HELLUNTAIVIRSI
Maan yllä on ääretön puhtaus, hyvyys.
Oi heleää hehkua taivahan sinen!
Mua hivelee versovan mullan syvyys
kuin katse pehmeä, samettinen.
Puut, pensahat, jotka mun tielleni luotiin,
ovat verhossa lehtien puhkeavain.
Oi tuulia, joita mun kuunnella suotiin!
Ne soittavat urkuja helluntain.
Näen kuitenkin katkeraa hymyä monta,
näen kahleita, kipua salaisten haavain,
näen tuhannen silmää auringotonta —
maan ihanuus pimeämmiksi ne saa vain.
Me kuljemme mustassa unessa täällä,
omat silmämme itkevät sokeuttaan.
Hänen Henkensä ei ole päittemme päällä:
meill' on kaipuu ja aavistus ainoastaan.
Haen kammion hiljaisuudessa salaa
Pyhän Raamatun kaikkien kirjaini alta.
Valosätein sen tummat puustavit palaa,
ja sen lehdiltä paistaa auringon valta.
Kun luen, käy humaus ylitse huoneen,
ja siipien suhina ylläni soi.
Minä tunnen valkean kyyhkysen tuoneen
Hänen armonsa, jota en ansaita voi.