IV.
Neljäs näytäntökausi, 1875-76.
Ennen kun seuraamme teatteria kesäiselle kiertomatkalle, on mainittava kahden näyttelijän ulkomaanmatkat — ensimäiset laatuaan. Oli näet katsottu ajan tulleeksi ruveta hankkimaan seurueen etevimmille jäsenille tilaisuutta nähdä suurten sivistysmaiden näyttämötaidetta. Ensimäinen, joka teki tämmöisen opintomatkan, joskin samalla hoitaakseen terveyttään ja virkistyäkseen liiallisesta rasituksesta, oli Vilho, jolle niinkuin ennen on kerrottu myönnettiin vapaus kun puheosasto Turusta lähti Poriin.
Matkustettuaan Pietarin, Berlinin, Dresdenin ja Frankfurtin kautta ja viivyttyään jonkun ajan kussakin näistä kaupungeista Vilho toukokuun alussa saapui Parisiin. "Samassa kun Parisin näin, katosivat ennen näkemäni paikat muististani. Tuntui kuin olisin tähän saakka asunut hiljaisen, tyynen järven rannalla ja nyt muuttanut kohisevan kosken partaalle. Paljon olen nähnyt, paljon havainnut. Jumal' armahda meidän köyhyyttämme. Teatteriin nähden meillä on melkein Molièren ajat käsissä." Luetellen näkemiänsä hän muun muassa mainitsee Michel Perrinin Gymnase-teatterissa, Mr Bouffé nimiroolissa (jonka Vilho itse oli näytellyt). — "Usko pois! juhlallisia hetkiä olen viettänyt etenkin Théâtre-français'issa Coquelinin näytellessä. Toiss'iltana näin hänen Gringoirena; eilen näin Mariannen Théâtre lyrique'ssä. Minusta oli kaikki, varsinkin Marianne (M:me Laurent), hyvät paitse Rémy (René Luguet), joka oli liian hampuusimainen." — Tästä huomaamme, että nuoren teatterimme ohjelmistoon oli otettu kappaleita, joita parastaikaa näyteltiin Parisin näyttämöillä.
Hoikka kukkaro ja liiallinen valvominen (kun näytännöt Parisissa päättyvät vasta keskiyön jälkeen) ajoi Vilhon paluumatkalle, viipyäkseen jonkun aikaa Kööpenhaminassa ja sitten asettuakseen Visbyhyn kylpemään. Voinnistaan hän kirjoittaa:
"Terveyteni on sangen hyvä. Olen yskinyt sangen vähän. Sen jälkeen kun Helsingistä läksin, ei ole tullut verta rinnastani kuin kerran Berlinissä. Kauniit kesäpäivät täällä ovat tehneet hyvää. Päivä päivältä tunnen itseni terveemmäksi. — Kyllä sinunkin pitäisi levähtää hiukan. Ei mikään ole terveydelle vaarallisempi kuin huolet ja murheet. Elä terveenä! Jos väsyttää, levähdä hieman." —
Toinen teatterin jäsen, rva Aspegren, pääsi ulkomaanmatkalle kesäkuulla. Kirjeessä (25/6) Emilie Bergbomille hän ilmoittaa onnellisesti tulleensa Parisiin, johon jäi koko kesäksi. Alkuajan hän asui laulajattaren nti Naëmi Ingmanin kanssa, jota ilman hänen olisi ollut vaikea tulla toimeen. Pian hän kuitenkin niin perehtyi ranskankieleen, ettei hän apua tarvinnut, mutta tietysti hän olisi enemmän hyötynyt teattereista, jos hän olisi täysin osannut kieltä. Otettuaan tavaksi lukea näytelmä ennen kun meni sitä katsomaan, hän kumminkin kykeni tarkoin seuraamaan esitystä, eritoten liikuntoihin nähden ja yhteisnäyttelemiseen katsoen. M:me Croizetteä hän piti oikeana mallikuvanaan. Tämän ohella hän harjotteli laulua, ensin nti Ingmanin ja myöhemmin erään nti Greenin johdolla. Syyskuun keskivaiheilla rva Aspegren muutti Kööpenhaminaan, koska Parisissa oleskelu kävi liian kalliiksi. Mitä matkan vaikutukseen tulee, hän kirjoitti tuntevansa, että hän taiteessaan seisoi vakavammin jaloillaan. — Vilho palasi teatteriin elokuulla (Oulussa); rva Aspegren lokakuulla (Porissa).
Johtokunta oli täksi kesäksi suunnitellut retken Pohjanmaalle, jossa teatteria ei vielä oltu nähty. Aluksi seurue ei lainkaan ollut mielissään tästä, vaan olisi kernaammin hajaantunut lomalle. Saattoihan menestyksestäkin olla epäilystä, kun näyttämön kaksi pylvästä, Vilho ja rva Aspegren, oli poissa ja johto Kallion käsissä, jonka kykyyn ei mainittavasti luotettu ja jota ei toveripiirissä muutoinkaan suosittu. Kallio oli tosin kunnon mies, mutta muita vanhempi ja olennoltaan jäykänlainen sekä koulumestarillisine totuntatapoineen hieman ahdasjärkinen ja melkoisessa määrässä itsetietoinen tilapäisestä johtaja-arvostaan. Ennen pitkää tyytyväisyys kuitenkin palasi, seuruetta kun kaikkialla kohdeltiin mitä suurimmalla ystävällisyydellä.
Varsinainen päämäärä oli Oulu, mutta mennessä oli käytävä Kristiinankaupungissa ja Vaasassa. Syy miksi pieni, aitoruotsalainen Kristiina otettiin lukuun, oli se, että sikäläinen harras suomenmielinen kauppias W. Parmanen jo teatterin ollessa Porissa oli kysynyt Bergbomilta, eikö seurue voisi sieltä pistäytyä Kristiinaan. Kun sitte Pohjanmaalla käynti oli päätetty, Bergbom kirjoitti hra Parmaselle ja lupasi lähettää seurueen Kristiinaan antamaan kolme näytäntöä, jos taattaisiin 250 markan puhdas tulo kultakin illalta. Vastaus oli myöntävä ja sen johdosta teatterijoukko — 8 herraa ja 7 naista — matkustaen Tampereelta kyytihevosilla poikkesi Kristiinaan ja näytteli siellä 13, 15 ja 17 p. kesäk. "Yleisö näkyy varsin lempeästi suosivan teatteria", kirjoitti Törmänen, joka edelleen hoiti seurueen raha-asioita, ensi-illan jälkeen, "esiripun ensi kerran noustessa tervehdittiin sitä kaikuvilla kättentaputuksilla, joita sittemmin kuului useammat kerrat näytännön aikana. Huone oli hyvä." Annetuista kappaleista mainitaan ainoastaan Yhdistysjuhla, huomautuksella että se ei miellyttänyt katsojia. Valitettavasti se esitettiin viime iltana, jonka tähden erohetki oli viileä tunnelmaltaan. Kumminkin Törmänen lausuu: "Vallan mainiosti on meitä täällä kohdeltu. Erittäinkin kauppias Parmaselle on Suomalainen teatteri suuressa kiitollisuuden velassa. Hän niin sanoakseni, toimittaa kaikki meille käteen, suurimmasta pienimpään. — — Täällä ovat rahatoimetkin, Jumalan kiitos, varsin helpot, kun ei tarvitse mistään huolta pitää — ottaa vain vastaan taatun summan." —
Vaasa-laivalla seurue saapui Vaasaan, jossa sen kävi niin hyvin, että siellä olo yhdestä viikosta, joka oli paikkakuntaa varten laskettu, pidentyi kahdeksi. Toisen näytännön jälkeen kirjoitettiin Morgonbladetiin:
— — "Tähän saakka on annettu kaksi näytäntöä: pyhänä 20/6 ja tiistaina, edellisessä Viuluniekka, jälkimäisessä Kiven Margareta, Yökausi Lahdella ja Mustalainen. Kumpanakin iltana oli huone — jotenkin odottamatta — hyvin hyvä ja suosionosotukset lämpimiä. — Vaasa on kieleltään ruotsalaisimpia kaupunkeja maassamme. — Sentähden ei olisi ollut outoa, jos Suomalainen teatteri olisi saanut lähteä tiehensä haluamatta palata. Mutta onneksi on olemassa toisiakin tekijöitä, jotka vaikuttivat tulokseen."
"Epäillen menivät useimmat ensi näytäntöön, mutta ennen kun esirippu laski viimeisen kerran oli epäilys haihtunut. Jokainen huomasi, että Suomalainen teatteri ei olekaan ainoastaan nuorten intoilijain hautoma harhaluulo. Nähtiin että jo koko joukko työtä oli tehty aatteen toteuttamiseksi, ja heikkouskoistenkin täytyi havaita vilahdus siitä tärkeästä isänmaallisesta taidelaitoksesta, jonka mahdollisuuteen teatterin tarmokas perustaja oli luottanut ennen kun kukaan muu. Toinen katsoja toisensa perästä huomasi ymmärtävänsä enemmän suomea kuin oli aavistanutkaan ja nekin, joille sanat olivat vain helkkyviä ääniä, tunsivat että siinä kuitenkin oli jotakin omaa, joka koski salassa olleita jänteitä sydämen sisimmässä. — Sanalla sanoen: Suomalainen teatteri on voittanut yleisömme ystävyyden ja kunnioituksen — ja sentähden arvattavasti ensimäinen käynti ei ole viimeinen. — Juhannusaattona oli joukko kaupunkilaisia, naisia ja herroja, kutsunut seurueen jäsenet vaatimattomiin kekkereihin Hietalahden ravintolaan. Oikeusneuvosmies Svanljung tervehti vieraita miellyttävillä suomenkielisillä sanoilla. — Sitte seurasi iloinen kisailu ja tanssi vanhassa puistossa, valoisana kesäyönä." —
Näytäntöjä annettiin vielä 26, 27 ja 29 p. Kahden edellisen ohjelmat oli kokoonpantu pikkunäytelmistä, joista Kihlaus herätti semmoista suosiota ("niinkuin ei missään muualla"), että se seuraavana iltana näyteltiin toistamiseen. Viime iltana esitettiin Maria Tudor ja huolimatta näyttämölaitosten puutteellisuudesta ja 25 tai 30° lämmöstä salongissa yleisö kiihtyvällä osanotolla seurasi jännittävän näytelmän kulkua. Rva Lundahlin (Maria), nti Töttermanin (Jane) ja Lundahlin (Gilbert) esitys saavutti varsin suurta tunnustusta. Suosionosotukset lopussa olivat "myrskyisiä". — Kallion ja Törmäsen kirjeetkin todistavat, että teatterilla Vaasassa oli hartaita suosijoita. Vanha teatterin ystävä O. Toppelius ei laiminlyönyt ainoatakaan näytäntöä ja hänen ohellaan mainitaan Bergbomin tädin, rva L. Gummeruksen, laamanni Björkelundin, asessori Qvickströmin, oikeusneuvosmies Svanljungin, tuomarien Erlinin ja Bouchtin y.m. kutsuneen näyttelijöitä luokseen ja kohdelleen heitä aivan toisin kuin tapa oli menetellä kuleksivien teatterijoukkojen suhteen. — Kaikesta näkyy, että ruotsinmielisyys ei tässäkään kaupungissa 1870-luvulla ollut läheskään niin kehittynyt kuin myöhemmin. Monet kehotukset tulla toistenkin ja onnentoivotukset matkalle lausuttiin seurueelle, kun se Suomi-laivalla 2/7 lähti pohjoseen päin. Oulussakin sanotaan yleisön olleen täynnä ennakkoluuloja teatteria kohtaan ja ystävällisen vastaanoton merkkejä oli tuskin nähtävissä, mutta jo ensi iltana 7/7 Viuluniekka valloitti täyden huoneen. Joka kerta kun esirippu laski, kuului kättentaputuksia ja hyvähuutoja. Lundahl ja Kallio, rva Lundahl ja nti Tötterman huudettiin esiin useita kertoja; lopussa vaadittiin kaikkia esiintymään. — Näytännön jälkeen joukko ylioppilaita ja nuoria kauppiaita kutsui "ainoastaan herrat" tulijaiskekkereihin. Siellä kerrottiin erään ruotsikiihkoisen rouvan tulleen varta vasten näkemään "suomalaista raakuutta ja kömpelyyttä", mutta mennessään tunnustaneen näytelmän sujuneen niin hyvin, ettei hän ollut sentapaista aavistanutkaan.
Niinkuin muualla pidettiin Oulussakin enimmän koko illan kappaleista ja miltei kaikki sentapaiset näyteltiin kaksi kertaa. Muutoin toivottiin että ei näyteltäisi useammin kuin kahdesti viikossa (sunnuntaina ja yhtenä arkipäivänä), jotta ei teatterin ystäviltä "ryöstettäisi herttaisia valoisia iltoja ja öitä". Heinäkuulla olikin vain 9 näytäntöä, mutta elokuulla 14 ja syyskuulla 13 — yhteensä siis 36. Ohjelmistossa uusia olivat Kiven pikku idylli Yö ja päivä 23/7, Benedixin 1-näytöksinen huvinäytelmä Kassan avain 13/8, B. F. Salosen suomentama Erckmann-Chatrianin 3-näytöksinen näytelmä Puolan juutalainen 17/9 ja Kiven Nummisuutarit 24/9.
Elokuun 8 p. Vilho hyvissä voimissa tuli Ouluun ja ryhtyi toimeensa; kumminkin olivat raha-asiat kuukauden loppuun Törmäsellä, joka silloin vuorostaan pääsi ulkomaanmatkalle. Vilhon kirjeistä saamme jälleen yksityistietoja. Ensimäisen näytännön, jonka hän näki palattuansa seurueeseen, oli Preciosa 8/8 "nti Ahlberg" se on Ida Aalberg nimiroolissa. Hän oli "mielestäni sangen viehättävä", Vilho sanoo, "etenkin ensimäisessä näytöksessä, jossa oli ehtinyt paremmin kypsyä; epätasaiset liikuntonsa tulevat varmaan aikaa voittaen sulavammiksi". Näin kuuluu ensimäinen tapaamamme arvostelu näyttelijättärestä, jonka tulevaa suuruutta tietysti ei aavistettu. — "Yhdistysjuhla [10/8] sujui paremmin kuin koskaan ennen. Ihmiset nauroivat täyttä kurkkua. Väkeä oli kumminkin vähän. Oli pidot kahdessa eri paikassa ja se vaikuttaa paljon pikku kaupungissa. — Näyttipä minun tulonikin jonkunmoiselta yhdistysjuhlalta, sillä toverit olivat siitä sangen mielissään." — "Benedixin Kassan avain [13/8] meni melkoisesti. Tötterman oli siinä hyvänpuolinen; mutta näytelmän luonne vaatii enemmän psykologiaa kuin Himbergillä ja rva Lundahlilla on. — Aspegrenia ei ollenkaan kaivata, Böök ja Pesonen ovat hyvin täyttäneet hänen roolinsa." — "Viime aikoina ovat tulot olleet huononlaiset, mutta ystävämme lohduttavat meitä sillä, että syyskuulla tulemme näyttelemään täysille huoneille. — Raaheen ei päästä. Siellä on keskusteltu annettaisiinko raastuvan sali meidän käytettäväksemme vai ei, ja sveesit ovat voittaneet. Huonetta ei saada ja muuta soveliasta ei ole." — Elokuun 18 p. kaupunkilaiset pitivät kemut seurueelle. Kuvernööri Nyberg esitti vieraitten maljan kiittäen heitä heidän tuottamastaan taidenautinnosta. Bergbomille lähetettiin sähkötervehdys. — Nummisuutareita oli alettu harjottaa, mutta tietämätöntä oli vielä saataisiinko kaupunkilaisia avustamaan. Vilho epäilee Leinon sopivaisuutta Eskoksi. —
Suvi oli tänä vuonna tavattoman kaunis ja ymmärrettävää on, että kuumana sydänkesänä huoneet olivat huonoja. Heinäkuun viime päivänä sanotaan O. W. S:ssa:
"Suomalainen teatteri on tapannut riidassansa tukehduttavasti kuuman ilman kanssa. Katselijain rivit ovat harvenneet harvenemistaan. Eikä kumma! talonpojalla on ankara heinänteko ja niitä, joilla aikaa olisi, ajaa kuumuus tuulta etsimään." Elokuulla pysyivät ajat muuttumatta ja valitettavasti ei syyskuukaan kääntynyt suotuisaksi. Aina ilmaantui joku uusi syy yleisön harvalukuisuuteen. "Ida Basilier ja Ina Försten", Vilho kirjoittaa (19/9), "ovat olleet täällä tekemässä meille vahinkoa, sillä ihmiset tulvasivat konserttisaliin ja teatteri oli melkein tyhjä." — Kun sitten Puolan juutalainen oli tehnyt "mahtavan vaikutuksen", niin että "salongista lähetettiin terveisiä ja onnentoivotuksia", ja Vilho luuli näytelmän toisena kertana antavan täyden huoneen, kävi päin vastoin — ja syynä olivat kuuluutuskalaasit samana iltana. — Eikä Nummisuutaritkaan, jonka merkkiteoksen ensi ilta oli 24 p. syysk., saanut aivan täyttä huonetta, sillä edellisenä päivänä oli "suuret häät, joihin oli kutsuttu 600 henkeä ja muun muassa Suomalainen teatterikin(!)" Onhan luonnollista että häiden jälkeen oltiin väsyksissä, jos edes teatterissakäynti oululaisten mielestä silloin oli comme-il-faut. Omituinen sattumus oli, että Nummisuutarit ensi kerran esiintyessään näyttämöllä joutuivat näin sopimattomasti häitten keskelle aivan niinkuin kunnon Esko itse näytelmässä. Kumminkin "komedia herätti vilkasta suosiota", Vilho sähkötti Helsinkiin. — Vihdoin Vilho kenties arvasi oikean syyn siihen, että teatteri ei enää vetänyt. "Päävika on mielestäni se, ettei oululaisilla enää ole rahaa! Me olemme viipyneet täällä liiaksi kauvan." —
Syyskuun viimeisinä päivinä oli markkinat. Sentähden annettiin 27/9 ja 28/9 kolme näytäntöä (jälkimäisenä päivänä kaksi) ja niissä oli paljo maalaisia, jotka ensi kerran tutustuivat teatteriin. Minkä vaikutuksen he saivat, voi päättää seuraavasta Vilhon kertomuksesta:
"Noin 15 talonpoikaa Oulun lähitienoilta piti meille komeat päivälliset toisena markkinapäivänä. Useissa teatteripidoissa olen ollut, mutta en ole kohdannut hartaampia isäntiä enkä juhlallisempia pitoja viettänyt kuin silloin. Mikä kiitollisuus nykyisyydestä, mikä luottamus tulevaisuuteen kaikkien heidän sydämissään! Me erkanimme toisistamme kyynelsilmin."
Vilhon ehdotuksesta ja Bergbomin suostumuksella annettiin viimeinen näytäntö 29/9 Oulun suomalaisen koulun hyväksi. Samana päivänä ehtoolla oli suuret arpajaiset samaa tarkoitusta varten. Näytäntö, jossa Preciosa esitettiin, alkoi klo 12 päivällä ja tuotti koko 680 markkaa puhdasta rahaa — "suurin tulo siitä teatterista". Rahat menivät koululle, mutta toivottavasti tuotti näytäntö teatterille, niinkuin Vilho oletti, "suuremman summan suosiollisia sydämiä". — Keskitulo näytännöstä nousi 316 markkaan, siis 60 mk vähemmän kuin Kuopiossa edellisenä vuonna.
