Muoto- ja muistikuvia III

by Eliel Aspelin-Haapkylä

V

Viimeinen matka 1874—76.

Parisissa Enebergin tuli kuuluisan Oppertin johdolla perehtyä nuolenpääkirjoitukseen sekä yleensä niihin kysymyksiin, jotka olivat yhteydessä siihen kohdistuvien tutkimusten kanssa. Hänen sieltä kirjoittamistaan kirjeistä Waldemarille näyttää vain kaksi säilyneen, ja niistä ovat lähinnä seuraavat otteet.

(Uudenvuodenpäivänä 1875:) "Leipzigissä viivyin kolme päivää seurustellen vanhojen ystävien ja tuttujen kanssa. Ihmiset siellä olivat erittäin kohteliaita. Varsinkin osotti Fleischer semmoista ystävällisyyttä minua kohtaan, etten olisi voinut sitä odottaakaan. Keskiviikkona 16 p. saavuin tänne, ja jo seuraavana päivänä muutin nykyiseen asuntooni Rue Bonaparte 27, jossa sinäkin lienet asunut. — — Oppertin luona kävin joku päivä tuloni jälkeen. Minulla oli Fleischerin antama suosituskirje, ja se kai vaikutti, että hän kutsui minut päivällisille. Muutenkin on hän kohdellut minua erittäin ystävällisesti. Hän luennoi kaksi kertaa viikossa Collége de France'ssa, ja tietysti kuuntelen molempia luentoja. Toinen koskee seemiläistä, toinen turaanilaista nuolenpääkirjoitusta. Oppert näyttää olevan täysin vakuutettu meidän kielemme sukulaisuudesta tämän murteen kanssa. Olen vähin koettanut kykyäni selittää ihmeellisiä merkkejä, mutta luonnollisesti olen päässyt vain hiukan eteenpäin. Kuitenkin Oppert luulee, että minä jo kolmen kuukauden päästä olen melkoisesti asiaan perehtynyt. — Tarpeellisiin kirjoihin tulee minulta menemään paljon rahaa. Täällä ei saa lainata kirjoja, vaan ainoastaan kirjastoissa käyttää. Minulle, joka olen tottunut omassa kamarissani penkomaan kirjojani, ei se riitä. Sitä paitsi on minun ajateltava apukeinoja, joita kotia tultuani voin käyttää. Kaiken tämän vuoksi täytyy minun elää ylen säästäväisesti. Asiani ovat nyt sillä kannalla, että minun on tultava toimeen kesäkuuhun asti 1500:lla frangilla, s.o. 300:lla frangilla kuukaudessa." —

Vaikka Tullus myöntää suurkaupungin loiston häntä monasti häikäisevän, ei Parisi miellyttänyt häntä enemmän kuin ennen Pietari. Eikä ihme, kun ajattelee kuinka hänen tapansa oli kokonaan antautua työhönsä. Nauttiakseen Parisin elämästä olisi hänen pitänyt voida päiväksi tai viikoksi tai kuukaudeksi irtaantua tehtävästään ja vakavasta, mietiskelevästä luonteestaan, mikä oli mahdotonta. Eikä hänellä ollut siellä ainoatakaan ystävää, jonka seuraan olisi halusta liittynyt. Sentähden hän kirjoittaakin: "Huvitukset, joihin olen ottanut osaa, ovat todellisuudessa enemmän vaivanneet minua kuin tuottaneet oikeaa huvia. — Sinun tulee tietää, että täällä ei ole vähemmän kuin 11 suomalaista. Jouluaattona olimme kaikki yhdessä. Minä olin ainoa fennomaani joukossa. Kuitenkin pidän melko paljon useasta, niinkuin Lindholmista, Beckeristä ja Edelfeltistä. Rafael Hertzbergilläkin, jonka usein tapaan on hyvät puolensa, kun ymmärtää hänet semmoisena kuin hän on. — Usein tuntuu minusta tyhjältä kaiken loiston keskellä. Tahtoisin mielelläni jälleen olla kotona. — Päämäärääni tahdon [kuitenkin] kaikin voimin ajaa takaa, ja minä toivon todella voivani saada jotakin toimeen." — Ja sangen pian hän saikin päästä kiinni, niinkuin on tapa sanoa. Hän näet kirjoittaa 28/3: "Opintoni edistyvät jotakuinkin. Olen vähitellen alkanut ymmärtää juonikkaita merkkejä. Kuukausi sitte ryhdyin itsenäisesti selvittämään muuatta pitempää kirjoitusta [sittemmin julkaistu nimellä: Inscription de Tiglat-Pileser II]. Lähestyn jo loppua, mutta juuri se on epätoivoisen vaikeata. Minulla on juuri ollut edessäni pari riviä, josta tuskin olen sanaakaan ymmärtänyt. Semmoisissa paikoissa, jommoisia kuitenkin on ollut vain aniharva, tarvitaan tietysti Oppertin apua, joka onkin minulle tarjona. Siinä se on täälläoloni suuri etu, että olen lähellä etevintä nuolenpääkirjoituksen tutkijaa. Sitä etua tulee minun käyttää niin kauan kuin mahdollista, syystä että se ei enää palaa." — —

Seikkaperäisemmin kuin veljelleen kirjoitti Tullus tieteellisistä töistään Lagukselle ja Otto Donnerille, mutta näille tulleet kirjeet ovat kaikki olleet Holman käytettävissä. Käyttämättä on sen sijaan kymmenkunta kirjettä Oscar Hynénille,[72] joka hyväntahtoisesti oli ottanut hoitaakseen Tulluksen asioita. Enimmäkseen koskien raha-asioita eivät ne sisällä paljon huomattavaa, mutta sentään aina väliin merkittävänkin piirteen.

Keväällä (17/5) Tullus sanoo jo neljä kuukautta kärsineensä itsepintaisesta kurkkukatarrista, jonka talven kurja ilma ja huoneiden huono varustus oli aiheuttanut. Samassa hän lausuu tyytyväisyytensä siitä, että hänellä nyt oli jokapäiväisenä seuranaan [kevätpuolella Parisiin tullut ystävä] Eugen Wolff. "Hän on hyvin kelpo nuori mies ja reipas koko olennoltaan." — Vähän myöhemmin (29/5) Tullus kertoo muuttaneensa Meudon'iin Parisin ulkopuolelle, missä asuu kauniissa paikassa ja mistä hän 15 minuutissa pääsee luennoilleen.[73] — Kesä kuluu ilman että hän vielä tuumii muuta kuin keinoja voida viipyä Parisissa vuoden loppuun. Hän näet ei enää odota apurahoja, vaan tahtoo lainata mitä loppuaikaan tarvitsee. Tammikuusta hän aikoo asettua Viipuriin hoitamaan lehtorinvirkaansa. Muuten hän yhtämittaa jatkaa tutkimuksiaan, sen ohella ainoastaan harjotellen ranskankielen puhumista, joka keväällä vielä sujui kankeasti. Sen johdosta hän 15/9 kirjoittaa: "3 1/2 kuukautta aion vielä olla täällä. Nyt vasta tunnen tarpeeksi olot ja kielen, saadakseni täyttä hyötyä täälläolostani. Työni edistyy, ja minä alan vähitellen rohkeasti uskoa, että ennen tai myöhemmin kykenen selvittämään sumerin kielen. Minun tutkimustyöni on suuressa määrässä mieltäkiinnittävää. — Odotan joka päivä erään tutkielman oikaisuvedosta, joka ilmestyy Journal Asiatique'ssa [tarkottaa ylempänä mainittua nuolenpääkirjoituksen selvitystä]. — Jos sattumalta kuulet jotakin mahdollisuudesta, että minä vielä voisin saada uuden matkarahan, niin pyydän että annat minulle tietoa siitä." —

