II. MUKAILUJA.
Maailman korvessa.
(A. Vilón'in mukaan.)
Raittiuden ystävät,
Suomen veljet, sisaret,
Kaikki pois nyt kiiruimmin
Orjuudesta Egyptin!
Herra meitä johdattaa,
Pyhä Henki valistaa
Tietä tulenpatsaalla
Herran sanan valolla.
Tulva uhkaa upottaa,
Ajan henki ahdistaa;
Mutta Herra lohduttaa,
Meren halki kuljettaa.
Meri tuo on punainen,
Aava, hurja, hirmuinen;
Vaan kun Herra meitä vie,
Meille aukee kuiva tie.
Kautta Herran ihmehen
Tullaan rantaan toisehen.
Silloin kaikki riemustuu,
Herraa kiittää joka suu.
Silloin kaikuu kannelkin
Miten muinoin Mirjamin
Kädessä, ja lauletaan:
"Kiitos Kaikkivaltiaan!"
Siis nyt, veikot, siskomme,
Tuokaa huolet Herralle!
Armas Isämme Hän on
Jesus veli verraton.
Kyllä saamme Kaanaan maan;
Rientäkäämme riemuin vaan!
Mutta mereen punaiseen
Farao jää joukkoineen.
Kolkkoon korpeen kuolevat
Mässääjät ja kiroojat,
Kullan kumartelijat.
Herran nimen herjaajat.
Suomen veljet, sisaret!
Koska käärmeet myrkkyiset
Pistävät, niin muistakaa:
Vaskikäärme vapahtaa.
Meidän maiset johtajat,
Miten Mooses, kuolevat:
Jesus, taivaan Josua,
Kanaaseen on johtava.
Hän se vakooja ompi maan,
Joka viepi yksin vaan
Kautta kuolon Jortaanin
Meitä Isän majoihin.
Hän se tulenpatsas on,
Mailman valo verraton,
Totuus, tie ja elämä,
Isän luokse vetäjä.
Taivaan manna Hän on vaan,
Alas astui päälle maan.
Eipä kohtaa kuolon yö
Sitä, joka Häntä syö.
Myös se kallio on Hän,
Josta lähde elämän
Juoksee. Joka Häntä juo,
Siitä virtaa elon vuo.
Horjumatta huone on
Päällä Kristuskallion,
Vaikka tulva raivoais,
Kita kuolon aukeais.
Hän on vaskikäärmeemme,
Kallis veriylkämme.
Kaikki, kaikki elää saa,
Jotka Häneen katsahtaa.
Hän on ristiinnaulittu,
Edestämme uhrattu.
Hänpä kaikkein synnit vois
Puhtahaksi pestä pois.
Siispä, veljet, sisaret,
Raittiuden ystävät,
Jesuksehen turvatkaa,
Mielen muutos anokaa!
Rukoilkaamme, että tois
Monet sielut Herra pois
Tieltä tämän maailman,
Kääntäis tielle taivahan!
Viinaseppä.
Mä vanha, heikko olen jo,
Vaan veisu mulle maittaa,
Vaikk' onkin kevyt kukkaro
Ja tyhjää täynnä aitta.
Mut mistä syystä käydäksein
On tullut kruunun sarka,
Vaikk' ijän pitkän työtä tein
Raskaasti vanha parka?
Mä vanhemmilta jaloilta
Sain tavarat ja talon;
Vaan multa, kuin niin monelta,
Vei pahuus sielun valon.
En ymmärtänyt ollenkaan,
Ett' antais rahaa multa;
Mä luulin lumoomalla vaan
Saavani kyllin kultaa.
Rikastuvathan useat
Vaan viinaa polttamalla,
Kokoavat rahat runsahat
Vain kapakoitsemalla.
Ja siksi luulin minä sen
Myös mulle luonnistuvan;
Mä liiton vannoin viinallen
Sitä paljon valmistavan'.
Mut en mä tainnut osata
Tapoja hengen pahan,
En taiten taskut kouria
Ja viedä veljein rahan.