Vielä lisättäköön Vilhon kirjeistä, että hänellä oli aihetta täältäkin kertoa että eräät seurueen jäsenet tapansa mukaan olivat lyöttäytyneet paikkakunnan ruotsinmielisten parhaiksi ystäviksi. Heille luulotellaan, että he, jos näyttelisivät ruotsinkielellä, olisivat paljo suurempia taiteilijoita, ja näitä ajatuksia "kylvetään rouvien ja naisten mieleen" ja suomenkielen viljeleminen laiminlyödään. "Korviani viiltää, kun harjotuksissa ja näytännöissä kuulen heidän virheellistä kieltänsä." — "Joka hetki ajattelen keinoa, kuinka nämät epäkohdat saataisiin poistetuksi, kuinka saataisiin heidät ymmärtämään että heillä on suuri lähetystoimi suoritettavana!" — Samassa kirjeessä Vilho kertoo tutustuneensa erääseen hienoon ja sivistyneeseen, suomenmieliseen ja tarmokkaaseen naiseen, nti Flanderiin, jolla oli hyvä lauluääni, kauniit teatterikasvot ja vallan suuri halu tulla teatteriin. Isä, joka on lääninkamreeri, oli kuitenkin vastaan ja turhaan Vilho koetti taivuttaa häntä antamaan suostumustaan. Semmoinen jäsen lisää olisi aarre teatterille, Vilho arvelee, sitte vain hyvä rakastaja (Himbergin sijaan) ja suomalaisen näyttämön loistavasta tulevaisuudesta ei olisi epäilyksiä! — — Vaikkei Vilhon, niin innokkaasti julkilausuttu, toivomus täyttynytkään, liittyi tällä ajalla seurueeseen uusi jäsen, joka on luettava sen arvokkaimpiin. Tarkoitamme nti Emilie Stenbergiä, Turussa syntynyt, papin tytär, teatteriin tullessaan 35 v. Ikä ja alussa vaillinainen suomenkielen taito rajoittivat hänen kehitysmahdollisuuttaan, mutta äly ja sivistys tekivät kuitenkin, että hän aikaa voittaen erittäin karakteristisesti kuvasi vanhempia naishenkilöitä ja sitä paitse vakavalla olennollaan ylläpiti seurueen sisällisessä elämässä hyvää henkeä ja ryhtiä. — Nti Stenberg esiintyi jo Oulussa ensi kerran näyttämöllä — Guldborgina Sven Dyringin kodissa 10/9.
Oulusta teatteri muutti Poriin, jossa ensi näytäntö oli 10/10.
"Matka tänne", Vilho kirjoittaa, "oli kassalle hirveän tuntuva. Paitse hukkaan menneitä kalliita työ- ja näytäntöpäiviä, meni kustannuksiin vähä yli 1,000 markkaa. Kolme päivää odotettiin laivaa. Matkalla oltiin kokonainen viikko. Kun saavuimme Reposaareen, ei ollut miehellä muuta kuin 11 mk ja joku kuparilantti. Kohdistin siis toivoni tulevaisuuteen, s.o. lähinnä ensi näytäntöön täällä. Mitä vielä! Älä lähetä noita oopperalaisia riistämään ansiot rehellisiltä ihmisiltä heidän nokkansa edestä. Basilier-Forstén Oulussa, Duncker-Ingman Porissa! Tuhat markkaa vähemmän meille, olen arvellut."
Porissa viipyi seurue lokakuun loppuun, näytellen 9 kertaa ja saaden keskimäärin ainoastaan 296 mk illalta. Tuntui niinkuin olisivat porilaiset itsekseen ajatelleet: mitä se teatteri taas tekee täällä, saimmehan jo siitä kylläksemme keväällä! — Ainoa uutuus, joka esitettiin, oli 1-näytöksinen laulunäytelmä Sinua vaan! — Kun rva Aspegren palattuaan ulkomailta 22/10 ensi kerran esiintyi (Työväen elämästä), häntä tervehdittiin kättentaputuksilla. — Viimeinen näytäntö oli 27/10. Silloin oli huone ensi kerran ihan täysi. Ohjelmana oli Sven Dyringin koti; rva Aspegren, joka ennen oli näytellyt Guldborgia, oli nyt Ragnhildina. Nti Stenbergistä — jonka debyytti herätti mielenkiintoa Porissa, missä hän oli tunnettu — sanoo paikkakunnan lehti että hän Guldborgina osotti oikeaa käsitystä tehtävästään ja kieltämättömiä lahjoja, mutta puhui staccato eikä näyttäytynyt oikein perehtyneeksi kieleen. Regissana kiitetään nti Töttermania, joka myöskin oli ollut reipas ja naivinen Mariana ylempänä mainitussa uudessa laulukappaleessa. — Viime näytännön jälkeen oli Otava-ravintolassa jäähyväiskemut, joissa maisteri Tamsén piti puheen seurueelle.
Ainoastaan semmoiset lukijat, jotka ovat läheisesti tutustuneet teatteriin, ovat ehkä voineet oikein kuvitella Bergbom-sisarusten elämää näinä vuosina, kuinka heidän on täytynyt uhrata kaiken aikansa ja voimansa niille kahdelle näyttämölliselle yritykselle, joista heidän oli yhtä haavaa huolehtiminen. Mahdotonta on ollut antaa siitä seikkaperäisiä tietoja, syystä kun he enimmäkseen ovat toimineet yhdessä Helsingissä eikä siis mitään kirjeenvaihtoa ole syntynyt. Silloinkin kun Kaarlo on matkustanut, milloin Viipuriin, milloin Turkuun, milloin Tampereelle, milloin Kuopioon, tavatakseen puhe- tai oopperaosastoa ja ollakseen saapuvilla tärkeimmissä harjotuksissa tai näytännöissä, hän on viipynyt niin lyhyen ajan ettei hänen ole ollut tarpeen kirjoittaa. Sentähden me tositeossa monelta ajalta tiedämme enemmän alijohtajasta, Vilhosta, kuin varsinaisesta johtajasta. Nyt tarjoutuu meille kumminkin ensi kerran tilaisuus nostaa se verho, joka on kätkenyt sisarukset silmistämme. Kesällä 1875 näet Kaarlo noin kuusi viikkoa oleskeli Lappeenrannan kylpylaitoksessa ja siltä ajalta on sisarusten kirjeenvaihto säilynyt. Siinä me näemme heidät tosin ei "palavan sesongin-" vaan loma-aikana, mutta kuitenkin niin hartaasti ja yhtämittaa ajamassa teatterin asioita, että lukija hämmästyen käsittää, mitä Suomalaisen teatterin johtajatoimi tällä aikaa merkitsi ja mitä tarmoa ja innostusta se kysyi. Tahdomme sen vuoksi tehdä selkoa tästä kirjeenvaihdosta, joskin se on yksipuolinen siinä että useimmat kirjeet ovat Emilien kädestä.
Mikä Kaarloa oikeastaan vaivasi, sitä emme saa tietää, mutta arvattavasti hän vain oli peräti väsynyt ja hermostunut "huolista ja murheista", niinkuin Vilho kirjoitti Parisista neuvoen häntä levähtämään. Tiedämmehän että hän jo syksyllä oli arveluttavasti kiihtynyt ja luonnollista on, että vastoinkäymiset Turussa ja sitten yhä jatkuva vastatuuli keväällä Helsingissä eivät muuta voineet kuin enentää hänen hermostumistaan. Lisäksi voi vielä mainita hänen lankonsa Oskar af Heurlinin kuoleman Roomassa, joka ei ollut syvästi vaikuttamatta hänen tuntehikkaaseen mieleensä. — Kaarlo lähti Helsingistä luultavasti 1 p. heinäk. ja kaksi päivää myöhemmin Emilie jo kirjoittaa ensimäisen kirjeensä.
(3/7) Rakas Kaarloseni! En voi kieltää olevani kovin levoton sinun tähtesi, tänä kesänä kun sinun tulee oikein hoitaa itseäsi. Pelkään ettet voi olla niin varovainen kuin pitää ja välttämätöntä on kylpyparannuksilla ollessa. — Lähtiessäni annoit minulle niin paljo pikkuasioita, että pelkään unohtavani puolet. Sentähden täytyy minun kirjallisesti kerrata kaikki. Vilho [Visbyssä] on saanut Nummisuutarit, Hrimalylle[55] 500 mk [etumaksua Pragista tilatulle tenorille], [ylioppilas Nikolai] Christersonille (Kari) [käännettäväksi] Mein Leopold, [nti M.] Grapelle Svend Dyring [rva Raata varten] ja huomenna lähetän Vaasa-laivalla mytyn Törmäselle. Oliko muuta? Emmylle kirjoitan ja kysyn, minkä verran [suomalaista tekstiä] on kirjoitettu Faustiin, ja muistutan Achtéta saksalaisesta kappaleesta. — Samana päivänä kun lähdit, tuli kirje rva Aspegrenilta [Parisista], joka näyttää olevan tyytyväinen. — — Eilen sähkösanoma Kalliolta [Vaasasta]: "Tänään lähdetään. — Nettoa 800 vain, mutta herttainen yleisö." — Onhan hyvä että yleisö on 'herttainen', mutta parempi olisi, jos kassa paremmin täyttyisi. Huomenna kirjoitan Törmäselle ja pyydän häntä koettamaan säästää päiväkustannuksissa Oulussa. Myötäseuraavista kirjeistä on toinen Leinolta sinulle, toinen [nti] Alma Flomanilta minulle;[56] mitä sanot? — Ikävä kyllä unohdin tilata Alppimajan [Bruno] Niskalta [Pietarista], pitääkö minun tehdä se ja sitte lähettää se Tuokolle? Onko hänellä nykyään työtä? — Slöör kertoi Ruotsalaisen teatterin aikovan ensi vuonna [s.o. alkavana näytäntökautena] ottaa esitettäväksi Mustan Dominon ja Rykmentin tyttären [siis samat oopperat kuin Suomalainen teatteri!]. Hertzberg kuuluu olleen Parisissa pääasiallisesti tutkiakseen teattereita ja kehittyäkseen "regissööriksi" ja aikomuksensa lienee vakavasti antautua teatterin alalle. — Hyvästi, Kaarloseni. Hoida itseäs hyvin ja ennen kaikkea: kerro tarkoin [tri] Björksténille, mikä sinua vaivaa, äläkä tee itseäsi, niinkuin tavallista on, terveemmäksi kuin olet. Jumalan haltuun. Emilie.
(5/7) Kaarloseni! Olen kirjoittanut tänään 8 kirjettä ja lisäksi rva Aspegrenin pyynnön kenraalikuvernöörille [saada suositusta vapaaseen pääsöön valtioteattereihin Parisissa], niin että saat antaa anteeksi, jos tämä kirje on vähän hutiloitu. Kaikki asiasi toimitettu, paitse että Faust on lähettämättä [K. E.] Pahlmanille [ensimäinen viulunsoittaja oopperan orkesterissa]; hän ei ole vielä saanut nuotteja, vaikka Emmy ja Sofie ovat luvanneet lähettää. — — Ikävä että olet voinut huonosti. Kerro tarkoin Björksténille kuinka voit, äläkä tee itseäsi terveemmäksi kuin olet. Se olisi tyhmää ja yksinkertaista ylpeyttä; joskaan ei itsetuntomme salli meidän näyttää haavoja, jotka ihmiset ovat iskeneet meihin, Jumalan käden alle täytyy meidän kumminkin alistua ja pystyssä voimme kantaa mitä hän laskee päällemme. — Tänään sain erittäin rakastettavan kirjeen Betty Elfvingiltä, mikä rakkauden ja rauhan lapsi hän kuitenkin on! Hän on jälleen suorittanut 1 osakkeen 5:ltä vuodelta (ennen 2) ja sen ohella hän lähetti lahjana 196 mk. eräältä vanhalta nti Marie Eschneriltä[57] matkastipendirahastoon. Lahjoittajan nimeä ei saa panna sanomiin, sillä tuttavansa luultavasti eivät jättäisi häntä rauhaan sentähden! Olen kuitenkin pyytänyt Morgonbladetia ja Suometarta kiittämään johtokunnan puolesta. — Olen myös kirjoittanut ja kiittänyt häntä, sillä jollei summa olekaan iso, tulee se kumminkin lämpimästä ja rakastavasta sydämestä. Kenties joku toinenkin noudattaa esimerkkiä. — Olen kirjoittanut [kaartin kapellimestarille] Leanderille, ettei hän saa luvata pois musiikkia syksyksi niinä päivinä kun meillä on ollut tapa näytellä.
(8/7) Huomispäivän junalla olen lähettänyt Rykmentin tyttären ja Faustin, s.o. ne nuotit, jotka tänään sain Niskalta. Tuli toinenkin kappale Rykmentin tytärtä, mutta arvatakseni et tarvitse sitä; 2 kpl Unissakävijää on myöskin mukana. — Niska on ihmeen toimelias ja säntillinen mies. — — Kuinka sinä voit, Kaarlo? Olen koko päivän ollut levoton sinun tähtesi ja pelkään että olet sairas, kun en saanut vastausta viime kirjeeseeni ja kysymyksiini Hamletista ja Rosvoista [kirje näyttää kadonneen]. Vaikkei vastaukses tulisikaan tän'iltana, täytyy minun huomenna lähettää maksu Blochille [tanskalainen kirjakauppias]. Olisi mukava samalla tilata muutakin. Kirjoita nyt, armahani, säntilleen, kuinka voit ja mitä määräyksiä sinä noudatat. —
Sain kirjeitä Leontine ja Sofie tädeiltä [Vaasasta], jotka sanovat, että seurue on jättänyt hyvin edullisen vaikutelman ja että sitä oli pyydetty palaamaan pitemmäksi ajaksi syksyllä. Jos niin tapahtuu, on välttämätöntä ensin sopia [ravintoloitsija] Ernstin kanssa päiväkustannuksista [hän oli kiskonut 50 mk illalta; Oulussa päästiin puolella], mutta paras on olla mitään päättämättä, ennen kun näkee miten asiat käyvät Oulussa ja rva Raan lopullinen vastaus tulee. — Käyn vielä Grapella, ennen kun hän lähtee. — Eilen tuli Oulusta Ainamon nuotit, Orposisarukset, Karhu ja Pasha sekä Deborahn 1 ja 3 näytös! Mihin ovat muut näytökset joutuneet? — Päivän postissa kirjoitin Törmäselle ja pyysin häntä kaikin voimin etsimään Deborahn sekä lähettämään Narcisse Rameaun. Kalliolta sain ystävällisen, mutta naivisen kirjeen. Lähetän sen sinulle niin pian kun olen vastannut. — Muistatko kenties missä Tuokon Deborah-suomennoksen alkukirjoitus on, en ole löytänyt sitä. — — En voi matkustaa mihinkään, ennen kun Hrimaly vastaa. Olen kovin levoton tenorimme tähden ja pelkään, ettei meillä tule olemaan mitään hyötyä Ericssonista. — Hyvästi, jumalan haltuun. Kirjoita, kun jaksat. Emilie. [Lisälehdellä Emilie kertoo Mein Leopold näytelmän sisällyksen].
(9/7) Vaikka kirjoitin eilen i.p., täytyy minun ilmoittaa sinulle ehtoolla saamani iloinen sähkösanoma Kalliolta (Oulusta): "Eilen teatteri täpötäysi, 616. Yleisö innostunut, illan menot vähäiset: salonki 25; yhteensä kenties 70. Dekoratsioneja puuttuvaisesti." — Kunpa kaikki edelleenkin kävisi hyvin Oulussa!
Juuri kun eilen olin sulkenut kirjeeni, tuli O. Toppelius. Hän oli rakastettavaisuus ja lempeys itse ja selitti, että teatterin ei ollenkaan tarvinnut hävetä itseään. [Emilie koetti taivuttaa Toppeliusta, jolla oli "moraalinen oikeus" määrätä entisen teatterikoulun rahoista, luovuttamaan ne Suomalaiselle teatterille, jonka jäsenet kaipasivat koulua.] Hän luuli asiamme olevan loistavalla kannalla ja, vaikken sanonut, että ooppera oli vienyt meidät vararikon partaalle, hän kuitenkin moitti meitä kovasti, että jatkoimme sitä. [Kumminkin Toppelius ylipäätään oli myöntyväinen, ja Emilie jätti Kaarlon asiaksi enemmän puhua siitä, koska Toppeliuskin oli matkalla Lappeenrantaan.] — Ericssonin pyyntö saada loman pidennystä on kohtuuton. Älä ainakaan kohta suostu. Saiko hän Rykmentin tyttären nuotit? — Juuri sain kirjeen Augustalta, mutta en sinulta! Olen kauhean levoton. Etkö jaksa kirjoittaa? — Hyvästi, Jumalan haltuun. Emilie.
(10/7) Oli kovin hauskaa kuulla että voit hyvin, että sinulla on ruokahalua ja unta; kunpa olisi niin edelleenkin. — Tuokolta tuli tänään Sinua vaan! jonka kohta annoin Antonoffille puhtaaksi kirjoitettavaksi. Mitä vastaat Ericssonille? Minä en suostuisi, sillä 2 1/2 kuukauden loman pitäisi riittää. Hyvä olisi että hän ja Bergholm saisivat roolinsa; voiko Kiljander ollenkaan auttaa sinua? Mimmoinen hän muutoin on? Hrimalylta ei kuulu mitään; en lähtene sitä ennen. — Blochille olen tänään kirjoittanut. Et sanonut, oliko kysymys koko Shakespearen [tanskalaisesta] käännöksestä vai ainoastaan Hamletin? Slöör on oikein viehättynyt Hamletista. Hän on joskus alkanutkin kääntää näytelmää, ja Hamletin suuri monoloogi on valmis; sen hän mielellään pysyttäisi runomittaisena, kaikesta syystä, arvatakseni. Niinikään saattaisi Ofelian loppumonoloogi-kohtaus olla runomuotoinen, eikö niin? — Kyllä minä kehotan Slööriä kiirehtimään. Hänen rouvansa on kuitenkin heikonlainen eikä hän itsekään ole oikein terve, mutta toivon hänen voimalla käyvän työhön käsiksi. Hän luuli kuitenkin ettei Hamlet valmistuisi ennen kun jouluksi. — Achtélta ei ole tullut mitään, ei nuotteja eikä muuta. — Grape on saanut kirjeen rva Raalta, joka ei voi tulla jouluksi. Hän ehdottaa itse huhti- taikka helmikuuta; kuitenkaan hän ei silloin ollut saanut kirjettäni, jossa ehdotan marraskuuta — Ajatteles kuinka ihanaa olisi, jos oululaiset alkaisivat harrastaa teatteria; sali antaa jotenkin paljo, ja päiväkustannukset ovat pienet. — Pitääkö minun lähettää käännöstyötä Tuokolle? Olen aivan unhottanut kysyä, pitääkö sotilailla Rykmentin tyttäressä olla kypäriä vai lakkia niinkuin Rouget de Lislessä? Älä unohda vastata tähän? — Hyvästi, Kaarloseni. Jumala varjelkoon sinua ja antakoon sinulle terveyttä ja voimia! Emilie.