Näin olivat asiat lokakuuhun, jopa marraskuuhun asti. Hynén oli toimittanut Enebergille 1000 markan lainan, mutta enemmästä ei ollut tietoa ja vielä vähemmän laajemmasta matkasuunnitelmasta, ennenkuin Otto Donner ehdotti jotakin aivan uutta, nimittäin että hänen tulisi suoraa päätä lähteä muinaiseen Assyriaan ja että hänelle kotimaassa hankittaisiin matkarahat sitä varten. Donner oli näet alkanut lukea ranskalaisia ja englantilaisia julkaisuja assyriologisista tutkimuksista ja m.m. aikakauskirjoista tavannut tietoja eräästä retkikunnasta, joka keväällä 1876 George Smithin johtamana oli sinne lähtevä. Siihen matkaan on Enebergin yhtyminen, ajatteli Donner, ja hän kirjoitti asiasta Tullukselle ja puhui siitä Lagukselle y.m. Tietysti Tullus viehättyi tuumasta, mutta syystä hän epäilikin; kysymys oli siinä, sallittaisiinko hänen yhtyä retkikuntaan ja saataisiinko yritykseen tarpeelliset varat. Marraskuun lopulla Lagus aluksi ilmottaa, että Eneberg (ei vielä itämaanmatkaa varten, vaan jatkaakseen opintojaan) oli saava 1000 markkaa kanslerin varoja ja 600 Tiedeseuralta. Nyt voi hän päättää mennä Lontooseen, jossa vasta suurempi kysymys oli ratkaistava, varsinkin kun ensimäiseen Parisista päin tehtyyn tiedusteluun oli tullut kieltävä vastaus. Muutto tapahtui 4/12 Eugen Wolffin seurassa.

Tultuaan Lontooseen Tullus tavallisella ahkeruudellaan jatkoi nuolenpääkirjoitus-tutkimuksiaan British Museumissa, mutta matkakysymys oli viikkokausia kerrassaan hämärä. Niin hän kirjoittaa Hynénille 9/1 1876: "Joulukuun 24 p. sain sinulta kirjeen, jossa lupaat jonkun päivän päästä lähettää 23 puntaa. Se lähetys ei ole vielä (9/1 illalla) saapunut. Olen näinä aikoina elänyt lainaamalla muutamia shillingejä joko Wolffilta tai [C. P.] Solitanderilta, jotka ovat olleet yhtä köyhiä kuin minäkin. Olin jo aikeissa huomen-aamulla mennä myymään ainoan kalleuteni (Katarina Maununtyttären nuuskarasian), kun vihdoin tultuani Wolffin luokse, kuulin, että hän on saanut rahaa. Siten olen ainakin hetkeksi pelastettu. Kuinka on rahojeni laita? Jollen varmasti saa mitä luvattu on, tulen kotia niin pian kuin mahdollista. — — Ei ole hauskaa täällä ulkona. Mutta kyllä minä seison vahtipaikallani ja teen työtä, niin kauan kuin asia riippuu minusta ja voimat kestää, — Toivon etten ole ulkomailla ollessani oppinut pelkuruutta, vaikka ehkä ääneni soi siihen päin." Puolitoista viikkoa myöhemmin (21/1) hän kiittää "sähkösanomasta ja kirjeestä vekseleineen" sekä pyytää Hynéniä esittämään Lagukselle "hänen tyytyväisyytensä ja kiitollisuutensa siitä, että oli saanut kaksi tuhatta markkaa" [kansleri oli korottanut summan 1000:sta 2000:een]. — — "Itämaalaisen matkan mahdollisuudesta en vielä tiedä mitään. Smith, jota minun pitäisi saada seurata, luullaan olevan kotimatkalla Konstantinopolista, jälleen matkustaakseen Välimerelle ja eteenpäin. Mutta Smith kuuluu jo ennenkuin hän ensin lähti matkalle, erikoisesti julkilausuneen toivon saada matkustaa yksin. Näet siis, että minun toiveeni tässä kohden ovat sangen huonot. — Täällä Lontoossa erittäinkin olen tehnyt kovasti työtä. Haluaisin asettua asumaan British Museumiin — mutta Lontoon ilma, vaikkakin lauhkea, on alituisen sumun ja kosteuden tähden kauhea." —

Seuraavassa kirjeessä (2/2) on ääni muuttunut. "Tänään olen sähköttänyt Donnerille, että olen, ilman vaikeuksia, saanut luvan matkustaa Smithin kanssa Eufratin maille. Matka, suunniteltu täksi vuodeksi, vaatii vähintään 6000 frangia. Ennestään on minulla: Tiedeseuralta 600, kanslerinvaroista 1000, käteistä 500, palkastani 300 tai enemmän, laina [K. F. Antellilta[74] ilman korkoa ja ilman takausta 2000 — summa 4,400. Tämän nojassa olen, ottaen huomioon erinäisiä vähennyksiä [korkomaksuja entisistä lainoista y.m.] sähköttänyt matkustavani, jos saan lisää 3000 markkaa. Koska minua on kehotettu tähän yritykseen, luulen, että minulle hankitaan pyytämäni määrä. Sen kai Donner pian tietää. Jos hän sanoo, että nämä rahat toimitetaan minulle, niin ovat kiireiset puuhat tarpeen. Smith lähtee 16 p. helmik. Huokeinta olisi matkustaa koko matka hänen kanssaan. Voin kuitenkin lähteä jälestäkin ja saavuttaa hänet. [Annettuaan uusia määräyksiä:] Tässä on kysymys elämäni korkeimpien toivomusten toteuttamisesta. Tee nopeasti mitä voit, hyvä veli. Ajan venytys voi helposti tehdä kaikki tyhjäksi. — Asia, joka alussa, Parisissa ja täälläkin, näytti vaikealta, suoriutui sangen helposti, kun mieskohtaisesti tapasin Smithin. Hän on vielä nuori mies (ehkä 40 vuotta), miellyttävän ja älykkään näköinen." —

