SYKSYINEN KUKKATARHA.
Nyt nousee syksyn usva mun ikkunani luo
ja tarhastani verkkaan se kaiken veren juo.
Kas, aamun sarastaissa ma vielä nähdä voin:
kuin liekit sammuvaiset on terät unikkoin.
Mut keltatäplät säihkyy jo orvokkien vyön
kuin syvät tähdet syksyn, sen sinimustan yön.
Ah sinä, joll' orvokin tuoksu kasvoillas
ja unikoiden liekkejä keväthameessas!
En löydä enää laulun ma villihunajaa
niin kultaista ja tummaa ja onnenhuumaavaa.
Nyt nousee syksyn usva mun ikkunani luo
ja tarhastani kohta, ah, kaiken veren juo.