(11/7) Melkein näyttää kuin tulisin kirjoittamaan sinulle joka päivä, oma Kaarloni! Sain juuri kirjeen Betty Elfvingiltä, että [nti] Tallgren ei palaa teatteriin. Kun kiitin nti Eschnerin lahjasta, pyysin Bettyä tiedustelemaan, kuinka Tallgrenin oli laita. Kiltti Betty, joka asuu maalla, lähti kohta sentähden kaupunkiin. [Nti Tallgrenin] kihlaus on rakettu tulevaisuuden varalle (noin 2 v.) ja on vastaiseksi salainen. Kuitenkaan hän ei luovu laulustaan, vaan lähtee nti Mechelinin neuvosta ensi talvena Tukholmaan. Tahdotko että kirjoitan ja pyydän häntä sitä ennen laulamaan täällä ainakin Lucreziassa? Mistä kaikessa kiireessä saataisiinkaan toinen Maffio, jota paitse olisi ikävää uudestaan harjottaa vanhaa oopperaa. — Sen ohella Betty kirjoitti jotakin, joka kenties on vaan juorua, mutta jossa saattaa olla perääkin, että muka saksalaisen tenorin hankinta on mennyt myttyyn. — — Eikö ole syytä sähköttää Hrimalylle ja kysyä, kuinka asian laita on? Heinäk. 3 p. lähetin hänelle 500 markan vekselin (florinia 213:68); kirjoitin että se on puolet pyydetystä etumaksusta, toinen puoli tulee kohta kun saamme välikirjan hra Trochlilin allekirjoittamana. — Kyllä täytyy sähköttää, teetkö sinä sen, vai minäkö? Onhan mahdotonta jälleen kamppailla koko talven Ericssonin kanssa; vaikka hän kauniisti kehuskelee ääntänsä, en siihen usko. — Hufvudstadsbladet kertoo tänään [Lydia] Laguksen viime keskiviikkona tulleen Tukholmasta Turkuun ja sieltä matkustaneen kotipuoleensa [Isoonkyröön]. Jos hän edes voisi laulaa Maffion, niin että voitaisiin antaa Lucrezia syksyllä. Kirjoitan nyt kohta Milille ja kysyn mitä hän on tehnyt Tammisaaren laulajattaren suhteen. — Kyllä se ooppera kuitenkin tuottaa kovin paljo vaivoja ja ikävyyksiä! — Hyvästi, rakas Kaarlo. Emilie.
(14/1) [Kaarlo oli nähtävästi kylpyvieraitten puolesta pyytänyt tietoja, oliko Helsingissä saatavana taulumaalausta, joka sopisi kunnialahjaksi kylpylaitoksen lääkärille tri J. J. Björksténille ja sen johdosta Emilie luettelee ja kuvaa useita semmoisia]. — Kalliolta sähkösanoma: "Perjantaina 455, eilen vain 433; suuri huvimatka Raaheen lienee vaikuttanut. Suuria kappaleita vaaditaan." Siis ei yhtä hyvin kuin ensi kerralla.
(Lappeenranta 13/7) Rakas sisareni! Kuinka ikävä onkaan tuo Tallgrenin asia! Päivä päivältä on minusta oopperan olemassaolo epätietoisempi, sillä ei se seiso vankalla pohjalla. Hänen täytyy kuin täytyykin laulaa Maffio Orsini syksyllä, tahtokoon tai ei; sillä kun hän lupasi tulla, luotimme siihen niin varmasti, että olisi petosta, jos hän kokonaan olisi tulematta. — Proosaksi on vain Hamlet käännetty [tanskankielellä nimittäin], eikä koko Shakespeare. Ehdotukseni suomentaa se suorasanaisesti on siten korjattava, että ylhäistunnelmalliset kohdat, esim. monoloogit, Ofelian kuolema, haamun kertomus y.m. käännetään runomittaan, mutta kuitenkin vapaasti, niin että ennen kaikkea selvyyttä pidetään silmällä. — Tuokko ei kaipaa käännöstyötä, sillä hänellä on Domino noir. — Kirjoita, armas siskoni, Hilma Zinkille, että hän tulee Helsinkiin noin 10 p. elok. — Sähkötä myös Hrimalylle ja kysy, miksei Trochlil ole allekirjoittanut välikirjaa?
Minä säälin sinua äärettömästi kaikkien toimien tähden, jotka lykkään päällesi, mutta täältäpäin voin niin vähän tehdä. En ole ollut yhtä terve kuin alussa. — Tohtorin arvelun mukaan on tilani kuitenkin normaali eikä anna aihetta valitukseen. Mutta se ikävä! Sotilailla Rykmentin tyttäressä tulee mielestäni olla lakkeja. Kypärejä olemme käyttäneet niin usein, että ne lopulta tulevat perinnäisiksi. — Ystäväsi ja veljesi Kaarlo.
(14/7) Saithan kirjeeni tauluista — savolaista maisemaa ei ole. Hyvä jos saisin varman vastauksen huomenna, sillä mielelläni lähtisin Augustan luokse. Olen pyytänyt Ossianilta lainaksi 1,000 markkaa. — — Rva Aspegrenkin tarvitsee välttämättömästi rahaa. — Tenorikysymys on huonolla kannalla. Varhain aamulla sähkötin Hrimalylle ja pari tuntia sen jälkeen tuli Niemann kirjeen kanssa, jonka oli saanut häneltä. Hän on erittäin ihastunut Trochliliin, jolla on hyvin korkea, kaunis ääni, musikaalinen esitystapa, laulaa lehdestä y.m. erinomaisia ansiopuolia, mutta se suuri vika — että hän luultavasti ei saa passia sentähden että hän vielä on "kontraktpflichtig", sanoo Hrimaly. Hän kysyy etkö sinä voisi hankkia Trochlilille jotain passia taikka jonkunlaista lupaa tulla ilman passia, mutta se kai ei ole mahdollista eikä semmoista voi millekään virkakunnalle ehdottaakaan. Kaikeksi onnettomuudeksi Hrimaly on Karlsbadissa, eikä hän siis ole saanut sähkösanomaani eikä vakuutettua kirjettänikään. Noin 20 p. heinäk. hän kuitenkin palaa Pragiin. Minä istuin kohta kirjoittamaan Karlsbadiin ja kysyin, kuinka asia soveliaimmin on järjestettävä ja pyysin vastausta sähköteitse. — Hän tarjoaa veljensä orkesterin johtajaksi taikka harjottajaksi (repetitor); veli on Pilsenissä ja tulisi mielellään tänne; sitä paitse hän soittaa viulua, niin että häntä voisi käyttää orkesterissakin. Tähän kysymykseen en vielä vastannut mitään; meidän täytyy ensin nähdä kuinka tenorikysymys päättyy. Hrimaly aikoo tänä kesänä mennä naimisiin ja tuoda nuoren rouvansa mukanaan. — Tallgrenille olen kirjoittanut kiivaan kirjeen, vaikka kohteliain sanoin. Minä sanoin, että Lucrezia annetaan syyskuun alussa tai keskivaiheilla. Saa nähdä mitä hän vastaa. — Zinkille olen myöskin kirjoittanut tänään. Kalliolle kirjoitin eilen ja pyysin häntä hankkimaan meille rakastajan ja, jos mahdollista, tenorinkin. — Hyvästi, Kaarloseni, Jumala suokoon sinulle terveyttä.
(15/7) Oma Kaarlo! Lauantaina, ylihuomenna, matkustan Augustan luokse yhdeksi viikoksi. Ossian oli niin erinomaisen rakastettava, että hän lainasi minulle 1,000 mk, niin että voin lähettää rahaa rva Aspegrenille ja päästä vapaaksi. — Maanantaina 26 p. tulen jälleen kotia, sillä 27 p. alkaa virkatoimitukseni — minulla ei siis ole pitkä loma. — Saithan eilisen sähkösanoman ja vastasit siihen? Se sisälsi vain sanat: "Eiliset tulot 425; Tudor kävi hyvin." — Meillä on huono onni: paitse tavattoman kaunista kesää, joka luonnollisesti houkuttelee ihmisiä teatterista, ovat Franzén ja Granberg tehneet konkurssin, ja pikku kaupungissa, jossa koko maailma on sukua keskenään, vaikuttavat semmoiset seikat.
Hrimalyltä tuli sähkösanoma, että hän on saanut vekselin. — Saa nähdä, saammeko Trochlilin tänne. Joku on kumminkin saatava, sillä mahdotonta on meidän jäädä yksin Ericssonin kanssa. — Mitä sanoo Duncker? Onko hän taipumaton? — Huomenna saanen lähettää kenraalikuvernöörin suosituksen venäläiselle lähetyskunnalle Parisiin; Slöörin mukaan kuuluu kirjelmä olevan hyvin ystävällisesti laadittu. — Juuri sain kirjeen Vilholta; hän voi hyvin, mutta kauhean ikävä hänellä on. Tukholmassa hän oli tavannut [professori] Ahlqvistin, joka oli sanonut, että hän mielellään suomentaisi jotakin teatterille — mutta ei kukaan ole pyytänyt häntä! Eikö sopisi antaa hänelle Die Räuber käännettäväksi? Slöör on niin mieltynyt ajatukseen, että hän joka päivä tahtoo kirjoittaa Ahlqvistille. Anna vastaus tähän. Koko tulevan viikon on osotteeni: Kausala, Iitin pappila. Tuletko käymään Augustan luona tänä kesänä? Jos olet aikonut, niin tule silloin kun olen siellä, olisi niin paljo neuvoteltavaa; mutta älä lähde, jos lääkäri on toista mieltä. Jumalan avullahan tapaamme kaikki toisemme syksyllä. — Hyvästi, Jumalan haltuun. Jos jotakin tapahtuu poissaollessani, niin Wahlström kyllä kirjoittaa. Emilie.
(27/7) Kaarloseni! Vilho tuli lauantai-iltana, mutta ei voi matkustaa Ouluun ennen kun ensi tiistaina klo 2 aamulla. Jos sinulla on jotain sanottavaa hänelle, niin kirjoita kohta. Hän on varsin virkeä ja reipas ja hyvin tyytyväinen matkaansa. Erittäin hän on ihastunut Parisiin; Leipzigin ja vallankin Kööpenhaminan teattereihin hän on mieltynyt. Kööpenhaminassa hän oli ollut kuninkaallisessa. Kasino- ja Bolketeatterissa ja oli tyytyväinen kaikkiin, sitä vastoin ei ollenkaan Tukholman näyttämöön. Hänestä ruotsalainen teatteri ylipäätään on niin äärettömän teeskennelty ja mahtipontinen, että kauhistuttaa. Edelleen hän sanoo matkan antaneen hänelle mitä varmimman luottamuksen teatterin tulevaisuuteen. Hänkin näyttää mielellään tahtovan ottaa tanskalaisen näyttämön esikuvaksi; kuitenkaan hän ei nimenomaan lausunut sitä, mutta hän kiitti sitä lämpimästi sen luonnollisuuden takia. — Olisihan hyvä jos ensi keväänä voisit käväistä Kööpenhaminassa. — Blochilta ei ole mitään tullut, ei myöskään Hrimalylta, vaan todistus hänen äidiltään, että hän oli saanut kirjeeni vekselin kanssa. Saa nähdä mitä hän vastaa; aika kuluu, niin että olisi hyvä saada jotain selvyyttä. — Nti [Emilie] Stenberg kirjoittaa, että hän Oululaivalla matkustaa Ouluun. Vilho menee samassa laivassa, joka sopii hyvin. Törmäseltäkin sain kirjeen. Hän lähettää luettelon näytännöistä tuloineen. Porissa antoi Kavaluus ja rakkaus suurimman tulon; Tampereella ensi näytäntö. Oulussa ovat tulot käyneet alaspäin; Lundahlin resetti tuotti 391 mk, sitä edellinen näytäntö 394. Hirveä kuumuus estää kai ihmisiä käymästä teatterissa. Mili ilmoittaa kirjeessä rva Engdahlin vastauksen, joka on pelkkiä kysymyksiä: tuleeko seurue Turkuun talvella? saako hän tulla vain koetteeksi pariksi kuukaudeksi? Minä vastasin tietysti myöntäen kumpaankin kysymykseen. Hänen appivanhempansa asuvat Turussa ja ovat kokonaan vastaan että hän antautuisi teatteriin.[58] — Myötäseuraava kirje [nti Naëmi] Ingmanilta tuli juurikään. Hän oli vain yhden päivän täällä.[59] — Rva Aspegrenin näyttää olevan vaikea tulla toimeen Parisissa ja hän ikävöi Kööpenhaminaan, mutta siellä ovat teatterit nyt suljetut. — Huomenna kirjoitan hänelle. Täällä cm hirmuisen kuuma ja ikävä. — Juuri oli Wahlström täällä ja sanoi Littsonin haluavan soittaa meillä iltalaskun mukaan, hän ei voi sitoutua kokonaan, aamupäivä-harjotusten tähden. — Kyllä puhun hänen kanssaan. Laurent on pyytänyt Wahlströmiä puhumaan sinun kanssasi hänen ottamisestaan orkesteriin. Hän on kirjoittanut Leanderille ja ehdottanut, että he vaihtasivat soittokonetta, mutta Leander ei ole vastannut, vaan ainoastaan kirjoittanut että asia jääköön siksi kun hän tulee. Pelkään että Laurent on aikaansaanut meille jonkun selkkauksen Leanderin kanssa, jota meidän kuitenkin täytyy koettaa pitää hyvällä tuulella. —
(30/7) Lähetän myötäseuraavan kirjeen Tuokolta. Sen ohella tuli En voi ja Mustan Dominon ensi näytös; mitä hänen tulee saada kun se on valmis? Paha on että ollaan yhä enemmän tyytymättömiä hänen suomennoksiinsa. Vilho oli eilen täällä ja valitti surkeasti, hänestä ne on kauheasti hutiloituja. Kerroin Vilholle Stålhandsken kirjeestä. Se on aivan oikein hänen entinen oppilaansa. Hän arveli että miestä ei pitäisi hyljätä. Hän osaa jotakuinkin suomea ja hänellä on kaunis vartalo (jotenkin kuin Böökillä), edullinen ulkonäkö ja hyvänlaiset taipumukset. Sentähden päätettiin että Vilho kirjoittaisi hänelle, että hän saa tulla koetteeksi pariksi kuukaudeksi; palkka olisi 80 mk kuukaudessa, vähempää ei voi antaa, koska hän ei ole kokonaan vasta-alkaja. — Sain kirjeen rva Aspegrenilta, joka menestyy hyvin nti Ingmanin lähdettyäkin. — — Zink kirjoitti eilen, että hän lähtee Kuopiosta 12 p. elok., jos sopimus pysyy muuttamatta, jos hän saa matkarahoja ja jos hän saa kokonaan antautua oopperaan, johon hänellä on enemmän taipumusta kuin draamalliseen. Siihen siis hävisi toivo saada operettilaulajatar. Tokko hänellä on ääni, joka kelpaa oopperaan? — — Hrimalylta ei ole tullut kirjettä, eikä Blochiltakaan. — Kirjoitan Hrimalylle pyhänä, jollei siksi kirjettä tule. — Antonoff ei saanut selvää Cajanderin käsikirjoituksesta, hän sekotti lehdet y.m., niin että minun täytyy kirjoittaa ne kohtaukset [Narcisse Rameausta], joissa Pompadour esiintyy. Minä kirjoitan käännöksen punaisella alkutekstin alle ja annan sitte Antonoffin kirjoittaa puhtaaksi Pompadourin osan [rva Raata varten]. — Voit ymmärtää, kuinka hitaasti minä kirjoitan niin huolellisesti ja selvästi kuin pitää; huolimaton käsialani vaatii paljo aikaa tullakseen selväksi, mutta aina teen parempaa työtä kuin Antonoff, jonka kirjoitus on aivan kelvotonta. — Kuinka kävi Savonlinnan matkalla? — Hyvästi, rakkaani, Jumalan haltuun. Emilie.
(31/7) Hirveän ikävä asia, Kaarloseni! Trochlil ei tulekaan. Niemann kävi juuri täällä ja näytti kirjeen Hrimalylta. Hrimaly kirjoittaa, että Trochlil ei saa passia, pelkää pitkää matkaa ja kylmää sekä on saanut toisia loistavia tarjomuksia, niin että häntä ei enää ole ajateltavakaan. Toinen tenori on saatavissa, mutta hän vaatii 10,000 markkaa! Kirjoitan huomenna Hrimalylle ja kysyn, eikö hän mitenkään voi hankkia meille tenoria, sillä Niemannille hän kertoo, että laulajia on kyllälti eikä niille suinkaan makseta niinkuin meillä, vaan satoja mitä täällä tuhansia. Tahdotko että kirjoitan Bergholmille, että hän koettaa hankkia meille vielä yhden pienen ruotsalaisen(!) Sähkötä, jos tahdot sen. Kenties on kuitenkin paras odottaa vastausta Hrimalylta; minä pyydän häntä sähköttämään.
Olen väsynyt ja sairas; olen ollut niin kauhean ahkera. Nyt ovat molemmat näytökset valmiit — kaikki kirjoitettu. — Itse paras renki, sanoo vanha rouva Lindroos. Kuitenkin olen kovin häpeissäni, etten tänään saanut lähetetyksi roolia y.m. rouva Raalle. Hyvää yötä. Emilie.
(Lappeenranta 2/8) Rakas sisar! Tieto Trochlilista tuli kuin ukkosen isku. Paras on toki odottaa Hrimalyn vastausta, sillä mitä Ruotsista on saatavana, voimme yhtä hyvin saada vähän myöhemminkin. Ehkä kuitenkaan ei haittaisi kirjoittaa Bergholmille ja pyytää häntä tiedustelemaan. Ainoastaan tiedustelemaan! Sitä parempi, jos saamme jonkun Pragista. Mutta enemmän kuin 6,000 emme mielestäni missään tapauksessa maksa. — Kirjoita, armaani, Zinkille ja sano, ettemme koskaan ole ajatelleet häntä oopperaan — vaan laulajattareksi puheosastoon.
Täällä on minunkin tieheni osunut eräs "Tenörchen". Jotain erinomaista hän ei ole, mutta musikaalinen hän on, hän voisi täyttää Pesosen sijan. Hänen nimensä on Lindström, ja hän on seminaarin käynyt. Muutoin kiltti poika ja hyvä fennomaani. Heikko kulttuurikielessä. Myöskin halukas tulemaan puheosastoon. — — Jos tietäisit, kuinka säälin sinua raskaassa asemassasi, kun kaikki lepää sinun niskoillasi. Mutta minä en uskalla vielä ryhtyä työhön. Voin tosin verrattomasti paremmin kuin keväällä, mutta täysin toipunut en ole. Sinua vaan! näytelmään olen kirjoittanut sanat nuottein alle ja lähettänyt ne Ouluun. — Hyvästi, rakkaani, kahden viikon päästä olen Helsingissä. Silloin kerron Savonlinnan matkasta, joka kernaasti olisi saanut jäädä tekemättä.[60] Oma Kaarlosi.
(4/8) Oli kovin hauskaa saada sinulta kirje. Olin jo niin levoton, että aioin sähköttää. — Augusta kirjoittaa jo perjantaina tulevansa kaupunkiin. Luonnollisesti tulee hänellä olemaan ikävänlaista minun luonani, kun minulla ei ole edes palvelijatarta, mutta käyneehän tuo jollakin tavoin. — Zinkille kirjoitin eilen ehtoolla, tänään olen kirjoittanut Bergholmille. Hrimalylle kirjoitin pyhänä kaksi kirjettä eri osotteilla ja sanoin, että hänen välttämättömästi täytyy toimittaa meille tenori: jollei Trochlil tule, niin joku toinen.
Alma Momanin suosittaman alttolaulajattaren laita on niin, että hänen nimensä on Östberg eikä Vestberg. Täti kirjoittaa tänään hartaitten tiedustelujen kautta saaneensa selville, että eräs Sofie Östberg Vaasasta käy Tammisaaren seminaarissa, että hänellä on kaunis ääni ja että hän on hyvin musikaalinen; mutta valitettavasti hän on niin kivuloinen, että tuskin on syytä puhutellakaan häntä. Olen kuitenkin kehottanut tätiä pyytämään häntä tulemaan tänne ennen kun matkustaa Tammisaareen. — Blochilta ei ole tullut mitään; sentähden kirjoitin hänelle tänään muistutuksen. Näet siis että kirjeenvaihtoa ei puutu — käsivarteni on aivan kangistunut. — Tiistaiaamuna Vilho lähti aika reippaana (mutta kuitenkin hän käveli melkein yhtä hitaasti kuin ennen); hän on erinomaisen viehättynyt Hamletista ja sanoi aikoneensa käydä Englannissa ainoastaan nähdäkseen heidän eteviä Hamlet-näyttelijöitään. Luullakseni hän panee pahaksi, jollei hän saa roolia, mutta ei hän mielestäni ole siihen sovelias.