Enebergin ystävät eivät vitkastelleet, ja sentähden sisältävät hänen kaksi viimeistä kirjettään Lontoosta kiitollisen tunnustuksen kaikesta. Omista touhuistaan hän lisää 13/2: "Itse olen suurimmassa pulassa tullakseni valmiiksi lähtöön, joka tapahtuu jo huomen-illalla taikka ylihuomenna aamulla. — Valmistukset ovat maksaneet sangen paljon. Muun muassa olen, Smithin toivomuksen mukaan, ostanut siirtonaisen sängyn, joka maksoi 3 puntaa. — [Puhuttuaan useista eri asioista:] Olenkohan nyt sanonut kaikki? Olen oikein hämmennyksissä." — [14/2 klo 12 jälkeen yöllä:] "Matkasuunnitelma on taas vähän muutettu. Smith ei matkustakaan via Wien ja Varna, kylmän ilman tähden, vaan Parisin, Marseillen ja Konstantinopolin kautta. Kun Smith sanoi matkustavansa I luokassa koko Ranskan halki, kulkeakseen siten nopeammin, arvelin minä täytyväni vähän säästää. Matkustan sentähden puolitoista päivää varemmin II luokassa Marseilleen. Siellä kohtaamme toisemme määrätyssä paikassa, pysyäksemme sitten yhdessä. Minä pidän Smithistä; mutta englantilaisilla pitää kaikki olla niin mukavaa ja hyvää, että pelkään rahastoani. Smith uhkaa Konstantinopolissa varustaa minut sopivalla ruualla, tietenkin omalla kustannuksellani. Toisin menetteli Wallin kuin Smith. Edellinen tahtoi kaikessa asettua itämaalaisten mukaan; jälkimäinen tahtoo arabialaistenkin kesken elää varakkaana englantilaisena gentlemannina. Mutta riittää jo! — Huomen-aamulla minä lähden. Ensi lauvantaina jatkamme Marseillesta ja seuraavana lauvantaina olemme Konstantinopolissa." —

Ennen lähtöänsä Eneberg oli saanut Donnerilta kirjeen (5/2), jossa tämä kertoi, miten hänen oli onnistunut saada matkarahat. Saatuansa sähkösanoman oli hän sopinut Laguksen, Malmgrenin, Lindelöfin y.m. kanssa, että Tiedeseura oli kutsuttava kokoon 4 p:n illalla ja silloin päätettiin antaa 3000 markkaa tarkotusta varten. Sen ohella Donner ja Lagus olivat miettineet yliopiston voivan lähettää jonkun rahamäärän, jolla Enebergin tulisi koettaa saada joitakin nuolenpääkirjoitus-muistokappaleita meidän kokoelmiimme — jollei muuten niin siten, että hän jäisi vähäksi aikaa Smithin palattua kotiin ja toimittaisi kaivauksia omin päin. — Donnerin lämmin, rohkaiseva kirje päättyy näin: "Nuolenpäätutkimuksen täytyy tästä hetkestä tulla maassamme edustetuksi, mutta sitä varten on välttämätöntä, että meillä on edes vähän omaa ainesta. Ja kun sinä kerran olet tullut 'Babylonin virroille', niin muista, että sinulla on tukenasi koko kansamme, joka mielellään lähettää sinulle tarpeelliset varat. Lähde siis Jumalan nimeen, ja olkoon sinulla onnea ja menestystä matkallasi. Kotona olevien onnentoivotukset seuraavat sinua hartaimmalla myötätunnolla. Sinun tosi ystäväsi O. Donner."

Toht. Holman huomautus, että Eneberg oli riittämättömästi valmistunut ja varustettu matkaansa varten, on epäilemättä oikeutettu. Sitä paitsi hän oli liiaksi luottanut siihen edulliseen vaikutukseen, jonka Smith ensiksi oli häneen tehnyt; englantilainen tutkija ei lainkaan ollut se uskollinen matkatoveri, joka hänelle, kokematon kun oli, olisi ollut tarpeen. Sen näkee seuraavastakin kirjeotteesta, joka täydentää Holman antamia tietoja. Waldemar Enebergin jälkeen jääneitten paperien joukosta on näet tavattu jäljennös eräästä kirjeestä, jossa Tullus kertoo matkastaan Konstantinopolista Mosuliin (kenelle se on ollut osotettu, ei ole jäljennökseen merkitty.) Kertomus kuuluu näin:

"Viikon päästä, viivyttyämme Smyrnassa, Rhoduksessa ja Mersinassa vähän aikaa kussakin paikassa, saavuimme Alexandrettaan, maihinnousupaikkaamme Itämailla. Meidät (Mr Smithin, hänen assistenttinsa ja hänen dragomaninsa eli tulkkinsa sekä minut) vastaanotti ystävällisesti Alexandrettan saksalainen kenraalikonsuli. Hän oli kohtelias mies ja oli hänellä nuori, ystävällinen rouva, ranskalaista syntyperää. Vielä samana päivänä lähdimme Halebiin. Toisilla oli eurooppalaiset satulat. Minä olin elänyt siinä vakaumuksessa, että turkkilainen satula kelpaisi yhtä hyvin. Mutta huomasin erehtyneeni. Seuraavana päivänä en voinut pysyttäytyä toisten seurassa. Minä jäin siis heidän ja jälestäpäin tulevien kuormahevosten välille, ollen jotenkin kaukana niin toisista kuin toisistakin. Tuli pimeä; tie oli kovin huono ja kulki mahdottomia mäkiä ylös ja alas. Yhdessä kohden saatoin pimeässä epämääräisesti erottaa kaksi ratsastajaa, jotka kulkivat edelläni. Yht'äkkiä ampui toinen laukauksen. Minä olin juuri erään kuilun partaalla, ja samassa alkoi rankkasade. En enää nähnyt mitään, annoin hevosen mennä menoaan niinkuin tahtoi ja koetin pysyä tyynenä. En ymmärtänyt muuta kuin että hevonen joka toisella askeleella oli kaatuva, niin epätasainen oli tie. Siinä hetkessä kuulin huutoja ja pysähdyin. Seuralaiseni, jotka jo olivat asettuneet muutamaan khaniin (jonkunlainen majatalo) huusivat minulle, etten pimeässä ratsastaisi ohitse. Pian heittäydyin levolle — paljaalle lattialle. Seuraavana päivänä liityin kuormahevosiin ja annoin eurooppalaisten satulain herroineen ylpeästi tanssia nenäni ohitse. Kumminkin oli se aika, minkä he voittivat, jotenkin vähäinen. Kolmen päivän päästä tulimme Halebiin. Se on sangen miellyttävä kaupunki. Siellä on siistiä, kauniit puutarhat ympäröivät sitä, ja keskellä on mahtava, vaikka rappeutunut linnoitus. Kuitenkin on Haleb, niinkuin kaikki itämaalaiset kaupungit, jotenkin synkkä, sentähden että kaikki akkunat ja ovet avautuvat pihalle päin. Smith ja hänen seurueensa asettuivat tuttavien luokse, minä asuin hotellintapaisessa. Meidän olisi nyt pitänyt suunnata kulkumme Bagdadiin, mutta sinne oli ilmestynyt rutto, jota paitsi Smithillä näytti olevan omia tuumia. Lopputulos oli, että minä päätin matkustaa yksin suoraan Mosuliin, joka oli matkamme varsinainen päämäärä. Minun oli kuitenkin pakko hankkia itselleni dragomani. Kahdeksan päivää viivyttyäni Halebissa minä lähdin (tien epävarmuuden vuoksi) muutaman karavaanin seurassa Mosuliin. Eikä se, totta puhuen, ollut mikään helppo matka. Se kesti kolme viikkoa. Aluksi vietimme yömme khaneissa ja olimme siis ainakin katon alla, mutta sittemmin leiriydyttiin missä vain tavattiin syöttöpaikkoja hevosille. Siten oltiin usein yötä taivasalla, joten ei kovinkaan harvoin sattunut, että sade ja ukkonen meidät herätti. Seudut, joitten läpi kuljimme, olivat enimmäkseen yksitoikkoisia, mutta varsinkin Eufrat ja Tigris virtojen välillä hyvin viljavia. Tie meni kolmen kaupungin, Biredjikin Eufratin varrella, Urfan ja Salilin, kautta, kaikki vähäpätöisiä.

