OUTO SERENADI.
Minä laulan sinulle hiljaa, mustiinverhottu Kuolema, kun sinä vihdoin saavut astuen syyskuun tähtien alla:
Niin ihanaa ompi sulkea lepohon silmät, jotka väsyneet ovat elämän kauneudesta, niin ihanaa ompi tuntea raukeiksi huulet, jotka huutaneet ovat rajuutta tuskan ja riemun.
Olet murheellinen, Kuolema, hyvä ja kaunis, olet lempeä ystävä, jolle voi uskoa kaiken, ja uupuneet unelmat viet sinä himmeään lepoon — siksi laulan sinulle hiljaa niinkuin yksin laulaa voi vain sille, joka on saanut ja ottanut kaiken — kun sinä kuolleitten kukkien seppele päässä kuljet ohitse syyskuun tähtien alla.