan laita merkillinen. Suurimmilla orientalisteilla on siitä mitä tavallisimpia mielipiteitä [toisin sanoen: varsinaiset lingvistiset tutkimukset seemiläisten kielten alalla olivat silloin tuskin alullaan], ja minä huomaan, että juuri harrastukseni siihen suuntaan estää minua pääsemästä likeiseen suhteeseen Fleischeriin. Siitä olen oikein murheellinen, mutta en voi sitä auttaa; sillä eihän minua haluta uhrata elämääni arabialaisten käsikirjoitusten julkaisemiseen." —
Samassa kirjeessä Tullus sanoo itsestään: "minä kuulun kerran kaikkiaan niihin, jotka eivät voi huvitella yksikseen, mutta myöskään eivät epäile liittyä seuraan". Tämä selittää, miksi hän niin paljon nautti Jahnssonin seurasta. Jahnsson oli nimittäin hyvin yritteliäs, ja vaikka hän puhui huonosti saksaa, hän rohkeasti lähestyi saksalaisia jollakin naivilla suoruudella herättäen heissä myötätuntoa ja luottamusta. Näin Enebergkin pääsi entistä enemmän tutustumaan saksalaiseen porvarissäätyyn, josta hän tunnustaa paljon pitävänsä. Sillä välin ystävykset keskenään puhuivat latinaa, syystä että Lagus oli kehottanut Tullusta välttämättömästi kirjoittamaan väitöskirjansa latinaksi ja että hänen senvuoksi täytyi myöskin valmistautua puolustamaan sitä samalla kielellä.
Toukokuun loppuun saakka Eneberg oleskeli Leipzigissä. Koska minun ei ole tarpeen puhua hänen opinnoistaan (joista Holma on tehnyt selkoa), otan hänen viimeisistä kirjeistään ainoastaan seuraavat rivit (sisarelle 25/5): "Tulen siis eroamaan Rosenista, joka seitsemän kuukautta on ollut minulle uskollinen toveri, vaikkemme me, saksalaiseen tapaan, vielä sinuttelekaan toisiamme. Hän on hyvin tavaton ihminen: nuori, vilkas, varustettu mitä rikkaimmilla taipumuksilla ja niin ymmärtäväinen ja varma olennossaan, että tuskin uskon minkään intohimon voivan häiritä hänen toimiaan. Eikä hän sentään ole uskonnollinen, vaan mitä terävin epäilijä. Hän tulee varmaankin kerran saamaan mainion sijan tieteen alalla, aivan toisenlaisen kuin minä, joka, vaikka teenkin työtä voimieni takaa, kuitenkin pohjaltani olen ja pysyn runollisena haaveilijana. Rosenin muotokuvan saat nähdä kahdessa painoksessa, ryhmässä, jossa minäkin olen, ja erikseen." —
* * * * *
Toukokuun lopulla tuli Kaarlo Bergbom sisarensa ja lankonsa, häämatkallaan olevan Augusta ja Oskar af Heurlinin, kanssa Leipzigiin. Heidän ja Jahnssonin seurassa Eneberg lähti Dresdeniin, josta hän kirjoitti: "Vasta täällä, kiitos olkoon Sixtiniläisen Madonnan, minäkin tunnen, että oikeaa taidenautintoa saattaa olla olemassa", ja jossa päätettiin yhdessä tehdä huviretki Veneziaan. Hetken ja parikin Tullus kustannusten vuoksi epäili, mutta tilaisuus ja seura olivat harvinaisen otolliset. Hän kirjoitti ja pyysi Waldemarilta 200 mk lainaksi ja heittäytyi vapaaksi. —
Tämän matkan, josta jo ennenkin, kertoessani Bergbomista, olen tietoja antanut, on Tullus laajimmin kuvannut kirjeessä sisarelleen (Kielistä 21/6). Siitä otan joitakuita kohtia. München: "Katolilainen jumalanpalvelus, jossa Dresdenissäkin olin ollut, mutta jonka täällä näin taikka oikeammin kuulin vielä puhtaammassa muodossa, vaikutti minuun paljon." — Tyroli: "Et voi kuvitella, mikä maa Tyroli on. Suurenmoisempaa luontoa ei voi ajatella. Lumihuiput, vihannat vuorenrinteet, voimakkaat vuoripurot tekevät niin mahtavan vaikutuksen korvaan ja silmään yhdellä kertaa, että mykistyy hämmästyksestä ja ihailusta." — Venezia: "Oli niin outoa tulla Veneziaan, että melkein luovun