"Täällä Mosulissa asun hyvin rakennetussa khanissa. Huoneeni on, ollakseen Mosulissa, jotenkin hupainen. Mosul sijaitsee Tigris virran varrella. Kohta vasemmalla puolen on kaksi niitä kumpuja, jotka sisältävät assyrialaisia muinaisjäännöksiä. Smith on nyt matkalla Bagdadista tänne (karanteeni on häntä pidättänyt). Kun hän tulee, alkaa säännöllinen työ." —

Tämä kirje on nähtävästi kirjoitettu vähän sen jälkeen (20/4), kun Eneberg oli tullut perille. Hynénille hän kirjoitti 4/5 ja otan siitäkin pari kohtaa: "Matka oli kestänyt kokonaisen iäisyyden, yli kaksi kuukautta. Minulle oli välttämätöntä ottaa dragomani, sillä vaikka olen tutkinut arabiaa, on minun kuitenkin kauhean vaikea tulla toimeen käytännössä. Dragomani on myöskin kokkini. — Menot Lontoossa ennen lähtöäni ja itse matka Alexandrettaan saakka vähensi melkoisesti kassaani. Se on nyt sulanut niin, ettei minulla ole enemmän kuin 2000 markkaa. — Usein iskee minuun semmoinen koti-ikävä, että käyn aivan alakuloiseksi. — Mutta minä olen sitkeä." —

Kokonaisen kuukauden ja enemmänkin Eneberg turhaan odottaa Smithiä. Niinkuin näkyy päiväkirjan katkelmasta, jonka Holma on painattanut, hän sillä aikaa lueskelee Oppertin kertomusta tutkimusretkestään Mesopotamiaan, tutustuu Mosuliin ja sen elämään, harjottelee nykyaikaisen arabian puhumista, selvittelee kahta ostamaansa nuolenpäätaulua, tekee pari matkaa ympäristöön (Kujundjikiin ja Khorsabadiin); mutta kuumuus on rasittava ja järjestelmällisen työn puute painaa. — "Smith viipyy kauan." — Toukokuun 2 p. hän sanoo kärsivänsä päänkivistystä, mutta sen jälkeen hän on terve — ja 24 p:nä aamulla hänet tavataan kuolleena vuoteessaan!

* * * * *

Kun kuoleman sanoma oli tullut Suomeen, koettivat omaiset ja läheiset kirjoittamalla viranomaisille y.m. saada luotettavia tietoja vainajan viime ajoista ja odottamattoman kuolemantapauksen mahdollisista syistä. Seikkaperäisimmän kertomuksen on antanut eräs amerikkalainen lähetyssaarnaaja, A. N. Andrus, ja otan siitä seuraavat piirteet.

Enebergin dragomani, Marco, oli venezialainen juutalainen, joka oli mennyt naimisiin Aleppossa ja asettunut sinne asumaan. Mosulissa herra ja palvelija asuivat samassa huoneessa. Marco oli ollut hävytön isäntäänsä kohtaan, niin että hän (käyttäen kansanmurretta, jota tämä ei vielä ymmärtänyt) torilla, ihmisten kuullen, lausui häväiseviä lauseita hänestä. Toiseksi hän antamalla vääriä tietoja esti herraansa tapaamasta protestantteja ja käymästä protestanttisessa jumalanpalveluksessa. — Kohta sen jälkeen kun päivä oli valjennut toukokuun 24:ntenä, tuli eräs arabialaisvaimo tohtorin ovelle pyytämään jotakin apua. Marco nousi ja avattuaan oven hän kääntyi herraansa kohti, jonka kasvoja valaisi avatusta ovesta tuleva valo. Hän peljästyi kovasti nähdessään, että tohtorin kasvot olivat muuttuneet, mutta silmät olivat auki. Hän meni silloin erään aleppolaisen villaviitankutojan, Eliaksen, luokse ja herätti hänet. Elias ja muitakin, jotka olivat tuttuja khanissa, tulivat katsomaan tohtoria, ja he näkivät, että hän oli kuollut. Auringon noustua ilmotettiin asia protestanttisen seurakunnan siviilipäällikölle Khorvaja Naoomille, joka kohta ryhtyi niihin toimiin, jotka kuolemantapaus aiheutti, s.o. hän teki ilmotuksen viranomaisille ja eräälle sotilaslääkärille, toht. Seelakille, ja otti hoitoonsa vainajan omaisuuden. Tähän aikaan oli Mosulissa karanteenilääkärikin, eräs venezialainen tohtori, ja toht. Seelaki pyysi häntä olemaan läsnä ruumiin tarkastuksessa. Hän vaati, että ruumis pidettäisiin kolme päivää hautaamatta, mutta ei sallinut lähempää tutkimusta, eikä mitään leikkausta toimitettukaan. — Mosulissa luultiin yleisesti, jopa pidettiin melkein varmana, että kuolemansyy oli myrkytys. Kahtena päivänä ennen hautausta Marco itki suunnattomasti ja oli sairas. Oli kuin venezialainen lääkäri olisi toiminut hänen edukseen.

Pastorin poissa ollessa Khorvaja Naoom protestanttisten veljien kanssa toimeenpani hautauksen. Kun ruumis oli siististi puettu, kantoivat veljet sen lähetyssaarnaajien hautausmaalle, puoli tuntia etelään päin kaupungista, ja siellä he raamatusta lukien, laulaen ja rukoillen hellävaroin laskivat sen viimeiseen lepopaikkaansa. Haudoilla ei täällä ole muuta merkkiä kuin maakumpu, sillä ilkeämielinen viha on murtanut kivet, jotka on asetettu niiden päälle.

Sen jälkeen Khorvaja Naoom ja toht. Seelaki luettelivat vainajan omaisuuden, joka pakattiin laatikkoihin ja lähetettiin Bagdadiin kenraalikuvernöörille. Kun toht. Seelaki oli vainajan papereista saanut tietää hänen arvonsa ja asemansa, oli hän itkenyt ja surrut sitä, että hän oli kuollut niin yksin, äkkiä ja salaperäisellä, ettei sanottaisi epäilyttävällä tavalla, sillä kuolemaansa saakka hän oli näyttänyt olevan aivan terve.

Tullus Eneberg ei saanutkaan, niinkuin oli toivonut, levätä "uskollisen äitinsä povella"; mutta vaikka hänen hautansa avattiin kaukana ja jätettiin ilman mitään näkyvää muistomerkkiä, säilyy hänen kaunis, kehottava muistonsa täällä kotimaassa. Yhä elävänä on se innostava jalohenkisiä nuorukaisia uhrautumaan suurille tehtäville.