Viinaakaan veden kanssa en
Osannut sekoitella,
Aineiden kanssa karkeiden
Pyreissä pysytellä.
Ilkeitä ei noit' ainetta
Voi julki julistella;
Noin paha saattais paheta
Ja oudot osoitella.
Ne aineet salaa kuolettaa
Jo kitutaudin kanssa.
Näin riemun rumat henget saa
Sadoista saaleistansa.
Ma puolet pellon tuloni
Viinaksi poltin aina;
Tarkoitin tulla rikkaaksi,
Vaikk' otin salvoon lainaa.
Vaan sille, jota kauankin
Juonensa julmat auttaa,
Tuleepi kosto kuitenkin
Korkeimman käden kautta.
Viljasta viinaan juopoksi
Vajosi vaimo raiskan';
Irstaiksi lankes lapseni,
Ollessaan usein laistan'.
Vihdoinkin nämät huomasin,
Näin pellot pelehtyvän,
Näin väärän voiton muutoinkin
Huoneeni hävittävän.
Mut tauota en tainnutkaan
Mun riivas häijy henki;
Se pakotti mun polttamaan
Viljani viimeisenki.
Elossaan kukin erehtyy,
Kun mont' on elon pulmaa;
Vaan jokainen, ken viinaa myy,
Se murhamies on julma.
Ken viljasta viinan polttaapi,
Mi ruokamme on kallis,
Se muuttaa leivän myrkyksi.
Ei Herra sitä sallis.
Mut minä onneton niin tein;
Siks kirous mua väijyy,
Siks on nyt tullut osaksein
Hävitys kyllä häijy.
Perheeni lisäks itse mä
Myös riuduin ruumiiltani,
Kun otin ruokaryyppyjä
Aterioidessani.
Tavarani ja taloni
On viina viekas vienyt
Ja viinoin kootut varani.
Edeltä sit' en tiennyt.
Vaikk' olisinkin suorastaan
Sen viljan vienyt veteen,
Ei olis kosto kuitenkaan
Tällainen tullut eteen.
Ei kenkään sillä oliskaan
Itsensä kuolettanut,
En itse sukunikaan
Tyhmästi teloittanut.
Mut millä vastaan vaivainen
Sen myrkyn myymisenkin,
Sen pirullisen petoksen,
Mi monelta vei hengen?
Siit' toiset kuoli kohdastaan
Ja toiset aikain takaa;
Paikassa pahain moni vaan
Viinaini vuoksi makaa.
Ei ole paikkaan parempaan
Myös toivoa mun tulla,
Kun oli tuohon kuolemaan
Syy kokonansa mulla.
Voi, viina! kuinka taitaisin
Tapasi tarkoin näyttää,
Sydämen joka juomarin
Vihalla vastaas täyttää?
Mut syntymättä on se mies'
Ken tapas tarkoin tutkii.
Helvettiin tuhannet vie ties
Ja monenmoisin mutkin.
En solvaa juomaria vain;
Hän vihollistaan, viinaa,
Rakastaa — täyttääkseen kai lain! —
Näin himo häntä piinaa.
On juoppo raukka onneton,
Syy hänt' on surkutella;
Hän häijyn himon orja on,
Vaan sitä ei ajatella.
Hän ensin ryyppy ryypyltä
Viekkaasti viekoiteltiin;
Näin himo alkoi herätä,
Näin sydän suostuteltiin.
Näin saatiin hänet tottumaan
Ahneesti aivan juomaan
Ja kapakoitsijalle vaan
Varansa kaikki tuomaan.
Tuo himo asuu aivoissa,
Ei lakkaa kiusaamasta,
Jos et sen täytä tahtoa
Ja kurkkuansa kasta.
Vaan siitä ruumis runneltuu,
Verenkin viina pilaa,
Ja järki sortuu, sekaantuu, —
Ei parannuksen tilaa!
Näin juomari on onneton:
Mieli ja miehuus puuttuu,
Ja kun on kurja saamaton,
Niin päiviinsäkin suuttuu.