(8/8) Kaarloseni! Hetki sitten tuli sähkösanoma Hrimalylta: "Würden Sie nehmen recht braven Tenoristen für Zeit 1 Oktober bis 31 März gegen dreitausendfünfhundert Mark Gage und ein Benefice? Würde trachten ihn bekommen. Antwort gleich telegrafisch".[61] Minulla oli jo sähkösanoma sinulle puoleksi kirjoitettuna, mutta kun klo oli 1/2 10 Hrimalyn sanoman tullessa ja Lappeenranta tietysti ei ole yöasema, niin olisi se saapunut käsiisi vasta huomenna ja niin olisi koko vuorokausi mennyt hukkaan, ennen kun Hrimaly olisi saanut vastauksen, joka tietysti on kiireellinen, koska hän pyytää sitä "kohta sähköteitse". Augusta ja minä tuumailimme hetken yhdessä ja päätimme ettei ollut muuta neuvoa kuin kohta vastata: otamme. Kumminkin vähän rajoitin asiaa, sillä minä sähkötin: "Wenn er ein guter Sänger ist und einige Partien kann, nehmen wir ihn auf diese Bedingungen".[62] Siis on asia melkein ratkaistu etkä sinä sentähden saa olla pahoillasi; mihinkä me joutuisimmekaan yksistään Ericssonilla? Huhtikuun 1 p:ksi voi jo uutta ilmaantua ja kenties voimme silloin tulla toimeen Ericssonin kanssa ja saatammehan näyttelyn ajaksi hankkia jonkun "Gast'in" [vierailijan]. Kirjoita kuitenkin, oletko pahoillasi? — Sitte kirjoitin kohta Hrimalylle ja pyysin häneltä yksityistietoja laulajastamme, mitä oopperoita hän ennen on laulanut, kelpaako hän Faustiksi y.m. Edelleen pyysin Hrimalya sähköttämään, jos hän osaa Faustin, niin että täydellä vauhdilla voimme ryhtyä harjotuksiin. Mutta nyt — hyvää yötä. On myöhäinen, minulla on uni ja olen väsynyt. Emilie.
Fredlander [uusi vahtimestari, Vaasasta] tuli tänä iltana ja huomenaamuna vien hänet Arkadiaan. Aion vastaiseksi antaa hänen asua tulevassa kansliahuoneessa ja Adlerbergin rappusissa. — Wirman [entinen vahtimestari] kuuluu olevan kovin murheellinen.
Siihen säilynyt kirjeenvaihto päättyy. Melkein pyörryttää, kun ajattelee mitä kaikkea sisaruksilla tällä viiden viikon ajalla oli mietittävänä ja ratkaistavana. Joka päivä tuli milloin miltäkin suunnalta kirjeitä ja sähkösanomia, joihin oli vastaaminen. Milloin lähetettiin neuvoja ja ohjeita, milloin rahaa, milloin tilattiin nuotteja, taikka kirjoja taikka suomennoksia, milloin oli pukuja hankittava, milloin tiedusteltava sitä taikka tätä — joka päivä toi uusia huolia! Ja tämmöistä puuhaa oli heidän elämänsä läpi koko vuoden, sillä itse näytäntökautena oli asiain paljous vain kahta vertaa suurempi. Totta kyllä silloin enimmät seikat suoritettiin suullisesti, mutta ei sentään kirjeenvaihtokaan tauonnut. Entäs kun sitten ikäviä selkkauksia sattui, kun sairauskohtaukset pakottivat muuttamaan ohjelmia ja suunnitelmia! Entäs kun raha-asiat kävivät ahdistaviksi, niin että koko teatteriyritys näytti rientävän vararikkoa ja perikatoa kohti!
Muutoin on tämä kirjeenvaihto yhdessä kohden oikein draamallisesti jännittävä. Tarkoitamme tuota läpikäyvää tenorikysymystä. Jo ensi kirjeessä se tulee näkyviin. "Hrimalylle 500 markkaa" — niin se alkaa. Ennen oli niinkuin Morgonbladetin arvostelijan sanoista näkyy tieto tullut, että saksalainen tenori oli tulossa. Tieto tarkoitti Trochlillia, jonka kanssa välikirja oli tehtävä. Mutta kirjeistä nähdään, kuinka ensin huhujen ja sitte yhä selvempien sanomien kautta Bergbom-sisarukset saavat tietää, että Trochlil ei tulekaan. Se oli "ukkosen isku". Mutta väsymättömästi Emilie pommittaa Hrimalya yhä uusilla kirjeillä vaatien, että hän sittekin hankkisi tenorin ja samalla aikaa hän kehottaa Bergholmia ja — miltei epätoivoisesti — Kalliotakin (!) tiedustelemaan tuota ikävöityä laulajaa. Sillä Emilie ei uskalla mitenkään alottaa uutta näytäntökautta Ericssonin kanssa — edellisen tuottama kokemus oli näet ollut liiaksi tuskallinen. Kaikki näyttää jo menetetyltä, kun eräänä iltana Hrimalyn sähkösanoma tulee: "ottaisitteko" j.n.e., johon on paikalla vastattava — ja Emilie ja rva Heurlin yhdessä päättävät: otamme! Ja päätös oli kaikin puolin onnellinen, sillä laulaja, joka näin, niin sanoaksemme, viime näytöksessä nimettömänä astui näyttämölle, oli se tenori, joka Suomalaisen oopperan jäsenenä ennen pitkää oli saava yleisömme täyden suosion ja joka oli tänne jäävä lähes neljäksi vuodeksi — tsekkiläinen Josef Navrátil. — Vähäpätöisemmistä aiheista kuin Emilie ja Kaarlo Bergbomin kirjeenvaihdosta kesällä 1875 on huvinäytelmiä sepitetty!
Vielä on katsaus luotava laulutaiteilijoittemme kesään. — Jo toukokuun lopulla kerrottiin sanomissa eräitten oopperaseurueen jäsenten päättäneen tehdä kiertomatkan sisämaahan esittääkseen kohtauksia eri oopperoista, ja näytäntöjen päätyttyä Helsingissä Strömer-sisarukset sekä Achté ja Bergholm lähtivätkin liikkeelle. Heidän aikomuksensa oli käydä Kuopiossa ja Joensuussakin, johon kauppiaat H. ja P. Parviainen olivat tarjonneet heille vapaan matkan höyrylaivallaan ja jossa nti Svärd oli luvannut teatterisalinsa maksutta käytettäväksi. Kesäkuun alkupuolella kuopiolaiset saivatkin ihastuksekseen nauttia näytännöistä, joissa esitettiin kohtauksia Normasta, Fra Diavolosta ja Luciasta, jota paitse Emmy Strömer toimeenpani laulajaiset Kuopion avarassa teatterissa. Sanomattakin ymmärtää, että etevien taiteilijain esityksiä palkittiin mitä innokkaimmilla suosionosotuksilla, vaikkei yleisöä joka ilta riittänytkään huoneen täydeltä. Jopa kutsuivat kaupunkilaiset harvinaiset vieraat pitoihinkin seurahuoneelle ja läänin kuvernööri esitti heidän maljansa tunnustaen todeksi, että "Väinämöisen kanteleita vielä tehdään uusia". Samassa tilaisuudessa kauppias Rissanen puhui Bergbomin kunniaksi, jota aina muistettiin teatterijuhlissa, huolimatta siitä oliko hän saapuvilla vai ei. — Kuopiosta seurue matkusti Savonlinnan kautta Joensuuhun esiintyäkseen siellä kolmena iltana.
Tältä matkalta palasi pikku seurue Helsinkiin, jossa sillä välin Emmy Strömerin ja Achtén kuuluutus avioliittoon oli tapahtunut. Yksinkertaiset "aamupäivähäät", jotka morsiamen äiti ja Emilie Bergbom olivat valmistaneet, vietettiin sitten 30 p. kesäk. tri Sanmarkin huoneustossa Elisabetinkadun varrella n:o 13. Vihkimisen toimitti sulhasen lanko rovasti Osk. Grönholm. Bergbom ja Wahlström olivat sulhaspoikina sekä neidit Sofie Strömer ja Sigrid Chrons morsiusneitosina. Iltapäivällä lähti nuori pari höyrylaivalla Orrbyhyn Porvoon saaristossa, viettääkseen siellä kesänsä.
Elis Duncker, joka ei ollut yhtynyt toisten kiertomatkaan, antoi omin päinsä 31/7, se on Savonlinnan 400-vuotisjuhlan jälkeisenä päivänä, aamupäivä-laulajaiset siinä osassa vanhaa linnaa ("bastion Dick"), jossa juhlatanssiaiset olivat kestäneet samaan aamuun saakka. Kuopiossa hän lauloi 3/8 N. Kiljanderin avustamana ja syksyllä muuallakin, esim. Porissa, niinkuin jo tiedämme Vilhon pahantuulisesta kirjeestä.
Ida Basilier palasi kotimaahan elokuun keskivaiheilla, tullen ensin Helsinkiin. Siellä hän 22/8 sulasta ihmisrakkaudesta antoi mielisairaitten Lapvikin sairaalassa kuulla helkkyäänensä suloutta ja hetken tuta lempeän sopusoinnun hivelyä, jota he enimmän elämässä kaipaavat. Sen jälkeen laulajatar lähti pitkälle konserttimatkalle, jolla hän pianotaiteilijan nti Ina Forsténin seuraamana kiersi koko Suomen niemen laulaen useimmissa kaupungeissa (ja maaseudullakin, niinkuin Kalajoella).
Paitse näitä suomalaisella näyttämöllä jo esiintyneitä laulajakykyjä antoivat tänä kesänä eri paikkakunnilla laulajaisia erinäiset toisetkin, jotka pian olivat vuorostaan esiytyvät oopperassa. Niin nti Naëmi Ingman, jonka nimi jo ennen on tässä luvussa mainittu, ja niin neidit Mathilda Lagermarck ja Hortense Synnerberg.
Oopperanäytännöt alkoivat Helsingissä 5/9, jolloin Bellinin Norma annettiin täydellisenä, joka keväällä oli ollut mahdotonta. Nyt oli Ericssonin ääni heleä kuin ennen, ja oopperan esitys oli erinomaisen tyydyttävä. Luonnollisesti kohdistui yleisön innostus kuitenkin rva Achtéhen, jonka rinnalla nti Sofie Strömer vielä esiintyi, vaikka hänenkin häänsä olivat lähellä. Köörit olivat heikommat kuin keväällä, syystä kun osa avustajia vielä oli maalla; sama oli orkesterin laita. Seuraavissa näytännöissä 9/9 ja 12/9 oli yleisön ihastus muuttumaton ja lämpimimmin se tavallisuuden mukaan ilmaistiin Casta diva aarian, toisen näytöksen tersetin ja kolmannen näytöksen finaalin jälkeen. Jossakin näistä kolmesta näytännöstä kävi eräs pietarilainen, joka St. Petersburger Zeitungissa julkilausui vaikutelmansa:
— — "Norma olisi koristanut suurtakin näyttämöä. Norma 65° pohj. leveyttä — esittäjätär rva Strömer-Achté on kotoisin Oulusta — ja samalla täynnä etelämaista hehkua ja intohimoa ja kykenevä käyttämään mitä draamallisimpia ilmaisukeinoja oli tietysti ylen kiehtova. Rva Achtélla on ihana mezzosopranoääni, sangen voimakas ja soinnultaan erinomaisen sympaattinen. Nähtävästi parhaimman koulun kehittämänä on laulu nuhteettoman puhdas äännännän sekä lämmin ja eloisa esityksen puolesta. Miellyttävän ulkonäön, ilmehikkään kasvojeneleilyn ja jalojen liikuntojen avulla hän osasi, liiottelematta, täydellisesti ilmisaattaa suuret mielenliikutukset. Suurilahjaisena taiteilijattarena ja itsenäisesti luovana kykynä, täynnä eloa ja tulta, hän niin kauvan kun hän isänmaallisen innostuksen kannattamana antautuu Suomalaiselle oopperalle varmaan pitää sen voimassa. Adalgisana häntä avusti ansiokkaalla tavalla nuorempi sisar, joka myöskin on kyvykäs laulajatar. Kööri lauloi, joskin sen jäsenet näyttivät vähän tottuneilta näyttämöllä liikkumaan, varmasti, puhtaasti ja oikein, harvalukuinen orkesteri teki niinikään parastaan, niin että hyvä, musikaalinen yhteisvaikutus syntyi."
Tämän jälkeen tuli kaksi Trubaduri-näytäntöä 17/9 ja 19/9. Ja yhä vaan tämä ooppera sai myrskyistä suosiota osakseen — "sillä, sanottakoon mitä tahansa, rva Achtén Leonora on vastaiseksi taiteilijattaren täydellisin luoma!" — Sitte seurasi Lucrezia Borgia, joka sekin nyt vasta voitiin antaa täydellisenä. Rva Achté ja Duncker lauloivat ja näyttelivät niin, että olisivat tyydyttäneet paljo suurempien ja mainioimpien näyttämöjen vaatimuksia. Orsinin osassa esiytyi nti Fanny Tallgren. Ooppera annettiin kolme kertaa peräkkäin (21, 23 ja 26 p.). Viimeisenä iltana oli huone täynnä, esitys niin eloisa ja hengeltään taiteellinen, että kuulijat vastustamattomasti joutuivat innostuksiinsa.
Näin näytännöt alkoivat ulkonaisesti hyvällä menestyksellä; mutta silti kaikki ei ollut hyvin. Viimemainittuna päivänä sai Emilie Bergbom nti Elfvingiltä lahjaksi teatteria varten kauniita tekokukkia. Vastauksesta otamme seuraavat rivit:
— — "Oletko itse tehnyt erinomaisen kauniit, siniset lemmenkukat? Ne saavat debyteerata Lydia Laguksen kanssa Rykmentin tyttäressä, kun hän vain tulee niin terveeksi, että hän voi laulaa. Hän on näet useita viikkoja ollut sairas, niin että meidän on täytynyt kokonaan lykätä Rykmentin tytär ja hänen debyyttinsä tuonnemmaksi, vaikka ooppera oli melkein valmis. Sentähden sai Ruotsalainen teatteri, joka tietysti on katsonut tarpeelliseksi ottaa saman kappaleen, aikaa näyttää sen ennen meitä, ja tapahtui se viime keskiviikkona — nti Byström pääosassa —, mutta onneksi kokonaan onnistumatta. Ylipäätään ovat ihmiset nykyään kerrassaan haluttomia teatteriin; sitä vastoin ne harrastavat sirkusta, ja sillä on joka ilta hyvät ja täydet huoneet. Meillä on ollut huononlaisesti väkeä, keskimäärin puoli huonetta taikka vähä enemmän, ainoastaan kaksi kertaa täysi. Yleisö vaatii jotain uutta ja Laguksen sairauden tähden emme voi tarjota sitä. Don Juania harjotetaan ja samoin Stradellaa, nyt kun Rykmentin tytär jätettiin. — Suuri teatteri näyttelee melkein tyhjille huoneille, niin että me kuitenkin olemme vähän onnellisemmassa asemassa. — Minusta sinä voisit marraskuun alussa tulla tänne pariksi viikoksi katsomaan rva Winterhjelmiä ja puheosastoa. — Kylpyparannuksilla olo on vaikuttanut hyvin Kaarloon, vaikka hän ikävä kyllä nyt on vilustunut ja saanut julman katarrin, joka luultavasti kestää koko talven." — —
Tästä näkyy että oli perää tuossa Emilien kesällä kuulemassa kertomuksessa, että Ruotsalainen teatteri ottaisi esittääkseen samoja oopperoita samaan aikaan kuin Suomalainen teatteri! Edelleen näemme että rva Winterhjelm oli suostunut tulemaan marraskuulla, jolloin puheosasto toimisi Helsingissä ja lauluosasto Turussa. — Tämän yhteydessä mainittakoon toisesta, vähän myöhemmästä (30/9) kirjeestä nti Elfvingille, että tämän teatterin ystävän alotteesta Turussa oli ruvettu puuhaamaan arpajaisia Suomalaisen näyttämön hyväksi. Samassa kerrotaan erään teatterin suosijan (Julius Krohnin) lahjoittaneen sille 1,000 markkaa, josta ei kuitenkaan saisi julkisesti mainita ennen kuin vuositileissä.
Tieto että uusi tenori tänä syksynä tulisi oopperaan herätti melkoista uteliaisuutta yleisössä. Hän saapui Helsinkiin 3/10. Samana iltana annettiin Trubaduri, jossa oopperassa kaukainen vieras muutama päivä myöhemmin esiintyi ensi kerran. Tämä Josef Navrátilin debyytti oli mitä mieltäkiinnittävin tapaus oopperamme elämässä, eikä siis kummaa, että huone oli täpötäynnä. Morgonbladet lausuu siitä:
"Debyytti oli vaikutukseltaan yllättävä. Hra Navrátil valloitti yleisön oikein ryntäämällä. Mitä voimakkaimmat kättentaputukset ja hyvä- sekä esiinhuudot ilmaisivat kuinka ihastuneita oltiin hänen ytimekkääseen, dramaattiseen lauluunsa. Hra Navrátililla on oivallinen, hyvässä koulussa kehitetty tenoriääni ja hänen esityksensä on tarmokas ja ilmehikäs. Semmoinen tenorilaulaja kuin Navrátil on erinomainen lisä Suomalaisen oopperan jäsenistöön ja on tuottava sille uutta loistoa. Selvästi näkyi että hra Navrátilin hehkuva esitys innostutti toisiakin esiintyjiä." —
Navrátil oli syntynyt Böhmissä 1840 ja siis Suomeen tullessaan parhaimmassa ijässään, 35-vuotias. Ollen niinkuin nimikin ilmaisee tsekkiläistä kansallisuutta, hän oli ennen oopperalaulajana toiminut ainoastaan kotimaassaan, Egerissä, Teplitzissä ja Pragissa; mutta hänen ohjelmistonsa oli silti sangen runsas. Hän oli näet laulanut kolmattakymmentä tenoriosaa tavallisimmissa italialaisissa, ranskalaisissa ja saksalaisissa oopperoissa (muun muassa Lohengrin ja Tannhäuser) ja oli siis niin täysin tottunut, että hän saattoi vaikuttaa tottumattomampaan ympäristöön. Vartaloltaan hän oli lyhytläntä ja tanakka eikä hän kasvoiltaankaan ollut kaunis, mutta hänessä oli runsain määrin etelämaista tulisuutta ja osaten suurella taidolla käyttää miellyttävää ja heleää, joskaan ei ylen voimakasta ääntään, hän helposti sai unohtamaan mitä ulko-olennolta puuttui viehättävää. — Kun Ericssonkin vielä oli oopperan palveluksessa, voitiin olla jotenkin varmat siitä että ainakin tenoripuoli oli turvattu.
Trubaduri esitettiin vielä 10/10 ja 12/10 ja Navrátilista sanottiin jo niiden iltojen jälkeen, että hänestä tulee yleisön suosikki, vaikka samalla tunnustettiin, että Emmy Achté toki nyt niinkuin ennen antoi kokonaisuudelle vastustamattoman tenhovoiman. Toinen rooli, jossa Navrátil esiintyi, oli Edgardo Luciassa 15/10 Ja 17/10. Siinäkin hän lauloi vaikuttavasti, erittäinkin viimeisessä kuvaelmassa, joka vasta nyt näyttäytyi oikeassa valossaan. Sekstetti suoritettiin loistavasti ja oli kohta toistettava.