Viiteselitykset:

[1] Porthaninjuhlassa 9 p. marrask. 1898; runoilija oli kuollut 12 p. maalisk. s.v.

Painamattomia lähteitä: Z. Topeliuksen Päiväkirja ja autobiografiset muistiinpanot, S. G. Elmgrenin Päiväkirja sekä Pohjalaisen osakunnan pöytäkirjat.

[2] Kokouksen jälkeen osakunta lähti Seurapuistoon sille paikalle, johon Kaisaniemi rakennettiin kuusi vuotta myöhemmin. Seura, jolla oli punssia ja piippuja muassaan, huvitteli Homeroksen sankarien tapaan heittämällä keihäitä viattomia puita vastaan.

[3] Ikuinen valo, toivomme, päämäärämme, johtaos meitä aina öisien usvien kautta tuonne kauas, jossa elämän aallot murtuvat äärettömyyden rantaan! Siellä saapuu kaihomme satamaansa, siellä saapi henkemme, irtautuneena ja vapaana, virvoituksensa ja puhdistuneena tiedon jano, ääretön itse, saavuttaa äärettömyyden.

[4] Kuitenkaan älköön itseni hyväksi — halpa raiska kun olen — jalo henkeni palako; vaan tuhansille valoa luoden se sammukoon yöhön ja hautaan!

[5] Tää maamme, jonka valon valtojen omaksi olemme vihkineet, on tuleva suureksi ja mainehikkaaksi: sen järven laineen lailla me itse kuolkaamme unhotuksiin.

[6] Ja sinä, rakastettu suomalainen synnyinmaamme, joka jättiläisen syleilyssä uinailet tuntematonta tulevaisuutta kohti! mikä on sinun kohtalosi oleva näinä tulevaisuuden sumuisina päivinä? — — — Ei ole vielä herännyt sinun henkinen elämäsi. Vain siellä-täällä kohottaa vieras kukkanen yksinäisen kupunsa aution kanervikon ylitse. Mutta sinun aikasi on ehkä myöskin kerran tuleva! Herra korottaa halvan ja nöyryyttää väkevän ylpeyden.

[7] Hirveän kiero ja yksipuolinen mielipide.

[8] Oi Jumala, hyvä Jumala, armahda minua yössä! Minun sielussani on yö, vaikka elämän huomen on käsissä, henkeni janoo, ojenna minulle elämän vesi, sillä maan juoma sekaantuu kuoleman virtoihin! Vaikka elämä hymyilee ja nuoruuden aarre on ihana, painaa minut maahan se ilma, jota hengitän, ja taivaan tähdet sammuvat yöhön.

Minä kuljen sumussa enkä löydä tietä, joka maailman kautta johtaa rakkautesi luokse; minut eksyttää maan loisto, joka pian katoaa, minä en saata tallata ruusuja tielläni ja sentähden en koskaan saavuta sinua. Niinkuin tähden ulapan syvyydessä näen minä sinun ihanuutesi, enkä koskaan löydä sitä.

Sylissäsi, Jumala! sylissäsi tahdon minä levätä. Sieluni on väsynyt kuolemaan asti, ja elämän halut tuskastuttavat minua sanomattomasti; hurja nuoruuden tuli on palanut loppuun, ja minä tahdon kuolla, jollet sinä armahda minua. Jos sinä pakenet minua, häviän minä hädässäni; oi Jumala, hyvä Jumala, minä heittäyn syliisi.

[9] Zachris Topelius, oikeastaan suuri hulivili, lupaa vakaantua jonkun vuosikymmenen päästä, ahkera tanssija, ei erittäin kaunopuheinen armastelija, valssaa niin ja näin, sanomalehtimies milloin parempi, milloin huonompi.

[10] Että läsnäolevat nuoret neidot, jotka tänään ovat käyneet akatemian läpi, ovat ansainneet lyyryn ja univormun sekä siis tulla nimitetyiksi Pohjalaisosakunnan ylioppilaiksi.

[11] Suomen kunnia, akatemian kaunistus ja pohjalaisten valo.

[12] Tätä pidin minä suurimpana kunnianani, mikä täällä on minun osakseni tullut.

[13] Yksi kansa, yksi maa, yksi kieli, yksi laulu ja yksi viisaus! Rannasta rantaan ja rinnasta rintaan käyvät nämät sanat. Omista lähteistä juoksevat Suomen joet, omista lähteistä nouskoon sen tulevaisuus! Miksi Lönnrot lähti keräämään sammuvia runoja, miksi Castrén lähti kuvaamaan kaukaisten kankaitten surullisten Suomen sukulaisten vääristyneitä kasvoja, jollei noiden kaikuvien sanojen tähden: yksi kansa! yksi heimo!

[14] Minä tiedän niin monen sydämen, joka puhkesi kukkiin, niin heleävärisiin kuin sinä, ja joka sitten on kuihtunut. Annettiinko meille siis toivo niin pian kadotaksensa; koko elämä on kyynel vähän päivänpaistetta muassa.

[15] Jos olet talvi — niin lähesty sitte talven asussa, mutta älä valehtele päivää ja lämpöä pettyneiden kukkasten suvulle! Tulkoon hämärä tai päivä, me kannamme kohtalomme; mutta emme tahdo pettää emmekä tulla petetyiksi.

[16] Oi Vaasa, sinä uljas ja mainehikas nimi, ensimäinen Pohjolan vaakunakilvessä — sinä säteilevä tähti, johon vuosisadat ovat kohottaneet silmänsä — sinä voimakas lippu, jonka ympärillä sankarit ovat vuodattaneet verensä — sinä rauhallinen tähkälyhde, joka lupasit viljelyksen satoja — tässä siis olet maapallolla löytänyt sen mättään, johon voit astua jalkasi ja jossa saatoit toivoa eläväsi suvusta sukuun, senkin jälkeen kuin kruunujen loisto on himmennyt!

[17] Niin, Jumala Kaikkivaltias varjelkoon kallista isänmaatamme, että kansa ja hallitsija yhtyvät sovussa ja rakentavat lakia ja oikeutta vapaan miehensanan perustukselle!

[18] Ylioppilaskunnan toimeenpanemassa juhlassa ylioppilastalolla 1 p. huhtik. 1907.

[19] Aika 1911, lokakuulla.

[20] Tämä samoin kuin alempana tavattavat runo-otteet ovat Yrjö Weijolan julkaisemasta L. Stenbäckin runojen suomennoksesta.

[21] Kainulainen, albumi, 1904.

[22] Tämä veli oli tullut Helsinkiin yksityisen opettajan johdolla valmistuakseen ylioppilastutkintoon, mutta jätti nämä luvut kesken.

[23] Mitä asunnosta maksettiin, jää sanomatta, mutta syyslukukaudella 1841 maksavat Hedbergit Fabianinkadun varrella asunnosta (kahdella akkunalla varustettu sali), passauksesta ja päivällisestä 18 ruplaa kumpikin kuukaudessa.

