Suomalaisen teatterin historia 2 / Puhenäyttämön alkuvuodet ja suomalainen ooppera. 1872-79

by Eliel Aspelin-Haapkylä

VI.

Kuudes näytäntökausi, 1877-78.

Vasta perustettu Suomalaisen teatterin osakeyhtiö otti laitoksen hoitoonsa 1 p:stä kesäk., ja väliaikaisen johtokunnan tuli järjestää ja johtaa asioita yhtiökokoukseen asti 20 p. lokak. Siinä esitettiin kertomus johtokunnan toimista, joka sisältää täydellisen luettelon puhe- ja lauluosaston jäsenistä palkkoineen y.m. tietoja, jommoisia — yhtä täydellisiä ja tarkkoja — olemme turhaan etsineet edellisiltä vuosilta.

Alkavaksi näytäntökaudeksi otettiin K. Bergbom toimitusjohtajaksi ja "näytelmän ohjaajaksi" (regissööriksi), lehtori Alex. Streng rahastonhoitajaksi[110] sekä vaatteiston intendentiksi Emilie Bergbom ja määrättiin ensinmainitulle palkkaa 4,000 mk ja matkarahoja 1,000 mk sekä toisille kummallekin 1,000 mk. Kirjailijaksi, jonka tuli korjata kieltä näyteltävissä kappaleissa, otettiin lehtori B. F. Godenhjelm, mutta jätettiin palkkio riippuvaksi hänen työstään. Kun puheosasto antoi näytäntöjä muualla kuin Helsingissä, oli sitä koskeva rahastonhoito samoin kuin ohjaajantoimi uskottuna O. Vilholle, jollei näet pääjohtaja itse ollut seurueen luona.

Teatterin palvelukseen otettiin seuraavat henkilöt nimen ohessa mainitulla vuosipalkalla:

A. Puheosasto.

Hra Osk. Vilho 4,000. Rva Aurora Aspegren 3,000.
" Arthur Lundahl 2,500. " Selma Lundahl 2,200.
" I. E. Kallio 2,500. Nti Kaarola Avellan 2,400.
" B. Leino 2,000. " Ida Aalberg 1,440.
" R. Kivekäs 1,600. Rva Mimmy Leino 1,440.
" J. A. Tervo 1,660. Nti Emilie Stenberg 1,320.
" C. Edv. Törmänen 1,800. " Amanda Strengberg 1,200.
" Bruno Böök 2,000. " Hilma Rosendahl 900.
" J. Glantz 1,320.

B. Lauluosasto.

Nti Naëmi Ingman (kk) 500. Hra J. Navrátil 10,000.
" Lydia Lagus 2,400. " John E. Bergholm 3,500.
" Alma Wikström 1,600. " N. Kiljander 3,000.
" Hilda Braxén 1,200. " E. Himberg 1,800.
" Helene Conradi 1,200. " Taavi Pesonen 1,800.
" Eufrosyne Kaarlonen 1,000. " K. O. Lindström 1,600.
" Amanda Carlsson 920. " Elias Kahra 1,200.
" Augustina Hyvärinen 800. " J. Snellman 1,000.
" Kaisa Telkiä 900. " R. Kauhanen 900.
" C. Wickman 420.
Rva A. Teffs 1,000.

C. Soittokunta.

Hra B. Hrimaly 5,000. Hra L. Wanscheid 2,400.
" J. Hrimaly 2,500. " Aug. Laurent 2,400.
" J. Sandström 2,000. " J. A. Hammar 1,680.
" K. E. Pahlman 2,400. " Mauritz Forsström 1,500.
" I. P. Swoboda 2,400. " A. Lagerman 1,320.
" E. Werner 2,400. " A. R. Paulsson 600.
* G. Wanscheid 2,400. " J. L. Wikholm 600.
" A. Mannerström 1,275. " A. Feiler 1,080.
" G. Pelander 1,260.

Tästä näkyy että puheosastossa oli 17, lauluosastossa 20 ja soittokunnassa 17, siis koko teatterissa yhteensä 54 jäsentä, ja nousivat vuosipalkat 101,875 markkaan. Kun siihen luetaan muut ylempänä mainitut palkat sekä vieraileville taiteilijoille tulevat palkkiot, niin huomaamme palkkakonton lähenevän 120,000 markkaa (itse asiassa se nousi lähelle 140,000).

Mitä kertomus tietää yhtiön taloudellisesta asemasta, jätämme alempana esitettäväksi; tässä mainittakoon vain pari Bergbom-sisaruksia koskevaa päätöstä. Koska näet nämä olivat ottaneet vastatakseen teatterin veloista, kuului laitoksen omaisuus oikeuden mukaan heille. Näin ollen yhtiö päätti lunastaa heiltä vaatteiston 30,000 markasta, ja oli tämä summa maksettava kolmen vuoden kuluessa, suorittamalla 10,000 mk. vuosittain. Myöskin katsottiin kohtuulliseksi suoda heille se 8,000 mk:n korotus valtioavussa, jonka hallitus lopulta, vastauksena vuoden alussa tehtyyn anomukseen, oli myöntänyt. (Suomalaisen teatterin valtioapu teki siis tästä lähtien 24,000 mk. eli 8,000 mk vähemmän kuin Ruotsalaisen.) Nämä päätökset olivat ensimäiset toimet edellisen ajan velkojen lyhentämiseksi.

Tässä yhteydessä on mainittava, että senaattori H. Molander kesäkuun keskivaiheilla hänen käytettäväkseen määrätyistä yleisistä varoista teatterin matka-apurahastoon lahjotti 1,500 markkaa. Tämä epäilemättä tervetullut lahja oli todistus siitä suosiollisuudesta, jota Molander ylipäätään aina osotti Suomalaista teatteria kohtaan.

Levähdettyään yhden kuukauden oli teatterin puheosasto jälleen alkava toimensa heinäkuun alussa Kuopiossa. Sinne oli Bergbomkin lähtenyt ja hänen ja Emilien kirjevaihdosta saamme jälleen tietoja oloista.

(5/7) "Rakas sisar! Matka meni hyvin. — Lappeenrannassa kävin kohta [Lydia] Laguksen luona, joka sanoi olevansa hyvissä voimissa. Täysin toipuakseen hän ei vielä ollut laulanut säveltäkään, josta minä kiitin häntä. Kiljanderin tapasin pikimmältään. Hän on naimisissa ja onnellinen. Holmilla olin päivällisillä ja tulin tutuksi hänen erinomaisen rakastettavan äitinsä kanssa. Holm ei ole vielä oikein terve. — — Hän lupasi tulla syksyllä ja laulaa tsaari Pietarin ja Don Juanin syys- ja lokakuulla — n.b. jos hän on terveempi kuin nyt. Olemme siis pelastetut vähän eteenpäin. [Naëmi] Ingmanistakin on toiveita. Lagus arveli hänen matkansa olevan epävarman. — Jos Ingman tulee, saa hän laulaa Elviran Don Juanissa ja Eudoran Juutalaistytössä. Silloin on syksy jotenkin selvä. Mutta kevät!!! — — Vilho oli Saimaalla, kun tulin. Kun hän tunsi itsensä jotenkin terveeksi, hän ei välittänytkään siitä parin viikon vapaudesta, jonka olin luvannut hänelle. Se on tietysti ääretön helpotus ohjelmiston määräämiselle, ja minä olen kiitollinen Vilholle hänen ystävällisyydestään." —

(Helsingistä 10/7) "Oma Kaarloseni, levottomasti odotan tietoja sinusta ja teatterista; olen levoton terveytesi tähden — olit niin väsynyt päivinä ennen kun lähdit. Minä voin aika hyvin, mutta oikein terveeksi en tule, ennen kun ilmat lämpenee. Varsinkin eilen oli ruma ilma. Jos pohjoisessa on yhtä koleaa, niin saamme kai huonon vuodentulon. Jos huomenna on lämmin ja tyyni, niin saan mennä ulos. [Tri] Morin näyttää vaativan minulta suurta varovaisuutta, mutta enhän minä saa voimia, jollen saa raitista ilmaa, liikuntoa ja ruokahalua".[111] — Muistutus pian maksettavasta vekselistä [2,500 mk, sisarusten hoidettavia teatterivelkoja!].

(Kuopiosta 10/7) "Näytäntökausi on alkanut täällä — ei oikein hyvästi eikä oikein huonostikaan. Ensi näytäntö [8/7] antoi vähän yli 400 mk; mutta olikin oikea Herran ilma. Näyteltiin Puolan juutalainen ja Mustalainen. Huomasimme näet, että Viuluniekka on niin loppuun annettu, ettei enää maksa vaivaa. Huomenna Enon rahat, perjantaina [13/7] Sirkka [rva Aspegrenin hyväksi] ja pyhänä Nummisuutarit. Jos vain Kaarola Avellan pian tulisi. Vilho on ottanut asioiden hoidon siksi kun rahastonhoitaja saadaan. Muutoin hän pysyy johtajana. — Törmänen on tullut ja oli sangen nolo. Hän tahtoo erota, ei harrastuksen puutteesta, vaan sentähden että hänen isänsä mielestä teatterin tulevaisuus on epävarma. Kumminkin on hän kahdella päällä. En ole kuitenkaan kehottanut häntä jäämään, vaan päin vastoin sanonut että on paras lähteä, jollei hän voi olla rettelöimättä joka kerta kun ei hänen tahtoaan noudateta. — — Olen muuten elänyt 'ylpeästi' ruoassa ja juomassa ollen usein kutsuilla. En ole vielä ennättänyt käydä kuvernöörillä eikä tuomiorovastilla. Teatteri vie päiväni varhaisesta aamusta iltaan. — Therese Hahl ja hänen miehensä olivat täällä eräällä matkalla. Herttaisia ja ystävällisiä kuin aina." —

(Helsingistä 14/7) Emilie puolestaan kirjoitti kirjeen täynnä asioita. Juurikään tulleen kirjeen johdosta, jossa eräs oopperan jäsen esittää entistä suurempia palkkavaatimuksia, hän ankarasti arvostelee semmoisten vaativaisuutta, jotka eivät suinkaan seiso ensi rivissä. Esittämänsä laskutavan mukaan olisi nuori laulajatar voinut saada 8 à 900 mk [kuukaudessa]. Vastakohdaksi sille asettaa kirjoittaja samaan aikaan tulleen tarjouksen nti Signe Hebbeltä, joka lupasi tulla yhdessä Fritz Arlbergin kanssa, jos saisivat kumpikin 150 mk illalta (yhteensä 300). — Edelleen hän kertoi hauskan uutisen, että Navrátil oli "tullut kotia" se on Helsinkiin ja pyytänyt Unissakävijän suomalaista tekstiä. Hän oli käynyt kotimaassaan ja laulanut Pragissa erittäin suurella menestyksellä, jonka tähden Hrimaly oli luullut ettei hän enää palaisikaan. — Elokuun 1 p. harjotukset alkavat. "Tuletko niin hyvissä ajoissa, että tsaarin laiva saadaan valmiiksi, vai onko meidän ryhdyttävä sitä laittamaan?" — Alma Fohströmin sanotaan olevan sairaana Italiassa. Emilie oli kirjoittanut hänelle, mutta ei lähettänyt Faustin partituuria, ennen kun vastaus tulee. — Paljo huolta antoivat raha-asiat, Kaarlon on lähetettävä nimellään varustettu vekseli; mutta raitis ilma, jota oli nauttinut Kaisaniemessä ja Hertonäsissä oli kuitenkin virkistänyt. — "Kuinka, rakas Kaarlo, on meidän käyvä tulevana vuonna? ja kuinka olen minä tänä kesänä selviävä epätoivoisista raha-asioistani? Hyvästi, armaani; hoida itseäs? ja kirjoita niin usein kuin voit. — Tiedäthän kuinka olen levoton."

(Kuopiosta 17/7) "Rakas sisar! Pahaksi onneksi olin pienellä huvimatkalla, kun kirjeesi tuli, jossa puhut vekselistä. Sentähden lähetän vasta tänään mitä pyysit. — — Alku täällä ei ole ollut oikein myötäinen. Ensimäisen ja neljännen näytännön tulos hyvä, mutta toisen ja kolmannen huono. Täällä sattunut tulipalo[112] on vaikuttanut tuntuvasti, niinikään jotkut kuolemantapaukset maahanpanijaisineen, muutamat häät ja kaunis ilma, joka vihdoinkin on tullut. Kaarola Avellania kaivataan, sillä vanhat kappaleet eivät kelpaa ja hänellä on osansa kaikissa uusissa. Muutoin on henki oivallinen ja järjestyskin, jollei kiitettävä, kumminkin välttävä. Ahkeruuskin on tyydyttävä. Katarina Howard on puoleksi valmis, Don Ranudo kokonaan uudestaan luettu (Stenberg — Olympia) ja useat [nti] Töttermanin rooleista korjattuja. Lundahl on paljo terveempi kuin Helsingissä ja näyttelee toisenlaisella lennolla. — — Fennomania seurueessa on tällä hetkellä oivallinen. En ole kuullut ruotsin sanaa sitte kun tulin."

"Minulle uusia kappaleita on annettu: Enon rahat ja Sirkka. Molemmat menivät harjotuksissa ylen huolimattomasti ja epätasaisesti. Enon rahat harjotutin kuitenkin niin monesti (jopa jotkut kohtaukset 7 kertaa peräkkäin), että yhteisnäytteleminen menee mainiosti. Se on nyt siihen katsoen ohjelmiston parhaiten näyteltyjä kappaleita. Apropos yksi esimerkki mitä pukuja voidaan käyttää, kun ei ole annettu tarkkoja määräyksiä. Kolmannessa näytöksessä matkustavat rva Aspegren ja [nti] Tötterman (kaksi nuorta porvarillista rouvaa) rautatiellä 17 peninkuormaa kesällä. Uskotko minkälaisessa puvussa? Mustassa sametissa, rva Aspegrenilla punaiset atlaskäänteet!!! — — Sirkan tähden en huolinut nähdä vaivaa, vaan annoin sen mennä menojaan. Rva Aspegren sai paljo apploodeja, mutta oli sangen heikko. Pani painoa ainoastaan yksityisiin situatsionivaikutuksiin kykenemättä luomaan kokonaiskuvaa. Sitä paitse hän hutiloi lausumisessa. Samoin Leinokin. Sivuroolit menivät sitä vastoin aika hyvin (myöskin Kallion ja Savolaisen). — — Jos tarvitset rahaa, niin ota heinäkuun palkkani Wahlströmiltä. Tulen kyllä toimeen täällä, sillä elän erittäin hiljaisesti enkä siis tarvitse rahoja. Ystäväsi ja veljesi Kaarlo."

Vielä on tätä samaa kirjevaihtoa kolme Emilien laatimaa, jotka enimmästään koskevat oopperaa. Paitse omia kirjeitään hän lähettää Kaarlolle milloin sieltä milloin täältä saamiansa kirjeitä, jotka koskevat heille yhteisiä asioita. Semmoinen on Ida Basilierin Lysekilistä (10/7), josta teemme otteen:

— — "Olet kenties kuullut että tulen seuraamaan Behrensiä ja Trebelliä 10 p:stä marrask. 10 p:ään jouluk. Englannissa, saaden palkkaa 2,000 frangia ja kaikki vapaata — jopa seuranaisenkin. Hän tahtoo minut Pohjoissaksaankin syys- ja lokakuulla, mutta kun olen aikonut tehdä hyvästijättö-kierroksen kotimaassa, ei se käy päinsä. Ilolla esiinnyn Teillä niin usein kuin mahdollista tänä syksynä, mutta häitteni täytyy kai olla 30 p. lokak., jotta ennätän Lontooseen. — Mutta kuinka tulette elämään? Olen usein levottomuudella ajatellut suunnitelmianne, ja jos suinkin voin, tahdon mielelläni olla jonkun ajan Teidän luonanne tulevana keväänä. — Paljo voi käydä toisin kuin tuumii, mutta kaikissa tapauksissa tulen elokuun lopulla tai syyskuun alussa — milloin vain tahdotte. Minun täytyy vain tietää minä päivinä minun on esiintyminen Teillä, niin että voin asettaa konsertit väliin. — — Ole nyt varovainen rakas Emilie; muista että terveytesi on kallis niin monelle. Sinulla oli niin paljo vaivaa minunkin tähteni viimeisenä aikana." — —

(Helsingistä 21/7) "Kaarloseni! Tässä on Idan kirje; kyllä hän on erinomaisen kiltti ja rakastettava, kun tulee ja auttaa meitä keväällä — nythän voit hyvin ajatella Juutalaistyttöä. — Taikka ajattelemmeko Mignonia?" — — Emil Genetz oli tullut kotia, sairaana ja murheellisena ja epäili voisiko hän tulla laulajaksi. Jos hänen täytyi luopua laulusta, niin hän tulisi puheosastoon. "Sanoin että hänet siellä vastaanotetaan avoimin sylin ja sydämin. Hän näyttää harrastavan luonnenäyttelijän-alaa. joka ilahdutti minua." — — "Hupaista oli kuulla, että olet tyytyväinen seurueen henkeen ja käytöstapaan. Jos nyt käy niin onnellisesti, että ooppera kuolee keväällä, niin teatteri kai tulee oikein hyväksi." — — "Faltin pyytää sinua ajattelemaan Tannhäuseria, hän luulee että se voisi mennä varsin hyvin."

Kahdessa viimeisessä kirjeessä Emilie moittii useita oopperan ja puheosaston jäseniä huolimattomuudesta, kun eivät määräaikana tule saapuville. — Sen ohella muuta: "Kuinka kauhean ikävä on Vilhon tila!", kirjoittaja huudahtaa saatuaan jonkun tiedon näyttelijästä. "Vilho parka, kyllä on vaikeaa, kun on niin heikko ruumis; kyllä hänellä on ollut liiaksi työtä heikkoihin voimiinsa nähden." — "Erinomaisen rakastettavan kirjeen Fohströmiltä sain eilen [3/8]. Hän lupaa varmaan tulla tammikuulla, mutta, jos me vaadimme, katsoo hän itsensä velvolliseksi tulemaan syksylläkin, vaikkei ennen marraskuuta, sillä hän tahtoo välttämättömästi suorittaa näyttämöllisen oppikurssin ja laulaa vähän Lampertin edessä — tammikuulla hän tulee mielellään." — Samassa kirjeessä (4/8) Emilie sanoo: "Luulin että voisimme tulla toimeen jonkun viikon ilman sinua, mutta ei se käy — sinun täytyy kohta tulla tänne. Mistä saamme miesköörin? Eihän meillä ole muuta bassoa kuin Kahra, joka tuli heinäkuun viimeisenä ja on erinomaisen kiltti ja huomaavainen." —

Tässä yhteydessä annamme lopuksi ottaen eräästä Alma Fohströmin kirjeestä, se kun samoin kuin Ida Basilierin kirje, on soma näyte tekijän rakastettavaisuudesta:

(Cernobbiosta 26/8) — — "Te pyydätte minua, rakas neiti, sanomaan, toivonko mitään etukäteen palkkiostani? — Noin kaksi vuotta sitte, kun pidimme jonkunlaisen perheneuvottelun kotona, päätettiin, taikka oikeammin oli minun toivomukseni, että kun minä esiinnyn kotimaisella näyttämöllä, niin ei palkkiosta saisi olla puhettakaan, sillä minäkin tahtoisin vähäisellä kyvylläni edistää Suomalaisen oopperan ihania harrastuksia, liittyen niiden joukkoon, jotka ovat kantaneet kortensa kekoon. Kas siinä, hyvä neiti, lempiaatteeni silloin — ja nyt?"

"Nyt pidän siitä kiinni enemmän kuin ennen, sillä eihän ole lainkaan tietty, tulenko menestymään näyttämöllä, miellytänkö yleisöä ja olenko itse oleva tyytyväinen toimeeni palvellessani Teitä. Tästä syystä, rakas neiti, on vakaa toivoni, että jätätte palkkiotuumat sikseen. Jos sittekin tahtoisitte toisin, niin pyydän Teitä kääntymään rakkaan isäni puoleen, jolla on oikeus päättää asiasta ja jonka ratkaisuun mielelläni taivun. Muutoin pyydän, älkää niin varmasti luottako kykyyni, joka vielä on kokematon. Suokoon toki Jumala, että vähänkin vastaisin niitä toiveita, joita armaassa isänmaassani kohdistetaan minuun. Ei kukaan olisi siitä onnellisempi ja nöyrempi kuin minä."

"Ennen tammikuuta lienee minun mahdoton päästä kotia, sillä lääkäri on kovasti kieltänyt minua olemasta ahkera ja täytyy minun sentähden olla varovainen opinnoissani. Mutta jos niin onnettomasti kävisi, että isäni ei voisi toimittaa rahoja ja minun senvuoksi olisi palaaminen kotiin, niin kyllä annan Teille tiedon siitä. Nyt, rakas neiti, on vain jälellä kysymys: Mitä oopperoita aiotte esittää taikka missä toivotte minun laulavan paitse Faustissa ja Somnambulassa? Linda ja paashi oopperassa Ballo in maschera ovat täällä hyvin miellyttäneet. — — Tuhat sydämellistä tervehdystä, syleilyä ja suudelmaa Teidän ijäti kiitolliselta ja nöyrältä pikku ystävältänne."

Palaamme nyt Kuopioon, jossa teatteri jatkoi tointaan säännöllisesti, mutta yleensä vain keskinkertaisella menestyksellä. Ylempänä mainittujen näytäntöjen jälkeen tuli ensin pari iloisempaa ohjelmaa — 18/7 Lääkäri vastoin tahtoansa ja Remusen kotiripitykset; 20/7 Don Ranudo di Colibrados ja Herkules —, sitte kaksi murhenäytelmää: 22/7 Kavaluus ja rakkaus ja 25/7 Maria Tudor. Heinäkuun viimeinen näytäntö (29 p.), jolloin esitettiin Kosijat, Kalatyttö ja Silmänkääntäjä, ansaitsee mainitsemista sentähden että sinä iltana nti Anni Hacklin ensi kerran esiintyi näyttämöllä. Tämä 19-vuotias neiti, nimismiehen tytär, Kuopiosta (synt. Karttulassa) oli täällä liittynyt seurueeseen ja oli heleällä sopranollaan ja reippaalla, luontevalla näyttelemisellään ennen pitkää saava huomatun sijan teatterin nuorten naisjäsenten joukossa. Hänen ensi esiintymisestään Annana laulukappaleessa Kalatyttö, vakuuttaa paikkakunnan lehti, ei voinut "muuta kuin hyvää sanoa".

Elokuu alkoi kahdella uutuudella: 3/8 ja 5/8 Tuokon suomentama, A. Dumas vanh. 4-näytöksinen historiallinen näytelmä Katarina Howard ja 8/8 ja 12/8 Törmäsen suomentama B. Björnsonin Konkurssi, joka jälkimäinen kappale oli ensimäinen näyte kukoistukseen nousevaa uutta norjalaista draamaa Suomalaisen teatterin ohjelmistossa. Näitä seurasi Daniel Hjort, joka meni kolme kertaa 10/8, 15/8 ja 3/9. Vilho, joka jälleen oli yksin johtajana, kirjoitti 14/8: Konkurssi onnistui jotenkin hyvin, mutta ei se miellyttänyt Kuopion kauppiaita: tulot ensi iltana 279, toisena 233 mk. Sitä vastoin Katarina Howard tuotti ensi kerralla 255 ja toisella 432 mk. Daniel Hjort antoi ensi kerralla 408 mk. — Parista myöhemmästä kirjeestä saamme seuraavat tiedot Kuopiossa olon viime ajasta. Ilmat olivat kylmät ja sateiset, niin että ihmiset mieluimmin pysyivät kotona. "Eilen [29/8] satoi aamusta iltaan, josta seuraus oli 131 mkan tulo." Lea näyteltiin kaksi kertaa 22/8 ja 26/8 pienempien huvinäytelmien kera ja tuotti se ensi iltana 251, toisena 403 mk; Aksel ja Walborg antoi 226 mk. — "sen teki kylmä ilma". Viimeinen ohjelma oli Preciosa, joka meni kaksi kertaa 31/8 ja 2/9; jäähyväisnäytäntönä annettiin Daniel Hjort 3/9.

Vasta Jyväskylästä, johon seurue lähti Kuopiosta, Vilho luo yleiskatsauksen kaksikuukautiseen toimeen tässä kaupungissa ja ääni on sangen alakuloinen:

"Rakas ystäväni! Raskaalla mielellä tartun kynään, kun vain kysymys on teatterin asioista, ja siinä pääsyy, miksi kirjoitan niin harvoin. En tahtoisi vaikeroida. Kun vieras tavan mukaan kysyy: miten käy? kuinka kannattaa? vastaan säännöllisesti: hyvin: varsinkin kun tiedän kysyjän olevan viimeisiä meitä auttamaan. — Tulot Kuopiossa tänä vuonna olivat noin 30 mk vähemmän iltaa päälle kuin viime vuonna eli yhteensä 8,564 mk. Menot palkkioineen, päivä- ja matkakustannuksineen noin 10,000 mk. Menoista oli hirveimmät: vuokra 811 mk, kirjoituksia ja suomennoksia 475, vaivaismaksuja 176, poliisille 125, valaistus 414, kirjapainoon 410, matkakustannukset 670, musiikista 315 j.n.e."

Jyväskylässä seurue viipyi noin puolitoista kuukautta. Ensi näytäntö (Viuluniekka) oli 9/9 ja viimeinen (Sirkka) 22/10. Ohjelmisto oli pääasiassa sama kuin Kuopiossa. Kumminkin olivat Viuluniekka ja Marianne Jyväskylässä uusia ja mahdolliset näyteltäväksi, jota vastoin näyttämön ahtauden vuoksi Nummisuutarit ja suuret murhenäytelmät jätettiin sikseen. Ainoa aivan uusi kappale oli Kiven Karkurit, joka esitettiin ensi kerran 17/10. Sen olisi pitänyt valmistua jo Kuopiossa, mutta parin näyttelijän huolimattomuuden tähden ja siksi että "muutamat hirveästi halveksivat tätä näytelmää", harjotukset olivat käyneet hitaasti. Tulot olivat ylipäätään nytkin niinkuin edellisenä kertana paremmat kuin Kuopiossa, varsinkin kun menot olivat pienemmät — mutta eivät sittenkään tyydyttävät. Parhaimpia iltoja oli: Viuluniekka 428, Työväen elämästä, Kalatyttö ja Silmänkääntäjä (markkinapäivänä) 463, Marianne ensi kerralla 279, toisella 459 mk. Keskitulo oli vähän yli 300; edellisenä vuonna yli 400 mk. Loppu oli siis semmoinen, että Vilhon täytyi pyytää matkarahoja päästäkseen seurueineen Helsinkiin, johon oli määrä tulla. — Muita jobinsanomia oli että Törmänen taas oli sanonut lähtevänsä ja että Tervo oli niin sairas, että hänet oli toimitettava sairaalaan.

* * * * *

Kun nyt käännymme lauluosaston puoleen, saamme pian nähdä että sen asiat tuskin olivat ilahuttavammalla kannalla. — Oopperan laulukyvyt esiintyivät tänä syksynä ensi kerran julkisesti 2/9, kun he ylioppilastalolla antoivat huokeahintaisen konsertin. Laulunumeroita esittivät neidit Lagus, Wikström ja Braxén sekä hrat Navrátil, Bergholm ja Pesonen, jota paitse viulunsoittajana esiintyi J. Sandström, joka neljä vuotta harjotettuaan opintoja Leipzigissä oli otettu teatterin palvelukseen soittamaan ensi viulua orkesterissa. Laulajaisissa oli noin 300 hengen kiitollinen yleisö.

Näytännöt alkoivat 7/9 Flotovin Marthalla, jota ei oltu annettu huhtikuun jälkeen 1876. Nimirooli oli uskottu Lydia Lagukselle, joka ei suinkaan pettänyt yleisön toivomuksia, vaan sai oivallisesta laulustaan ja näyttelemisestään lämpimiä suosionosotuksia. Nancyn osan suoritti tyydyttävästi nti Hilda Braxén,[113] joka ensi kerran esiintyi suuremmassa tehtävässä, ja Kiljander näytteli hupaisesti loordi Micklefordia. Muut esiintyjät olivat vanhoja rooleissaan. "Sopuväli" — U. S. sanoo — oli yleensä varsin hyvä. — Sama ooppera meni vielä kolme kertaa (9/9-16/9); viimeisenä iltana oli Arkadiassa paljo väkeä, joka jakoi hartaan suosionsa Lydia Laguksen ja Navrátilin välillä. Viides näytäntö peruutettiin viimeksi mainitun taiteilijan sairastumisen tähden.

Ensimäinen täksi näytäntökaudeksi valmistettu uusi ooppera, G. A. Lortzingin Tsaari työmiehenä esitettiin ensi kerran 23/9 ja tuotti täydelle huoneelle "erinomaisen hauskan illan". Soma, koomillinen sävelteos oli huolellisesti harjotettu ja esitys sujui eloisasti ja sopusuhtaisesta. Hullunkurisen pormestarin osan suoritti Hannes Hahl erityisellä menestyksellä. Vahva, mehevä ja hyvin kehittynyt bassoäänensä ja raitis koomillisuutensa herättivät samassa määrässä mieltymystä. Kiljander puolestaan harrasti hienompaa, historiallista sävyä, kuvatessaan Tsaaria, Pietari suurta. Edelleen kiitettiin Lydia Lagusta viehättäväksi Mariaksi. Että Navrátil, Bergholm ja Pesonen tapansa mukaan hyvin täyttivät roolinsa, tarvitsee tuskin sanoa. Eikä yleisö säästänyt mieltymyksenilmaisujaan; toisen näytöksen miessekstetin jälkeen olivat ne niin innokkaita, että numero oli uudistettava. — Ooppera annettiin sitte vielä neljä kertaa peräkkäin (25/9-2/10); lähinnä viimeisenä kertana esiintyi nti Braxén Mariana (nti Laguksen pahoinvoinnin tähden). — Tämän jälkeen tuli ainoastaan yksi ooppera-ilta 4/10, sillä seurue oli lähtevä Turkuun. Jäähyväisiksi esitettiin Martha. Sali oli täynnä ja yleisö innoissaan. Lydia Lagus sai kukkia ja lopussa hän ja Navrátil sekä muut esiintyjät ja orkesterin johtaja Hrimaly huudettiin esiin.

Sanomista, joista nämä tiedot on poimittu, ei näe miten asiat oikeastaan olivat. Ensi kerralla Tsaari työmiehenä tuotti 1,517 ja Martha viimeisellä 1,002 mk; mutta keskimäärin antoivat edellisen oopperan näytännöt noin 800 ja jälkimäisen 640 mk. Semmoisilla tuloilla lauluosasto ei tullut toimeen, ja kun puheosastokin yhä tarvitsi apua, oli alku kaikkea muuta kuin lupaava. Eikä Turun-matkaankaan suuria toiveita kiinnitetty. Siitä kirjoitti Emilie Bergbom jo 25/9 nti Elfvingille, joka ystävällisesti oli hankkinut Lydia Lagukselle asunnon omassa kodissaan:

"Kauhean levoton olen Turussa olon johdosta; on kai viimeinen kerta, kun Turun yleisön tarvitsee käydä suomalaisessa oopperassa, mutta paha olisi, jos tappio tulisi kovin suureksi. Matkakustannukset ovat korkeat ja päiväkustannukset kovin suuret. Siihen tulee että Turussa on merkitty niin vähän osakkeita, että korvaus on mitätön. — Voi, rakas Bettyseni, jos tietäisit kuinka julmasti menneitten vuosien tappiot painavat hartioitani; tavasta olen epätoivon partaalla. — Syvästi toivon että Trebelli ei tulisi tänne [kuuluisaa laulajatarta odotettiin Suomeen lokakuulla antamaan konsertteja]. Hän vie niin paljon rahaa, että ihmisillä sitten ei ole varaa muuhun. Sitä paitse tiedämme kokemuksesta, että Fichtelbergerin ja ruotsalaisilta joukoilta ei vaadita mitä vaaditaan Suomalaiselta teatterilta, vaan pitää tämän yhdistää niin toisen kuin toisenkin ansiopuolet, ilman niiden virheitä. Nyt tulevat kai ihmiset siihen päätelmään, että kun suomalaisen näyttämön taiteilijat eivät mitenkään ole verrattavat Trebelliin ja Behrensiin, niin ei maksa vaivaa käydä niitä kuulemassa!" —

Valitettavasti kirjoittaja oli hyvinkin oikeassa. — Kaarlo lähti Turkuun jo vähän ennen seuruetta ja kun tämä oli tullut, annettiin ensiksi, 7/10, oopperakonsertti. Se tuotti läsnäoleville "ihanan illan", mutta tulo oli vain 353 mk, joka oli kovin vähän kun täysi huone olisi antanut 1,215 mk. Turkulaiset eivät olleet uteliaita kuulemaan kotimaisia laulutaiteilijoita, vaikka useimmat olivat heille tuntemattomia. — Pari päivää sen jälkeen Emilie, joka juurikään oli saanut Vilhon rahanpyynnön puheseurueen Helsingin matkaa varten, kirjoittaa:

"Voi, rakas Kaarloni, kuinka on tämä päättyvä! — Meillä on vastatuuli ja meidän täytyy vielä olla valmiina kokemaan paljo. Ajattelen vain, mihin lähdemmekään ja mitä on tekeminen, kun kaikki hajoaa. Betty Elfvingiltä sain muutamia rivejä; hän sanoo että konsertissa [jolla lauluosasto oli alkanut toimensa Turussa] oli puoli huonetta, mutta että mieltymys oli suuri. Mitä kuuluu Idasta? Jollet ennätä etkä itse jaksa, niin pyydä Betty Elfvingiä kirjoittamaan. Hän sanoo sinun näyttäneen niin väsyneeltä ja alakuloiselta, että hän ei tahtonut vaivata sinua kysymyksillä. Betty raukka, kyllä hän on oleva kovin tuskissaan, jos meidän täytyy tehdä vararikko." —

Emilien käsitys asemasta oli perin synkkä, mutta olihan siihen syytä. Puhumatta tuskallisesta velkataakasta, joka oli laskettu hänen ja Kaarlon hartioille, näyttäytyi uudenkin yhtiön alkutoimi sangen arveluttavalta. Ennen mainitun kertomuksen mukaan nousi keväällä merkitty uusi kannatus 21,100 markkaan, joten (kun 1876 merkitty määrä 14,600 mk. otettiin lukuun) koko kannatus teki 35,700 markkaa. Tästä oli lokakuun alkupuolella saatu 9,700 mk. Edelleen oli valtioapua nostettu yksi neljännes, 6,000 mk, näytännöistä tullut 7,506:20 ja lahjana saatu 183:25 mk. Tulojen summa oli siis 23,389:45 mk. Puheosastolta ei oltu tilejä saatu, mutta sille oli lähetetty 5,039:12 mk. Kaikkiaan tekivät menot samalta ajalta 44,995:28 mk., ja oli siis vaillinki 21,605:83 markkaa. Että tappio näyttäytyi näin suureksi, johtui tietysti pääasiassa siitä että uusi kannatus ei ollut puoltakaan siitä summasta (50,000), joka oli katsottu tarpeelliseksi, sekä että palkat oli maksettu kesäkuun 1 p:stä, vaikka toimi alkoi vasta myöhemmin. Mutta vaikka niinkin, oli selvää, että koko vuoden tappio nousisi suureksi, jollei tuuli kääntyisi erityisen myötäiseksi.

Älkäämme sentähden ihmetelkö, että Bergbom-sisarukset olivat alakuloisia. Että ymmärtäväiset kansalaiset käsittivät, kuinka vaikeissa oloissa elettiin, huomaa Z. Topeliuksen sanoista Emilie Bergbomille (kirjeessä 5/11): "Tarvitaan rohkeutta näinä aikoina kantaakseen suomalaista näyttämöä hartioillaan — ja kärsivällisyyttä! Minä ihailen neiti Emilietä, sillä ei yksikään mies kestäisi sitä!" —

Ja Turussa, siellä oli yleisö erinomaisen hidas käymään teatterissa! Ensiksi Trebelli tuli kuin tulikin ja aikaansai siellä niinkuin Helsingissä "trebellikuumeen", joka tietenkin vahingoitti teatteria; mutta toiseksi on ilmeistä, että Turussa oli vallalla sama nurjamielisyys kansallista näyttämöä kohtaan, joka sai suuren osan Helsingin yleisöä laiminlyömään näytäntöjä Arkadiassa. Yksityisistä kirjeistä näiltä vuosilta saadaan riittävästi todistuksia. "Fichtelbergerin kehno esitys kaikista maailman oopperoista on täyttänyt salongin permannosta kattoon kahden kuukauden aikana, vaikka useimpien täytyi tunnustaa, että monesti korvien kidutus oli suurempi kuin nautinto." Sen ohella mainitaan että oli niitä ("Julinin puolue" y.m.), jotka mieluummin vetivät Ruotsista "mitä roskaa tahansa" kuin kuulivat suomenkieltä näyttämöltä. Varmaa on että johtokunnan Helsingissä täytyi hyvissä ajoin tiedustella teatteria ja kokemus käski olla luottamatta suullisiin lupauksiin. Edelleen oli sanomalehdistön avunanto niin ja näin. Åbo Postenissa Nervander oli uskonut oopperanäytäntöjen arvostelemisen eräälle soitannontuntijalle (I.[114]), joka kyllä yleensä tunnusti esityksiä ansiokkaiksi, mutta oli siksi ankara (varsinkin Navrátilia kohtaan), että Alikin (K. R. Malmström) Å. U:rissä moitti häntä. Tämän jälkimäisen lehden "kannatuksesta" mainitaan enemmän alempana.

Ensimäinen näytäntö, Tsaari työmiehenä, herätti "vilkasta tunnustusta", mutta huone oli puolillaan. Silloin Ida Basilier, joka edellisellä viikolla oli antanut hyvästijättö-konsertteja pohjoisemmissa kaupungeissa, tuli Turkuun ja lupautui esiintymään neljä kertaa Rosinana. Ensi ilta 12/10 oli "soitannollinen juhlahetki", ja laulajatarta tervehdittiin riemuisella suosiolla. Kuulijain joukossa nähtiin Fredrik Pacius ja madame Trebelli. Sittemmin annettiin Sevillan Parranajaja vielä kaksi kertaa, mutta neljäs jäi sikseen erään toisen esiintyjän pahoinvoinnin tähden ja sen sijasta esitettiin 19/10 sekaohjelma: Violetta (1:nen näytös), Trubaduri (misererekohtaus) ja Jeannetten häät. Näistä näytännöistä tuotti kaksi ensimäistä kumpikin lähes 1,100, mutta kolmas vain 432 ja neljäs 587 mk. — Lähtiessään laulajatar lupasi palata uutena vuonna vieraillakseen Helsingissä ja oli hän silloin vielä esiintyvä nti Basilierina, sillä häät lykkääntyivät kesäkuuhun 1878. — Samaan aikaan kun Ida Basilier lauloi Turussa, tiesivät sanomalehdet kertoa, että B. Reinhold oli saanut valmiiksi hänen muotokuvansa. Tämä maalaus, jossa taiteilijatar on esitetty Rosinana, oli syntynyt Suomalaisen teatterin ystävien tilauksesta ja säilytetään sitä nyt Kansallisteatterin lämpiössä. Tsaari työmiehenä meni vielä kerran 21/10, mutta kun tämä ooppera ei herättänyt suurempaa mieltymystä, sai Hahl, joka oli niin oivallisesti esittänyt pormestarin osan, lähteä Dresdeniin jatkamaan lauluopintojaan, ja ohjelmaan otettiin Faust, nti Ingman Margaretana. Tällä oopperalla olikin parempi menestys: ensi ilta antoi 744 ja toinen 1,229 mk, se on suurimman tulon koko aikana. Nti Ingmanin sanotaan esittäneen roolinsa "hyvin kauniisti" ja niinikään Kiljanderin kauniisti ja voimakkaasti laulaneen ja vaikuttavasti näytelleen Valentinina, jota paitse nti Helene Conradi Siebelinä suuresti miellytti yleisöä sympaattisella laulullaan ja sirolla näyttelemisellään. Margaretan osaa nti Ingman näytteli ensi kerran ja nti Conradin Siebel oli hänen varsinainen debyyttinsä, josta sanomalehdet — kuvaavasti kyllä — eivät katsoneet olevan syytä edeltäkäsin mainita sanaakaan, vaikka jälkimäinen laulajatar oli Turusta kotoisin.[115] Köörejä sanotaan heikoiksi, ja antaa Å. P:n arvostelija ansaitun letkauksen turkulaisille avustajille, jotka lupauksistaan huolimatta eivät viitsineet käydä harjotuksissa.