Tällä aikaa oli Flotowin ooppera Alessandro Stradella, valmiiksi harjotettu ja näyteltiin ensi kerran 21/10 ihan täydelle huoneelle. Tässä oopperassa esiintyi pääasiassa aivan uusia voimia: nimiroolissa Navrátil, Leonorana nti Mathilda Wecksell [runoilija J. J. Wecksellin sisar], jonka nimeä ei ennen ole mainittu tässä kertomuksessa, Bossin osassa Bergholm sekä rosvoina maisteri W. O. Gottlund ja Aspegren. "Syvällä, lempeällä intomielellä Navrátil lauloi Stradellan osan. Varsinkin oli hänen laulunsa kolmannen näytöksen rukousaariassa, jolloin Stradella tietämättään lumoaa rosvot, miellyttävä, lämmin ja taiteellisen ihana. Tämän aarian esitti laulaja suomeksi; muutoin hän lauloi saksaksi (samoin kuin Edgardona; Manricon osassa hän oli käyttänyt tsekinkieltä)." Tietysti Navrátil palkittiin lämpimillä suosionosotuksilla. Myöskin nti Wecksell sai yleisöltä myötätuntoisen kohtelun, vaikkei hänen tottumattomuutensa ollut omansa hankkimaan hänelle suurempaa menestystä. Laulajatar, joka oli harjottanut opintoja Pietarissa, osotti kumminkin käyneensä hyvää koulua; hänen korkea sopranoäänensä oli aika hienosti kehitetty ja esitys laadultaan huoliteltua. Bergholm oli tapansa mukaan tyydyttävä, ja rosvot suorittivat koomilliset osansa sangen hupaisesti. — Ooppera annettiin vielä kolme kertaa (24, 26 ja 28 p.). Lähinnä viimeinen oli Navrátilin ja viimeinen nti Sofie Strömerin resetti-ilta. Tarkoitus oli ollut, että laulajatar esiintyisi viimeisen kerran 27/10 niissä Norman, Noita-ampujan ja Fra Diavolon kohtauksissa, joissa hän enimmän oli miellyttänyt yleisöä, mutta rva Achtén äkillisen sairastumisen tähden näytäntö peruutettiin ja sijaan pantiin seuraavana iltana ohjelma, missä lyhyeen Stradellaan oli liitetty Fra Diavolon ensi näytös. Tässä jälkimäisessä oopperassa nti Strömerillä englantilaisena ladynä oli yksi onnellisimpia roolejaan, jossa hän sekä laulunsa että kujeellisen näyttelemisensä kautta oli suuresti tyydyttänyt katsojia. Nyt yleisö varsin lämpimästi ilmaisi myötätuntoisuuttansa ja kiitollisuuttansa eroavalle laulajattarelle, jolla ei suinkaan ollut arvoton osa Suomalaisen oopperan voitoissa. — Näytännön jälkeen oli Arkadian lämpiössä läksijäispidot, jossa Julius Krohn julkilausui juuri mainitut tunteet ja nti Strömerille muistolahjana annettiin pieni kokoelma suomalaista kirjallisuutta. Tilaisuudessa oli saapuvilla nti Strömerin sulhanenkin, norjalainen insinööri Bonnevie. Häät vietettiin lauantaina 30 p. lokak.
Oopperan näytäntösarja Helsingissä päätettiin Lucrezia Borgian kahdenkertaisella esittämisellä 31/10 ja 2/11. — Sen jälkeen oli lauluosasto matkustava Turkuun, ollakseen siellä tammikuun keskivaiheilla. Pari viikkoa rva Achtén oli määrä vielä olla mukana, mutta sitte laulajatar (joka oli yleisistä varoista saanut 1,500 mk:n matkarahan) oli lähtevä ulkomaille. Niin aikoi Dunckerkin tehdä, joten oopperan jonkun aikaa oli tultava toimeen ilman heitä. Rva Achtén sijaan oli kuitenkin Ida Basilier astuva uuden vuoden alusta.
Kun oopperaseurue muutti Turkuun, oli puheosasto jo tullut pääkaupunkiin, jossa se nyt oli antava näytäntöjä rva Winterhjelmin kanssa. Tämä taiteilijatar oli lokakuun viime viikolla saapunut Turkuun ja toimeenpantuaan siellä draamallisen iltaman (Tanssikengät, mestauskohtaus Daniel Hjortista y.m.) hän 1 p. marrask. tuli Helsinkiin.
Ensimäinen puhenäytäntö oli 5/11, jolloin rva Winterhjelmiä lämpimästi tervehdittiin taiteellisesti ja historiallisesti yhtä merkillisessä Lea-roolissaan. Sitä paitse näyteltiin Mustalainen, jonka pääosan Lundahl esitti eloisasti ja hyvällä värityksellä sekä Toinen tai toinen naimaan, jossa Vilho Jakob Grimminä etupäässä huvitti katsojia. Kun sama näytäntö oli uudistettu 7/11 annettiin 9/11 Brachvogelin Narcisse Rameau, rva Winterhjelm madame Pompadourina. Tuskin tarvitsee sanoa, että suuri näyttelijätär mestarillisesta luonteenkuvauksestaan ansaitsi ja sai innostunutta tunnustusta; mutta ei paljo vähempää tyydytystä herättänyt se, että Lundahl nimiroolissa ja rva Aspegren m:lle Quinaultina osottivat sangen merkillistä edistystä. Varsinkin edellinen näytteli useissa kohdin sillä välittömällä intomielellä, joka vastustamattomasti vaikuttaa katsojaan, ja jälkimäinenkin ilmaisi kehittynyttä kykyä. Molemmille sopi jo antaa taiteilijan nimi, koska olivat päässeet sille asteelle että voivat harkita tehtävänsä kokonaisuutena, jonka ilmisaattamiseksi yksityispiirteet olivat yhteenliitettävät. Itse roolin laatu teki, että Lundahlin esitys tässä kohden oli suuriarvoisempi. Paitse pienempiä yksityiskohtia huomautettiin, että puhelukohtaukset olivat heikommat. Näytäntö uudistettiin 11/11 ja 14/11.
Lähinnä sen jälkeen tuli Maria Tudor, 18/11 ja 21/11, hyville huoneille. Rva Winterhjelmin erinomainen esitys tässä näytelmässä oli sama kuin ennen; sitä vastoin kotimaiset avustajat eivät saaneet mainittavaa kiitosta. — Se päivä, jolloin Maria Tudor esitettiin ensi kerran, oli rva Winterhjelmin 37 syntymäpäivä. Sen johdosta Suomalaisen teatterin johtokunta kävi hänen luonaan kunniatervehdyksellä ja pyysi saada maalauttaa hänen muotokuvansa Lean roolissa; kuva olisi säilytettävä Arkadiateatterin lämpiössä, muistona hänen vaikutuksestaan näyttämömme hyväksi. Sitä paitse seurueen jäsenet lahjoittivat rva Winterhjelmille albumin, jossa oli heidän kaikkien muotokuvat. Myöhemmin kävi joukko ylioppilaita, joihin muutakin yleisöä oli liittynyt, tervehtimässä taiteilijatarta laululla. — Muotokuvan maalasi rva Winterhjelmin täällä ollessa nuori Albert Edelfelt, ja on se nykyään sijoitettu Kansallisteatterin lämpiöön, jonka muotokuvakokoelmasta se on ensimäinen eli vanhin.[63]
Näinä päivinä Suomalainen teatteri sai vastaanottaa 2,194:04 markkaa, tulot teatterin matkarahaston hyväksi toimeenpannuista arpajaisista Turussa. Yritys oli, niinkuin edellisestä tiedetään, syntynyt nti Elfvingin alotteesta. Emilie Bergbomin kirjeestä 22/11 näkee, että toimeenpanijoilla oli ollut paljo vastuksia voitettavana, mutta "loppu hyvä, kaikki hyvä". Edelleen saamme siitä tietää, että turkulaiset ystävät olivat päättäneet kehottaa samanmielisiä henkilöitä muuallakin ryhtymään samanlaisiin puuhiin. Olihan ilahduttavaa ja rohkaisevaa Bergbom-sisaruksille kokea tämäntapaista ystävällistä myötävaikutusta. Samassa kirjeessä Emilie lausuu:
— "Hyvin hauskaa on jälleen nähdä puheosastoa ja me olemme varsin tyytyväisiä sen edistykseen. — Rva Raa on sama uskollinen, yritystä harrastava ystävä kuin aina; me saamme pitää hänet noin 10 tai 12 p:ään jouluk. Hänen miehensä täytyy olla kotona jouluksi [hra Winterhjelm oli tullut Helsinkiin marraskuun keskivaiheilla viipyäkseen niin kauvan kuin rouvansakin]. Yleisö ei ole samassa määrässä tyydyttävä; se on kyllä ystävällinen ja mieltynyt, mutta ei läheskään niin lukuisa kuin tarpeellista olisi. Draamallista taidetta harrastetaan nykyään kovin vähän. Minun mielestäni ooppera edustaa alhaisempaa kantaa, mutta valitettavasti minä en ole yleisö. — Luultavasti Lundahl saa ensiksi nauttia matkastipendiä." —
Edelleen näyteltiin 23/11 ja 25/11 Deborah, jota seurue ei ennen ollut esittänyt Helsingissä. Rva Winterhjelm esiintyi pitkässä nimiroolissa, jonka hän oli oppinut suomeksi. Loistavin oli hän 4:ssä näytöksessä, missä petetty juutalaistyttö kiroaa rakastajaansa. Muista mainitaan nti Tötterman, joka näyttäytyi entistä tottuneemmaksi näyttämöön ja näytteli teeskentelemättömän sydämellisesti, ja Vilho, joka hyvin suoritti kyläkouluttajan osan. Vanhan juutalaiseukon pienessä roolissa nti Emilie Stenberg ensi kerran astui näyttämölle Helsingissä. Kielenkäyttö ilmaisi ettei suomi ole ollut hänen jokapäiväinen kielensä, mutta näyttelemisessä oli alkuperäistä voimaa, joka todisti luontaista taipumusta näyttämötaiteeseen. — Ohjelma 28/11 alkoi Ofeliakohtauksilla Hamletin neljännestä näytöksestä ja päättyi Yhdistysjuhlaan. Jälkimäisen kappaleen esitystä sanotaan onnistuneeksi ja erittäin kiitetään Vilhoa kauppaneuvoksena, Kalliota vahtimestarina ja nti Aalbergia miellyttävänä Ludmillana. Kaksi päivää myöhemmin 30/11 oli ohjelman ytimenä samat kohtaukset Hamletista ja unissakävijäkohtaus Macbethista; edellä kävi Anna Skrifvars ja jälkeen tuli Kihlaus. Shakespeare-kohtauksissa esiintyi tietysti rva Winterhjelm. — Sitte seurasi 3/12 ja 5/12 Sven Dyringin koti, jossa rva Winterhjelm suoritti Ragnhildin osan. Ragnhild oli varma ja eheä luonne- ja kohtalokuvaus, niinkuin taiteilijattarelta saattoi odottaa; mutta verraten hyvin onnistuivat myöskin rva Aspegren Guldborgina ja nti Tötterman Regissana. Sitä vastoin vaivasi sekä Böökiä Stig Hvidenä että Leinoa uskollisena palvelijana liiallinen tunteellisuus, vaikkei se estänyt esitystä sujumasta tasaisesti ja kokonaisuutta tekemästä vaikutusta.
Tämän jälkeen rva Winterhjelm esiintyi ainoastaan kolme kertaa: nimittäin 7/12 Ofelian mielipuolisuuskohtauksessa Hamletissa, jonka ohella annettiin Mustalainen, loppukuvaelma Luciasta sekä Remusen kotiripitykset; 9/12 taiteilijattaren itsensä toimeenpanemassa iltamassa, jonka ohjelma oli sekakielinen, siinä kun rva Winterhjelm yhdessä rva Kruskopfin (o.s. Grabow), entisen ruotsalaisen näyttelijättären, kanssa näytteli huvinäytelmän Balskorna (Tanssikengät), saman rouvan ja hrojen Agardhin, Renholmin ja Böökin kanssa kohtauksia Regina von Emmeritz'istä, ja Lean suomalaisten näyttelijäin avustamana, jonka ohella Bergholm, Navrátil ja Ericsson lauloivat; ja vihdoin 12/12 Maria Tudorissa. Tämä viimeinen näytäntö muodostui kauniiksi hyvästijättö-juhlaksi. Kun murhenäytelmä oli päättynyt ja rva Winterhjelm jo useat kerrat innostuneesti huudettu esiin, tapahtui mitä loistavin kunnianosotus siten että orkesterinjohtaja ojensi näyttämölle esiintyvälle rva Aspegrenille kultaisen laakeriseppeleen, jonka tämä soittokunnan toitottaessa ja yleisön huutaessa: "eläköön!" laski taiteilijattaren päähän. Oli juhlallinen ja liikuttava hetki, kun mahdollisen suurin ylistyksen ja kiitollisuuden osotus suomalaisen teatteriyleisön puolesta annettiin Lean unohtumattomalle esittäjälle.
Semmoinen oli yleisön kiitos taiteilijattarelle; Kaarlo Bergbom taasen, jonka välityksellä rva Winterhjelm oli tullut tehneeksi mitä hän tehnyt oli suomalaisen näyttämön hyväksi ja joka samalla paremmin kuin muut oli oppinut tuntemaan hänet ihmisenä, kirjoitti 14 p. jouluk. hänen albumiinsa seuraavat sanat:
Ruusujaan, ohdakkeitaan, ne kohtalo tarjosi sulle,
Ruususet muille sa annoit, itselles ohdakkeet vaan.
Suuri, missä tavalliset ihmiset ovat pienet;
Pieni, missä tavalliset ihmiset ovat suuret.
Kahdesta juurikään mainitusta ohjelmasta lukija on huomannut, että lauluosasto oli palannut Helsinkiin. Ennen kun jatkamme kertomustamme näytännöistä Helsingissä, on katsaus luotava oopperan vierailuun Turussa. — Siellä alotettiin Lucrezia Borgialla, joka esitettiin kolme kertaa, 7, 9 ja 10 p. marrask. Siinä esiintyivät samat taiteilijat kuin Helsingissä, mutta kohta sen jälkeen Duncker matkusti ulkomaille (Berliniin ja Parisiin) ja nti Tallgren oli niinikään vapaa. Näissä ensimäisissä näytännöissä oli vähänlaisesti väkeä, vaikka esitys olisi ansainnut parempaa kohtelua yleisön puolelta. Achté oli lyhyessä ajassa saanut puutteellisen soittokunnankin jotakuinkin kuntoon ja pääroolit olivat hyvissä käsissä. Nervander huomauttaa seikkaperäisessä arvostelussaan, että rva Achté ei pannut painoa Lucrezian luonteen epäinhimilliseen puoleen vaan jalosti sitä, samalla myöntäen että hänen luonnekuvansa oli rikaspiirteinen ja draamallinen (esim. kohtauksessa herttuan kanssa 2:ssa näytöksessä). Duncker Ferraran herttuana olisi saman arvostelijan mukaan saanut käyttää voimakkaampia värejä. Varsinaiseksi loistokohdaksi muodostui kolminlaulu 2:ssa näytöksessä. — Toiseksi tuli kaksi Lucia-näytäntöä, 14/11 ja 16/11, joissa Navrátil ensi kerran lauloi Turussa ja jotka annettiin ihan täysille huoneille. Uusi tenori tuli kohta yleisön suosikiksi, ja rva Achtén nerokas esitys Luciana näyttää, jos mahdollista, vaikuttaneen entistä syvemmin. Jälkimäinen näistä näytännöistä oli viimeinen, missä rva Achté lauloi, kohta sen jälkeen hän matkusti Tukholman kautta Parisiin. — Kolmas ja viimeinen tällä erää annettu ooppera oli Alessandro Stradella, joka esitettiin neljä kertaa, 21-28 p. Tässäkin oli Navrátilin menestys täydellinen. Yleisön mieltymys nousi nousemistaan ja saavutti ihastuksen huipun Stradellan rukouskohtauksessa viime näytöksessä. Turun yleisö kohteli nti Weckselliäkin myötätuntoisesti, eikä kumma, sillä hän oli Turussa syntynyt, vaikka sittemmin Helsinkiin muuttanut.
Palattuaan pääkaupunkiin lauluosasto ei enää vanhalla vuodella esittänyt mitään oopperaa. Lydia Laguksen pitkällinen sairaus oli, niinkuin jo tiedetään, estänyt syksyä varten laaditun suunnitelman toteuttamista. Rykmentin tytär ja Don Juan, joista varsinkin jälkimäinen oli ajateltu näytäntökauden alkupuolen loistokohdaksi, jäivät odottamaan suosiollisempaa aikaa. Kuitenkin laulajatar joulukuulla oli niin toipunut, että ryhdyttiin uutta oopperaa harjottamaan, ja oli Ernani ensimäinen, johon käytiin käsiksi.
Lauluosaston valmistaessa uutta puheosasto näytteli. Ennen joulua annettiin kaksi näytäntöä, joista toisessa 19/12 kolme iloista huvinäytelmää: ensi kerran esitetty G. von Moserin 1-näytöksinen Onhan pappa sen sallinut, jossa Vilho ja Tervo sekä neidit Aalberg ja Stenberg huvittivat "naturalistisella esityksellään", Ei ollenkaan mustasukkainen, missä rva Aspegrenia kiitetään "vivahdutetusta ja eloisasta näyttelemisestä" ja Suuria vieraita, jossa Vilho voitti toiset "oivallisella irvikuvamaalauksella". Vuoden viimeiset näytännöt olivat 26/12, jolloin ohjelmana oli Preciosa, nimiroolissa nti Aalberg, joka viehättävällä olennollaan teki edullisen vaikutuksen ja sai kättentaputuksia ja esiinhuutoja osakseen, ja 28/12, jolloin näyteltiin Marianne, jossa rva Aspegren kyvykkäästi kuvasi päähenkilön ja Leino Mariannen miehenä Bertrandina esiintyi tavalla, joka tuotti kunniaa nuorelle näyttelijälle.
Uuden vuoden päivänä 1876, kolme vuotta runoilijan kuoleman jälkeen, näyteltiin Kiven Nummisuutarit ensi kerran Helsingissä. Yleisö vastaanotti merkillisen uutuuden suurella mielihyvällä, vaikka komedia huolimatta lyhennyksistä tuntui pitkältä ja esityksen realismi hieman liialliselta. Se joka epäilemättä onnistui parhaiten oli Benjamin Leino. Näyttelijä oli tyystin harkinnut osansa ja suoritti sen johdonmukaisesti; hän antoi Eskossaan eheän tyypin, ja se on enemmän kuin voidaan vaatia vasta-alkajalta.
Muutkin pääosat esitettiin hyvin ja koomillisella voimalla, varsinkin oli Vilho hyvä Topias, Kallio Sepeteus ja eräs "amatööri" lautamies. Sitä vastoin Lundahl Nikona ei samassa määrässä tyydyttänyt katsojia. — Näytelmä annettiin vielä kaksi kertaa 7/1 ja 9/1, joista jälkimäinen näytäntö oli puheosaston viimeinen. Oli näet päätetty että sen nyt tuli lähteä itäänpäin, aina Pietariin saakka. Teatterin ystävät, jotka ylipäätään olivat olleet sangen tyytyväisiä puheosaston edistykseen, pitivät mainitun näytännön jälkeen seurueelle jäähyväiskekkerit toivottaakseen sille onnea uudelle kiertomatkalle.
Ohimennen mainittakoon, että Törmänen syksyn alusta oli oleskellut Kööpenhaminassa, josta hän lähetti tyytyväisiä kirjeitä. Hän ei voinut kyllin kiittää tri W. Thomsénin ja prof. Hoedtin suurta ystävällisyyttä häntä kohtaan. Heidän avullaan hän sai vapaan pääsön kunink. teatterin näytäntöihin, ja hän näyttää ripeästi edistyneen näyttämön ja draamakirjallisuuden tuntemuksessa. Milloin hän ei ollut teatterissa hän luki ja käänsi näytelmiä. Loppuajalla Törmäsen terveys oli huono, mutta silloin hän asuikin Thomsénin luona, eläen "kuin taivaan ilossa". "Lieneekö muualla maailmassa hänen perheensä vertaista väkeä!" Pietarissa Törmänen jälleen yhtyi seurueeseen.