[24] Aika 1912, joulukuulla.

[25] Vaikka tekstissä mainitaan vain ne sisarukset, jotka välittömästi kuuluvat kertomukseen, lienee syytä muistuttaa, että vanhin veli oli kuuluisa teollisuuden uranaukaisija, ruukinisäntä Niilo Ludvig Arppe, josta E. G. Palmén on julkaissut tutkimuksen, antaen samalla tietoja suvun suomalaisesta alkuperästä y.m. (Oma maa VI, s. 580 ss.)

[26] Katarina Amalia Gustava Adlercreutz, everstiluutnantti Tuomas Henrik Adlercreutzin ja hänen puolisonsa Helena Gustava Blåfieldin tytär, oli syntynyt 12/5 1815, meni naimisiin Suomen kaartin kapteenin Kaarle Adolf Gripenbergin kanssa 25/8 1839 ja kuoli jo seuraavana vuonna 1/7 1840.

[27] Rouva Stenbäck antoi minulle nämä dagerrotypiat, kun keräsin aineksia L. Stenbäckin elämäkertaan.

[28] Luultavasti oli Essen maininnut aikovansa julkaista esitelmänsä Joukahais-albumissa, vaikka se sitten ilmestyi eri vihkosena.

[29] Ruots. virsik. 182, 3.

[30] Piippolan kappalaisen, myöhemmin Limingan rovastin Jaakko Gummeruksen poika, syntynyt 9/4 1809. Ristiäisissä oli venäläisiä upseereja, jotka vaativat, että pojasta tehtäisiin keisarin kaima; siitä Aleksanteri-nimi, jonka yksi pojistakin on perinyt.

[31] "Ei valheella pitkälle päästä. Pieni muisto lapsuudestani." Kertomus on painettu tilapäisessä julkaisussa "Illatar", joka ilmestyi Jyväskylän lyseon perustuksen muistopäivänä 1881.

[32] J. G. Ingman (myös "Janne Ingman") Toholammilta.

[33] Oi, miksi ei puhua? Oi, miksi vain kirjoittaa? Oi, miksi suudella paperiani, joka vie Sinulle nämä rivit? Oi, miksi suudella vain paperia, vain paperia? Oi, miksi suudella vain paperia, eikä Sinua?

[34] Kaikki huokuu vain iloa, hupia ja riemua keväällä.

[35] Esitelmä on painettu Kirj. Kuukauslehteen 1871.

[36] Ks. Muoto- ja muistikuvia II, viite [47].

[37] Tämä sana on ruotsinkielisessä kirjeessä suomeksi kirjoitettu. Kirjoittaja oli omaksunut Pohjanmaalla ennen yleisen tavan, että ruotsia puhuessa tai kirjoittaessa aina pistettiin väliin joku suomalainen sana tai lause.

[38] Augusta Frosterus, rva Gummeruksen sisar, Vaasan ja Mustasaaren rovastivainajan (k. 1856) Benjamin Frosteruksen leski.

[39] Kokkolan pormestarin tytär, joka sisarineen asui Vaasassa; äiti o.s. Riska.

[40] Nämät ankarat sanat näyttävät, kuinka kovasti vanhoilliset heränneet tuomitsivat Stenbäckiä y.m., jotka 1850-luvulta alkaen olivat asettuneet maltillisemmalle uskonnolliselle kannalle kuitenkaan palaamatta "maailmaan".

[41] Nils Ferdinand Sandelin, kirjakauppias; puoliso Rosa, o.s. Spolander, ennenmainitun Amalia Spolanderin sisar.

[42] Granö, silloin Donner-suvun tila meren rannalla Kälviän pitäjässä.

[43] Samassa paikassa äiti kirjoittaa muistakin helsinkiläisistä: "Professori [Otto] Hjeltistä ja hänen rouvastaan olen kuullut paljon puhuttavan; professori Lönnrotin rouvaa olen kuullut kiitettävän hyvin viehättäväksi ja vakavaksi kristityksi. Isä on äitinsä puolelta sukua Snellmanin, mutta ei Lönnrotin kanssa."

[44] Suomettaressa: Minä tahdon kostaa, sanoo Herra (9 numerossa 1/2—3/2); Kuvaelmia elämästä: I. Houkuttelija (3 n:ssa 20/2—6/3), II. Juutalainen. Mukaelma (3 n:ssa 14/3—24/3), III. Äidin rakkaus (31/3). IV. Onnen sattuma (7 n:ssa 7/4—1/5), V. Ilmaisen ukko (17 n:ssa 14/7—25/9), VI. Mitä koivu taitaisi kertoa (28/12); Katarina Ensimäinen. Historiallinen kertomus (20 n:ssa 8/5—10/7).

Luonnottaressa: Ahkeruus ja laiskuus. Tosikertomus (näytenumerossa); Merimiehen morsian (tammi—kesäkuun n:oissa); Noituri. Kertomus Pohjanmaalta (heinä—marraskuun n:oissa), Muistin kukka haudalla (joulukuun n:ssa).

[45] Fredrik Wilh. Caloander, maaviskaali, Tullun kartanon omistaja, tunnettu etevänä maanviljelijänä.

[46] Suometar 1864: Palkinto eli turhallisuuden seuraukset (9 n:ssa 18/4—20/4); Laulajatar, Vanhan miehen papereista (8 n:ssa 21/4—29/4) ja Johannes, töllin lapsi (86 n:ssa 13/7—30/9).

[47] 14 ja 15 p:nä. Nimimerkkiä ei ole, mutta Gummeruksen päiväkirjan mukaan arvostelija oli Bergbom, jonka kirjoituksestakin helposti tuntee. Hän oli vuoden alusta H. T:n aputoimittajia.

[48] Suometar 1865: Kuvauksia elämästä: Veripisara sormuksessa (9 n:ssa 2/1—14/1); Kahdentoistatuhannen markan vahinko (2 n:ssa 30/1—31/1); Meidän pikku mullikkamme (3 n:ssa 1/2—3/2); Isoisän testamentti (3 n:ssa 6/2—8/2); Pata-ässä (3 n:ssa 18/2—21/3); Minun nuori sisareni (n:ssa 23/2—27/2), Kainin omatunto (31 n:ssa 20/4—29/5); Herää omatunto ainakin kuolemassa (3 n:ssa 30/5—2/6); Kummityttäreni (4 n:ssa 27/9—30/9); Ruma tyttö (20 n:ssa 3/6—29/6); Ystävät (24 n:ssa 23/10—20/11); Koulumuistelmia (13 n:ssa 1/12—16/12); Juovan emäntä (6 n:ssa 18/12—23/12). — Maiden ja merien takaa 1865: Sotilaan tytär (15/3—15/5).

[49] Ks. ryhmäkuvaa, Muoto- ja muistikuvia II, s. 228. Gummeruksen kappaleeseen samaa valokuvaa on merkitty, että kuva on kesältä 1865 ja että siinä kuvatut ovat "Helsingfors Tidningarin ja Suomettaren toimittajia".