kertomasta. Ei mitään vaunujen kolinaa, ei mitään tomua suuressa kaupungissa kirkkaimpana kesäpäivänä — se oli sentään jotakin aivan uutta. — Se oli ihanin kaupunki, minkä eläissäni saan nähdä. Kulku Canale grandella on äärettömän hurmaava. — Olin monta kertaa jumalanpalveluksessa San Marcon kirkossa. En voisi ruveta katolilaiseksi, mutta jos suoraan sanon ajatukseni, niin ovat katolilaiset, suuri enemmistö, hurskaampia kuin protestantit. Näin joka päivä niin monen Venezian kirkoissa suurimmalla hartaudella rukoilevan. Yli kaiken, mitä Veneziassa näin, asetan kumminkin dogien palatsin." — Milano: "Pietarin jälkeen on se loistokkain näkemistäni kaupungeista. Vaikka asetan Venezian paljon Milanon edelle, ei edellisessä kuitenkaan ole kirkkoa, joka vastaa Milanon tuomiokirkkoa. Itse rakennuksessa on hartautta. Tuntee oman mitättömyytensä ja Jumalan ihanuuden, kun astuu sisään." — Lago maggiore: "Järvi saarineen on kyllä kaunis, mutta luullakseni niitä kiitetään liiaksi. Me suomalaiset vaadimme jotakin erinomaista tullaksemme siitä enemmän ihastuneeksi kuin siitä, mitä meillä itsellämme on." — Sveitsi: "Lago maggioresta tulin Sveitsiin, jossa matkustin postivaunuissa. Lähes kolme tuntia nousin S:t Gotthardia, kävellen lumikinoksissa ja vuorenrinteitä ylös sekä jalkaisin että 'käsin'; hikoilin kauheasti, mutta saavuttuani huipulle, jossa on ravintola, rupesi minua aika lailla palelemaan, otin ryypyn, ja sitte alkoivat vaunut kiitää alaspäin. Kyllä Sveitsi on ihmeteltävä, ja monta ihanaa näköalaa siellä silmälle avautui. Kuitenkin vaikutti minuun Tyroli melkein voimakkaammin. Vierwaldstätterjärvi, jota kuljin höyrylaivalla, oli kamalan kaunis. Tultuani Luzerniin alotin rautatiematkani tänne" — Kieliin.
Italianmatka teki, että Eneberg ei tullut käyneeksi Berlinissä, johon hän oli halunnut lähemmin tutustua, eikä Greifswaldissa, jossa oli aikonut kuunnella prof. Ahlwardtin luentoja. Sitä vastoin hän Kielissä prof. Nöldeken luona vielä menestyksellä jatkoi töitään väitöskirjansa hyväksi. Sieltä hän kirjoitti Waldemarille muutamia sanoja matkansa merkityksestä yleensä (23/6): "Kyllä ulkomaanmatka kumminkin tekee hyvää. Vastoinkäymisiä tietenkään ei voi kokonaan välttää, mutta se on vähäpätöistä verrattuna siihen yleiskatsaukseen ihmiselämään, jonka se tarjoo. Minulle on matka sitä paitsi merkinnyt niin paljon sen vuoksi, että se on tuottanut minulle selvän käsityksen tieteestä, jonka olen ottanut elämäni harrastukseksi. Enimmän osan ulkomaallaoloani olen tehnyt kelpo lailla työtä. Viime kuukaudet ovat enemmän kuluneet yleisiin mietiskelyihin. Nyt seuraa vielä ankara toimikausi ja sitte kotia. — Vaikutelmani Leipzigistä ovat yleensä sangen hyviä. Fleischeristä erosin erittäin ystävällisesti. Fleischerin etevimpien oppilaitten, Goldziherin ja Rosenin, kanssa olen myöskin hyvissä väleissä. Rosen on minulle todellinen ystävä, ja Goldziher, jota minä hänen ollessaan Leipzigissä kohtelin yhtä ylpeästi kuin hän kohteli minua, näyttää nyttemmin lämmöllä muistelevan 'der Scheik von Finland', joksi minua sanottiin. Hän on lähettänyt minulle valokuvansa j.n.e." — —
Elokuun 1 p:ään Tullus viipyi Kielissä. Sitte hän matkusti Kööpenhaminan, Lundin ja Tukholman kautta kotia. Varsinkin Ruotsia, "tuota rakasta maata", oli hän kauan halunnut nähdä, niinkuin usea lause kirjeissä todistaa. Se oli ulkomaista hänen sydäntään lähinnä; vahinko ettei ole kirjettä, josta näkisi minkä vaikutelman hän siitä tositeossa sai.