Oopperanäytännöt alkoivat Verdin Ernanin ensi illalla 4/1 ja annettiin tämä ooppera kuusi kertaa peräkkäin, viimeinen 16/1. Huoneet olivat hyviä ja yleisön tyytyväisyys eneni samassa määrässä kuin esitys ilta illalta tuli täydellisemmäksi. Pääansio oopperan menestyksellisestä suorituksesta oli tällä kertaa mieslaulajien puolella. Nimiroolissa oli Navrátil niin etevä, että sitä sanottiin hänen parhaimmaksi osakseen; sekä laulaen että näytellen oivallisesti loi hän eloisan ja kauniin kuvan V. Hugon aitoromanttisesta sankarista. Elviran osa oli uskottu nti Wecksellille, joka kyllä osotti huomattavasti edistyneensä ensi debyyttinsä asteelta ja myöskin osasi vaikuttavasti ottaa osaa yhteislauluun; mutta toiselta puolen ei ollut riittävästi kypsynyt onnistuakseen semmoisissa vaativammissa kohdissa kuin esim. ensi näytöksen suuri aaria. Sen ohella tehtiin muistutuksia äänen väräjämisestä, jota, joskin sitä oli koulussa opetettu, ei voitu lukea hänen laulunsa ansiopuoliin. Carlo I:nä Achté onnistui paremmin kuin yhdessäkään edellisessä roolissa. Hänen komea vartalonsa ja mahtava äänensä olivat siinä paikallaan ja hän esitti oivallisesti useimmat lauluosansa; resitatiivissa sitä vastoin lausunta antoi aihetta muistutuksiin. Vihdoin oli Bergholmilla vanhan Silvan osassa kiitollinen tehtävä, josta hän suoriutui ansiokkaasti. Pienienkin osien edustajat saivat kiitosta: nti Alma Wikström[64] — Giovanna, Ericsson — Riccardo, Aspegren — Jago. Orkesterin johto oli Richard Faltinin taatuissa käsissä. Oopperan esittäminen lakkautettiin tällä kertaa siitä syystä että Achté matkusti ulkomaille, jonne hänen rouvansa oli marraskuulla lähtenyt.
Tammikuun lopulla annettiin neljä kertaa Alessandro Stradella, jonka, kiitos olkoon Navrátilin, yleisö mielellään kuuli uudestaan. Kolmannella kerralla 27/1 ojennettiin taiteilijalle laakeriseppele, jonka nauhoissa nähtiin "Z. Topeliuksen ehdottamat suomalaiset värit, valkea ja sininen".
Näin vuosi oli alkanut verraten hiljaisesti, mutta nyt Ida Basilier oli tulossa. Loistavan kotimaisen konserttimatkansa jälkeen laulajatar syksyllä oli matkustanut Kristianiaan herättääkseen siellä saman riemastuksen kuin muualla (jäähyväislaulajaisista puolet yleisöä palasi tilan puutteesta) ja sitte Göteborgin kautta Lyybekkiin, jossa hän esiintyi Rosinana, ollen sielläkin suosionosotusten esineenä, jommoisia vanhan hansakaupungin teatterissa tuskin ennen oli nähty. Tällä ajalla sovittiin kirjeenvaihdossa Emilie Bergbomin ja laulajattaren välillä vierailusta Helsingissä. Nti Basilier lupasi tulla helmikuun alussa ja hän toivoi saavansa ensiksi esiintyä "vanhassa Jeannetten häissä", ensimäinen uusi ooppera olisi Faust, maksu määrättäisiin sen mukaan kuin hän tekee hyötyä — "kaikissa tapauksissa en laula Suomessa tulojen tähden, vaan sen tähden että mieleni tekee laulaa". Lyybekistä hän matkustaisi Viipuriin, jossa aikoi vähän viipyä Forsténin perheessä, jonne Margaretan osa oli lähetettävä, niin että hän voisi siellä opetella sitä. — Tämän mukaan Ida Basilier tulikin Viipuriin tammikuun keskivaiheilla. Kun Fichtelbergerin oopperaseurue paraikaa antoi siellä näytäntöjä, taiteilijatar yleisön suureksi ihastukseksi esiintyi näyttämöllä Rosinana ja antoi sitä paitse konsertin. Helsinkiin hän saapui 29/1 ja tervehdittiin häntä asemalla raikkailla eläköönhuudoilla.
Ensimäinen näytäntö, jossa Ida Basilier esiintyi, oli 1/2, ja käsitti ohjelma: Jeannetten häät sekä 2:sen ja 3:nnen näytöksen Stradellasta. Mainehikkaaksi tullut laulajatar vastaanotettiin myrskyisillä suosionosotuksilla, jotka yhä kiihtyivät kun nähtiin ja kuultiin, kuinka loistavan taiteellisesti ja suloisesti hän nyt esitti kujeellisen Jeannetten, jona hän puoli kuudetta vuotta varhemmin oli ensi kerran astunut näyttämölle. Pesonen oli sangen miellyttävä Jean. — Sen jälkeen seurasi 3/2 ja 6/2 sekaohjelma, joka alkoi konserttiosastolla ja päättyi Jeannetten häihin. Sillä välin oli Gounodin ooppera Faust harjotettu valmiiksi ja oli sen loistava ensi ilta, johon jo hyvissä ajoin piletit myytiin korotettuihin hintoihin, 10/2. — Eilen, sanotaan Morgonbladetissa seuraavana aamuna, näytti Suomalainen ooppera runsaassa ja hämmästyttävässä määrässä mitä se voi aikaansaada. Näytäntö oli suuri merkitykseltään ja vaikutukseltaan. Tämä ooppera ei ole helposti näyteltyjä ja sen eilinen, odottamattoman hyvä onnistuminen todistaa silmin nähtävästi mikä elämänvoima piilee suomalaisessa lyyrillisessä näyttämössä. Uskallamme sanoa, että yleisö harvoin on mennyt teatterista semmoisen tunnelman vallassa kuin eilen. Ei ainoastaan Navrátil ollut hehkuva, etevä Faust ja Ida Basilier innostuttava Margareta, vaan muutkin suorittivat osansa niin, että kokonaisuus oli ilmehikkään draamallisen ja musikaalisen eloisuuden leimaama. Bergholm Mefistona, Ericsson Valentinina, rva Aura Thuring Siebelinä pitivät kaikki hyvin puoliaan, köörit olivat oivalliset, yhteisnäytteleminen varsin tyydyttävä, näyttämöllepano kiitettävä. Ihastus oli yleinen ja paitse esiintyviä huudettiin orkesterin johtaja, Faltin, ja kaiken luoja, Kaarlo Bergbom, näyttämölle vastaanottamaan sydämestä lähtenyttä kiitosta.
Kun ooppera sen jälkeen oli esitetty kaksi kertaa 11/2 ja 13/2, tuli Navrátilin vilustumisen tähden puolentoista viikon pysähdys, jolloin annettiin Jeannetten häät konserttiosaston kanssa. Neljäs Faust-näytäntö oli 23/2 ja seurasi niitä sitte vielä kahdeksan yhdessä jaksossa (viimeinen 12/3) ja myöhemmin lisäksi neljä, 23/3 ja 26/3 sekä 9/4 ja 19/4, joten tämä ooppera yhtenä ainoana kevätkautena näyteltiin kaikkiaan 16 kertaa — todella suuremmoinen ennätys silloisessa Helsingissä.
Ja menestys oli hyvin ansaittu, sillä Faustin esitys oli ei ainoastaan etevintä mitä Suomalainen ooppera siihen saakka oli aikaansaanut, vaan ylipäätäänkin erittäin tyydyttävä. Sanomattakin on selvää, että näyttämöllejärjestely oli vaatimaton verrattuna siihen mitä nähdään suurissa teattereissa; mutta toiselta puolen Bergbom oli osannut toimittaa kaikki niin, ettei draamallisen toiminnan kehyksessä huomattu mitään häiritsevää puutetta. Edelleen oli Faltin innostuksella harrastanut orkesterin kohottamista tehtävän tasalle — ja siinä onnistunutkin, ja köörit olivat erinomaisesti harjotetut, vapaaehtoiset avustajat kun eivät olleet säästäneet aikaa eikä työtä.[65] Mitä solisteihin tulee on kyllä totta että Margaretan osa oli vähemmän Ida Basilierin luonteenlaadun mukainen kuin Rosinan, mutta silti hän kykeni pitämään esitystään taiteellisella kannalla. Hän pani pääpainon Gretchenin, tuon kokemattoman porvaritytön viattomuuteen, puhtauteen ja herttaiseen vaatimattomuuteen, mutta saatti myöskin sydäntäkouristavasti ilmi hänen tuskansa ja epätoivonsa huomatessaan itsensä rikolliseksi ja ylenannetuksi. Toisluontoinen taiteilijatar olisi tehnyt luonteen hehkuvammaksi ja intohimoisemmaksi, vaikka tuskin sentään todellisemmaksi. Navrátil, joka lauloi kauniimmat osat ja suurimmankin osan rooliaan suomenkielellä (muun osan saksaksi) oli niinikään tehtävänsä tasalla. Sitä vastoin Mefistofeles oli liian vaikea Bergholmille, eikä sitä sovi ihmetellä, sillä onhan se oopperakirjallisuuden vaativimpia. Kumminkin hän teki asiansa niin, että esitys kävi päinsä ja muutamin kohdin ansiokkaastikin. Ericssonin Valentin näytti huomattavaa edistystä ja rva Aura Thuring antoi niin miellyttävän ja johdonmukaisesti väritetyn kuvan Siebelistä, että se olisi luettu kunniaksi näyttämöön tottuneellekin. Nti Wikström vihdoin esitti Marthan ja Bergbomin löytämä "pikku tenori" Lindström Wagnerin osan niinkuin vasta-alkajilta saattoi odottaa. — Että ensi illan riemastus ei ollut turhanpäiväinen ja aiheeton, todistaa parhaiten näytäntöjen tavaton luku. Seitsemännen näytännön jälkeen lakkautettiin pilettien hinnankorotus. Esimerkkinä että yleisön innostus oli kestävää laatua, mainittakoon mitä sanotaan kymmenennestä näytännöstä 8/3: yleisö oli lukuisa ja "suurimmassa määrässä sähkötetty", salonki kaikui suosionmyrskyistä, kolmannen näytöksen lopussa nti Basilier sai mitä komeimman jättiläiskukkakimpun ja näytännön lopussa huudettiin laulajatar, Navrátil ja Bergbom useita kertoja esiin ja näyttämölle heitettiin joukko kukkakimppuja!
Luonnollista on että Ida Basilierin pitkä vierailu sai yleisön vertaamaan häntä Emmy Achtéhen ja väittelemään kummankin ansioista. Kaikuna näistä väittelyistä saattaa pitää erään nimettömän[66] kirjoituksen Morgonbladetissa (9/3), jossa molemmat laulajattaret saavat täyden tunnustuksen. Siitä lainaamme seuraavat rivit:
"Suomalaisella oopperalla on ollut se erinomainen onni, että sen ensi askeleita on tukenut kaksi kykyä, joiden vertaista tuskin voi toivoa Suomessa nähtävän ja kuultavan vuosikymmenien kuluessa. Tämä onni on niin suuri, että miten paljo luotettaneekaan johtajan suureen taitoon ja tarmoon, Suomalainen ooppera tuskin sitä ilman olisi ollut mahdollinen. — — Vanhemmat henkilöt maassamme, jotka ovat kuulleet ja nähneet Jenny Lindin näyttämöllä, sanovat rva Achtén esiintymisen muistuttavan heitä tästä perin draamallisesta laulajattaresta. Hänkään ei ollut paikallaan konsertissa; vasta näyttämöltä hänen äänensä yhdessä ylen etevän näyttelemisen kanssa oikein ihastutti. Mielipuolisuuskohtaus Luciassa oli hänenkin etevimpiä loistokohtiaan. Olemme kuitenkin kuulleet samojen henkilöiden vakuuttavan, että Strömer-Achté näyttelemiseen nähden voidaan asettaa suuren laulajattaren rinnalle. Pacius kuuluu ensi kerran palattuaan Lucia-näytännöstä Suomalaisessa teatterissa innostuneena huudahtaneen: 'So was hab' ich noch nie gesehen und gehört!'[67] Ja joskin luultavaa on, että hän tyynemmällä hetkellä olisi mukaillut lausettaan, niin on selvää että kyky, joka viettelee semmoisen asiantuntijan semmoiseen huudahdukseen, ei ole jokapäiväinen laatuaan. — — Jo kasvojeneleet asettavat hänet suurten näyttämötaiteilijain tasalle. Komea, mutta samalla notkea vartalo, kaunis, ilmehikäs ulkonäkö ja luonnonraitis rohkeus, joka ikäänkuin leikkii mitä kiihtyneimpien sieluntunnelmien esittämisellä, ovat lahjoja, jotka ovat määränneet hänen taiteellisen kutsumuksensa. Lisää siihen laulutaito, joka halusta noudattaa innostuksen käskyä, ja varma käsitys siitä mitä olosuhteet myöntää sen käskeä, niin selittää tämä ansiopuolten sarja sen mahtavan vaikutuksen, jonka hän erehtymättömästi on aikaansaanut."
"Yhtä varmaan kuin opera seria on rva Achtén, yhtä varmaan on opera comique nti Basilierin ala."
"Nti Basilierin näytteleminen ja laulu ovat laatuaan sentapaista, joka ainoastaan etevimmillä lyyrillisillä näyttämöillä on tarjona. — Vaikea on sanoa kummalleko suomalaisen laulunäyttämön suurelle laulajattarelle luonto on lahjoittanut rikkaamman äänen. Nti Basilieria ei ole koeteltu laulussa, jonka tulee ilmaista korkeinta intohimoa. Että rva Achtén ääni semmoisissa kohdissa joskus tuntuu väkinäiseltä ei ole lainkaan ihmeellistä. Sillä eivät mitkään muut, ei mies- eikä naisäänet, kuin italialaiset täysin riitä semmoisiin voimankokeihin. Korkeassa äänistössä on nti Basilier ehdottomasti voitolla. Hänen sillä äänikerralla liukas huiluäänensä vaikuttaa kahdenkertaisella voimalla hänen erinomaisen laulutaitonsa kautta. Yhdessä vilkkaan, keveän, ranskalaisesti iloisen ja kuitenkin hienotunteisen näyttelemisen kanssa saa tämä laulu dramaattisen ilmeen, joka tekee nti Basilierin esiintymisen verrattomaksi, nimittäin meillä ja suomalaiselta laulajattarelta. Sillä kuinka harvinainen rva Achtén tapainen draamallinen kyky ja laulutaito lieneekin, voi Suomalainen ooppera kuitenkin toivoa, että se tulevaisuudessa olisi joskus korvattavissa. Mutta semmoinen ranskalainen eloisuus ja suloisuus kuin nti Basilierin on suora poikkeus kaikesta suomalaisesta. — — [Puhutaan sitte jännityksestä, millä odotettiin laulajattaren esiintymistä Faustissa]. Pietarissa on Pattin 'juveliaaria' kaiken ihastuttavan laulun non plus ultra. Ja mikä ihme! Arkadiateatterimme oli juuri tätä aariaa varten saava helmilaulajattaren, jonka vertaista helmien luojaa ja sirottajaa harvat ovat kuulleet, jotka eivät ole kuulleet jumalallista Pattia. Mutta nti Basilier täyttää Margueriten osan ei ainoastaan viehkeällä laululla, vaan näyttämöllisellä taiteella, joka on herättänyt iloista hämmästystä ja, jos mahdollista, enemmän ihailua kuin Rosina. — — Oikein oivaltaen mitä Goethen Gretchen on ja on oleva, hän ei ole näyttelemisessä eikä laulussa tavotellut suurta traagillisuutta. Hänen hiljainen sydämellinen, kohtaloonsa alistuvainen Margueritensa ei ole tärisyttänyt katsojaa, vaan valloittanut kaikkien sydämet. Se on enemmän kuin Gounodin Marguerite oikeastaan voi vaatia, mutta johon Goethen Gretchenillä on täysi oikeus."
"Mutta todellisuudessa tämä on enemmän kuin on pyydettävä draamalliselta laulajalta hänen oman alansa ulkopuolella. Olisi halu sanoa: semmoinen monipuolisuus on liikaa. Rva Achté sai pienen naisellisen päähänpiston esiintyä Fra Diavolossa ja teki siinä aivan oikein korkeampien vaatimusten kannalta katsoen — rakastettavan fiascon. Siihen oli hänellä täysi oikeus. Sillä korkeatraagillinen kyky niinkuin hänen ei voi antaa parempaa kielteistä todistusta siitä mikä hänen oikea kutsumuksensa on. Nti Basilierin kyky on selvästi monipuolisempi. Hän liikkuu myös vapaasti konserttisalissa, joka tositeossa on lähempänä koomillista kuin traagillista näyttämöä." —
"Pääkaupungin yleisö ei väsy kuulemaan ja ihailemaan nti Basilieria; mutta rva Strömer-Achtéta ei sentähden vähemmän kaivata. Kun hän jälleen esiytyy, on Suomalaisen oopperan ystävillä oleva uusi juhlapäivä." —[68]
Vaikka Faustin kahdestoistakin näytös annettiin hyvälle huoneelle, oli aika tullut tarjota vaihtelua. Donizettin Rykmentin tytär, jonka nimiroolissa Ida Basilier oli niittänyt laakereita Tukholmassa, olikin valmis ja esitettiin ensi kerran 14/3. Tässä koomillisessa oopperassa laulajatar jälleen oli omalla alallaan, niin ettei kellään ollut vähintäkään aihetta muistutuksiin. Itse asiassa hän Mariena, krenatöörirykmentin holhottina, kerrassaan hurmasi yleisön. Hänen laulunsa ja näyttelemisensä viehätti yhtä hyvin taiteellisuutensa kuin luontaisen raittiin huumorinsa kautta. Myrskyisimmät olivat suosionosotukset jäähyväiskavatinan jälkeen toisessa näytöksessä, jonka esitys oli lämmin ja ihastuttava. Onnellisen rakastajan, Tonion, osa oli Ericssonilla; Bergholm esiintyi kersantti Sulpicenä ja nti Wikström markisinnana. Sotilasköörit laulettiin reippaasti ja soinnukkaasti, ja orkesteri oli viritetty iloiseen tunnelmaan. — Samalla menestyksellä näytäntö uudistettiin yhdessä jaksossa kolme kertaa (15, 17 ja 19 p.). Viimeisenäkin kertana, jolloin Ericssonin pahoinvoinnin tähden W. O. Gottlund esiintyi Toniona, oli huone täpötäynnä, mutta kuitenkin oopperan yhtämittainen esitys keskeytettiin, jotta saataisiin tilaa erään saksalaisen baritonin vierailulle.