[50] Suometar 1866: Merkki rinnassa (16 n:ssa 4/1—1/3); Ystäväni kohtalo (6 n:ssa 22/3—3/4); Kuvaelmia elämästä. I. Sukuhauta (8 n:ssa 12/4—14/5), II. Velkakirjain kertomukset (14 n:ssa 28/5—19/7); Hän sai Kaisansa (5 n:ssa 30/7—13/8); Kuinka kuritetaan pahankurinen akka (2 n:ssa 16/8—23/8); Minun matamini kertoo (21 n:ssa 30/8—12/11); Kaksi avioliittoa. Tosi kuvaus elämästä (2 n:ssa 20/12—24/12).

[51] O. Grotenfelt, joka tutkimuksessaan "Om Runebergs arbeten i finsk öfversättning" luettelee Vänrikki Stoolin tarinain suomentajia, ei mainitse Gummerusta (J. L. Runebergs 100-årsminne). — Eräästä muistiinpanosta näkyy, että Gummerus esitti Wilhelm von Schwerin-käännöksensä Ahlqvistille, ennenkuin se ilmestyi Suomettaressa.

[52] Luultavasti kyllä olivat Gummeruksen tiedot heikonlaiset Ahlqvistin aineessa, mutta silti on oletettava, että professorin mielipide hänen suomenkielestään enemmän perustui siihen virheellisyyteen, joka oli huomattavissa hänen kirjallisissa tuotteissaan. Kielettären ensi vihossa (1871) Ahlqvist näet hyvin ankarasti arvostelee "Ylhäiset ja alhaiset" romaanin kieltä.

[53] Ks. Muoto- ja muistikuvia I, siv. 61 seur.

[54] Ks. Muoto- ja muistikuvia I. siv. 77 seur.

[55] Toht. A. O. Heikel muistaa Gummeruksen olleen huomatuimpia niistä ylioppilaista, jotka näinä vuosina pitemmäksi tai lyhemmäksi ajaksi asettuivat Janakkalaan rauhassa tehdäkseen työtä. Hän oli siellä pitänyt kansantajuisen luennonkin ja siten puolestaan vaikuttanut siihen pirteään henkiseen elämään, josta pitäjä oli tunnettu.

[56] Ks. Muoto- ja muistikuvia I. siv. 117.

[57] Nti R. Tavast, vaakamestari Alexander Tavastin ja Alexandra Emilia Stålarm Tavastin tytär, oli synt. 30/12 1840 (toinen tieto 28/12 40) ja kuoli jo 16/8 1872.

[58] Gustava Gummerus ei elänyt kauan miehensä jälkeen; hän kuoli Jyväskylässä 9 p. jouluk. 1903. Hän oli taitavasti ja varovasti hoitanut kustannusliikettä, joten pesän omaisuus niinä viitenä vuotena, joina se oli hänen hallussaan, enentyi ja vakaantui. Miten puolison muisto oli hänelle kallis, todistaa vainajan testamentti. Se alkaa lauseella: "Minun viimeinen tahtoni on, että jälkeenjäävä omaisuuteni on tuleva pääasiallisesti sellaisiin tarkotuksiin, joiden hyväksi miesvainajani maisteri Kaarle Jaakko Gummerus elämänsä työn omisti", ja senmukaiset ovatkin pääsäädökset. Niistä merkittäköön seuraavat: Jyväskylän lyseolle stipendirahastoksi 60,000 mk; viidelle maaseurakunnalle, joissa Gummerus itse taikka hänen vaimonsa olivat asuneet (Kannus, Karkku, Sääminki, Pyhäjoki ja Siikajoki), kullekin 5,000 mk; stipendirahastoksi kirjapainotaitureille ja sitomatehtaan työmiehille, jotka ovat oppiaikansa suorittaneet toiminimi K. J. Gummeruksen palveluksessa, 15,000 mk (jos liike lakkaisi, annetaan rahasto Jyväskylän kaupungille, joka on käyttävä korot stipendeinä suomalaisille työmiehille etupäässä kirjapaino- ja kirjansitomisteollisuuden alalla); Kansanvalistusseuralle 20,000 mk "Kyläkirjaston apurahaston" nimellä hoidettavaksi rahastona, jonka koroilla edistetään kansankirjastoja.

[59] Ennenkuin Tullus tuli kutsunimeksi, oli isä tavallisesti käyttänyt hänen edellisen ristimänimensä latinaista muotoa: Carolus. V. 1869 marraskuulla Tullus näyttää tahtoneen saada Karl-nimen käytäntöön. Hän kirjoitti näet Waldemarille osottamansa kirjeen alle: "Karl (sic!)"; mutta kyllä hän edelleenkin sai pitää vanhan nimensä.

[60] Kahdesta sisaresta, ensimäisestä ja kolmannesta järjestyksessä, jotka (1852 ja 1859) menivät naimisiin pappien kanssa, sanotaan kuitenkin, että olivat olleet vakavasti uskonnollisia.

[61] Ks. Suomalaisen teatterin historia, I, s. 31, 92.

[62] Ks. Elämäni taipaleelta, s. 86.

[63] Runoelmat ovat alkuperäisinä painetut, mutta koska tekijän ruotsalaisten runojen joukossa on kaksi yhtäpitävää runoa, "En morgon" ja "Jag ville", on luultavaa, että ne todellisuudessa ovat käännöksiä näistä.

[64] Se, joka haluaa perehtyä tyhjentävään esitykseen asiaankuuluvista kansanmuistelmista, lukekoon K. A. Castrén'in Muistelmia vuosien 1808—1809 sodasta. Castrén keräsi muistelmat talteen samana vuonna kuin Eneberg sepitti runoelmansa. Tämä yhteensattumus ei sentään oikeuta arvelua, että jälkimäinen olisi saanut aiheensa edelliseltä. Enebergin perhe oli näet, niinkuin jo olen maininnut, keväällä 1863 muuttanut pois Närpiöstä, ja Castrénin kirja ilmestyi vasta joulun edellä 1865. Kyllä kai Tullus itse oli kuullut kansan kertovan tapauksista, joista hänen tullessaan ylioppilaaksi oli kulunut vain noin 40 vuotta.

[65] Kirjeestä olen kiitollisuudenvelassa senaattorinrouva Minette Donnerille.

[66] Kun lepään kummun alla uskollisen äitini povella, ja kesätuuli lämpimänä liehuttelee kukkasia.

[67] Tämä kieli, joka vielä mielellään helkkyy Suonien laaksoissa, on ehkä silloin siivettömänä upotettava unohduksen hyökyyn.

Ja ehkä nousee laulu kielistä kauniimmalla, joka on vihkivä Suomen kansan sen elämän korkeimpaan tehtävään.

Tuskatta lepään sentään alla kummun, kuuntelen vain, miten päivän riemu rientää sen ylitse.

Mutta kerran, kerran nousisin kuitenkin mielelläni haudasta, tervehtiäkseni Suomen tähteä, nähdäkseni sen valoisaa kulkua.

Silloin kun vuorilta raikuu elämämme korkein sana, kun Saimaan rannoilla huuto kaikuu: Vapaa on isiemme maa!

