XI.
Kartanonhoitaja rangaistu.
Hegio oli jo aikaa huomannut, kuinka suuresti hän oli erhettynyt, kun oli ynsistellyt Cineasta vastaan. Heidän muistettavan yhtymyksensä jälkeen oli hän ruvennut tiedustuksiin ja nähnyt, että Cineas tosiaankin oli semmoinen, joksi hän oli sanonut itsensä, jopa vielä mahtavampikin. Hänen rikkautensa, hänen suuret tietonsa, hänen jalo sukuperänsä ja hänen maineensa tekivät hänen mitä etevimmäksi Romassa käviäksi. Jos Hegio olisi ollut jotakin muuta kuin oppimaton vapautettu orja, olisi hän näin kuuluisan miehen tuntenut. Ei myöskään hänen suojeliansa, Tigellinus, voinut kuin sanoa häntä kouhoksi ja vakuuttaa hänelle, että hän puolestansa mieluisammin tahtoisi Cineasta ystäväksi kuin vihamieheksi.
Labeon takaisin-tulo enensi Hegion hämmennystä. Sillä Labeo palasi voitonriemun ja kunnian-osoitusten tuoksinassa, suuren voiton julistajana, laakerikirjetten tuojana. Nero kerrottiin ottaneen häntä vastaan mitä kohteliaimmalla tavalla. Viran koroitus oli hänen tarjonansa, suosio ja edistyminen hovissa. Semmoisen miehen suhteen Hegio ei ollut mitään.
Kauppatuumiinsa oli hän menettänyt paljon rahaa ja menetti vieläkin. Mutta se summa, jonka hän oli ottanut Labeon rahavaroista, oli suuri ja kenties huomattaisiin tarkalla luvunlaskujen tutkimisella. Jos niiksi tulisi ja kaikki saataisiin ilmi, oli hänen rahat takaisin maksaminen. Hänen oli mahdoton paeta. Roman keisarikunnassa ei ollut karkureilla mitään turvapaikkaa. Hallituksen käsi ulottui kaikkialle; ja semmoinen mies kuin Cineas voi saada kiinni Hegion Roman valtakunnan äärimmäisistä osista. Jollei hän voisi rikostansa sovittaa, oli kovin rangaistus hänen edessänsä. Tigellinus ei ruvennut semmoisessa tapauksessa välittäjäksi. Jos semmoinen mies kuin Hegio onnettomuuteen joutui, ei todellakaan Tigellinus hänestä mitään piittaisi. Hegio ei voinut kuin jättää menetystapansa asianhaarain ohjattavaksi ja, jos hänen rahan-anastuksensa tulisi ilmi, palkita sen, sikäli kuin ne sen vaativat.
Viimein tuli päätös.
Eräänä aamuna kutsui Labeo häntä luoksensa ja hän totteli käskyä. Kumma kyllä, Hegio, vaikka hän muutoin oli hävytön, kammosi ja kunnioitti Labeota ja pelkäsi häntä enemmän kuin ketään muuta ihmistä maailmassa. Tuon vaikutti kenties hänen isäntänsä ruumiillinen etevyys, tämän kasvanto ja voima, tämän rautainen vartalo ja tukeva koko, taikka vaikutti tämän jäykkä romalainen luonto, tämän levoton jäntevyys ja masentumaton tahto. Juuri nämät ominaisuudet tekivät Labeon muista erinomaiseksi ja juuri näitä Syrialainen pelkäsi. Taikka oli tuohon kenties syynä joku salainen aavistus, että tämä mies kerta määräisi hänen kohtalonsa — joku selittämätön tulevaisuuden ennakkotunne, joku tietäjän kyky vasta tapahtuvien suhteen. Oli miten oli, Hegio kunnioitti Labeota; eikä hän koskaan, isäntäänsä kohdatessaan, katsonut tätä suoraan kasvoihin; vaan loi tavallisesti semmoisissa tiloissa silmänsä maahan, voimakkaamman luonnon valtaa tunnustaen.
Saapuville tullessaan Hegio havaitsi Labeon totiseksi ja ankarannäköiseksi. Kaikki oli tullut ilmiin, sillä Cineas oli kertonut Labeolle kaikki. Hegio huomasi pian, ettei ollut mitään toivoa. Jollakin tavalla, jota hän ei tuntenut, oli Labeo saanut tietää koko vajauksen.