Monikin kerroin tuhansin
Kapakkaan juomaan juoksi,
Vaan viimein itsens surmaskin
Myös saman viinan vuoksi.
Ei kalua niin kallista
Kuin terveys ja järki;
Vaan juoppo nämät viinalla
Hävittäin hylkäs, särki.
Jokainen, yksin mato maan,
Sois surman voivan voittaa;
Juomari raukka yksin vaan
Osakseen surmaa koittaa.
Ja lapset polvi polvelta
Onnettomia ovat,
Ei pahastaan voi parasta
Ja kärsii vaivat kovat.
Myös siihen vakuutuksehen
On ihmiskunta tullut,
Ett' ovat lapset juoppojen
Useinkin tylsät, hullut.
He kärsii jo kapalossaan
Vanhempainsa viinan saastaa;
Siks kiljaisevat kivuissaan,
Kun taudit repii, raastaa.
He perii veren saastaisen
Vanhempain viinan kautta,
Myrkkyiset luut ja ytimen,
Jot' ei voi rohdot auttaa.
Juoppoja, juoppoin lapsia
On täynnä vankihuoneet,
Enimmän sairashuoneissa
On niitä, jotk' on juoneet.
Ja hulluinhuoneet oikein on
Kuin juomarien seurat:
Niiss' asuu joukko ajuton,
Henkiset viinan teuraat.
Viinasta köyhyys karttuupi
Ja kerjäläisten luku;
Kuntansa apuun turvaapi
Niin monen juopon suku.
Viinall' on kylät poltettu
Ja toiset hävitetty,
Viinalla kansa turmeltu,
Sen tarmo tylsytetty.
Ei viina kelpaa ruuaksi,
Ei vaatteeks pitää yllä,
Ei myöskään muuksi tarpeeksi;
Sit' ilman elää kyllä.
Viinassa ain' on kirous,
Se kun on viljan turma.
Siit' on kuin seurais virvoitus,
Vaan seuraa surut, surma.
Se riemun saattaa raivokkaan,
Hulluuden puuskat nostaa,
Mut murhaavalla murheellaan
Taas riemun kyllin kostaa.
Se järjen ottaa kokonaan,
Se rohkaisee ja hurmaa,
Niin ett'ei juoppo kammokkaan
Ruumiin, ei sielun surmaa.
Ja moinen tyhmä rohkeus
Vaikuttaa paljon sitä,
Ett' tulee viinaan tottumus,
Ja moni siitä pitää.
Sen vuoksi karttaa, kammoa
Vähääkin viinaa saapi,
Kun, jos ei sitä karteta,
Se järjen sammuttaapi.
Ja siksi kaikki viekkahat
Tapana pitää, että
He ryypyn sille kaatavat,
Jot' aikovat he pettää.
Siit' onkin tullut tapa tää,
Ett' kaikki viinaa tarjoo;
Vaan viinalla, mi myrkyttää,
On vieraanvaran varjo.
Näin kaikki saadaan nauttimaan,
Viisainkin viekoitellaan,
Ket' ei saa muutoin tottumaan,
Sill' lahjaks tarjoskellaan.
Mitähän viina vaikuttaa
Ihmisten töihin, tapaan?
Se monta miestä laiskuuttaa,
Saa viettoon päivän vapaan.
Näin yhteen mennään juomaankin,
Ja paljo pahaa tehdään,
Monesti kuva helvetin
Näin kapakoissa nähdään.
Juo vain, niin jyväsalvosi
On pian tyhjä, paljas,
On pettua vain leipäsi
Ja vesi kylmä kaljas.
Villitsee viina väkes myös.
Pahentaa palkolliset:
He huolimatta tekee työs,
Vaikk' ovat velvolliset.
Välille hyväin veikkojen
Vihankin viina saapi
Ja vainon vallan verisen,
Mi monia kuolettaapi.
Se vanhempien välille
Riidat ja torat tekee,
Pahennukseksi lapsille,
Jotk' olon moisen näkee.
Jumalan, esivallan, lain
Juomari halventaapi,
Pyhintä pilkkaa, herjaa vain,
Valheeksi toden saapi.