Näinä päivinä Bergbom oli palannut Helsinkiin puheosaston luokse, ja hän oli tuskin poissa, kun kävi ilmi, mikä henki Turussa vallitsi oopperaa kohtaan. Kun Åbo Underrättelserissä (26/10) muuan lähettäjä lausui toivomuksen — jota Å. P. puolestaan noudatti — että lehdissä julaistaisiin lyhyt selonteko oopperatekstin sisällyksestä, toimitus arveli, että siitä oli sangen vähän hyötyä "sille yleisölle, jolle oopperaesitykset lähinnä ovat tarkoitetut". Toisin sanoen toimituksen mielestä näytännöt olivat ainoastaan suomenkielisiä varten, jotka tietysti eivät ruotsinkielisiä sanomalehtiä lukeneet. Mutta kumminkin sama lehti seuraavana päivänä ehdotti, että poistettaisiin se 50 pennin korotus kutakin pilettiä kohti, joka tavan mukaan oli ollut määrättynä oopperanäytännöistä. Ennen se ehkä oli ollut oikeutettu, kun oopperayritys oli uusi ja varsinkin kun Emmy Strömer oli houkutellut yleisöä teatteriin, mutta nyt kun uteliaisuuden aika on ohi, yleisö ei mielellään maksanut tuota korotusta.[116] Tämän johdosta Bohuslav Hrimaly hyvin puutteellisella ruotsinkielellä kirjoitti Bergbomille kirjeen, joka ilmaisee oikein etelämaalaista kiihtymystä. Hänestä ooppera oli joutunut "petoeläinten luolaan", ja koska siellä ainoastaan Ida Basilier ja Emmy Achté kelpaavat, olisi parasta olla kokonaan näyttelemättä Turussa taikka lyhentää oloaikaa niin paljo kuin mahdollista. "Se on meidän yhteinen ajatuksemme." Kirjoittajan mielestä on koko oopperayritystä loukattu, ja syynä on se, että lauletaan suomeksi — sentähden sitä häväistään! — Ymmärrettävästi teatterin oli mahdotonta alentaa vanhoja hintoja; kun päiväkustannukset nousivat 330 à 350 markkaan, ei tottakaan paljo saatu puhdasta rahaa tavallisista iltatuloista.

Marraskuu alkoi kolmella Martha-näytännöllä (2/11-6/11). Esitys oli "mainio, eloisa ja reipas". Neidit Lagus ja Braxén ja Navrátil olivat oivallisia (ensi iltana huudettiin ensin mainittu neljä kertaa esiin); mutta tulojen keskimäärä ei noussut 788 mk korkeammalle. Sitten oli Faust annettava, mutta neitien Ingmanin ja Laguksen pahoinvoinnin tähden oli ilmoitus kaksi kertaa peruutettava ja ooppera meni vasta 14/11. Tuli niin kaksi Stradella-näytäntöä 16/11 ja 18/11, nti Wikström Leonorana; mutta huolimatta Navrátilin miellyttävästä laulusta olivat huoneet tavallista huonommat (297 ja 613 mk). Parempi onni oli Taikahuilulla — Lydia Lagus Paminana ja Naëmi Ingman Yön kuningattarena —, jonka kolmesta ensimäisestä näytännöstä tulot nousivat melkein yhtä korkealle kuin Martha-illoista. Kun vertaa Mozartin ihanaa oopperaa Flotowin Marthaan ja ottaa huomioon että kummankin esitystä arvosteltiin yhtä kiitettävästi, niin on huoneiden yhtäläisyys hämmästyttävä. Å. P. sanookin sen johdosta, että "yleisön välinpitämättömyys on semmoinen, että tuskin paraskaan musiikki vetää sitä teatteriin". Kun Martha oli esitetty vielä kerran, otettiin Musta Domino esiin, mutta kaksi iltaa 30/11 ja 2/12 riitti näyttämään ettei sekään "vetänyt".

Oli siis päästy joulukuun alkuun. Silloin taiteilijapari Achté tuli vierailemaan muutamiksi illoiksi. Ensin rva Achté esiintyi Paminana (Taikahuilu) 5/12, sitte kaksi kertaa Normana 7/12 ja 9/12 ja vihdoin Luciana 11/12. Ensimäinen näistä illoista, Å. P. sanoo, voitti kaikki edelliset niin taiteellisen jalo oli laulajattaren esitys. Toisina iltoina hän lauloi osia, joissa häntä oli ennen kuultu Turussa; mutta taiteellisuus oli nyt kypsyneempää ja ylevämpää. Suurin näyttää innostus olleen ensimäisenä Norma-iltana, jolloin loppukuvaelman esitys oli aivan erinomainen, ja taiteilijatar huudettiin esiin 15 kertaa. Mutta kuulijakunta, joka oli näin innostunut, ei täyttänyt puoltakaan huonetta! "Olemmehan jo nähneet (sitt!) oopperan, on täällä tapana lausua", kertoo Å. P. Muina iltoina oli huone kumminkin lähes täysi.

Vihdoin 14/12 ja 16/12 annettiin ohjelmistolle kokonaan uusi ooppera, nimittäin Halévyn Juutalaistyttö, ja se menestyi sangen hyvin. Siinä esiintyi pääosassa (Rachel) Lydia Lagus, suorittaen tehtävänsä samalla kertaa draamallisen voimakkaasti ja taiteellisen hillitysti. Laulajatar voitti itsensä ja hänen osakseen tuli mitä vilkkain suosio, mutta oikeutettua tunnustusta saivat myöskin Navrátil Eleazarina sekä Bergholm ja nti Ingman osissaan eikä vähimmin kapellimestari Hrimaly, joka oli johtanut harjotuksia. Väkeä oli näissä melkein yhtä paljo kuin lähinnä edellisissä. — Viimeiset kaksi näytäntöä 18/12 ja 19/12, joissa esitettiin Ernani, Bruno Holm Carlo I:nä, olivat taasen vähemmän käytyjä.

Pitkä, kolmatta kuukautta kestänyt Turussa olo oli loppunut. Viimeisenä iltana teatterin ystävät kutsuivat seurueen jäsenet tavanmukaisiin pitoihin, joissa tri A. W. Jahnsson, lääninsihteeri N. Schlüter, pastori K. R. Malmström y.m. esittivät maljoja Suomalaiselle oopperalle, neideille Ingman ja Lagus, K. Bergbomille, rva Achtélle ja nti Basilierille y.m. Mutta kumminkin kävi juhlassa huhu, että Suomalainen ooppera ei enää koskaan tulisi käymään Turussa, ja huhu oli tosi. Seurueen siellä olon laskettiin tuottaneen 6,500 à 7,000 markkaa tappiota! "Oopperan jäsenet", Jalava sanoo muistiinpanoissaan, "viihtyivät huonosti Turussa ja tulivat sieltä ilomielin pois." — Vanha Turku siis ei ollut tehnyt mitään sen perikadon välttämiseksi, joka uhkasi kotimaista laulunäyttämöä, vaan päinvastoin enentänyt sen välttämättömyyttä. — Nyt palatkaamme puheosaston luokse, joka samaan aikaan oli näytellyt pääkaupungissa.

Puheosaston ensi näytäntö Helsingissä oli 28/10. Huone oli jotenkin hyvä ja ohjelman kahdesta näytelmästä, Puolan juutalainen ja Herkules, varsinkin edellinen vastaanotettiin suosiolla. Vilho, jonka esitys pääroolissa oli "tositaiteellinen ja tarkkaan punnittu", huudettiin esiin useita kertoja. Seuraava näytäntö — Kiven Karkurit — 31/10 sattui pahalla säällä ja sitä syytettiin huonosta huoneesta. Tämän helsinkiläisille uuden näytelmän esitys näyttäytyi vielä epäkypsäksi. "Parhaiten täytti tehtävänsä nti Avellan, joka antoi eheän kuvan Elmasta. Elman sisällisen taistelun, kun tämä pelastaakseen isänsä kovasta kohtalosta, lupaa mennä vaimoksi Niilolle, esittää hän niin pontevan draamallisesti, että vanhempikin näyttelijä voisi sitä kadehtia." Nti Aalberg Hannana oli suloinen ja sievä. Enemmän huvitti yleisöä Enon rahat 2/11 ja 4/11. Näytteleminen oli kauttaaltaan tasaista ja ansiokasta. Kiitoksia jaettiin Vilholle Plumet enona, Lundahlille Galazou asianajajana, nti Aalbergille pirteänä Paulinena ja Kalliolle vanhana everstinä. Tuli sitte 7/11 ohjelma, jossa ensimäinen kappale, Scriben 1-näytöksinen Ulos ikkunasta, oli ihan uusi, toinen, Kukka kultain kuusistossa, ohjelmiston vanhimpia, mutta uuden viehätysvoiman saanut uuden kukkasen, nti Aalbergin, kautta ja kolmas, Herkules, parhaiten miellytti yläilmojen yleisöä.

Näissä näytännöissä oli ollut vähän taikka kohtalaisesti väkeä, mutta molemmista Daniel Hjort-illoista 9/11 ja 11/11 alkaen sanotaan yleisön käyneen lukuisammaksi. Tämän murhenäytelmän esitys oli, U. S:n mukaan, nyt kypsyneempi kuin keväällä. Lundahl nimiroolissa saa mairittelevan arvostelun, että, jos luonnonvikoja voisi korjata ja puhetapansa olisi selvempi, hänen luomansa "kunnialla lähestyisi sitä kuvaa, jonka Raa vainaja antoi" samasta draamasankarista. Rva Aspegren näytteli Katria "niin haltiokkaalla voimalla, ettei saata olla sitä ihmettelemättä. Hänen kostonhimonsa on kaikessa kauheudessaan sentään inhimillinen; hän raivoaa, mutta se on vaimon raivoa, jota kyyneleet joskus sammuttavat." Nti Avellaniakin kiitetään, mutta arvellaan hänen tehneen Sigridin liian itsetietoiseksi, koska tämä kypsyy naiseksi vasta silloin kun Daniel Hjort on ilmaissut petoksensa, ja "sentähden miellyttää nti Avellan meitä enimmän ruutiholvikohtauksessa, jossa hän näyttelee tarkalla, traagillisella aistilla". Rva Lundahl oli melkein liian nuori Klaus Flemingin leskeksi samoin kuin Leino Stålarmiksi. Böök oli miehekäs ja kaunis Juhana Fleming. — Sen jälkeen 14/11 esitettiin kaksi Helsingissä uutta näytelmää: Ohdakkeet ja laakeri ja Natalia ja Nadeschda. Edellisessä näytteli Lundahl ansiokkaasti kuvanveistäjä Rollan osaa ja Ida Aalberg onnistui hyvin poikaroolissa, reippaana Stefanona; jälkimäisessä Vilho oli verraton vanha kauppias ja nti Avellan näytteli hienosti vallattomuudessaan suloista tyttöhupakkoa Nadeschdaa, osottaen kykyä koomillisellakin alalla — Nataliana oli nti Rosendalilla ensimäinen itsenäinen tehtävä, josta suoriutui aika hyvin. Seuraavana kahtena iltana 16/11 ja 18/11 annettiin Sirkka. Päärooli oli rva Aspegrenilla, mutta U. S:n mukaan ei se ollut hänen parhaimpiansa; häneltä puuttui luontevaa raittiutta ja lopussa hän oli liian herkkäluontoinen. Leino (Landrin) näytteli melko hyvin harrastaen oikeaa luonnekuvausta. Myöskin Törmäsen Didier oli paikottain onnistunut, rva Lundahl oivallinen ylpeänä Madelonina ja nti Savolainen parempi muori Fadet kuin oli osattu odottaa, varsinkin kohtauksessa ukko Barbeaun kanssa. — Kun 21/11 menestyksellä oli annettu hupaiset Yhdistysjuhla ja Ulos akkunasta, seurasi 23/11 Nummisuutarit (Vilhon hyväksi) ja tavallisuuden mukaan se houkutteli lukuisan yleisön teatteriin. Leino näytteli Eskoa, "niin erinomaisen raittiilla huumorilla ja niin hyvällä taiteellisella aistilla, että tuohon 'tarhapöllöön' oikein rakastuu", Vilho nummisuutarina oli "niin elävä ja luonteva kuva kansamme keskuudesta, että jokainen meistä hänessä näkee vanhan hyvän tuttavan", ja Kallio oli "entistä oivallisempi Sepeteuksena". — Katarina Howard 29/11 ei näy herättäneen enempää huomiota kuin näytännöt 30/11 ja 2/12, joissa paitse muuta näyteltiin Kosijat (uutuus Helsingissä) ja Kihlaus. Mutta sen jälkeen tuli koko tämän näytäntösarjan merkillisimmät. Antti Jalava (Almberg), joka, edellisenä vuonna oleskeltuaan Unkarissa, 1876 julkaisemalla etevän teoksensa "Unkarin maa ja kansa" oli laskenut tukevan pohjan sille heimokansojen toisiinsa tutustuttamista tarkoittavalle välittäjätoimelle, jota hän koko elämänsä on harrastanut, oli teatteria varten suomentanut nuorena kuolleen unkarilaisen runoilijan E. Tóthin kansannäytelmän Kylänheittiö, ja tämä kappale, jota pidetään kenties parhaimpana unkarilaisena kansankuvauksena, esitettiin 5/12 ensi kerran suomalaisella näyttämöllä. Näytelmä menestyi niin hyvin, että se annettiin kaikkiaan neljä kertaa peräkkäin hyville huoneille. Ensi illasta lausutaan U. S:ssa.

"Kylänheittiö saattoi meidät keskelle Unkarin kansanelämää, jonka sekä hyviä että huonoja puolia siinä elävästi kuvataan. Se oli uutta, outoa, ennen näkemätöntä ja sentähden erittäin miellyttävää. Ylimalkaan sopii sanoa, että näyttelijämme hyvin menestyivät tässä uudessa maailmassa, — sen kenties heimolaisuus vaikutti. Nuo kauniit kansallispuvut, omituiset kansallislaulut, kaikki teki, että yleisö suurella mielihyvällä seurasi tätä näytelmää, joka epäilemättä monta kertaa on täyttävä suomalaisen teatterin katsojarivit."

Kun näytelmä oli annettu viimeisen kerran 11/12, arvosteltiin esitystä seikkaperäisemmin. Lundahlia sanotaan pulskaksi Göndöriksi, "kylänheittiöksi", joka näytteli pontevuudella ja taidolla, ollen onnistunein toisessa näytöksessä; Vilho kuvasi hyvin lurjusmaisen Gonoszin, hän oli tyydyttävän koomillinen, mutta olisi saanut olla vilkkaampi. Kallion Feledin olisi pitänyt olla ylpeämpi, mutta Böök oli uljas Lajos ja Leino kelpo Jóska. Rva Aspegren perehtyi vähitellen Finum Rózsin hieman epäselvään rooliin ja esitti sen sitte sillä omituisella kevytmielisyydellä, joka luonteeseen kuuluu. Niinikään mainitaan rva Lundahlin aika hyvin kuvanneen nuorta hilpeätä unkarilaisvaimoa, ja nti Stenberg oli mestarillinen verraten pienessä tehtävässään. Kaikista etevin oli kuitenkin nti Ida Aalberg, joka, U. S. sanoo, "kaikista kappaleessa ilmestyvistä henkilöistä veti suurimman mieltymyksen puoleensa, ja täydestä syystä, sillä hänen esityksensä oli puhdas, hieno ja tunteellinen ja hän oli todella viehättävä Boriska".

Tositeossa Kylänheittiön Boriska oli tulevan suuren näyttelijättären ensimäinen varsinainen näyttämöllinen menestys, se, jota sittemmin on ollut tapa mainita hänen taiteellisen voittokulkunsa lähtökohdaksi. Itsekin hän on, taiteensa huipulle saavuttuaan, lausunut, että hänen edellisistä rooleistaan ei kannata puhua. Ohimennen merkittäköön, että H. D., joka ei suinkaan ollut suonut suurta huomiota saatikka suosiota Suomalaiselle teatterille, tällä kertaa puhkesi tunnustukseen: "Ida Aalbergilla on yhdellä kertaa sekä harvinaisen kaunis vartalo ja miellyttävä ulkonäkö että syvä tunteellisuus, jonka ohella ääni ja lausuminen hämmästyttää puhtaudellaan ja sulollaan."

Sen jälkeen annettiin vain kaksi näytäntöä, nimittäin 13/12 W. Soinin kirjoittama alkuteos Kevään oikkuja, Onhan pappa sen sallinut ja Kihlaus sekä 16/12 K. S. Suomalaisen alkuteos Setä, Kevään oikkuja ja Herkules. Molemmat uudet 1-näytöksiset huvinäytelmät eivät olleet miellyttämättä yleisöä, ne kun olivat sujuvalla kynällä laadittuja kuvauksia, edellinen suoremmin elämästä otettu, jälkimäinen hullunkurisempi. Setä kappaleessa kunnostivat itseään rva Aspegren, Vilho ja Kallio, Kevään oikuissa neidit Avellan ja Hacklin.

Tälläkin kertaa oli puheosasto herättänyt tyytymystä niissä, jotka myötätunnolla seurasivat sen kehitystä. Emilie Bergbom kirjoitti siitä 28/11 nti Elfvingille:

"Me valmistamme täällä nyt mieltäkiinnittävää unkarilaista kansannäytelmää, Kylänheittiötä, ja saat uskoa että on vaikea ylen pienillä varoilla toimittaa näyttämölle kahta suurta kappaletta [Juutalaistyttö toinen]. Ainoa lohdutukseni on, että en kauvan enää tarvitse kärsiä oopperan takia. Aika hupaista on ollut pitää puheosasto täällä tänä aikana ja oikein raskaalta tuntuu että sen täytyy matkustaa kahden viikon päästä."

Väkeä oli teatterissa kuitenkin käynyt huononpuoleisesti, vaikka kyllä "enemmän kuin ennen". Korkein tulo oli 650, alin 180; keskimääräinen 300 mk — siis vähempi kuin parhaimmissa maaseutukaupungeissa. — Kun teatterin ystävät olivat viettäneet rattoisan illan seurueen kanssa, lähti se Tampereelle.

* * * * *

Jouluksi ooppera palasi Helsinkiin ja alkoi toimensa toisena joulupäivänä Marthalla. Sitten esitettiin Taikahuilu kolme kertaa peräkkäin, 28/12 ja 30/12 sekä uudenvuodenpäivänä, ja Ernani yhden kerran, 4/1. Näistä näytännöistä ei ole erikoista sanottavaa. Kuulijakunta oli verraten harvalukuinen — teatterin uskollinen ystäväpiiri, joka ilolla toivotti rakkaan oopperansa tervetulleeksi takaisin.[117] Papagenona esiintyi rva Aura Thuring, jota pitkän ajan päästä jälleen mielihyvällä nähtiin ja kuultiin näyttämöllä. Viime mainitun näytännön jälkeen tuli "oopperakonsertti" yliopiston juhlasalissa, joka sekin on luettava niihin alkajaisiin, joiden aikana talvi- ja kevätkauden päätapahtumaa, Alma Fohströmin ensi kerran esiintymistä näyttämöllä, valmistettiin.

Tämä laulajatar oli 11/12 palannut Italian matkaltaan ja nähtävästi täysin toipuneena, koska hän jo 15/12 antoi laulajaiset yliopiston juhlasalissa. Huone oli ihan täysi ja yleisö aivan ihastunut. Samoin menestyi hengellinen konsertti Nikolainkirkossa 27/12. Nyt ryhdyttiin harjotuksiin näyttämöllä esiintymistä varten, ja oli nuori "diva", joka tähän saakka oli laulanut ainoastaan konserteissa, ensi kerran astuva yleisön eteen Margaretana. Se tapahtui keskiviikkona 9/1 ja ilta tuli yhdeksi loistavimpia mitä vanhassa Arkadiassa ennen tai myöhemmin on nähty. Jo edellisenä päivänä loppuivat piletit, mutta tavalla tai toisella moni vielä jälestäpäinkin hankki itselleen pääsyn teatteriin, niin että poliisimestari vaivoin saatiin olemaan harventamatta katsojain rivejä. Itse näytännöstä sanoo Morgonbladet:

"Oli riemupäivä debytantille ja yleisölle; edellinen voi olla täysin tyytyväinen menestykseensä ja jälkimäisellä oli ilo jälleen tervehtiä etevää kykyä suomalaiselle näyttämölle. Jo ensi kerran astuessaan sisään nti Fohström vastaanotettiin lämpimillä kättentaputuksilla, juveliaaria herätti suosionosotus-myrskyn ja kolmannen näytöksen lopussa nuori laulajatar huudettiin esiin useita kertoja ja hänelle ojennettiin komea kukkakimppu; näytännön lopussa seurasi vielä esiinhuutoja ja kymmenkunta kukkavihkoa. Kunnianosotus oli siis täydellinen laatuaan, mutta kyllä nti Fohström lauloikin verrattomasti: aistillinen sulosointu, hieno musikaalinen vivahduttaminen, sydämellisyys ja lämpö, kaikki yhteensä teki hänen laulustaan erinomaisen taideluoman. Nti Fohström, joka lauloi osansa italiankielellä, oli käsittänyt tehtävänsä vakavasti, sen näki ja kuuli kaikesta; hän oli mitä seikkaperäisimmin tutkinut roolinsa, niinkuin se tekee joka tietää päämääränsä ja mitä taide vaatii. Kun nti Fohström tulee yhtä vapaaksi näyttelemisessään kuin hän jo on laulussaan, kun liikunnot ja kasvojeneleet, joita laulajatar kaikella huolella oli opetellut, aikaa voittaen enemmän syntyvät innostuksesta ja itse olosuhteista, silloin — eikä siihen pitkää aikaa tarvittane — on nti Fohström täydellinen näyttämöllinen taiteilija." — —

Paitse nti Fohströmiä palkittiin hänen rinnallaan loistavasta näytännöstä vilkkailla suosionosotuksilla Navrátil — Faust, Lydia Lagus — Siebel ja Holm — Valentin. Erittäin huomattiin viimemainittu, joka ensi kerran ja varsin kauniisti lauloi osansa. — Niinkuin tavallista teatterin merkki-iltoina, kävivät ylioppilaat myöhemmin serenaadilla tervehtimässä päivän sankaritarta.

Alma Fohströmin debyytti toi vihdoin myötätuulen oopperalle. Ensi illan tulo nousi 1,984 markkaan — enemmän kuin koskaan lukuunottamatta keisarinäytäntöä v. 1876, ja useimmat seuraavat tuottivat koko joukon toista tuhatta markkaa. — Toisena Faust-iltana 11/1 oli laulajattaren esitys jo varmempi ja täysi huone yhtä innostunut kuin ensi kerralla. Ja kolmantena — mutta kolmas ei tullutkaan kohta. Onhan elämässä usein niin, että kun asiat kääntyvät hyvään päin saadaan enemmänkin kun on uskallettu odottaa. Niin nytkin. Rva Achtékin tuli lisäämään myötätuulen voimaa. Hän esiintyi Paminana Taikahuilussa 13/1 ja, kun Faust oli annettu kolmannen kerran 16/1, Normassa 18/1. Emme tarvitse sanoa, että nerokas taiteilija innostutti kuulijakuntaa, jonka mielestä hän esitti molemmat roolit entistä kypsyneemmin ja sillä aitodraamallisella hengellä, jonka lempeä luonto oli hänelle suonut — eikä samassa määrässä kellekään toiselle suomalaiselle laulajattarelle. Sitte seurasi 20/1 ja 23/1 neljäs ja viides Faust-näytäntö, joissa yleisön ihastus ei ollut laimeampi kuin edellisissä.

Tässä näytäntöjen välissä on mainittava pari teatteria koskevaa tapahtumaa. Lokakuun 21 p. pidetyssä yhtiökokouksessa oli väliaikainen johtokunta suostunut pysymään toimessaan siksi kun yhtiön säännöt olivat tulleet vahvistetuiksi, ja tämän tapahduttua oli 19/1 uusi kokous, jossa valittiin varsinaisen johtokunnan jäseniksi: K. Bergbom, Alex. Streng, A. Almberg, K. F. Wahlström ja V. Löfgren. Mainitun suostumuksen ehtona oli, että eräät yhtiön osakkaat sitoutuisivat yhdessä väliaikaisen (ja myöskin varsinaisen) johtokunnan jäsenten kanssa vastaamaan näytäntövuotena mahdollisesti syntyvästä tappiosta. Ne, jotka allekirjoittivat semmoisen sitoumuksen, olivat: A. Almberg, Jaakko Forsman, V. Löfgren, K. F. Wahlström, Alex. Streng, E. G. Palmén, Wald. Churberg, Yrjö Koskinen, K. F. Ignatius, Robert Rissanen, S. Aejmelaeus, J. Ekroos, B. F. Godenhjelm, A. W. Mélart, A. Ahlström, Afr. Kihlman, O. Donner, W. V. Forsman, Th. Rein, Z. J. Cleve, J. Krohn.

Tiistaina 22/1 oli ylioppilastalolla teatterin matka-apurahaston hyväksi suuret arpajaiset — edelläkävijä useille samanlaisille yrityksille, joilla varoja koottiin taidelaitostamme varten. Voittoja vastaanottivat rvat D. Wallenius, K. Ekelund, I. Ekroos, E. Löfgren ja A. Thuring sekä neidit J. Molander ja H. Palmén. Onni oli myötäinen — se nähdään ei ainoastaan sanomista vaan myöskin Emilie Bergbomin kirjeestä nti Elfvingille (1/2):

"Yhdessä tunnissa myytiin noin 7,000 arpaa à 1 mk. ja 2,000 olisi varmaan mennyt lisää, mutta emme uskaltaneet panna niin paljo. Noin 420 markasta johtokunta oli ostanut voittoja; useimmat maalaajamme [A. von Becker, Hj. Munsterhjelm, S. Falkman, Fanny Churberg, B. A. Godenhjelm, S. Keinänen] lahjoittivat jonkun taulun ja muutoin tuli kauniita voittoja tahoilta, joilta sitä olisi voinut vähimmän odottaa; oletan puhtaan voiton nousevan 6,800 mk. — Oopperan tulevaisuus on vielä epätietoinen; fennomaaniset yritykset ovat kumminkin yleensä varsin sitkeitä. Joulukuun alussa päätettiin että Morgonbladet välttämättömästi oli lakkautettava, mutta neljä päivää myöhemmin ilmoitettiin, että sitä jatketaan 'laajennetussa muodossa'. Toivokaamme ettei oopperan käy samoin. Minulla yksityisesti ei ole mitään sen kuolemaa vastaan — päin vastoin. Meillä on aivan liiaksi ja liian rasittavaa työtä — minulla ilman penninkään korvausta ja Kaarlolla ei suinkaan liian runsaasta palkkiosta, kun sitä vastoin hyvin keskinkertaiset jäsenet eivät tiedä kuinka suuria palkkoja heidän on vaatiminen. — Hupaista on että Alma Fohström on meillä; minä puolestani luen hänelle suureksi ansioksi, että hän niin erinomaisella lujuudella esiintyy meillä, huolimatta loistavista tarjouksista, joita hänelle on tehty toiselta taholta. Maaliskuun alussa hän lähtee, ja silloin Ida Basilier tulee sijaan. — Nyt olemme, Kaarlo ja minä, taas terveinä; olen ollut huononlainen kolme ja Kaarlo pari viikkoa." —

Viidennessä Faust-näytännössä oli vähemmän väkeä (848 mk.) — jota ei sovi ihmetellä kun ajattelee että ooppera jo oli annettu yli 30 kertaa —, sentähden oli uutta tarjottava. Juutalaistyttö, jota Helsingissä ei koskaan oltu kuultu, meni 25/1. Turussa oli esityksessä vielä huomattu epätasaisuuksia; nyt se suoritettiin niin ansiokkaasti, että uusi laakeri liitettiin lauluosaston entisiin. Nti Lagus tulkitsi Rachelin traagillista osaa sekä lauluun että näyttelemiseen nähden yhtä viehättävästi kuin sydäntäkouristavasti, "osottaen että hänestä saattoi tulla ensimäisen suuruuden tahti", ja yleisö ilmaisi myrskyisesti ihastuksensa. Mutta sen ohella saivat runsasta tunnustusta nti Ingman — Eudora ja erittäinkin Navrátil — Eleazar, jolla jälkimäisellä tässä oli kenties paras roolinsa. Navrátilille, jonka hyväksi näytäntö annettiin, ojennettiin laakeriseppele. Kardinaalina esiintyi ansiokkaasti Bergholm ja Leopold prinssinä Himberg miellyttäen laulullaan, mutta tapansa mukaan näytellen elottomasi! Kun muutkin esiintyjät ja köörit hyvin pitivät puoliaan, oli kokonaisuuden vaikutus tyydyttävintä laatua. Lopuksi Hrimalykin huudettiin esiin. Sama ooppera esitettiin 27/1 ja 30/1, mutta silloin oli rva Achté Rachelina. Traagillisena roolina tehtävä oli kuin luotu tälle laulajattarelle, ja hänen esityksensä muodostuikin niin taiteelliseksi ja vaikuttavaksi, että sentapaista harvoin nähdään. Jälkimäinen mainituista näytännöistä oli viimeinen missä rva Achté tällä kertaa esiintyi kokonaisessa roolissa, ja hyvin lukuisa yleisö ilmaisi esiinhuudoilla ja kukkalaitteilla täysin määrin ihastuksensa. — Helmikuun 1 p oli Bergholmin hyväksi erikoinen näytäntö, jossa esitettiin osia Faust-, Taikahuilu- ja Trubadurioopperoista ja siinä kuultiin samana iltana kaikki etevimmät laulajattaret: rva Achté sekä neidit Fohström, Lagus ja Ingman. Ensimainittu esiintyi viimeiseksi Leonorana.

Samaan aikaan kun Faust annettiin kuudennen kerran, 3/1, luettiin Morgonbladetissa B:n kirjoittama arvostelu nti Fohströmistä Margaretana, josta otamme pääkohdan. Huomautetaan että laulajatar, toisin kuin Ida Basilier, edustaa etelämaalaista, Gounodin musiikin mukaista käsitystä Gretchenistä, arvostelija lausuu:

"Jättäen sikseen perusjohteellisen eroavaisuuden roolin käsittämisessä on tunnustettava, että nti Fohström on luonut jotakin lähes mallikelpoista. — Se lämpö ja sydämellisyys, joka ensi iltana antoi hänen laululleen niin vastustamattoman sulouden, on joka kerralta yhä enemmän määrännyt hänen näyttelemistäänkin, tehden roolin tulkitsemisen niin eheämuotoiseksi, että se on myönnettävä oikeaksi taiteelliseksi voitoksi. Varsinkin juveliaarialla nti Fohström on voittanut yleisön vilkkaimman tunnustuksen, emmekä kiellä, että hieno vivahduttaminen ja äänen kristalliheleys, eritoten siinä kohden, on kaiken kiitoksen yläpuolella, mutta samalla uskallamme huomauttaa, että vielä perjantain ja sunnuntain näytännöissä eräs oikean käden liikunto Gretchenin katsoessa peiliin sekä suuri liikunto aarian lopussa muistuttivat plastiikkaopinnoista. — Sitä vastoin voimme hänen käsitykselleen viimeisissä näytöksissä antaa mitä ehdottomimmat kiitoslauseet. Tässä hänen näyttelemisensä oli sydäntäkouristavaa ja tarmokasta, astumatta esteettisen sopusuhtaisuuden yli; tositeossa siinä nähtiin lapsekas, innostunut tyttö, joka onnettomuudessaan esiintyi ihastuttavampana kuin itse korkeimman onnensa päivinä." — —

Tällä aikaa oli valmiiksi harjotettu uusi ooppera, Bellinin Unissakävijä, jossa nti Fohströmillä oli toinen debyyttiroolinsa. Se esitettiin ensi kerran 8/2, ja päämielenkiinto kohdistui luonnollisesti Aminan osaan, jossa suosittu laulajatar esiintyi. Morgonbladetin mukaan "rohkeimmat toivomukset täyttyivätkin alkuperäisen ja soman sekä tarpeen tullen todella sydäntäkouristavankin kuvauksen kautta, jolla hän osasi suorittaa tehtävänsä, ja erittäinkin erinomaisen laulun kautta, jota ei voinut kyllin kiittää ja jossa taiteilijattaren koloratuuri näyttäytyi mitä oivallisimmassa valossaan. Toisetkin, nti Ingman — Elisa sekä Navrátil — Alvino ja Kiljander — Rudolf, saivat ansaittua tunnustusta, mutta enimmät suosionosotukset tuli tietysti nti Fohströmin osalle." — Toisen näytännön jälkeen 10/2 lisätään:

"Nti Fohström ansaitsee mitä korkeimman kiitoksen Aminastaan, josta hän laulullaan ja esityksellään yleensä osaa luoda ylen liikuttavan ja sydämeen tunkevan kuvan. Hänen laulunsa on niin kaunis, niin innostuttava, että laulajattarelta, vaikka hän onkin vasta-alkava näyttämöllä, tuskin voi pyytää jotakin parempaa. Se joka epäilee että koloratuurilaululla voidaan ilmaista surua ja tuskaa, kuulkoon nti Fohströmin andantea loppuaariassa. Mestarillinen tapa, millä hän varsinkin tämän andanten vahvasti väritetyissä loppusävelissä tuo esiin Aminan valituksen, ei voi olla herättämättä ihmettelyä. Loistavan ihastuttavasti nti Fohström laulaa myöskin allegro-osan, joka tulkitsee Aminan vilpittömän ilon. Näytännön lopussa huudettiin laulajatar riemulla esiin neljä viisi kertaa. Nti Ingmanin laulussa Elisana on hienoutta ja suloa ja koloratuuritaitoa, Navrátil on lämmin ja viehättävä, vaikkei osa ole edullisimpia hänelle, ja Kiljander laulaa taitavasti, kuitenkaan täysin täyttämättä osaansa." —

Kaksi päivää myöhemmin oli lauluyhdistyksen konsertti, jossa Schumannin sävelteos Paratiisi ja Peri esitettiin neitien Fohströmin ja Laguksen sekä Navrátilin avulla; mutta silti oopperanäytännöt jatkuivat tasaisesti. Juutalaistyttö annettiin 13 ja 17 p. ja Unissakävijä 15, 16, 19, 21, ja 24 p., ja esiintyjät olivat koko ajan samat paitse että Vuorio 17/2 menestyksellisesti lauloi Leopold prinssin osan (Himbergin sijasta). Vähitellen kävi yleisö harvalukuisemmaksi, vaikka ihastus ei sentään vähentynyt, sillä kumpikin primadonna, Lagus Rachelina ja Fohström Aminana, kotiutui kotiutumistaan rooliinsa ja kunakin iltana kuulijakunta luuli kuulleensa entistä täydellisempää. — Viimeinen näytäntö helmikuulla (27 p.) annettiin nti Fohströmin hyväksi ja esitettiin silloin kohtauksia oopperoista: Unissakävijä, Stradella, Musta domino ja Dinorah, josta viimeisestä resetinsaaja mestarillisesti lauloi "varjoaarian". Huone oli täynnä ja laulajatar suurten suosionosotusten esineenä. Venäläinen osa yleisöä lahjotti taiteilijattarelle kultaisen rannerenkaan.

Maaliskuuta kului melkein kokonainen viikko ilman näytäntöä; ainoastaan 3/3 oli yliopiston juhlasalissa oopperakonsertti. Harjotettiin näet Luciaa, jonka nimiroolissa nti Fohström oli esiintyvä. Se tapahtui 6/3 ja laulajattaren menestys oli täydellinen, vaikka esitys hänen luontonsa mukaan oli "paljon hiljaisempi" kuin rva Achtén. Mielipuolisuuskohtaukselle nti Fohström antoi hiljaisen, lempeän tylsämielisyyden leiman, jonka hymyilystä epätoivo kuitenkin ilmeni yhtä voimakkaasti kuin rajuista tunteenpurkauksista. Lord Ashtonin osa oli uskottu Kiljanderille, jonka laulajan sairastumisen tähden näytäntö uudistettiin vasta 13/3. Välillä annettiin 8/3 Faust ja 10/3 osia Luciasta, Ernanista ja Dinorahsta. Ja koska nti Fohströmin vierailu oli loppumaisillaan, pidettiin hänelle Arkadiateatterin lämpiössä jäähyväiskemut, joihin hänen ihailijansa olivat lukuisasti kokoontuneet. Th. Rein piti kunniavieraalle puheen, mainiten kuinka Suomalainen ooppera oli äkkiä syntynyt niinkuin Pohjolan kevät puhkeaa kukoistukseen ja kiittäen laulajatarta siitä että hän oli käyttänyt taivaan lahjottaman kykynsä suomalaisen taiteen palvelukseen. — Hyvästijättö-näytäntö 15/3, jonka ohjelman muodostivat: kolmas näytös Unissakävijästä, neljäs Faustista sekä Dinorah-kohtaukset, tuli samoin kuin laulajattaren ensi ilta loistavaksi kunnianosotus-tilaisuudeksi. Joka lippu oli myyty ja tunnelma semmoinen kuin ainoastaan kukkuroillaan täydessä huoneessa saattaa kehittyä. Kun laulajatar illan kuluessa tavan takaa oli huudettu esiin, annettiin ja heitettiin hänelle lopussa kymmenkunta kukkakimppua ja laakeriseppele ja erinäisiä kallisarvoisia lahjoja. Niistä oli huomattavin komea kaulavyö ja mitaljonki muinaispohjalaista tyyliä (Mellinin tekemä 700 markasta), johon oli kaiverrettu sanat: "Suomalaisen oopperan ystäviltä 15/3 1878. Amina. Margareta. Lucia."[118] Sitä paitse venäläinen yleisö nytkin antoi useita kultakoristuksia. Viihdyttääkseen yleisöä taiteilijatar Hrimalyn säestäessä lauloi: "En voi sua unhoittaa poijes" ja "Ah voi kuinka kauhiasti", ajattelematta että hän siten vain heitti öljyä tuleen. Kun salonki vihdoin tyhjeni, töytäsi joukko ihailijoita näyttämölle ja siellä he "eläköön huutojen kaikuessa" tuolilla kantoivat laulajatarta. Sen jälkeen hän pääsi muuttamaan pukua; mutta kun hänen piti lähteä kotiinsa, olivat Nuijan laulajat eteisessä häntä vastaanottamassa ja seurasivat häntä laulaen kotia.

Morgonbladetin arvostelija lausui nti Fohströmin Dinorahsta, kuultuaan sen toisen kerran hyvästijättö-iltana: "Laulajattaren esiintyminen tässä osassa lienee ilman epäilyksiä huippukohtana kaikesta siitä mitä hän täällä on aikaansaanut taidelaulussa ja sulokkaassa esiintymisessä. Se lapsekas joskin Meyerbeerintapaisesti hienostettu naivisuus, joka näyttää kuuluvan Dinorahn luonteeseen hänen milloin laulaen milloin tanssien leikkiessään varjonsa kanssa, se sai nti Fohströmissä todella hurmaavan ilmaisun, jossa tyylikäs täsmällisyys sekä taiteellinen mutta samalla luonteva sulous yhtyivät, ja me luulemme julkilausuvamme yleisön yksimielisen ajatuksen, kun me kiitämme siitä että tämä korkeasti kehittyneen lyyrillisen taiteen helmi oli sijotettu ohjelmaan."