Hegio päätti kohta mukaantua oloja myöten. Hän ei tietänyt, kuinka muutoin käyttää itseänsä. Labeon korkea asema teki kaikenlaisen riidan heidän välillään mahdottomaksi; ja Hegio oli päättänyt pahimmassa tapauksessa uhrata kaikki, sillä hän tiesi hyvin, ettei mikään muu keino auttaisi.
Kun siis Labeo näytti hänelle tilin omaisuudestaan ja kysyi häneltä erityisten rahasummain käyttämistä, Hegio vastasi, että hän oli kuluttanut sisääntulot kartanon hyväksi. Koko se rahamäärä, jonka Labeo luuli puuttuvan, oli tallella. Hänen kauppatuumansa eivät olleet juuri hyvin onnistuneet, mutta ei hän mihinkään tappioonkaan ollut joutunut. Kaikki oli säilyssä ja minä hetkenä hyvänsä saatavissa. Kuivankiskoisesti ilmoitti Labeo hänelle, etteivät semmoiset kauppatuumat olleet hänelle mieliksi ja ettei hänen kartanonhoitajansa saanut panna hänen rahojansa tämmöisellä tavalla alttiiksi. Hänen oli velvollisuus kerätä kaikki sisääntulot ja pitää huolta niistä, mutta hänen ei ollut oikeus ruveta kauppatuumiin eikä saattaa hänen rahojansa vaaran-alaisiksi hurjilla kauppavehkeillä Afrikan puolella. Kaikkiin, mitä Labeo lausui, vastasi Hegio suorasti, että kaikki oli tallella; ettei hän ollut ryhtynyt mihinkään hurjiin kauppavehkeisin; että hän ainoastaan isäntänsä eduksi oli kauppaa harjoittanut ja voisi vastata jokaisesta obolista. Asia päättyikin niin, että Hegio maksoi kaikki kaivatut rahat ja äyritönnä lähti isäntänsä talosta.
Äyritönnä, mutta koston tuumia täynnä. Sillä Labeo pani hänen pois; laski hänen häpeällä menemään; uhkasi tehdä lopun hänestä; kielsi häntä koskaan eteensä tulemasta; ja kaikki Hegion katkera viha virisi ja hän jätti kartanon, havaiten itsensä köyhtyneeksi mieheksi ja vannoen sydämessään, että hän kaikki nämät jollakin tapaa kostaisi, jos Vaiheettaret joskus hänelle siihen voimaa antaisivat.
Näin tuli Hegiosta ero.
Samana päivänä kuin tämä tapahtui, kävi Carbo Labeolla vieraissa. Hän kuuli asian.
"Vai niin, teidän konnanne on mennyt. Hyvä, antakaat hänen mennä ja liittäkööt hän ja Tigellinus onnensa yhteen. Tigellinus on oleva parempi isäntä kuin teidän jalo Labeonne. Voi näitä Syrialaisia! näitä Syrialaisia! kaupunki on niitä täynnä! Koko Syria on tullut Romaan ja tuonut tänne kielensä, menonsa ja tapansa, lyyransa ja tanssiattarensa. Tämä on Roman kirous. Enkö minä tehnyt oikein niitä paetessani? Pitääkö minun olla Romassa, kun Hegion vertaisille annetaan parempi sia pöydässä kuin minulle ja mahtavain suosio on heidän tarjonansa? Hänen kaltaisensa voivat edistyä siellä. Liehakoitsemalla ja imartelemalla he sukeltavat suurten perhetten luottamukseen, hoitavat näitten asioita ja katselevat halveksien rehellisiä, vanhan-aikaisia Romalaisia."
"Taisi häneltä mennä kaikki, mitä hänellä oli, tämän loven täyttämiseen", sanoi Cineas. "Ei suinkaan hänelle mitään jäänyt."
