KUOLLEET.
Onnelliset, onnelliset kuolleet, jotka alla mätäneväin lehtein itse verkkaan maaksi lahoatte! Leponne on niinkuin musta rauha saderaskaan, marraskuisen illan.
Onnelliset, onnelliset kuolleet!
Tärisytä intohimo ykskään
untanne ei majesteetillista,
piikit elon orjantappuroiden
enää otsaanne ei viillä veriin.
Onnelliset, onnelliset kuolleet! Keihäänhaava syvä kyljessänne voideltu on unhon narduksella, kädet kuumat, lävistämät naulain, kiedotut on unhon käärinliinaan.
Onnelliset, onnelliset kuolleet, jotka alla mätäneväin lehtein itse verkkaan maaksi lahoatte! Tuhatkerroin autuaammat sentään ootte, jollei ylösnousemuksen valo koskaan kohtaa silmiänne.