Aamulla 17/3 oli nti Fohströmin matkustaminen Pietarin kautta Berliniin. Silloinkin laulajat kokoontuivat ja lauloivat odotussalissa ja asemasillalla. Ja niin nuori tenhotar lähti, mutta ulkomaillekin häntä seurasivat kotimaisten ystävien tunteenilmaisut. G. W. Edlundin toimesta lähetettiin Lyybekin kautta Berliniin sähkösanoma, että nti Fohströmille hänen ensi kerran esiintyessään Berlinissä oli annettava kukkakimppu valkoisilla nauhoilla, joihin oli painettu sanat: "Sydämelliset tervehdykset ystäviltä Suomessa". Tämän laulajatar saikin 9/4, sinä onnellisena iltana, jona hän ensi kerran esiintyi huoneen täyttävän, valitun yleisön edessä Krollin Teatterissa. Todistukseksi ettei ylempänä esitetyt kotimaiset arvostelut olleet liioteltuja ja puolueellisia otamme tähän H. Truhnin arvostelun Berliner Tageblattista, joka oli kaikkein maltillisimpia:

"Johtaja R. Bialin italialaisella oopperalla on merkittävänä uusi, merkillinen menestys. Lauvantaina esiintyi ensi kerran Signora Alma Fohström, nuori suomalainen neiti ja mainion maestra di bel canto Henriette Nissenin oppilas, Aminana Bellinin Somnambulassa. Nti Fohström on, niinkuin näyttää, vielä hyvin nuori, skandinavilaisesti vaaleaverinen nainen ja hänellä on helkkyvä soprano, joka kohoaa kolmiviivaiseen es'iin asti. Signora Alma on taitoon nähden täysin kypsynyt. Vaikeimmatkin juoksutukset hän leikkien esittää ja — mikä on pääasia — puhtaalla ääntämisellä; toivoisimme vain, että äänen väritys, erittäinkin e-ääntiöllä olisi un poco piu oscuro [hieman tummempi]; mutta skandinavilaisissa kielissä on merkillisen kirkas e yleinen. Jenny Lind osasi kuitenkin vapautua siitä, ja varmaan nti Fohström vähällä harjotuksella on tekevä samoin. Lukuisa yleisö vastaanotti ensikertalaisen erinomaisella mielihyvällä eikä signora Alma jäänyt vaille tavallisia suosionosotuksia, kukkienheitot siihen luettuna." —

Siinä signora Alman ensi voitto ulkomailla. Toisia seurasi; mutta meidän täytyy palata kotimaahan.

* * * * *

Vaihtelun vuoksi ja muutoinkin on kertomuksen nyt käännyttävä puheosastoon, joka, niinkuin lukijamme muistanee, vähää ennen joulua muutti Helsingistä Tampereelle. Täällä annettiin noin neljän viikon aikana 14 näytäntöä, ensimäinen 20/12 ja viimeinen 21/1. Ohjelmistosta sanottakoon vain, että Daniel Hjort, Nummisuutarit, Hellät sukulaiset ja Kevään oikkuja menivät kukin kaksi kertaa; Viuluniekka, Karkurit y.m. yhden kerran. Uusi oli ainoastaan Benedixin 3-näytöksinen Hellät sukulaiset, jonka Törmänen oli suomentanut. Ylipäätään tamperelaiset eivät olleet teatterituulella. "Tulot menevät yhä alaspäin", Vilho valittaa 12/1, "Ohdakkeet ja laakeri ja Kevään oikkuja, joka jälkimäinen suuresti miellytti yleisöä, tuottivat ainoastaan 211 mk. Eikä Nummisuutaritkaan antanut enempää kuin 286 mk. Toivon kuitenkin huomenna saavamme täyden huoneen, sillä Nummisuutarit näkyy luovan itselleen ystäviä väkisinkin." — "Hellät sukulaiset", Vilho kirjoittaa 20/1, "annettiin täällä perjantaina arvaamattoman suurella menestyksellä. En koskaan ennen ole nähnyt Tampereen yleisöä niin innostuneena kuin nyt, mutta paha kyllä olivat tulot huonot, ainoastaan 206 mk." — Kaksi viimeistä huonetta oli täynnä, mutta kumminkin Tampereellakin olo päättyi tappiolla — menoja oli 685 mk enemmän kuin tuloja.

Tampereelta seurue muutti Hämeenlinnaan, jossa ohjelmisto ensimäisestä illasta 25/1 alkaen Vilhon äkkinäisen sairastumisen tähden tuli aivan toisellaiseksi kuin suunniteltu oli. Hän kirjoittaa näet keskiviikkona 30/1, että hän edellisestä torstaista oli ollut vuoteen omana. Hellät sukulaiset oli ilmoitettu, mutta kuitenkin täytyi alottaa Karkureilla. Paitse pikku kappaleita esitettiin sitte Daniel Hjort, Hellät sukulaiset ja Kylänheittiö kukin kaksi kertaa sekä Narcisse Rameau ja ja Enon rahat kumpikin kerran. Mustalainenkin annettiin kaksi kertaa, mutta siitä oli hirmunen vastus; "Glantz, Törmänen ja hyvä nti Tötterman ovat niinkuin mustalaiset juosseet talosta taloon" kysymässä pianoa lainaksi. — Runebergin syntymäpäivänä 5/2 oli ohjelma laadittu tilaisuuden mukaan. Siinä vaihteli kuvaelmia tanssi- ja laulunumerojen kanssa. — Näytäntöjen luku oli täälläkin 14; viimeinen 20/2. Tulot olivat yleensä huonot, joten Hämeenlinnankin "sesjuuri" päättyi noin 1,000 mk:n tappioon.

Täältä seurue suuntasi matkansa Turkuun ja siellä sitä kohtasi menestys, joka oli omansa virkistämään näyttelijäin mieliä. Ensi iltana 24/2 annettiin Enon rahat eikä ainoastaan huone ollut hyvä, vaan arvostelijatkin olivat tyytyväisiä esitykseen. Jälkimäiset tunnustivat, että seurue niinä kolmena vuotena, joina se oli pysyttäytynyt kaukana Turusta, oli kunnioittavasti edistynyt. "Kokonaisuuden yli", Nervander lausui, "lepäsi tasaisuus, joka kiitettävällä tavalla koetti korvata illusioonia, huvinäytelmän henkilöt olivat kaikki selväpiirteisesti käsitetyt ja muutamat esitettiinkin varsin hyvin." — Kylänheittiö meni 27/2 ja 3/3. "Esiintyjät saivat osakseen vilkkaita suosionosotuksia", sama arvostelija kirjoittaa, "ja enimmän nuori, lupaava näyttelijätär nti Aalberg, joka huudettiin esiin sekä kolmannen että neljännen näytöksen jälkeen." — Kiven näytelmistä esitettiin Lea 1/3 ja 17/3 ja sai nti Avellan täyden tunnustuksen nimiroolin suorituksesta, Kihlaus kerran ja Nummisuutarit kolme kertaa (6/3, 10/3, 14/3). Viimemainitusta Nervander laati seikkaperäisen selostelun ruotsinkieliselle yleisölleen ja sen jälkeen laajan arvostelun esityksestä, josta otamme pääkohdat:

— "Nummisuutarit on annettu kaksi kertaa hyvin lukuisalle yleisölle. Esitys ansaitsee oikeutettua kiitosta; miltei kaikki roolit suoritettiin todenperäisesti ja luontehikkaasti. Hra Leino, joka näytteli Eskon kaikkea muuta kuin helppoa osaa, osotti yhtä viehättävää käsitystä itsepäisen kunnon miehen luonteesta kuin kiitettävää, taiteellista malttia esityksessä ilman että hän sentähden olisi arastellut hullunkurisissa olosuhteissa. Hra Kallion Sepeteus on hänen parhaimpia roolejaan ja hän on siitä luonut pysyvän tyypin. Hra Vilho on niinikään oivallinen Topias, joskin hän enemmän kuin tarpeellista on muistuttaa luomaansa mestarillista kraatarin tyyppiä Kihlauksessa. Hra Böök teki Mikko Vilkastuksesta mitä eloisimman, reippaimman ja iloisimman velikullan. — Yhteisnäytteleminen, millä mainitut neljä näyttelijää suorittivat useat kohtaukset, ei jättänyt ankarimmallekaan kritiikille mitään toivomista ja häiriintymättömällä nautinnolla on kauvan muistissa säilytettävä heidän pienimpiin piirteisiin saakka uskollinen, perin koomillinen esityksensä esim. mainiosta puumerkkikohtauksesta ensimäisessä näytöksessä. Nti Savolainen teki sangen hyvin kun oli niin maltillinen ankaran ja toimeliaan Martan roolissa. Nti Aalberg oli yhtä kaunis kuin lystikäs jotenkin proosamaisen nuoren morsiamen esittäjä eikä Lundahlin Karrikaan kaivannut luonnontodellisuutta. Sivuosatkin näyteltiin enimmäkseen hyvin, joten näytäntö tuotti katsojalle paljo hupia. — — [Nähtävästi oli yleisössä kuitenkin semmoisia, joista näytelmä oli 'raaka', sillä niitä varten kai huomautetaan:] Jos suuri yleisömme olisi nähnyt Holbergin komedioja, esim. Lapsivuode-huoneen, esitettävän Kööpenhaminan kuninkaallisessa teatterissa taikka Molièren Lääkäri vastoin tahtoansa Parisissa melkein sanoisimme Europan teatteriyleisön valiojoukolle, silloin varmaan ja ilman epäilyksiä hullunkurisen ja 'raa'an' läpi Kiven komediassa havaittaisiin se humoristinen, tosi-inhimillinen ja hyvä, joka siinä virtaa jopa runsaamminkin kuin suurten mestarien Holbergin ja Molièren luomissa burleskimaisissa kuvauksissa tanskalaisista ja ranskalaisista kansankohtauksista!" —

Paljo vähemmän tunnustusta annettiin, niinkuin ymmärrettävissä on, Daniel Hjortin esityksestä, kun se näyteltiin 13/3 ja 20/3, ensi kerralla täpötäydelle (939:60 mk, suurin tulo koko aikana), toisella hyvälle huoneelle. Yleisvaikutus oli tosin niin hyvä, ettei lainkaan moitittu että tämä murhenäytelmä oli liitetty ohjelmistoon, mutta silti havaittiin runsaasti puutteellisuuksia. Muitten edelle asetettiin rva Aspegren ja nti Avellan. Katrista Nervander sanoo ei koskaan nähneensä yksilöllisempää kuvaa kuin rva Aspegrenin luoma, jossa oli voimaa ja syvyyttä ja myötänsä tempaavaa totuutta ja joka ylipäätään oli etevintä mitä nuori seurue oli kyennyt tuottamaan. Nti Avellan osotti, että hän ei tyydy ennen kun on saanut itselleen selväksi esitettävänsä henkilön ja hän olikin hyvällä tiellä antamassa historiallisen kuvan Sigrid Stålarmista, joskin syventyminen ei ollut riittävä ja tunnetta oli kuuleminen enemmän kuin mietiskelyä.

Daniel Hjort-näytäntöjen välillä oli 15/3 oikea uutukais-ilta. Silloin näyteltiin Bartholdus Simoniksen ja Lallin tekijän kolmas historiallinen näytelmä Raatimiehen tytär, jonka romanttinen toiminta tapahtuu Turussa 1509, jolloin tanskalaiset ryöstivät kaupungin ja tuomiokirkon. Päärooleissa esiintyivät: Kivekäs — Otto Rud (ainoa historiallinen henkilö), Böök — Rolf Jute, nuori tanskalainen ritari, nti Avellan — Barbro, raatimiehen tytär, Lundahl — Antero Suurpää, raatimies Turussa. Vilho kirjoittaa siitä 18/3: "Jahnssonin draamallinen kuvaus, Raatimiehen tytär, teki, kuten jo ennalta pelättävä oli, melkein fiaskon. Ihmiset istuivat jäykkinä kuin kannot. Ainoastaan viimeiselle näytökselle taputettiin käsiä, ja tekijä huudettiin esiin, luullakseni uteliaisuudesta taikka ilkeydestä. Itse näytteleminen kävi keskinkertaisesti. Nunnain laulut, ukkoset, salamat ja tulipalot menivät hyvin; mutta Jahnsson on taas suuttunut teatteriin ja heittää koko fiaskon näyttelijäin niskoille. Ihmeellistä kyllä hän vaatii meitä kuitenkin antamaan näytelmänsä uudestaan. Sitä paitse hän ahdistaa minua tekijäpalkkiosta, jonka arvelee noin 200 markaksi. Illan tulo nousi noin 500 markkaan. Kihlaus [jälkinäytelmänä] miellytti suuresti." — "Sunnuntaina [17/3] oli tulo 600 mk. Näytäntö kaikin puolin onnistunut: Lea meni jalosti, Kalatyttö kiitettävästi, Mustalainen mainiosti. Yleisö erinomaisen tyytyväinen." —

Nähtävästi oli aikomus ollut viipyä ainoastaan kuukauden Turussa ja sitte matkustaa Poriin, mutta tätä Vilho kirjeessään vastustaa:

"Tuo Porin matka minua melkein hirvittää. Keli on tätä nykyä semmoinen, ettei kelpaa reki eikä rattaat. Terve ruumis semmoisen retken kestänee, mutta minä poloinen pelkään jääväni tielle. Mutta huolimatta minusta tai muista yksityisistä, eiköhän olisi paras pysyä täällä niin kauvan kun yleisö käy teatterissa. — Matka tällä ajalla ja kelillä tulee teatterille kovin kalliiksi, arvaamattoman kalliiksi, jos matkan vaivat sairastuttaisi näyttelijöitä. Toiselta puolen katsoen, mikä hyöty että saadaan kauvemmin näytellä oikealla ja avaralla näyttämöllä ankaran kritiikin alla! Emmekä me Porissa millään keinoin saa niin hyviä tuloja kuin meillä on ollut täällä."

Tositeossa seurue jäi Turkuun huhtikuun keskivaiheille; viimeinen näytäntö oli 14/4. Loppuajan näytännöistä tarjosi vain 24/3 annettu ohjelmistolle uutta, nimittäin V. Hugon murhenäytelmän Angelo, Tuokon suomentamana. Naiselliset pääroolit Katarina Bragadini ja Tisbe olivat nti Avellanin ja rva Aspegrenin käsissä ja esitettiin sangen ansiokkaasti. Edellisestä sanotaan Å. P:ssa, että hän lupaa kehittyä suomalaisen näyttämön koristukseksi. Miehiset roolit, Böök — Rodolfo poisluettuna, jäivät sitä vastoin kokonaan varjoon. — Huhtikuulla mainittakoon vain Preciosa, joka meni kolme kertaa tavallisella menestyksellä. Yhdessä näistä näytännöistä tapahtui ikävä "skandaali", johon Turun lehdissä nähdään viittauksia. Eräs nuori näyttelijä astui näet näyttämölle semmoisessa tilassa, että katsojat kohta huomasivat hänen nauttineen liiaksi väkeviä. Asianomainen rankaisi itseänsä eroamalla seurueesta. Vilho, jota johtajana syytettiin asiasta, puolusti itseään sillä että hän, kun hänellä itsellään oli rooli kappaleessa, ei tiennyt asiasta ennen kun se oli tapahtunut. — Tavalliset läksiäiskekkerit pidettiin seurueelle teatterin lämpiössä 17/4 ja esiintyivät siinä puhujina tri A. W. Jahnsson, pastori K. R. Malmström sekä maisteri A. Malmgren. Vielä on tältä Turussa käynniltä merkittävä, että silloin seurueeseen tuli Axel Ahlberg, josta aikaa voittaen oli kehittyvä yksi teatterin etevimpiä näyttelijöitä. Ahlberg oli Turussa syntynyt, merikapteenin poika ja ylioppilas v:lta 1872.

Viipyminen Turussa teki että seurue 23/4 saattoi meritse Ilma-laivalla suorittaa matkan Poriin. Erinäiset seikat — luultavasti täytyi laivan lähtemistä odottaa — vaikuttivat kumminkin, että viimeisen turkulaisen ja ensimäisen porilaisen näytännön välillä kului 12 päivää; jälkimäinen oli näet 26/4, jolloin melkein täydelle huoneelle esitettiin Ohdakkeet ja laakeri sekä Onhan pappa sen sallinut. Ennestään tiedämme että Porissa rakastettiin isoja kappaleita ja enimmäkseen niitä annettiinkin. Nummisuutarit meni kaksi kertaa ja samoin Kylänheittiö, Angelo, Aksel ja Walborg ja Daniel Hjort; yhden kerran sitä vastoin meni kukin seuraavista koko illan näytelmistä; Hellät sukulaiset (Ida Aalbergin hyväksi), Sirkka, Konkurssi, Katarina Howard ja Oma Toivoni sekä ainoa ohjelmistolle uusi Törmäsen suomentama Hostrupin 4-näytöksinen huvinäytelmä Maantien varrella (Eventyr paa fodreisen). Kaikkiaan oli näytäntöjen luku 19, ja viimeinen tapahtui 14/6.

Kirjeistä poimimme pikkutietoja. Hellät sukulaiset sujui kolmen lisäharjotuksen jälkeen mainiosti ja miellytti suuresti; vilkasta suosiota osotettiin Vilholle, rva Lundahlille ja tietysti resetinsaajalle, nti Aalbergille, joka sai kaksi kukkakimppua. Toinen näistä oli varustettu punaisilla nauhoilla ja ruotsinkielisellä(!) omistuskirjoituksella, ja oli siihen kiinnitetty 700 markkaa sisältävä kirjekuori. Illan tulo oli 312 mk. Muutoin tuotti Nummisuutarit ensi iltana 342, toisena 317, ja Kylänheittiö toisella kerralla 321 mk. Angelossa nti Avellan erittäin miellytti yleisöä, niin että sai kukkakimpun. — Axel Ahlbergista Vilho sanoo toivovansa paljon hyvää. "Hän käsittää tehtävänsä varsin järkevästi. Kun hän vain saisi hyvän ohjauksen kielessä ja lausumisessa." Schillerin Rosvoja — Törmänen oli suomentanut näytelmän — harjotettiin ahkerasti, mutta Vilhon mielestä oli paras lykätä sen näytteleminen, jotta esitys tulisi kypsemmäksi. Porissa oli nyt seurueen hartaana apumiehenä ja tukena rahastonhoidossa y.m. maisteri Oskar Hynén, joka erinäisistä kirjeistä päättäen näyttää suurella huolella ja vaivojaan säästämättä valvoneen teatterin parasta. Lopputulos oli kuitenkin huono, niin että apua tarvittiin Helsingistä asioiden selvittämiseksi.

Näytäntöjen päätyttyä seurue hajosi kesälomalle, jälleen alottaakseen toimensa Kuopiossa heinäkuun keskivaiheilla.[119]

* * * * *

Jätimme lauluosaston silloin kun Alma Fohströmin vierailu 15/3 oli päättynyt; nyt on katsottava millaiseksi loppupuoli kevätkautta sille muodostui. — Ida Basilier oli, syksyllä ja talvella laulettuansa Englannissa ja Norjassa, Hankoniemen kautta 9/3 saapunut Helsinkiin. Syystä kun Mozartin Don Juania harjotettiin, lykkääntyi kuitenkin laulajattaren ensi esiintyminen 21 p:ään, jolloin annettiin Sevillan Parranajaja Kiljander — Figaron hyväksi. Rosinaa tervehdittiin, niinkuin aina, esiinhuudoilla ja kukilla. Näytäntö uudistettiin vielä 24/3, jonka jälkeen 25/3 esitettiin kohtauksia Taikahuilusta ja Stradellasta. Sitte vasta, 27/3, tuli Don Juanin kauvan valmistettu ja odotettu ensi ilta. — Huone oli täpösen täynnä, ja ilolla yleisö jälleen oli todistajana läsnä, kun Suomalainen teatteri leikkasi kauniin voittolaakerin. Sillä pelkillä kotimaisilla voimilla suoritettiin tämä säveltaiteen mestariteos tavalla, jota kannatti verrata monen paljo suuremman näyttämön esitykseen. Se oli kunniakas ilta suomalaiselle oopperalle ja hyvin ansaittuja olivat suosionosotukset, joita tuhlaamalla jaettiin päähenkilöille Bruno Holmille — Don Juan ja neideille Ida Basilier — Zerlina, Naëmi Ingman — donna Elvira ja Lydia Lagus — donna Anna sekä Hrimalylle. Sivuosissa esiintyivät Bergholm — Leporello, Vuorio — don Ottavio, J. E. Cajanus[120] — kuvernööri.

Kun ooppera oli annettu neljä kertaa korotetuilla ja kerran (2/4) tavallisilla hinnoilla, kohtaamme Morgonbladetissa B:n kirjoittaman seikkaperäisen arvostelun, josta otamme seuraavat piirteet:

Holm, joka kuukauden ajan Pietarissa etevimpäin italialaisten laulajain[121] johdolla oli tutkinut rooliansa, oli ensimäisinä iltoina sekä laulussa että näyttelemisessä hieman epävarma, mutta ilta illalta hän suoritti ylen vaikean tehtävänsä tasaisemmin, hienommin ja johdonmukaisemmin. Laadultaan erinomaisen hieno ja luontehikas kvartetti ensi näytöksen toisessa kuvaelmassa ja vielä enemmän toisen näytöksen yhteislaulu todistivat tämän parhaiten; kummassakin kohdassa havaitsi, kuinka hyvin Holm kykeni esittämään Mozartin nerokasta luonnekuvausta rohkeasta aatelismiehestä, hän kun joka hetki hallitsi yhtä hyvin muut äänet kuin myöskin kiitettävällä tavalla draamallisesti koko situatsionin. Tämmöiset ansiot yhdistyneinä luonnon antamaan ihanaan ääneen, vartaloon ja olentoon oikeuttavat asettamaan hänen Don Juaninsa hyvin korkealle. — Nti Basilierin ranskalainen koulu tuli siellä täällä kuuluviin, mutta siitä huolimatta oli hänen laulunsa hienosti vivahdutettua ja tunnelmallisesti sopusointuista. Oikea helmi oli esim. aaria, jolla Zerlina koetti viihdyttää Masetton vihaa. — Nti Lagus oli varsin etevä donna Annana. Ihanat sävelet, jotka tulkitsevat kainon, jalon tytön tuskaa, alakuloisuutta ja vihastusta, saivat tosin laulajattaren ponnistamaan kaunista ääntään, mutta siinä ei ilmaantunut mitään häiritsevää, eikä ole kuulunut kuin yksimielinen tunnustus siitä tavasta, jolla hän esitti loistavan resitatiivin ja aarian ensi näytöksen toisessa kuvaelmassa sekä donna Annan viimeisen aarian. — Nti Ingman oli oikein käsittänyt tehtävänsä, joka on oopperan vaikeimpia. Todellisella tyydytyksellä kuultiin Elviran ensimäinen aaria ja hänen äänensä oli vaikuttavasti osallisena ihanassa sekstetissä kolmannen näytöksen lopussa. Vihdoin vakava tunnelma hänen kehotuksessaan Don Juanille viime näytöksessä oli olosuhteiden mukainen ja tuotti osalle jalon, sovinnollisen ilmeen. Leporellon osa ei sopinut Bergholmille, eikä Vuorio, kokematon kun oli näyttämöllä, voinut tyydyttää Ottaviona, mutta edellisen laulun nuhteettomuus ja jälkimäisen kaunis, sulava ääni teki kuitenkin miellyttävän vaikutuksen. — Hrimalylle tuli erityinen kiitos hänen työstään, joka oli hyvä näyte taiteellisesta kyvystä ja väsymättömästä tarmosta.

Eräs sairaustapaus häiritsi näytäntöjen tasaista menoa. Yksi näytäntö jäi kokonaan antamatta, 7/4 esitettiin kohtauksia Don Juanista ja Taikahuilusta sekä Jeannetten häät ja vasta 10/4 ja 14/4 meni taas Don Juan, välissä 12/4, Hrimalyn hyväksi, Juutalaistyttö. Tämän näytännön lopussa ansiokas orkesterinjohtaja tuli huomattavan kunnianosotuksen esineeksi. Hänelle annettiin kukkakimppuja (yksi johtokunnalta), kaksi laakeriseppelettä (toinen orkesterin jäseniltä) ja kultasormus (oopperan taiteilijoilta). — Nämä näytännöt olivat viimeiset pääsiäisen edellä.

Tähän pistämme otteen eräästä Emilie Bergbomin kirjeestä nti
Elfvingille (24/4):

— "Hupaista oli että puheosasto erosi Turusta niinkuin tapahtui; taloudellinen tulos tosin ei ollut loistava, mutta parempaa ei voisi missään odottaa näinä vaikeina aikoina. Kumminkin voidaan tästä lähtien Turku aina ottaa lukuun. — Olemme puolestamme tyytyväiset, ja sinun ansiosi on että teatteri tuli Turkuun. — Toukokuun keskivaiheilla Kaarlon täytyy matkustaa Poriin sopimaan palkkaehdoista; luultavaa on että moni tulee sanomaan: 'minä eroan', sillä mahdotonta on antaa palkkavaatimusten nousta kuinka korkealle tahansa. Velat kasvavat ja meidän täytyy entistä enemmän sovittaa suu säkkiä myöten. Totta kyllä voidaan sanoa, että ooppera nielee enemmän kuin puheosasto, mutta muistettava on jälkimäisen suuri kannatus; mutta ovathan puhenäyttämönkin menot suuremmat kuin sen tulot. — Hyvin ikävä oli Törmäsen eroaminen, hän on melkein korvaamaton — niin näppärä ja hyvä hän on suomentajana. Näyttämöllä hänen sijansa on helposti täytetty, mutta kuinka vaikea on saada hyviä käännöksiä, sitä et arvaakaan. — Sanomista olet nähnyt, että Hrimaly on mennyt ruotsalaisten puolelle! Samalla aikaa kun hän neuvotteli heidän kanssaan, hän vakuutti että hän ei mitenkään voisi menetellä niin! 'Ainoastaan jos hän olisi saksalainen taikka juutalainen', se voisi tulla kysymykseen. — Annan hänen suurelle kyvylleen täyden tunnustukseni, mutta kumminkaan en tule kaipaamaan häntä, sillä koko kevätkauden hän on ollut ikävänlainen. Vahinko että Vilho on niin kivuloinen ja saamaton; mitä luonteeseen tulee on hän kumminkin jalompi ja parempi kuin useimmat muut. Vaikka hän on niin monta vuotta ollut johtajana ja usein ollut pakotettu yksin päättämään asioista, ei hän sittenkään ole tullut sille tyrannimaiselle ja itsevaltiaalle kannalle, jolle niin helposti asettuu täällä teatterissa. Vilhon hyvät puolet pistävät silmään kun vertaa häntä toisiin ja erikoisesti on ollut niin laita verratessa häntä Hrimalyyn. — Ikävä että kaikki taas on lykätty viime hetkeen; 29/4 on kokous, jossa päätetään tulevaisuudesta. Kaarlo tahtoo kovin matkustaa ulkomaille ensi vuonna ja siinä tapauksessa ei kaikki voi olla niin järjestettyä kuin nyt." —

Pääsiäisen jälkeen alettiin 22/4 Juutalaistytöllä, jossa Lydia Lagus ja Navrátil herättivät yhä lämpimämpää myötätuntoisuutta. Sairaustapauksen takia esitettiin 26/4 Martha; mutta 28/4 ja 30/4 sekä 2/5 jälleen Don Juan. Keskimäinen näistä näytännöistä annettiin Bruno Holmin hyväksi; huone oli hyvä, ja tyytyväinen yleisö ilmaisi runsain määrin suosiotaan laulajalle. Jopa ojennettiin hänelle ensimäinen laakeriseppelekin. Juutalaistyttö seurasi 5/5, ja 10/5 annettiin Lydia Laguksen hyväksi näytöksiä (2, 3, 4) samasta oopperasta sekä yksi näytös (2) Noita-ampujasta. Yleisö oli lukuisa, ja "nti Lagus, joka Rachelina sekä Agathana oli oikein haltioissaan ja sai kuulijat innostumaan, huudettiin esiin lukemattomia kertoja sekä sai vastaanottaa laakeriseppeleen ja kukkavihkoja. Yhdessä näistä oli rahalahja — vähän lisää matkakassaan sitä ulkomaanretkeä varten, jolle laulajatar piakkoin aikoo lähteä" (U. S.). —

Ida Basilier, joka näinä viikkoina oopperanäytäntöjen lomissa oli antanut jäähyväiskonsertteja eri kaupungeissa, oli jälleen saapunut Helsinkiin. Täällä hän 12/5 ensi kerran kuulutettiin avioliittoon kunink. valtuusmiehen, toimittaja Johan Magelsenin kanssa Kristianiasta ja samana päivänä hän vielä kerran esiintyi Margaretana Faustissa, joka silloin esitettiin 43:nnen kerran (28:nnen kerran nti Basilierin kanssa) — mikä näytäntöluku on korkeampi kuin mitä ainoakaan ooppera taikka puhedraama meillä oli kolmessa vuodessa saavuttanut. Huomattava näytäntö oli myöskin 14/5, jolloin annettiin kohtauksia Faustista, Noita-ampujasta ja Juutalaistytöstä, ja Navrátil (niin silloin luultiin!) lauloi viimeisen kerran suomalaisella näyttämöllä. Yleisön hyvästijättö etevälle taiteilijalle, jonka esityksessä aina oli havaittu "totuutta ja eloa" ja joka täysin määrin oli ansainnut oopperamme ystävien kiitollisuutta, oli varsin sydämellinen. Näytännön lopussa hän kymmenkunta kertaa huudettiin esiin ja orkesterin toitottaessa hänelle ojennettiin laakeriseppele, jonka sinivalkoisissa nauhoissa oli kirjoitus: Josef Navrátilille kunnioituksella ja kaipauksella Suomalaisen oopperan ystäviltä 14/5 1878 sekä luettelo niistä 15:stä osasta, jotka hän täällä oli esittänyt: Manrico, Edgardo, Stradella, Ernani, Faust, Florestan, Raoul, Lyonel, Robert, Almaviva, Tamino, Max, Arthur, Elvino, Eleazar. Samalla hänelle annettiin muistoksi kaunis albumi, jossa oli Suomalaisen teatterin jäsenten ja lähimpien ystävien muotokuvia sekä valokuvia Helsingin kaupungista. Näytännön jälkeen kokoontuivat teatterin lähimmät näyttämölle, missä A. Almberg lämpimin sanoin esitti vieraan maljan, vieraan, jota ei enää vieraana pidetty, sillä hän oli oppinut ymmärtämään meidän harrastuksiamme ja oli niiden hyväksi uhrannut parhaat voimansa — ei palkan edestä, vaan hengenheimolaisena ja ystävänä. —

Vaikka kevätkausi läheni loppuansa, oli uusi ooppera valmistuksen alaisena, nimittäin Donizettin Don Pasquale. Kun Don Juan (niinkuin luultiin!) oli annettu viimeisen kerran 19/5, oli tämän sävelteoksen ensi ilta 22/5 ja esiintyivät siinä: Ida Basilier — Norina, Pesonen — Don Pasquale, Holm — Malatesta ja Himberg — Ernesto. Näytäntö sujui oivallisesti, tunnelman ollessa eloisa ja riemuisa. "Ida Basilier oli mitä parhain Norina, hienon kujeikas ja vilkas näyttelemisessään ja säteilevän helmeilevä laulussaan. Holm esitti tohtorin osan con amore ja loisteli italialaisessa laulutaituruudessa. Pesosen tyven naurettavaisuus ansaitsi tunnustusta ja Himbergin kaunis ääni vaikutti miellyttävästi." — Don Pasquale meni sitte kolme kertaa peräkkäin, 24, 26 ja 28 p., mutta 30/5 tuli lukuisista pyynnöistä kaikkein viimeinen Don Juan-näytäntö.

Don Pasquale oli Morgonbladetin arvostelijan (Alpha) mukaan — kiitos olkoon Ida Basilierin mestarillisen esityksen — asetettava täydellisimmän rinnalle mitä lauluosasto oli aikaansaanut. Nti Basilierin Norina oli samanlaatuinen ja yhtä viehättävä kuin hänen Rosinansa Sevillan Parranajajassa ja Mariensa Rykmentin tyttäressä. Kaikki nämä roolit olivat hänen luontonsa mukaisia ja taiteellisesti harvinaisen täydellisiä niin näyttelemiseen kuin lauluun katsoen. — Samana päivänä 31/5 kun oopperaa tähän tapaan arvosteltiin, esitettiin se viimeisen kerran, ja Ida Basilier lausui tai oikeammin lauloi silloin jäähyväisensä yleisölle. Vaikka syystä toivottiin ettei tämä ilta ylipäätään olisi viimeinen, jona häntä kuultaisiin, laulajatarta, joka laulunsa mahdilla oli niin syvästi tunkenut kansalaistensa sydämiin, oli se sittenkin viimeinen, jona Ida Basilier esiintyi ulkonaisestikin suomalaisena taiteilijana, sillä ei täyttä kahta viikkoa myöhemmin (12/6) hän vietti häänsä norjalaisen sulhasensa kanssa. Ei siis ihme että oopperan ystävät avasivat sydämensä muuttoon valmistautuvalle "laululinnulle", joka heleällä äänellään oli saanut suomalaisen lyyrillisen näyttämön syntymään ja sitten lähes kymmenkunta vuotta uskollisesti sitä tukenut. Kun itse ooppera lämpimien suosionosotusten säestämänä oli sujunut loppuunsa, alkoi varsinainen kunnioituksenmyrsky. Kun näyttämö oli peitetty kukkakimpuilla, Kaarlo Bergbom soittokunnan toitottaessa astui esiin ja antoi laulajattarelle laakeriseppeleen sinivalkoisine nauhoineen, joihin oli painettu sanat: Ida Basilier 1870-78. Jeannette, Agatha, Leonora, Rosina, Martha, Marie, Margareta, Leonora, Violetta, Valentine, Isabella, Yön kuningatar, Zerlina, Norina —

Anna luoja, suo Jumala, Anna onni ollaksesi, Hyvin ain' eleäksesi.

Sen jälkeen Richard Faltin ojensi laulajattarelle suuren kukkavihkon säveltaiteilijain puolesta sekä T. Hahl, A. Hagman ja E. G. Palmén suuren, kauniin, Hjalmar Munsterhjelmin maalaaman suomalaisen maisemataulun, joka kunnialahja oli ostettu oopperan ystävien kesken kerätyillä rahoilla uuden kodin koristukseksi. — Kun yleisö oli poistunut, oopperan jäsenet ja läheiset vielä kokoontuivat näyttämölle maljojen ääreen. Siinä Palmén esitti "meidän Idan" ja Hagman Norjan, hänen uuden kotimaansa, maljan.

* * * * *

Näyttämöllinen vuosi oli siis jälleen kulunut umpeen — eikä oopperasesonki suinkaan ollut vähimmän loistavia, vaikka se ja koko suomalainen teatteriyritys vuotta ennen, tulevaisuutena ollen, oli näyttänyt niin toivottomalta. Ettei vuosi mitenkään olisi voinut tulla taloudellisestikin loistavaksi, riippui ajan laadusta ylipäätään. Ajat olivat näet huonot, jopa "kovat", Venäjän ja Englannin välisen sodan uhka ja pelko oli yleinen ja niin suuri, että se tuntuvasti vaikutti yleisön elämäntapoihin, varsinkin kun taloudellinen ahdinkokin kaikkialla oli huomattavissa.

Vuoden tilinpäätöksestä annettakoon seuraavat tiedot:

Tulojen puolella on merkittynä: valtioapu 24,000, oopperanäytännöistä 79,413:71, konserteista 889:46 ja puhenäytännöistä 50,305:53, se on yhteensä 154,608:70 markkaa; menojen puolella taasen oopperaosaston palkat ja palkkiot 103,459:39, puheosaston 35,651:98, oopperan kustannukset 56,275:98, puheosaston kustannukset 32,177:35, se on yhteensä 227,564:70 markkaa. Erotus menojen ja tulojen välillä teki siis 72,956, ja kun siitä lasketaan kannatus (35,700), josta tuskin kaikki saatiin sisään, voimme laskea tappion olleen läheltä 40,000 markkaa.

Aikoja ennen kun tilinpäätös tuli tunnetuksi, oli luonnollisesti sisäänjätetty anomus valtioavusta, sillä 14 p. heinäk. 1874 ja 13 p. kesäk. 1877 myönnettyjen apurahojen aika oli umpeen kuluva 1878 vuoden mukana. Tällä kertaa pyydettiin kahdeksi seuraavaksi vuodeksi 35,000 markkaa vuodelta, se on yhtä paljo kuin Ruotsalainen teatteri oli viime vuosina saanut [12,000 orkesteria ja 12,000 näyttämöä varten sekä 3,000 keisarillisesta aitiosta ja 8,000 mk kenraalikuvernöörin määräyksen mukaan käytettäväksi]. Vastaus anomukseen on päivätty 10 p. heinäk. 1878 ja sisältää, että valtioapua myönnettiin kummallekin teatterille 24,000 markkaa vuodessa, jonka lisäksi tuli 8,000 markkaa kenraalikuvernöörin määräyksen mukaan käytettäväksi tasan molempien näyttämöjen hyväksi. Tämä osottaa hallituksen vihdoinkin tulleen sille kannalle, että se tahtoi jakaa samalla mitalla kummankin kieliselle teatterille ja lienee se pidettävä rauenneen fusioonipuuhan tuloksena.

Emilie Bergbomin kirjeestä tiedämme, että oopperaosaston kannattajat 29/4 pitivät kokouksen neuvotellakseen oopperan tulevaisuudesta. Siinä päätettiin supistaa lyyrillistä näyttämöä niin, ettei enää koko näytäntökautena annettaisi oopperanäytäntöjä vaan ainoastaan, asianhaarain mukaan, lyhyempiä tai pitempiä jaksoja. Tähän vaikutti jo mainittu sodan pelko ja toiseksi se että useat seurueen jäsenet olivat ilmoittaneet aikomuksensa jonkun osan vuotta jatkaa opintojaan ulkomailla — niin Bruno Holm ja Passinen sekä neidit Ingman ja Lagus. Sitä paitse Kaarlokin, niinkuin Emilie kirjeessään mainitsi, kaipasi vapautta tehdäkseen ulkomaamatkan. — Kun kokouksen päätös tuli tunnetuksi, herätti se oopperan vastustajissa toivon, että siitä kiusankappaleesta kokonaan päästäisiin, ja ruotsinmielisissä lehdissä kerrottiin huonosti salatulla tyytyväisyydellä, että Helsingin yleisön vastedes täytyisi tulla toimeen yhdellä oopperalla (se on ruotsalaisella), koska toinen (suomalainen) lakkautetaan! Saamme nähdä että tieto oli vähän ennenaikainen.

Muutoin ei tänä vuonna ollut mitään melua, jota kävisi vertaaminen edellisen vuoden fusioonipuuhaan, mutta tietysti sovinto sittekin oli kaukana. Useat hallituksen jäsenet olivat sangen suosiollisia Suomalaiselle oopperalle ja puhuivat vieläkin yksityisesti fusioonista, mutta toiset, niinkuin esim. Nordenstam (jota kyllä usein nähtiin Arkadiassa) pitivät asiaa mahdottomana: "se olisi kuin sekottaa öljyä ja etikkaa yhteen!" Sitä vastoin, niinkuin juuri kerrottiin, valtioavun jaossa korjaus tapahtui. Jopa olivat jotkut taipuvaisia kääntämään suhteet päinvastoin kuin ennen. Niin Thilén arveli, että ruotsalaisille ei pitäisi antaa mitään, ja Haartmankin sanoi, että Suomalainen teatteri voisi saada molemmat valtioavut, jos se ottaisi ylläpitääkseen ruotsalaistakin puheosastoa.[122] Tästä huolimatta Ruotsalainen teatteri ja yleisö pysyi kuin pysyikin entisellään. Uudessa teatterissa jatkettiin oopperain antamista, ja oli sitä varten otettu etevä laulajatar Roeske-Lund primadonnaksi (sillä rva Engdahl oli opintomatkalla), mutta myöskin Offenbachia pidettiin kunniassa. Kun suomalaisella näyttämöllä annettiin Don Juan, esitettiin ruotsalaisella Offenbachin Salametsästäjät. H. D:llä ei ollut moitteen sanaa, vaan puhui operetin "yhtä hullunkurisesta kuin hupaisesta luonteesta" ja sanoi, että musiikki ei kaipaa iloisia, keveitä offenbachilaisia sävelmiä; "sitä vastoin vaivasi esitystä tuntuva käheys", mutta suosionosotukset olivat vilkkaita ja näyttelijät huudettiin esiin. F.A.T. taasen arvosteli, että kappale oli "jotakin erinomaisen jokapäiväistä ja halpaa ja ikävää" — kolmessa iankaikkisessa näytöksessä tarjotaan mielipuolisuuden rajalla olevaa järjettömyyttä, jossa teksti kilpailee musiikin kanssa mitättömyydessä ja törkeässä pilassa — teatteri turmelee kaiken jalomman taideaistin, on lehden loppupäätelmä. Morgonbladetissa asetettiin nämät arvostelut rinnakkain.

