MERI LEPÄÄ
Nyt meri lepää ulapoin
niin laakein, oudon tyvenin.
Pois hiljaa vaimennut on tuulen tohu.
Mut myrskyn henget ailakoivat
alla pinnan kristallin,
soi syntyvien hyökyaaltoin kohu.
Ja venheen, joka uskaltaa
sen vilpilliseen sylihin,
kuin kalan ahmaista voi aaltoin nielu.
Siell' levämetsät huojuu
kukin kummallisen loistavin,
ja nyyhkyttää ja nauraa meren sielu.