UNEN VENHE.
Unen valkea venhe liukuu yli virran pyörtehien. Vesipisarat airoista siukuu kuin ketju hopeinen. Hämyss' silkkisen baldakiinin Uni soittaa harppuaan, ja laulelma lailla viinin hänen vuotaa huuliltaan.
Ohi rannat kiitää — vaihtuu kylät, palatsikaupungit, Pois helmaan usvien haihtuu huvilinnat ja temppelit. Tuoll' yli sammalmuurin kukat mantelin varisee… Uni silmin kaihoisin, suurin vain katsoo, hymyilee.
Pojanpäänsä kiharainen alas miettien kumartuu, Hän ihana on kuin nainen, lumihipiä, luumusuu. Kuin vuoripurojen juoksu, sävel soi hänen harpustaan, hyasintin ja syreenin tuoksu hänen leyhyy laulaessaan.
»Oi valtias», soutajat kysyy, »joko laskemme valkaman luo?» Niin kaukaisna katseensa pysyy, ei vastausta hän suo. Vesipisarat airoista siukuu kuin ketju hopeinen. Unen venhe iäti liukuu ohi Elämän rantojen.