Puhenäytännöissä (131) esitettiin 47 kappaletta:

13 kertaa Daniel Hjort;
12 " Kylänheittiö;
10 " Nummisuutarit, Lemun rannalla, Herkules;
9 " Mustalainen, Kukka kultain kuusistossa;
7 " Lea, Kosijat, Kevään oikkuja, Preciosa;
6 " Kihlaus, Enon rahat;
5 " Karkurit, Silmänkääntäjä, Ohdakkeet ja laakeri, Natalia
ja Nadeschda, Hellät sukulaiset, Sirkka;
4 " Setä, Don Ranudo de Colibrados, Onhan pappa sen sallinut,
Puolan juutalainen;
3 " Kalatyttö, Lääkäri vastoin tahtoansa, Ulos ikkunasta,
Katarina Howard, Konkurssi, Aksel ja Walborg, Roistoväki,
Angelo;
2 " Viuluniekka, Marianne, Yhdistysjuhla, Työväen elämästä,
Haapaniemen hanhenpoika, Remusen kotiripitykset, Kassan
avain, Yökausi Lahdella, Marin rukkaset;
1 " Raatimiehen tytär, Kavaluus ja rakkaus, Maria Tudor,
Maantien varrella, Narcisse Rameau, Suuria vieraita,
Riita-asia.

Näistä on kotimaisia 12, joista 3 (Kevään oikkuja, Setä, Raatimiehen
tytär) uusia alkuteoksia. Paitse näitä oli ohjelmistolle uusia:
Karkurit, Katarina Howard, Angelo, Konkurssi, Maantien varrella,
Kylänheittiö ja Ulos ikkunasta, joten uusien luku oli kaikkiaan 10.

VII. Seitsemäs näytäntökausi, 1878-79.

Päätös että alkavana näytäntökautena oopperanäytäntöjä toimeenpantaisiin ainoastaan olosuhteitten mukaan vaikutti itsestään hajottavasti lauluosastoon. Epävarmuuden tähden siitä erosi melkoinen joukko enemmän tai vähemmän tärkeitä voimia. Niin tekivät paitse Navrátilia Bergholm, Kiljander ja Lindström, luettelematta muita ennenkin mainitsematta jääneitä, ja niin tekivät orkesterinkin jäsenet, veljekset Hrimaly, veljekset Wanscheit, Swoboda y.m. Kun tämän ohella tiedämme, että neidit Lagus ja Ingman ja Bruno Holm olivat aikeissa lähteä ulkomaille sekä että kaikki ensimäiset primadonnat olivat omilla teillään ilman että he olivat mitenkään sidottuina suomalaiseen näyttämöön — Ida Basilier oli hää- ja oman kodin perustamispuuhissa, Emmy Achté oli kevätpuolella antanut laulajaisia Ruotsissa ja Norjassa, suurella menestyksellä Göteborgissa esiintynyt Leonorana Trubadurissa ja, sanomien mukaan, lupautunut vuoden lopulla vierailemaan Unkarissa, ja Alma Fohström vihdoin oli, päätettyään loistavan vierailunsa Berlinissä, liittynyt impressario Herrmanin tähtisikermään ottaakseen osaa konsertteihin Tanskassa ja Ruotsissa — kun tiedämme tämän, luulisi todella oopperan viimeisen hetken lyöneen. Mutta niin ei kummankaan ollut laita. Vielä kerran ja pikemmin kuin luultiinkaan oli Bergbom kokoava hajaantuneet joukot ja vielä kerran johtava ne voittoon.

Kesäkuun keskivaiheilla Bergbom matkusti ulkomaille ensi kerran käydäkseen Parisissa. Seuratessamme häntä tällä matkalla saamme nähdä, kuinka hän kaukana kotimaastakin oli teatterihuolien piirittämä. — Ensimäinen kirje on Lyybekistä 19/6. Siinä hän kertoo päivääkään Tukholmassa viipymättä matkustaneensa Ruotsin kautta Kööpenhaminaan. Siellä oli ainoa tehtävänsä tavata nti Fohströmiä, joka juuri, terveydellisistä syistä, oli eronnut Herrmanin kiertomatkasta. Kysymykseen milloin hän tulisi vierailemaan näyttämöllämme, laulajatar ei ollut antanut varmaa vastausta. Hän oli niin väsynyt kevätkauden ponnistuksista, että ennen kaikkea tarvitsi lepoa. "Sairaana en tule Helsinkiin", hän oli sanonut, "mutta jos saan voimani takaisin, tulen mielelläni." Nti Augusta Fohström, joka aina seurasi sisartaan tämän matkoilla, oli arvellut, että syksyn alkupuolta ei ollut ajattelemistakaan, mutta mahdollisesti marras- ja joulukuuta taikka tammi- ja helmikuuta. Alma nti oli todella näyttänyt niin rasittuneelta, että Bergbom ei ollut raskinut vaatia varmempaa vastausta, ja asia jäi siis lopullisesti ratkaisematta. Kahdeksalla sivulla kirjoittaja sitte esittää vaihtopuolisia ehdotuksia oopperasesongin suunnitelmaksi, riippuen siitä tulisiko nti Fohström ennen vai myöhemmin ja olettamalla että avustusta saataisiin rva Achtélta tai nti Lagukselta. Uutena oopperana hän ajattelee Romeota ja Juliaa, jos Navrátil saadaan. Koska tämä kuitenkin oli epätietoista, aikoi hän tiedustella uutta tenoria Saksasta. Puheosastolle hän määräsi suomennettavaksi Bayardin Le gamin de Paris ja Molièren L'avare.

Bergbom tuli Parisiin maailmannäyttelyn aikana ja oli hänen sentähden vaikea saada asuntoa kohtuullisesta hinnasta. Hotellissa häntä nyljettiin kauheasti eikä käynyt paljoa paremmin siinä yksityisessä asunnossa, jonka hän, teatterien tähden, ensiksi otti lähellä bulevardeja; sitten hän muutti kolmanteen etäisempään paikkaan, lohduttaen itseään sillä että oli hyvä jalkamies. Suurkaupungin vaikutuksesta hän kirjoittaa:[123]

"En tiedä olenko veltostunut, mutta täkäläinen liike, elämä, loisto, jotka tavallisesti häikäisevät vierasta, eivät ole suuresti vaikuttaneet minuun. Enemmän kuin loistokkaat bulevardit palatseineen kiinnittävät minua toiset paikat, jotka historia on tehnyt merkillisiksi. Tuntuu omituiselta että joka askele palauttaa muistiin semmoisia suuruuden taikka rikoksen tekoja, jotka täyttävät aikakirjoja. Historia tulee täällä eläväksi. Toivoakseni on ikipäiviksi mennyt se aika, jolloin Börnen sanat olivat tosia: Parisi on Europan kello, muualla kuulee kellon soivan, täällä näkee kuinka aika rientää eteenpäin. Mutta jollei nämä sanat sovikaan nykyaikaan, ovat ne kuitenkin olleet sattuvia entiseen nähden."

"Ensi sijassa ovat tietysti teatterit vetäneet huomiotani puoleensa. Valitettavasti se maksaa paljo, sillä huokeita paikkoja minun on mahdoton käyttää nykyisessä troopillisessa kuumuudessa. Olen melkein joka ilta ollut teatterissa ja onnekseni nähnyt hyviä kappaleita hyvin näyteltyinä. Niin mitä draamaan tulee; ooppera on heikko, paljoa heikompi kuin Berlinissä, Wienissä taikka Pietarissa. Enimmän nautintoa tuottaa minulle luonnollisesti Théâtre Français, joka täysin ansaitsee maailmanmaineensa. Mutta aikomukseni on Morgonbladetiin lähettää muotokuvia nykyisestä draamallisesta Parisista ja tahdon sentähden vähän odottaa siksi kunnes uudistetuilla käynneillä olen vakaannuttanut mielipiteeni".[124]

— "Kirjoitat että Holm oli epävarma. Sitä parempi ettei meidän tarvitse kiirehtiä, vaan voimme levollisesti alottaa näytäntövuotemme ja syksyllä järjestää asiat. Oletan näet varmaan, että Fohström ei tule ennen kun jouluksi taikka tammikuun alussa. Olkoon miten tahansa, me voimme antaa Lindan kuinka keskinkertaisella henkilökunnalla hyvänsä. Hannes Hahl ei ole ollut täällä, sillä varmaan olisi hän käynyt luonani. Olen näet jättänyt osotteeni Café de la Régence'en ja siellä hän kyllä käy niinkuin kaikki rakkaat meikäläisemme iloitakseen Helsingfors Dagbladista. Minä en ole voinut ottaa arvoisaa lehteä käteenikään. Sanot Holmin tulevan kotia heinäkuun lopussa. Voithan siis palatessasi Kuopiosta käydä hänen luonaan Lappeenrannassa ja tehdä asian selväksi. Onko sinulla tietoja Navrátilista? Hänen tarpeellisuutensa riippuu Holmista. Mutta kaiketikin hän on vierasta parempi, joskin kalliimpi. Fohström ylisti häntä suuresti verratessaan häntä Elvinoonsa ja Edgardoonsa Berlinissä, ja tällä oli kuitenkin ollut hyvä palkka. Edullisempi on hyvä ooppera lyhyeksi ajaksi kuin huono pitemmäksi. — — Tultuasi Kuopioon on paras kohta ryhtyä Hans Langeen ja harjottaa sitä Rosvojen rinnalla. Rosvot taasen harjotetaan niin että kaikki Karl Moorin kohtaukset otetaan ensin, niin kauvan kun Vilho on poissa. Niiden tulee olla täysin valmiina, kun hän tulee. Silloin ei tarvita muuta kuin viikko kaiken valmistamiseksi, sillä Vilho osaa kyllä Frans Moorin. Hans Lange riippuu kokonaan Kalliosta. Kun hänellä on yksi näytös valmiina, pitää sen olla muillakin. — Ei pidä rasittaa Kalliota, vaan pyydä häntä levollisesti työskentelemään roolinsa oppimisessa. Jos hän valmistuu kahdessa kuukaudessa, voimme kiittää onneamme. Ylipäätään olisi hyvä, jos kohta tultuasi Kuopioon katsoisit läpi draamalliset kappaleet Kallion ja Glantzin sekä lyyrilliset Kahran, Kauhasen ja Vikströmin kanssa, niin että harjotukset sujuvat häiriöttä, ilman että joku rooli on unohtunut taikka joku laulunpätkä puuttuu. Uudessa Kallaveden rannalla on tanssinumero. Koeta saada joku Kuopiosta, niin että se tulee mahdollisen luonnonmukaiseksi. Hyvästi, rakas sisar. Oma Kaarlosi."

Emilien kirjeet tältä ajalta näyttävät kadonneen. Sentähden meiltä puuttuu sekin kirje, jonka Emilie epäilemättä kirjoitti veljelleen saatuansa tehtailija A. Ahlströmin 4 p heinäk. päiväämän kirjeen, jossa tämä "ottaen huomioon ne suuret uhraukset", jotka nti Bergbom ja hänen veljensä olivat kärsineet Suomalaisen teatterin tähden, ilmoitti luopuvansa suuresta velkavaatimuksestaan. Syksyllä 1876 oli näet teatteri Ahlströmiltä velkakirjaa vastaan saanut lainaksi 10,000 markkaa, ja nyt hän lähetti velkakirjan tyhjäksitehtynä takaisin. Tämä lahja tuli, niinkuin edellisestä tiedämme, lähinnä Bergbom-sisarusten hyväksi, se kun melkoisesti vähensi sitä velkasummaa, josta he olivat edesvastuussa. Tietysti oli kirje, jossa Emilie kertoi asiasta, täynnä tyytyväisyyttä;[125] mutta kohta sen jälkeen näyttää hänellä olleen paljo ikävää kerrottavana. Sen todistaa Kaarlon vastauskirje (arvattavasti heinäkuun lopulta):

— — "Soimaan itseäni katkerasti itsekkäisyydestäni, että olen saattanut jättää sinut yksin niin vaikeaan asemaan, jossa kärsit rahanpuutetta ja muita vastoinkäymisiä. — Palaan kotia niinpian kun tunnet tarvitsevasi minua. Kun palaat Kuopiosta, saat kai (kauppias) Fohströmiltä varmaan kuulla, milloin Alma tulee. Ilmoita siitä sähkösanomalla, että voin asettaa matkani sen mukaan. Se mitä kirjoitat Holmista, Navrátilista, Himbergistä y.m. tekee että jälleen olen alkanut epäillä oopperaa tulevana vuonna. Voi jos kerrankin pääsisimme siitä, pääsisimme täydellisesti, työ puheosaston hyväksi kävisi silloin aivan toisin! — — Puhu kauniisti Kallion kanssa Hans Langesta. Sano että minä odotan hänen tekevän siitä jotakin, joka näyttää hänellä olevan kykyä traagilliseenkin. Kun hän vain ymmärtäisi yhdistää yksinkertaisen, lämpimän ja humoristisen, sillä nämä kolme ainesta ovat välttämättömiä. Ulkomuoto hänellä kyllä on roolia varten. Ennen kaikkea ei mitään saarnaamista."

"Elämäni käy tasaista menoaan. Aamupäivät museoissa, illat teattereissa. Louvre ja Théâtre Français ovat ne kaksi napaa, joiden ympäri olemukseni kierii. Olen nähnyt paljon hyvää Théâtre français'issa ja enimmän osan oivallisesti esitettynä. Vahinko vain että, Les deux orphelines Ambiguteatterissa ja kenties Les Fourchambault Français'issa poisluettuina, en ole nähnyt mitään meille sopivaa. Se ilma, jota hengittää nykyaikaisissa ranskalaisissa draamoissa, jopa hyvissäkin, on niin vieras meille, etten tiedä onko edes oikein totuttaa yleisöämme ja näyttelijöitämme siihen. Ei niin että tahtoisin tuomita epäsiveelliseksi kaikki, joka koskee arveluttavia suhteita, päinvastoin, saattaahan tavallaan sanoa, että jokainen traagillinen ristiriita johtuu siitä, että yksilö asettaa oman itsensä yleistä vastaan, siis siveellisen loukkaamisesta, mutta se saivarteleva väittelytaito, millä uudenaikaisessa ranskalaisessa draamakirjallisuudessa siveelliset käsitteet tehdään tarkastelun esineeksi, se syövyttävän erittelyn riemu, joka niissä ilmestyy, hämmentää siveellisen arvostelun ja lannistaa välittömän esteettisen nautinnon. Ja omituista on että samalla kun modernit ranskalaiset draamankirjoittajat ovat vapaita edellytyksistä, ovat he mitä jokapäiväisimpien muotojen orjia. Enimmän yleisinhimillinen on Emile Augier, enimmän yksityisesti parisilainen Alexandre Dumas. Voin sanoa vasta täällä käsittäneeni hänet dramaatikkona, erittäinkin erään viime viikolla näkemäni loistavan Le demimonde näytännön jälkeen Théâtre français'issa. Valitettavasti en ole nähnyt ainoatakaan Victorien Sardoun teosta."

"Suomalaisista olen tavannut: [kauppias] Rissasen, jonka luultavasti näet Kuopiossa ja joka täällä täysin kourin antoi rahojen juosta — hän pyysi minut mukaansa oopperaan (22 francs piletistä kolmannella rivillä), ensimäinen ja viimeinen kerta kun olen siellä ollut; — — — [Otto] Walleniuksen, jonka kanssa olen usein ollut yhdessä; Fanny Churbergin, jonka osotteen sain juuri kun hän oli lähtemäisillään — hän asui yhdessä Ida Silfverbergin kanssa, joka näyttää tulleen kokonaan parisilaiseksi. — — Suomalaisella osastolla maailmannäyttelyssä on kerrassaan ruotsalainen leima. Uskotkos esim. että sen vahtimestariksi on otettu ruotsalainen, se on ruotsalainen Ruotsista, joka tietenkin aivan oikein nolasi Rissasen, kun tämä kysyi jotakin suomeksi." —

Seuraava kirje on 1 p:ltä elok., vastaus Emilien ensi kirjeeseen Kuopiosta, (jossa harjotukset olivat alkaneet 18/7, ja jossa hänen piti olla siksi kunnes Vilho elokuun alussa palaisi kesälomaltaan). Kaarlo oli hyvin tyytyväinen sen johdosta, "sillä sävy oli aivan toinen kuin edellisissä alakuloisissa kirjeissä". Siinä oli muun muassa hyviä uutisia Ida Aalbergista, joka kesäkuun alussa oli lähtenyt ensimäiselle opintomatkalleen mainion näyttelijättären Marie Niemann-Seebachin luokse Dresdeniin. Sisarensa kautta Bergbom sai rva Seebachin hänelle kirjoittaman kirjeen, jossa tämä sanoo nti Aalbergilla olevan "harvinaisen nopean käsityskyvyn, välittömän taiteilijalahjan, pyhän vakavuuden ja ihanan, lämpimän innostuksen taiteeseen".[126] Sitä paitse nti Aalberg itse — luultavasti ensimäisessä saksankielisessä kirjeessään — oli Emilie Bergbomille kertonut olostaan Dresdenissä. Heinäkuun 1 p:stä säännöllinen opetus oli alkanut (2 tuntia viikossa à 10 RM); Jolantha Kuningas Renén tyttäressä oli jo läpikäyty ja oli sen jälkeen tutkittava Kätchen von Heilbronn, Jane Eyre, Sirkka, Louise Kavaluudessa ja rakkaudessa, Amalia Rosvoissa y.m. Rva Seebach, jonka ensimäinen pohjoismainen oppilas Ida Aalberg oli, oli hänelle osottanut ääretöntä hyväntahtoisuutta. Muutoinkin nuori näyttelijätär oli kokenut ystävällisyyttä sekä vieraitten että omamaalaisten (esim. Dresdenissä asuvain neitien A. ja E. Ingmanin) puolelta.

"Tiedot Aalborgista", Bergbom tämän johdosta kirjoittaa, "tuottivat minulle iloa. Olen aina odottanut paljon siitä tytöstä. Paha kyllä pelkään ja olen kauvan pelännyt, että turhaan olemme toivoneet hänen kääntyvän naiviselle taholle. Hän alkoi jo käsittää traagillisesti Kukkaa kultain kuusistossa ja uneksia Louisesta Kavaluudessa ja rakkaudessa. Valitettavasti ei sovi antaa neuvoja Seebachille, mutta aion kaikessa tapauksessa pyytää häntä lukemaan Aalbergin kanssa joitakuita iloisiakin rooleja esim. Parisin veitikan. Kaarola Avellan olkoon tyytyväinen tai tyytymätön asiaan. Hän saa lohduttaa itseään Björnsonin Maria Stuartilla. Muuten saavat tänä vuonna kaikki roolinsa: Kallio Hans Langen, Lundahl Paillassen (loistava tehtävä), Vilho saiturin, Aalberg Kuningas Renén tyttären, rva Aspegren La servante (Nus ja Belotin draama), Böök jonkun iloisen komedian, Kaarola Maria Stuartin, Leino Pierren näytelmässä Les deux orphelines j.n.e. Kunpa vaan löytäisin muutamia iloisia komedioja, mutta ranskalaiset ovat meille niin sopimattomia, saksalaiset ovat niin ikäviä ja tanskalaisista näyttelijämme eivät saa mitään aikaan. Olen teatteria varten ostanut monta tusinaa huvinäytelmiä, mutta ikävä kyllä en ole tavannut oikein soveliasta. Mitä ajattelet, jos kumminkin koetteeksi ottaisimme Les Fourchambault. Se on kaiketikin kelpo teos, joskin, samoin kuin sinä, uskon että se paikottain on yleisöstämme tuntuva pitkäveteiseltä, sillä koko se tapoja ruoskiva puoli, joka täällä kiinnittää mieltä, jää meillä ilman vastakaikua. Koska ostamani kappale on niin suurta kokoa, ettei sitä käy lähettäminen postissa, pyydän että Takanen, joka on täällä ja matkustaa nousevalla viikolla, ottaa sen mukaansa Helsinkiin. Toinen asia on, kelle se on annettava suomennettavaksi, sillä Törmänen ei osaa riittävästi ranskaa ja Tyyko Hagmanilla on, pelkään minä, liian — kuinka sanoisinkaan — plebejimäinen kynä voidakseen säilyttää sitä tyylin etevyyttä, joka on Emile Augierille omituinen."

"Ymmärrän että teatterin nykyisessä ahdingossa on vaikea lähettää minulle rahaa nuotteja ja kirjoja varten. Mutta hyvä olisi, jos niin voisi tapahtua, sillä meidän täytyy hankkia itsellemme kokonainen kirjallisuus — operettikirjallisuus. Pahinta on että tämä kirjallisuus on niin lyhytaikaista laatua, että täytyy ostaa paljo enemmän kuin tositeossa käyttää, sillä löytääkseen jonkun hyvän palasen on tavallisesti pari, kolme, neljä kelvotonta läpikäytävä. Folies Dramatiques teatterissa näytellään nykyään operettia Les cloches de Corneville, joka lakkaamatta ilta illan perästä on annettu 450 kertaa. Teksti on aivan viaton, joskin hätäisesti kyhätty, mutta jotenkin sievä. Musiikista, joka useissa paikoissa on miellyttävä, toisissa taas ylen jokapäiväinen, voidaan noin kolmas osa käyttää. Muut kaksi kolmannesta sopii ottaa muista ranskalaisista oopperoista. Tämä musiikki on tyyliltään niin saman lestin mukainen, että vallan hyvin voi täydentää toista säveltäjää toisella ilman että eheys kärsii. Muutoin se oli ehdottomasti surkein oopperaesitys, jonka koskaan olen tavannut. Primadonna oli korkeintaan Vikström ja herrojen rinnalla olisi Kallion laulu katsottava mallikelpoiseksi. Köörit, orkesteri, koristukset kaiken kritiikin alla ja kuitenkin 450 näytäntöä!"

"Se mitä kirjoitat Lundahlin sairaudesta, herättää minussa ajatuksen, että Böök voisi näytellä Karl Mooria. Mutta Lundahl on kai jo lukenut roolin, niin että asia ei liene muutettavissa. Kehota Kaarolaa ahkerasti opettelemaan ranskaa; sitä on hyvästi osattava, jos tahtoo hyötyä näytännöistä. Erittäin Théâtre français'issa puhutaan mahdottoman nopeasti." — —

Näistä kirjeistä näkee kuinka Bergbom Parisissakin kokonaan eli teatteria varten. Hän käy teatterissa, hän tutkii draama- ja musiikkikirjallisuutta silmällä pitäen suomalaista näyttämöä ja alituisesti hän suunnittelee sen toimintaa. Tutustumisella operettikirjallisuuteen hän ei suinkaan tarkoittanut kilpailua ruotsalaisen teatterin kanssa offenbachilaisen ohjelmiston alalla, vaan sentapaisten pikku laulunäytelmäin etsimistä, jommoisilla puheosaston repertoaria ennenkin oli höystetty ja joita nyt voitaisiin runsaamminkin esittää, kun ooppera ei enää säännöllisesti vaatinut kaikkia laitoksen laulukykyjä. Edelleen näemme, että hän kiihtyy kiihtymistään mitä etemmäs aika kuluu. Elokuun 5 p. hän määrää, että Hannes Hahlille oli teatterin puolesta lähetettävä 500 mk. Wiesbadeniin ja sanoo myöntäen vastanneensa tämän laulajan pyyntöön saada esiintyä Mefistona. Sama kirje päättyy uuteen kehotukseen Emilielle sähköttämään, tahtooko nti Fohström alkaa syyskuulla taikka lokakuun alussa (luultavasti oli siihen viittaava uutinen saapunut). "Olen nyt jo niin levoton, että tuskin puolet ihmistäni on täällä Parisissa."

Joku päivä myöhemmin Emilie todella ilmoittaa sähkösanomalla, että nti Fohström tulee kuin tuleekin syyskuun alussa, ja samaan aikaan Bergbom saa muitakin uutisia. Kesällä oli näet kotiinsa Helsinkiin palannut laulajatar nti Hortense Synnerberg, joka samoin kuin Bruno Holm ollen Lampertin oppilas kesällä 1877 oli suurella menestyksellä esiintynyt Covent-Garden teatterissa Lontoossa ja sitte seuraavana talvena ollut kiinnitettynä kunink. oopperaan Maltassa. Oivaltaen mikä viehätys suomalaisen oopperan ystäville olisi kuulla tätäkin nuorta (22 v.) etevää laulajatarta näyttämöltä, Almberg ja Wahlström (sitte kun Holm ensin oli käynyt asiaa valmistamassa) omin päinsä tekivät sopimuksen hänen kanssaan muutaman viikon vierailusta. Eikä siinä kyllin, he tekivät myös välipuheen Navrátilin kanssa, joka ei vielä ollut Suomesta lähtenyt, että hän esiintyisi 150 markasta illalta ja niinikään useain orkesterin jäsenten kanssa; Hahl, Holm sekä neidit Lagus ja Ingman olivat jo ennen luvanneet olla mukana, jos oopperanäytäntöjä pantaisiin toimeen.

Tähän kaikkeen Bergbom oli sangen tyytyväinen, niinkuin näkyy kirjeestä
Wahlströmille 12/8:

"Rakas ystävä! Kiitos ja iankaikkinen kunnia siitä mainiosta tavasta, jolla tänä kesänä olet hoitanut teatterin asioita. Kun näen mitä kaikkea olet aikaansaanut, kiitän ja surkuttelen sinua samalla kertaa, sillä varmaankaan sinulla ei ole ollut paljo kesälepoa. — Nyt kun ooppera alkaa syyskuulla, lasken joka hetken, joka minun vielä täytyy olla täällä — niin levoton olen ja niin soimaan itseäni poissaoloni mahdollisista seurauksista. Samana päivänä kun saan rahaa, lähden täältä. Koska sähkötin eilen, oletan että saat tämän kirjeen samaan aikaan kun minä saan rahat kotoa." — —

"Synnerbergin ottaminen oli mestariteko — voitto, jota tuskin uskalsin toivoa. Nyt on kysymys, missä hän on esiintyvä. Altto-osat, joista meillä voi olla puhe, ovat: Siebel, Maffio Orsini, Nancy (Martha), Pierotto ja Azucena. Syyskuun 20 p:stä lokakuun 8:een hän tuskin ennättää laulaa useammassa kuin kahdessa tai korkeintaan kolmessa näistä rooleista, kahdessa, jos Linda otetaan, kolmessa, jos ainoastaan vanhoja oopperoita esitetään. Jos Fohström alkaa jo 20 p., niin ovat kai Faust ja Linda edullisimmat. Mutta jollei hän tule niin pian, niin on paras ottaa Faust (Ingmanin kanssa), Lucrezia Borgia (taikka Trubaduri) ja Martha. Niin, luonnollisesti olettaen että Synnerbergillä on Nancy ja Azucena ohjelmistossaan. Kaikissa tapauksissa olisi paras lähettää Lucrezia Lagukselle ja pyytää, että hän laulaa ainakin toisen ja kolmannen näytöksen, niin että voisimme antaa koko Maffio Orsinin osan. Herttuasta emme tarvitse huolehtia, sillä hän ei esiinny näissä näytöksissä. Vahinko että Emmy Achté ei nyt ole saatavissa, olisimme saaneet loistavan Lucrezia-esityksen, sillä Hahl voi kyllä täyttää herttuan osan, jos aaria transponoidaan."

"Synnerbergin roolien valinnasta riippuu jossakin määrin (nti) Lagermarckin ottaminen. Jos näet Synnerberg laulaa Lindassa, on meidän melkein täytymys ottaa Lagermarck, sillä Lindaa emme voi antaa loppuun 8 p:ksi lokak. ja sen jälkeen on vaikea panna (nti) Braxén Synnerbergin sijaan, mutta varsin hyvin siihen kelpaa koulutettu laulajatar, Lagermarck. Muutoin riippuu Lagermarckin ottaminen siitä mitä hän tahtoo — — ja jos ystävät arvelevat hänen kotimaisuutensa sitä vaativan." — —

Tästä huomaa kuinka paljo miettimistä oopperanäytäntöjen järjestäminen vaati, ja samassa kirjeessä on vielä 8-9 sivua samantapaista selvittelyä ja suunnittelua. Eikä siinä kyllin: näinä päivinä hän kirjoitti sisarelleen näistä ja muista teatteriasioista kolme pitkää kirjettä. Ne ovat täynnä määräyksiä ja neuvoja ei ainoastaan päärooleista, vaan pienimmistä sivuosistakin, köörilaulajista, soittokunnan jäsenistä y.m. Orkesterinjohtajiksi oli pyydettävä Richard Faltin ja Martin Wegelius; kun puheosasto erosi Kuopiosta, oli "pikku ooppera", se on osaston laulajat, paitse nti Hacklinia, lähetettävä Helsinkiin; tulot ja menot arvioidaan koko alkavaksi ooppera-ajaksi, ja toivoo kirjoittaja että päästään tappiotta, jollei mitään erityistä onnettomuutta tapahdu; esitetään hetken näkökohdat, jotka ovat lukuun otettavat puheosaston matkoja määrätessä j.n.e. — —

Odottaessaan rahalähetystä Bergbom on kauhean levoton. "Siitä saakka kun sain tietää että työ alkaa syyskuulla, minulla ei ole ollut hetkeäkään rauhaa. Pelkoni että jotakin tärkeää laiminlyödään poissaoloni tähden kiihtyy tavasta todelliseksi tuskaksi." Vihdoin 20 p. elok. hän saa sähkösanoman että rahat on lähetetty ja kohta hän kirjoittaa ("k:lo 2 päivällä!"):

"Oh! on kuin kivi olisi pudonnut sydämeltäni. — Olin lähellä epätoivoa. Käsitin että minua tarvitaan Helsingissä enkä nähnyt mitään keinoa päästä sinne. Kiitos, sydämellinen kiitos, rakkaani. Kunpa vaan tämä viivytys ei vaikuttaisi vahingollisesti teatterin toimeen. Olen pitänyt kunnianani aina olla paikallani, olisin onneton, jos luultaisiin että tällä kertaa olen laiminlyönyt velvollisuuteni huvituksieni tähden! Ne ovat muutoin näinä viime aikoina olleet varsin surullisia, sillä kun Wahlström kirjeessään lupasi lähettää minulle rahaa jo viime viikolla, olin kyllä kevytmielisesti jättänyt itseni puille paljaille. En kumminkaan ole nähnyt hätää. Sitä paitse on levottomuuteni ollut niin suuri, että kolme kertaa olen lähtenyt teatterista ennen näytännön loppua, olin liian kiintynyt teatteriin kotona voidakseni seurata esitystä. Ja kuitenkin Got ja Coquelin näyttelivät."

Tähän päättyy kertomus Bergbomin ensimäisestä Parisinmatkasta, joka niin erinomaisesti todistaa, kuinka hän oli kokonaan ja ehdottomasti antautunut elämäntehtäväänsä. "Olen pitänyt kunnianani aina olla paikallani" pysyi alusta loppuun saakka hänen tunnuslauseenaan. — Palatkaamme nyt kotimaahan.

* * * * *

Puheosasto alkoi toimensa Kuopiossa 21/7 esittämällä Daniel Hjortin — viimeinen näytäntö, 27:s luvultaan, oli 24/9. Ensi viikkoina Vilho oli lomalla vahvistaakseen terveyttään, ja Kallio oli "johtajana". Tositeossa Emilie Bergbom alkuaikana johti ja järjesti seurueen toimintaa. Eräässä nti Kaarola Avellanin kirjeessä nti Bergbomille (21/8) sanotaan siitä:

"Emilien olo täällä meidän keskellämme oli miellyttävin aika, jonka olen Suomalaisessa teatterissa kokenut, kun Emilie niin kokonaan oli meidän — ja yksityisesti pyydän saada täydestä sydämestäni kiittää Emilietä siitä ajasta, jonka Emilie uhrasi teatterille. — — Sitte kun Emilie oli matkustanut pois, kuultiin kaikkien lausuvan että oli oikein vaikea mennä teatteriin, kun tiesi ettei enää saisi nähdä Emilietä istuvan rampin edessä seuraamassa harjotuksen menoa ja sähköttäen meitä kaikkia. Nyt onkin aivan toisin: kaikki olivat silloin iloisia ja ystävällisiä sentähden että Emilie oli semmoinen, nyt käy työ konemaisesti ja hitaasti." — Valitettavasti Helsinkiin tulikin uutisia, jotka kertoivat eripuraisuudesta ja rettelöistä näyttelijäin kesken. Luultavasti olisi moni ikävä selkkaus joko jäänyt tapahtumatta taikka ollut verraten helposti tukahutettavissa, jos voimakas johtaja olisi ollut paikalla. Mutta Vilhon voimat eivät olleet entisellään, vaan sai toinen tai toinen vastoinkäyminen liian helposti hänen mielensä masennuksiin. Tämä ja usea muukin seikka antoi aihetta toivomaan muutosta teatterin elämässä, eikä se enää ollutkaan kaukana.

Daniel Hjort, joka ensi iltana tuotti 350 mk, annettiin toisen kerran 11/9 juhlanäytäntönä Helsingin suomalaisen yhteiskoulun vihkimisen johdosta. Ilojuhla muuttui kuitenkin teatterille surunhetkeksi, sillä näytellessään nimiroolia kohtasi Lundahlia näyttämöllä halvaus, joka teki lopun hänen näyttelijätoimestaan. Kolmannen kerran meni sama näytelmä 15/9, jolloin Vilho näytteli pääosaa — Tapion mukaan "mestarillisesti". Kolme kertaa esitettiin myöskin Schillerin Rosvot, mutta huonolla menestyksellä, vaikka se oli uusi — 100:es kappale — ohjelmistolle. Ensi ilta tuotti ainoastaan 121 mk, ja kaikki yhteensä ei täyttä 450 mk. Karl Mooria näytteli Böök, jolle Lundahl kivuloisuuden takia oli luovuttanut roolin.

Kaksi kertaa annettiin seuraavat koko illan näytelmät: Angelo, Kylänheittiö, Hellät sukulaiset, Maantien varrella ja Don Pasquale. Viimemainitun, Donizettin oopperan, joka toukokuulla oli esitetty Helsingissä Ida Basilier Normana, suoritti nyt "pikku ooppera". Nimiroolissa esiintyi niinkuin ennen Pesonen ja Ernestona Himberg, mutta uusia olivat Anni Hacklin — Norina ja Kahra[127] — Malatesta. Ensi ilta 30/8 tuotti 512 mk — suurin tulo koko aikana; toinen 294. Hellissä sukulaisissa näytteli toisella kerralla, Vilhon pahoinvoinnin tähden, nuori näyttelijänalku Anton Kivinen[128] Schumrichin osaa ja onnistui hän huolimatta riittämättömistä opinnoistaan jotenkin hyvin.

Yhden kerran esitettiin vain kaksi koko illan kappaletta, nimittäin Kultaristi ja Sirkka, joka jälkimäinen veti enemmän väkeä kuin Rosvot vähän ennen. — Vielä on ohjelmistoon nähden merkittävä, että Raatimiehen tytär täällä meni toisen kerran, Turussa kun sitä ei oltu katsottu voitavan toistamiseen esittää. — Paitse Don Pasqualea esitti "pikku ooppera" Noita-ampujan toisen näytöksen ensi kuvaelman ja Jeannetten häät, puhumatta Laululintusesta ja 2-osaisesta alkuteoksesta Kallaveden rannalla (ensi ilta 31/7), johon oli sovitettu sarja kansanlauluja. Vaatimaton kappale oli syntynyt niin että Törmänen Bergbomin neuvojen mukaan oli laulunäytelmäksi muodostanut erään Aukusti Korhosen laatiman pikkunäytelmä-luonnoksen.

Tulot Kuopiossa tekivät yhteensä 7,670:94 mk, joten siis keskimäärin saatiin 285 mk. illalta.

Täältä muutettiin Jyväskylään, jossa annettiin 16 näytäntöä, ensimäinen — Sirkka — 30/9 ja viimeinen — Maria Tudor — 5/11. Ohjelmiston järjestäminen uudessa olopaikassa oli vaikea useista syistä. Laulukyvyt olivat jo syyskuun alussa Kuopiosta matkustaneet Helsinkiin ollakseen mukana oopperanäytännöissä, Ida Aalberg oli Dresdenissä, Lundahl toivottomasti sairas (lääkärin neuvosta hänet toimitettiin Helsinkiin sairaalaan) ja Vilhonkin kivuloisuus rajoitti rajoittamistaan hänen työkykyään. Lisäksi tuli näyttämön ahtaus, jota Vilho syytti rintatautinsa pahentumisestakin: usein olivat kynttilät sammumaisillaan ilman turmeltumisesta. Kumminkin täällä esitettiin paitse jo mainituita seuraavat suuret näytelmät: Daniel Hjort kolme kertaa (yhteensä 923:25 mk. — Kuopiossa 843), Angelo, Rosvot (tuotti kahtena iltana yhteensä 588 mk. — Kuopiossa kolmena alle 450), Hellät sukulaiset ja Maantien varrella kukin kaksi kertaa ja Nummisuutarit yhden kerran. —

Kirjeistä päättäen Vilho jatkoi tointaan niin kauvan kun seurue viipyi Jyväskylässä ja hän näyttelikin vielä 25/10, kun Nummisuutarit annettiin; mutta sen jälkeen hän tunsi voimansa olevan lopussa. Toverien lähtiessä uuteen olopaikkaan, Haminaan, Vilhon täytyi erota heistä ja hän matkusti Turkuun. Häntä oli näet neuvottu käyttämään siellä olevaa tri Krohnin johtamaa "oivallista voimistelulaitosta". Sieltä hän marraskuulla ilmoitti Bergbomille lääkärin sanoneen, että "kumpikin hänen keuhkonkärkensä oli taudin koskettama".

Haminassa Suomalaisella teatterilla oli vanha ystävä, Otto Florell, jolta voitiin odottaa apua. Hänelle Bergbom kirjoitti 4/11 ja pyysi, että hän neuvoilla ja teoilla avustaisi Kalliota ja Glantzia, jotka Vilhon sairauden aikana täyttävät tämän tehtävät. "Ja vielä enemmänkin! Ottaisitko itse taikka jonkun toisen kautta hoitaaksesi kassaa, se on nostaaksesi joka illan tulot ja suorittaaksesi laskut?" Florell tietysti suostui. Toisessa kirjeessä Bergbom suosittelee nti Hacklinia Florellille ja hänen vaimolleen. "Näiden rivien tuoja on signora Anni Hacklin, puhenäyttämön primadonna. Ehkä Emmy voisi antaa hänelle joitakuita tunteja viikossa. Hänellä on hyvin kaunis ääni ja luonnollisen musikaalinen esitystapa. Hänet otettiin tänne Helsinkiin, jotta hän koettaisi laulaa Zerlinaa (Don Juanissa), mutta Holmin sairaus teki aikeen tyhjäksi." Bergbomin oma matka Haminaan oli myöhästynyt, mutta luvaten pian tulla hän uudistaa pyyntönsä: "Ole siksi hyväntahtoisesti joukkoni kaitselmus ja tuki."