Achtén ja Dunckerin poissaollessa ooppera kaipasi varsinaista baritonilaulajaa. Kun kumminkin mielellään tahdottiin antaa Sevillan Parranajaja, otettiin lyhyeksi ajaksi avustamaan semmoinen laulaja Fichtelbergerin oopperaseurueesta. Hänen nimensä oli Otto ja esiytyi hän ensi kerran — kahden Faust näytännön välillä — 25/3 (Marian päivänä) Carlo I:nä erinäisissä Ernanin kohtauksissa, jotka esitettiin yhdessä Rykmentin tyttären kanssa. Hra Ottolla oli hyvin kehitetty, voimakas ja syvä baritoniääni, jota paitse hän komeine vartaloineen näyttäytyi kokeneeksi näyttämölliseksi taiteilijaksi. Yleisö osotti vieraalle suurta suosiota, vaikka hänen ykstoikkoisia saksalaisia oopperaliikuntojaan moitittiin. — Sevillan Parranajaja tuli sitte 28/3 ja se oli iloisimpia, nautintorikkaimpia ja loistavimpia näytäntöjä koko kevätkaudella. Otto oli kokenut ja taitava Figaro, Navrátil Almavivana taiteellinen sekä laulun että näyttelemisen puolesta, ja Ida Basilier aivan säteilevä Rosina. Vaikea on sanoa hurmasiko hän enemmän laulullaan vai kujeellisella, suloisella näyttelemisellään, sillä molemmat sulivat taiteelliseksi eheydeksi, jonka vaikutus oli vastustamaton. Paitse Venzano-valssia hän viime näytöksessä lauloi mestarillisesti kauniin loppuaarian Bellinin Unissakävijästä. — Näytäntö uudistettiin peräkkäin viisi kertaa täysille ja yhtä innostuneille huoneille. Kuudentena iltana, 6/4, jolloin Otto esiintyi viimeisen kerran, oli yleisön riemu- ja suosionosotukset harvinaisen vilkkaat. Pienempien kukkavihkojen ohella nti Basilier sai yhden tavattoman suuren ja komean kukkakimpun, jonka sinivalkoisissa nauhoissa oli kirjoitus: "Suomalaisilta ylioppilailta Wilhelmin päivänä." Tietysti olivat antajat samana päivänä olleet mukana laululla tervehtimässä J. V. Snellmania, ja tahtoivat he kirjoituksellaan ilmaista, että heidän ihailunsa laulajatarta kohtaan oli sukua sen isänmaallisen innostuksen kanssa, jolla he kunnioittivat kansallista suurmiestä.
Sevillan Parranajaja näyteltiin, niinkuin juuri mainittiin, ensi kerran 28/3 ja kaksi päivää myöhemmin annettiin Ruotsalaisessa teatterissa ensi kerran Bellinin Unissakävijä. Seuraavina ja joskus samoinakin päivinä näitä oopperoita sitten esitettiin rinnakkain. Väkeä ei puuttunut kummallakaan taholla yhtä vähän kuin suosionmyrskyjä ja kukkia. Saattaa syystä kysyä, oltiinko nyt tyytyväisiä kun kilpailu oli täydessä vauhdissa? Niin oudolta kuin kuuluneekin, ei tyytyväisyys ollut suurempi niiden puolella, jotka olivat tätä kilpajuoksua vaatineet kuin niiden, jotka olivat sitä vastustaneet. Tositeossa näennäinenkin yritys jälkimäiseltä puolelta todella kilpailla sai edelliset kuohuksiin. Ida Basilierin päähänpisto Parranajajassa laulaa Unissakävijän loppuaaria vaikutti näet tällä tavoin, ja siitä johtui että niinä päivinä, jolloin Parranajaja ja Unissakävijä kilpailivat Helsingin yleisön suosiosta, oli tässä yleisössä paljo vähemmän sointua — kuin epäsointua.
Otamme kaksi senaikuista lausuntoa, jotka luovat valoa oloihin. Nimimerkki A—i—a, se on nti Adelaide Ehrnrooth, käsitteli asiaa Morgonbladetissa 14/4. Tämä henkevä nainen kuului kyllä ruotsinmielisiin, mutta siitä huolimatta hän elämänsä loppuun oli niitä harvoja, jotka uskaltavat ajatella itsenäisesti, ja sentähden voidaan häntä pitää todistuskelpoisena. Puhuttuaan ensin Suomalaisesta oopperasta, jonka perustajaa hän vertaa taidepuutarhuriin, joka lyhyessä ajassa on erämaahan loihtinut troopillisia kukkia ja upean vihanuuden, sekä sitte Sevillan parranajajan innostuttavasta esityksestä, hän jatkaa:
— "Millä kummastuksella lukikaan osa yleisöä ainakin kahden sanomalehtemme imeliä moitesanoja siitä, että nti Basilier kohotti näytännön huippuunsa laulamalla Unissakävijän loppuaarian. Muutamat rva Engdahlin herkkätunteiset ihailijat antoivat nti Basilierin tietää, kuinka heihin 'koski kipeästi', että se täydellinen taiteellisuus, jolla hän esitti aarian, oli omansa 'tekemään mitättömäksi' rva Engdahlin laulun — ja että kehittyneempi laulajatar sen kautta oli osottanut hienotunteisuuden puutetta ja sydämettömyyttä. Siinä ihan uusi käsitys taiteellisesta etevämmyydestä! Ymmärtääksemme johdonmukaisuus vaatii, että tästä lähtien suurempien taiteilijain täytyy panna kynttilänsä vakan alle, niin ettei se epämiellyttävästi ja masentavasti pistäisi dilettantteja silmiin! Jos yleisön aisti on sillä tavoin kehitettävä, niin on sivellin siepattava Berndt Lindholmin ja Hjalmar Munsterhjelmin kädestä, sillä kieltämättä heidän taulunsa tekevät mitättömäksi melkoisen joukon kuutamo- ja saaristo- y.m. maisemia ja Topeliuksen Kanervakukat ja Sylvialaulut ovat armotta poltettavat, sillä ne loukkaavat alituisesti 'runollisten kokeitten', 'valittujen laulujen', 'kukkain' y.m. julkaisijoita, joissa kenties minä taikka sinä, rakas ystäväni, olemme ilmituoneet innostuksemme ja joilla olemme herättäneet ihailua — kahvipöydässä ja nimipäiväjuhlissa." — —
"Jos se rakastettava ja lahjakas vasta-alkaja, joka nyt ihastuttaa Uuden teatterin yleisöä suloisella, sulavalla äänellään, jatkaa opintojaan ja kohoaa sille kannalle, jolla nti Basilier ja rva Strömer-Achté jo seisovat — varmaankin tuloksena suuresta työstä ja vakavista ponnistuksista — silloin tulevat kaikki äänet puoluehengen pakottamatta yhtymään hyvähuutoihin, ja suotakoon se ilo kaikille taiteen ystäville, että saamme nähdä tämän tähden loistavan kauniin Uuden teatterimme taivaanrannalla yhdessä nyt jo niin suuressa arvossa pidettyjen tähtien Ida Basilierin ja Emmy Achtén kanssa. Niin komeat muurit ansaitsevat kaikua äänistä, jotka ovat niiden arvoisia." —
Mutta olisihan Ida Basilierin menettelyssä kuitenkin voinut olla jotain tahallista. Että niin ei ollut laita, todistaa ote Emilie Bergbomin kirjeestä Betty Elfvingille:
"Sanomista näet, kuinka julkeita voidaan olla sentähden että toinen taiteilijatar laulaa jonkun aarian hyvin ja toinen huonosti. Sula sattumus teki että Parranajaja ja Unissakävijä esitettiin samaan aikaan. Jos Otto, niinkuin tarkoitus oli, olisi tullut tänne ennen kuin hän matkusti Turkuun, niin olisi Parranajaja luultavasti mennyt helmikuun alussa ja jo silloin oli määrätty, että Ida päättäisi oopperan Unissakävijän aarialla; se annettiin kohta sovitettavaksi orkesterille. Hän on laulanut sen Kristianiassa ja Lyybekissä, mutta sittenkään hänen ei olisi pitänyt laulaa sitä — sentähden että hän lauloi sen loistavasti ja rva Engdahl tavaili sitä kuin pikku koulutyttö! Useat, jotka ovat kuulleet sen kummassakin teatterissa, eivät ole voineet käsittää että se on sama aaria, vaan ovat luulleet että se on poisjätetty Ruotsalaisessa teatterissa! Juuri sentähden on niin hölmöläntapaisesti meluttu. Jos Ida olisi laulanut huonosti, niin tietysti ei kukaan olisi sitä pannut pahakseen — — [mutta] jollakin tavalla häntä oli rangaistava siitä, että hän niin uskollisesti on esiintynyt ainoastaan meillä. — Ei häntä sillä ole saatu lähemmäksi Ruotsalaista teatteria, päinvastoin! Et voi uskoa, kuinka erinomaisen kiltti ja rakastettava hän on ollut koko ajan, emmekä voi kyllin kiittää häntä." —
Pääsiäisten jälkeen 19/4 annettiin Faust Ida Basilierin hyväksi. Morgonbladetissa tätä laulajattaren kenties loistavinta iltaa vaatimattomassa Arkadiassa kuvataan seuraavin sanoin:
"Musikaalisessa suhteessa valioyleisö täytti teatterin ahdinkoon asti, ja suosionosotukset ilmaisivat koko illan kuluessa semmoista innostusta, jota tuskin olisi voinut odottaa suomalaiselta hitaisuudeltamme ja joka tuotti sitä suurempaa kunniaa etevälle taiteilijattarelle, joka sen oli herättänyt. Nti Basilierille ojennettiin kaksi laakeriseppelettä, toinen oopperan jäseniltä, toinen musiikinharrastajilta kumpaakin sukupuolta. Jälkimäisen sinivalkoisissa nauhoissa oli kirjoitus: 'Isänmaallisen säveltaiteen edistäjälle Ida Basilierille. — Sitä kuusta kuuleminen, jonka juurella asunto.' Joka näytöksen jälkeen, missä ylistetty taiteilijatar esiintyi, sai hän vastaanottaa mitä kauniimpia kukkakimppuja. Näytännön lopussa syntyi huumaava suosionmyrsky ja orkesterin toitottaessa osaksi ojennettiin, osaksi heitettiin näyttämölle kukkakimppuja, joiden joukossa yksi jättiläissuuri, niin runsaasti että lattia kokonaan peittyi ja useilla henkilöillä oli täysi työ niiden kokoamisessa.[69] Esiinhuudoista ei tahtonut loppua tulla. Kun nti Basilier lähti teatterista, tervehti häntä ylioppilaslaulu ja lukuisan kansalaisjoukon eläköönhuudot, jonka jälkeen ylioppilaat laulaen saattoivat hänet kotiinsa."
Kun nti Basilier välillä oli esiintynyt Stradellassa ja lämpimän sulavasti tulkinnut Leonoran riutuvia lemmentunteita, seurasi vielä suomalaiselle ohjelmistolle uusi, joskin yleisölle tuttu ooppera, Flotowin Martha. Tämä sävelteos on niitä, jotka hyvin esitettyinä aina miellyttävät, ja niin nytkin. Ida Basilier oli kaikinpuolin mitä ihastuttavin Martha, ja Navrátil puolestaan erinomainen Lyonel. Nancyn osassa esiytyi nti Tallgren iloisesti ja reippaasti ja Bergholm oli sangen hyvä Plumkett. Kööritkin suoritettiin tarpeellisen ripeästi ja eloisasti. Ooppera esitettiin neljä kertaa samalla menestyksellä, viimeinen Vapunpäivänä, jonka jälkeen ei enää toimeenpantu muuta kuin yksi ainoa näytäntö. Rykmentin tytär annettiin näet 5/5 Bergholmin hyväksi ja oli se samalla Ida Basilierin jäähyväisilta. Paitse resetinsaajaan kohdistuivat lämpimät suosionosotukset ihailtuun laulajattareen sekä Richard Faltiniin ja Kaarlo Bergbomiin.
Syy näytäntöjen varhaiseen lakkauttamiseen oli kesällä toimeenpantava Suomen ensimäinen yleinen näyttely ja aikomus sen aikana antaa ooppera-näytäntöjä. Taiteilijoille myönnettiin kahden kuukauden loma, jotta he sen jälkeen voisivat virkein voimin uudestaan ryhtyä toimeen. Ida Basilier, joka helmikuun alusta oli esiintynyt 40 kertaa 6:ssa eri oopperassa, oli suunnitellut matkan Karlsbadiin ja pyytänyt Emilie Bergbomia tulemaan mukaansa luvaten kustantaa hänenkin matkansa. Tietenkin tämä mielihyvällä suostui tarjoukseen, ja kun nti Basilier varhemmin lähti Helsingistä käydäkseen sisarensa ja lankonsa luona Haminassa, he päättivät yhtyä Viipurissa, missä puheosasto parastaikaa näytteli, sieltä alottaakseen yhteisen matkan. Jo vähää ennen matkusti kotimaahansa Navrátil, annettuansa 2/5 nti Alie Lindbergin, Niemannin y.m. avulla soitannollisen iltaman ylioppilastalolla. Sekä Ida Basilier että Navrátil olivat luvanneet palata heinäkuun 1 p:ksi.
Kun puheosasto tammikuulla lähti Helsingistä, suuntasi se ensin matkansa Haminaan. Täällä kohdeltiin teatteria nytkin erittäin suosiollisesti, niinkuin näkyy siitä että viidestä näytännöstä (22/1-29/1) saatiin keskimäärin 541 markkaa kustakin — joka oli enemmän kuin paljo suuremmatkaan kaupungit olivat antaneet. Paitse Sirkkaa ja Mariannea ja kolmea pikku kappaletta esitettiin Preciosa kaksi kertaa.
Haminasta matkustettiin Pietariin, jota tällä kertaa pidettiin retken varsinaisena päämääränä. Kumminkin oli seurue täällä kokeva ankaraa vastatuulta. Tuskin oli kauppapalvelijain klubin huoneustossa (Wladimirskajakadun varrella) 3/2 ensimäinen näytäntö (Yhdistysjuhla ja Toinen tai toinen naimaan) annettu, kun poliisiupseeri toi tiedon, että klubilla ei ollut oikeutta toimeenpanna suomalaisia näytäntöjä, ja oli siis illaksi ilmoitettu näytäntö peruutettava, jollei kaupunginpäällikkö Trepow antaisi suostumustaan. Vilho riensi kohta tämän mahtiherran luokse pyytämään lupaa. Hän tapasikin kenraalin kotona, mutta sen sijaan että olisi suostunut pyyntöön hän Vilhon "ihmeeksi" puhui seuraavaan tapaan: Kun puolalaiset joku aika sitten pyysivät saada näytellä Pietarissa omalla kielellään, niin se heiltä syystä kiellettiin. Siitä johtui että kenraali ei voinut antaa semmoista lupaa suomalaisillekaan; ties mitä rettelöitä siitä syntyisi, semminkin kun ei näytelmiä oltu sensuroitu — niin, ennen kun sensuroiminen oli suoritettu ei voitu mitään edes yrittääkään! Onni onnettomuudessa oli että Trepowilla ei ollut aavistustakaan jo annetusta näytännöstä. — Rovasti Öhqvist neuvoi kääntymään hoviministeri Adlerbergin puoleen, mutta ei sekään tepsinyt.
"Asiamme täällä", Vilho kirjoittaa 11/2, "on nyt paisunut niin suureksi ja tärkeäksi, että se esitetään itse korkean Majesteetin ratkaistavaksi. Tänään piti Adlerbergin kirjoittaa suostumuksensa ja nimensä anomukseemme, mutta ei uskaltanutkaan, 'koska asia on uusi', semmoinen josta ennen ei ole ollut puhetta. Öhqvist lähti paikalla Stjernwall-Walleenin puheille, joka vakuutti että lupa kyllä saadaan. Ainakin viisikymmentä henkeä, ylhäisiä ja alhaisia, on ollut liikkeellä meidän takia. Nuo Trepowin sanat: puolalaisille ei annettu lupaa, miksi teille? — käyvät mörköinä kummitellen. Asiaa katsotaan valtiolliselta kannalta. — Olkoon kuinka tahansa, asia on niin tärkeä tulevaisuuteenkin nähden, että meidän täytyy odottaa lopullista ratkaisua. Että meillä on periculum in mora, tietävät asianomaiset vallan hyvin. Mutta rahaa tämä maksaa, etenkin kun ei tule mitään sisään." —
(16/2) "Tämä on jo neljäs kirje, jonka kirjoitan sinulle kieltokatastroofin jälkeen, mutta en vieläkään voi antaa varmoja tietoja. — Usko pois, kamalampaa aikaa en eläissäni ole kokenut. Kyllä Öhqvist lohduttaa ja sanoo luvan tulevan, mutta epätoivo minua kovasti kiduttaa, kun asia on ventovierasten hoviherrojen kabineteissa ratkaistavana. Niin paljo varmasti tiedän, että anomuksemme Stjernwall-Walleenin virallisen suosituksen kanssa on jätetty hoviministeri Adlerbergille. Tämän viikon kuluessa toivomme päätöstä. Eilen ja tänään olen ollut rahanlainaamis-puuhissa. Parviaisen konttorista sain 250 ruplaa, jolla olen maksanut puolikuunpalkat."
(Pari viikkoa myöhemmin). "Tänään menin Öhqvistin luokse ja kerroin kuinka olemme kurjassa tilassa. Hän otti paikalla 'talarin' päällensä ja ristin rintaansa lähteäkseen hoviministeristöön. Jo eilen hän oli ollut siellä ja saanut vastauksen, että asiasta annettaisiin päätös noin parin viikon päästä (!), mutta hän sanoi siihen että se on tärkeä ja vaatii pikaista vastausta: jaa taikka ei. Silloin luvattiin vastata tänään. Siinä hetkessä juolahti hänen mieleensä, että Trepow ja ministeristön kanslianpäällikkö Küstler olivat keskenään vihamiehiä (jostakin syystä, jonka hän minulle kertoikin) ja päätti käyttää tätä hyväkseen — ja onnistui. Hän meni näet Küstlerin luokse ja sanoi, että Trepow, jolla on tapana pistää nenänsä joka paikkaan, nyt esteli suomalaisia näyttelemästä y.m. y.m. — Vai niin, Küstler vastaa, onko Trepow kieltänyt? ja hän poistuu erääseen kansliahuoneeseen, josta kymmenen minuutin päästä palaa ja lausuu: suomalaisilla on julkinen lupa antaa näytäntöjä."
"Meillä on siis lupa. Et usko, kuinka ikävät nämä ajat ovat olleet, joskaan ei niille, jotka tekevät työtä ainoastaan palkan tähden eivätkä välitä siitä mistä palkat maksetaan." —
Näin päättyivät vihdoinkin nämä rettelöt, joiden Vilho luuli aiheutuneen jonkun pahansuovan vehkeistä. Lopulta saatiin kaksi (!) eri lupakirjaa, mutta seurue menetti viivytyksen kautta toista kuukautta kallista aikaa. Palkkoihin Vilho ensin lainasi rahaa, mutta kun luotto ei ollut rajaton, täytyi hänen pyytää Helsingistä 475 ruplaa tullakseen tovereineen toimeen. Ajoittain oli seurueen jäsenillä oikein hätä käsissä. — Näytännöt alkoivat uudestaan 10/3, jolloin Marianne meni loistavasti. "Yleisö oli äärettömästi innostunut. Huone melkein täynnä; kaikki halvemmat paikat myydyt, mutta kaksi ruplaa maksavat tyhjinä. — Olipa meillä vieläkin rettelöimistä Trepowin kanssa, joka ei tahtonut ymmärtää meillä olevan lupaa julkisesti myydä pilettejä; täytyi siis lisäksi hankkia 'selitys' selvään lupakirjaan!" — Tämän jälkeen annettiin vielä seitsemän näytäntöä — viimeinen 4/4 —, joissa muun muassa esitettiin Sirkka, Nummisuutarit ja Narcisse Rameau. Yleisö oli koko ajan innostunutta, mutta sali oli liian suuri (550 sijaa) täyttyäkseen. Varsinkin kalliimmat paikat olivat usein tyhjinä. "Ani harvoin saamme nähdä suomalaisia, hyväpalkkaisia virkamiehiä teatterissamme. Ne ovat samanlaisia kuin kotona — sitä paatunutta sukua, johon ei mikään henkinen voima pysty." Tulot näytännöistä olivat semmoisinaan tyydyttäviä, mutta mahdotonta oli saada takaisin mitä pakollisen työttömyyden aikana oli menetetty. Pietarin matka tuotti 2,944 mk. 71 p. tappiota.[70] —
Koska kerrottujen rettelöiden tähden Pietarissa viivyttiin kauvemmin kuin ajateltu oli ja teatteri Viipurissa jo oli vuokrattu seuruetta varten, tehtiin pietarilaisten näytäntöjen väliaikoina kaksi matkaa sinne ja annettiin kummallakin kerralla kaksi näytäntöä. "Seuran kunniaksi saan mainita", Vilho kertoo, "että mennen tullen ajettiin kolmannessa luokassa; ainoastaan hra Himbergille täytyi ostaa toisen luokan piletti." — Pietarista seurue erosi 5/4 ja samana päivänä alotettiin näytännöt Viipurissa ja jatkettiin niitä toukokuun loppuun.
