ONNI.
Maa liian kaunis, taivas liian kirkas on, sen sini liian väkevä ja polttavainen. Maan lapselle on armo ansaitsematon, jo täällä saada onni, autuus taivahainen.
Kuin jäinen puu, mi alastonna raukenee
tuoll' alttihiksi kevätpäivän syleilylle,
niin sieluni mun asunnoksi aukenee
nyt ilolle, ah, ikävöiden itketylle.
Kuink' onkaan suurin ihme yksinkertainen!
Vain haaveksia, rukoella hartahasti,
niin saapuu kaikki myötä hetken ainoisen,
ja malja kallis täyttyy kukkuroilleen asti.
Elämän riemu katsoo silmin palavin,
ne polttavat niin syvän, taivaan siintävinä.
Mit' ikävöisin enää, mitä kaipaisin?
Jo tulin liian, liian rikkahaksi minä.