Ohjelmisto oli pääasiassa sama kuin lähinnä edellisillä paikkakunnilla. Kumminkin esitettiin kaksi uuttakin kappaletta: A. Belotin 3-näytöksinen näytelmä Sarah Multon (ensi ilta 29/11) ja Törmäsen suomentama Bayardin ja Vanderburchin 2-näytöksinen huvinäytelmä Parisin veitikka (ensi ilta 13/11). Jälkimäisen nimiroolissa esiintyi nti Avellan, joka myöskin näytteli kaksi kertaa Leaa. Daniel Hjortista annettiin täällä vain toinen näytös ja Nummisuutareista ensimäinen. — Ensimäinen näytäntö oli 10/11, viimeinen 15/12; näytäntöjen koko luku 16.

Ylipäätään menestys oli hyvänlainen. Tulot ja menot, Florell kirjoittaa, olisivat vastanneet toisiansa, jollei Jyväskylän vaillinkia olisi täytetty Haminassa. Kavaluus ja rakkaus meni kaksi kertaa "varsin kunnioitettavasti, mikäli voimat riittivät". Nti Avellan näytteli lady Milfordia. "Hacklin yleisön suosikki laulettuaan Kallaveden rannalla. Kiltti tyttö ansaitsisi palkankorotusta." — Kahdessa kirjeessä Morgonbladetiin kerrottiin teatterin käynnistä:

Kirjoittaja sanoo kuulleensa talonpoikien käräjätalon pihalla ja eteisessä tekevän toisilleen selkoa näytellyistä kappaleista ja päättää siitä, että teatteriin käytetyt varat meillä eivät ole turhaan tuhlattuja, kun vain katsotaan että yleisöä ei pilata samalla kun näyttämö luo sitä itselleen. — Haminalainen ohjelmisto todistaa mikä runsas työ seurueen jäsenillä on suoritettavana, varsinkin kun ajattelee kesäloman lyhyyttä. Esiintyä kolme kertaa viikossa, melkein joka kerta uusissa rooleissa, ei ole leikintekoa, mutta epäilemättä hyvä koulu nuorille näyttelijöille, joista moni ansaitsee tämän nimen samalla kun kaikki kaunistavat vaivaloista uranaukausijatointaan kiitettävällä ahkeruudella ja ilahuttavalla edistyksellä. Ei tarvinnut nähdä muuta kuin Leaa, nti Avellan nimiroolissa, huomatakseen mitä teatterilta nyt voi odottaa, joskin kaipasi Vilhon klassillista Sakeusta, miten hyvin Leino — tuo monen erilaisen tyypin ja niiden joukossa Nummisuutarien Eskon oivallinen esittäjä — täyttikin vaikean tehtävän; taikka nähtäköön rva Aspegren Katrina tavatessaan poikansa synkässä yökohtauksessa, taikka Kallion koomilliset henkilöt j.n.e. —— Teatterin ystävät toimeenpanivat viimeisen näytännön jälkeen pienet läksiäispidot näyttelijöille, jotka 16/12 lähtivät Turkuun.

* * * * *

Nyt on kertomuksemme palaava syksyn alkuun ja Helsinkiin. — Edellisestä tiedämme, kuinka kesän kuluessa lauluosasto oli uudestaan järjestetty ja puhuttava on siitä Suomalaisen oopperan jaksosta, joka oli sen viimeinen, vaikkei kukaan aavistanut sitä.

Tutustuaksemme ajan tunnelmaan luemme ensin pari Emilie Bergbomin kirjettä nti Elfvingille:

(23/8) "Oma Bettyni! Sydämelliset kiitokset kirjeistäsi. En voi oikein sanoa kuinka kiitollinen olen, ettet aina odota vastausta, vaan kirjoitat 'kun henki tulee'. Katsos, tulee vähän hitaaksi, kun pitää kirjoittaa niin paljo kirjeitä kuin minun. Tullessani Kuopiosta oli minulla ainakin 40 kirjettä vastassa, ja koska asiakirjeisiin on ensin vastaaminen, niin jäävät ystäväkirjeet odottamaan, jopa joskus kauvankin. — Kuukauden lopussa Kaarlo tulee kotia, ja syyskuun 15 p:n jälkeen alkavat oopperanäytännöt. Raskasta on taas ryhtyä vaivaloiseen puuhaan, mutta emmehän siitä pääse. Oopperasesonkimme tulee lyhyeksi, mutta loistavaksi. Fohström, Synnerberg, Lagus, Ingman, Holm, Hahl ja Navrátil tulevat kaikki esiintymään. Luuletko Lagermarckin jäävän meidän luoksemme. Äitinsä kirjoitti, että tytär ensin tekee konserttimatkan ympäri maata ja se kestää lokakuun keskivaiheille. Se on meille hyvin sopivaa." — —

"Kuopiosta tulin sangen tyytyväisenä. Oli hyvin hupaista nähdä minulle ennen tuntemattomia seutuja ja niinikään muutamiksi viikoiksi kääntää selkäni Helsingille ja edes lyhyeksi ajaksi heittää pois muut huolet." —

(3/9) [Tässä ja muissa syksyn kirjeissä puhutaan paljo — keinuhevosista, joita Emilie nti Elfvingin kautta tilasi Turusta lahjottaakseen niitä Betty sisarensa ja Atte veljensä ja entisen Preciosan, Ottilia Silfverstolpen, pojille. Niiden tuli olla niin tukevia kuin yksi ennen saatu, jota Augusta sisaren pojat käyttivät ja jonka seljässä Kaarlo eno saattoi istua kaikki kolme lasta sylissään!] — "Kaarlo on nyt kotona ja tuntuu oikein rauhottavalta; kuulin että hän oli tavannut sinua laivarannassa. Saa nähdä kuinka asiat tänä vuonna luonnistuvat. Vähän levottomia olemme, kun Turun teatterin johtokunta ei vastaa kysymykseemme [oliko teatteri vapaa puheosastolle?]. Rva Elffors on vuokrannut teatterin 1 p:ään marrask. eikä ole varmaa, saammeko sen sen jälkeen vai onko joku toinen ruotsalainen seurue haalittava sinne." —

Nti Elfving vastasi 5/9 ja kertoo juuri tulleensa nti Mathilda Lagermarckin konsertista. Laulajatar oli menestynyt erittäin hyvin. Hän oli halukas tulemaan Suomalaiseen oopperaan, ja kirjoittaja kehottaa ehdottomasti ottamaan hänet. Sopimuksen mukaan taiteilijat syyskuun alkupuolella kokoontuivat Helsinkiin ryhtyäkseen harjotuksiin, joiden aikana toinen toisensa perästä konsertissa esitti itsensä yleisölle. Ensi näytäntö oli 26/9, jolloin täpötäydelle ja innostuneelle huoneelle annettiin Faust, jonka vetovoima ei vieläkään ollut hävinnyt. Ensi kädessä tänä iltana huomio kohdistui uuteen Siebeliin, Hortense Synnerbergiin, joka tervehdykseksi sai kukkavihkon, jonka nauhoissa oli kirjoitus: "Hortense Synnerbergille. Muistoksi ensimäisestä näytäntöillasta kotimaassa Suomalaisen teatterin johtokunnalta"; mutta oli muutakin mieltäkiinnittävää, niinkuin näkyy Morgonbladetin arvostelusta (merk. G. L.):

Margaretana esiintyi nti Ingman, joka ansaitsi suurta kiitosta varsinkin siitä liikuttavasta luonnollisuuden ja viattomuuden kuvasta, jonka hän teeskentelemättä antoi etenkin 3:ssa näytöksessä. Juveliaaria meni nuhteettomasti; mutta semmoisissa kohdissa, joissa olisi vaadittu voimakasta tunteenilmaisua, oli paljo muistutettavaa. Navrátilin Faust oli sama kuin ennen. — "Kaksi tärkeintä roolia oli uskottu hroille Hahlille ja Holmille, Mefiston ja Valentinin. Hra Hahl tutustutti suomalaisen yleisön oikeaan Mefistotyyppiin, jommoista Goethe luultavasti on tarkoittanut, eikä mihinkään irvikuvaan. Meillä on täysi syy kiittää yksityiskohtaista näyttelemistä sekä varmaa ja musikaalista esitystä, ja toivomme vain että hra Hahlin ääni saisi takaisin osaksi kadonneen heleytensä sekä että hänen pirunsa olisi hieman enemmän 'vrai gentilhomme', niinkuin Mefisto ensi kerran ilmaantuessaan lausuu itsestään. — Hra Holm lauloi Valentinin kauttaaltaan kauniisti ja taiteellisesti. — Kenties tulisi niin urhoollisen sotilaan ensi näytöksessä olla vähemmän tunteellinen laulussa ja näyttelemisessä. — Nti Synnerbergin Siebel oli tietysti illan tapahtuma, ja yleisö tuhlasikin hänelle suosiotaan. Ei kuumuus, eikä ahdinko, eikä epäedullinen salonki estänyt hänen ääntänsä helkkymästä, niinkuin ainoastaan semmoinen ääni voi helkkyä. Hänen laulunsa oli puhdas, esitys taiteellisesti huoliteltu ja koko hänen esiintymisensä oli omansa saamaan meidät ihailemaan nuoren diivan hehkuvaa näyttelemistä ja kaunista plastiikkaa, vaikka kenties samassa unohdimme sen vaatimattoman, lämminsydämisen ja runollisen Siebelin, jolle Goethe ja Gounod yhdessä ovat suoneet niin paljo viehätysvoimaa. Toivomme suuresti saavamme nähdä nti Synnerbergin tehtävässä, joka vaatii enemmän hänen musikaaliselta ja draamalliselta kyvyltään. Köörit menivät niinkuin ennenkin hyvin, ja orkesteri, jota tirehtööri Faltin johti, suoritti myöskin asiansa ansiokkaasti." —

Faust annettiin vielä 29/9 Ja 6/10, samat esiintyjät kaikissa rooleissa, täysille tai lähes täysille huoneille ja muuttumattomalla menestyksellä. Kolmannella kerralla nti Synnerbergin täytyi toistaa kukka-aaria 3:ssa näytöksessä, Hahlin Mefisto sai yhä enemmän tunnustusta ja Holmin Valentinin sanottiin ilta illalta edistyneen — "se oli todella erinomainen taideluoma".

Toiseksi esitettäväksi otettiin Lucrezia Borgia, joka meni ensi kerran 4/10 ja toisen kerran 8/10. Edellinen näistä näytännöistä oli varsin loistava, ensimäinen jossa Martin Wegelius johti orkesteria. Yleisö oli kovin innoissaan. "Myrsky pakotti nti Synnerbergin laulamaan 3:nnen näytöksen juomalaulun da capo ja Wegeliukselle annettiin kukkavihko."

G. L. mainitsee, että Lucrezia Borgia, joka ensi kerran oli otettu ohjelmistoon rva Achtén tähden, nyt esitettiin nti Synnerbergin vuoksi. Päärooli oli nti Laguksen käsissä, joka tietysti ainoastaan osaksi kykeni sitä tulkitsemaan, se kun oli hänelle liiaksi intohimoinen. Mutta mitä Lucreziassa oli inhimillistä, jaloa ja traagillista hän esitti sielukkaasti, laulaen kauniisti ja lämpimästi. Navrátil lauloi tapansa mukaan Gennaron aistikkaasti ja aitomusikaalisesti. Hahl antoi selvän ja todenmukaisen kuvan herttua Alfonsosta. Hänen laulunsa ilmaisee aina musikaalista käsitystä, mutta ääni ei tunnu täysin kehittyneeltä. Toisen näytöksen kolminlaulun esittivät nti Lagus sekä Navrátil ja Hahl erinomaisesti. — "Nti Hortense Synnerbergillä oli Maffio Orsinin rooli, joka paremmin soveltuu hänen luonnonlaadulleen kuin Siebel. Ritarillinen venetialainen aatelismies oli tehtävä, joka aivan toisin vastasi hänen ominaisuuksiaan kuin saksalainen porvarillinen nuorukainen. Tässä nti Synnerbergin kauniit plastilliset liikunnot, hänen loistava ryhtinsä, hänen kevyt ja ylimielinen tapansa käyttäytyä olivat aivan paikallaan. Laulustakin voimme vakaumuksesta sanoa, että se vastasi mitä tältä osalta sopii vaatia. Sanalla sanoen nti Synnerberg oli semmoinen kuin Orsinin tulee olla. Äänen kauneus esiintyi, niinkuin ennen, täydessä loistossaan, varsinkin henkevässä juomalaulussa, ja italialaiset sävelmät soivat hänen huuliltaan niinkuin ainoastaan italialaiset sävelet voivat." Maisteri Wegeliuksenkin esiintyminen soittokunnan johtajana tuotti näyttämölle jotakin juhlallista. Oopperan harjotuksiakin hän oli ansiokkaasti johtanut. Vihdoin oli syytä mainita, että köörinkin jäsenten käyttäytyminen näyttämöllä viime aikoina oli osottanut huomattavaa edistystä.

Tämän jälkeen tuli 13/10 ja 15/10 kaksi Taikahuilu-näytäntöä, joista ensimäinen annettiin hyvälle huoneelle, vaikka esiintyjäin joukossa ei ollutkaan vierailijatähteä.

Nti Lagus oli Pamina ja G. L. lausuu, "hän laskee niin paljo pehmyttä suloa ja lämmintä tunnetta tähän tosilemmen naiselliseen edustajaan, että kuulija ei voi olla viehättymättä. Navrátil — Tamino lauloi oivallisesti, ja Hahl oli kelpo, arvokas Sarastro. Hän astuu esiin erinomaisen vaikuttavasti kuin mikä vanha, kokenut näyttelijä; alhaiset sävelet eivät soineet oikein selvinä. Nti Ingman oli ensi näytöksessä ensimäinen Yön neitoja ja lauloi sitten Yön kuningattaren osan — menestyen hyvin kumpaisenakin. Pesonen on kelpo ja oiva suomalainen Papageno, jonka luulee kohdanneensa joissakin talonpoikaishäissä kaikkien ilona ja riemuna. Nti Wikström yllätti laulamalla Papagenon osan nuhteettomasti ja varmasti. Orkesteria johti nytkin Martin Wegelius."

Toisia loistavampi ilta oli jälleen nti Synnerbergin hyväksi annettu näytäntö 17 p., jossa esitettiin kohtauksia Faustista, Lucreziasta ja Taikahuilusta. Yhtä hyvin kuin pilettien loppuunmyynti ilmaisivat myrskyiset suosionosotukset, kuinka laulajatar oli herättänyt yleisön myötätuntoa. Korkeimmilleen myrsky nousi nti Synnerbergin laulettua aarian Glinkan oopperasta Henki tsaarin edestä ja Voi äiti parka ja raukka, jotka kumpikin toistettiin. Kukkavihkoja, suuria ja pieniä, satamalla satoi näyttämölle ja niitä seurasi täkäläisen venäläisen yleisön antama kukkakori ja sen ohella hohtokivillä koristettu kultainen rannerengas.[129] — Kun sitte välillä 20/10 Taikahuilu oli esitetty, tuli nti Synnerbergin jäähyväisnäytäntö: Lucrezia Borgia. Nytkin huone oli aivan täysi ja innoissaan, ja laulajatar yhä uudistettujen kunnianosotusten esineenä. Tälläkin kertaa hän sai kalliita lahjoja, nimittäin kaksi hohtokivisormusta, toisen venäläisiltä ihailijoilta ja toisen rva Karamsinilta. Kaarlo ja Emilie Bergbom antoivat ihanan ruusukimpun, jonka nauhoihin oli painettu: "Muista meitä rakkaudella."

Paitse nti Synnerbergille oli nti Laguksellekin lähtöaika tullut. Hän oli näet päättänyt matkustaa Milanoon jatkaakseen opintojaan ja esiintyi nyt enää vain kaksi kertaa, 27/10 ja 29/10, jolloin illan ohjelmaksi oli yhdistetty kohtauksia oopperoista Noita-ampuja ja Tsaari työmiehenä sekä Laululintunen, tuo vanha pikku laulukappale. Kumpanakin iltana yleisö sydämellisesti ilmaisi tunteitaan rakastettavaa laulajatarta kohtaan, joka niin uskollisesti oli palvellut oopperaa ja ilahuttavan taiteellisesti suorittanut mitä vaikeimpia tehtäviä. Paitse kukkavihkoilla teatterissa tervehdittiin häntä myöhemmin serenaadilla. — Laulajatar antoi vielä lähtökonsertin 2/11.

Niinkuin edellisestä näkyy, oli Alma Fohström, jonka tähden ooppera jo syyskuulla oli pantu alkuun, tähän saakka ollut esiintymättä. Syynä siihen oli pääasiassa nti Synnerbergin vierailu, mutta arvattavasti sekin että laulajatar yhä edelleen mielellään nautti lepoa. Ennen kun hän vihdoin 31/10 ensi kerran esiintyi Arkadiassa, oli hän 12/10 antanut loistavat laulajaiset yliopiston juhlasalissa ja myöskin 25/10 Ruotsalaisessa teatterissa näytösten välillä laulanut kaksi aariaa (Dinorahsta ja Rigolettosta). — Lukuisa ja innostunut oli yleisö jälleen tervehtiessään laulajatarta Margaretana. Kukkakimput ja esiinhuudot tulkitsivat iloa, kun ei ainoastaan huomattu että nti Fohström oli mitä parhaimmissa voimissa, vaan myöskin nähtiin kuinka hän oli suuresti edistynyt. Juveliaarian, jota ulkomaan suuremmilla näyttämöillä pidetään oikeana yleisön valloittamiskeinona, nti Fohström lauloi mitä hienoimmin, ilman tahallisuuden merkkiäkään — juuri siten nousten mahdollisen korkealle taiteellisuudessa. Suora yllätys yleisölle oli Valentinina nähdä ja kuulla etevää soittoniekkaa Jaromir Hrimalya, joka ansiokkaasti suoriutui tehtävästään. Siebelinä taasen astui näyttämölle monen ajan päästä rva Aura Thuring, joka entiseen tapaansa osasi miellyttää kuulijoita. — Näytäntö uudistettiin 3/11, ja oli silloin jonkunlainen riemujuhla, sillä sinä iltana Gounodin Faust esitettiin viidennenkymmenennen kerran. Navrátil, joka oli myötävaikuttanut kaikissa näytännöissä, ja nti Wikström, joka 49 kertaa oli esittänyt Marthan osan, saivat edellinen laakeriseppeleen ja jälkimäinen komean kukkavihkon. Myöskin orkesterinjohtaja Faltin ja Bergbom huudettiin esiin, puhumatta nti Fohströmiä tarkoittavista kunnianosotuksista.

Faustia seurasi Lucia, jossa Alma Fohström esiintyi peräkkäin kolme kertaa (7, 10 ja 13 p.). Hänen esityksensä tässäkin oopperassa oli merkillisesti edistynyt maaliskuunnäytäntöihin verraten, laulajatar kun nyt laulutekniikka vallassaan antautui taiteilijainnostuksensa johdettavaksi. Yleisön ihastus oli sekin vain kiihtymässä. "Nuori laulajatar", sanotaan toisen näytännön jälkeen, "näytti olevan aivan suunniltaan esiin- ja hyvähuudoista, joista ei tahtonut loppua tullakaan." Achté lauloi loordi Ashtonin osan.

— "Oopperalla on tänä syksynä ollut hyvät tulot. Kun meillä on Alma Fohström, niin 'ei ole hätää eikä surua'. Hänellä on mahtava vetovoima yleisöön nähden ja syystäkin: hän on suuri ja todellinen taiteilijatar. Hänen edistyksensä keväälliseen verrattuna on erinomainen; huolimatta lyhyestä taiteilijaurastaan hän on jo ennättänyt saavuttaa taiteellisen varmuuden ja ylemmyyden, jotka ovat ihmeteltäviä. Hän antaa eheän ja täyden kuvan esitettävästään henkilöstä eikä ainoakaan epäkaunis liikunto, kasvojenele taikka sävel — ei edes sattumalta — häiritse kokonaisvaikutusta. Minä ihailen häntä suuresti. Kun hän esiintyy, on meillä aina paljo väkeä — miltei aivan täysi huone. Synnerbergin lyhyt täälläolo teki että hänkin antoi täysiä huoneita, vaikkei hänestä oikeastaan pidetty. Hänen etevää ääntänsä täytyi kuitenkin jokaisen ihailla. Lagus matkusti muutamia päiviä sitten, mutta Ingman viipynee vielä jonkun ajan. Nti Wecksell on kotona ja luultavasti hän on taipuvainen esiintymään meillä. Torstaina alkaa Emmy Achté Lucreziana; sen jälkeen hän esiintyy Valentinena Hugenoteissa. Ensi viikolla annetaan Linda di Chamounix. Ooppera itse ei ole oikein omansa herättämään suosiota, mutta Lindan osa on pääasia ja kun Alma Fohström on Lindana, niin kyllä se menestyy. Holm on yhä vielä sairas ja voit kyllä käsittää, kuinka vaikea meidän on järjestää ohjelmisto ilman häntä. Onneksi hän nyt on toipumaisillaan, mutta vuodenaika on erittäin epäsuotuisa parantuville. — Puheosasto alkaa tänään Haminassa, näyttelee siellä 12 tai 15 p:vään jouluk. ja tulee sitte luultavasti Turkuun. Tammikuun 15 p. toivon että päätämme oopperan ja silloin on puheosaston vuoro esiintyä täällä. Turunmatka on vielä lopullisesti päättämättä, jonka tähden on paras ettet vastaiseksi puhu asiasta. Nyt on meidän hyvin vaikea tulla toimeen sentähden että Vilho on niin huono, että hänen on täytynyt ottaa virkavapautta levähtääkseen. Lundahl on täällä sairaalassa sangen huonona ja Aalberg on yhä edelleen Dresdenissä: voit ymmärtää kuinka näin ollen on vaikea saada kokoon ohjelmistoa. Lundahlin tila on kovin, kovin huono; en usko hänestä enää tervettä tulevan. — — Kaikki täällä voimme jotenkin hyvin, toisin sanoen niin hyvin kuin mahdollista on tässä levottomuudessa, joka hetki harmien ja kielittelyjen ahdistamana. — Kaarlo ja minä olemme täyshoidossa tädin [tohtorin rva Sanmarkin] ja Augustan luona, ja huoneemme ovat erotetut ainoastaan pienen oven kautta eteisessä." — —

Emme erehtyne, jos oletamme Emilien viittauksellaan kielittelyihin y.m. muun muassa tarkoittaneen niitä ikävyyksiä, jotka tänäkin oopperan viime aikana syntyivät toisen teatterin ylläpitämän kilpailun johdosta. Kaikki "valtit" olivat kyllä suomalaisella puolella, mutta juuri se kiihottikin vastustajia. — Mitä sanoakaan esim. seuraavasta tapahtumasta, joka mainittakoon sentähden että H. D. veti sen julkisuuteen. Samana päivänä kun nti Fohström lauloi näytösten välillä Ruotsalaisessa teatterissa, hän sai nimettömän kirjeen, jossa ilmoitettiin, että "kauhea komplotti (salajuoni)" oli viritetty häntä vastaan ja kovasti varotettiin häntä laulamasta Ruotsalaisessa teatterissa. Uskaltamatta suoraan syyttää suomenmielisiä häpeällisestä uhkauksesta, ei kuitenkaan viittauksia vältetty. Suomalaisella taholla katsottiin varmaksi asiaksi, että kirje oli salakavala hanke, jonka tarkoitus oli joko ainoastaan heittää kunnialle käypä syytös suomalaista puoluetta vastaan taikka vierottaa laulajatar siitä näyttämöstä, jolla hän tähän saakka yksinomaan oli laulanut. Miten lieneekään, kehno yritys ei onnistunut. Nti Fohström pysyi uskollisena Suomalaiselle teatterille, vielä sittenkin kun hänelle toiselta taholta tehtiin meidän oloissamme aivan kuulumattomia palkkatarjouksia. Useita viikkoja jatkettiin houkuttelemista ja toinen lähettiläs toisensa perästä, kumpaakin sukupuolta, kävi laulajattaren kodissa, siksi kunnes hän joulukuun alussa antoi lopullisen kieltävän vastauksen.[130] Samallaisten houkuttelujen esineeksi tuli nti Lagermarckkin, kun hän joulukuulla oli ensi kerran laulanut Suomalaisessa teatterissa ja niin ennen ja myöhemmin vuorostaan kaikki etevimmät kyvyt. Jokaisen vastaus oli kuitenkin sama, nimittäin kieltävä. Ainoastaan jos "fusiooni", se on jos sovinnollinen yhteistoimi olisi syntynyt, olisi näihin tarjouksiin myöntämällä vastattu.

Lisäksi mainittakoon, että ruotsalaiset lehdet tälläkin ajalla pitkät kuurot kannattivat suomalaista oopperaa — vaitiololla. Hufvudstadsbladetkin, joka ennen Nervanderin aikana oli suopeasti seurannut suomalaisen näyttämötaiteen kehitystä, oli aikoja sitten muuttanut kantansa. Juuri nyt puheena olevana aikana tapahtui esim. että kun lehtori H. Paul oli kirjoittanut hyvin kiittävän arvostelun oopperasta ja sen laulajattarista, toimitus ei painattanut sitä lehteen. Tämä taasen pahotti arvostelijaa ja siitä seurasi, että Hufvudstadsbladetissa ei kokonaiseen kuukauteen puhuttu mitään oopperanäytännöistä. —

Pitkän ajan päästä saatiin jälleen toivottaa rva Emmy Achtékin tervetulleeksi näyttämölle. Se tapahtui Lucrezia Borgiassa 14/11. Entiseen tapaansa hän, hyvällä laulutuulella ollen, tarmokkaasti ja ylen vaikuttavasti — joskin ylipäätään maltillisemmin — esitti Lucrezian osan. Maffio Orsinina esiintyi nyt nti Braxén. — Sama näytäntö uudistettiin vielä kerran 17/11. Näitäkin näytäntöjä johti orkesterin päällikkönä, "enentyväliä varmuudella", Martin Wegelius.

Donizettin ooppera Linda di Chamounix, jota kauvan oli odotettu, oli nyt valmis ja esitettiin ensi kerran 21/11: Alma Fohström — Linda, Pesonen — Boisfleuryn markiisi, Navrátil — kreivi Carlo de Sirval, Hahl — pastori, Himberg — Antonio, nti Braxén — Pierotto ja nti Wikström — Magdalena. Huone oli täysi, ja ihastuttava päähenkilö valloitti sen täydellisesti. Ansiokkaasti esittivät myöskin Navrátil ja Hahl osansa, jota paitse Pesosen huumori enensi hilpeää tunnelmaa. Köörit menivät oivallisesti, ja Martin Wegelius hoiti kunnialla tehtäväänsä. — Sama ooppera annettiin kuusi kertaa peräkkäin — kuudennen kerran 8/12. Kolmannen illan jälkeen merkki * Morgonbladetissa julkaisi laajahkon arvostelun, josta teemme seuraavan otteen:

— "Olemme todella hämmästyneet siitä varmuudesta ja hienoudesta, millä nti Fohström kuvaa toiselta puolen viattoman, lempivän savoijilaistytön iloista, herttaista luonteenlaatua ja toiselta puolen vähän kehittyneemmän naisen itsetietoista menettelyä, kun tungetteleva markiisi ahdistaa häntä halpamaisella kohteliaisuudellaan. Mainitsemme muun muassa kohtaukset kreivi de Sirvalin kanssa 1:ssä ja 2:ssa näytöksessä, edelleen kohtauksen, jossa Linda saa tietää Carlon suhteesta jalosukuiseen naiseen, sitä seuraavan lyhyen mielenhäiriökohtauksen ja siitä selkeneminen viime näytöksessä — kaikki nämä ovat esityksen loistokohtia ja tulkitaan merkillisellä totuudella ja luontevuudella. Laulu virtaa niin helposti, paikottain erittäin loistavat juoksutukset käyvät niin sujuvasti ja näyttävät olevan laulajattarelle niin kevyttä, että se mitä niissä joskus tuntuu vähemmän luonnolliselta miltei kokonaan korjaantuu."

Lindan viidennestä näytännöstä alkaen tuotti esitykseen uutta viehätystä nti Mathilda Lagermarck, joka silloin Pierottona ensi kerran esiintyi näyttämöllä. Nuori laulajatar niitti runsaasti suosiota, huudettiin useat kerrat esiin sekä esiripun ylhäällä ollessa että näytösten lopussa ja sai vastaanottaa kauniin kukkavihkon: "Neiti Mathilda Lagermarckille 3/12 1878, Suomalaisen teatterin johtokunnalta." Ei ainoastaan heleä, sympaattinen ääni, vaan myöskin lämmin, sydämellinen esitys sekä teeskentelemättömän yksinkertainen ja sulokas, joskin vielä vähän tottumaton näytteleminen tekivät mitä parhaimman vaikutuksen, ja jokainen sai iloisen vakaumuksen siitä että nti Lagermarck suuresti oli hyötynyt viimeisestä opintomatkastaan ulkomaille ja että hän on varsin lupaava kyky laulunäyttämöllemme.

Kun Linda oli esitetty kuusi kertaa, palasi 11/12 näyttämölle Meyerbeerin suuremmoinen ooppera Hugenotit, rva Achté Valentinena. Hahlin äkkinäisen sairastumisen tähden ei kuitenkaan voitu oopperasta antaa muuta kuin 2:n ja 4:s näytös, jonka lisäksi esitettiin Lucian 2:n ja 3:s. Nti Fohström sähkötti yleisöä Luciana, mutta samoin teki rva Achtékin Valentinena. Jälkimäisestä on muistiinpantuna, että hänet huudettiin esiin 15 kertaa, joka oli paljo tänä innostuksenkin aikana. — Innoissaan eräs talonpoika toisella rivillä kääri kaksi viidenmarkan seteliä markanrahan ympärille ja heitti mytyn — kiitollisuuden osotteena — näyttämölle; sinne se kuitenkaan ei pudonnut, vaan orkesteriin ja siellä se — katosi! Luultavasti joku köyhä soittoniekka arveli, että lähetys oli aiottu hänelle, eikä häntä sovi siitä moittia, koska osote oli epäselvä. — Täydellisenä meni Hugenotit kaksi kertaa, 15/12 ja 18/12. Sivurooleissa olivat uusia nti Lagermarck paashina ja J. E. Cajanus S:t Bris'in osassa. Rva Achté sai arvostelulta yhtä ehdottoman tunnustuksen kuin ennenkin, eikä ihme, sillä sekä musikaaliselta että draamalliselta kannalta katsoen oli rooli, niinkuin ennestään tiedämme, hänelle mitä sopivin. Erittäin häntä kiitettiin hillitystä esityksestä 4:nnessä näytöksessä sekä lämmöstä ja sydämellisyydestä niissä kohdin missä se tarpeen oli. Nti Lagermarck teki paashin viehättäväksi, vähän keikailevaksi ja hemmotelluksi, niinkuin saattaa ajatella kuningattaren suosikin olleenkin, ja Cajanus täytti kyllä ansiokkaasti osansa, laulaen reippaasti ja osaksi tuntehikkaastikin, mutta näytellen tottumattomasti.

Sen jälkeen Linda meni vielä kaksi kertaa, 20/12 ja 22/12. Ja esiintyi nyt Bruno Holm, pitkän tautinsa jälkeen, Antoniona. Hän oli oivallinen Lindan vanhana isänä, ja oopperan esitys oli nyt ylipäätään niin taiteellisen etevä, että sen täytyi tyydyttää korkeitakin vaatimuksia. — Viimemainitun näytännön jälkeen kokoontuivat lauluosaston jäsenet Arkadian lämpiöön hupaiseen joulunviettoon, jonka ohjelmaan kuului joulukuusi, joulupaisti ja joululahjoja, joista viimeisistä toinen oli toistaan hullunkurisempi, sekä laulua ja tanssia. Iloinen, tuttavallinen yhdessäolo kesti myöhäiseen yöhön ja jätti jälkeensä herttaisia muistoja. — Toisena joulupäivänä oopperataiteilijat yliopiston juhlasalissa antoivat konsertin täydelle huoneelle; mutta oopperanäytäntöjä ei ollut ennen vuoden loppua useampia kuin yksi: Lucia 29/12.

* * * * *

Puheosasto vietti joulunsa Turussa ja antoi siellä ensimäisen näytännön toisena joulupäivänä. Silloin näyteltiin Sirkka, ja sanotaan Leinon Landryna osottaneen "tunnetta ja henkeä". Toinen näytäntö, Laululintunen ja Parisin veitikka, oli 29/12. Edellisen johdosta sai nti Hacklin paljon kiitosta: hän oli edistynyt, nuorekkaan raikas ääni helkkyi kirkkaasti, esityksessä oli lämmintä eloisuutta ja yleisö näytti hämmästyvän tavatessaan puhenäyttämöllä niin hyvän laulukyvyn. "Parisilaisen pojan rooli", Nervander lausui arvostellessaan jälkimäisen kappaleen esitystä, "oli oikeastaan vieras nti Avellanille, mutta hän oli älykkäästi käsittänyt tehtävänsä ja suoritti sen reippaasti" ja palkittiin hänet vilkkailla suosionosotuksilla. Nti Stenberg, joka ylipäätään hyvin esittää vanhempia naisrooleja, näytteli lämpimästi ja huolellisesti rva Meunieriä; niinikään oli Leinon esitys kenraalista ansiokas ja nti Hacklin Elisenä suloinen ja teeskentelemätön.

Uudenvuoden päivänä meni Daniel Hjort. Sitä seurasi ankara, mutta epäilemättä oikeutettu arvostelu. Nervanderista ei Vilhon taiteilijaominaisuudet ollenkaan soveltuneet semmoiseen tehtävään kuin Daniel Hjort oli, eivätkä muutkaan, huolimatta yksityisistä onnellisista puolista, saaneet tyydyttävää aikaan. Että vaikutus oli näin epäedullinen, tuli nähtävästi siitä että kiertomatkoilla ei tarkka silmä ollut valvomassa työtä, ei yksityiskohtia eikä yhteisnäyttelemistä. Tämä huomautus viittasi siis sekin teatterin toimitavan muutoksen tarpeellisuuteen — josta jo ennen on puhuttu. Sitä vastoin annettiin Jeppe Niilonpojasta (6/1) ehdoton tunnustus: se oli luettava parhaaseen mitä suomalainen näyttämö tarjoo. Rosvot näyteltiin 9/1 nti Avellanin hyväksi. Tässäkin draamassa huomasi Nervander ainoastaan yksityisiä hyviä kohtia. Siten oli Leino paikottain erittäin hyvä vanhana Moorina, Vilhon Frans oli vakavasti tutkittu, mutta näyttelijän voimat pettivät, Böök oli todenperäinen ja sydäntäkouristava, kun hän sai veljen petollisen kirjeen ja nti Avellan osotti tavallista älykkäisyyttä tehtävänsä käsittämisessä, mutta hän näytteli oivallisesti vain kohtauksissa Fransin kanssa, joissa voima on paikallaan, ollen kylmähkö vanhuksen kanssa puhuessa, sillä "hellä ja lempeä ei ole oikein hänen esitettävissään".

Tammikuun keskivaiheilla Ida Aalberg palasi seurueeseen. Jo joulukuulla, jolloin puheosaston oli lähteminen Turkuun, kehotettiin häntä palaamaan, sillä kun sovittu oli että nti Avellan uudenvuoden alussa saisi matkustaa Parisiin ja Lundahl yhä edelleen oli työhön kykenemätön, oli hän tarpeen ohjelmiston ylläpitämiseksi. Tämä tietysti ei ollut enemmän nti Aalbergin kuin rva Seebachin mieleen, sillä oppiaika oli ollut liian lyhyt toivottujen tulosten saavuttamiseksi; mutta ei kumpanenkaan vastustanut kotimatkaa, kun Helsingistä luvattiin, että nti Aalberg pian saisi palata jatkaakseen opintojaan. Toinen asia oli että näyttelijätär ei sittenkään kohta voinut kehotusta noudattaa. Hän oli näet — enimmäkseen kokemattomuutensa ja arkuutensa vuoksi — joutunut melkoiseen ahdinkoon ja kärsinyt puutettakin ulkomailla. Omia varoja hänellä ei ollut ja pahaksi onneksi oli hänen isänsäkin sairastunut. Tämä kaikki täytyi hänen nyt ilmoittaa nti Bergbomille ja vasta sen kautta rahaa saatuaan hän pääsi lähtemään. — Kun 15/1 oli muun muassa annettu Sotavanhuksen joulu (Z. Topeliuksen edellisenä päivänä sattuneen syntymänmuiston johdosta) ja Lea (nti Avellan saa lämpimät kiitokset pääosasta ja Leino ja Axel Ahlberg tunnustuksen, edellinen Joaksestaan, jälkimäinen Aramistaan) ja 16/1 Marianne, seurasi Kavaluus ja rakkaus, jossa Ida Aalberg esiintyi ensi kerran Louisena —- ulkomailla tutkimassaan roolissa. Nervanderin arvostelu tästä näytännöstä oli hyvin edullinen — se tuotti kunniaa seurueelle. Ida Aalberg vastaanotettiin mitä sydämellisimmillä kättentaputuksilla ja hänen esityksensä näytti, että "rikaslahjaisella taiteilijattarella oli ollut nerokas esikuva, joka oli opettanut hänet luomaan katseensa syvästi ja voimakkaasti runouden syvyyksiin", ja sydäntäkouristavan roolin tulkitseminen vaikutti kauneudellaan ja innostuksellaan jokaiseen katsojaan.

Tämän jälkeen näyteltiin vielä Maantien varrella, Hellät sukulaiset ja Nummisuutarit, kukin kaksi kertaa sekä Sarah Multon, Oma Toivoni ja Hans Lange kukin yhden kerran. Viimemainittu näytelmä muodosti viimeisen näytännön 16/2. — Ylipäätään oli tämä Turussa olo jälleen taloudellisesti huononlainen. "Ajat ovat täällä niin huonot", Vilho kirjoitti (24/1), "että meidän ainakin kerran (kolmesta kerrasta) viikossa täytyy näytellä tappiolla, annettakoon sitten uutta tai vanhaa." — Samassa Vilho arvostelee Ida Aalbergia seuraavin sanoin:

"Sinä kysyt, kuinka nti Aalberg on edistynyt? Siihen saatan suurella mielihyvällä vastata: paljon, hyvin paljon. Hän on kerrassaan kohonnut taiteilijaksi. Tosin on hän tuonut vähän rikkaruohojakin mukanaan, mutta näillä ei näy olevan niin syvät juuret, ettei hän omalla työllään voi helposti niistä päästä. Esim. tuo saksalainen tapa maalata sanoilla ei oikein soveltune suomenkieleen, joka on niin ääntiörikas ja pitkäsanainen. Muun muassa Aalberg nielee, tai oikeammin vivahduttamisen kautta hävittää sanojen päätteet, etenkin pitemmissä sanoissa. Vaan tuosta hän kyllä pääsee. Summa se, hän on edistynyt, ja tästä lähin hän ei enää lue rooliansa, hän tutkii sitä. Sen huomasin selvästi Laurastaan Maantien varrella."