[68] Tarkotus oli se, että Enebergin tuli omaksi edukseenkin ministerivaltiosihteerin, kreivi Armfeltin luona puolustaa itämaisten kielten asiaa. Lagus syytti näet Armfeltia siitä, että Strandmania ei oltu nimitetty professoriksi, vaikka konsistori oli pannut hänen ehdolle. Kirjeen sävy on tässä kohden hyvin kiivas: "Nyt on paholainen oikein irti meitä kaikkia vastaan — — Kothen on viaton — ja se ilahduttaa ja rauhottaa minua."

[69] Ks. Muoto- ja muistikuvia II, s. 250.

[70] Muutostaan Hagmanin luokse Eneberg (18/3) kirjoittaa Lagukselle: "Mitä parooni Kothenilla mahtaa olla Hagmania vastaan, sitä en tiedä. Kuitenkin hän varotti minua liittymästä häneen. Luultavasti on fennomania kysymyksessä. Kun minä sentään pidän paljon Hagmanista, ja minulla täällä myöskin on parempi tilaisuus puhua saksaa ja venäjää, niin olen onnellinen saadessani asua täällä ja toivon, että parooni Kothen, jos hän tietäisikin, etten tässä kohden ole noudattanut hänen määräystään, ei sentähden vastustane pyyntöäni apurahan pidennyksestä. — Suomalaisessa seurakunnassa on, niinkuin aina kuuluu olleen laita, puolueita; luonnollista on, etten minä sekaannu niihin." —

Tähän Lagus (10/5) vastasi hyvin järkevästi: "Hupaiset epäilyksesi seurustelusi johdosta Hagmanin kanssa eivät ansaitse muuta kuin naurua. Onko sitte Hagman niin vaarallinen viettelijä?! Voisithan joutua pahempienkin ihmisten seuraan kun rehellisten isänmaanystävien. Tervehdi häntä ja muita ystäviä!"

[71] Kävin kerran Tulluksen luona samassa huoneessa, josta hän kirjeessä puhuu. Koska käynti ei ollut aivan yksityistä laatua ja koska sitä paitsi Lagus on Enebergille kirjoittanut seikasta, joka sen aiheutti, tahdon siitä lähemmin kertoa. — Nähtävästi viimeisessä kirjeessä, jonka Eneberg ennen lähtöään Lontoosta itämaanmatkalleen sai suosijaltaan, tavataan seuraavat rivit (21/1 1876): "Inskriptsioni-puheeni toissa päivänä näyttää herättäneen mieltymystä. En oikeastaan tiedä mikä siinä on nuoria miellyttänyt, sillä kyllä siinä voidaan lukea paljon rivien välistäkin. Olen aina suutuksissani [jag förargar mig alltid] siitä, että ne pyyhkivät ehdotukseni kirjoitukseksi ylioppilastalon julkisivulle: 'Patria concors filiis concordibus', sillä he ovat alati juuri sen muistutuksen tarpeessa." — Sitte seuraa vielä lause, josta näkee, että kirjoittaja piti silloista pohjalaisosakunnan jäsentä, J. L. Snellmania, syypäänä ehdotuksen hylkäämiseen. Enebergillä oli liian paljon muuta mielessään ruvetakseen asiaa selvittelemään; tulkoon selitys nyt jälestäpäin. — Minun on tunnustaminen, että se kirjoitus, jonka Snellman ehdotti toimikunnalle ja jonka tämä lopullisesti hyväksyi, nimittäin tuo tunnettu: "Spei suae Patria dedit" oli minun keksimäni. Mutta ennenkuin se esitettiin, menimme me, Snellman ja minä, yhdessä Enebergin luokse kysymään, oliko lause kielellisesti hyväksyttävä, s.o. kävisikö käyttää Spei sanaa niin konkreettisessa merkityksessä. Tullus tutki kysymystä vakavasti, ja hänen pöytänsä ja pulpettinsa oli täynnä sanakirjoja ja muita kirjoja, ennenkuin hän antoi myöntävän lausunnon. — Syy miksi Laguksen ehdotus oli meille vastenmielinen, oli yksinkertaisesti se, että vanhemmat ruotsinmieliset lakkaamatta syyttivät suomenmielisiä yksimielisyyden häiritsemisestä — koskaan myöntämättä sen vakaumuksen oikeutusta, joka sai nämät esittämään "häiritseviä" vaatimuksiaan suomenkielen oikeuksista. Edelleen oli jokaisen tuntema tosiasia, että isät olivat yhtä vähän yksimielisiä kuin pojat — samasta syystä. — "Isänmaan toivo"-sanat eivät meistä lainkaan sisältäneet (niinkuin parjaajat väittivät) itserakkautta — sillä onhan yliopiston nuoriso ainoastaan osa kansan nuorisoa, jonka käsissä maan tulevaisuus on — vaan omalletunnolle puhuvaa velvoitusta.

[72] Hynén oli 1869 Enebergin välityksestä ruvennut kotiopettajaksi vapaaherratar Munckin luona.

[73] Kesäkuun 14 p:nä Eneberg lähetti Lagukselle Oppertin antaman todistuksen hänen opinnoistaan. Koska tämä erinomaisen kiittävä todistus, jonka toht. Holma on julkaissut alkukielellä, paljon vaikutti hänen hyväkseen sekä Helsingissä että kanslerin luona Pietarissa, otan sen tähän suomennettuna:

"Herra tohtori Karl Eneberg on mallikelpoisella ahkeruudella seurannut niitä kahta luentosarjaa, joita pidän Collège de Francessa, toinen assyrialaisesta kielestä, toinen Achemenidein teksteistä. Minulla on harvoin ollut kuulijaa, joka niin suurella antautumisella ja innolla on ruvennut oikeaksi oppilaaksi kuin hra Eneberg. Hänen vankat tietonsa seemiläisissä kielissä, joista hän jo on antanut vakavia todistuksia, ovat tehneet hänelle mahdolliseksi suurella hyödyllä seurata luentojani: olen voinut saada varmuutta hänen hämmästyttävästä edistyksestään näissä työläissä ja erinomaisen vaikeissa tutkimuksissa erään teoksen kautta, jonka hän on minulle esittänyt; tämä työ osottaa samalla kertaa merkillistä kestävyyttä ja huomattavaa taipumusta, jotka ominaisuudet näyttäytyvät yhtyneinä paljon harvemmin kuin voisi luulla. Minä kannatan siis täydestä sydämestä hra Enebergin toivomusta saada jatkaa opintojaan, ja minä olisin onnellinen, jos tutkimusalalla, jolla suurimmissakin maissa on niin vähän edustajia, Suomi voisi näyttää yhden kotimaisen oppineen, joka arvokkaasti liittyy työtoveriensa joukkoon.

Jules Oppert
Collège de Francen professori."

[74] Enebergin lähtiessä Lontooseen oli Antellkin ollut aikeissa tulla sinne; kuitenkaan hän ei valmistunut ennenkuin tammikuulla — "viimeistään 20 p." oli hän eräässä kirjeessä Solitanderille ilmottanut tulevansa. Hän ei siis vielä ollut siellä, silloin kun Tullus tammikuun alkupuolella oli hädässä. Heidän osotteensa oli sama sekä Parisissa että Lontoossa.