Jos aiot olla onneton
Ajassa ja sen takaa,
Niin juo ja ole suruton
Ja synnin unta makaa!
Ei rikosta niin rietasta,
Johon ei viina kestä,
Ei onnea, ei autuutta,
Jost' ei poijes estä.
Viinalla vilja lopun saa,
Se kunnian on saasta,
Se terveyden teloittaa
Ja rakkauden raastaa.
Se vihamies on meidän vaan,
Se häijyin hävittäjä,
Häpeän tuova konna vaan,
Työvoimain menettäjä.
Se kukkaron on syöjä koi
Ja jyväsalvon rotta:
Rahamme helposti se voi
Pois meidän maasta ottaa.
Kun jyvät viljavuosina
Viinoina kurkkuun juodaan,
Niin katovuonna viljoja
Taas ulkomailta tuodaan.
Näin varat menee menoaan
Läpitse pannuin piippuin,
Ne kyllä ehtii tuhlaamaan.
Ne vaikka valuu tippuin.
Jokainen viinanpolttaja
On valtakunnan varas,
Maanpettäjä, kavaltaja,
Min palkaks nuora paras.
Jos rakkautta rinnassaan
Kell' on, hän käyköön pian
Suomesta viinat poistamaan,
Niin siunaus saadaan sijaan.
Ei paljon hyötyis viinatta
Perkele pauloillansa:
Jumalan sanan valossa
Vaeltais Suomen kansa.
Vaan vilja väärin käytetään,
Siit' tehdään kansan hauta:
Kun viinaksi se keitetään,
Niin ei se ketään auta.
Kun nälkä näppii, lainaamaan
Vain mennään laina-aittaan,
Köyhäinkin osa raastetaan —
Taas viikko elää taitaan;
Sen selvät suureks ihmeeksi
Niin monta kertaa näki,
Ett' itsensä myy orjaksi
Ehdollaan juoppoväki.
Se viinan, nälän orja on
Ja vihollisen viekkaan,
Ja lopuksi se onneton
Kaatuupi kalman miekkaan.
Ah, vältä viinaa, pakene
Himojen syötinpalaa!
Viisaatkin vietteleepi se,
Ja tyhmät tappaa salaa.
Tuo viina-epäjumala
Pidoissa tuodaan pöytään,
Kamareissa ja kaapeissa
Sitä palveltavaks löytään.
Ja jos ei viinaa tarjota,
Niin että vieraat vaipuu,
Ja kaljahankin kaadeta,
Niin harva tuohon taipuu.
Viinalla väet palkataan
Ja vieraat viivytetään,
Viinalla viikot aljetaan
Ja pyhät pyhitetään.
Ja lyhyesti lausuen:
Jos keltä viinaa puuttuu,
Jos ken sit' ei suo väellehen,
Niin kohta kaikki suuttuu.
Voi tapoja, mit taivuttaa
Myös sen, mi syntyy vasta
Ja himon valtaan vaivuttaa,
Vieroittaa Jumalasta!
Se miehuutena pidetään,
Kun kovin jaksaa juoda,
Siks kaikki siihen vietellään,
Ei selvän' olla suoda.
Kun isä armas lapsilleen
Ei veistä käteen anna,
Ett'ei he saisi toisilleen
Surmaksi haavaa panna;
Niin ei myös hyvä Herrakaan
Voi antaa viljavuotta,
Kun vilja viinaks laitetaan,
Mi kuolon kolkon tuottaa. — —
Mut turhaan aikaa tuhlaankin,
Kun koitan viinaa lastaa;
Ei sille mitään voikaan, min
Puolesta kansa vastaa.
Kuhunka kukin tottuupi,
Sen perii se ja pitää;
Jos lukeepi tai laulaaki,
Niin se vain nauraa sitä.
Vaan viinaan vieras nuori mies,
Sä oppia täst' ota,
Niin onnellinen on sun ties,
Ja voittoon päättyy sota.
Siis kilvoittele, taistele
Alati miehuisasti;
Siis viinaa älä maistele
Sun kuolinpäivääs asti!