* * * * *

Uutena vuotena jatkuivat oopperanäytännöt yhtä menoa ja sen ensi päivänä esitettiin Linda erittäin hyvälle huoneelle. Holm menestyi niin hyvin, että Antoniota ruvettiin lukemaan hänen parhaimpiin rooleihinsa. Etevimmin hän suoritti kirouskohtauksen 2:ssa näytöksessä ollen ilmeeltään tosi ja sydäntäkouristava; 3:ssa näytöksessä hän antoi kaupan päälliseksi kauniin laulun "Marie de Rohanista". Nti Fohström oli hurmaava, niinkuin ennen, ja todistuksena että rakastettava laulajatar ei ollut voittanut ainoastaan yleisön vaan toveriensakin sydämet ansaitsee mainita että nämä 2 p. tammik., taiteilijattaren syntymäpäivänä, kävivät häntä tervehtimässä laululla ja kukkalahjoilla. — Lähinnä seurasi kaksi Faust-iltaa, 3/1 ja 6/i. Edellisenä esiintyi nti Fohström Margaretana, Holm Valentinina ja nti Lagermarck — ensi kerran ja menestyksellä — Siebelinä; jälkimäisenä iltana oli, nti Fohströmin satunnaisen pahoinvoinnin tähden, nti Ingman Margaretana. — Sitten tuli taas kaksi Linda-näytäntöä, 10/1 ja 12/1, ja näyttäytyi tämä ooppera niin mieluiseksi yleisölle, että se tuotti ei ainoastaan enemmän kuin Faust, joka oli niin monesti näytelty, vaan enemmän kuin Don Juankin, joka lähes vuoden pituisen levon jälkeen uudistettiin näyttämöllä. Mozartin iki-ihana mestariteos annettiin näet kolme kertaa peräkkäin, 15, 17 ja 19 p. Holm oli Don Juan, Hahl Leporello, Navrátil Don Ottavio, Pesonen Masetto sekä Emmy Achté donna Anna, Naëmi Ingman donna Elvira ja Anni Hacklin Zerlina. Niin yksin- kuin yhteislaulutkin menivät tasaisesti ja reippaudella, joka herätti vilkasta vastakaikua salongissa. Enimmän huomiota tuli tietysti rva Achtén osaksi. Nti Hacklinin debyyttiä pidettiin kyllä edullisena. Viimeisessä näitä näytäntöjä oli vähä väkeä, ainoastaan noin kolmas osa huonetta, johon kenties vaikutti se että Uudessa teatterissa samana iltana ensi kerran annettiin operetti Cornevillen kellot, josta Bergbom kertoo yhdessä Parisinkirjeistään. Tämä tosiasia ei ole mikään hyvä todistus yleisölle, sillä olihan Mozartin musiikki verrattomasti jalompaa kuin niiden oopperain, jotka olivat täyttäneet Arkadian salongin kerran toisensa perästä. Eikä oikeudella voi sanoa esityksen olleen ala-arvoisen. Päin vastoin se oli erittäin ansiokas, jopa loistavakin.

Holm suoritti pääosan varsin hyvin ja kohosi korkealle etenkin viime näytöksen traagillisessa loppukohtauksessa; nti Ingmanilla taas oli paras roolinsa Elvirassa, jossa hän laulaen heleästi ja puhtaasti kunnioitettavalla tavalla pyysi saavuttaa klassillisen musiikin luonnetta, ja rva Achtésta arvostelija lausuu: "Ylen suuri oli nautinto kuulla tätä laulajatarta donna Annan osassa, jonka on sanottu olevan miltei korkein tehtävä minkä draamallinen laulajatar voi saada suorittaakseen. Rva Achté näytti nytkin kykynsä asettua kullekin roolille ominaiseen tunnelmaan ja panna eloa ja totuutta esitykseen. Kohtauksessa isän ruumiin ääressä 1:ssä näytöksessä, kvartetissa ja 'kostoaariassa' sekä eritoten saman näytöksen suuressa finaalissa laulajattaren onnistui ei ainoastaan draamallisesti vaan musikaalisestikin esittää kaikki suuremmoisten kohtausten luonteen mukaisesti. Mutta vienommissakin kohdissa oli esitys vakuuttavasti oikea ja tehoisa. Navrátil osasi tehdä Ottavion viehättäväksi, miten vähän miehekäs luonne liekään, ja Hahl suoriutui aika hyvin vaikeasta tehtävästään. Jälkimäinen oli huolellisesti tutkinut ja esittikin sangen onnellisesti hullunkurisen 'rekisteriaarian' sekä nerosta säteilevät kohtaukset kuvernöörin kuvapatsaan kanssa ja niinikään haamun kanssa illalliskutsuissa." Kun lopuksi sanotaan, että nti Hacklin oli tyydyttävä Zerlina — vasta-alkajana arvosteltuna —, että Pesonen oli niinkuin tulee naurettava Masettona ja että Cajanuksen äänivarat hyvin pääsivät kuuluviin kuvernöörin osassa, niin on huomioon saatettu, että Don Juan oli niin oivallisesti miehitetty kuin meidän oloissamme mahdollista on.

Loistava oli jälleen Alma Fohströmin resettinäytäntö 21/1. Ohjelma käsitti ensimäisen näytöksen valmistumaisillaan olevasta Gounodin oopperasta Romeo ja Julia (nti Fohström — Julia, Navrátil — Romeo), sekä kohtauksia Don Juanista ja Dinorahsta. Laulajatarta tervehdittiin kohta näyttämölle astuessaan voimakkailla käsientaputuksilla, jotka hänen viehättävästi näyteltyään Julian osan kahta kiivaammin uudistuivat. Mutta kun esirippu oli laskenut loistavan Dinorah-kohtauksen jälkeen, nousi ylimmilleen myrsky, jossa yleisön riemuhuudot, orkesterin toitotukset ja kukkasade yhtyivät vallan harvinaiseksi kunnian- ja myötätunnon osotukseksi. Sen lisäksi ojennettiin taiteilijattarelle kukkakori, joka paitse V. Löfgrenin ja V. Soinin sepittämää runoa sisälsi taiteenystävien kesken kerätyn rahalahjan ulkomaanmatkaa varten (3,000 mk vekselissä ja 1,000 mk kultarahoissa hopearasiaan kätkettynä). Muutoinkin oli tulo suurimpia mitä yksityinen näytäntö Arkadiassa koskaan oli tuottanut, nimittäin 2,056 markkaa. — Tämän jälkeen esitettiin 24/1 sekaohjelma — Faust, Don Juan, Dinorah — sekä 26/1 Don Juan, jossa rva Emmy Achté ja nti Naëmi Ingman viimeisen kerran lauloivat Suomalaisen oopperan näytännössä. Tätä ei kumminkaan kukaan tiennyt. Hyvästijättö oli kyllä lämmin, mutta luultiin että kysymys oli ainoastaan ulkomaanmatkasta, jolta palattuaan he jälleen esiintyisivät näyttämöllämme! Mozartin oopperaa esitettäessä Martin Wegelius oli johtanut orkesteria ja viimeisen näytännön lopussa hänetkin useat kerrat huudettiin esiin. — Kohta mainittavana uuden oopperan ensi iltana joukko oopperan ystäviä kokoontui teatterin lämpiöön jäähyväispitoihin rva Achtén ja nti Ingmanin kunniaksi, joista edellinen oli lähtemäisillään Parisiin ja jälkimäinen Pietariin.

Romeo ja Julia[131] meni ensi kerran täydellisenä 31/1 ja vastaanotettiin suurella mieltymyksellä. Esitys olikin oivallinen, niinkuin odottaa saattoi kun pääosat olivat nti Fohströmillä ja Navrátililla ja Faltin oli oopperan harjottanut ja johti sitä soittokunnan päällikkönä. Sitä paitse olivat sivuosatkin hyvissä käsissä: Holmin, Hahlin ja nti Lagermarckin. — Samaa oopperaa annettiin sitte yhtä mittaa lähes neljä viikkoa, se on helmikuun loppuun, poisluettuna kolme näytäntöiltaa, joista kohta enemmän. Ensimäisten seitsemän näytännön hinnat olivat korotetut, kolmen viimeisen tavalliset. Korkein tulo oli 1,500, alhaisin 800, mutta keskimääräinen 1,170 mk.

Kolmannen näytännön jälkeen arvosteltiin oopperaa Morgonbladetissa seuraavaan tapaan:

"Nti Fohström on suloinen, ihastuttava Julia ja hänellä on tässä oopperassa tilaisuutta näyttää kykyänsä esittää mitä erilaisimpia sieluntunnelmia. Viaton tyttö ensi näytöksessä ja ylevä, lemmen läpitunkema ja jalostama nainen draaman loppupuolella kuvataan yhtä ansiokkaasti. Verrattakoon vain naivinen, leikillisen lapsekas valssi oopperan alussa kaksinlauluun 4:ssä näytöksessä! Kumminkaan emme voi ehdottomasti hyväksyä käsitystä ensi kohtauksessa. Kun Romeo kuullessaan ken Julia on hämmästyen peräytyy, tulisi mielestämme Juliankin eloisalla näyttelemisellä ilmaista oudoksuvansa Romeon hänelle ymmärtämätöntä käytöstä. Siten kävisi myöskin hänen tuskansa Tybaltin huudahduksen jälkeen: 'hän montaguelainen on!' luonnolliseksi; hän aavistaa jo mitä suruja rakkaus on tuottava hänelle ja Romeolle. Valssiaariassa samoin kuin muissa yksinlauluissa saamme ihailla nti Fohströmin loistavaa laulua ja meistä Julia on laulajattaren parhaimpia rooleja."

"Navrátil onnistuu erittäin hyvin Romeon vaikeassa osassa. Hän tulkitsee hienosti jaloluontoisen nuorukaisen hehkuvia tunteita ja lopussakin ylevän traagillisissa kohtauksissa hän antaa oikean ilmaisun toiveiden äärimmäisestä pettymyksestä. Cajanus menestyy paikottain varsin hyvin Capuletina. Nuorella laulajalla on aika kookas ja voimakas bassobaritooni ääni, vaikka hän puuttuvan kehityksen tähden ei voikaan käyttää kaikkia varojaan. Kaikissa tapauksissa hän täyttää tehtävänsä verrattomasti paremmin kuin Himberg Tybaltina. Holm on kerrassaan paikallaan Merkutiona, se reippaus, joka tälle henkilölle on omituinen, tulee aivan oikein näkyviin sekä laulussa että näyttelemisessä. Hahlin pater Lorenzo on niinkuin pitääkin tyyni ja varma. Laulajan ääni on huomattavasti kirkastunut ja voimistunut ja esiytyy vaikuttavasti yhteislaulussa — varsinkin hääkohtauksessa. Nti Lagermarck Stefano paashina suoritti esim. 'chansonin' 3:ssa näytöksessä sangen huolellisesti." [Laulajattaren täytyi isänsä kuoleman tähden neljäksi näytännöksi luovuttaa roolinsa nti Braxénille].

Ylipäätään luettiin tämä Gounodin ooppera parhaimpaan mitä suomalaisella laulunäyttämöllä oli esitetty ja oli siitä kunnia suureksi osaksi Faltinin, joka ei ollut vaivojaan säästänyt. Orkesterikin ansaitsi kiitosta siitä huolellisuudesta millä se säesti laulua. — Kun Romeo ja Julia oli mennyt 8 kertaa, annettiin lukuisain pyyntöjen johdosta vielä kerran Linda 18/2. Sen jälkeen tuli Romeon ja Julian kaksi viimeistä näytäntöä, 21/2 ja 24/2, välillä 23/2 puheosaston ensi näytäntö: Preciosa. — Lindasta sanottiin uudestaan, että sen esitys oli erittäin kunniakas teatterille, sillä paljon edistyneemmissäkin taiteellisissa oloissa se tuskin olisi voitu toimittaa paremmin. Paitse nti Fohströmiä kiitettiin nti Lagermarckia, joka Pierottona tuntehikkaalla laulullaan ja miellyttävällä näyttelemisellään oli todistanut taiteellista kutsumustaan ja saavuttanut yhä enemmän suosiota. Preciosa pistettiin viimeisten Romeo ja Julia-näytäntöjen väliin sentähden että se sopi paremmin sunnuntainäytännöksi. Nimiroolissa Ida Aalberg ensi kerran ulkomaanmatkansa jälkeen astui Helsingin yleisön eteen. Tehtävä on kuitenkin liian vähäpätöinen että sen nojalla olisi voitu hänen edistystään arvostella. Muista esiintyjistä mainitaan donna Petronella puolisoineen — nti Stenberg ja Taavi Pesonen —, jotka samoin kuin Tervo korpraalina huvittivat yleisöä. Tietysti nyt kuin aina viehättävä, kansantajuinen musiikki oli pääasiana. Orkesteria johti Martin Wegelius. — Viimeinen Romeo ja Julia-näytäntö oli samalla viimeinen, jossa Alma Fohström esiintyi. Ilta olikin merkityksen mukainen. Laulajatar, joka tästä lähtien oli loistava vierailla näyttämöillä, hurmasi nyt viimeisen kerran yleisöä Juliana, josta hän oli luonut niin runollisen ja taiteellisesti eheän kuvan, että se tyydytti korkeimpiakin vaatimuksia. Luonnollisesti suosionosotukset olivat mitä runsaimpia ja laulajatar sai lukuisien kukkakimppujen ohella vastaanottaa kaksi laakeriseppelettä, joista toisen antoi suomalainen yleisö, toisen venäläiset ihailijat, jotka myöskin lahjottivat hänelle kultaisen rannerenkaan. Erityinen huomio tuli Navrátilinkin osaksi — laulajan, joka niin kauvan oli palvellut suomalaista näyttämöä saavuttaen pysyvää kunnioitusta sillä että hän aina oli asettanut tehtävänsä taiteellisen suorituksen harrastuksensa päämääräksi — hänkin sai laakeriseppeleen y.m. kunnioituksen ja ystävyyden merkkejä.

Kolme päivää myöhemmin 27/2 oli vihoviimeinen näytäntö ja oli sen ohjelma seuraava: Faust (2:n, alkupuoli 3:sta ja 4:s näytös), Lucia (viimeinen kuvaelma) ja Trubaduri (2:n näytöksen ensi kuvaelma). Näissä kohtauksissa esiintyivät Navrátil — Faust, Hahl — Mefisto, Holm — Valentin, nti Lagermarck — Azucena, Navrátil — Manrico.

Mainittuansa muun muassa että nti Lagermarck oli varsin tyydyttävä ja vaikuttava esityksessään, Morgonbladetin arvostelija lausuu näytännöstä:

"Alakuloisena yleisö tällä kertaa erosi Suomalaisesta oopperasta ja sen taiteilijoista, jotka tarjoamansa arvokkaan nautinnon kautta olivat tulleet sille rakkaiksi. Jokainen olisi toivonut näytäntöjen kestävän kauemmin. Mutta kaikki ymmärtänevät myöskin ne seikat, jotka ovat aiheuttaneet niiden tavallista varhaisemman lakkauttamisen. Useat etevimmät taiteilijat olivat jo ennen päättäneet lähteä ulkomaanmatkoille ja aikojen ahtaus vaikutti lisäksi että jo kohta alusta ainoastaan lyhyempi sesonki suunniteltiin. Ja kun se kuitenkin on ollut niin loistava etevien taiteilijain lukuisuuden puolesta, niin on siitä ainoastaan oltava kiitollisia."

"Eilen näyttäytyikin että yleisö osaa tunnustaa näytäntökauden arvon. Näytännön aikana ja eritoten lopussa olivat taiteilijat ja teatterin johtaja pitkällisten ja myrskyisten suosionosotusten esineenä, niin että ilta kukkien ja muiden lahjojen kautta muodostui mitä kauniimmaksi kunnianosotukseksi asianomaisille. Navrátil sai Lucia-kuvaelman jälkeen laakeriseppeleen ja kultakoristeen; nti Lagermarck palkittiin kukkavihkoilla; niinikään huudettiin Holm ja Hahl esiin vastaanottamaan kukkia. Lopuksi annettiin Kaarlo Bergbomille albumi sisältävä oopperataiteilijain y.m. valokuvia, ja Faltin kutsuttiin näyttämölle kiitoshuutojen kaikuessa."

Lauvantaina 1 p. maalisk. nti Fohström Faltinin, nti Lagermarckin ja ylioppilasköörin "M.M:n" avulla antoi jäähyväislaulajaiset yliopiston juhlasalissa, joka oli ääriään myöten täynnä ihastuneita kuulijoita. Sen jälkeen oli Arkadian lämpiössä pidot Alma Fohströmille sekä muille Suomalaisen oopperan taiteilijoille, nti Lagermarck, hrat Navrátil, Holm ja Hahl, joiden kaikkien kunniaksi maljoja esitettiin. Kutsuttuina olivat myöskin kapellimestarit Faltin ja Wegelius sekä johtajat sisarukset Bergbom ja näille julkilausuttiin niinikään kiitollisuuden ja kunnioituksen tunteet heidän innokkaasta työstään kotimaisen taiteen hyväksi.

Kaikkein viimeiset kekkerit, joilla Suomalaisen oopperan hajoamista vietettiin, olivat Bergbom-sisarusten toimeenpanemat 4/3. Heidän tapansa oli ollut ja oli vastedeskin silloin tällöin kutsua teatterin jäsenet joko kotiinsa taikka näyttämölle ulkonaisesti vaatimattomiin, mutta henkisesti runsaihin pitoihin. Niissä näet taiteilijat ja taiteilijanalut seurustellen isäntäväen ja taidelaitoksen läheisimpien ystävien kanssa, kuunnellen soittoa ja laulua, nauttivat useimpien kaipaamaa kodintunnelmaa. Tällä kertaa oli kutsujaisten aihe tavallista merkillisempi ja Bergbom päästi huumorinsa oikein tulvilleen sepittäessään iltamaa varten seuraavan ohjelman:

HELSINGIN SUURIRUHTINAALLEEN OPERA
antaa
Tiistaina Maaliskuun 4 p:nä 1879
suuren juhlanäytännön.

HARDANGERIN HARJULLA

Suuri opera 5:ssä näytöksessä (supistettu 1:teen).

JÄSENET:

Nordal | matkustavia ylioppilaita. Signor Bruno Holm.
Skovgaard | Signor Giovanni Hahl.
Fischer, matkaileva saksalainen. Signor Davido Pesonini.
Koulumestari. Signor Brambini-Morulli.
Asmund | Signor Niccolini.
Halvor | nuoria talonpoikia. Signor Ludde Ericsson.
Pehr | Signor Giuseppe Navrátil.
Sigrid. Signora Adelina Patti.
Ragnhild. Signora Alma Fohström.

(Dekorationi-maalaajat: signori Arminio Fredlander ja Pietro Novikoff.
Kostymit tehdyt signora Amaliana Teffs'in ja Ormasinda Blåbergin
kuuluisassa etablissementissa.)

(Nais-katselijat huomatkoot että naimaton kapellimestari — signor
Giuseppe Sandström — johtaa orkesteria.)

* * * * *

DON JUANIN VIIMEINEN ILTA
tai
WÄINÄMÖISEN JÄÄHYVÄISET
tai
Laululintujen loppuliritys
tai
SUOMALAISEN OPERAN RAGNARÖK

Suuri baletti lukemattomissa näytöksissä.

Jäsenet:

Kaikki teaterin jäsenet, suosijat, auttajat ja ystävät. Baletin etevimmistä numeroista mainittakoon: Signor Giovanni Hahl'in "Pas de Zephyr"; Signor Aureliano Bäckmanin "Pas gracieux"; Signore Alma Fohström'in ja Ida Ahlberg'in "Pas grotesques"; "Pas des nègres" (Signori Malin ja Kauhanen); "La Sylphide" (Signora Salidiolalina Savolainen); "Pas majestueux" (Signor Kissanini-Cajanus); "Pas de séduction" (Signori Bruno Holm ja Bruno Böök); "Les 3 ingénues" (Signore Alma Vikström, Hilda Braxén ja Amanda Carlsson); "Grand pas de coquetterie", jonka kaikki naiset toimittavat; "Jöröjukka", grand pas national caracteristique, jonka kaikki miehet toimittavat; "La rose et les papillons", pas de trois (Signora Teffs ja Signori Bäckman, Kahra); "Le Tourbillon", pas furieux (Signor Pesonini); "Le regard et le soupir", pas de deux sentimental (Signor Bibi ja signora Titi), y.m. y.m. Lopuksi "Les Adieux", grand pas melancolique, johon ottavat osaa kaikki seuran jäsenet.

Kun Hardangerin harjulla oli loppuharjotuksen muodossa ja "kostyymeissä" näytelty laulu- ja puheosaston jäsenten y.m. vieraitten katsellessa ja kun neideille Vikström ja Hacklin oli annettu paperiset kukkakimput ja Kalliolle kuusinen laakeriseppele ja Sandström huudettu esiin, Bergbom astui näyttämölle ja selitti yleisölle, miksei ohjelmaa oltu voitu näyttelijöihin nähden tarkoin noudattaa:

Signor Holmin oli määrä laulaa, mutta kun hän sai tietää, että kappaleessa oli ainoastaan kaksi naista ja hän tahtoi kaikki, ei siitä tullut mitään, signor Hahl olisi mielellään laulanut, mutta hän ei mahtunut sisään laidunmajan ovesta; Brambini-Morulli oli tietysti painovirhe, pitää olla: Kallio; signor Nicolini oli jo valmis laulamaan, mutta kuultuaan Kahran äänen hän ei tahtonut asettua vertailun alaiseksi näin mainion kilpailijan rinnalla; signor Ericsson oli aivan näytännön alkuun "vid briljant röst" (heleä-ääninen), mutta tuli silloin yhtäkkiä käheäksi; signor Navrátil on Pietarissa, mutta on fonografin kautta Beckmanin persoonassa laulanut osansa; signora Patti olisi laulanut, mutta kun hän pyysi 30,000 markkaa tästä illasta ja nti Hacklin otti laulaakseen 40:stä, katsottiin jälkimäisen ehdot otollisemmiksi; Signorina Fohström vihdoin havaitsi, alkaessaan harjottaa Ragnhildin osaa, että se oli liian vaikea hänelle ja luovutti sen sentähden nti Vikströmille.

Sitten alkoi tanssi, joka kesti klo 1:een asti. Useat naiset olivat toisessa tai toisessa oopperapuvussa ja jotkut alussa naamioittuina. Pitkin iltaa kesti yllätyksiä. Tervo esiintyi italialaisena positiivinsoittajana ja muutamat orkesterin jäsenet esittivät torvisoittoa j.n.e. "Illan vietossa", muistelee eräs läsnä ollut, "oli vakavaa ja leikkiä, surua ja iloa, kyyneleitä ja tanssia sekaisin. Hauska muisto tuo hullunkurinen ohjelma, punaiselle paperille painettu, ja Kaarlo Bergbomin omakätinen ystävällinen kutsumuskirje tuohon näytäntöön!"

* * * * *

Puheosaston varsinainen toimi Helsingissä alkoi 2/3, jolloin näyteltiin Schillerin Kavaluus ja rakkaus. Mielenkiinto kohdistui tietysti etupäässä Ida Aalbergiin Louise Millerinä, ja hän pitikin sitä vireillä koko illan. Arvosteluissa tunnustettiin, että hän oli odottamattomassa määrässä edistynyt, esitys oli niin älykkäästi läpiharkittua, vivahdutettua ja missä tarpeen oli draamallisesti voimakasta, että kokonaisuus kieltämättä oli taidetuotteeksi sanottava. Mutta toiselta puolen hän ei vielä näyttäytynyt täysin varmaksi saatikka itsenäiseksi. Liikunnoissa ja lausunnassa havaittiin liiottelua, jota pidettiin saksalaisesta koulusta johtuvana. Vaikka nti Aalberg siis nähtävästi ei vielä kyennyt oikein innostuttamaan katsojia, herätti hän kuitenkin vakaumuksen että hänessä oli tositaiteilijatar kehittymässä. — Muista esiintyjistä mainitaan Leino, joka presidenttinä yllätti varmalla ryhdillään, joskaan ei käytöksen ja puheen sirous ollut riittävä, Böök, joka Walterina paikottain pani paljo lämpöä lausumiseensa, ja Tervo, joka ei ollut ansioton Kalbina. Muut roolit olivat samoissa käsissä kuin ennen. — Seuraavanakin iltana 5/3 oli Ida Aalbergilla päärooli — tällä kertaa J. Enlundin suomentamassa 1-näytöksisessä draamassa H. Hertzin Kuningas Renén tyttäressä, joka näyteltiin ensi kerran. Sokean Jolanthan lempeä luonne kuvattiin "kaikin puolin kiitettävästi", ja runomuotoiset repliikit lausuttiin huolellisesti, joskin siinä huomattiin muukalaista sävyä. Leino lääkärinä oli luontehikas ja osasi välttää liiottelua, Böökkin oli aika hyvä Tristanina, mutta Axel Ahlberg liian vasta-alkaja Jauffred ritariksi. Samana iltana nti Hacklin näytteli ja lauloi reippaasti myöskin ensi kerran näytellyssä Riisin 1-näytöksisessä laulunsekaisessa näytelmässä Hardangerin harjulla, mutta lausui sanottavansa liian yksitoikkoisesti. — Parempia huoneita kuin edelliset näytännöt antoi Nummisuutarit 7/3 ja 9/3. U. S. väittää, ettei koskaan oltu näytelty niin tasaisesti ja hyvin kuin tämä komedia nyt sujui. Leino oli muka "lopullisesti tarkistanut veistämäänsä kuvaa ja moni hienous tässä kuvassa ilmestyy nyt entistä selvemmin". Mutta samoin kuin Eskon esittäjä olivat toisetkin, Kallio, Vilho, nti Savolainen ja Böök, eteviä osissaan. Iivarina esiintyi ensi kerran Knut Wechnan, joka teki edullisen vaikutuksen ja josta aikaa voittaen oli tuleva yksi teatterin taitavimpia, enimmän käytetyitä näyttelijöitä. Hän oli entisen ruotuväen kapellimestarin, sittemmin urkurin poika Hämeenlinnasta ja oli 18-vuotiaana tullut seurueeseen 1878. — Nummisuutarit annettiin vielä myöhemminkin kaksi kertaa, 25/3 ja 22/4, yhä hyville huoneille.

Sen jälkeen tuli taas premiääri: Paul Heysen Hans Lange näyteltiin ensi kerran Helsingissä 12/3 (varsinainen ensi ilta oli ollut Turussa 16/2). Edellisestä tiedämme Bergbomin antaneen pääroolin Kalliolle, ja jos tämä näyttelijä ylipäätään olisi pystynyt suurempiin tehtäviin, niin luulisi mahtavan, vakavan pommerilaisen talonpojan osan olleen hänelle otollisen, mutta lopulta oli se sittekin uskottava Vilholle, jolle se ei lainkaan soveltunut. Vilho oli näet pitkästä kivuloisuudesta käynyt ruumiiltaan heikoksi ja hänen äänensä oli menettänyt voimansa. Siitä johtui että hänen esityksessään talonpojan äly ja neuvokkuus kyllä tulivat näkyviin, mutta ei se käskijämahti, joka edellyttää fyysillistä voimaa. Muutkin — Böök prinssinä, Leino Henning renkinä, Ahlberg hovimarsalkkana, nti Hacklin Dörtenä — olivat vain osittain ansiokkaita tai tyydyttäviä. Ehdottoman tunnustuksen sai vain nti Stenberg, joka tarkoin punnitusti ja johdonmukaisesti näytteli Langen vanhaa äitiä, Gertrudia. Näytäntö uudistettiin 16/3, sitte kun välillä (14/3) Kuningas Renén tytär ja Hardangerin harjulla Herkules jälkikappaleena oli annettu toistamiseen. Nti Aalbergista Jolanthana sanotaan nyt, että hän näytteli "itsetietoisuudella ja hienoudella yksityiskohdissa, jotka todistavat, että hänestä voidaan odottaa etevää näyttelijätärtä". —

Paitse Nummisuutareilla oli erittäin hyvä menestys myöskin Benedixin huvinäytelmällä Hellät sukulaiset, joka eri jälkikappaleiden mukana näyteltiin viisi kertaa. Se oli Helsingin suomalaiselle yleisölle uusi, mutta niin usein näytelty maaseuduilla, että esitys sujui orjallisesti. Niin esim. sanottiin Leinosta, että hän Barnaun roolissa antoi "uuden todistuksen siitä edistyksestä, josta häntä viime aikoina on kuultu niin usein kiitettävän". Edelleen mainittiin kiitoksella nti Stenberg — Adelgunda, rva Aspegren — Ulrika, rva Lundahl — Irmgard, nti Aalberg — Thusnelda, nti Hacklin — Ottilia ja nti Rosendahl — Iduna. Sangen onnistunut oli vihdoin Vilhon Schumrich, joka kenties herätti useimmat naurunpuuskat. Jälkikappaleista oli 27/3 annettu, Flotowin säveltämä, 1-näytöksinen laulunäytelmä Leskirouva Grapin uutuus, joka teki miellyttävän vaikutuksen. Nimiroolin suoritti nti Vikström reippaasti ja menestyksellisesti, Pesonen oli siinä niinikään paikallaan, mutta Himbergin eloisuuden puutetta kaunis ääni tuskin korvasi. Sama kappale meni vielä kolmena iltana toisten pikku näytelmäin mukana, toisena: Työväen elämästä ja Kosijat, kolmantena: Kevään oikkuja ja Kihlaus (Weckman — Jooseppi), neljäntenä: Onhan pappa sen sallinut ja Hardangerin harjulla.

Uusi Helsingissä oli myöskin Maantien varrella 2/4 ja 6/4, jossa Vilho nimismiehenä ja nti Stenberg hänen ankarana rouvanaan saavuttivat enimmän suosionosotuksia. Näytelmä esitettiin lähinnä pääsiäisen edellä. Toisena pääsiäispäivänä 14/4 oli ohjelmana Hellät sukulaiset ja Laululintunen, jossa nti Hacklin ei ollut ennen laulanut Helsingissä; mutta toisestakin syystä on ilta historiallinen. Saman päivän aamupuolella oli Pietarissa tapahtunut murhayritys keisari Aleksanteri II vastaan. Sanoma hallitsijan pelastuksesta aiheutti paitse virallisia myöskin vapaaehtoisia, välittömiä ilonilmaisuja kansalaisten puolelta. Semmoisia olivat yleinen juhlavalaistus kaupungissa ja mielenosotukset kummassakin teatterissa. Arkadiassa ennen näytännön alkua koko teatteriseurue esiintyi näyttämöllä ja lauloi "Eläköön armias" ja Maamme laulut, jonka jälkeen huudettiin: "eläköön keisari!"

Riemuntunteet olivat yhteiskuntamme eri kerroksissa ja ryhmissä samanlaiset ja niiden olisi luullut vaikuttavan yhdistävästi; mutta kansallisen yhteistunnon puute sai nytkin aikaan, että siihen sekaantui annos hajottavaa katkeruutta. Viralliset sähkösanomat tapauksesta, jotka kenraalikuvernööri oli saanut ministerivaltiosihteeriltä sekä Venäjän sisäasiain ministeristöstä, vietiin näet illalla Ruotsalaiseen teatteriin, johon kenraalikuvernööri, joukko senaattoreja, läänin kuvernööri y.m. viranomaisia oli kokoontunut, ja siellä ne julkiluettiin yleisön kuultaviksi. Mutta Suomalaiseen teatteriin, johon pääkaupungin suomalainen yleisö oli lukuisasti saapunut, näitä sähkösanomia ei katsottu tarpeelliseksi lähettää. Ainoastaan ne, jotka olivat tunteneet sisässään kutsumuksen vielä kerran nauttia Madame Angotin sävelmistä, saivat siis päivän uutiset virallista tietä! Suomalaisessa osassa yleisöä herätti tämä virkavaltainen menettely suurta mielikarvautta.

Näytäntökauden tärkein ensi ilta oli 17/4, jolloin Molièren Saituri, Tyko Hagmanin suomentamana, ensi kerran nähtiin suomalaisella näyttämöllä. Morgonbladetissa arvosteltiin näytäntöä tähän tapaan:

"Harpagonia näyttelee varsin ansiokkaasti hra Vilho, joka, joskin hän tavan takaa ilmaisee taipumusta palata omaan hyväntahtoiseen luontoonsa ja siten inhimillisentää epäinhimillisen saiturin luonnottomuutta, kumminkin ylipäätään pysyttäytyy todellisuudessa, oikein ja sattuvasti luoden eteemme Harpagonin semmoisena kuin runoilija on kuvannut hänet. Huomautamme etenkin kohtauksesta, kun saituri on kadottanut aarteensa — vaikka hra Vilho kuitenkaan ei tässä voinut tehdä esitystään niin intohimoiseksi, että se olisi vaikuttanut täysin traagillisesti —, edelleen kohtauksesta, kun hän saa lippaansa takaisin, sekä kohtauksesta Frosinen kanssa, kun Harpagon unohtaen ikänsä lisää narrimaisuudenkin piirteen jo ennestään varsin vähän rakastettavaan luonteeseensa, mutta sittekin lopulta rahakullan tähden luopuu kaikesta ja palkitsee Frosinea vakuuttamalla ikuista kiitollisuuttaan. Myöskin Vilhon naamioitus ja puku ansaitsevat kiitosta. — Rva Lundahl Frosinena näyttelee eloisasti ja naurettavasti ja palkittiin häntä usein kättentaputuksilla. — Hra Axel Ahlberg, Valère, on kieltämättä edistynyt ja varmistunut, joka antaa hyviä toiveita hänen tulevaisuudestaan. Huomautamme etenkin, kuinka selvästi ja vivahdutetustikin näyttelijä suorittaa osansa vuoropuhelussa. Plastiikassa on sitä vastoin paljo muistutettavaa. — Nti Aalberg esittää teeskentelemättä ja miellyttävästi Eliseä sekä saidan isän tyttärenä ja kärsivänä tämän maltittomuutta että Valèren armaana. — Hra Böök, Cleante, on hyvin perehtynyt tehtäväänsä ja onnistuu etenkin kohtauksessa isän kanssa, kun tämä milloin viekkaudella, milloin mahtisanoilla tahtoo riistää pojalta hänen lemmittynsä. Kumminkin tulisi hra Böökin tässä niinkuin yleensäkin harrastaa rikkaampaa vivahduttamista näyttelemisessä. — Nti Rosendahl täyttää nuhteettomasti ja somasti Mariannen pienen osan. — Hra Tervo — Jacques tosin ei pilaa tehtäväänsä, mutta kumminkaan hän ei osaa hyväkseen käyttää niitä koomillisia piirteitä, joita Molière on tuhlannut tähän rooliin. Muutkin esiintyjät suoriutuivat jotenkin hyvin pienistä osistaan, ja näytelmä on sentähden vastaanotettu vilkkailla suosionosotuksilla, joskin Vilho on saanut enimmän tunnustusta."

Saiturin onnellinen esitys suomalaisella näyttämöllä on pidettävä merkkitapahtumana sen kehityksessä. Bergbomille se varmaan tuotti suurta tyydytystä, sillä yksi hänen pääharrastuksiaan oli kohottaa teatteri sille kannalle, että se kykenisi arvokkaasti esittämään klassillisen ohjelmiston pääteoksia. Vilholle oli tämä mainio ukkorooli erinomaisen sopiva, sillä siinä hänen todellinen raihnaisuutensa oli hänelle vain eduksi, ja pannen siihen kaiken taiteellisen kokemuksensa ja älynsä hän kehittikin saiturinsa yhdeksi näyttämömme ensimäisiä ja kauniimpia luomia.

Uusi premiääri oli 25/4, jolloin rva Aspegrenin hyväksi ensi kerran näyteltiin A. Mocquartin ja V. Sejourin 4-näytöksinen näytelmä Korttiinkatsoja (La tireuse de cartes). Resetinsaaja esitti tarmokkaasti ja vaikuttavasti pääroolin; muista esiintyjistä oli ansiokkain nti Aalberg, joka taiteellisesti ja runollisesti kuvasi tytärtä, josta äiti ja äitipuoli taistelevat. Vaikka näytelmästä ei puuttunut jännittäväisyyttä eikä intohimoisia kohtauksia, oli se kumminkin liian vähän syvällinen saavuttaakseen pysyvämpää menestystä.

Uudeksi sanotaan sanomissa myöskin 7/5 ensi kerran annettua Mélesvillen 2-näytöksistä laulukappeletta Kultaristi, joka kuitenkin jo teatterin ensi vuosina oli suppeammassa muodossa esitetty maaseuduilla. Bergbom oli Ignaz Brullin säveltämän alkuperäisen musiikin lisäksi sovittanut siihen Auberin ja Donizettin sävelteoksista otettuja yksin- ja yhteislauluja sekä köörejä, joten kokonaisuus tuli "jonkinlaiseksi koomilliseksi oopperaksi" ja sangen viehättäväksi vaihteeksi puheohjelmistossa. Seurueen laulukyvyt, neidit Hacklin ja Vikström sekä Pesonen ja Himberg, ja näiden lisäksi vielä J. E. Cajanus olivat osallisina suorituksessa. Hra Aspegrenilla oli koomillinen rooli, jossa hän tosin ei huonosti onnistunut, mutta jossa hän ei myöskään voinut kokonaan välttää taipumustaan olla enemmän hauskaheikki kuin näyttelijä. —

Noin viikkoa myöhemmin 13/5 Bergbom lähti pitkälle ulkomaanmatkalle, jolla hän viipyi koko kesän ja muun muassa kävi ensi kerran Unkarissa. Siitä on kumminkin kerrottava vasta seuraavassa osassa. Matkan alussa seurasi Bergbomia näyttelijä Bruno Böök, jonka tarkoitus oli harjottaa opintoja ja myöskin hoitaa terveyttään hänelle myönnetyllä vapaalla ajalla.

Pikku alkuperäinenkin uutuus, V. Soinin 2-näytöksinen huvinäytelmä Kaupunkimme rouvat esitettiin 16/5, kuitenkaan herättämättä mainittavaa mieltymystä. Luonnosta otettujen naurettavien piirteitten ohella siinä huomattiin liiaksi tahallista hullunkurisuutta, joka soti todennäköisyyttä vastaan, ja sen vuoksi vaikutus menetettiin.

Kevään viimeinen premiääri oli rva Birch-Pfeifferin Jane Eyre, laadittu Currer Bellin romaanin mukaan samoin kuin Sirkka George Sandin "La petite Fadetten" mukaan. Molemmat ovat siinäkin yhtäläisiä, että kummankin päärooli pitkät ajat oli mitä houkuttelevin tehtävä nuorille näyttelijättärille. Suomalaisessa teatterissa Jane Eyre otettiin ohjelmistoon nti Aalbergin tähden. Morgonbladetin arvostelusta otamme pääkohdat:

Näytelmä on huolellisesti harjotettu, ja nimiroolia esittää erittäin ansiokkaasti nti Aalberg, jolla siinä on tilaisuus näyttää useita eri puolia kyvystään. Varsin onnistunut oli meistä nti Aalberg ensi näytöksessä, jossa huonosti hoidettu ja luonnottomasti kohdeltu lapsi koettaa lieventää onnettomuuttaan hankkimalla itselleen tietoja ja epätoivossaan häikäilemättä viskaa totuuden sanoja vastoin ympäristön silmiä, joka säälimättä on polkenut häntä. Mutta myöhemmissäkin näytöksissä nti Aalbergin esitys on niin tosi ja draamallinen, ettemme voi muuta kuin onnitella näyttämöä, johon hän on kiinnitetty, ja me ennustamme nuorelle näyttelijättärelle todella korkeaa taiteellisuutta, sillä lahjojensa ja opintojensa kautta on hän siihen oikeutettu. — Hra Leinokin ansaitsee osittain hyvän arvolauseen. Loordi Rochester — — on uusi todistus hänen edistyksestään viime aikoina. Monet kohdat hänen esityksessään ovat erittäin ansiokkaita. Huomautamme esim. kohtauksesta Jane Eyren ja Rochesterin välillä 3:ssa näytöksessä, kun jälkimäinen tiedustelee eikö tytöllä ole mitään kysyttävää häneltä. Sitä vastoin Leino meistä liian varhain antaa katsojan havaita mitä hänen sisässään liikkuu. — — Nti Stenbergillä on kieltämättä lahjoja luonnenäytelmää varten, mutta joskin sangen onnistunut yksityisissä situatsioneissa niinkuin esim. silloin kun mistress Read tuntee Jane Eyren loordi Rochesterin luona, on hän rva Readina kuitenkin ylipäätään liian vähän ylhäinen. — — Nti Vikström tekee hyvän ja miellyttävän vaikutuksen ja näyttää hyviä lahjoja puhenäyttämöäkin varten. — —

Jane Eyre näyteltiin, huolimatta myöhäisestä kevätajasta, verraten hyville huoneille neljä kertaa, viimeisen 2/6. Välillä oli 29/5 näytäntö, jossa esitettiin Orposisarukset ja Lemmenjuoma. Edellisessä kappaleessa näyttivät oivallisesti neidit Aalberg (veljenä) ja Rosendahl sisarusten osia ja nti Stenberg orpojen isoäitiä; jälkimäisessä nähtiin mielihyvällä nti Vikströmiä emännän osassa.