"Oho, hänellä on yltäkyllin — yltäkyllin. Eihän tuo herja liene suotta kauppavehkeinensä veijaillut. Ja olkoonkin köyhä, kyllä hän taas pian rikkaaksi pääsee. Hän lierittelee itsellensä jonkun muun luottamuksen. Nämät ne ovat, jotka tätä nykyä luikahtavat mahtavuuteen ja arvoon. Romasta ei ole rehellisten miesten olopaikaksi eikä köyhien, jos he ovat rehellisiä. Kaikkien köyhien Romalaisten täytyy muuttaa pois. Siitä on erä, ettei Roma ole koko maailma. Löytyy paljon paikkoja, jossa vanhan-aikainen yksinkertaisuus vielä menestyy. Meillä on Praeneste ja Gabii ja Tibur, joissa ei kenenkään tarvitse pelätä, että heidän rakennuksensa luhistuvat kokoon taikka palavat. Mutta Romassa asuu ihminen hengen kaupalla. No, suureksi osaksi pönkät kaupunkia pystyssä pitävät. Tarkastaja-koira määrää, että joku vaarallinen halkeama rakennuksen seinässä huolellisesti kalkitaan ja menee tiehensä. Seuraavana päivänä tuo vanha rakennus-raiska raukee ja rutaisee perheen hengettömäksi. Muista yöllisiä tulipaloja. Minun luullakseni Roma joku päivä kokonaan menee tuhaksi. Minua kummastuttaa, että se on niin kauan säilynyt. Mutta nyt on jouduttu siihen, että minä, kun välisti katselen kaupunkia kohden, näen kymmenkunnan taloja melkein joka yö yhtä monella eri taholla palavan. Tämä ei kelpaa köyhälle, sillä häneltä menee kaikki. Mutta rikkaalta tämä käy varsin hyvin laatuun. Jos rikas polttaa talonsa, jopa seuraavana päivänä kaikki hänen ystävänsä lähettävät hänelle kalliita lahjoja: — kuvapatsaita, koru-astioita, maalauksia, kulta- ja hopeakaunistuksia, kirjoja, vieläpä rahojakin. Nuot rikkaat saavat paremmat kalut kuin ne, jotka heiltä hävisivät; mutta jokainen ymmärtää heidän konnankoukkunsa. Kun Roma on palanut, rikkaat rakentavat sen uudestaan. Minä toivon vaan, että he kaikki yhdessä palavat."
"Romassa ei ole mitään järjestystä. Hämyssä ihmisparka lähtee hengen vaaralla liikkeelle. Silloin ikkunat avataan kahdalleen, hänen kulkiessaan, ja raskaita saviastiain kappaleita viskataan niistä kadulle. Minä tunnen aina itseni kiitolliseksi, kun näen, että ainoastaan astiain kappaleita nakataan ulos. Mutta tämä ei ole mitään. Ollaan hengen vaarassa paljoa pahemmistakin syistä. Yötistä aikaa on kaupunki rosvojoukkojen vallassa, jotka päihtyneinä ja viinanhaluisina kähäjävät pitkin katuja. Jos he tapaavat rikkaan miehen, jolla on pitkä jono saattajia, tietävät he hyvin pysyä kaukana hänestä; mutta jos he kohtaavat yksinäisen ihmisrukan, silloin he karkaavat häneen, ja kaikki mitä hän saattaa pyytää taikka rukoilla, on se, että hänen sallitaan lähteä kotiin, hammas taikka kaksi jälellä suussa. Tämä asianlaita on nyt huonompi kuin koskaan ennen. Nuoret miehet tekevät sitä alituiseksi työksensä. Tuommoinen ei saa olluksi, jollei hän ole ketään maahan kapistanut; uni ei tule mielipahalta öisiin hänen silmiinsä. Ylhäisimmät ovat pahimmat; enkä minä pelkää sanomasta, että Caesari on kaikista pahin."
"Caesari!" lausui Cineas. "Aiotko sinä sanoa, että Caesari kuljeksii pitkin katuja ja hätyyttää ihmisiä?"
"Hämmästyttäneekö mikään, mitä Caesari tekee?" vastasi Carbo tuiman katkeralla äänellä. "Onko mikään rikos, mikään ilkityö liian suuri? Mutta ei ole viisasta semmoisesta aineesta puhua. Romalla on kumminkin hyvin sille sopiva hallitsia. Mutta eihän tätä ijäti kestäne. Juliolla oli Brutonsa, Cajolla Caereansa; Nero saa surmansa jonkun kädestä, jonka jumalat lähettävät."
Carbo rohkeni vaaralliselle alalle; mutta hän uljasteli pelottomasta puheestaan. Hän herjasi Caesarin luonnetta mitä kiivaimmalla tavalla, jutteli kaikki kertomukset hänen sanomattomista rikoksistaan ja julisti hänelle kostoa. Cineaan mieli keventyi vähän, kun hän näki Carbon lähtevän; sillä hän pelkäsi, että joku palvelioista salaa kuuntelisi tätä rajumielistä vanhaa Romalaista.