Tämä Viipurissa olo muodostui suotuisaksi, muunmuassa sen kautta että kymmeneen tilattavaksi tarjottuun näytäntöön otettiin pilettejä 220 markasta kutakin kohti. Bruttotulo 25 näytännöstä oli 16,166 mk. 60 p., se on noin 650 illalta. Vanhempien kappalten ohella annettiin seuraavat uudet: L'Arrongen 4-näytöksinen huvinäytelmä Oma Toivoni[71] (Mein Leopold, 16/4) sekä K. Hämäläisen suomentamat Bellyn 1-näytöksinen ilveily Herkules (18/4), Lafontin 2-näytöksinen näytelmä Ohdakkeet ja laakeri (2/5) ja Hahnin 1-näytöksinen huvinäytelmä Hänen ylhäisyytensä etuhuoneessa (21/5). Ensin mainituista Vilho sanoo, että se "teki melkein furoren, en milloinkaan ole nähnyt Viipurin yleisöä niin innostuneena". Kavaluus ja rakkaus annettiin "madame" Aspegrenin ja Jeppe Niilonpoika Vilhon hyväksi. Laululintusessa debyteerasi 23/4 nti Landegren, joka tahtoi "täällä koettaa siipiänsä saadakseen uskallusta tulla oopperaan". Menestys lienee ollut huononlainen, koska nimeä ei useammin mainita. Nummisuutarit näyteltiin kaksi kertaa, mutta siitä oli huhuiltu, että se on raaka ja sentähden "porvarissäätyiset daamit" pitivät sopimattomana käydä komediaa katsomassa. Kappale esitettiin siis melkein yksistään miespuolisille katsojille! Muutoinkaan ei Viipurin "fiinimpi herrasväki" suosinut suomalaista teatteria, n.s. "rankilooshit" olivat useimmin tyhjät. — Samassa kirjeessä, jossa Vilho tekee tämän huomautuksen, on seuraava näyttämöelämää kuvaava piirre: "Kiitoksia paljo teatteriruoasta, jonka lähetit meille. Sen kautta säästyy meille monta, monta markkaa, sillä tätä ennen syötiin ruoat todellisesti — mitä ei näyttämöllä se kulissien takana(!)" — Viipurin ajan lopulla teatteri sai loistavan avustajan Ida Basilierissa, joka lauloi kaksi kertaa Jeannetten häissä (12/5 ja 14/5) täpötäysille huoneille. Kirjeistä näkyy, että Bergbom kerran kävi Viipurissa puheosaston luona. Myöhemmin Emilie Bergbom tuli sinne yhtyäkseen Ida Basilieriin Karlsbadin matkaa varten. Silloin päätettiin että Viipurista lähdettäisiin Mikkeliin, johon seuruetta oli pyydetty tulemaan. Samallainen pyyntö oli tullut Joensuustakin, mutta kun mikkeliläiset tarjosivat vapaan matkan sinne ja takaisin Lauritsalaan ja myöskin maksuttoman teatterisalin, noudatettiin heidän kutsuansa. Ettei kesälupaa saataisi, oli Vilholle "oikein mieleen, sillä raha-asiamme ei myönnä levon hetkeäkään". — Viimeinen näytäntö Viipurissa (Sirkka) oli 28/5 ja sen jälkeen matkustettiin Mikkeliin, jossa ajan tullen tapaamme väsymättömän seurueemme.
* * * * *
Olemme saapuneet puheosaston neljännen ja lauluosaston kolmannen vuoden loppuun ja syytä on luoda katsaus oloihin ja ehtoihin, joista suomalaisen näyttämön kehitys oli riippuvainen. Mitä yrityksen taiteelliseen puoleen tulee, on se jo edellisestä selvillä. Siihen nähden että oli miltei tyhjästä alotettu, oli aivan hämmästyttäviä tuloksia aikaansaatu eikä kellään ollut aihetta epäillä taiteellisen edistyksen jatkumista. Vähemmän ilahuttava ja toivorikas oli taloudellinen puoli.
Edellisistä vuosista tiedämme, että jokainen oli tuottanut tappiota ja että vaillinki kolmannen vuoden lopussa teki 25,383:50 markkaa. Nyt päättyneeltä ja seuraavalta (1872 perustetun kannatusyhdistyksen neljänneltä ja viidenneltä) vuodelta emme ole saaneet käsiimme seikkaperäistä tilinpäätöstä eikä sanomissakaan mainita semmoista julkiluetun. Näyttää siltä kuin olisi katsottu parhaaksi pitää yrityksen arveluttavaa kantaa läheisimpien salaisuutena. Emilie Bergbomin päiväkirjan mukaan olivat näytäntökautena 1875-76 tulot 97,092:21, menot 131,680:59 ja vaillinki siis 34,588:38 markkaa; mutta tähän sisältyy vain se mikä on tullut ja mennyt hänen käsiensä kautta eikä muuta kuin osa maaseututointa koskevaa. Mutta jos niinkin, emme voi ajatella että vaillinki, kaikki lukuunotettuna, olisi ollut vähempi, vaan voimme pitää varmana että kannatusyhdistyksen velka neljännen vuoden lopulla oli vähintäin 60,000 markkaa.
Syystä kun oli huomattu että oopperan tuottama tappio aina oli verrannollisesti suurempi, päätettiin keväällä panna toimeen erityinen kannatuskirjoitus sitä varten. Suomalaisen oopperan kolme ensimäistä vuotta, lausutaan kehotuksessa kirjoittamaan osakkeita, on näyttänyt, että kotimainen laulunäyttämö ei ole mikään harhakuva, jos se vaan saa kehittyä esteettömästi, tarvitsematta taistella lamauttavaa taistelua elämästä ja kuolemasta. Sen vuoksi vaatii sen taloudellinen pohja turvallisempaa perustusta.
"Tyydyttääkseen kohtuullisia vaatimuksia", sanotaan sitten, "täytyy oopperalla olla käytettävänään noin 2 ensi laulajatarta. 2 à 3 toista laulajatarta, 2 ensi tenoria, 2 toista tenoria, 2 ensi baritonia, 1 toinen baritoni, 1 ensi basso, 2 toista bassoa, varma, vaikka pienikin, orkesteri ja ainakin köörin perusjoukko. Kiitettävällä isänmaallisuudella ovat muutamat niistä taiteilijoista, jotka ovat työskennelleet Suomalaisessa oopperassa, luvanneet vastedes palvella sitä palkkiosta, joka on enemmän kuin puolta vähempi ulkomailla tarjona olevaa; niinikään on joukko innokkaita naisia ja herroja luvannut maksutta avustaa kööreissä, mutta oopperan monenlaiset tarpeet vaativat näiden uhrausten ohella rahallistakin apua yleisön puolelta. Eritoten on se orkesterin parannus, jota yleisön puolelta on vaadittu, aiheuttava menoja, joihin tarvittavat varat ainoastaan osaksi ovat saatavissa niistä enentyneistä tuloista, joita järjestetympi toimi tuottaa." —
Koska vuosittain tarvittaisiin noin 15 à 20,000 markkaa, kehotetaan kansalaisia merkitsemään 100 markan vuosilisiä, jotka suoritetaan neljänneksittäin kolmen vuoden aikana. Tämä kannatuskirjoitus tuotti 14,600 markkaa — tositeossa kunnioitettava tulos, mutta sittekin liian vähäinen oopperatoimen varmentamiseksi. Päin vastoin ahdinko kasvamistaan kasvoi, varsinkin kun menestymisen ehdot muutenkin vähenivät.
Taloudellisten vaikeuksien ohella oli Suomalaisella teatterilla kestettävänä toisiakin vastuksia, jotka yhä uhkaavammin astuivat esiin. Tarkoitamme lähinnä kateellista kilpailua "suuren teatterin" puolelta. Tiedämme jo ennestään että ruotsinmielisellä taholla karsain silmin katseltiin suomalaisen näyttämön voittoja ja että siellä sentähden oli vaadittu oopperaosaston perustamista vastapainoksi suomalaiselle. Tänä vuonna ja etenkin tänä keväänä oli siitä johtuva epäsovun suhde kärjistymistään kärjistynyt. Muistutuksia että ruotsalaisen teatterin, joka takavuosina puhenäyttämönä oli saavuttanut niin kauniita taiteellisia ennätyksiä, edelleenkin tulisi harrastaa ainoastaan tätä lajia näyttämöllistä taidetta, ei otettu kuuleviin korviin. Eikä sekään tosiasia että kotimaiset laulukyvyt melkein poikkeuksetta olivat omistaneet voimansa suomalaiselle oopperalle vaikuttanut asiaan. Ruotsinkielinen ooppera oli väkisinkin aikaansaatava — yhdentekevä tuliko taiteilijat vaikka kaikki ulkomailta hankkia. Olihan tällä puolella rahaa enemmän kuin toisella ja sen lisäksi suurin osa Helsingin yleisöä, tuota yleisöä, jolle suomenkieli ihanimpienkin sävelmien kannattamana oli jotakin vastenmielistä.
Syksyllä 1875 Ruotsalainen teatteri vihdoin oli saanut kotimaisen laulajattaren, rva Emma Engdahlin Turusta, jolla oli ei ainoastaan nuoruuden viehättävä ansiopuoli (23 v.), vaan myöskin kaunis sulava ääni. Opintoihin nähden hän kyllä oli keskeneräinen, mutta ei se estänyt yleisöä 19/11 kun laulajatar ensi kerran esiintyi Adinana Donizettin Lemmenjuomassa, riemulla tervehtimästä häntä ja tunnustamasta häntä teatterinsa primadonnaksi. Ja niin oli siis ruotsalainenkin ooppera olemassa ainakin näennäisesti korkeammassa merkityksessä kuin edellisinä vuosina, jolloin jo laulunäyttämöä oli harrastettu. Sanomme "näennäisesti", sillä kovin korkealle ei sittekään taiteen lippua nostettu. Arveltiin näet välttämättömäksi antaa musikaalisesti vakavampien oopperojen vaihdella keveitten ja kevytmielisten operettien kanssa ja niin seurasi esim. Lemmenjuomaa Lecocqin kuuluisa M:me Angotin tytär. Tämän suurta ihastusta herättäneen operetin jälkeen tuli Bellinin Unissakävijä, joka aiheutti ylempänä kerrotun hyökkäyksen Ida Basilieria vastaan, kun tämä uskalsi paremmin laulaa erään aarian samasta oopperasta! Ja että se oli vain vähäpätöinen alkuottelu, sen huomasi Helsingin sanomalehdistöstä tänä keväänä, jolloin muutoin valmistauduttiin vastaanottamaan sekä kotimaisia että ulkomaalaisia vieraita Suomen ensimäiseen ja vastaiseksi ainoaan "yleiseen näyttelyyn". Kansalaisten mielissä ei suinkaan vallinnut mikään rauhallinen juhlatunnelma, vaan epäsointu, johon paitse tässä puheena olevia seikkoja melkoisesti oli vaikuttanut pitkällinen väittely "kiitollisuuden velasta", jonka A. Ahlqvistin puhe Olavinlinnan juhlassa edellisenä kesänä oli aiheuttanut ja joka koko kevätpuolen oli riehunut sanomalehdissämme.[72]
Ruotsalaisen teatterin kannatusyhdistyksen vuosikokouksessa huhtikuun keskivaiheilla konsuli N. Kiseleff luopui johdosta ja sijaan valittiin viisimiehinen johtokunta, jonka huomattavimmat jäsenet olivat lääketieteen tohtorit C. F. Wahlberg ja W. Grefberg. Edellinen hieman tunnettu kirjailijana, jälkimäinen kuuluisa häikäilemättömästä ruotsinkiihkoisuudestaan. Uuden johtokunnan aikeista ilmaantui pian tietoja sanomiin. Oopperaa oli jatkettava ja entistä tarmokkaammin; eikä varoja puuttunut. Eräs yksityinen pohatta oli muka lahjoittanut 40,000 markkaa ja samalla oli päätetty kerrassaan nujertaa eli "tappaa" suomalainen ooppera. Toiset puhuivat kauniimmin "vapaasta kilpailusta", mutta se oli naurettavaa — niin erilaiset olivat kilpaehdot.
Ruotsalaiselle teatterille suotu avustus yleisistä varoista käsitti nimittäin seuraavat määrät:
Valtioapu teatteriseurueelle….. Smk 12,000;—
" jonka käytäntö riippui " 8,000:—
kenraalikuvernöörin
määräyksestä
" orkesteria varten " 12,000:—
Koronvapaus 100,000 mk:n lainasta " 5,000:—
" 120,000 " " " 6,000:—
" 50,000 " " " 2,500:—
S:ma 45,500:—
Tätä laskelmaa vastaan väitettiin kyllä ruotsalaiselta taholta, että oli väärin ottaa lukuun maksamattomat korot, ne kun tulivat teatteritalon hyväksi; mutta tositeossa ne sittenkin muodostivat suuren avustuksen kannatusyhdistykselle, koska vapautus korkojen maksamisesta teki talonyhtiölle mahdolliseksi tyytyä saman verran vähempään vuokraan. Sitä paitse sama yhtiö oli myöntänyt kannatusyhdistykselle 3,000 mk. maksuna keisarillisesta aitiosta. Ainoa määrä, joka ei ollut täysin varma, oli kenraalikuvernöörin määräyksestä riippuva, se kun saattoi jäädä käyttämättä — vaikkei semmoista koskaan kuultu.
Suomalaisella teatterilla taasen oli:
Valtioapua teatteriseurueelle Smk. 8,000:—
" orkesterille " 8,000:—
Koronvapaus Arkadiayhtiölle
annetusta 60,000 mk:n lainasta " 3,000:—
S:ma 19,000:—
Kun tähän yleisistä varoista myönnetyn avustuksen erilaisuuteen tulee, että ruotsalainen yleisö varakkaampana helposti voi suoda ja todella soikin teatterilleen kaksi kertaa suuremman kannatuksen (ruotsalaisella olikin jo, sanottiin, 40,000 mk. kannatusta; suomalainen toivoi saavansa 20,000), että toinen toimi kaikin puolin mukavassa, toinen ränstyneessä, akustisesti epäedullisessa teatterissa ja lopuksi että onnellisemmalla kilpailijalla oli pääkaupungin lukuisa hienosto puolellaan, niin — oliko järkevää puhua vapaasta kilpailusta! Mihin kilpailu välttämättömästi oli johtava ja mitä se oikeastaan merkitsi, lausutaan eräässä Morgonbladetin johtavassa (31/5):
"Varmuudella voidaan ennustaa, että kilpailu kahden oopperan välillä Helsingissä on vievä toisen tai toisen, kenties molemmat perikatoon. Ruotsalaisen oopperan perustaminen tietää sentähden avonaista hyökkäystä jo olemassa olevaa Suomalaista oopperaa vastaan, sitä enemmän hyljättävä, kun tarkoitus on hävittää kotimaisten taiteilijain kannattama taidelaitos.[73] Olemme vakuutetut siitä, että kaikki kotimaisen taiteen ystävät tuskissaan näkevät semmoisen lopputuloksen mahdollisuuden. Ainoastaan häikäilemättömyys ja ahdas puoluekäsitys, joka ei voi tunnustaa jokaista jaloa uhrautuvaa työtä taideharrastustemme hyväksi, saattaa hyväksyä sentapaisia suunnitelmia — jos niitä todella on olemassa."
Muutoin kirjoittaja, jonka mielestä ainoastaan yksi ooppera Helsingissä oli mahdollinen, huomauttaa siitä nurinkurisuudesta, että valtio kannattaa kahta yritystä, joiden kilpailu on haitaksi itse sille päämäärälle, jota avustus tarkoittaa, ja ehdottaa että asetettaisiin jonkunlainen ylijohto, jonka asiana olisi katsoa ettei valtioapua ilmeisesti käytetä päätarkoitusta, taiteen edistämistä vastaan. Tämä itsessään järkevä ajatus että valtiolla olisi jotakin sanottavaa asiassa ei haihtunut aivan tyhjiin, vaikkei se toki hedelmääkään tuottanut. Siitä enemmän vastedes.
Vielä lisättäköön sekin "epäsoinnun" ilmiö, että tänä keväänä ensiksi syntyi julkinen hajaannus ylioppilaslaulajien kesken. Suomenmieliset laulajat tyytymättöminä laulunjohtajan vastahakoisuuteen ottaa ohjelmistoon suomalaisia lauluja perustivat oman laulukunnan. Tämä tapahtuma, joka nykyään tuntuu niin luonnolliselta, herätti sekin aikoinaan "pahaa verta" ja eräästä kirjeestä näkyy, että niin kaukana kuin Pietarissa eräs virkamies, kun häntä kehotettiin avustamaan suomalaista oopperaa, vastasi: "ennen olisin mielelläni sen tehnyt, mutta kun fennomania on aikaansaanut hajaannuksen ylioppilaslaulajien kesken, niin en minä" — —(!) Tässä ilmenee kaikessa naivisuudessaan kiihtyvän puoluekiistan vaikutus ihmisiin. "Ennen mielelläni, mutta kun se tai se seikka (jolla ei ole mitään tekemistä suomalaisen teatterin kanssa) on tapahtunut, niin en minä anna avustusta — enkä edes mene sitä katsomaan!"
Puhenäytännöissä (122) näyteltiin 53 kappaletta:[74]
12 kertaa Mustalainen;
9 " Narcisse Rameau;
8 " Nummisuutarit, Kihlaus, Preciosa, Yhdistysjuhla,
Hääilta;
7 " Toinen tai toinen naimaan;
6 " Sven Dyringin koti, Puolan juutalainen, Marianne,
Maria Tudor, Remusen kotiripitykset, Lemmenjuoma;
5 " Laululintunen, Viuluniekka, Sirkka, Jeppe Niilonpoika,
Ei ollenkaan mustasukkainen;
4 " Orposisarukset, Yökausi Lahdella;
3 " Lea, Anna Skrifvars, Rouget de Lisle, Gringoire,
Työväen elämästä, Suorin tie paras, Suuria vieraita,
Kavaluus ja rakkaus, Deborah, Hamlet (Ofeliakoht.);
2 " Margareta, Riita-asia, Eroamattomat, Kassan avain,
Sinua vaan!, Onhan pappa sen sallinut, Marin rukkaset,
Oma Toivoni;
1 " Saaristossa, Lemun rannalla, Yö ja päivä, Erehdykset,
Lapsuuden ystävät, Bartholdus Simonis, Michel Perrin,
Monsieur Herkules, Ohdakkeet ja laakeri, Hänen
ylhäisyytensä etuhuoneessa, Pekka Patelin, Macbeth (koht.).
Näistä oli kotimaisia 11 ja ohjelmistolle uusia 11: Nummisuutarit, Sirkka, Yö ja päivä, Kassan avain, Sinua vaan!, Onhan pappa sen sallinut, Mr Herkules, Ohdakkeet ja laakeri, Hänen ylhäisyytensä etuhuoneessa, Puolan Juutalainen, Oma Toivoni.