* * * * *

Ymmärrettävää on että tilinpäätös tänä näytäntökautena tuli edellistä edullisemmaksi, vaikka ei nytkään päästy tuntuvatta tappiotta. Johtokunnan 30 p. syysk. päiväämän kertomuksen mukaan tekivät menot kaikkiansa 177,245:07 mk, siihen luettuna myöskin ne 10,000 mk, jotka sopimuksen mukaan olivat Bergbom-sisaruksille puvuston lunastuksesta maksettavat. Kun tämä meno jätettiin lukuunottamatta, saattoi likimääräisesti arvata että puheosasto oli maksanut 67,000 ja ooppera 100,000 markkaa —; edellisen palkat tekivät 42,583:97 ja jälkimäisen 73,157:07 mk. Tulot taasen tekivät: 113 puhenäytännöstä 37,359:21 ja 55 oopperanäytännöstä ja 1 konsertista 54,675:88, se on yhteensä 92,035:09 mk. Näin ollen nousi vaillinki 85,209:98 markaksi, jonka korvaamiseksi johtokunnalla oli ollut käytettävänä seuraavat tulot: valtioapu 24,000, kenraalikuvernööriltä 2,100, osakkeita 26,312, lahjoja 4,078:47, vuokraa venäläisiltä 2,900, saatava hra Fohströmiltä 3,000 sekä (v:lta 1879-80) suoritettuja osakkeita 2,064:04, se on yhteensä 65,954:51 mk. Näin oli tositeossa velkoja vain 19,255:47 mk, ja kun huomattiin että vielä noin 4,300 markkaa osakemaksuja oli perimättä, saattoi laskea näytäntökauden tappion 15,000 markaksi. — Niinkuin muistamme teki edellisen vuoden tappio noin 40,000 markkaa, ja kun se tietysti vielä oli korvaamatta — vaikka kertomuksessa ei siitä mitään sanota — niin on tunnustettava, että asiat olivat kaikkea muuta kuin loistavalla kannalla. Millä erikoisilla toimenpiteillä teatteri vapautettiin näistä yhä kasvavista veloista, kuuluu seuraavien vuosien historiaan.

Puhenäytännöissä (113) esitettiin seuraavat kappaleet:

13 kertaa Hellät sukulaiset;
9 " Maantien varrella;
8 " Daniel Hjort;
7 " Nummisuutarit, Laululintunen;
6 " Kevään oikkuja, Setä, Kosijat, Angelo;
5 " Kultaristi, Rosvot;
4 " Lea, Kallaveden rannalla, Kihlaus, Kavaluus ja rakkaus,
Sirkka, Jane Eyre, Leskirouva Grapin, Hardangerin
harjulla;
3 " Kuningas Renén tytär, Hans Lange, Ei ollenkaan
mustasukkainen, Työväen elämästä, Toinen tai toinen
naimaan, Herkules, Onhan pappa sen sallinut;

2 " Sotavanhuksen joulu, Kylänheittiö, Ulos ikkunasta,
Natalia ja Nadeschda, Marin rukkaset, Maria Tudor,
Haapaniemen hanhenpoika, Sarah Multon, Parisin veitikka,
Saituri, Korttiinkatsoja sekä ooppera Don Pasquale ja
operetti Jeannetten häät;
1 " Raatimiehen tytär, Kaupunkimme rouvat, Kalatyttö, Suorin
tie paras, Kuinka anopeista päästään, Jeppe Niilonpoika,
Marianne, Oma Toivoni, Orposisarukset, Lemmenjuoma ja
Preciosa.

Näistä 50 kappaleesta oli 12, siis lähes neljäs osa, kotimaisia.

Uusia kappaleita annettiin 11, joista 1 alkuperäinen suomalainen:
Kaupunkimme rouvat, ja 10 ulkomaalaista: Rosvot, Kultaristi, Jane Eyre,
Leskirouva Grapin, Hardangerin harjulla, Hans Lange, Sarah Multon,
Parisin veitikka, Saituri ja Korttiinkatsoja.

* * * * *

Olemme saapuneet siihen käännekohtaan, josta Suomalainen teatteri on jatkava tointaan pelkkänä puhenäyttämönä. Totta kyllä on vielä kerrottava hankkeista, jotka johtuivat luulosta että ooppera voitaisiin elvyttää, sekä annettava joitakuita tietoja siinä toimineista taiteilijoista; mutta koska tositeossa Suomalainen ooppera oli ollut ja mennyt, on tässä oikea hetki luoda yleiskatsaus sen toimintaan.

Seuraava luettelo sisältää tilastollisen selonteon oopperan ohjelmistosta:[132]

1873.

Lucia 4, Trubaduri 2 (1), Noita-ampuja (2).

1874.

Trubaduri 19 (1), Lucia 11, Fra Diavolo 3, Sevillan
Parranajaja 11, Norma 4.

1875.

Norma 13 (1), Trubaduri 10, Lucia 13 (2), Fra Diavolo 9 (1), Lucrezia Borgia 11 (1), Alessandro Stradella 9, Noita-ampuja (2), Sevillan Parranajaja (1).

1876.

Ernani 8 (1), Alessandro Stradella 6 (1), Jeannetten häät 5, Faust 24 (1), Rykmentin tytär 7, Sevillan Parranajaja 11 (2), Martha 4, Trubaduri 8, Lucia 5 (3), Violetta (Traviata) 8, Fidelio 8, Musta Domino 6, Norma 3, Hugenotit 5.

1877.

Fidelio 2, Fra Diavolo 2, Musta Domino 3 (1), Taikahuilu 16, Hugenotit 9 (1), Faust 8, Sevillan Parranajaja 6, Ernani 6, Robert Paholainen 7, Rykmentin tytär 2, Martha 10, Tsaari työmiehenä 7, Norma 2, Lucia 1, Juutalaistyttö 2, Trubaduri (2), Violetta (1), Jeannetten häät 1.

1878.

Taikahuilu 5, Ernani 1 (1), Faust 13 (4), Norma 1,
Juutalaistyttö 5 (2), Unissakävijä 6, Lucia 6 (1),
Sevillan Parranajaja 2, Don Juan 11 (1), Martha 1 (1),
Don Pasquale 5, Lucrezia Borgia 5 (1), Taikahuilu 3 (1),
Linda di Chamounix 8, Hugenotit 3 (1), Trubaduri (1),
Musta Domino (1), Dinorah (3), Alessandro Stradella (1),
Jeannetten häät 1, Noita-ampuja (2), Tsaari työmiehenä (1),
Lucia (1).[133]

1879.

Linda di Chamounix 4, Faust 2 (2), Don Juan 4 (2), Romeo ja Julia 10 (1), Dinorah (2), Trubaduri (1), Lucia (l).

Eri oopperat esitettiin siis:

kertaa kertaa

1. Faust 55. 15. Romeo ja Julia 11.
2. Lucia 46. 16. Fidelio 10.
3. Trubaduri 44. 17. Musta Domino 10.
4. Sevillan Parranajaja 33. 18. Rykmentin tytär 9.
5. Taikahuilu 25. 19. Violetta (Traviata) 9.
6. Norma 24. 20. Juutalaistyttö 9.
7. Hugenotit 19. 21. Tsaari työmiehenä 8.
8. Lucrezia Borgia 18. 22. Robert Paholainen 7.
9. Don Juan 18. 23. Unissakävijä 6.
10. Alessandro Stradella 17. 24. Don Pasquale 5.
11. Ernani 17. 25. Jeannetten häät 7.
12. Fra Diavolo 15. 26. Noita-ampuja (6).
13. Martha 14. 27. Dinorah (5).
14. Linda di Chamounix 12.

Toiseksi annamme luettelon niistä taiteen- ja laulunharrastajista, jotka etupäässä köörilaulajina tekivät oopperain esittämisen mahdolliseksi. Valitettavasti ei meillä kuitenkaan ole ollut alkuperäisiä luetteloita käytettävänämme, vaan nojaavat tietomme mukana olleitten muistoon. Virheetön luettelo siis tuskin on, mutta pääasiassa se kuitenkin pitänee paikkansa.

Ensin mainittakoon harjottajina ja säestäjinä innokasta ja väsymätöntä apuansa suoneet rva Therese Hahl ja Taavi Hahl, joka jälkimäinen kuitenkaan ei muitten töitten tähden voinut asialle uhrata niin paljo aikaa kuin edellinen. Jos rva Hahl aina oli valmis tekemään mitä hän suinkin voi Bergbom-sisarusten harrastusten hyväksi, niin on tietty että nämä puolestaan asettivat hänet ensi sijaan luotettavien liittolaistensa joukossa.

Itse köörilaulajista muodostivat tavallaan pääryhmän semmoiset, jotka
välittömästi olivat sitoutuneet oopperan palvelukseen, ja joista useat
jo ennen ovat mainitut esiintyjinä pienemmissä sivurooleissa. Semmoisia
olivat: neidit Mathilda Bonsdorff, Hilda Braxén, Amanda Carlsson,
Helene Conradi, Anni Hacklin, Augustina Hyvärinen, Euphrosyne Kaarlonen
(Silén), Bertha Lesche, Anna Liljeroos, Constance Malmström, Fanny
Tallgren, Katri Telkiä, C. Wickman, Bertha Zinck sekä herrat Auk.
Aspegren, Edv. Himberg, Elias Kahra, R. Kauhanen, K. O. Lindström,
Taavi Pesonen, J. Snellman ja J. Ritari. Toinen, lukuisampi ryhmä oli
vapaaehtoisia, joiden innostus ei lainkaan ollut vähempi sentähden että
uhrasivat aikaansa ja vaivaansa saamatta palkkaa. Näitä olivat
seuraavat: neidit Greta Albrecht, Elina Aspelin (Hellsberg), Titti
Avellan (Löfgren), Alma Bonsdorff (Suppanen), Olga Bonsdorff, Edith
Böök (Wahlström), Augusta Cadenius (Östling), Mimmi Cadenius, Augusta
Fohström, Hanna Hahl (Granfelt), Hanna Hemberg, Paula Hjelt, Aline
Häggström, Sanny Lagus, Hilma Lindfors (Gripenberg), Nanny Lindgren,
Mary Nielsen, Clara Nohrström (Hynén), Hulda Savenius, Amelie
Stråhlman, Betty Stråhlman, Wendla Wadman ja Anna Wärnhjelm sekä herrat
Ivar Alopaeus, Alfons Boxström, Ivar Böök, V. O. Gottlund, Seb.
Gripenberg, Pekka Hannikainen, Gustaf Herz, Caesar Holmström, H. B.
Krook, Johannes B. Lagus, L. Reinhold Lagus, T. H. B. Lagus, Wilhelm
Lagus, Arndt Nohrström, Bertel Nohrström, Alcides Olsoni, L. Mathias
Ottelin, O. Hj. Pesonius, Arvid Savander, Ad. Fredr. Silén, Henr.
Ståhlberg, Otto Ticcander, Werner Ungern, G. A. Wallenius, Otto
Wallenius, Virkkula, Rainer Vuorio ja John Zidbäck.

Edellisen mukaan tietää "Suomalainen ooppera" numeroissa, että seitsemänä vuotena (kuutena näytäntökautena) toimeenpantiin noin 450 näytäntöä, joissa esitettiin yhteensä 24 kokonaista oopperaa, kohtauksia 2:sta ja 1 operetti. Näytäntöjen ja taiteellisen työn laadusta taasen on kertomuksessamme osotettu, että kehitys alkoi helpommin suoritettavista italialaisista oopperoista ja edistyi vaikeampiin ranskalaisiin, vihdoin kohotakseen klassilliseen saksalaiseen ohjelmistoon, Beethovenin ja Mozartin oopperoihin, että esittäjät ollen pari poikkeusta lukuunottamatta kotimaisia laulukykyjä taiteeltaan ja luvultaan näyttivät yhtämittaista nousua ja että esityksen taiteellisuus, oltuaan alusta alkaen odottamattoman etevä, samalla tuli yhä täydellisemmäksi. Ehdottomasti astuu tässä eteemme kysymys, mikä oli tämän loistavan ja kehityskelpoisen, mutta kumminkin pian sammuneen yrityksen merkitys? Oliko se vain kimmeltävä "saippuakupla", joksi Emilie Bergbom sitä kerran sanoi, ja oliko siihen uhrattu vaiva ja raha kokonaan hukkaan mennyttä, vai vaikuttiko se hedelmöittävästi sivistyselämäämme?

Jos ylipäätään myönnetään että soitannollinen ja näyttämöllinen taide, se on taide, jonka luomat esittämishetken jälkeen elävät ainoastaan kuulijain ja katsojain enemmän tai vähemmän vastaanottavaisessa mielessä ja muistossa, kykenee aikaansaamaan muuta kuin ohimeneviä vaikutelmia, niin on selvää että Suomalaisen oopperan merkitys on melkoiseksi arvattava. Se oli näet liian outo ja uusi laatuaan jäädäkseen huomaamatta. Ainoa siihen verrattava varhaisempi kotimainen yritys oli Kaarle kuninkaan metsästyksen esitys 1852, josta tiedämme että se herätti tavattoman innostuksen ja johti uuden teatterin rakentamiseen "kotimaiselle" taiteelle. Se oli kumminkin vain yksinäinen puuha ja yksityisten musiikin harrastajain toimeenpanema, joskin siinä kohden erikoisen merkillinen että esitettyä oopperaa voitiin pitää kotimaisena, vaikka säveltäjä ei ollut synnyltään suomalainen. Soitannolliselta kannalta katsoen Suomalainen ooppera siis oli jotakin kuulumatonta, ja säännöllisesti arvostelijat sanoivatkin, että sen esitykset voittivat odotukset. Voimme sentähden ensiksi erehtymättä päättää, että yritys samalla kun se levitti musiikin tuntemusta suuressa määrässä laajensi käsitystä siitä, mihin meillä kyetään soitannollisella alalla, ja itsestään on ymmärrettävää että tämä on vaikuttanut myöhempään soitannolliseen elämäämme, vaikka kyllä ei vieläkään pysyvää laulunäyttämöä ole saatu aikaan.

Sanottu koskee sävelteosten suoritusta, jota varten ilmaantui) toinen toisensa perästä nais- ja mieskykyjä, puhumatta innostuneista köörilaulajista. Ensi sijassa ajateltakoon Emmy Strömer-Achtéta, Ida Basilieria ja Alma Fohströmiä, jotka kukin alallaan antoivat kokonaiselle polvikunnalle kuulijoita mielikuvan korkeimmasta laulutaidosta, ja toisessa sijassa kykyjä semmoisia kuin Elis Duncker, Bruno Holm, Lydia Lagus, Naëmi Ingman, Niilo Kiljander, Johannes Hahl y.m., joiden kehitys jäi epätäydelliseksi, mutta jotka kuitenkin näyttivät miten laulu- ja taidelahjat ovat meillä kotoisia. Sitä vastoin ooppera ei ennättänyt synnyttää uusia kansallisia sävelteoksia, se sai ainoastaan toivomaan ja aavistamaan niitä. Martin Wegeliuksen mielikuvitelmat jäivät toteutumatta samoin kuin Ernst Fabritiuksen varhemmin. Näin ollen näyttää ehkä liialliselta lukea Suomalaisen oopperan ansioksi, että suomalainen säveltaide toista kymmentä vuotta myöhemmin puhkesi siihen kukoistukseen, josta me nykyään iloitsemme, mutta kun ajattelemme kuinka oopperan ensimäisten laulajattarien esimerkki sai uusia kykyjä esiintymään ja kuinka oopperataiteilijat antamalla konsertteja ympäri maata tekivät taiteellisen laulun kaikkialla tunnetuksi ja rakastetuksi, niin olisihan ihme jollei tämä henkisen maaperän muokkaaminen ja siementen sirottelu olisi lukuunotettava yhtenä mainitun kukoistuksen edellytyksenä! Eikä puutu yhteyttä osottavia tosiasioitakaan. Valtiopäivillä 1877 B. O. Schauman esitti anomuksen korkeamman taidekoulun perustamisesta Suomeen, jossa olisi eri osastot kuvaamataiteita ja soitantoa varten. Jälkimäistä puoltaessaan hän ensikädessä huomautti viime vuosina esiintyneistä laulajattarista ja Suomalaisen oopperan "nopeasta kehityksestä". Anomus sai kolmen ylemmän säädyn kannatuksen, ja keväällä 1879 senaatin asettama toimikunta laati seikkaperäisen suunnitelman sentapaista, kaksijakoista oppilaitosta varten. Tässä muodossa tuuma kuitenkin raukesi; mutta 1882 perustettiin yksityisten alotteesta Helsingin musiikkiopisto.

Sitä ehdottomampi ja välittömämpi oli Suomalaisen oopperan vaikutus kansalliseen sivistyselämään ja kansalliseen näyttämötaiteeseen ylipäätään. Tämä suuremmoisin taiteellinen yritys, mitä meillä tähän saakka on nähty, oli suomalaiskansalliselta puolelta toimeenpantu ja innostuttavaan henkeen nähden se oli suomalaiskansallinen. Olihan se jotakin, josta voitiin iloita, että halveksitulla suomenkielellä esitettiin suurten sivistyskansojen etevimpiä oopperoita, ja oliko ihme että taiteilijoita, jotka uhrautuvaisesti pannen voimansa alttiiksi tekivät sen mahdolliseksi, kannettiin käsillä! Juuri se että kansallistunto, tunto kotimaisesta, tunto omasta suli yhteen mieltä keventävän ja huojentavan taidenautinnon kanssa, niin ettei näitä tunteita voitu toisistaan erottaa, selittää sen rajattoman innostuksen, sen sanomattoman mielihyvän, millä antauduttiin tämän nuoren taiteen lumouksen valtaan. Että se samassa kohotti itsetuntoa sekä herätti intoa ja virkisti voimia mille alalle harrastus suuntautuikin, sen todistanee jokainen siihen aikaan elänyt suomenmielinen. Ja ooppera se mursi kuin mursikin sen ennakkoluulojen muurin, jonka takaa ylenkatseellisesti oli mahdottomaksi arvosteltu yritystä luoda kansallinen, suomenkielinen näyttämötaide. Kuka olisi ennen suomalaista oopperaa uskonut että meillä saattaa syntyä traagillisia kykyjä semmoisia kuin Emmy Strömer-Achté, kuka että koomillisellakin alalla olisi tavattavissa lahjoja semmoisia kuin Rosinan esittäjässä Ida Basilierissa? Ei kukaan, ennen kun Bergbomin luottamus loi heille kotimaisen näyttämön, millä voivat esiintyä. Ja nämä taiteilijattaret aateloivat suomenkielen ei ainoastaan laulukieleksi, jota se ennenkin oli, vaan näyttämökieleksi, syvimpien intohimojen ja hienoimpien mielenväreiden ilmaisijaksi. Näennäisesti oli puheosastolla ollut haittaa oopperasta, sen kun toisen loistellessa pääkaupungissa oli täytynyt Tuhkimuksena kierrellä maaseuduilla, mutta tositeossa lauluosasto valmisti sille tilaa. Saamme nähdä että puhenäyttämön kukoistus alkoi miltei kohta sen jälkeen kun ooppera oli vaiennut ja että silläkin taholla, jolla sitä oli ylenkatsottu, alettiin tunnustaa, että suomenkielinen teatteri oli huomiota ansaitseva, jopa ruotsalaiselle hyvää esimerkkiä tarjoava taidelaitos. Ilman oopperan vaikutusta olisi tätä tunnustusta varmaan saatu paljoa kauemmin odottaa eikä ole ajateltavissakaan, että hallitus sitä ilman olisi taipunut myöntämään sille 24,000 markkaa valtioapua. Se sai näet yksin pitää mitä ennen oli annettu puhe- ja lauluosastolle yhteensä.

Edellisestä jo näkyy, kuinka suuri oopperan merkitys oli, kuinka se oli perustusta laskevaa laatua, niin että sen ensimäiset primadonnat, Emmy Strömer-Achté ja Ida Basilier, suomalaisen näyttämöllisen taiteen luojina ansaitsevat sen historiassa seisoa Charlotte Raan rinnalla; mutta emme luule tälläkään vielä täysin osottaneemme Suomalaisen oopperan asemaa taiteellisten rientojamme kehityksessä. Ennen oli runous yksistään edustanut korkeaa taidetta Suomessa. Runeberg ja, muodon puolesta, Stenbäckkin olivat klassillisuutemme kannattajia ja heitä seurasi ilman väkinäistä murrosta romanttisuutemme suurmies Z. Topelius, jonka tuotteliaisuuden loistoaika oli 1840- ja 50-luvuilla; 1860-luvun runoilijoista oli Wecksell romantikko ja Aleksis Kivi verrattomana kansan kuvaajana 1880-luvun todellisuudenharrastuksen edeltäjä; 1870-luvulla ei enää ollut mainittujen runoilijain vertaista laulajaa. Päin vastoin runous luovutti valta-aseman soitannolle, Suomalaiselle oopperalle, joka oli ajan suuremmoisin taide-ilmiö. Luonteeltaan ooppera oli romanttinen, mutta sen mieli ja kieli, sen innostunut henki oli suomalaiskansallinen — ensi kerran taide-elämässämme! —, tavotteleva uutta omaperäistä, joka seuraavina vuosikymmeninä eri muodoissa puhkesikin esiin, ja sentähden saattaa sanoa, että Suomalainen ooppera oli meillä romanttisuuden ihana, kaunista huomenta lupaava päivänlasku.

Viiteselitykset:

[1] Vilho y.m. ottivat Porissa, missä teatteri alkoi toimensa, suomalaisen nimen, aluksi vain taiteilijanimenä. Tarpeetonta lienee sanoa, että nimenmuutos silloin herätti samanlaisen vastakaiun kuin joukkonimenmuutokset myöhempinä aikoina. Seurueen jäsenet eivät muka "kehdanneet pitää rehellisiä ruotsalaisia nimiään".

[2] Göteborgs handels- och sjöfartstidningin monivuotinen päätoimittaja, jona hän m.m. on saanut mainetta Victor Rydbergin jalomielisenä ja ymmärtävänä suosijana ja ystävänä.

[3] Suppea luonnekuvaus on Bergbomin kirjottama yksityisessä kirjeessä tekijälle. Ruotsinmieliset lehdet olivat niin pahoillaan Hedlundin suhteesta suomenmielisiin, etteivät edes maininneet hänen olevan kaupungissa.

[4] Esitelmän pääkohdat on painettu U. S:een 1872 n:ris 114 ja 115.

[5] Kts. E. N(ervander), Ensimäinen lehti Suomalaisen teatterin historiasta. H. S. 1906, n:o 255.

[6] Näytelmä on painettu Kirj. K:lehteen 1872, n:o 9.

[7] Toimittaja, kirjanpainaja O. Palander oli suomenkielen ja teatterin ystävä, vaikka hänen lehtensä oli ruotsinkielinen. — Kun Bergbom teatterin kanssa tuli Poriin, "oli Palander laatinut kolmipalstaisen, ylenpalttisen, intomielisen kirjotuksen, jossa hän ylisti yritystä melkein niinkuin yliopisto olisi perustettu, sanoi Kaarlo; mutta onneksi oli hän ajoissa saanut vihiä kirjotuksesta ja hänen onnistui estää sen julkaiseminen" (Emilie Bergbom rva Augusta af Heurlinille).

[8] Kun tekijä viimeisen kerran tapasi J. H. Erkon, joku viikko ennen hänen kuolemaansa syksyllä 1906, hän mielihyvällä muisteli hupaista ja isänmaallisuuden innostamaa seurustelua teatteriseurueen jäsenten kanssa talvella 1873. Sitä vastoin hän ei luullut silloin teatterista mainittavasti hyötyneensä taiteellisessa suhteessa.

[9] Oli aivan uutta että naiset täten saivat olla saapuvilla ylioppilasjuhlassa. Alas saliin he eivät päässeet, heidän tehtävänsä oli koristuksena ympäröidä juhlivien kokouspaikkaa! Kuitenkin pidettiin tätä merkillisenä uuden-ajanhengen ilmaisuna.

[10] Sen jälkeen kun tämä luku jo oli valmiiksi kirjotettu, sain rva A. af Heurliniltä kirjeen, jossa Emilie Bergbom kertoo näistä samoista asioista. Mainittuaan ruotsalaisen teatterinjohtokunnan haasteen Kaarlolle, josta puhutaan alempana, hän jatkaa: "Ajatteles, teatterinjohtokunta tahtoo aivan yksinkertaisesti saada hänet kuritushuoneeseen! Ja keskellä tätä taistelua tulee sanoma, että Kivi on päättänyt raskaan kamppauksensa! Uuden vuoden aattona aamupäivällä veli tuli meille tuodakseen Kaarlolle ilosanoman. Kun hän sai kuulla, että Kaarlo oli poissa [Viipurin matkalla], kysyi hän minua, sanoi veljensä kuolleen ja tahtovansa, että Kaarlo määräisi hautauspäivän y.m. Minäkään en ollut kotona, mutta kun Ossian, joka istui ja kirjotti Kaarlon huoneessa, kuuli tämän, aavisti hän kohta että kysymys oli Kivestä, astui ulos ja sai tietää että niin oli laita. Ossian vei Stenvallin Morgonbladetin toimituspaikkaan, jossa Forssell ja Hagman määräsivät maahanpanijaiset lauantaiksi ja antoivat rahaa niitä varten. Eikö ole ihmeellistä että Kiven hautajaiset kustannetaan niillä rahoilla, jotka Kaarlo sai teatterilta, tältä teatterilta, joka hänen eläessään ei ojentanut hänelle oljenkorttakaan! Rauha hänen tomulleen ja Jumalan kiitos että hänen levoton henkensä on taistellut loppuun! — En muista olenko kertonut Teille, että veli muutamia viikkoja sitten oli Kaarlon luona ja kertoi, että pitäjä nyt oli korottanut avunannon 50 penniksi päivässä. [Eliel] Aspelin kävi siellä, ennenkuin hän kirjotti esitelmänsä [A. Kivestä Porthaninjuhlassa 1872] ja hänen matkansa vaikutti tämän. 'Kun herrat Helsingistä käyvät häntä katsomassa', niin pitäjäläiset pitivät häpeänä antaa ainoastaan 100 markkaa vuodessa."

[11] "Krogius kertoi", kirjottaa Emilie, "että Kiseleff oli ollut asiaa vastaan, 'välttääkseen rettelöitä', mutta hän ja Estlander tekevät kaikki 'jotta Kaarlo leimataan herjaajaksi'!"

[12] Vaikka Albert Stenvallia neuvottiin toimittamaan yksinkertaiset pidot kutsutuille vieraille, tilasi hän Saksan emännältä mitä komeimmat, niin että menoihin tarvittiin lisää 115 mk. Vajaus täytettiin siten että ystävien kesken kerättiin 5 mk mieheltä. Ne jotka täten ottivat osaa Kiven hautauskustannuksiin olivat: A. Almberg, E. Aspelin, J. V. Calamnius, O. W. Churberg, W. Cronström, A. Boehm, K. Elmgren, P. Ervast, W. Forsman, E. A. Forssell, B. F. Godenhjelm, A. Hagman, K. F. Ignatius, A. W. Jahnsson, Y. Koskinen, J. Krohn, V. Löfgren, E. Nervander, F. Perander, Th. Rein, C. G. Svan ja E. E. Åström.

[13] Morgonbladetin alakerrassa painettu Lean ruotsinnos ei mainittavasti vähentäne syytä huomautukseen.

[14] Lehden teatteriarvostelija 1875 vuoden loppuun oli tämän kirjan tekijä.

[15] Nti Laguksen suuri menestys herätti Ruotsalaisen teatterin puolella ajatuksen "ryöstää", se on houkutella hänet suomalaisilta! Vaikka ei laulajattaren kiintymystä suomalaiseen asiaan vähääkään epäilty, sai tämä kuitenkin kiiruhtamaan hänen opintomatkaansa ulkomaille.

[16] Aug. Aspegren ja nti Toikka, jotka Porissa olivat menneet kihloihin, viettivät teatterin ollessa Helsingissä häitänsä 29 p. huhtik.

[17] Eräässä kirjeessä Emilie kertoo Koskisenkin lausuneen: "vähitellen väsyy niin, ettei enää jaksa taistella!" Ja kohta sen jälkeen hän jatkaa ikäänkuin selitykseksi: "Mitä sanoa kuopiolaisten anomuksesta saada ruotsalainen koulu? Kyllä herrassäätymme itsekkäisyys kuitenkin on suunnaton."

[18] Tavaststjerna sai operetistaan 200 mk, josta 70 meni "libretton" tekijälle. Säveltäjä pyysi sitte 100 mk. lisäksi joko palkkion korotuksena taikka "jonkinlaisena etumaksuna" vastedes suoritettavasta työstä.

[19] Anomus, jonka ovat allekirjottaneet Kaarlo Bergbom, Yrjö Sakari Forsman ja B. O. Schauman, sekä sääntöehdotus ovat kirjotetut suomeksi, mutta oheen on liitetty ruotsinnos kummastakin. Senaatin päätös on tietysti ruotsinkielinen, joten siis oikeastaan vain sääntöjen ruotsinnos vahvistettiin.

[20] Tulojen keskimäärä oli Helsingissä 531, Porissa 323, Tampereella 331, Hämeenlinnassa 270, Viipurissa 484 mk.

[21] Tämä lisäys johtunee siitä että, niinkuin Bergbomin ylempänä luettavasta kirjeestä näkyy, kaksi ruotsinkielistäkin kirjailijaa oli luvannut sepittää jotain teatterille.

[22] Seurahuoneen omistaja ja ravintolan hoitaja nti A. Svärd, jossa vuodet eivät olleet tukehuttaneet taiteellisia mielitekoja. Hän oli innokas seuranäytäntöjen harrastaja ja esiintyi itsekin näyttämöllä etupäässä — miesrooleissa. Teatterin jäsenille hän osotti erinomaista ystävällisyyttä.

[23] Tämän johdosta mainittakoon pieni seikka, joka on jättänyt jälkiä sen ajan sanomiin. Muuan kynäilijä kertoo Åbo Underrättelserissä (26/6 "Hajanaisia muistiinpanoja matkalla Suomessa"), että Vilho kekkereissä Joensuun (oikeammin Savonlinnan!) seurahuoneella olisi ivallisesti puhuen "fennomanian vastustajista" verrannut vastapuoluetta "ummehtuneeseen olueeseen" ja "kylmään kahviin". Tämän johdosta läksytetään Vilhoa ja koko seuruetta palstan pituudelta ja uhataan, että teatteriyritys on menettävä yleisön suosion, jolleivät näyttelijät ole politikoitsematta ja nöyrästi ajattele ainoastaan taidettaan! — Tositeossa oli Vilho innostuneesti puhuessaan kansallisesta kulttuurityöstä käyttänyt tuota vertausta silloisesta liberalismista eli dagbladilaisuudesta ja sillä herättänyt mielipahaa muutamissa kuulijoissa. Toisten mielestä oli puhe ollut sana ajallaan ja paikallaan. — Niin naurettavan vähäpätöinen kuin asia olikin nieli esim. Wiborgs Tidning suurella mielihyvällä koko palstan Å. U:stä.

[24] Rva Raan (valokuvan mukaan muovaeltu) muotokuva-mitaljoni luonnollista kokoa oli asetettu kasvien ja kukkien keskelle salin koristukseksi. Kuvan oli kahdessa päivässä tehnyt A. Tavaststjerna nuorempi.

[25] Saml. Arbeten V. s. 345.

[26] Rantasalmelta syntyisin; Tukholmassa opintoja harjottanut.

[27] Nti Alma Floman, nykyään lehtorin rva Jalava.

[28] Veuve Grapin, Musta Domino, Mignon ja Nummisuutarit tulivat joko vuosia myöhemmin taikka ei koskaan (Mignon) näytellyksi. Niiden mainitseminen osottaa kuinka suunnitelmia tehtiin ja täytyikin tehdä, vaikkei aina tietty mikä oli mahdollista toteuttaa. Nummisuutarien esitys esim. lykkääntyi alempana kerrotun kuolemantapauksen johdosta; Korhosta ajateltiin näet ensiksi Eskoksi.

[29] Paitse näitä Bergbomin jäähyväissanoja on Korhosen muistolle omistettu Fred. Cygnaeuksen sepittämä kaunis runoelma "Kaatunut etuvartija" (En stupad förpost, Saml. Arbeten IX. s. 174), joka oli painettu Morgonbladetiin samana päivänä kun vainaja haudattiin, sekä E. Nervanderin ennen mainittu kuvaelma (kts. I. s. 29).

[30] Aura Evelina Avellan oli senaatin kamaritoimituskunnan kamreerin K. K. Avellanin ja hänen puolisonsa M. G. Ekmanin tytär. Hän meni jo 1875 naimisiin kamarikirjurin, sittemmin kruununvouti L. A. F. Thuringin kanssa ja erosi teatterista, mutta esiintyi kuitenkin seuraavina vuosina silloin tällöin pienemmissä oopperarooleissa.

[31] Muistutamme tämän johdosta mitä ylempänä (s. 78) on kerrottu laulajattaren oman tiedonannon mukaan, nimittäin että hän ei ollut ulkomailla nähnyt niitä oopperoina joissa hän täällä esiintyi; luonnollisesti oli hän silti nähnyt toisia.

[32] Se on entinen nti Selma Heerman, joka juurikään Turussa oli mennyt naimisiin näyttelijä Artturi Lundahlin kanssa.

[33] Suomalaisen oopperan aikana esiintyi Morgonbladetissa useita eri arvostelijoita, joista vain pari alempana mainittua ovat tunnettuja Hagman näet hankki arvostelut toiselta tai toiselta asiantuntijalta ilman että muut tiesivät, kuka ne oli kirjoittanut.

[34] Ei, minä en toivu hämmästyksestäni.

[35] Parisilaisia pitsejä ja jalkineita.

[36] Pyydetty oli 20,000 markkaa (se on 12,000 mk seuruetta ja 8,000 orkesteria varten), vaikka saatiin 16,000. Samalla korotettiin Ruotsalaisen teatterin valtioapu 24,000:sta markasta 32,000:teen! — "Siis on tässäkin asiassa havaittava kuinka isällisen kohtuullisesti hallituksen apua annetaan ruotsalaisille ja suomalaisille maassamme. Huhu kertoo kuitenkin että toinen puoli senaatin talousosaston jäsenistä oli vastustanut mainittua korotusta ja päin vastoin vaatinut, että Ruotsalaisen teatterin valtioapu alennettaisiin siihen määrään, joka Suomalaiselle myönnettiin. Puheenjohtajan ääni oli ratkaissut." (U. S. 27/1 1875).

[37] Kun Törmänen kesäkuulla 1873 kirjeessä Bergbomille kiihkeästi pyysi päästä teatteriin — "ainoa haluni on tulla näyttelijäksi" — lähetti hän jonkinlaisena puoltolauseena seuraavan kirjeen, joka ansaitsee tässä sijan:

"Herra C. E. Törmäselle.

Näytelmäteoksenne Onneton Rakkaus on kielen puolesta selvää ja sujuvaa. Sen muusta arvosta en taida lausua muuta kun että se minusta nähden on tarkoitukseensa jotenkin sopiva ja ansaitsee painetuksi tulla. Parempaa kiitosta en tahdo senkin (sic!) tähden antaa, kun tiedän, minkä onnettoman vaikutuksen ylenvarhainen kiitos osaksi on tehnyt Wecksellille ja Stenvallille (Kivelle), josta Jumala Teitä ja meitä kaikkia armollisesti varjelkoon, ja tosin varjeleekin jos hänessä pysymme. Laulupalaset näytelmässänne tarvitsisivat runomitan vuoksi paikoin korjaamista, jonka dosentti Krohn hyväntahtoisesti kyllä tekisi, jos pyytäisitte häntä siihen ja samassa tervehtäisitte häntä minulta.

Sammatissa 12 tammik. 1872.

Elias Lönnrot."

Tästä näkee että tällä näyttelijänalulla oli kirjallisiakin taipumuksia. Kumminkaan hän ei tietääksemme ole mitään alkuperäistä julkaissut, mutta sen sijaan tuli hänestä ahkera ja kykenevä suomentaja, joka on kääntänyt melkoisen osan seuraavien vuosien ohjelmakappaleista.

[38] Tämän teatterin oli ravintolanisäntä Kleineh 1860-luvun alulla rakennut Kaivopuistoon (siitä nimi "Parktheatern") kohta oikealle kädelle kun kaupungista päin tullaan puistoon. Se oli alkuaan maksanut yli 20,000 mk, mutta n. 1870 Kleineh möi rakennuksen kaikkineen päivineen Kaivopuiston johtokunnalle 700 mk:sta! Kauvan ei taidetemppeli kuitenkaan pysynyt uudenkaan omistajan käsissä, sillä ennen pitkää se revittiin ja rakennusaineet käytettiin uuteen — pesuhuoneeseen. Koristukset tulivat sitä vastoin Suomalaisen teatterin käytettäviksi Kuopioon.

[39] Preciosan kööreissä lauloivat: neidit Tilma Dahlström, Aurora
Engström, (?) Hedman, Augusta Johnsson, Sofie Moldakoff, Lilli Pauloff,
Betty Bongain, Gerda Ruuth ja Lilli Wiik sekä hrat (?) Braxén, G.
Händell, F. Inberg, H. Hyvärinen, (?) Kukkonen, (?) Lagerstam. (?)
Ruuth, A. Ticcander ja J. Snellman. Säestäjänä myötävaikutti rva Ida
Herckman ja laulunopettajana kauppias Strunck. — Bartholdus Simonis
näytelmässä avustivat lukiolaiset: Frans Alcenius, Theodor Guseff, K.
Hyttinen, Gust. Höök, Edv. Krook, A. Markkonen, Sam. Miettinen, Kaimund
Neiglick, Alb. Pfaler, K. A. Behnfors, Joh. Sarlin, Joel Weisell,
Jonathan Weisell ja Karl Virtanen.

[40] Vilhon puhe, joka mainitaan ylempänä s. 61, kuuluu aiheutuneen sentapaisista kokemuksista joista tekstissä kerrotaan.

[41] Helmikuussa oli Lydia Lagus kirkossa laulanut "O salutaris" ja huhtikuulla iltamassa, josta Neue Freie Presse puhuu kiittävästi. Nti Lagus oli esittänyt pari suomalaista kansanlaulua ja sanotaan hänestä "vakavalla työllä epäilemättä tulevan kelpo laulajattaren". Muuten mainitaan rva Prucknerin oppilaiden saksankielessä olevan huomattavissa "miellyttävä sointu puolan- ja suomenkielen välillä!"

[42] Ylioppilas, synt. 1852, kruununvoudin poika.

[43] Ruotsalaisen teatterin kapellimestari.

[44] Toisista kirjeistä saamme tietää, että H. D:n ryhmä oli äärettömän suutuksissaan Ida Basilieriin, sentähden että tämä esiintyi ainoastaan suomalaisella näyttämöllä. Elokuulla oli H. D:ssa kerrottu varmana asiana, että hän tulisi laulamaan ruotsalaisessa teatterissa. Mutta se oli erehdys; laulajatar ei ollut sitä luvannut eikä ajatellutkaan peruuttaa sopimustaan suomalaisen kanssa. Seuraus oli että tuo ryhmä pysyttäytyi kerrassaan poissa Parranajaja-näytännöistä. — Eräs ruotsinmielisten piireissä liikkuva nainen tiesikin kertoa, ettei vihamielisyys sillä taholla koskaan ole ollut niin katkera kuin tänä syksynä ja oli siihen syynä toiseksi Ida Basilierin menettely, toiseksi heidän tappionsa kansanvalistusseuran perustamiskokouksessa.

[45] Myöhemmin saatiin 199 istumapaikkaa, joista 50 tuolia à 2 mk.

[46] Kööreissä avustivat: (sopranot) rvat Jenny Kolis ja Augusta
Lindbohm; (altot) rva Guseff, neidit Hilja Landgren, Nina Antonoff.
(?) Rönnholm; (tenori) ylioppilas Nohrström; (basso) insinööri
Karstens.

