II

Kapteeni Charles Wolrat Hanefeltin kirje anopilleen.

'Suuresti rakastettu toinen äitini! Epätoivoisin sydämin ja käteni liikkuessa vastahakoisesti käyn täyttämään lyijynraskasta velvollisuuttani. Mutta sen täytyy tapahtua!

Minun ei tarvitse mainita rakkaudestani Antoniaan. Sinä vuotena, jolloin olimme kihloissa, näkyi se ehkä liiankin selvästi, sillä en käsittänyt silloin, että miehen tulee säästellä vaihtorahaansa niinkuin nainenkin omaansa. Kuitenkin oli minulla aina hämärä aavistus siitä, että Antonia arvostelisi luonteeni hieman heikoksi, koska hän katsoi oman valtansa määrätyksi vähimmättäkään vaivatta hänen omasta puolestaan.

Antonian luonne on kirkas kuin kuvastin, ja hänen sydämensä mustentuisi, jos tuohon kalliiseen kapineeseen voitaisiin hengittää pieninkin himmennys. Niinpä onkin hänen elämänsä täkein huoli pitää pyhänä mainettaan ja miehensä kunniaa.

Sellaista naista ei saavuta pieninkään juorun leyhä, vaikka tapahtuisi niinkin uskomattomasti, että hän joutuisi elämään yksinään. Tuo ylpeä luonne päinvastoin kohoutuisi, kun hän alentumatta valittamaan, rukoilemaan tai nurkumaan kestää sen aseman, jonka onneton hetki on hänelle luonut!…

En pysty arvostelemaan, onko tämä valmistus riittävä siihen aiheeseen, jota minun täytyy koskettaa; ikävä kyllä, en nyt ole siinä mielentilassa, jota vaaditaan toisen henkilön tunteiden tarkkaan punnitsemiseen. Minun täytyy kiertelemättä kertoa koko asia.

Vaimoni ja minä olemme päättäneet kaksi kuukautta kestäneen avioliiton, kaksikuukautisen paratiisillisen onnen jälkeen — erota.

Voi hyvä äiti, jos minulla olisi ollut rohkeutta, olisin tullut ja heittäytynyt helmaasi, jonka tiedän olevan minulle avoinna, mutta onnettomuuteemme liittyy salaisuus, jota meillä kummallakaan ei ole oikeutta ilmaista.

En syytä Antoniaa. Hän voi olla jalomielinen mahdollisimpaan määrään saakka, mutta hän voi myöskin olla suhteellisen kova. Hänen oli ratkaisu… hän pysyi kuitenkin järkähtämättömänä; ja hänen miehensä, jota hän siihen hetkeen saakka ei ollut oikein ymmärtänyt, täytyy oman kunniansa tähden olla puolestaan yhtä järkähtämätön — ja niin tehtiin se päätös, joka jo nyt on astunut voimaan.

Vanha setäni, joka, kuten lääkäri ennustikin, ei elänyt Sveitsissä kevättä loppuun, on tehnyt minut vähäisen tilansa omistajaksi, ja minä olen nyt parhaillaan matkalla Hagestadiin, koettaakseni päästä ei ainoastaan oman itseni haltiaksi, mikä kyllä sekin on välttämätöntä, vaan myöskin ottaakseni haltuuni tuon äsken saamani asuntopaikan, johon Antoniaa ehkä miellyttää sijoittua.

Itse puolestani aion niin pian kuin asiani myöntävät ottaa osaa siihen ulkomaiseen opintoretkeen, joka on määrätty kahden upseerin suoritettavaksi, ja joista henkilöistä voin varmuudella edellyttää itseni joutuvan toiseksi, koska kokemukseni ulkomaisessa sotapalveluksessa oikeuttaa minut siihen ja minä sitäpaitsi olen saavuttanut erityistä suosiota.

Matka tulee kestämään vuoden ja päivän. Sen jälkeen saamme nähdä, minkälaisiksi olosuhteet muodostuvat.

Hartain toivoni on, ettei maailma saa tietää eromme syytä, ainakaan alussa, kunnes se vähitellen arvaa, että kyseessä todellakin on avioero. Näennäisyyden vuoksi täytyy minun joskus käydä hänen luonaan.

Jos taas Antonia päättää toistaiseksi oleskella kylpypaikassa, olen varma siitä, ettei hänen äitinsä tarvitse edes miettiä jäämistään hänen luokseen.

En jaksa nyt kirjoittaa enempää, ja minua kiusaa ajatus, että lähtiessäni ulos kaupungille tapaan jonkun ihmisen, joka mahdollisesti tuntee minut… En koskaan ole ollut suruton luutnantti, jonka elämä oli sattumien varassa: elämäni tähtäsi aina enemmän sisään- kuin ulospäin, kunnes kahdenkymmenenseitsemän vuoden ikäisenä tulin tuntemaan sen ainoan naisen, joka on synnyttänyt minussa samalla intohimojen myrskyn ja sydämen ihanan, puhtaan liikutuksen — Voi Antonia, Antonia, mikä voi minua nyt tyydyttää?

Kyllä muuan seikka: kapteenin-nimitykseni vapauttaa minut vastenmielisestä luutnantin arvonimestä. Pidän itseäni nyt veteraanina, ja on hyvin luultavaa, että ensimäisen matkani jälkeen ulkomailla astun jälleen sotilaspalvelukseen…

Kävelkää nyt Antonian luokse mahdollisimman nopeasti! Palan halusta saada kuulla hänen päätöksensä. Jos minun toivomuksellani nykyisin on mitään merkitystä, niin tietää hän varsin hyvin, että soisin mielelläni hänen asettuvan asumaan siihen kotiin, josta piti tulia meille yhteinen… Vielä kerran: älkää viivyttäkö vastausta! Osoittakaa se Hagestadiin! Minun täytyy nimittäin käydä tapaamassa sisartani ennenkuin matkustan Tukholmaan.

Rakastavasti kunnioittaen Charles Wolrat.

J.K. Älkää itkekö minun tähteni monta katkeraa kyyneltä! En voi ottaa niihin osaa enkä pyyhkiä niitä. Viimemainitun saattaa tehdä ainoastaan hän.'