[47] Jo 1872 oli Z. Topelius luvannut jotakin Suomalaiselle teatterille ja arvattavasti täyttääkseen sen lupauksen hän lähetti tekstissä mainitun kappaleen. Teos ei ollut uusi, vaan oli se 1867 alkukielellä esitetty Uudessa teatterissa. Lähetyksen ohella oli seuraava kirje:

22 jouluk. 1873.

"Neiti Emilie Bergbom.

Tässä lähetän Suomalaisen teatterin käytettäväksi "Brita Skrifvarsin", puoleksi itsekkäällä toivomuksella, että kappale on paremmin menestyvä siellä kuin ruotsalaisella näyttämöllä.

Nimitys ja nimet voidaan suomentaa samoin kuin muukin; kumminkin soisin näkeväni uuden muodon ennen kuin se on lopullisesti ratkaistu.

Kappaleen huono menestys johtui sekä näytelmästä että esityksestä. Olen muutamilla pienillä korjauksilla koettanut antaa tarkemmat rajapiirteet Richardsonin utuhaamulle.

Juuri tähän suuntaan suurikykyinen Lotten Raa ei ollut nähnyt Britan pohjalaista tyyppiä. Jos hän olisi nähnyt sen, hän olisi ymmärtänyt, että semmoisen naisen täsmällinen, aina itsetietoinen, aina selväjärkinen luonteenlaatu itse intohimossakin pysyy joissakin määrin tyynenä eikä koskaan tule haavemieliseksi. Hän oivalsi mainiosti keskittää lakoonisen sanan, mutta näytteli enemmän Maria Tudoria kuin Brita Skrifvarsia.

Rooli on vaikea, myönnän sen mielelläni, mutta ei mahdoton.

Erik Schriveriä varten en toivo parempaa esikuvaa kuin nerokas Fritiof
Raainme.

Richardsonin rooli meni aivan hukkaan — ja siihen nojaa kuitenkin antiteesi. Tämä mies on kalpea, mustapukuinen, synkkä, mutta voimakas sotilas, joka kädet ristissä, liikkumatta katselee menehtymiskohtausta, ja jäähtyy samassa määrässä kuin Brita lämpenee. Hän päättää alakuloisella, maailmaa ylenkatsovalla hymyllä.

Black luonnistuu parhaiten siltä, joka on nähnyt tyypin. Roolin lopussa olen asettanut hänet paremmin rajoihinsa.

Mieltäkiinnittävää on kuulla kuinka roolit jaetaan.

Kun näytelmä on suomennettu, saanen ruotsalaisen tekstin takaisin. Tuli mieleeni että kenties lähetän sen Tukholmaan.

Hyvää joulua toivottaa

kunnioittaen ystävyydessä

Z. T."

[48] Useista tiedoista olemme kiitollisuuden velassa maanviljelijä Kustaa Kiipulalle.

[49] Isä Antti Ahlberg, hänkin syntyään Janakkalasta, oli Helsingin—Hämeenlinnan rautatien rakennustöissä jonkinlaisena neljännysmiehenä siihen määrään herättänyt insinöörien huomiota, että hänelle uskottiin Leppäkosken rautatiesillan rakentaminen, jonka perustamistyöt olivat tämän rautatien vaikeimpia ja sittemmin hän rakennusmestarista tuli ratamestariksi Leppäkosken asemalla, jossa toimessa pysyi noin 30 vuotta; äiti Charlotta Lindroos postiljoonintytär Hämeenlinnasta ja ennen naimistaan emännöitsijä Lepaan kartanossa. Lapsia heillä oli kuusi: kaksi tytärtä (toinen lapsi-ijässä kuollut) ja neljä poikaa.

[50] Näytäntö tapahtui 11/1 1874 Sipilän tilalla. Muut esiintyjät olivat: ensimäisessä näytelmässä ylioppilaat Lehrbäck ja A. Borg, toisessa ylioppilas Puustinen ja nti A. Kerkkonen (myöh. rva Foudila) sekä kolmannessa eläinlääkäri Aulén, ylioppilaat Itkonen ja A. Borg, nti Kerkkonen y.m. — Saman vuoden huhtikuun ja lokakuun seuranäytelmissä näytteli Ida Aalberg Leonoraa Holbergin huvinäytelmässä Ei ole aikaa ja Liisaa Kiven idyllissä Yö ja päivä. Merkille pantava on että rakennusmestari Ahlbergkin esiintyi tyttärensä kanssa näissä kappaleissa ja sittemmin toisissakin seuranäytännöissä. Tästä saattanee päättää, että tytär oli isältään perinyt näyttämölliset taipumuksensa.

[51] Anna Charlotta Rinman, tukkukauppiaan tytär Oulusta, oli 18-vuotiaana alussa vuotta 1874 tullut oopperaan, josta kuitenkin pian erosi mennäkseen naimisiin. Nti Rinman oli Emmy Strömerin oppilas.

[52] Nti Sofie Strömer oli jo kesällä 1873, ollessaan sisarensa kanssa Norjassa, tullut tutuksi ja mennyt kihloihin insinöörin Donald Campbell Mackey Bonnevien kanssa.

[53] H. D:ssa (7/3) luettiin ikäänkuin tervehdykseksi kirje Turusta, jossa eräs nimetön tekijä, tunnustettuaan ettei hän ollut asiantuntija, kuitenkin lateli puolitoista palstaa moitteita ja ilkeyksiä oopperaa vastaan, päättäen sillä, että "nti Strömer yksin oli suomalainen ooppera".

[54] Kaunis ja henkevä tyttö.

[55] Jaromir Hrimaly (urkurinpoika Pilsenistä, synt. 1845), joka usein mainitaan näissä kirjeissä, oli syksystä 1874 v:een 1878 suomalaisen ooppera-orkesterin jäsen. Hän oli etevä sellonsoittaja ja oli "solosellistinä" toiminut Amsterdamissa, Bilsekonsertti-soittokunnassa Berlinissä ja Pragissa ennen kun hän 1872 tuli Helsinkiin (Uuteen teatteriin). — Nuorempi veli Bohuslav Hrimaly (synt. 1848) oli oikeastaan viulunsoittaja, mutta oli 1872 alkanut toimia kapellimestarina, ensin Pragissa ja Pilsenissä ja otettiin veljensä välityksellä 1876 Suomalaisen oopperan palvelukseen, jossa pysyi v:een 1878, jolloin meni Uuteen teatteriin.

[56] Laivamatkalla Päijänteellä nti Alma Floman (nyk. rva Jalava) oli laulavien Tammisaaren seminaristien joukosta "löytänyt" ihanan alttoäänen, jonka omistaja oli nti Sofie Vestberg Vaasasta, ja hän kehottaa Emilie tätiä vaasalaisten tuttaviensa kautta kuulustelemaan, eikö nti haluaisi tulla oopperaan.

[57] Maria Sofia Eschner Turussa, k. 1877.

[58] Rva Engdahl meni syksyllä Ruotsalaiseen teatteriin.

[59] Keväällä (3/4) oli nti Ingman kirjoittanut Parisista Emilie Bergbomille: "Parin vuoden päästä [kun olen päättänyt opintoni] olen kiitollisuudella ja ilolla noudattava tarjomusta saada laulaa kotimaisella näyttämöllä, joka kauvan on ollut toivojeni päämäärä." Vuoden päästä hän esiintyi ensi kerran.

[60] Matka Savonlinnaan tapahtui tietysti siellä 30 p. heinäk. vietettävää Olavinlinnan 400-vuotisjuhlaa varten.

[61] Ottaisitteko kelpo tenorilaulajan lokak. 1 p:stä maalisk. 31 p:ään, palkka 3,500 markkaa ja yhden näytännön tulot. Koettaisin saada hänet. Vastaus kohta sähköteitse.

[62] Jos hän on hyvä laulaja ja osaa muutamia rooleja, otamme hänet näillä ehdoilla.

[63] Muotokuvasta on Edelfelt 29 p. helmik. kuitannut 500 mk.

[64] Nti Alma Wikström oli syksyllä tullut oopperaan. Hän oli syntynyt Turussa, vahtimestarin tytär, 21 v. vanha, käynyt kotikaupungissaan tyttökoulua ja sitten kolme vuotta Jyväskylän seminaarissa, josta kutsuttiin Suomalaiseen teatteriin.

[65] Kirjeessä tekijälle mainitsee Wahlström, että köörit olivat erittäin voimakkaita; kaikkiaan myötävaikutti oopperassa yli 80 henkeä! —

[66] Ei liene enää mahdollista saada todistetuksi kuka kirjoittaja oli, mutta huomautamme kuitenkin että esitystapa muistuttaa J. V. Snellmania. Lukija verratkoon tätä kirjoitusta siihen J. V. Snellmanin arvosteluun rva Achtésta, joka on kokonaisena otettu seuraavaan lukuun: yhtäläisyys on meistä täydellinen.

[67] Semmoista en ole koskaan nähnyt enkä kuullut.

[68] Rva Achtésta on tässä mainittava, että hänen ensimäinen tyttärensä Aino syntyi 23 p. huhtik. 1876. Se selittää miksi laulajatar tänä keväänä oli esiintymättä.

[69] Yksityisen kirjeen mukaan oli kukkavihkojen luku 176!

[70] Pietarissa teatteriin tutustui 26-vuotias värjärinpoika, kauppapalvelija Julius Nikolai Glantz, joka 1 p:stä toukok. rupesi seurueen jäseneksi. Hän oli suomalaista sukuperää ja otti näyttelijänä nimen Kiiltonen. Mainittavia taiteellisia lahjoja hänellä ei ollut ja niinä kolmena ja puolena vuotena, jotka hän oli teatterissa, hän näytteli ainoastaan vähäpätöisiä osia, mutta hän avusti järjestystoimissa ja kuiskaajana.

[71] Ylempänä (s. 199) mainitsee Emilie Bergbom antaneensa kappaleen Christersonille suomennettavaksi, mutta laskuista nähdään että ylioppilas U. von Schrove sai siitä maksun (75 mk). Käännös on tästä päättäen jälkimäisen tekemä.

[72] Eräästä kirjeestä otamme seuraavat rivit: "Poliitillinen maailma on ollut hyvin kiihoittunut T. K:n ja A:n polemiikin johdosta. Mielissä vallitsee terveellinen raittius ja rohkeus, jota kauvan on kaivattu fennomaaneissa. Sveesit ovat ehdottomasti alakuloisia. He eivät ole voineet puolustaa itseään tässä asiassa. Jos olet lukenut Dagbladia, niin huomaat itse että ääni on tavallista nöyrempi(!) [Toisessa kirjeessä sanotaan ruotsinmielisiä vimmastuneiksi; eräänä yönä heitettiin kivi sisään Yrjö Koskisen salin akkunasta]. Haluat varmaan tietää kutka ovat asiasta kirjoittaneet Morgonbladetiin. 'Otacksam' (kiittämätön) oli K. W. Forsman, lehden oma lausunto on Th. Reinin kirjoittama. Sekä Forsmanin että Reinin kirjoituksia on pidetty erinomaisina, vaikka ne minusta eivät ole keskinkertaisuuden rajaa korkeammalla. Toinen taistelukysymys on koskenut Hankoniemen obligatsioneja. Kysymys oli ylen tärkeä hallitukselle. Ratkaistava oli, olivatko obligatsionit velkakirjoja vai osakkeita. Edellisessä tapauksessa täytyi valtion lunastaa ne, jälkimäisessä saivat omistajat ainoastaan osingon puhtaasta voitosta. Pintapuolinen Dagblad katsoi niitä pitemmittä mutkitta velkakirjoiksi ja esitteli laajasti valtion velvollisuuden olevan tyydyttää velkojiaan — luonnollisesti ollakseen vapaamielinen. Mutta Morgonbladet esiintyy J. V. S:n kirjoittamalla oivallisella kirjoituksella ja ratkaisee asian. Jopa luullaan että tämä lehti määräsi hallituksen menettelyn." — Edelleen jännitti mieliä kysymys matemaattisen professorin viran täyttämisestä, jossa taas tavallinen yliopistollinen puoluejako tuli näkyviin, ja Mittag-Leffler vei voiton kotimaisilta hakijoilta. — Todistuksena suomalaisen puolueen virkeydestä mainittakoon, että "Suomalainen Klubi" perustettiin tänä keväänä; suomenmieliset ylioppilaat taasen harrastivat ruotsalaisten nimiensä muuttamista suomalaisiksi, vaikkei vielä suurempia tuloksia saavutettu.

[73] Kotimaiset taiteilijat olivat todella uskollisia Suomalaiselle oopperalle. Uusi ruotsalainen johtokunta koitti — niin kerrottiin — kaikin tavoin houkutella heitä puolelleen, vaikka turhaan, "Helst för en enda gång!" oli nti Fohströmiä pyydetty; mutta isä on vakuuttanut 'selvällä suomen kielellä', että siitä ei tule mitään. Rva Achtélle oli tarjottu 10,000 markkaa 'tahi enemmän', jos hän tahtoo, mutta vastaus oli kieltävä. — Tämän yhteydessä mainittakoon, että muutaman tenorin Ruotsista sanottiin vastanneen, kun hänelle tarjottiin paikkaa Ruotsalaisessa teatterissa: "jos tulen Suomeen, niin menen tietysti Suomalaiseen oopperaan, jossa kaikki etevämmät taiteilijat esiintyvät".(!) (Kaikki yksityisestä kirjeestä).

[74] Virheetön luettelo ei ole, sillä muun muassa ovat Kristiinankaupungissa annettujen kolmen näytännön ohjelmat tuntemattomia.

[75] Talvella 1875 Holm oli Wienissä, jossa hän käytti eri opettajia ("kolmas" oli Loewy). Nti Lagus kirjoitti, että he aina väittelivät keskenään, sillä heillä oli kaikissa asioissa erilaiset mietteet; kumminkin Holm oli luvannut hänelle, että hän (jos hänestä laulaja tulee) on esiintyvä Suomalaisessa oopperassa.

[76] Tämä tuuma raukesi tyhjiin, luultavasti sentähden että oopperan vastoinkäymiset tukehuttivat halun antautua epävarmaan yritykseen. — Keväällä 1875 oli Suomalaista oopperaa kehotettu tulemaan Pietariin, jossa se olisi saanut esiintyä Maria-teatterissa, ja myöskin Norrköpingiin Ruotsiin.

[77] Niilo Kiljander oli värjärimestarin poika Lappeenrannasta, synt. 1851, ylioppilas 1871. Harjotettuaan soitannollisia opintoja Helsingissä matkusti hän syksyllä 1873 Tukholmaan ja rupesi musikaalisen akatemian oppilaaksi. Joulukuulla 1876 hän siellä suoritti urkurin sekä laulun- ja soitannonopettajan tutkinnon.

[78] Jaakko Passinen, maanviljelijän poika Kauhavalta, synt. 1852, harjotti lauluopintoja Tukholmassa vuosina 1875-76 ja 1877-78.

[79] Palacky, "böhmiläisen historiankirjoituksen isä", tsekkiläisen kansallisliikkeen perustaja, se on tsekkiläisten Snellman.

[80] Kuinka ääretön suomenkielen halveksiminen tähän aikaan ja tässä tilaisuudessa oli, näkee siitä vastalauseesta, jonka 137 kansalaista maamme eri osista julkaisivat U. S:ssa 19 p. heinäk. Siitä seuraava ote: "Kun Suomen valtio suurella raha-avulla otti osaa tähän toimeen, oltiin vakuutettuna, että siitä syntyisi täydellisesti kansallinen näyttely, joka ulkomaalaisten silmissä nostaisi kansallisen arvomme ja kohottaisi oman luottamuksen itseemme."

"Vaan vakuutuksessamme olemme pettyneet, toivomme eivät toteutuneet. Kohta kun kuulimme kertomuksen näyttelyn avaamisesta, muuttuikin jo mielemme raskaaksi, koska tämä julkinen toimi oli niin vieraanmuotoinen, kuin ei se olisi Suomessa tapahtunutkaan; ei sanaakaan suomenkieltä siinä lausuttu. Tämä raskas mieli on muuttunut katkeraksi harmiksi, kun itse olemme käyneet näyttelyä katsomassa. Kaiken mitä suomenkieleen tulee olemme nähneet niin laiminlyödyksi, että hämmästyksellä kysymme, onko tämä ollenkaan suomalaisia varten toimeenpantu. Vaikka kyllä sanomalehdissä ilmoitetaan, että suomenkielisiä luetteloita saa näyttelyhuoneen ovella ostaa, ei niitä kuitenkaan ole olemassa! Tämä puute tulee vielä tuntuvammaksi sen kautta, että suurin osa näyttäjistä ei ole näyttelyesineillensä pannut ilmoituksia maan molemmilla kielillä. Toimikunta näet on heittänyt tämän tärkeän asian näiden omaan mielivaltaan eikä ole sitten pitänyt huolta heidän harhauksensa oikaisemisesta. Onnenkauppaa on sekin, jos näyttelyhuoneessa olevilta palvelijoilta voi saada suomalaista vastausta kysymyksiin. Seuraus tästä on että suuren suuri joukko kansalaisia, jotka ovat käyneet tässä Suomen pääkaupunkiin toimeenpannussa näyttelyssä, ei ole monesta näyttelyesineestä voinut saada minkäänlaista selkoa ja toisista taas on saanut aivan hämäriä tietoja. Näistä kävijöistä ovat useimmat joko omilla varoillaan tai kuntien kustannuksella tehneet pitkän matkan, joka on heiltä mennyt melkein aivan hukkaan. Sen vaan ovat huomanneet, että se kieli, joka kansan varsinaisena kielenä pitäisi olla etupäässä, melkein kaikkialla on sysätty syrjään."

"Tätä nähdessämme saattaa meitä kansallistuntomme häpeämään ulkomaalaisten ja itsemme edessä." — —

Samaan aikaan väiteltiin sanomissa siitä, olivatko junankuljettajat, vaikka osasivatkin suomea, velvolliset vastaamaan kysymyksiin, joita matkustajat tekivät tällä kielellä. Eräälle matkustajalle, jolle muuan junankuljettaja oli kieltäytynyt vastaamasta suomeksi, oli kaksi asemapäällikköäkin sanoneet, että junankuljettaja oli oikeassa! — Olemme maininneet nämä seikat, koska ne räikeässä kuvaavaisuudessaan tekevät sangen ymmärrettäväksi, että ruotsinmieliset halveksivat suomalaisia teatteriharrastuksia. Mahtoihan heistä olla mielettömintä maailmassa vaatia suomenkielelle oikeuksia taiteen alalla, kun ei sillä ollut mitään oikeuksia käytännöllisessä elämässä.

[81] Bergbomin kirjoittamasta välikirjan alustelmasta näkyy, että Hrimalyn tuli toimia yhdessä ja vaihdellen Achtén kanssa. Kumminkin lienee edellisen kanssa sopimus tehty jälkimäisen tietämättä, ja tästä Achté — syystäkin — loukkaantui ja se taasen aiheutti, että taiteilijapari Achtén ja oopperan väli rikkoontui taikka höltyi. Käytettävänä olevat kirjeet eivät asiasta anna muita tietoja kuin mitä jo ennen on mainittu (kts. siv. 198, muist.), että nimittäin Jaromir Hrimaly se oli joka suositteli veljeänsä Bergbomille.

[82] Illan tulot tekivät 2,906 markkaa!

[83] Koska meillä yksityisessä kirjeessä (Wahlströmiltä tekijälle) on seikkaperäisempi esitys keisarillisten teatterissa käynneistä, otamme sen tähän:

"Vehkeiltiin voimien takaa. Sveesit tahtoivat saada keisarin luokseen, me samoin. Valtuusto esiintyi välittäjänä. Sen ehdotus yhteisestä juhlanäytännöstä herätti kuitenkin vaikeuksia ruotsalaisen johtokunnan puolella. Vihdoin selveni että kummankin teatterin oli esiintyminen itsenäisesti. Mutta kuinka saada keisarilliset Arkadiaan? siinä kysymys. Adlerberg, valtuusto y.m. olivat ruotsalaisen teatterin puolella. Meillä ei ollut ketään, siksi kun muistettiin rva Karamsin. Nti Emilie meni hänen luokseen ja puhui tähän tapaan: 'Te olette maamme ylhäisin nainen, seisotte lähellä valtaistuinta, olette nainen, jota H. M:nsa kuuntelee, ottakaa kotimainen taide käsiinne ja esitelkää suomalainen ooppera hänelle ja hänen korkealle perheelleen.' Vanha rouva ihastui ja teki voitavansa. Kumminkaan keisari ei kunnioittanut meitä käynnillään, niinkuin sanomista tiedät. Hän oli kyllä luvannut tulla, mutta sähkösanoma pakotti hänet palaamaan Pietariin, syystä kun Odessassa tai Kiewissä sotilasmeteli oli syttynyt serbialaisten hyväksi. Hallitsijan poika jäi kuitenkin eikä hän sitä katune. — Olimme parhaimman mukaan valmistaneet Arkadian. Lämpiö oli koristettu kasveilla ja matoilla sekä jätetty perintöruhtinaan käytettäväksi. Hän tulee puolisonsa ja seurueensa kanssa; talon ja seurueen johtokunnat frakissa ja valkoisissa huiveissa vastaanottamassa. Hän samoin kuin hänen ylhäinen puolisonsa tervehtii ystävällisesti meitä kaikkia. He lähestyvät aition ovea, jossa B. O. Schauman seisoo ja ojentaa Dagmarille erinomaisen kauniin kukkavihon, lausuen: 'Suvaitkaa vastaanottaa tämä kukkavihko kiitollisuuden ja ihailun osotteena siltä osalta kansaa, joka puhuu suomenkieltä.' Kun he astuvat aitioon, orkesteri virittää venäläisen kansallislaulun. Sen aikana kaikki seisovat, jonka jälkeen hurraa kaikuu salongissa. Korkeat vieraat kuuntelevat esityksiä jännitetyllä mielenkiinnolla; molemmat taputtavat hyvin usein käsiään, jopa huutavat neljä kertaa bravo, bravo! — Oltiin onnellisia ja kokoonnuttiin oopperakellariin juodakseen perintöruhtinaan ja hänen puolisonsa malja — Luonnollista on ettei koomillisia piirteitä puuttunut. Niin esim. oli Dagmar unohtanut jonkun päällysvaatteen jälkeensä. Vahtimestari otti sen ja sanoo perintöruhtinaalle suomeksi murtaen: 'äta vass' s.o. tämä on teidän!"

[84] Kirjeessä 21 p:ltä toukok. oli K. A. Winterhjelm rouvansa puolesta ehdottanut, että näyttelyn aikana toimeenpantaisiin suomalaisia puhenäytäntöjäkin, joihin tämä ottaisi osaa. Ruotsalaisessa teatterissa vieraili näet samaan aikaan Tukholman kunink. teatterin jäsenet Fredriksson ja nti Åberg, ja rva Winterhjelm olisi mielellään kilpaillut heidän kanssaan. Kun kirje saapui Helsinkiin, olivat Bergbom-sisarukset ulkomailla, ja kun se tuli heidän käsiinsä, oli liian myöhäistä ruveta muuttamaan valmiita suunnitelmia.

[85] Ennen mainitun (I, s. 141) Taavi Hahlin veli. Veljesten vanhemmat olivat Mäntyharjun rovasti A. G. Hahl ja hänen vaimonsa Maria Fredrika Tavaststjerna.

[86] Fredr. Cygnaeuksen tilauksesta nti Alma Engblom seuraavana talvena maalasi Dunckerin muotokuvan, joka säilytetään Cygnaeuksen galleriassa.

[87] U. S:ssa (24/7) luettiin "Mikkeliläisen" allekirjoittama pätkä, jossa sanotaan Mikkelissä niin suositun näyttämötaidetta, että hyvästi viihdyttiin teatterissa, vaikka oli "niin vari, että muutamat heikkoluontoiset pyörtyivät". Samassa moititaan Jeppeä huonona ja vanhentuneena kappaleena sekä sitä että annettiin vain 10 eikä 12 näytäntöä, mikä muka oli Vilhon syy. — Kun seurue lähti Mikkelistä, jäi Kallio sinne, ja Vilho kirjoittaa myöhemmin kuulleensa, että tämä olisi aikaansaanut hyökkäyksen häntä kohtaan.

[88] Tarkoittaa tietysti niitä perin kohtuuttomia ja kaikkea ymmärtämystä ja myötätuntoisuutta puuttuvia arvosteluja, joilla A. Ahlqvist sekä suomen- että ruotsinkielellä oli ahdistanut Kiveä.

[89] Kirjailija Martti Vuori.

[90] Nti Ingeborg (Inga) Malmström, 18-vuotias, oli pastori K. R. Malmströmin ja nti Hélène Conradi, 17-vuotias, merikapteeni J. J. Conradin tytär.

[91] Tahtoisin näyttää sinulle kaikki mitä sisässäni on, mutta kohtalo ei sitä salli!

[92] Kuvaavaa ajalle on että uusmaalainen osakunta julkisesti ilmoitti paheksuvansa mielenosotusta, samalla saattaen yleisön tietoon ettei kukaan sen jäsen ollut ottanut siihen osaa(!) — Sitä ennen oli saman osakunnan klubissa eräs sen jäsen ja kuuluisa taiteilija maalannut irvikuvan Ekmanin taulusta "Väinämöisen laulu", varustaen maalauksessa kuvatut haamut tunnettujen Suomalaisen teatterin ja oopperan jäsenten kasvoilla. Tätä irvikuvaa näyteltiin laulaessa tilapäistä runosepustusta, josta ainestemme joukossa on kaksi toisintoa — kumpanenkin sitä laatua ettei painattamista voi ajatellakaan.

[93] Nti Amanda Carlsson oli Helsingistä kotoisin, työmiehen tytär.

[94] Näytännössä tapahtui pieni onnettomuus, joka ei kuitenkaan häirinnyt tunnelmaa. Kun Navrátil silmät sidottuina astui alas näyttämön perällä olevia portaita, nämä sortuivat maahan. Sentähden täytyi hetkeksi laskea esirippu. — Joku leikinlaskija sanoi tämän johdosta, että Suomalainen teatteri nähtävästi tarvitsee parempaa aineellista kannatusta.

[95] Kirjoitus on Morgonbladetissa merkitty tähdellä *, samalla merkillä kuin muut tämän ajan arvostelut oopperanäytännöistä. Näiden tekijä oli Snellmanin poika, silloinen filos.-maisteri (nyk. esittelijäsihteeri) J. L. Snellman. Tekijä tahtoi pysyä salassa, vaikkei se kokonaan onnistunut. B. O. Schauman, joka oli suomalaisen teatterin innokkaimpia ystäviä ja rva Achtén taiteen ihailijoita, ihastui niin Snellmanin kirjoitukseen, että hän painatti sen erikseen lahjottaakseen siitä kappaleita tuttavilleen. Nyt se tavataan painettuna J. V. Snellmanin kootuissa teoksissakin (Saml. Arb. IX s. 151).

[96] Esimerkkinä mainitsemme, että toisessa näitä konsertteja Ida Basilier lauloi aarian Traviatasta ja ruotsalaisen kansanlaulun "Klara stjärnor", jota itse säesti y.m., Naëmi Ingman aarian Robert Paholaisesta, Bruno Holm kavatiinan Tsaari työmiehenä oopperasta, Jaakko Passinen romanssin Fra Diavolosta, Nti Basilier ja Passinen Misererekohtauksen Trubadurista. Hrimaly oli säestäjä.

[97] Rainer Vuorio (Forsberg), nimismiehen poika Leppävirran pitäjästä, synt. 1856, ylioppilas.

[98] Valitettavasti tämä arvostelu ei ollut ainoastaan ensimäinen vaan viimeinenkin siinä lehdessä. Pari päivää myöhemmin tuomittiin näet Golos kahden kuukauden vaitioloon!

[99] Kohta sen jälkeen kun tämä arvostelu oli julkaistu aikakauskirjassa, kohtasi sitä senssuurin puolelta samanlainen rangaistus kuin ennen Golosta. Hra Golovin ei kumminkaan hämmästynyt; hän kirjoitti vielä kolmannen arvostelun, joka painettiin aikakauskirjaan Sewernaja Swjäsda.

[100] Tietysti oli muitakin syitä, miksi erittäin ruotsalainen yleisö lakkasi käymästä Arkadiassa. Mainitsemme vain Yölepakko-jutun (kts. ylemp. s. 287). Jalava lausuu muistoonpanoissaan, että pääkaupungin ruotsinkiihkoinen yleisö Yölepakko-jutun jälkeen "melkein tykkänään lakkasi käymästä Suomalaisessa oopperassa, vaikka siellä esitettiin kappaleita semmoisia kuin Hugenotit, Taikahuilu, Fidelio y.m. Sitä vastoin voitiin esim. Matami Angotin tytärtä Uudessa teatterissa antaa enemmän kuin 25 kertaa eli, niinkuin Hbl. sanoi, Helsingin yleisö vietti hopeahäitään Matami Angotin tyttären kanssa."

[101] Tarkoittaa nti Elfvingin tekemiä paperikukkia, joita käytettiin koristustarpeisiin.

[102] Kirjoitus on osa pitemmästä sarjasta, jossa kuvataan suomalaisuuden kehitystä kymmenen vuoden kuluessa. Nimimerkkiä ei ole, mutta maisteri O. W. Forsman, joka vuonna 1877 oli lehden päätoimittaja, on hyväntahtoisesti ilmoittanut, että tekijä oli E. G. Palmén.

[103] Luultavasti tarkoitetaan tällä sitä poikamaisuutta, josta olemme kertoneet I. s. 273 (muist.) ja joka tapahtui ennen suomalaisen näyttämön perustamista.

[104] Samaan aikaan kun venäläisten vuokrasopimus Arkadian entisten omistajain kanssa oli loppunut, alettiin rakentaa venäläistä teatteria Boulevardin varrella.

[105] Morgonbladet, joka myöskin painatti kirjoituksen, liitti tähän kohtaan seuraavan muistutuksen: Tässä täytyy meidän esittää vastalauseemme tekijän meidän mielestämme aivan väärää syytöstä vastaan. Vihollismielisyyden ylläpitämiseen ei suinkaan sanomalehdistöllä ole pääsyy, vaan erinäisillä syrjäkunnilla (kotterier) yleisössä.

[106] Ruotsalaisessa lehdessä Nya Dagligt Allehanda (1/5) Emil von Qvanten arvostelee ankarasti "Yölepakkoa", joka keväällä oli esitetty Tukholman Pienemmässä teatterissa. Sen johdosta hän myöskin koskettelee teatterirettelöitä Helsingissä. Hän asettuu ehdottomasti meidän ruotsinmielisten teatteripolitiikkaa vastaan, moittii sen offenbachinsekaista ohjelmistoa ja vihamielisyyttä suomalaista oopperaa kohtaan sekä ennustaa samoin kuin Topelius, että kolmas tulee ja ottaa kaikki haltuunsa. Siten syntyy sovinto! — Myöskin Aftonbladetissa julaistiin tähän aikaan kirjoitus "Kultuuritaistelusta Suomessa", jossa kerrotaan teatterikilpailusta. Järkevä kirjoittaja, joka käyttää valtiopäivä-asiakirjoja y.m. lähteenään, ei hyväksy ruotsinmielisten menettelyä ja ennustaa: jos ruotsalaisen sivistyksen edustajia vastaan syvä vastenmielisyys ja epäluulo leviää, ei se voi olla vaikuttamatta niihin ystävällisiin suhteisiin, jotka tähän saakka ovat vallinneet Ruotsin ja Suomen välillä.

[108] Nämä olivat pöytäkirjan mukaan: "Ruukinpatruuna A. Ahlström, kauppias R. Rissanen, maisteri E. Avellan, maanviljelijä H. Jaatinen, varatuomari E. Boehm, maisterit V. Löfgren ja K. Elmgren, lehtorit J. Krohn ja A. Streng, kamreeri A. V. Helander, maisteri J. Ekroos, eversti A. Järnefelt, majuri F. Cajander, kamreeri O. Avellan, professori Th. Rein, kauppias R. Lukander, tohtori Jaakko Forsman, kamreeri A. Tavaststjerna, vapaaherrat J. ja G. A. Gripenberg, tohtori K. F. Ignatius, professori Yrjö Koskinen, maisterit A. Boehm, O. W. Forsman ja C. W. Churherg, reviisori K. F. Wahlström, maisteri A. Almberg, lakitieteen kandidaatti W. Eneberg, maisteri O. Lilius, professori O. Donner, varatuomari G. Liukkonen, maisteri L. Neovius, lehtori B. F. Godenhjelm, luutnantti H. Liikanen, maisteri T. Hahl ja kirjanhoitaja J. Enlund." — Puheenjohtajana toimi Almberg ja pöytäkirjan teki E. Boehm.

[109] Kirje on Aug. Hagmanilta tekijälle. Se alkaa katsauksella suomalaisuuden asemaan 1877 vuoden valtiopäivillä ja on esityksen mottona Edvin Avellanin edellisenä iltana lausumat sanat: Omnia ruunt in pejus. Kaikki kuvataan yhtä synkästi kuin teatteriasiat tekstissä. Kieltämättä asiat olivatkin huonolla kannalla, mutta kentiesi ansaitsee mainita, että kirjoittaja tähän aikaan yksityisistäkin syistä oli sangen synkkämielinen.

[110] Tositeossa Wahlström lähinnä seuraavina vuosina oli rahastonhoitajana.

[111] Emilie oli kesäkuulla käynyt Turussa ja sieltä tultuaan jonkun ajan maannut sairaana.

[112] Heinäkuun 9. p. apteekissa alkanut tulipalo hävitti kokonaan kolme taloa ja vahingoitti kahta.

[113] Hilda Braxén, synt. Oulussa, nimismiehen tytär, oli tullut 19-vuotiaana syyskuulla 1876.

[114] V.t. lyseon lehtori, maisteri Hugo Ingelius. Muutoin toimi, Nervanderin tiedonannon mukaan, Å. P:n soitannonarvostelijana poliisikonttorin sihteeri, taitava urkujen soittaja, Emil Wahlman.

[115] Valitettavasti nti Conradi kivuloisuuden tähden ei enää voinut seurata oopperaa Helsinkiin, vaan erosi siitä.

[116] Lukuunottamatta kahta Alin pakinaa ja tekstissä mainittua muistutusta Å. U. ei muuta sisältänyt oopperasta kuin silloin tällöin tiedon: "Tänään esitetään" se ja se ooppera.

[117] Kuinka ruotsalaiset lehdet Helsingissä ja Turussa olivat samanmielisiä, huomaa siitä, että H. D. ei maininnut sanallakaan oopperan takaisin tulosta ja ensi näytännöstä. Vasta seuraavana päivänä arvostelija (se on tavallinen reportteri), kuultuaan yhden näytöksen, kertoi että näytäntö oli annettu ja käynyt epätasaisesti ja osottanut hätäistä harjotusta — vaikka tositeossa Martha sinä iltana oli sujunut erinomaisen hyvin.

[118] Kuinka puoluetunteet olivat herkät, todistaa se, että A. Schauman olisi ottanut osaa rahankeräykseen kaularengasta varten, jos siihen olisi kaiverrettu "suomalaisen taiteen ystäviltä", mutta kun kirjoitettiin "oopperan", niin hän ei voinut olla mukana!

[119] Aikomus oli kyllä ollut Porista lähteä Ouluun, mutta kun sieltä saatiin tieto että seurahuoneen sali oli vuokrattavana vasta elokuun keskivaiheilta, jäi matka kokonaan tekemättä.

[120] John Eliel Cajanus, synt. 1851, ylioppilas v:lta 1869, oli V. Cajanuksen nuorempi veli, joka 1870 esiintyi Jeanina Jeannetten häissä.

[121] Kirjeistä Bergbomille saadaan tietää, että Corsi, Dami ja Cotagni avustivat Holmia hänen tutkiessaan Don Juanin osaa.

[122] Että hallitus oli närkästynyt Ruotsalaisen teatterin ystäviin, ei ole kumma, sillä muun muassa Borgåbladetissa lausuttiin julkisesti ilo siitä, kuinka hallituksen tekemä fusiooniehdotus oli kumottu "hyvin mietityllä tempulla" (med ett välberäknadt schackdrag).

[123] Kirje päiväämätön, mutta nähtävästi kesäkuun viime päiviltä.

[124] Aie jäi toteuttamatta, luultavasti sentähden että Bergbomin Parisissa olo tuli paljoa lyhemmäksi kuin hän oli toivonut.

[125] Kirjeessä nti Elfvingille (25/7) Emilie kertoo asian ja mainittuaan "kunnon Ahlströmin" ystävällisen kirjeen hän lisää: "Olin niin liikutettu, että suorastaan aloin itkeä."

[126] Kolme kuukautta myöhemmin rva Seebach yhtä lämpimästi lausui saaneensa Suomesta oppilaan, jonka "sielussa hän oli tavannut muutamia omia jänteitään ja joka oli niin herättänyt hänen mielenkiintoansa, että hän nautinnolla haki esiin ja kehitti hänessä piilevät idut".

[127] Elias Kahra, synt. 1857 Alavudella, lukkarin poika, kansakoulun käynyt ja sitten soitantoa harjottanut Helsingissä, tuli jo 1875 syksyllä oopperaan, jossa suoritti pikku osia [Masetto Don Juanissa, Tuomari Marthassa, Wagner Faustissa, Notario Unissakävijässä, Notario Don Pasqualessa]; sitten puheosastonkin jäsen.

[128] Anton Kivinen (Franck), synt. 1858, kauppiaan poika Porista, käynyt kotikaupungin koulussa. Tuli tammikuulla 1878, mutta meni keväällä 1882 Helsingin ruotsalaiseen teatteriin; sittemmin hän vielä pari kertaa on ollut Suomalaisen teatterin jäsen.

[129] Kuinka intohimoinen kateus hiipi tämän innostuksen takana — siitä pieni esimerkki. Resetti-illan jälkeen sai nti Synnerberg erään rouvan ja neiden (Helsingin parasta "kermaa" — nimet jääkööt muistiinpanoihin tomuttumaan) laatiman kirjeen, jossa häntä kehotettiin menemään kiittämään rva Karamsinia kultakoristeesta, jonka tämä muka oli hänelle antanut. "Hakekaa suomalaisessa teatterissa, kyllä se sieltä löytyy." Kun laulajatar meni rva Karamsinin luokse, tämä sanoi ei mitään lahjottaneensa!

[130] Sopimus nti Fohströmin palkkiosta tehtiin vasta 22 p. jouluk. Silloin Almberg ja Wahlström kävivät asiaa varten hänen kodissaan. Laulajatar osotti heidät isänsä ja Augusta sisarensa luokse ja näiden kanssa sovittiin, että nti Fohström saisi 13,000 markkaa 25:stä näytännöstä. Jos hän laulaisi useammin, maksettaisiin siitä erikseen. Laulajatar sitoutui olemaan "tänä ja tulevana näytäntövuonna" laulamatta missään muussa Helsingin teatterissa kuin Suomalaisessa.

[131] Oikeudesta esittää ooppera maksettiin tekijäpalkkiota 300 ja kustantajalle Parisissa, Choudens père et fils, nuottien lainaksi saannista 800 frangia.

[132] Oopperain nimet ovat painetut kursiivilla silloin kun ne ensi kerran esitettiin, numero nimen jälkeen sanoo kuinka monta kertaa ooppera kunakin vuonna annettiin; numero sulkumerkkien välissä tarkoittaa että ainoastaan suurempia tai pienempiä osia oopperasta suoritettiin.

[133] Paitse Jeannetten häitten tekstiä ilmestyivät seuraavien oopperain sanat painettuina eri vihkosina: Trubaduri, Lucia, Norma, Fra Diavolo, Alessandro Stradella, Lucrezia Borgia, Faust, Fidelio, Hugenotit, Taikahuilu ja Don Juan. Jeannetten häitten suomentaja oli A. Rahkonen; toiset olivat A. Törneroosin (Tuokko) kääntämiä, joka sitä paitse lienee suomentanut useimmat painamattomatkin.